Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

tiistai 9. elokuuta 2011

Vaatekomero

Eiliseen postaukseen liittyen kerron teille nyt, että meillä ON SISÄVESSA! Olen vääntänyt nyt nupista kolme kertaa :D Etevä mieheni sai sähköjohdot kytkettyä oikeisiin paikkoihinsa ja porakaivo toimii nyt! Hanoista tulee vesi ja kaikki on kunnossa. Maestro kuitenkin tulee vielä laittamaan suojakotelon sinne, liittämään vihdoinkin kaasuhellaani ja -uunin tarvittavat letkut, jotta kaasupullot saadaan ulos. Pitsa, pitsaa, pitsaa, en ole tehnyt pitsaa kolmeen vuoteen! Valkosipuliperunat...aaah! Täytetyt kesäkurpitsat! Korvapuustit!!!

Mieheni sai nyt vaatekomeron valmiiksi. Odottelemme viikon verran, että hieman kosteat tukipuut kuivuvat. Sitten maalaan sen valkoiseksi, kuluneen näköiseksi. Komeron eteen laitetaan verhotanko, johon ompelen verhot.

Komeron päällä näen jo suuret rottinkikorit, joihin voin laittaa filttejä ja tyynyjä. Komeron vasemmalle puolelle jäi matala tila, johon mieheni teki kaksi hyllyä. Toivottavasti saan kahdelle alimmalle tasolle myös rottinkinkorit vaatteilleni. Ylintä tasoa aion käyttää pöytänä. Siihen voisi löytää joskus kivan lampun.




Chilestä vaan on kovin vaikeaa löytää mitään kivaa ja maalaisromanttista. Rottinkinkoreja ja kalusteitakin saa vain kerran vuodesta Feria de Artesta, johon otan osaa joka vuosi käsitöideni kanssa. Ensi vuoden ostoslistalla ovat jo rottinkinkorit ja toivottavasti sellainen pyöreä rottinkikeinu, jos niitä siellä ensi vuonna on. Tammikuuhun asti siis pitää odottaa! Ajatelkaa, kun te siellä Suomessa tahdotte jotakin, painutte vaan Askoon, Jyskiin tai Kodin Anttilaan ja löydätte heti sitä, mitä tahdotte ja edullisesti. Täällä jokainen kaunis tavara on aarre. Jos sen vielä saa edullisesti, niin silloin pitää piirtää rasti seinään.



Ihanaa, että mieheni osaa edes vähän pitää sahaa ja vasaraa käsissään, sillä ette voi uskoa, miten rumia huonekaluja täällä myydään. Joskus kyllä pyrin kuvaamaan huonekaluliikkeitä teidän kauhuksenne! Täällä myydään niin pöyristyttävän törkeitä lastulevyvaatekaappeja, että jos mieheni ei osaisi tehdä jotakin itse, niin minä olisin varmasti ilman kaappeja ja komeroita - tai yrittäisin väkertää ne itse.


Viimeisessä kuvassa näkyy komeron se sivu, jonka näkee, kun tulee portaita yläkertaan. Olen ajatellut hankkia siihen korkean peilin.


Huomenna pohdin blogissani yksinkertaista elämää.

---


Hyvää nimipäivää miehelleni! Tänään on Santo Domingo!

8 kommenttia:

  1. Blogiasi on tosi kiva lukea. Mielenkiintoista kuulla miten asiat ovat muualla. Kaappihan näyttää tosi hyvältä.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista tutustua "uusiin kulttuureihin". Eikä siellä tietysti ole trikookudettakaan, että virkkaisit korit itse. Olen tehnyt tilaustyönä kolme isoa koria juuri tuohon tarkoitukseen, josta kerrot. Mikä asia Chilessä olisi ylivertaista Suomeen verrattuna?

    VastaaPoista
  3. Ihania tavaroita osaa varmasti arvostaa ihan eri tavalla, kun niitä tulee niin harvoin vastaan (: Jos itse olen suunnitellut jotain sisustusasiaa ja painun ostamaan sitä, niin hyvin harvoin hihkun innosta sen löydettyäni, koska tiedän että se kuitenkin löytyy. Ja hei lopultakin sisävessa, niin kauan ootte venanneet että voisitte melkein järjestää kylppärituparit :D

    -Sipe

    VastaaPoista
  4. komerostahan tuli todella hieno!

    VastaaPoista
  5. Hieno komero! Mun mieheni on juuri hankkinut kaikenlaisia puusepan tarvikkeita ja meillekin alkaa toivottavasti pian tulla itse tehtyja huonekaluja. Tilausta on jo kaikenmaailman hyllyille ja lastenhuoneen kalusteille... Suomessa tosiaankin on ihanaa kun kaikkea on helposti saatavilla senkun vaan menee kauppaan. Taalla todellisuus on niin erilainen; ihan niin kuin teilla siella.

    VastaaPoista
  6. Hieno uusi vaatekaappi! Ja muutenkin raikas ja tunnelmallinen yläkerran huone.

    VastaaPoista
  7. Pellavasydän: Tuohan on huippuhyvä idea! Ei täällä ole trikookudetta, mutta voin leikata sitä itse trikookankaasta! Täytyy löytää jostain ohje, sillä en ole koskaan tehnyt sellaista, enkä ole vielä ekspertti virkkaamisessa. Kiitos ideasta!

    Chilessä ylivertaista Suomeen verrattuna minun elämässäni on se, että täällä saan tehdä mitä tahdon. Suomessa siihen ei olisi varaa. Täällä pystyn myös pitämään apulaista. Täällä on tilaa ja mahdollisuudet pitää näin monta koiraa. Suomessa en moiseen ryhtyisi. Ei ole lumista ja pitkää talvea, josta en pidä. Täällä on kuumia lähteitä ja vuoret! Kasvikset ja hedelmät ja muutenkin ruoka-aineet ovat edullisempia. Kaikki muu sitten onkin Suomessa paremmin.

    Sipe: Emme ole pitäneet vielä edes tupareita, kun aina on ollut niin keskeneräistä! Keväällä olisi tarkoitus pitää, vaikka marrakuussa :)

    Mamae: Me emme saa kaikkea hienoa ja edullista helposti ja nopeasti, mutta yritetään tehdä silti kodeistamme nätit! Vuosi vuodelta koti rakentuu löydöillä!

    VastaaPoista