Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

maanantai 22. elokuuta 2011

Muumi määrää värit

Olen ahkeroinut urosten huoneessa! Sain sen nyt maalattua kokonaan. Huoneesta tulikin lopulta aivan erilainen kuin olin etukäteen ajatellut. Olin nimittäin ajatellut sisustaa sen vaaleansinisellä ja beigellä. Olin suunnitellut laittavani Mauri Kunnaksen koirakuvia seinille. Mutta aina ei mene niin kuin on suunnitellut!

Ostin ihanan muumikankaan viime kesänä Suomesta. En kyllä yhtään tiennyt, mitä sillä tekisin. Se ei sovi lainkaan kotimme sisustuksen ja väritkin ovat liian voimakkaat. Minä kuitenkin pidän voimakkaistakin väreistä, mutta kun kaikkea ei oikein yhteen kotiin voi tunkea.



Olen ihastellut muumikangasta aina vähän väliä ja miettinyt ja pohtinut. Meinasin sen jo laittaa yläkerran saliin, mutta sitten olisi pitänyt vaihtaa verhot ja koko muu tyylikin. Johonkin kangas kuitenkin olisi saatava, edes joksikin aikaa. Päädyin sitten laittamaan sen urosten huoneeseen! Ompelin mahdollisimman vähän kangasta, koska en tiedä, mitä tahdon sille jatkossa tehdä. Kääntöpuolelle ompelin toisen kankaan ja reunat silitin, koska jouduin taittamaan kangasta kapeammaksi, enkä tahtonut, että kankaaseen jää ompelujäljet.

Valkoisissa peltipurkeissa on kuivanappulat.


Kankaan laitoin keppiin ja kepin ruuveilla seinään. Mielestäni se näytti upelta, MUTTA - kaikki muu sen jälkeen näytti huoneessa nuhjaiselta, eikä mikään enää sopinutkaan yhteen. Beiget tassukuvioiset boksinsuojukset ym. kuviollinen tökki pahasti silmään. Muumikangas on niin hallitseva, että muut värit olisi otettava siitä ja muuta kuviollista olisi vältettävä. Kokeilin fleecekankailla vihreää, sinistä ja mustaa. Musta näytti tyylikkäimmältä, mutta mustassa näkyy kaikki koirankarvat heti. Fuksiaa en kokeillut, sillä en tahtonut urosten huoneeseen fuksiaa. Sitä kuitenkin on jo narttujen huoneessa, vaikken edes pidä erityisemmin fuksista. En ollut tyytyväinen mihinkään väriin ja niinpä sitten kokeilin vielä sitä fuksiaa. Se näytti heti hyvältä. Muumikankaan ruusut hehkuivat entistä kauniimmin, kun huoneessa oli muutakin fuksiaa.


Puusängyn takana on lemmikkiluukku, josta koirat pääsevät suoraan ulos. Pidän luukkua peitettynä sängyllä nyt talvella, sillä sieltä vetää liikaa.

Hain sitten narttujen huoneesta fuksiat Eukanuban muoviastiat vaatteille, fuksiat ruokakipot ja muutakin fuksiaa tavaraa. Ompelin fuksiat tyynyt peteihin. Niitä on helppoa tehdä nopeasti lisää. Tyynynpäällisiä kuluu paljon, sillä ne pyörivät jatkuvasti pesukoneessa.
Urosten huone tuli siis kuntoon ilman, että piti ostaa mitään uutta, paitsi naulakko, joka maksoi euron :) Yövalon vielä tahtoisin ostaa, sellaisen, joka laitetaan suoraan pistorasiaan. Silloin ei tarvitsisi pitää koko pimeää iltaa valoa päällä, vaan sellainen pieni tuikku riittäisi ihan hyvin.
Olen vähän sellaista pohtinut, että voisin tehdä itse pesäkolot fuksiasta fleecestä, mutta en ole varma. Mitä teen niillä sitten, kun tahdon vaihtaa takaisin beigeen ja vaaleansiniseen ja laittaa seinille koiramaisempia kuvia? Antaa idean muhia.

Menköön nyt näin ja ehkä joidenkin kuukausien päästä huoneessa puhaltavat taas uudet tuulet :) Omaksi huvikseenhan tällaisia juttuja tekee.
Tarkimmat teistä ehkä ihmettelevät, miksi Blondi on urosten huoneessa. Blondi muutti urosten kanssa asumaan siksi, että sillä on hyvin poikamaiset tavat (onhan sillä partakonekin...)! Nyt kun meillä on menossa kolmas kuukausi, jolloin jollakin nartuista on juoksut, kyllästyin totaalisesti jatkuvaan lirujen siivoamiseen. Ei enää riittänyt, että pojat ruiskivat nurkkiin, mutta kun Blondi teki sitä samaa ja sen lätäköt ovat isompia kuin chihujen! Kun Blondin omat juoksut olivat menneet ohitse, se muutti poikien kanssa samaan huoneeseen nukkumaan ja voin kertoa, että on yksi pieni herrasmies, joka rakastaa tätä järjestelyä! Yoda tykkää aina etsiä suurimman nartun, jonka kylkeen se voi painautua. Nyt se nukkuu tuossa valkoisessa puupedissä Blondin kainalossa kaikki yöt. Voi rakkaus sitä näkyä!

Poikien huonetta ennen muutosta voit käydä katsomassa täällä.

1 kommentti:

  1. Uskomatonta, miten pienellä huoneen saa vaihdettua tunnelmaltaan ihan toiseksi :) Nyt huone näyttää viihtyisältä, lämpimältä, kutsuvalta ja kodikkaalta. Ennen se oli "kliininen" ja vähän kolkko...Nyt huone näyttää itse asiassa vähän lastenhuoneelta... ;D

    VastaaPoista