Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

maanantai 15. elokuuta 2011

Kultaisen keltainen aamu

Aamu valkeni sumuisena ja auringolla oli kova yritys työntää pilvet edestään pois.


Päätin lähteä koirien kanssa keräämään uuden aromopuskan olohuoneeseen kuihtuneiden tilalle.


Koirien lempisanat alkavat M:llä. Ne ovat "mennään" ja "makkara".

Koirat tuijottivat minua silmä kovana, kun laitoin kumpparit oven viereen ja otin takin henkarilta.

Ne ovat jo oppineet, mitkä takit ovat lenkkeilytakkeja.


Miehelläni on yksi liivi, joka tekee koirat hulluiksi. Kun mies ottaa liivin naulakosta, koirat alkavat ulista ja kiemurrella. Isot koirat ulkona alkavat hyppiä ovea vasten ja silloin mamin on aina ärjähdettävä. Niiden kynnet tekevät naarmuja puuosiin ja likaiset tassut tuhrivat valkoiset ovet.

Laitoin keltaisen tikkitakkini päälle ja minua tuijotettiin silmä kovana. Odotettiin vain sitä yhtä M-sanaa.

"Mennään!" sanoin, ja yli kymmenen karvakorvaa vikisi innosta ja pyöri ympyrää.


Sateen jäljiltä aromoiden kukinnot nuokkuivat.


Elvira ja Dahlia viettävät ensimmäistä talveaan, joten aromoiden tuoksu on niille uusi asia.


Ihana aurinkoinen aromoaamu tuli tuomaan pirteyttä Peikkokukkulan talveen.


Kävelin koirien kanssa ja nautin märän luonnon tuoksusta.


Koirat nauttivat tuoksuista ehkä enemmän kuin minä.


Tein suunnitelmia täksi päiväksi.


Voisin pestä likaisen keinun ja pyykkiä. Painaisin Feliz Navidad ainakin 20 joulusukkaan.


Ei aamu voi alkaa paremmin kuin kiipeämällä kukkuloita ylös alas iloisten koirien kanssa ja punoen suunnitelmia alkavalle päivälle.




Mukavaa viikonalkua Peikkokukkulalta!

11 kommenttia:

  1. Voin vain yrittää aistia tuon ihanan kostean-makean tuoksun!

    Mukavaa viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  2. Bannerin kuva on hieno! Muutkin kuvat ovat kauniita, noista sumuisista tulee mieleen ihan vanhat brittiläiset maisemamaalaukset ja hevoset.

    VastaaPoista
  3. Onpa kauniit lenkkimaastot ja kukkapensaat ja ihana lauma koiria :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat ulkoilureitit sinulla siellä onkin... kaunis keltakukkainen pensas ja IHANA koiruusperhe...☺☺

    VastaaPoista
  5. Ihana uusi banneri! Tuo aromo muistuttaa akaasian kukintaa. Kivat ulkoilureitit sinulla ja koirilla!

    VastaaPoista
  6. Aivan mahtava "osuma" tuo uusi banneri! Kuvaaminen on kyllä niin haastavaa, että koskaan ei tiedä onnistuuko yksikään kuva kunnolla, mutta sinulle sattui nyt kyllä napakymppi!

    Meillä on myös sanoja, joita pitää välttää sanomasta turhaan. "Mukaan" on yksi ja "pöperöä" on toinen. Saatamme miehen kanssa puhua ensin vaikka englanniksi tyyliin: "let's go for a walk". Ja sitten vasta kun on yhdessä sovittu, että nyt mennään, niin sitten paljastetaan koirille, että pääsevät mukaan. Rilla-westie aloittaa silloin sellaisenkin ilo-laulun. Peppi-mäykky vielä opettelee tavoille ja katsoo siskoaan lähinnä kummissaan, mutta heiluttaa silti varovaisesti häntää! ;D

    Voin vaan kuvitella minkälainen hulina teillä alkaa, kun sanot "mennään"! ;DD

    VastaaPoista
  7. Meilläkin on noita tunnistettavia sanoja. Kun sanon "Inkku odottaa", näen hyyyyvin surullisen pienen koiran.. se tietää, että se jää silloin kotiin. Toinen koira ottaa asian paljon lunkimmmin. Kun sanotaan "kuka tuli", alkaa mahdoton räksytys ja kaksi karvanaamaa rynnii ovelle.. (joo, tämä oli hyvin tyhmää opettaa koirille..) Kun sanotaan "lenkille" tai "lenkki", näen kaksi innokasta mukaan lähtijää.. =D

    Olet muuten oikeassa, ei tuon parempaa päivän aloitusta voi olla!

    VastaaPoista
  8. Paula: Keväällä täällä näyttääkin Skotlannin nummilta, kun kaikkialla on vihreää. Kesä onkin sitten enemmän afrikkalaistyyppinen....keltaista ja kuollutta.

    Daisy ja Irmastiina: Lenkkimaastot postauksen kuvissa ovat omalta tontiltamme ja se on kivaa, kun voi liikkua turvallisesti monen koiran kanssa niin, että ne ovat vapaina. Ei tarvitse pelätä vastaantulijoita eikä autoja.

    Keltaisena kukkivat puut ovat armomoita. Ne eivät siis ole pensaita :) Rungot vaan eivät noissa kuvissa taida näkyä.

    Yaelian: Aromo=Mimosa=Akasia

    Annamari: Joo, kuvaaminen on aika haastavaa, varsinkin, kun minä en tiedä yhtään, miten pitäisi kuvata ja kameranikin on melko tavallinen. En jaksa alkaa opiskella kuvaamista, kun pitäisi yksin. Jos joku tulisi rautalangasta vääntämään, miten juuri minun kamerallani kuuluisi kuvata, niin ottaisin kyllä kaiken tiedon vastaan iloisena, mutta kun pitäisi kirjoista opiskella niin ei...

    "Hulina" on aika kuvaavava sana "mennään"- sanan jälkeen.

    Heli: Meillä myös "kuka tuli" aiheuttaa järkyttävän räksytyksen!

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia ja koiria :) Tulee mieleen sumusta elokuva, sumuisten vuorten korillat :)

    VastaaPoista
  10. Tuli mieleen että puhutko koirille suomea ja miehesi espanjaa? Voiko koirat olla kaksikielisiä? Olen vähän ummikko näissä koira-asioissa.
    Aamulenkki näyttää kuitenkin tunnelmalliselta. Jokainen aamu pitäisikin aloittaa noin rauhassa. Harva tosin voi aamulla päättää että mitäs tänään tekisin, mutta silti vois vaikka keksiä ne kivat jutut päivään jos kaikkea ei voi valita.

    VastaaPoista
  11. Kukkakaupassa nuo mimosat ovat 1-10 euron hintahaarukassa per oksa. Arvokas kimppu sinulla!!

    Meidän vanha collie narttumme oli kaksikielinen. Pentuna ja nuorena aikuisena sille oli puhuttu ruotsia ja meille tullessaan se oli suomen osalta ummikko. Nopeasti se oppi suomen lähinnä katsomalla mitä muut koirat tekivät käskyn saadessaan. Vielä 15 vuotiaanakin se aina höristeli korviaan kuullessaan ruotsia.

    Terhi

    VastaaPoista