Iltahetki

Mieheni kasteli kasvimaata pimenevässä kevätillassa. Minä istuin riippukeinussa poikavauva sylissäni. Katselin mieheni puuhastelua ja hyräilin suomalaisia lauluja pehmeään peittoon kääritylle vauvalle. Vauva katseli ympärilleen silmät suurina suu supussa. Mies sai kasteltua kasvit ja hän istuutui tuolille. Hän lauleskeli lastenlaulua niillä muutamalla suomalaisella sanalla, jotka hän muistaa. Pienen hetken kuluttua hän sanoi lähtevänsä katsomaan iltauutisia.

Vauva istui niin tyytyväisenä sylissäni nauttien keinuttelusta, että päätin vielä jäädä ulos. Tulikärpäset alkoivat sirittää ja taivas tummeni entisestään. Menin makuulle keinuun ja laitoin vauvan kainalooni. Käärin hänet hyvin peiton sisään ja peitin hänen päänsä takkini liepeellä. Lauloin tuutulauluja ja partion nuotiolauluja. Pienen silmät alkoivat lupsahdella ja lopulta ne menivät kiinni. Pikkuiseni tuhisi ja minä lauloin hiljaisesti kaikki muistamani kauniit laulut. Kuulin vain tuulen huminan puissa ja tulikärpästen sirityksen. Koirat makasivat jossakin lähelläni, jotkut riippukeinun alla. Katselin mustina piirtyviä oksia tummansinistä taivasta vasten ja ihmettelin taas, miten kaunista elämä on.

Tällaisina hetkinä minä mietin, että jumalan on oltava olemassa. Mietin myös, mitä minä olen tehnyt ansaitakseni niin paljon hyvää? Tämä äitiys on lahja, jota en meinannut uskaltaa ottaa vastaan. Nyt tiedän, että olisin jäänyt niin paljosta paitsi, jos en olisi tätä aarretta saanut.

Nuuhkin pientä lämmintä päätä ja laitoin poskeni vasten silkkisiä hiuksia. Poikani oli täydessä unessa. Päätin lähteä sisälle. Nousin varovasti keinusta ja kannoin poikaa kuun valossa pyöreiden kivien reunustamaa polkua pitkin. Talo näytti kodikkaalta valon loistaessa lasiruutuovista kuistille.

 

Tämä kuva on otettu yhtenä aamuna, kun menimme jatkamaan unia riippukeinuun.