Siivosimme perusteellisesti chihujen huoneen ja veimme kaikki pedit ulos ja pesimme tyynyt, patjat jne. Chiquitita ja Matilda kuitenkin aitoina prinsessoina tahtoivat olla sängyssään, vaikka se olikin ulkona ja vaikka verhotkin olivat pesussa.
Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...
perjantai 28. syyskuuta 2012
torstai 27. syyskuuta 2012
Karvaiset sisarukset
Peikkokukkulan
Prinssi esiteltiin ensin isoille koirillemme. Ne haistelivat poikaa
kiinnostuneina, hyväksyivät laumanjäseniksi ja jättivät sitten vauvan rauhaan.
Hieman ne vilkuilevat vaunuihin, kun sieltä kuuluu itkua. Chihuahuat olivat
enemmän kiinnostuneita siitä, että me palasimme lopultakin kotiin. Yritimme
esitellä vauvaa niille, mutta ne vain vouhottivat meidän ympärillämme. Kun
vauva itki, Dahlia alkoi hieman haukkua, mutta muita ei juuri
kiinnostanut. Annamme niiden tutustua
rauhassa vähävähältä. Nyt niitä ei pahemmin kiinnosta edes haistella vauvaa. Matilda ja Olivia ovat varovasti ja kaukaa sohvan kulmalla käyneet haistelemassa, mutta aika välinpitämättömästi. Kun laitamme vauvaa lähemmäs niitä, ne lähtevät karkuun.
sunnuntai 23. syyskuuta 2012
Prinssi pääsi valtakuntaansa
Peikkokukkulan Prinssi
pääsi valtakuntaansa kevään toisena päivänä. Aurinko paistoi ja linnut
lauloivat kauneimmat laulunsa. Hedelmäpuut olivat vaaleanpunaisissa ja liiloissa
kukissa. Luumupuu oli vaihtanut valkoisen kukkapilvensä tuoreen vihreisiin
lehtiin. Violetat loistivat täydessä kukoistuksessaan Prinssin valkoisen linnan sisäänkäynnnin
molemmin puolin. Kukkapenkit keikistelivät oransseina ja hempeän liiloina.
Sinisade on aloittamassa huumaavaa kukintaansa. Vadelmapensaisiin oli
ilmestynyt lehdet. Koivun hiirenkorvat olivat kasvaneet koivunlehdiksi.
Kyyhkysperhe oli saanut poikasia. Koko Peikkokukkulan luonto oli valmistautunut
ottamaan Prinssinsä vastaan parhaimmassa paratiisipuvussaan. Prinssin vanhemmat,
karvaiset sisarukset sekä Peikkokukkula on onnesta sekaisin!
---
---
P.S. Jopa kuvanmuokkausohjelma näyttää olevan sekaisin, sillä kuvan rajaustoiminto ei toimi! En saa tuota typerää auton takaluukkua pois kuvasta.
perjantai 21. syyskuuta 2012
Marketissa
Uskaltauduimme eilen ensimmäísen kerran ihmisten ilmoille vauvan kanssa. Kävelimme kälyn lähimarkettiin ruokaostoksille.
Vauva alkoi nukkua heti, kun pääsimme ulkoilmaan ja hän nukkuikin koko markettireissun. Mieheni oli ihan ihmeissään. Miten vauva itkee niin paljon kotona, mutta heti kun lähdetään ulos ja olisi jotakin "nähtävää", hän ei olekaan kiinnostunut mistään muusta kuin nukkumisesta! Minä sanoin, että vauvat yleensä nukkuvat hyvin ulkoilmassa ja heti kun päästään kotiin Peikkokukkulalle, alammekin nukuttaa vauvaa päivällä vaunuissa. Tämä ulkona nukuttaminen on mieheni mielestä kuulostanut ihan barbaariselta tavalta, mutta nyt hän ymmärsi sen jo yhden kokemuksen jälkeen.
Sanoin, että miehen pitää olla tyytyväinen, että vauva nukkuu marketissa, olisi kauheaa, jos se rääkyisi koko reissun ajan. Vauvan ensimmäisen markettireissun kunniaksi ostin sille kahdet sukat, kahdet "lapaset" sekä kaksi levyä. Hän jotuu nyt kuuntelemaan espanjankielisiä kehtolauluja, paitsi silloin, kun minä laulan niitä itse :)
P.S. Olo on taas himpun verran parempi! Istuminen onnistuu etukenossa :)
keskiviikko 19. syyskuuta 2012
Viikonikäinen
Peikkokukkulan Prinssi täytti tänään viikon. Viikossa hän on opettanut minua paljon. Vasta nyt ymmärrän senkin, että tosiaankin jokaisen äidin mielestä oma vauva on maailman kaunein ja täydellisin. Joka päivä hän näyttää eilistä täydellisemmältä.
Hänen hassut ilmeensä saavat meidät nauramaan. Olen jo oppinut hänen ilmeistään, mitä hän tahtoo tai mitä seuraavaksi tapahtuu. Se muutos, mikä minussa on tapahtunut viikossa, on jotakin käsittämättömän suurta. Täysin vauvakuumeettomasta ja äidinvaistottomasta ihmisestä on kuitenkin tullut ÄITI.
On kulunut viikko synnytyksestä ja minulla on ensimmäinen fyysisesti siedettävämpi päivä. Särkyjä ei ole ollut yhtä paljon kuin aikaisempina päivinä. Silti täytyy ottaa särkylääkkeitä. Väsyttää kyllä melkoisesti koko ajan. Toivoa on, että tästä parannutaan! Jippii!
Toipumista
Minä en vielä pysty juurikaan istumaan, joten suurin osa päivästä menee sohvalla ja sängyllä maaten tai hitaasti köpötellen. Pikkuinen Prinssi nukkuu välillä kainalossa, välillä kopassaan. Tässä yritän viihdyttää itseäni virkkaamalla ja katsomalla telkkaria pikkuisen tuhistessa vieressäni. Olemme yhä kälyni luona, sillä en pysty istumaan autossa tunnin matkaa ja vielä sen jälkeen kilometriä tärisevää kuoppaista kukkulatietä Peikkokukkulalle. Minulla on kontrolli torstaina ja loppuviikosta yritämme palata kotiin. Makaan vaikka sitten sen kukkulatiepätkän takapenkillä pitkälläni. On jo kauhea ikävä kotiin!
tiistai 18. syyskuuta 2012
KIITOS!
Kiitokset kaikista ihanista onnitteluista ja sanoistanne! Tänään olen ollut niin herkkänä ensimmäisen kerran, että kauniit sananne ja ihana poikamme on laittanut minut pillittämään vähän väliä. Vasta nyt olen alkanut ymmärtää kunnolla, millaisen aarteen olemme saaneet! Vasta nyt alan ymmärtää, millaista on äidin rakkaus!
maanantai 17. syyskuuta 2012
Peikkokukkulan Prinssi
Peikkokukkulan Prinssi "Mio" syntyi keskiviikkona 12.9.2012 kello 13.35. Hän painoi 3820 grammaa ja pituus on 54 cm.
Äiti on kipeä mutta onnellinen, isä on väsynyt ja onnellinen!
maanantai 10. syyskuuta 2012
Onneksi mieheni ei ole masai
Luen jälleen kerran kirjojani, jotka olen lukenut jo moneen kertaan. Tämän kirjan tosi tarina saa minut aina ihmettelemään, mikä saa naisen taistelemaan aivan järjettömältä tuntuvan rakkauden puolesta. Sveitsiläisen Corinnen ja afrikkalaisen masai-soturi Lketingan rakkaus oli jo alusta saakka täynnä vaikeuksia ja tuomittu epäonnistumaan ja silti Corinne jaksoi taistella suhteen puolesta monta vuotta. Tilanteen oudoksi tekee myös se, että Corinnen rakkaus Lketingaan tuntuu ainakin tekstin mukaan hyvin pintapuoliselta. Hän rakastui miehen ulkonäköön, eikä mihinkään muuhun. Kun mies vaihtoi tyyliä, rakkauskin rapisi. Toki mukana oli miehen puolelta kamalaa mustasukkaisuutta ja kulttuurien yhteentörmäyksiä.
Corinne sairastui moneen kertaan malariaan, kerran hepatiittiin. Hän oli kuolla tauteihin. Hän tuli raskaaksi ja samalla oli aliravittu, aneeminen ja malariassa. Hieman parempaan sairaalaan päästyään hän ja vauva selvisivät, mutta sitten hän sairastui hepatiittiin. Mies ei ymmärtänyt Corinnen tarvetta päästä Sveitsiin paranemaan ja aina vaan Corinne jaksoi rakastaa ja ymmärtää miestään, joka epäili jatkuvasti, että Corinnella oli muita miehiä. Kun Corinne pääsi Sveitsiin, hän ei muuta ajatellutkaan kuin Afrikkaa ja palasi aina takaisin jo muutaman viikon loman jälkeen.
Kirja on niin täynnä vastoinkäymisiä, vaikka niistä aina selvitäänkin, että en tajua, mitä hohtoa nainen on nähnyt tuollaisessa elämässä. Pelkkää kurjuudessa ja köyhyydessä elämistä!
Minä kerron miehelleni näitä kirjan juttuja ja totean sitten, että kyllä on hyvä, että en iskenyt New Yorkissa silmiäni masai-soturiin, tai muuhun ihan erilaisesta kulttuurista tulevaan mieheen, vaan chileläiseen tavalliseen mieheen!
sunnuntai 9. syyskuuta 2012
Ruokaa
Kälyn luona odotellessamme olemme molemmat vähän tylsistyneitä. Elämä pyörii vain odottelun, netin, telkkarin ja ruuan ympärillä. Näiden lisäksi minä luen ja virkkaan. Olemme käyneet syömässä ravintoloissa, mutta suurimmaksi osaksi käymme kälyn talon takana olevalla markkinapaikalla. Sieltä valitsemme aina kalaa, merenherkkuja sekä vihanneksia. Nautimme siitä, että voi tehdä joka päivä tuoreita ruokaostoksia toisin kuin Peikkokukkulalla. (Se muuten onkin sitten ainoa nautittava asia Peikkokukkulaan verrattuna!)
Tänään söimme artisokkia, jotka ovat herkkuani. Artisokat kastamme sulatetun voin ja sitruunan sekoitukseen. Söimme myös samassa kuvassa näkyvää ulte-merilevää.
Tämä ei ole kovin ruokahalua edistävä kuva, mutta tämä oli todellista herkkua! Laitoin uuniin lohta, reineta-kalaa (tuo valkoinen) sekä kalan mätiä. Vuoan pohjalle laitan hieman vettä, sitten kalafileet ja kaksi minuuttia keitetyt mädit, loraus öljyä sekä loraus sitruunamehua. Suolaa en laita miehen korkean verenpaineen takia. Näiden herkkujen lisäksi söimme salaattia.
lauantai 8. syyskuuta 2012
Mantteleita pikkukoirille
Ruskeapohjainen pallokangas on ollut jo muutaman vuoden todella suosittu Michilandian asiakkaiden keskuudessa. Onneksi löysin kangasta Santiagosta lisää, kun Concepcionista sitä ei enää saanut. Tästä kankaasta ompelen hihattomia mantteleita, hihallisia takkeja sekä pehmovaljaita. Asiakas saa itse valita, tahtooko turkista vai ilman turkiksia. Voi myös valita hupun tai kauluksen. Samaa kangasta on myös niin päin, että pohja on vaaleanpunainen ja pallot ruskeat.
Tämän alkusyksyn suosikiksi sademantteleista on muodostunut "Pisara". Pisarassa saa itse valita haluamansa värin selkään, kaulus ja alaosa ovat aina ruskeat. Pisarassa on aina kaulus.
Michilandiaan on tullut paljon tilauksia, mutta nyt olen joutunut lähettämään asiakkaille viestin, että en pysty juuri tällä hetkellä ompelemaan. Kun vauva on syntynyt ja pääsemme palaamaan Peikkokukkulalle, aion kyllä aloittaa ompelut lähes samantien! Mieheni on luvannut pitää vauvasta huolta, että saan tehdä töitäkin. Olisi myös hyvä, jos saisin Suomesta kantoliinan mahdollisimman pian, niin vauva voisi roikkua tuossa edessäni töitä tehdessä. (Mitenköhän ompeleminen käytännössä onnistuu, kun on kenguru pussissa? Onko kenelläkään kokemuksia?) Kantoliina on jo "tilauksessa", mutten tiedä, milloin sellaisen saan. Ehkä pitää kehitellä itse jonkinlainen pitkä trikookangas ja opetella netistä sitominen.
Michilandian asiakkaat ovat olleet hyvin ymmärtäväisiä siitä, että joutuvat nyt odottamaan hieman tavallista kauemmin. Kiitos teille siitä! Kiitos myös taas Michilandian ällistyttävästä suosiosta, joka aina näin Suomen syksyllä lyö minut ällikällä!
perjantai 7. syyskuuta 2012
Laskettuna päivänä
Huomaatte varmaan, että minulla on tylsää, sillä ehdin tehdä monta postausta päivässä ;) Tänään on vauvan laskettu aika. Menimme aamulla lääkärin määräyksestä klinikalle mittauttamaan supistusten määrän. Supistuksia tuli seitsemän minuutin välein säännöllisesti. Ne kuitenkaan eivät ole kipeitä. Vatsa vaan kovenee, vauva liikahtaa ja kone alkaa pitää voimakkaampaa ääntä. Kätilö katsoi tyytyväisenä paperia ja sanoi, että supistukset näyttävät niin hyviltä, että saattaa olla synnytys alkamassa. Hän tekisi sisätutkimuksen. Aaargh! Minä sanoin, että se oli juuri tehty edellisenä iltanaa ja lääkäri sanoi minulle, ettei sitä tarvitsisi enää aamulla uudestaan tehdä. Kätilö sanoi soittavansa lääkärille kysyäkseen neuvoa.
Lääkärini sanoi kätilölle, että tulee itse katsomaan minua. Odotimme vartin verran ja lääkäri tuli. Hän kysyi vointiani ja sanoin, ettei minuun satu. Lääkäri teki kuitenkin TAAS sisätutkimuksen! Minua on siis ronkittu tämän viikon aikana jo kolme kertaa! Olen yhäkin auki 2,8 cm ja sain luvan lähteä kotiin (paitsi ei Peikkokukkulalle). Seuraava kontrolli on maanantaina, jos mitään ei tapahdu ennen sitä. Tänään minua on sitten supistellut koko päivän tiheästi. En ole katsonut kellosta aikaa, mutta melkein muutaman minuutin välein. Supistukset ovat myös voimakkaampia kuin silloin, kun olin klinikalla. Vieläkään kuitenkaan ne eivät satu, vain alaselkää kolottaa vähän ja paineentunne on erittäin voimakas.
Kaikki tuntevat minut jo klinikalla parkkipaikan työntekijöitä myöten! Infopisteen naiset tervehtivät aina iloisesti Señora Miaa, parkkipaikan miehet kysyvät, että eikö vieläkään ole vauva syntynyt, kahvilan nainen huutelee aina, että jäätkö vihdoinkin tänne...Doula soitti minulle tänään ja kerroin, että kaikki ihmettelevät sitä, ettei vauvani ole vieläkään syntynyt, vaikka viikko 40 jo alkoi. Doula sanoi sen olevan ymmärrettävää siitä syystä, että klinikalla ei ole paljonkaan totuttu siihen, että joku odottaa synnytyksen alkamista luonnollisesti. Suurin osa klinikan gynekologeista olisi jo tehnyt keisarileikkauksen tai käynnistänyt synnytyksen hormoneilla.
Tänään sain infopisteestä Club de Mama -kortin, jolla saa alennusta klinikan joistakin palveluista sekä joistakin kampaamoista, kauneushoitoloista sekä liikkeistä. Tällä kortilla isä saa myös yhden ilmaisen aamiaisen. Ensimmäisen etuni sain heti tänään. Tuo supistusten mittaus maksoi sairausvakuutuksen ja tämän kortin jälkeen noin kolme euroa!
Mieheni on erittäin vaikuttunut kaikesta tästä, mitä meille on tapahtumassa. Hänestä on käsittämätöntä, miten luonto hoitaa tehtävänsä, miten supistukset valmistavat vauvan oikeaan asentoon, miten kone kirjaa käyrää juuri sillä hetkellä, kun minä tunnen vatsani kovenevan, miten vauvan sydänäänet voimistuvat aina, kun minä piippaan laitetta, jolla ilmoitan tuntevani vauvan liikkeet jne. Mieheni haastattelee aina kätilöitä ja gynekologia ja sitten selittää kovasti kaikkea oppimaansa kaikille ihmisille, jotka vain ympärillämme ovat. Minua huvittaa, miten innoissaan hän on, kun aiemmin kumpaakaan meistä ole ole pätkääkään kiinnostanut lapset eivätkä raskausasiat. Ihmettelemme molemmat sitä, miten vähän olemme kiinnittäneet huomiota äitiemme ja muiden läheistemme raskauksiin ja nyt kun asia on omalla kohdalla, kaikki on jännittävää ja koko ajan oppii uutta.
Mieheni vitsailee, että hänellä on myös paljon uusia bisnesideoita. Yksi näistä on se, että hänestä voisi tulla "doulo". Doulo olisi tulevan isän tukihenkilö. Doulo selittäisi tulevalle isälle kaiken tarpeellisen, mitä naiselle tapahtuu. Doulo myöskin hoitaisi tulevan isän rentouttamisen viemällä tämän esimerkiksi striptease-baariin jne. Tässä vaiheessa doulon toiminta alkoi tuntua sen verran arveluttavalta, että käskin mieheni lopettaa tämän bisnesidean kehittämisen...
Ponnistustekniikka?
Olen ihan sekaisin siitä, miten minun tulee valmistautua ponnistusvaiheeseen. Kätilö sanoi, että kuuluu ponnistaa niin, kuin puskisi ulos kakkoshätää, doula sanoi, ettei saa kuunnella kätilön opastusta, vaan täytyy hengittää sisään, pidättää hengitystä ja sitten ponnistaa mahalla ja sen jälkeen hengittää taas ulos. Gynekologiltani sitten kysyin, kumpi näistä tavoista on se oikea. Gynekologi käski unohtaa koko aiheen, sillä kehoni kuulemma opastaa minut ponnistmaan juuri oikealla tavalla, sitten kun se hetki on käsillä. Millaista opastusta Suomessa teille on annettu?
Valkoista loistoa
Olisi kyllä upeaa, jos oikeassa elämässä olisi satumaan lait ja puut kukkisivat ympäri vuoden! Tai paremminkin niin, että ne sekä kukkisivat että tuottaisivat satoa ympäri vuoden!
Pieneen magnoliapuuhumme tuli tänä vuonna kaksi kukkaa. Näkisittepä upeat isot vaaleanpunaiset ja valkoiset magnoliapuut Yumbelissa ja Concepcionissa. Ne ovat hengästyttävän upeita tällä hetkellä!
Tässä kukkivan hedelmäpuun takana näkyvät uudet kasvilavamme. Suurin osa niistä on täynnä vadelmapensaita ja mansikkaa. Muutamaan lavaan meinaan laittaa vihanneksia ja yrttejä. Nyt siellä kasvaa vain mangoldia ja chiliä, kaaleja en jaksanut siirtää sinne vielä. Ensi kuussa vasta alkaa varsinainen vihannesten istutusaika.
Suurin luumupuumme, joka kuitenkaan ei tuota hyvin satoa.
Se on kyllä niin upea valkoinen pilvi, että tahtoisin katsella sitä ympäri vuoden tällaisena.
Tässä on muutaman vuoden vanhoja kirsikkapuita ja nämä tuntuvat antavan satoa vain joka toinen vuosi, silloinkin vain vähän.
Voi, miten on ikävä jo kotiin. Kun palaamme sinne, luultavasti kukat ovat jo varisseet puista.
torstai 6. syyskuuta 2012
Tärinää odotukseen ja taiteellisia sisätutkimuksia
Tulinpa pikaisesti kertomaan, mitä tapahtui tänään kontrollissa. Lääkärini tahtoo nähdä minut kaksi kertaa viikossa, eikä edes ota enää maksua (todella outoa Chilessä). Minun ei edes tarvitse varata aikaa, vaan voin mennä koska tahansa kolmen jälkeen. Hän tunkee minut aina johonkin väliin. Tänään jouduimme odottelemaan mieheni kanssa tavallista kauemmin, puolitoista tuntia. Yhtäkkiä alkoi kuulua jyrinää ja sen jälkeen koko rakennus alkoi huojua ja ikkunalasit täristä. Puolen tunnin kuluttua tuli uusi järistys. Ihmiset näyttivät säikähtäneiltä ja katselivat toisiinsa. No, eivät edes nämä pienet säikähdykset saaneet minun synnytystäni käyntiin :D
Joitakin öitä sitten heräsimme kälyn luona maanjäristykseen. Kälyn kerrostalo on "antiseismico" ja se on tehty niin, että pienikin maanjäristys tuntuu kuin laivan heilumiselta. Loppuyön näin unta siitä, että minun piti tunkea ison vatsani kanssa vaatekaappiin suojaan.
Hyppään vielä maanjäristyksistä hassuun lääkäriini. Hän nimittäin kaksi kertaa viikossa ultraa mahani päältä ja katsoo, miten vauva on suunnilleen kasvanut. Sen lisäksi hän tekee sisätutkimuksen ja koskee vauvan päätä...yyyh! Hänen täytyy kuulemma tietää, miten pitkällä mennään, jotta hän tietää, uskaltaako hän lähteä kauaskaan Concepcionista. Viime kerralla hän kysyi tosissaan mieheltäni, josko tämäkin tahtoisi kokeilla, miltä vauvan pää tuntuu! Annetaanko Suomessa miehelle mahdollisuus koskea vauvan päätä sisätutkimuksen aikana? Onneksi mieheni ei tahtonut, sillä minä en olisi kestänyt sitä kidutusta yhtään enempää kuin sen, minkä lääkäri teki!
Reiluuden nimissä on kyllä sanottava, että lääkärini tekee sisätutkimuksen aika kivuttomasti, kun vertaa kätilöön, joka sen teki parisen viikkoa sitten. Näin jälkeenpäin olen lähes naureskellut tilanteelle, vaikkei silloin kyllä naurattanut. Toinen kätilö piti jalastani kiinni, kun toinen runnoi sormiaan niin, että minä heiluin pedillä oikein kunnolla. Miehelleni kätilö sitten selitti, että kun hänellä on niin lyhyet sormet...(voi kuinka hauskaa hänen asiakkailleen....)
Tänään lääkäri sanoi, että näyttää sieltä tulevan nelikiloinen pötkylä. Mieheni pitää kuulemma tänä iltana hieroa mahaani, jotta supistukset alkaisivat kunnolla. En tiedä, miksi juuri mieheni pitää se tehdä, eikä minun....hmmm....Huomenna menen klinikalle, sillä kätilöt laittavat sen laitteen mahani ympärille, joka mittaa supistusten määrän ja keston. Kysyin heti, tehdäänkö siellä taas se sisätutkimuskin ja lääkäri sanoi, ettei sitä enää tee kukaan muu kuin hän ja hän meinaa tehdä sen niin taiteellisesti, ettei minuun satu :)
Hyvää yötä! Painun pehkuihin nyt ja toivottavasti saan nukuttua edes jotenkuten.
Nallepipo ja megapötsi
Tänä aamuna menin reippaasti taas klinkan jumppaan. Kinesiologi ei ollut uskoa silmiän, että olin yhä yhtenä kappaleena. Hän sanoi olleensa varma, että vauva olisi syntynyt pari päivää viime jumpan jälkeen. Sanoin, että lääkärini on ennustanut samaa viimeiset kolme viikkoa, joten ei mikään ihme, jos hänenkin veikkauksensa meni mönkään. Nyt jumpan jälkeen minulla on ihmeen virkeä olo. Olen nukkunutkin vähän paremmin viimeiset kaksi yötä, joten mieliala on taas vähän positiivisempi kuin se on tässä viime päivinä muuten ollut.
Eilen sain valmiiksi virkatun nallepipon. Virkkasin sen puuvillalangoista 3,5 virkkuukoukulla ilman ohjeita. Minä en kovasti tykkää virkkaamisesta, varsinkaaan näin ohuella langalla. Tuntuu kauhean hitaalta tällainen värkkääminen, mutta mitä muutakaan täällä kälyn luona tekisin? En tykkää edes katsella telkkaria, mutta eilen katsoin kaksi elokuvaa ja virkkasin samalla.
Ja tässä horror-kuva! Siis tämä maha on aivan valtava! Kääks! Miten tällaisesta ikinä palautuu normaaliksi? Otin kuvan äsken, eli viikon 40. alkaessa. Millainen iso monsteri siellä on sisällä? Toivottavasti hän mahtuu tulemaan ulos (ilman sektiota)!
Vielä loppuun anteeksipyynnöt kaikille niille, joita eivät raskausjutut kiinnosta lainkaan. Näinä viimeisinä päivinä on kyllä aika mahdoton keskittyä haastelemaan jotain muita juttuja, mutta yritän huomenna ja ylihuomenna näyttää puutarhaamme ja koiranvaatteita.
Tunnisteet:
käsityöt,
lastenvaatteet,
raskaus
Pöllöpipo
Muutama päivä kotona olivat todella tuotteliaita huolimatta vaivaisesta olostani. Pesin auton, neljä mattoa, pyyhin ikkunoita ja lasiruutuovia, leikkasin ja ompelin Michilandian tilauksia, istutin mangoldeja ja chilejä yms. Kauhealla ähinällä ja puhinalla kaikki hoitui, mutta hoitui kuitenkin!
Sain myös valmiiksi Concepcionissa aloittamani virkatun pöllöpipon. Näin pöllöpipon GAPin liikkeessä, mutten raskinut ostaa sitä, sillä se oli suhteessa ihan liian kallis. Yhdestä lastenpiposta Chilessä en viitsi maksaa yli 20 euroa! En enää muista, millainen se pipo tarkalleen oli, mutta tein tällaisen version pöllöpiposta. Vaavi saa sitten käyttää kesäpipona haalareiden kanssa mamin puuvillalangasta virkkaamaa pipoa :)
Laskettu aika lähestyy...se on perjantaina. Huomenna on taas kontrolli ja viikko 40 alkaa. Tulimme nyt Concepcioniin odottamaan. Mikäli synnytys ei ala itsestään, Chilessä se käynnistetän viikolla 41. Paine vatsassa on kyllä niin VALTAVA, etten ymmärrä, mitkä fysiikan lait pitävät vielä vauvan siellä. Minulla on tunne, että se voi pudota sieltä ulos minä hetkenä hyvänsä.
Korvani ovat yhä lukossa! Tänään jo kuudetta päivää aamusta iltaan. Todella outoa.
Eli odottelu jatkuu...
Laskettu aika lähestyy...se on perjantaina. Huomenna on taas kontrolli ja viikko 40 alkaa. Tulimme nyt Concepcioniin odottamaan. Mikäli synnytys ei ala itsestään, Chilessä se käynnistetän viikolla 41. Paine vatsassa on kyllä niin VALTAVA, etten ymmärrä, mitkä fysiikan lait pitävät vielä vauvan siellä. Minulla on tunne, että se voi pudota sieltä ulos minä hetkenä hyvänsä.
Korvani ovat yhä lukossa! Tänään jo kuudetta päivää aamusta iltaan. Todella outoa.
Eli odottelu jatkuu...
Tunnisteet:
käsityöt,
lastenvaatteet,
raskaus
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Odottelua Peikkokukkullan kukkaloistossa
Kaksi viikkoa
sitten gynekologini ennusti synnytykseni alkavan parin päivän sisällä. Sen
jälkeen olen käynyt kontrolleissa kaksi kertaa viikossa ja joka kerta
gynekologi on ennustanut synnytyksen alkavan parin päivän sisällä. Hän on aina
sanonut, että voimme käydä kotona päiväsaikaan, mutta tulisimme yöksi
Concepcioniin klinikan lähelle. Kerran jäimme yhdeksi yöksi kotiin ja muutaman
kerran olemme viettäneet kotona päivän. Kerran olin jo klinikalla kätilöiden
tekemässä sisätutkimuksessa ja laitteissa, jotka rekisteröivät supistusten
tulevan 10 minuutin välein. Silloin kätilöt sanoivat, että synnytys alkaa
varmasti kahden päivän sisällä. Tästäkin on nyt jo puolitoista viikkoa!
Viimeksi kävimme lääkärillä torstaina ja nyt hän sanoi, että hän alkaa jo uskoa,
ettei tämä vauva synnykään yhtään etuajassa, vaan ihan normaalisti. Lääkäri
sanoi, että minun kroppani ei käyttäydy niin kuin naisten kropat yleensä
Chilessä käyttäytyvät! Minun kroppani on alkanut valmistautua ”liian” hyvissä
ajoin synnytykseen ja siksi hän on koko ajan luullut, että jotain alkaa
tapahtua. Minusta tämä on outoa, sillä olen lukenut netistä, että on aivan
tavallista, että nainen on joitakin viikkojakin ennen synnytystä auki 2 cm ja
ettei kohdunkaulaa ole yhtään enää jäljellä. Kivuttomia supistuksiakin voi
tulla viikkoja aikaisemmin. Vauva on hyvin alhaalla oikeassa asennossa. Kaikki
nämä oireet minullakin on ollut, eikä mitään sen ihmeempää. Miten siis tämä voi
olla niin ”erikoista” gynekologille, jolla on paljon kokemusta? Voiko tosiaan olla
mahdollista, että chileläiset naiset käyttäytyvät eritavalla? Olen hämmentynyt.
Me kyllästyimme
gynekologin varoitteluihin. On tosi tylsää olla poissa kotoa kaksi viikkoa, kun
mitään ei kumminkaan tapahdu! Tulimme siis Peikkokukkulalle perjantaina ja tarkoitus
olisi olla maanantaihin saakka, mikäli synnytys ei sitä ennen ala. Emme
kertoneet gynekologille, että päätimme jäädä kotiin. Jos jotain alkaa tapahtua,
niin ajamme sitten pikavauhtia Concepcioniin. Toivottavasti ratkaisumme ei ole
tyhmä. Minulla on todella raskas, kivuliaskin ja vaivainen olo, mutta mukavampi
kärsiä kotona kuin kälyn luona. Nyt minulla on kolme päivää putkeen olleet
molemmat korvat lukossa. Mitähän sellainen on? Liittyykö se jotenkin
raskauteen, vai onko minulla korvatulehdus? Ei kyllä satu yhtään.
Peikkokukkulalla
hedelmäpuut ovat valkoisissa kukissa. Vaaleanpunaiset kukat ovat nupuillaan. Koirat ovat iloisia siitä, että
olemme kotona. Kälykin pääsi muutamaksi päiväksi omaan kotiinsa. Mieheni on
siivonnut ja pessyt pyykkiä ja minä olen leikannut ja ommellut kasan
Michilandian tilauksia. On ollut todella hyödylliset muutama päivää. Toivottavasti
voimme olla kotona maanantaihin saakka, sillä tahdon vielä tehdä sitä sun tätä
kotona ennen kuin menemme taas odottelemaan Concepcioniin. Se alkuperäinen
laskettu aika alkaa kuitenkin lähestyä ja sitä on ehkä syytä kunnioittaa hieman
enemmän kuin tohtorin turhia säikyttelyjä.
lauantai 1. syyskuuta 2012
Nukkeja
Kuten olen kertonutkin, mieheni kerää matkamuistonukkeja. Hänen lempinukkejaan ovat englantilaiset ja tanskalaiset sotilaat.
Meillä on myös kokoelma lappalaisnukkeja. Leijonavaakunan olen tuftannut itse.
Entisestä Neuvostoliitosta meillä on iso kasa kansallispukuisia nukkeja. Nämä lättäpäät ovat yksiä suosikkejani.
New Yorkista ostin 70-luvun Shirley Temple -nuken.
Mustia nukkejakin minulla on jonkin verran.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)