Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

maanantai 26. toukokuuta 2014

Keskiaikaisen neidon voittaa...


TADADAA............Minna Pajulahti Joensuusta!


Minnalle lähtee tämä keskiaikainen neitokainen, jota voi käyttää laukkukoruna tai avaimenperänä.

Te valitsitte tämän neidon sekä kauneimmaksi että myyvimmäksi.  Toiseksi kauneimmaksi valitsitte vihreäpukuisen neidon ja toiseksi myyvimmäksi sijoittui nunna. Vaaleanpunapukuisen neitokaisen voitto tuli minulle täysin yllätyksenä ja mietinkin, olisiko joku numeroista 1-6 sijoittunut paremmin, jos niistä olisi ollut lähempi kuva, kuten neidoista 12-14. Nunnan hyvä sijoitus ei ollut mikään yllätys. Luulen, että ne tulevat myymään hyvin ja nyt onkin työn alla 70 uutta nunnaa.


Olen saanut myös keskiaikapukuni valmiiksi. Tänään aion vielä ommella alushameen ja lähipäivinä jonkinlaisen yksinkertaisen viitan. Päähine on ongelma, sillä tahtoisin sen olevan hyvin yksinkertainen, vaikka vain liina, mutta en tiedä, sopiiko tuohon pukuun liina. Mitään monimutkaista en tahdo tehdä. Keskiaikamekkoni on tyyliltään keskiajan loppupuolta, sillä siinä on istutetut hihat. Olen ommellut sen ompelukoneella, joten se on vain tyyliltään keskiaikainen, ei tekotavaltaan. Tulen tarvitsemaan mekkoani kesällä eräässä tapahtumassa :)

Olen ommellut myös linnapussukoita. Pussiin laitan prissin, prinsessan ja sotilaan tai soittajan.

 Maalaustyön alla on vielä yli sata hyypiötä.

Keskiaikahyypiöitä löytyy lisää täältä.


perjantai 23. toukokuuta 2014

Uusi kamiina

 Hrrrr, tänään meillä on kylmä aamu. Ulkona on vain seitsemän astetta lämmintä. Onneksi meillä on uusi kamiina.

 Koirat rakastavat maata kamiinan lähettyvillä tai sen alla. Sanommekin, että chihut ovat saunomassa, kun niitä makaa seitsemänkin siellä kamiinan alla päällekkäin ja limittäin. Huomaatteko, nytkin siellä yksi rötköttää.

Kengät kuivuvat hyvin kamiinan alla. Chilessä kamiinan nimi on "estufa de leña". Harmi kyllä Chilessä ei myydä sellaisia koristeellisia vanhanaikaisen näköisiä kamiinoita. Sellainen olisi ihana meidän tyylisessä  olohuoneessa.

Uudessa kamiinassamme on monta hyvää asiaa verrattuna vanhaan kamiinaan. Ensinnäkin tämä on isompi (joten lämmittää paremmin), ikkuna on suurempi (joten tulen näkee paremmin), tulipesään mahtuu useampi ja isompi puu, yksivärinen musta on kauniimpi kuin entinen kaksivärinen musta-viininpunainen. Lisäksi vielä piti vaihtaa uudet kauniin kiiltävät savupiiput niin, että yläkerran makuuhuoneessammekin on nyt kaunis uusi putki. Siitä laitoinkin jo kuvan blogiin.  Mutta melkeinpä paras juttu viimeisenä: Tässä on tulipesän alla luukku, johon voi laittaa ruokaa lämpenemään. Nytkin luukussa on 280 astetta lämmintä, joten siinä saisi pitsankin paistumaan nopeasti. Emme ole vielä kokeilleet pitsaa, mutta sämpylät lämpeävät muutamassa minuutissa.

Domskukin lämmittelee kamiinan vieressä Fedoran kanssa. Dominicilla on päällään Suomesta ostamani ihana jonkun käsinneuloma villahaalari. Kirppiksellä se maksoi kaksi euroa. Sydämeni oli pakahtua. Joku on nähnyt niin kovasti vaivaa ja sitten joku myy sen kahdella eurolla! Sitä ei ollut varmaan yhtään pidetty. Värikin on niin nallemaisen ihana ja lanka on selvästi korkealuokkaista ohutta villalankaa.! Haalari on aivan täydellinen täällä meillä, kun talo on aamuisin niin kylmä. Haalari on helppo vetäistä pyjaman tai muiden vaatteiden päälle, kun vilu yllättää.


Kerron teille pikapuoliin, kuka on voittanut "keskiaikaisen" avaimenperän/laukkukorun! Nyt jatkan linnapussukoiden maalaamista (kuva Instagram-kuvissa).

tiistai 20. toukokuuta 2014

Lentoharjoittelua

 Olemme lähdössä Dominicin kanssa piiiitkälle lentomatkalle. Sen vuoksi harjoittelu on aloitettava hyvissä ajoin.

Onneksi Concepcionista Vega Monumentalilta löytyi harjoituslentokone.

Jo viime Suomenreissullani tahdoin ostaa Domskulille Trunkin matkalaukun, mutta silloin Pomppupoika oli vielä liian pieni. Ei hän olisi pysynyt istumassa laukun päällä. Päätin, että seuraavalla reissullani ostaisin sellaisen tai tilaisin netistä. Nyt kuitenkin kävi niin hyvin, että löysin vahingossa kyseisen matkalaukun ja vielä mieluisalla värillä Concepcionista ison tavaratalon leluosastolta! Ja kaiken huippu: laukku oli paljon edullisempi kuin Suomessa. Ihme juttu, kun normaalisti täällä on kaikki erikoisemmat tavarat ja merkkituotteet paljon kalliimpia kuin Suomessa.

Matkalaukku on tarkoitettu 3-6-vuotiaille. Lapsi voi siis istua sen päällä lentokentillä ja aikuinen voi vetää lasta perässään. Dominic ei ole vielä edes kahta vuotta, joten hänen säärensä ovat hiukan liian lyhyet. Kyllä hän yltää maahan ja vauhtiakin ottamaan, mutta asento ei ole paras mahdollinen. Uskon kuitenkin, että kun varovasti mennään, Domskulla on paljon hauskempaa kentillä kuin ilman laukkua olisi. Laukun mitat ovat sellaiset, että se kelpaa käsimatkatavaroihin. Siihen meinaan tunkea kaikki meidän käsimatkatavaramme, sillä Domskulla ei saa olla omia käsimatkatavaroita, kun kerran on sylissämatkaaja. Toki otan itselleni suurimman käsilaukun, minkä vielä voi käsilaukuksi katsoa :D

Jos kiinnostuit Trunki-laukusta, niin Suomesta näitä saa ainakin täältä. Tämä ei ole blogiyhteistyötä, vaan mieluusti vinkkaan muillekin, sillä itselläni kesti vähän aikaa, ennen kuin löysin kyseisiä matkalaukkuja. Bongasin nimittäin tällaisen ekan kerran lentokentällä jossain Euroopassa ja yritin pitää mielessäni Trunkin nimen, mutta olihan se jo mielessäni muuntunut joksikin muuksi. Onneksi googlella löytyy kaikki :)

Dominic ilostui kovasti, kun näytin matkalaukun hänelle. Heti hän sanoi:" MOTO!" Domsku on kova motomies. Eilinen ilta menikin laukun sisällä istuen. Playmobilin lentokoneella myös lennettiin harjoittelun nimissä.

Eilen illalla ennen nukkumaanmenoa auto ja moto parkkeerattiin oven eteen.

Siinäpä sitten Trunkimotoleppis ja kilpa-auto olivat yön parkissa ja Domskuli näki ehkä unia lentokoneista, motoista ja autoista.

Tänä aamuna trunkimotoleppis kiinnitettiin kilpa-auton perään ja niin sitä mentiin kovaa vauhtia ympäri olohuonetta että huiskis vaan!

---
P.S. Vielä tämä päivä aikaa äänestaa kauneinta pukua edellisessä postauksessa!

perjantai 16. toukokuuta 2014

Kaunein puku -kilpailu

Keskiaika työllistää minua yhä. Tahdotteko auttaa? 

Julistan nyt kilpailun. Mielipiteensä molempiin kohtiin antaneiden kesken arvon avaimenperän. Arvonnan voittaja saa sen avaimenperän, jonka on äänestänyt kauneimmaksi puvuksi.

Kilpailuaikaa on tiistaihin 20.5.14 saakka.

1. Mikä seuraavista puvuista on kaunein?
2. Mikä seuraavista naisista olisi MYYVIN avaimenperänä/laukkukoruna?
(Ilmoita naisen numero)

Jos äänestät anonyyminä, laita jokin nimi tai nimikirjaimet, jotta voin julistaa voittajan täällä blogissani!

 Ylärivi: 1,2,3
Alarivi: 4,5,6

 Ylärivi 7,8,9
Alarivi 10,11

12,13,14

Kiitos avustanne ja onnea arvontaan!

Enemmän kuvia näistä naisista ja muista keskiaikaisista ihmisistä voit käydä katsomassa nettipuodissani Avaintenvartija. Tein myös sinne uuden äänestyksen, olisi hauska saada sinnekin mielipiteitä! 

tiistai 13. toukokuuta 2014

KUIVA JUTTU (ja pitkä)

Nyt kerron teille kuivan jutun viimeaikojen tapahtumista. Tehän tiedätte, että meillä on vesipula, joten ei siitä sen enempää. Asiasta löytyy lisää tuolta ”elämää”-tunnisteen alta.

Yumbelin kunta tuo meille hätäapuvettä kerran viikossa. Normaalisti talo saa 200 litraa, mutta mieheni on onnistunut puhumaan vesivastaavalle ja vedenkuljettajille niin, että me saamme noin 1000 litraa. Me olemme tottuneet pesemään pyykkiä koneella, ottamaan suihkuja ja vetämään vessaa – asioita, joita maalaisihmiset täällä kukkuloilla eivät tee. Tuo 1000 litraa on vähän. Voimme pestä vain koneellisen-kaksi pyykkiä viikossa, loput viemme Concepcioniin. Pesemme mieluummin itsemme pesuvadissa, se säästää paljon vettä. Pojan ammeeseen laitetaan pohjalle vain sen verran vettä, että hänet saadaan pestyä. Silti loiskuttelu onnistuu niin, että kylpyhuoneen lattia lainehtii. Lapsille mikään ei ole ongelma :)

Olemme oppineet säännöstelemään vedenkulutusta oman perheen kesken. Ongelma on silloin, kun tänne tulee vieraita. Mikäli tällaista elämää ei ole joutunut viettämään, ei voi tajuta, miten säästeliäs veden kanssa tosiaan täytyy olla. Perunoita ei voi kuoria juoksevan veden alla, tomaattia ei voi huuhdella niin, että antaa veden valua, kun ottaa toista tomaattia pussista. Hampaita pestessä vesi ei  tosiaankaan lorise hanasta koko toimituksen ajan. Suihkua ei voi ottaa joka ilta, käytetään mieluummin pesuvatia. Miehet käyvät  puskissa pisulla, jotta ei tarvitse vetää pyttyä niin monta kertaa päivässä.

Meille on tapahtunut vaikka mitä kommelluksia veden takia. Olen niistä blogissanikin kertonut. Kerrankin meille tuli iso porukka miehen sukulaisia kylään perheineen. Olimme selostaneet oikein tarkkaan, että juuri sillä hetkellä olimme lähes ilman vettä.  Pyysimme selittämään lapsillekin tilanteen. Mitä siitä seurasi? Yksi poika jätti tahallaan ulkona hanan juoksemaan täysillä. Äidit veivät lapsensa retkelle purolle, josta lapset tulivat takaisin niin mutaisina, että kaikkien piti ehdottomasti päästä suihkuun. Silloin, kun meillä ei ollut vesiongelmaa, kukaan ei koskaan tahtonut ottaa suihkua täällä! Mieheni oli hieman nyreissään tämän kyläilyn jälkeen.

Ennen Dominicin yksivuotissynttäreitä olimme säästäneet kaiken kunnan tuoman veden, jotta meillä olisi oikein paljon vettä isoa vierasjoukkoa varten – toisessa vessassamme oli vuoto ja menetimme 1200 litraa juuri ennen juhlia. Meinasimme peruuttaa synttärit, mutta kyllä ne kuitenkin pidettiin ja kaikesta selvittiin. Ostin silloin mm. kertakäyttöastiat, jottei tarvitsisi tiskata niin isoa määrää tiskiä. Kuitenkin lopulta siinäkin kävi niin, että juhlien jälkeen tiskasin jokaisen kertakäyttöastian, sillä ne olivat niin hyvälaatuiset, etten raskinut laittaa niitä roskiin!

Nyt päästään viimeaikaisiin tapahtumiin. Muutama viikko sitten saimme 1200 litraa vettä, eli tankin täyteen.  Aamulla avasin vesihanan, eikä sieltä tullut tippaakaan vettä. Kysyin mieheltäni, oliko hän sulkenut jonkin hanan ulkona. Ei ollut. Mieheni meni tarkistamaan tankin, eikä siellä ollut pisaraakaan vettä. Olimme menettäneet kaiken yhden yön aikana. Porakaivosta oli yksi osa mennyt rikki. Tuon osan pitäisi päästää vesi vain ylöspäin, eikä alaspäin lainkaan. Tankin vesi oli mennyt kaivoon ja valunut sen rikkinäisen osan läpi porakaivoon ja imeytynyt sieltä maaperään. Meille tulee siis taloon vesi sekä tankista että porakaivosta, joten siksi tällainenkin oli mahdollista. No, olimme viikon lähes ilman vettä. Porakaivosta mieheni laittoi vettä pulloihin vähän kerrallaan ja niillä pulloilla sitten sähläsimme viikon.

Odotimme kuin kuuta nousevaa seuraavaa vedentuontipäivää tai edes sateita, jotta saisimme sadevettä. Sateita ei tietty tullut. Sitten tankkiauto tuli täyttämään tankkimme. Päätimme säästää kaiken sen veden, eikä käyttää sitä laisinkaan, jotta meillä olisi riittävästi vettä vieraidemme suihkuihin jne. Odotimmehan vieraita Suomesta saakka! Me jatkoimme pullojen täyttämistä vähällä porakaivovedellä ja käytimme vain pullovettä tiskaamiseen, ruuanlaittoon jne.  Kaiken huipuksi meille tuli kaakeliremontti samaan aikaan. Meille asennettiin uusi kamiina ja samalla maestro korjasi maanjäristyksen rikkomat kaakelit olohuoneesta. Kaakelien laitossa tarvitaan vettä! Siitäkin selvittiin. Välillä haettiin juomavettä jopa huoltoasemalta melkein 20 kilometrin päästä.

Yksi päivä ennen vieraidemme tuloa avasimme hanan, jotta saisimme vettä tankista. Ei kuulunut kuin pihinää. Mieheni juoksi epätoivoisena tankille ja avasi kannen. Tankki oli tyhjä! Kaikki vieraitamme varten säästämä vesi oli valunut jonnekin – emme tiedä minne! Jopa sadevesitankkimme, jossa oli ollut vähän vettä, oli tyhjänä.  Kävimme läpi kaikki maanpäälliset osat vesiletkuista, emmekä löytäneet vuotoa. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi se, että vuoto olisi talomme alla!

Mitä tehdä vieraidemme kanssa? Edes vessanpyttyä ei voisi nyt käyttää. Emme olleet koskaan tavanneet vieraitamme, joten emme tunteneet heitä mitenkään.  Mitä jos perhe oli fanaattista suihkussakävijäkansaa?  Joidenkin naisten on pakko pestä hiukset jokaikinen päivä, tai ei kehtaa astua ovesta ulos.  Joidenkin taas on pakko seistä kuuman suihkun alla päivittäin puoli tuntia... Miten kehdata pyytää heidät taloon, missä ei olisi yhtään vettä ? Miten taas kehdata peruuttaa heidän tulonsa päivää ennen, kun he oilivat jo ostaneet bussiliput koko perheelle? Voisimmeko pyytää heitä majoittumaan Yumbeliin hotelliin, olisikohan se kallista? Sitten saimme idean.

Minusta oli tosi kivaa odottaa suomalaisia vieraitamme. Nainen oli ottanut minuun yhteyttä vain pari viikkoa aiemmin. Hän oli lukenut blogiani ja kysyi, sopisiko heidän tulla Peikkokukkulalle meitä tapaamaan. Nyt tuo vesiasia yritti lytätä suunnitelmamme, mutta onneksi meillä oli suunnitelma B. Antaisimme vieraidemme tehdä päätöksen.

Hain perheen aikaisin aamulla Yumbelin bussiasemalta. Saavuimme Peikkokukkulalle aamuauringon sarastaessa. Söimme aamupalaa ja otin vesiongelmamme puheeksi. Kerroin, mitkä systeemit täällä Peikkokukkulalla nyt vallitsivat. Pyttyyn piti kantaa vesi ämpärillä (löysimme lisää sadevettä uima-altaasta!) ja iltapesun voisi suorittaa vain pesuvadissa. Toinen vaihtoehto olisi, että veisin heidät Concepcionin keskustaan yhteen asuntoomme, jossa ei ollut vuokralaisia. Siellä saisi kuuman suihkun ja pyttykin toimisi. Olisin kuitenkin koko ajan perheen kanssa ja näyttäsin paikkoja. Ei tullut kuuloonkaan! Perhe oli kovasti odottanut visiittiä Chilen maaseudun rauhaan hektisen Santiagon jälkeen, joten heitä ei vesiongelma haittaisi. He kantaisivat vettä pyttyyn ämpärillä ja kävisivät puskissa.

Meillä oli valtavan kivaa perheen kanssa. Vesipulma ei haitannut lainkaan. Koomikseksi koko tilanteen teki sekin, että perheen isä oli tehnyt pitkän työuran VESILAITOKSELLA, eikä hän periaatteessa hyväksynyt lainkaan vesivessoja!

Aurinko paistoi kylmässä syysilmassa, kun kävelimme pitkin Peikkokukkulaa. Kaikki koiramme olivat mukana kävelyllä. Palasimme talolle ja päätimme pakata auton valmiiksi pientä retkeä varten. Siinä vaiheessa mieheni huomasi, että yksi chihuistamme puuttui. Etsimme koko talon ja huutelimme chihun perään. Dominic jäi perheen kanssa talolle ja me juoksimme kukkuloita ylösalas huudellen chihun nimeä. Peikkokukkulalla on paljon rotkoja, joten huutelimme niiden reunoilla. Ihmettelimme, miksei se vastaa. Palasimme talolle ja mieheni otti pihdit. Pelkäsimme, että chihu olisi jäänyt naapuritontilla jänisansaan. Kuljimme naapuritonteilla, eikä jälkeäkään chihusta. Lähdimme kolmannen kerran tontin alaosaan purolle muiden chihujemme kanssa. Ajattelimme, että ne löytäisivät kadonneen tai ainakin haukkuisivat niin, että kadonnut voisi vastata. Sitten soi puhelimeni. Perheen poika kertoi, että talomme vieressä olevassa puskassa oli yksi musta chihuahua perhostakki yllään. Voisiko se olla se kadonnut? Se ei antanut koskea itseään, vaan tärisi kauheasti.  Me lähdimme sydän huojentuneena kävelemään takaisin kukkulaa ylös aivan nääntyneinä. Siellähän kadonnut tärisi puskassa takistaan juuttuneena yhteen oksaan. Tuo koiran vaatetusasia on aika hankala, sillä kylmällä ilmalla varsinkin lyhyttrukkiset chihut tarvitsevat vaatteita, mutta aina on varjopuolena tuo, että luonnossa ne voivat jäädä kiinni oksiin ja risuihin.

Sitten pari tuntia myöhässä alkuperäisestä ohjelmastamme pääsimme lähtemään retkellemme. Kävimme vesiteeman mukaisesti Salto de Lajan putouksilla, jotka ovat meiltä vain puolen tunnin automatkan päässä. Söimme ravintolan ulkoterassilla myöhäisen lounaan. Palasimme Yumbelin kautta Peikkokukkulalle. Ilta pimeni aikaisin. Perheen isä leikki Dominicin kanssa Duploilla ja me äidin kanssa keskustelimme Dominicin yliopistokoulutuksesta! Heh.

Domskulilla jäi tällä kertaa putos näkemättä, kun hän veteli päiväunia. Katsokaapa, miten pojan jalat tulevat rattaiden reunan yli :) 

Perhe sai kuulla koko monimutkaisen vesiongelmamme ja kerroimme, että odotimme kovasti sateita, jotta saataisiin sadevesitankit täyteen. Perhe ei omasta puolestaan tietenkään toivonut sateita, mutta meidän puolestamme kyllä. Seuraava päivä sitten valkeni harmaana. Lähdimme Concepcioniin, koska tahdoin näyttää upean paikan, jossa Bio Bio –joki yhtyy Tyyneenmereen. Alkoi tihkuttaa. Kävimme kälyni luona, jotta voisimme käyttää vessaa. Ette usko! Vessanpytyn vetosysteemi HAJOSI! Vesiteema jatkui hienosti. Putkimiesisä korjasi vessanpytyn hakaneulalla ja niin voi taas vetää vessaa. Aaargh. Voi perheparkaa, mihin olivat tulleet!

Ajoimme keskustaan lempiravintolaani syömään perulaista ruokaa. Söin cevichen, kuten aina siellä, Dominic söi vauvanruokaa purkista ja perhe valitsi mieleisiään annoksia. Kaikki olivat erittäin tyytyväisiä ruokaan. Sitten minä aloin vapista, päätäni alkoi puristaa vanne, lihakset alkoivat painaa ja kävivät hyvin raskaiksi. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Jaaha. MSG-syndrome eli ”kiinalasen ravintolan syndrooma”. (Googlettakaa netistä, jos ette tunne asiaa.) Olen saanut näitä kohtauksia noin viisi kertaa elämässäni ja ne alkoivat parikymppisenä Turussa kiinalaisessa ravintolassa. Reaktio on hyvin voimakas, eikä sitä voi sekoittaa mihinkään muuhun. Tiesin siis, että jos pysyn rauhallisena, reaktio olisi ohi reilussa vartissa. Oireet kuitenkin pahenivat ja jopa kysyin, onko perheestä kenelläkään ajokorttia mukana, jos tilanne pahenee tai ei mene ohi. Tuli mieleeni, että jos tämä onkin jotakin muuta. Voi perheparkaa, mihin olivat tulleet! Olivat vieraassa maassa, vieraassa kaupungissa, vieraan kielen keskellä ja ”matkanjohtaja” tärisi ja vapisi. Mieheni soitti juuri silloin minulle ja kerroin, että minulla oli MSG-kohtaus. Hän käski heti juoda Coca-Colaa. Menisi kuulemma sillä ohi. Ravintolassa oli vain pepsiä. Kohtaus alkoikin mennä ohi jo lasin saatuani käteen. Jalkani taas pitivät ja pääsin vaihtamaan Domskulin vaippaa vessaan. Huh. Aina sitä säikähtää noiden oireiden tullessa. Koskaan ennen en ole tuota kohtausta saanut perulaisessa ravintolassa, mutta nyt oli tainnut lorahtaa natriumglutamaattia (tms.) hieman liikaa annokseeni.

Ulkona sade oli yltynyt. Ajoimme Bio Bio –joen ja Tyynenmeren yhtymäkohtaan ja sade piiskasi rankasti auton ikkunoita. Voihan vesi! Ei voinut nähdä mitään maisemia! Ajoin rannalle ja selitin, että tämä oli upea paikka, mutta ei nyt voinut nähdä mitään. Ei voinut astua autosta ulos, sillä olisi kastunut heti läpimäräksi. Peikkokukkulalla sadevesitankit täyttyivät, mutta PITIKÖ NYT SATAA, kun olisin tahtonut näyttää vieraille upeita paikkoja? Ei ollut satanut pariin viikkoon, vaikka olimme toivoneet ja nyt sitten sitä vettä tuli taivaan täydeltä suomalaisten vieraidemme ”iloksi”.


Kysyin, tahtoisivatko vieraat mennä hienoon kauppakeskuskeen sadetta pitämään. Ei missään nimessä! He olivat saaneet Santiagossa yliannostuksen kauppakeskuksia. He tahtoisivat palata Peikkokukkulan rauhaan. Meillä olikin mukava ilta keskustellen kaikesta taivaan ja maan välillä. Söimme choripania: sämpylän välissä chileläistä voimakasta makkaraa ja tomaatti-sipuli-korianterisalsaa. Ulkona satoi kaatamalla. Pelkäsin lähteä viemään vieraitamme Yumbeliin, sillä olin jo huolissani tiemme kunnosta. Oli pilkkopimeää. Bussi lähtisi Santiagoon keskiyöllä. Hyvästelimme perheen ja he lähtivät jalkaisin taivaltamaan tuota 20 kilometrin matkaa kaatosateessa. Me menimme lämpimään sänkyyn ja toivoimme, että vieraat löytäisivät perille.


Hihii, tuo loppu oli mielikuvitukseni tuotetta. Eikö olisi ollut täydellinen loppu tälle tarinalle? Mikään ei toiminut, ei ollut vettä, koira katosi, allergiakohtaus ja lopuksi 20 kilometrin taivallus yöllä kaatosateessa. Ei, oikeasti mieheni lähti viemään vieraitamme lava-autollamme Yumbeliin. Dominic oli jo nukkumassa ja minä odottelin miestäni olohuoneen sohvalla uuden kamiinan lämmöstä nauttien.

Onneksi perhe oli hyvin ”buena onda”,  kuten Chilessä sanotaan. Meillä oli tosi kivaa ja talo tuntui tyhjältä monta päivää heidän lähtönsä jälkeen. Toivottavasti voimme pitää yhteyttä jatkossakin. Joskus, kun asiat menevät pieleen, voi silti olla hauskaa!

P.S. Tätä juttua kirjoittaessani meille tehdään juuri uutta porakaivoa. Ei ole mennyt ihan putkeen, mutta siitä seuraavassa tarinassa.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Sisustukseen sopiva lapsi

Hankin Domskulille uusia vaatteita - täytyyhän lapsen sopia sisustukseen ;)

CHAI!

Olen addiktoitunut chaiteehen. Sattumalta löysin Chai Latten (teejuoma) marketista kansainvälisestä hyllystä. Laatikossa on kymmenen pussia, jossa on jauhetta. Vesi kaadetaan jauheen päälle ja juomasta tulee hyvin makeaa ja mausteista. Se on kuin kaakaota. Ensimmäiset kerrat, kun join chai lattea, meinasin itkeä, kun niin hyvää se oli! Viime kesänä Suomessa äidillä oli todella hyvää intialaista teetä sellaisessa kapselikeittimessä. Olisin voinut juoda sitä kuppikaupalla, mutta pidättäydyin yhdessä per päivä, sillä minua kauhistutti sekä jätteen määrä että hinta. Siinä intialaisessa teessä oli paljon samaa makua kuin tässä chai lattessa. Nyt olen ostanut chai lattea monta paketillista ja olen jo sen verran tottunut makuun, että enää ei sentään itketä, vaikka se hyvää minusta onkin. Jos ei tykkää makeasta, niin sitten tämä ei ole oikea valinta.

Kiinnostuin chaista sen verran, että etsin reseptejä netistä. Aloin keittää itse chaiteetä kokonaisista kardemumman ja tähtianiksen siemenistä, mustapippurista, neilikoista, kanelitangoista ja kardemummasta sekä mustasta teestä. Kerran laitoin vaniljatankoakin joukkoon, mutta vaniljan maku peittyi muiden alle niin paljon, että se oli mielestäni kalliin vaniljatangon hukkaanheittämistä. Sähkövatkaimella vispasin lämpimän maidon joukkoon. Join myös ilman maitoa.

Nyt löytyi marketista helpotusta. Liptonilta oli tullut chaitee. Ei tarvitse enää olla koko ajan keittelemässä mausteita. Lipton kelpaa, kun ei ehdi ja jaksa tehdä kaikkea alusta saakka itse.

Oletko sinä juonut chaita? Tykkäätkö?

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäivänä

Perheeni miehet veivät minut jo lauantaina äitienpäivälounaalle suosikkipaikkaani perulaiseen ravintolaan La Fina Estampaan. Paikka oli kolmea kerrosta myöten täynnä ja saimme pöydän, koska joku muu seurue peruutti varauksensa. Mikä onni. Käymme aina ravintolassa vain arkipäivisin, joten emme tienneet, että paikka on viikonloppuisin niin täynnä. Kaikki pöydät olivat täynnä äitejä ja mummoja perheineen. Muutkin olivat päättäneet juhlia päivää ennen. Me emme pääse huomenna lähtemään kotoa mihinkään, sillä meillä ei ole ketään, joka voisi jäädä vahtimaan taloa.

 Otimme lempiannoksemme, erilaisia cevichejä kahdelle. Dominic söi vauvanruokaa purkista. Lisäksi Dominic söi ravintolan hyvää leipää. Jälkiruokaa emme taaskaan jaksaneet syödä. 

Kävimme myös hautausmaalla viemässä kukkia mieheni äidin haudalle. Siellä Dominic ihastui ikäiseensä tyttöön. Dominic kiljahteli innosta, kun haudoilla oli tuulihyrriä. 

 Olen ostanut huomiseksi marenkikakkuainekset. Meinaan "käskeä" mieheni tekemään minulle kakun. Hän ei tosiaankaan kuulu niihin miehiin, jotka tekevät vapaaehtoisesti ja mielellään kakkuja tai muutakaan sellaista, missä pitää nähdä vaivaa. Katsotaan, saanko hänet vatkaamaan kermavaahdon ja pilkkomaan kiiviä ja banaania...Meinaan vedota siihen, että Dominicin on tärkeää nähdä tällaisia äitienpäivärutiineja ;) Kerron teille, miten kävi, jos muistan. Mieheni ei myöskään koskaan osta valmista kakkua, sillä hän tietää, etten tykkää chileläisistä "rasvakakuista" - eli saan aina olla ilman kakkua, jos en itse tee. Vanhaa koiraa ei myöskään saa opetettua uusille tavoille, sen olen tässä reilun kymmenen vuoden aikana jo oppinut.

Tämän postauksen kuvat ovat tietenkin siitä prinssistä, joka teki minusta vuosi ja seitsemän kuukautta sitten äidin. Hän on tehnyt minusta niin valtavan onnellisen. Kuvittelin joskus, etten koskaan voi rakastaa jotakin lasta yhtä paljon kuin rakastan koiriani. Miten vähän minä tiesinkään! En tiennyt minusta tällaisia tunteita edes löytyvän! En tiennyt, että osaan olla niin kärsivällinen, äidillinen, ylpeä pojastani jne. 

Dominic iloitsee näissä kuvissa kalapelistä, jonka eräs tämän blogin lukija lähetti hänelle Suomesta! Kiitos valtavasti K.V:lle aivan ihanasta paketista, joka sisälsi yllätyksiä sekä minulle että pojalle!

ONNELLISTA ÄITIENPÄIVÄÄ OMALLE ÄIDILLENI JA MUMMOLLE sekä kaikille ÄIDEILLE JA EMOILLE YMPÄRI MAAILMAA!

---

P.S. Zara-chihu tuossa juuri puhdisti Elvira-tyttärensä (2 v.) korvat. Väliin tuli Anastasia (5 v.), joka tahtoi myös emonsa puhdistavan korvansa. Zara puhdisti myös Anastasian korvat. Elvira pysyi siinä vieressä koko ajan. Koiraemot huolehtivat lapsistaan vielä monen vuodenkin jälkeen. Ne kohtelevat aivan selvästi muita koiria eri tavalla kuin omia pentujaan. 13-vuotias Chiquititakin antaa yhäkin erikoiskohtelun ainoalle tyttärelleen Matildalle, vaikka Matildakin on jo kahdeksanvuotias.

perjantai 9. toukokuuta 2014

Fedorita

Fedora Pinky Paws "Fedorita" täytti puoli vuotta 3.5.14. Laitan sen kunniaksi pari kuvaa.

Tätä kokoluokkaa Fedora oli syntyessään. Kuvassa on Fedoran sisko.


Fedora 6 kk, paino hieman yli kilon.

Fedora ja Reino
---
Fedora syntyi pentueessa, jossa oli viisi pentua. Pentueen isä on Sweet Indeed Choko Bon Bon (syntyi Italiassa ja muutti Lahteen, josta taas Chokito muutti meille Chileen). Emo on Anastasia Pinky Paws (syntyi Peikkokukkulalla).

F-pentueen elämän alku ei ollut helppo. Fedora kuitenkin oli vahva pentu alusta saakka, vaikka olikin surkea ruipelo. Fedora menetti siskonsa 3-päiväisenä ja veljensä 13-päiväisenä. Henkiin jäivät kaksi veljeä, soopelinvärisiä. Fauni muutti uuteen kotiin kaksikuisena. Frodo on vielä meillä, mutta etsii uutta kotia.

Fedora ja Frodo ovat molemmat rekisteröityjä ja mikrosirutettuja chihuahuoita, jotka Chilen Kennel Clubin tarkastaja on tarkastanut. Ne ovat reippaita Mi-Chi-tiimin jäseniä ja testailevat Michilandian vaatteita. Ne juoksevat vapaina Peikkokukkulalla ja syövät herkkuinaan jäniksenpipanoita. Ne saavat elää oikeaa onnellista koiranelämää.

Millaista sitten oli tämän pentueen alku? Monet teistä elivät mukana, mutta varmaan täällä on uusia lukijoitakin. Laitan tähän puolisen vuotta sitten kirjoittamani postauksen:

Minulla ei ole koskaan ollut kasvattajana näin rankkaa aikaa. Me emme ole koskaan menettäneet pentuja, paitsi että kaksi on syntynyt kuolleena, mikä on ihan eri asia kuin tämä nyt koettu. Anastasian pentueesta kuoli kaksi pentua, eikö yksi olisi riittänyt? Jo Fivin kuolema kolmepäiväisenä oli surullista, mutta Flacon kuolema oli vielä paljon surullisempaa.

Olen syöttänyt Flacoa yötä päivää ruiskulla 10 päivää ja pitänyt huolta, että se saa maitoa myös emostaan. Olen kuunnellut, kun Dominic on huutanut kurkku suorana korvani juuressa, koska en pystynyt huomioimaan häntä samaan aikaan, kun yritin saada Flacon nielemään maitoa edes pikkuisen. Olen ollut väsynyt ja epätoivoinen. Olen tajunnut, ettei Flaco voi kasvaa aikuiseksi. Silti vastoin kaikkea järkeä olen jatkanut sen syöttämistä, vaikkei se edes jaksanut kannatella päätään. Kokeneempi kasvattaja olisi jättänyt auttamisen parin päivän jälkeen. Olisi ehkä helpompaa päästää pieni pentu lähtemään nopeammin. Minä kuitenkaan en pystynyt. Ajattelin, että jos ihme kuitenkin tapahtuisi, jos pikkuinen vahvistuisi  ja alkaisi taas imeä maitoa emostaan.  Ajattelin myös, että jos en yrittäisi kaikkeani, syyttäisin itseäni pitkään. Oli hirveää nähdä, miten pennun elämä hiipui hiipumistaan. Miten se ei jaksanut enää niellä muutamana viimeisenä päivänä. Se tahtoi vain nukkua pois. Pidin sitä lämpinänä ja annoin maitoa, ettei sen tarvitsisi kuolla nälkään. En tiedä, mihin se kuoli, mutta toivottavasti se ei ollut tuskissa. Ei se ainakaan itkenyt. Anastasia hoiti Flacoa loppuun asti, ei moneen päivään yhtä hyvin kuin terveitä pentuja, mutta hoiti kuitenkin.

Me pidimme huolen siitä, että Flaco sai olla koko ajan Anastasian vieressä. Jos se joutui kopan nurkkaan, heti siirsimme sen takaisin emonsa viereen. Pidimme sitä oman kaulamme päällä. Pidimme sitä lämpimänä koko ajan. Flaco aukaisi eilen silmänsäkin. Se oli aivan täydellisen chihuahuan näköinen, miniatyyrikokoa vain, 80-grammainen miniatyyrichihuahua, korvat jo sivuilla, silmät auki. Sitä minä vieläkin ihmettelen, miksi se oli niin valmiin näköinen, kun kolme muuta näyttävät possun ja bulldogin risteytykseltä ? Olisiko Flacostakin tullut possunnäköinen, jos se olisi saanut lihaa luiden ympärille? Luultavasti kyllä, sillä kaikki aiemmat pentumme ovat olleet possuloita.

Viime yön Flaco oli aivan veltto. Sain sen nielemään muutaman pisaran maitoa. Aamulla ennen seitsemää annoin sen suuhun hunajaa ja laitoin sen lämpöpullon päälle. Flaco venytteli makeasti ja sillä oli enemmän energiaa kuin pariin päivään. Se yritti vähän ryömiäkin ja nieli maitoa enemmän kuin pitkään aikaan. Kun se oli syönyt, laitoin sen takaisin Anastasian viereen. Dominic nukkui vielä ja sanoin miehelleni, että menen sänkyyn vielä hetkeksi. Kahdeksalta menimme Dominicin kanssa alakertaan. Mieheni oli portaiden vieressä Flaco kädessään. Flaco oli juuri lentänyt koirien taivaaseen.

Nyt Flaco on haudattu Fivin viereen. Toivon, että se tulee vielä joskus luoksemme uudessa terveessä pikkukoiran ruumiissa.

Nyt olisi aika huolehtia terveistä pennuista. ”Fedora” ja ”Fats” eivät ole saaneet huomiotamme juuri lainkaan. Kaikki energiamme on mennyt ensin Fivistä ja sitten Flacosta, sekä tietysti Anastasiasta, huolehtimiseen. Mieheni oli eilen niin poissa tolaltaan Flacon takia, että hän sanoi, ettei tahdo nähdä terveitä pentuja lainkaan, jos Flaco kuolee. Minustakin tuntuu, etten tunne lainkaan terveitä pentuja. Minulla ei ole ollut aikaa eikä intoa tutustua niihin. Onneksi nämä ensimmäiset muutama viikkoa pennut eivät tarvitse kuin emonsa. Ne eivät ole vielä kiinnostuneet ulkomaailmasta, eivätkä sen ihmisistä.

Nyt olisi aika antaa taas huomiota muillekin koirillemme. Ne kaikki olivat mukana hautajaisseremonioissa. Anastasia antoi viimeisen lipaisun pennulleen, me suukotimme sitä, Dominic silitti, ja sitten laitoimme Flacon hautaan pienessä rasiassa vaaleansiniseen fleecepeitteeseen käärittynä. Nyt me olemme kaikki ulkona. Minulla on sellainen olo, kuin rintakehäni päällä olisi painava kivi. On raskasta hengittää ja niellä. Istun varjossa ja kirjoitan tätä tekstiä.

Katselen tuota talomme edessä menevää tietä. Näin sieluni silmin puolikiloisen Flacon juoksemassa sitä pitkin. Toivoin, että se olisi saanut elää edes muutaman kuukauden, jotta se olisi saanut nauttia elämästä Peikkokukkulalla ja olisi saanut tuntea rakkauden. Tiedän, että ero olisi ollut vielä vaikeampaa, jos pentu olisi saanut elää muutaman kuukauden. Turha jossitella. Luonto päätti näin ja siihen on alistuminen.

Nyt toivon, että Anastasian muut kolme pentua saavat kasvaa terveinä. Ne ovat nyt kaikki paksuja terveyden perikuvia, mutta pienten pentujen elämässä ensimmäisenä kahtena kuukautena ei voi olla varma mistään.

Kiitos nimiehdotuksistanne! Nyt nimiä ei niin paljon tarvitakaan. Mieheni on ollut alusta saakka sitä mieltä, että ruskeasta tyttöpennusta tulee Fedora. Kahta poikaa kutsumme ”Fats”, mutta täytyyhän heidän saada hienot nimet jossain vaiheessa, ehkäpä Fauni ja Frodo?

Flaco on kuvassa tuo, jonka pää on Anastasian vatsalla.




Äitini lähetti tämän runon meille:

 Siellä se nyt mennä paukkaa
pilvikoirien kiitolaukkaa,
                                                              auringonsäteeltä haukahtaa:
                                                                 Hei, täällä on mukavaa!


Olkoon runo koirasisaruksille Fiville ja Flacolle! 

(Tähän loppui puolisen vuotta sitten kirjoittamani postaus)

----

Fedora, Frodo ja Fauni siis ovat saaneet kasvaa reippaiksi puolivuotiaiksi pikkukoiriksi. Fedora on minulle hyvin rakas, sillä minusta Flaco elää Fedorassa. Niin samannäköisiä ne olivat jo pikkupentuina.


keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Kaloillakin asiat paremmin

Täällä satoi pari päivää kaatamalla. Tynnyrit ja tankit saatiin täyteen. Nyt on hiukset ja vaatteet pesty sadevedellä.

Kultakalamme ja karppimme ovat joutuneet asumaan vihreässä vedessä jo pitkään, sillä meillä ei ole ollut yhtään vettä suihkulähteen veden vaihtamiseksi. 

Siirsimme kalat pesuvatiin puhdistusoperaation ajaksi. 

Otimme kaiken veden pois ja pesin hyvin koko muovipohjan. Havunneulasia oli pohjalla iso kerros. Kalat pääsivät uimaan puhtaaseen veteen. Kuva on aika heikkolaatuinen, puhelimella otettu.  

Dominic tietty osallistui kovasti puuhaan. 

Tässä Domskuli jo ihastelee kaloja lammen puhtaassa vedessä. 

Tämä kuva on otettu olohuoneen ikkunan alta meidän parkkipaikalle päin. 

Tämä samasta paikasta gazebolle päin. 

Tänään meille piti tulla kaivonkaivuuporukka ihmelaitteensa kanssa, mutta eipä ketään näkynyt...Ehkä huomenna, ehkä ensi viikolla?

maanantai 5. toukokuuta 2014

Kurainen blogi

Tästä Peikkokukkulan blogista ei voisi koskaan tulla mitään supersuosittua tuhansien seuraajien blogia. Tämä blogi kun on ihan kuralla...Olen aina väärässä vuodenajassa ja kirjoitan ja näytän vääränlaisia asioita. Kun siellä ihmiset vauhkoavat valkovuokoista ja lämpimistä ilmoista, minä alan esitellä täällä kumisaappaita ja kurapukuja - keitä kiinnostaa? Lyttään teidän kevätfiiliksenne. Kun siellä toivotaan lunta, ostellaan joulukoristeita ja suunnitellaan kinkkuja ja lanttulooria, minä täällä siirryn rantasandaaleihin ja mansikoihin. 

Nyt minä tallustelen täällä vaaleanpunaiset kumisaappaat punaisessa kurassa ja valmistelen pojan vaatekaappia talvikuntoon. Kukaan ei pysty samastumaan kirjoituksiini. Minä en voi tarjota ostovinkkejä enkä kertoa parhaita kirppiksiä. Blogini ei ole selkeästi lapsiblogi, koirablogi, käsityöblogi eikä varsinkaan sisustusblogi. Blogini on yhäkin sekameteliblogi ja tähän vuodenaikaan aivan kurassa ;) 

Siitäkin huolimatta näytän teille pojan sadepuvuston, koska olen niin iloinen, että se tuli ostettua viime kesänä Suomesta. Chilestä ei saa lapsille kunnollisia sadevaatteita, sillä täällä ei ulkoilla huonolla ilmalla. En kuitenkaan tahtoisi opettaa Dominicia sellaiseksi, että hänet on tehty sokerista. Pojalla on Reiman sadetakki, -housut ja sydvesti.  

 Kirpputorilta ostin vielä eurolla tai kahdella punaiset sadehousut. Tuo kuvassa näkyvä kuminauha oli kokonaan löystynyt ja varmaan siksi sain hyvät housut niin älyttömän halvalla. Purin kuminauhan ja ompelin uuden tilalle. Nyt on pojalla hyvät kurahousut. Vaikkei täällä sataisikaan, on sateen jäljiltä kaikkialla niin paljon kuraa, ettei poikaa voisi päästää ulos möyrimään ilman kunnollisia varusteita.

Kumisaappaita Dominicilla ei vielä ole. Suomessa oli paljon hienoja kumppareita, mutta osa oli valtavan painavia, mm. Tretornin. Ei minusta pieni lapsi jaksa nostaa edes jalkaansa sellaisissa punnuksissa. Meinaan ostaa jotkut kevyet ja sellaisia saa Chilestäkin ihan supermarketista. 


sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Arvatkaa...

...mitä täällä alkaa tapahtua!

Ei tätä oikein voi kaiken odottelun jälkeen uskoa todeksi... Mieheni ajoi Concepcionista 60 kilometrin matkan tällaisella kuormalla. Olisikohan luvallista Suomessa?

Suloista sunnuntaita!