Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Ruokaa tänne heti äkkiä ja nopeasti!

tiistai 30. lokakuuta 2012

Tomaatit

Laitoin tomaatinsiemenet itämään parisen viikkoa sitten ja nyt ne näyttävät jo siltä, että ne pitäisi siirtää tilavampiin oloihin. Taustan lavoilla näkyy vadelmapensaita.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Ja taas sammakoita!

Taidan olla ihastunut sammakoihin, sillä huomaamatta pojalla on sammakkovaatteita useampikin ja jopa sammakkotossut hänelle tilasin Suomesta silloin, kun hän oli vielä vatsassa. Nyt sain ommeltua sammakkolegginsit sekä -pipon. Ruskean sammakkokankaan minulle lähetti ihanainen blogini lukija silloin, kun en vielä ollut kertonut teille raskaudestani. Minä yksinäni hihittelin, että tästä kankaasta voisinkin tehdä jotakin tulevalle vauvalle. En kuitenkaan jaksanut raskausaikana tehdä juuri yhtään vauvanvaatteita, koko vauva-asia tuntui niin abstraktilta. Nyt kun vauva on todellakin mahan ulkopuolella ja tiedän, miltä hän näyttää ja minkä kokoinen hän on, on ihan erilainen into myös tehdä hänelle vaatteita.
 
Ruskeaan sammakkokankaseen yhdistin yksiväristä vihreää.
 

Kankaan reunassa oli tällainen kuvio ja teksti. Leikkasin sen irti, silitin kaksipuolista liimakangasta ja ompelin siksakilla peppuosaan.
 
Legginsien ja pipon kaavat ovat Ottobren 1/12 -lehdestä, mutta muuntelin hieman legginsien kaavoja.
 
Tiedättekö mitään kivaa suomalaista nettikauppaa, jossa myydään  lastenvaatteisiin sopivia kuviokankaita? Täällä Concepcionin lähettyvillä ei ole lainkaan kivoja kuviotrikoita.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Molla-chihut

Kolme uutta Molla-Chihua valmistuivat vihdoinkin.  Jos joku tahtoo antaa chihulle kodin, adoptiomaksu on 32 euroa ja lentolippu 8 euroa.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Liskon pylly

Tänään sain kuvattua liskon pyllyn ;)
 
-

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille!

torstai 25. lokakuuta 2012

Yhteiseloa

Olette kyselleet, miten koirat suhtautuvat vauvaan...Hyvin sujuu yhteiselo! Eniten vauvasta tykkää Frida, joka tässäkin kuvassa haistelee poikaa.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Pieni setä

Peikkokukkulan Prinssi on setä useammalle monta vuotta vanhemmalle lapselle, myös kuvassa näkyvälle pojalle.
 
Kuvassa oleva pisin mies taas on serkku Peikkokukkulan Prinssille.
Peikkokukkulan Prinssillä on Chilessä parisenkymmentä serkkua ja Suomessakin yksi.

P.S. Kommenttilootassa on sukulaisuusnimitysten pohdintaa. Peikkokukkulan Prinssi ei ole oikeasti tuon toisen pikkupojan setä, vaan jotakin muuta, jolle ei ehkä edes ole nimitystä...? Vai tiedätkö sinä?

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Vähänkö väsyttää...

Pojan päiväunien aikana saattaa käydä niinkin, että koko porukka sammahtaa ympäri kukkulaa...
 


 
Myös valokuvaaja on täällä silmät ristissä...

maanantai 15. lokakuuta 2012

Sammakkoprinssi

En oikein saa kirjoitettua järkevää tekstiä, väsymys painaa. Minulle tulee mieleen ideoita, joista voisin kirjoittaa, mutta kun on hetki aikaa olla koneen ääressä, pää on tyhjä. Yöt menevät imettäessä parin tunnin välein. Poika tykkää syödä pitkään ja hartaasti. Päivätkin menevät imettäessä parin tunnin välein ja myöskin pitkän kaavan mukaan. Vieläkään en pysty istumaan kunnolla, sillä häntäluu on kipeä. Lisäksi olin pari päivää ja yötä kovassa kuumeessa. Juuri mitään en saa tehtyä päivän aikana ja se tuntuu oudolta. En saa edes vastattua kavereiden sähköposteihin, mikä harmittaa minua. Ja  kuitenkin - en vaihtaisi tätä aikaa pois. Toivon jokaisen minuutin kestävän kauan. Minulla on oma vauva! Kaikki aina muistuttavat, miten lyhyen ajan vauva-aika kestää ja minä meinaan ottaa siitä kaiken irti!
 
Katselen noita pieniä kasvoja, ruttuun menevää suuta ja hullunkurisia ilmeitä. Silitän silkkisiä hiuksia. Ihailen itkun kokonaisvaltaisuutta. Suu on auki, ikenet näkyvät, kädet vispaavat ja jalat polkevat. Oma lapsi on niin kaunis raivotessaankin!
 
Poika on jo alkanut katsella meitä tarkasti. Syömisen jälkeen häntä hymyilyttää kovasti, vaikkei hän vielä meille osaakaan hymyillä.
 

Päivämme kuluvat Peikkokukkulalla. Emme mene minnekään, jos ei ole pakko. Yhtenä päivänä kuitenkin kävimme Concepcionissa ja löysimme tavaratalosta suloisen sammakkopuvun prinssille.

Chilessä on ihania vaatteita tyttölapsille, mutta poiken vaatteet ja niiden kuviot ovat todella tylsiä ja mielikuvituksettomia. Siksi ilahduin tästä reippaasta sammakkopuvusta.

 
Kiitos kaikille kommenteistanne aiempiin postauksiin! Pikkuinen nukahti kainalooni ja minä meinaan nyt mennä lukemaan pikaisesti lempiblogini...sitä en ole tehnytkään viikkokausiin.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Poika 1 kk

Meidän "Poikita" täyttää tänään 1 kuukautta. Tämän pienen kaikkivaltiaan vastuulla on se, että blogissa on nyt vähän harvakseen postauksia.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Maitojuomaa mameille

Kävimme rekisteröimässä perheemme Yumbelin julkisessa terveydenhuollossa. Chilessä on ohjelma "Niño sano". Neuvolapalvelut, lääkärintarkastukset, sairaanhoitajantarkastukset sekä nutritionistin palvelut ovat ilmaisia. Lisäksi lapselle annetaan ilmaiseksi maitojauhetta sitten, kun lapsi sitä alkaa tarvita. Meidän poikamme on pelkällä rintaruokinnalla ja siihen täällä kovasti nykyään asiantuntijat kannustavatkin. Muut ihmiset (lue: sukulaiset ja muut) kyllä yrittävät painostaa kovasti korvikkeen käyttöön äidinmaidon lisänä, ainakin illan viimeiseksi ateriaksi. Olen saanut olla aika kovana, kun olen kieltäytynyt korvikkeesta. Arvatkaapa vain, kuinka monet kerrat olen jo tämän alle kuukauden aikana kuullut, ettei minulla varmasti ole riittävästi maitoa. No, pojan paino nousee koko ajan ja on nyt jo neljä kiloa. Nutritionisti, kätilöt ja pediatri ovat kaikki tyytyväisiä, joten kyllä niiden muidenkin ihmisten täytyy alkaa uskoa, että lapsi pysyy hengissä ilman korvikettakin.

Nyt sain Yumbelin sairaalasta kaksi kiloa maito-viljajuomajauhetta itselleni. Tätä minun täytyisi juoda joka päivä. Se kuulemma lisää maidontuloa ja siihen on lisätty tarvittavia vitamiineja yms. Alan saada kilon jauhetta joka kuukausi. Juoma on kyllä pahaa, eikä kaakaojauhekaan peitä makua. Olenkin alkanut tehdä smoothieita ja pirtelöitä, jotta saan juoman juotua. Mansikoiden kanssa juoma menee aika liukkaasti alas :) Jäätelöstä ja mansikoista puhumattakaan ;)

Julkisen terveydenhuollon lisäksi käymme myös yksityisellä pediatrilla, mutta sieltähän ei saa mitään ilmaiseksi, vaan kaikesta pitää maksaa. Pediatri on kyllä niin symppis ja hänelle saa soittaa ympäri vuorokauden, jos tulee ongelmia, joten tahdon ehdottomasti jatkaa myös pojan viemistä hänen vastaanotolleen .

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Sunnuntaikävelyllä

Lähdimme koko lauman kanssa sunnuntaikävelylle viereiselle campolle. Laitoin pojan kantoliinaan ja hän nukahtikin heti. Koirat juoksivat innoissaan uusien hajujen perässä ja yrittivät metsästää jäniksiä.
 
 
Keräsin puskan oransseja kukkia maljakkoon laitettavaksi. Blondi söi tapansa mukaan ruohoa.
 
 Tästä kuvakulmasta ette ole taloamme aiemmin nähneetkään.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Suloiset rätit

-


Sain Susannan työhuoneelta postia. Tilasin tällaiset bambubrätit. Mielestäni kuosi on aivan ihana! Näin hienoja rättejä ei totisesti Chilestä saa. Kyllä nyt kelpaa pyyhkiä ruokapöytää ja vauvan sotkuja.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Nukkuos Prinssini

Nukkuos, prinssini vaan!
Linnutkin lens uinumaan.
Niityl ei perhoja näy,
mettiset pesäänsä käy.
Päivyt on painunut pois,
kuu sulle kultiaan sois.
Nukkuos hohtehessaan!
Nukkuos, prinssini vaan,
Jo uinu vaan!
 
 
Linnassa hiljaista on,
vaivuttu on lepohon.
Hiiretkin hiljaisiks jää,
liedessä tulta en nää.
Kuutamo haaveita toi,
neitoset kaihoon se loi.
Kenpä on aatoksissaan?
Nukkuos, prinssini, vaan,
jo uinu vaan!
 
 
Sun osas onnekas on,
aina sä oot huoleton.
Toiveitas noudatetaan,
kehtoas soudatetaan.
Kohta kun huutosi soi,
sulle he namuja toi.
Kasvanet kuuluksi maan.
Nukkuos, prinssini, vaan,
sä uinu vaan!  
 



 

 Sanat: F.W.Gotter

Suomentanut: Kyllikki Solanterä

Sävel: Bernhard Flies