Pieni katastrofi...

...kamerani hajosi!

Nyt olisi uuden hankinta edessä mahdollisimman pian, sillä olen riippuvainen kamerastani. Mieheni lupasi synttärilahjaksi minulle uuden. Te blogini lukijat, voisitteko antaa ideoita minulle siitä, millainen kamera kannattaisi hankkia...ja toisaalta, millaista ei missään nimessä kannata hankkia. Omia kokemuksia?

Joitakin huomioon otettavia asioita:
-en tiedä kuvaamisesta mitään, joten kamera ei saa olla liian monimutkainen
-otan koirista kuvia, joten kamera ei saa olla liian hidas
-mielellään pitkään kestävä akku
-otan paljon lähikuvia töistäni ja toivoisin saavani niistä teräviä ja tarkkoja
-toivon kameran toistavan värit mahdollimman luonnollisesti
-olisi kiva, jos kamera ei olisi iso ja painava

Luottamus

Hän on syntynyt ystäväksemme; vaikka hänen silmänsä eivät ole vielä auenneet,

hän jo uskoo meihin.

Jopa ennen syntymäänsä hän on antautunut ihmiselle.
(Maurice Maeterlinck)


Pinky Pawsin Anastasia ja Olivia kolme kokonaista kuukautta vanhoja 28.8.2009. Ylläolevat kuvat on otettu, kun pennut olivat viikon vanhoja.

Yksin yksin ypöyksin ylleröinen yskii...

Yksinolon mukavuudesta

Minä rakastan yksinolemista. Rakastan myös miestäni, jotta tämäkin asia tulee selväksi:) Mutta silti on ihanaa, kun hän lähtee kaupunkiin pariksi päiväksi ja minä jään yksin tänne maalle kotiin. Me emme kumpikaan käy töissä kodin ulkopuolella, joten normaalisti olemme yhdessä ihan koko ajan, joka päivä, joka minuutti. Mökkimme on niin pieni, että kun täällä tahtoo liikkua, niin toisen pitää väistää;) Onneksi ulkona on tilaa pakoilla toista, kun sille tuulelle sattuu.

Vaikka mökissämme paljon ei tilaa olekaan, ulkona kukkuloilla on tilaa hengittää.

Meillä on tuolla campomme toisessa päässä sellainen nurkka, jonne voi mennä mököttämään. Se on campomme viimeisin pääty ja sen mallinen, että piikkilanka-aidat (joita täällä käytetään rajaamaan tontit) muodostavat terävän kolmion. Täytyy kyllä olla TOSI huonolla tuulella, että sinne asti jaksaa lähteä. Sinne täytyy kävellä jyrkähköä rinnettä alaspäin, hypätä puron yli ja kiivetä jyrkkää rinnettä ylöspäin. Matkaa on ainakin kilometri. Eihän se tasaisessa maastossa ole matka eikä mikään, mutta tuossa maastossa miettii kaksi kertaa, että mökötyttääkö tarpeeksi;) Varsinkin, kun pitää jaksaa kiivetä takaisin, mikä on vielä raskaampaa, sillä ylämäkeä on paljon enemmän. Jos aurinko paistaa, parempi mennä mäkättämäänmököttämään varastoon, jossa on viileää ja varjoisaa...

Varasto on piilossa. Sinne voi mennä mököttämään;)

Mutta tämän tekstin piti kertoa yksinolemisen ihanuudesta. Kun minä jään yksin kotiin, syön huonosti. En jaksa panostaa ruuanlaittoon, koska ei tarvitse huomioida toista. Yleensä ruokavalioni kahtena yksinolopäivänä on tällainen: luonnonjogurttia ja muroja aamupalaksi, luonaaksi ja iltapalaksi. Välissä voin syödä suklaamoussea neljä annosta;) Ja kun maha kurnii, niin vesikeksejä suoraan paketista. Koirat täytyy muistaa syöttää, vaikka itse syönkin mitä sattuu. Sitten kun mies taas tulee kotiin, on uutta energiaa kokata.

Meillä on sellainen jako, että minä teen lounaan ja mies tiskaa. Normaalisti latinomiehet eivät tiskaa, joten näky on erikoinen meillä satunnaisesti käyvien ihmisten mielestä. Joskus olen kyllästynyt kokkaamiseen ja silloin mieheni tekee lounasta ja minä tiskaan. Mieheni lounaat eivät ole kovin vaihtelevia, joten siksi mieluusti teen itse. Miehen tavallisimmat kaksi luonasta ovat: 1. keitetyt perunat ja jurel. Hän siis avaa makrillisäilyketölkin perunoiden lisäksi. 2. Linssi-makkarapata. Hän laittaa linssit likoamaan edellisenä iltana. Seuraavana aamupäivänä hän pesee linssit ja laittaa ne kiehumaan kokonaisten chileläisten makkaroiden, pilkotun sipulin, valkosipulin ja porkkananpalojen kanssa. Kun ruoka on muhinut muutaman tunnin, hän lisää riisiä tai makaronia ja perunanpaloja. Ensimmäisellä kerralla ajattelin, ettei sitä voi syödä, vaikka se hyvältä tuoksuikin. Nyt olen todennut, että se on ihan hyvä ruoka muiden ruokien joukossa. Siitä tykkäävät kuulemma työmiehet.

Kun olen yksin, olen tavallista enemmän netissä myös. Minulla on tilaa ja hiljaisuutta kuunnella omia ajatuksia ja miettiä, mitä tahdon kirjoittaa. Kirjoitan myös pidempiä viestejä ystävilleni Suomeen. Kun mieheni on kotona, hän joko höpöttää minulle tai koirille, kuorsaa sohvalla tai katsoo telkkaria. Kaikesta edellä mainitusta toiminnasta tulee siis ääntä, joka häiritsee keskittymistäni, mitä tulee ajatteluun. Olenkin päättänyt, että kun me joskus sen talon rakennamme, niin hänelle pitää saada erikseen tv-huone, vaikka pienikin. Siellä saisivat typerät chileläiset ohjelmat vallata ilmatilan ja minä saisin olla rauhassa olohuoneessa omassa hiljaisuudessani tai rauhallisen musiikin soidessa.

Mieheni ei ole perheessä ainoa, joka tykkää maata sohvalla.

Chileläisillä ja suomalaisilla on aivan erilainen melunsietokyky! Minä en kestä mitään melua! Minua ärsyttää maantienmelu, koirien räksytys ja haukkuminen (kaksi eri asiaa), lapsien kiljuminen, telkkarin melu, imurin hurina, kova musiikki jne. Mutta rakastan sateen voimakasta rummutusta peltikattoon ja myrskyn räminää nurkissa. Eli en ole looginen ollenkaan. Mieheni taas kuulemma ärsyyntyy hiljaisuudesta. Hänelle tulee outo olo, jos ei kuulu mitään. Hän kuuntelee musiikia paljon voimakkaammalla äänellä kuin minä, telkkari toitottaa melunsietokykyni ylärajoilla ja koirat saavat räkyttää niin paljon kuin lystäävät, eikä mieheni edes huomaa. Nyt hän on oppinut sen, että kun jalkapallomatsissa selostaja alkaa huutaa "gooooooooaaaaaallllgoooooaaaalgoalgoalgoal....", hän vääntää ääneen paljon hiljaisemmalle.

Tykkään sateen ropinasta.

Melunsietokyvyn ja meluntuottamisen suhteessa taas ei tunnu olevan mitään logiikkaa. Mieheni toiminta on rauhallista ja hiljaista, kun taas minä rämistelen ja kolistelen. Minun ympäriltäni tuolit kaatuilevat, tavarat putoilevat jne. Kun minä satutan itseni sisällä mökissä, huudan niin paljon, että ulkokoiratkin korvat luimussa, selkä köyryssä livistävät koppiinsa. Eilenkin löin pikkurillini chihujemme sisätarhan reunaan. Pikkurilli vääntyi ja se sattui niin kauheasti, että kiljuin ja huusin ja kiukuissani potkaisin seinää. Siinä samassa, koska ikkunan vieressä tätä teatteria toteutin, näin, miten saksanpaimenkoira lähes ryömi korvat luimussa koppiinsa ja sekarotuiset Seita ja Taika perässä vikkelään. Kaikilla oli syyllinen ilme ja ne katsoivat minua ikkunan läpi. Näky oli niin hassu, että aloin nauraa samalla, kun itkin kivusta. Chihuahuat kyyristelivät kaikki pesissään ja katsoivat minua sen näköisinä, että "papi tule kotiin pelastamaan meidät tuolta hullulta!"

No, tänään on pikkurillini sininen ja paisunut, mutta nautin silti siitä, että saan olla yksin. Nyt on vähän hidasta tehdä käsitöitä, kun yhtä sormea ei voi liikuttaa, mutta kirjoittamista se ei haittaa yhtään;) Kirjoittelin paljon jo pienenä ja otsikko onkin lapsuusajoiltani. Keksin nimittäin runoja, joissa kaikkien sanojen piti alkaa samalla kirjaimella. Y-runostakin tuli kohtuullisen mittainen, mutta muistan vain tuon alun, joka tuntui sopivan tämän päivän yksinolon otsikoksi.

Keväällä on myös mukava istuskella mökin edustalla, kun ei vielä ole liian kuuma. Kevät on kyllä parasta aikaa Chilessä!

Neljäs hääpäivämme

Missä maassa, millä tähdellä kohtasimme? Missä metsässä huojuimme? Millä niityllä kasvoimme kukkien rinnakkain? Kulkivatko sielumme samojen usvien läpi, saman ikävän kantamina ja nyt tällä tähdellä, tällä polulla kohdatessamme, sielumme samaa sukua löysivät levon toisissaan.

(Maaria Leinonen)

Neljä vuotta sitten menimme naimisiin Suomessa. Meidät vihittiin vanhassa puukirkossa järven rannalla. Oli ihana ilma ja onnistuneet häät. Kirkossa seremonian piti luterilainen venezuelalainen pappi suomeksi ja espanjaksi. Juhla pidettiin maatilalla, jossa suurin osa vieraista myös yöpyi. Juhlassamme soi klassinen musiikki viululla ja pianolla. Seuraavana aamuna saunoimme koko porukan kanssa savusaunassa, lilluimme lämpimässä paljussa ja uimme järvessä sekä söimme upean aamiaisen. Meille jäi hieno muisto yhteisen elämämme tärkeimmästä juhlasta.

Häävalssimme:

Vie minut vietellen vierelles sun, leijaillen keinuta varttani mun. Silmissäin varmaankin rakkauden näät. Sinun ja minunhan nää ovat häät.

Valtavan riemun nään silmissäs sun, leikiten nauramaan saathan sä mun. Aikojen loppuuun sä vierellein jäät, sinun ja minunhan nää ovat häät.

Rakastan, rakastan, rakastan sua. Uskothan, uskothan, uskothan mua! Uniini saakka sä sieluuni näät, sinun ja minunhan nää ovat häät.

(Puurtinen-Helminen)

Ja nyt neljä vuotta avioliitossa olleena lainaan Arno Kotron sanoja:

" Vedit minut mukaasi huikeaan hulluuteesi, mielettömiin maailmoihisi.

Vai oliko se päinvastoin? Yhtä kaikki, siellä ollaan."

Muotia

Minun muotimakuni perustuu valtaosin siihen, ettei vaate saa kutittaa.

(Gilda Radner)

Peikkokukkulan nukkepajassa hyörinä jatkuu

Allaolevassa kuvassa näkyy paras työkaluni: mieheni äidin vanha ompelukone, johon asennutimme moottorin. Käytän sitä päivittäin. Sen kanssa on ihana tehdä töitä, sillä se ei aiheuta minkäänlaisia hankaluuksia. Se ei ryppää kankaan reunaa, kun aloittaa ompelun, eikä se ole moksiskaan, kun yhtäkkiä ompelen sormenpaksuista kangasläjää...se vain mennä hurruttaa! Toista ovat kolme uudempaa konettani. Yksi niistä on ehkä 20-30 vuotta vanha rautainen Remington (pettymys), yksi neljä vuotta vanha ultrakevyt Brotherin "muovilelu" USA:sta ja uusin on kaksi kuukautta vanha Singer - joka on yllätysyllätys HUOLLOSSA! Eli kaikilla noilla uusilla koneilla voisi heittää vesilintua! Harmi vaan, että tämä vanha musta rautakone ei osaa tehdä siksakkia eikä napinläpiä, joten siksi täytyy noiden uusien lelujen kanssa tapella.

Yllä "vilppuja". Ne ovat jonkinlaisia menninkäisiä, joilla on jokaisella oma tehtävänsä. Vilput syntyivät, kun asuin neljä vuotta työpaikkakunnallani Vilppulassa. Vilppujen heimoon kuuluvat ainakin:

-kodinhaltijat, joilla avain kaulassaan

-eläintensuojelijat, joilla kissa, koira tai pupu sylissään

-Suomessa tein myös ylioppilasvilppuja

-jouluvilput

-vilppuenkelit

-"mamit" eli odottavat vilppuäidit

Kädet ja jalat eri työvaiheissa. Muotoiltu Das-massasta, joka on huonoa, mutta parasta, mitä Chilestä saa. Minulla on tavoitteena se, että pyrin tekemään työni vain materiaaleista, joita saan hankittua Chilestä. Työvälineitä voin tilata muista maista, mutta materiaalien täytyy löytyä läheltä!

Keskeneräinen neitiraukka, joka näyttää siltä, että sille on asennettu juuri hammasraudat:)

Balettikeijun tossut

Balettikeiju on kokonaan kangasnukke. Taustalla näkyy saumurini, joka myöskään ei ole mikään helmi.

Keskeneräisiä vilppuja ja työpöytäni ylläolevaa hyllyä. On muuten tylsää, ettei vilpuilla ole Chilessä mitään kivaa nimeä.

Keskeneräisiä kangasnukkeja.

Das-massasta muotoiltuja päitä puuhellalla kuivumassa.

Pullonukke. Vartalona muovinen juomapullo, joita täällä kertyy liikaa. Olen jo kauan miettinyt pulloille jotain käyttöä ja tällaisia koristenukkeja keksin tehdä.

Pullonukke myös

Laaduntarkastaja:)

Keskeneräisiä villavauvoja ja tulevia menninkäisiä.

Massasta muotoiltuja päitä maalausvaiheessa.

Nukkepajassani työskentelen tällä hetkellä seuraaviin tavoitteisiin:

-Tilaustyönukke tehtävä seuraavan neljän viikon aikana

-Ensimmäinen Chilessä pidettävä iso oma nukkenäyttelyni Concepcionin kaupungissa marras-joulukuussa

-Chilen suurin kansainvälinen käsityötapahtuma tammi-helmikuussa

-Nukkejen teko varastoon. Tulevaisuudessa (tavoitteena seuraavan kahden vuoden sisällä) avaan oman pikkupuodin maalle ja sitten täytyy olla jotain myytävääkin. Eikä nukkeja vedetä tuosta vain hihasta, kun tarvetta tulee...hidasta hommaa!

Peikkokukkulan nukkepaja

Peikkokukkulan nukkepaja on täydessä vauhdissa. Olen muotoillut inspiraation vallassa, kuivatellut osia puuhellan lämmössä, hionut valkoisen pölypilven keskellä, maalannut ainakin kuusi kerrosta ihonväriä, kiillotellut, tapellut silmien kanssa...ja vihdoinkin olen vaiheessa, jossa voin sovitella hiuksia, huiveja jne. Tässä viisi erilaista naamaa:

Nukkepajani valmiita ja keskeneräisiä töitä:

Ihanampaa työtä ei voi olla!

Villinä villaan - eli keväinen värjäyspäivä

Peikkokukkulalla alkaa näkyä kevään merkkejä. Eilen oli varjossa jo 18 astetta ja auringossa tuli melkein hiki. Oli aika ottaa villat pois liemistään ja ripustaa ne aurinkoon kuivumaan.

Olivia vahtii, ettei kukaan mene repimään villoja narulta.

Näin talvella ja keväällä meilläkin on pehmeää sammalta. Kesällä se häviää olemattomiin odottelemaan kosteampia aikoja. Ikävöin usein suomalaista paksua rahkasammalta, mutta kyllä tämä vihreä pehmeä sammal lohduttaa. Sivelen sitä ja painan nenän kiinni siihen ja nuuskuttelen. On herkullista katsoa vihreää villaa ja sammalta rinnakkain.

Japanilainen sushin täyteinen ilta

Japanilainen ystäväni Kaori lupasi opettaa minut ja mieheni tekemään sushia...ja siitä se sitten lähti:)

Tässä sekoitetaan munakokkelia. Se tehdään näin: 5 munaa, 45 g sokeria, 45 g sakea/piscoa/rommia ja vähän suolaa vatkataan kevyesti puikoilla. Kaadetaan paistinpannulle ja sekoitellaan koko ajan puikoilla, jotta munakokkelista tulee murumaista. Tätä "kokkelia" käytetään sushin tekoon. Tämä on myöskin paistetun jauhelihan kanssa tavallinen arkiruoka, jota lämmitetään, jos äiti ei ehdi kokata.

Kaorin reseptimuistiinpanot. Kaikki ainekset mitattiin tarkasti talousvaa`alla. Tärkeintä on riisin keitto. Riisin täytyy olla lyhytjyväistä. Henkilöä kohden varataan noin desilitra. Vettä tarvitaan voin 1,2 desiä/riisidesi. Riisi pestään kattilassa ainakin viisi kertaa. Riisi laitetaan kattilaan veden ja kiinalaisesta kaupasta saatavan merileväpalan kanssa (ei siis noria) ja kansi laitetaan tiukkaan kiinni. Levy kuumaksi. Kun riisi kiehuu, laitetaan levy oikein pienelle ja katsotaan tarkasti kahdeksan minuuttia kellosta. Kantta ei saa aukaista. Kun kahdeksan minuuttia on kulunut, otetaan kattila pois tulelta ja annetaan hautua kannen alla 15 minuuttia.

Kun riisi hautuu, tehdään kastike riisille.

(Tämä ohje on neljälle hengelle.)

90 g omenaviinietikkaa, 60 g sokeria ja 10 grammaa suolaa sekoitetaan hyvin.

Kun riisi on ollut kannen alla 15 minuuttia, sekoitetaan viinietikkakastike siihen. Kansi kiinni vielä pariksi minuutiksi. Tämän jälkeen alkaa hauskin vaihe:) Riisi asetellaan parille isolle lautaselle ja sitä tuuletetaan tarjottimen kanssa. Samalla sekoitetaan lusikalla. Tätä tehdään, kunnes riisi jäähtyy, kosteus haihtuu ja riisi saa kiiltoa. Nyt riisi on valmista käytettäväksi sushiin!

Kaori selittää, miten rullaan sushikäärön.

Riisiteetä ja ihana merenneitopikari.

Porkkanasuikaleet sushiin tehdään näin:
Laita porkkana veteen. Jos saat jostain japanilaista kalaliemijahetta, laita sitä veteen. Sekaan loraus sakea, sokeria ja pari liotettua siitakesientä. Keitä porkkana pehmeäksi. Suikaloi sopivan ohuiksi sushiin.
Teemuki
Japanilainen tee oli kyllä tosi karvasta minun makuuni, paljon karvaampaa kuin Suomesta olen ostanut japanilaista teetä. Minun oli pakko pyytää sokeria siihen, vaikka vähän nolottikin. Kaori lupasi, ettei kerro äidilleen;)

Kaori olohuoneessaan.

Jauheliha sushiin tehdään näin:

300 g jauhelihaa, inkivääriä raastettuna, soijasoosia 5 teelusikallista, sakea 5 teelusikallista, vettä 5 teelusikallista ja sokeria 30 grammaa sekoitetaan puikoilla. Paistetaan koko ajan sekoittaen, kunnes neste on haihtunut. Tämä on myös tavallinen arkiruoka.

Philadelfia-rullia, California-rullia, Temari-Zushia ja Temaki-Zushia, majoneesia ja soijakastiketta. Opin sen, että sushi kirjoitetaan s:llä, kun se on yksinään. Kun sanan edessä on määriteosa, kirjoitetaan sana z:lla.

Sushimajoneesi:

Sekoita maun mukaan majoneesia ja luonnonjogurttia. Raasta sekaan valkosipulia ja silppua persiljaa. Laita tätä sushien päälle tai sisään.

Kuvassa vasemmalla on California-roll. Se tehdään näin:

1. Laita merilevälevy (nori) kiiltävä puoli alaspäin bambupohjalle. Levitä ohuesti riisiä, painele lusikalla tai sormilla. Ripottele päälle seesaminsiemeniä.

2. Käännä bambupohjan ja kankaan avulla ympäri. laita toiselle puolell ohueksi huikaloita avokadoa, kanikamaa (rapupötkylöitä), majoneesia ja kurkkua. Nämä laitetaan suoraksi riviksi ihan keskelle levyä.

3. Rullaa käyttäen apuna bambupohjaa ja muovikelmua.

Näiden vieressä on Philadelfia-roll, jotka väsätään näin:

1. Norilevy bambupohjan päälle. Levitä riisi ohuesti. Riisin päälle graavia lohta tai kylmäsavulohta ohuina viipaleina. Päälle muovikelmu. Käännä ympäri.

2. Laita keskelle levyä suoraksi riviksi suikaloituja philadelfia-juustopaloja, kurkkua, avokadoa, katkarapuja ja seesaminsiemeniä.

3. Rullaa.

Kuvassa vasemmalla näkyy Temari-zusheja, ne pyöritellään näin:

1. Levitetään pieni pala muovikelmua pöydälle. Sen päälle riisiä. Suljetaan kelmu ja pyöritetään palloiksi. Tehdään kerralla monta.

2. Tämän jälkeen avataan kelmua vähän ja laitetaan sinne munakokkelia ja paistettua jauhelihaa. Painellaan taas kelmun sisällä palloksi. Lopulta avataan kelmut ja laitetaan tarjolle.

Toinen versio, jotka näkyvät jauhelihapalleroiden vieressä:

1. Tehdään riisipallerot samalla tavalla kuin yllä. Avataan kelmut.

2. Leikataan norista sopivia paloja ja "liimataan" merilevä riisiin kiinni. Liimautuu siis ihan itsestään. Päälle jää pieni kuppi, joka täytetään katkaravuilla/tonnikalalla ja majoneesilla.

Lisäksi lautasille asetellaan suikaloituja kurkkuja, porkkanoita, philadelfia-juustoa, avokadoa, tonnikalaa, lohisuikaleita, jauhelihaa, munakokkelia jne. Temaki-zushia varten. Tämä on siis sushin helpoin muoto. Lautasella on tarjolla valmiiksi revittyjä noripaloja, joihin kaikki ottavat mielensä mukaan täytteitä, rullaavat pöydässä ja syövät samantien. Ja soijakastike on tärkeä ja sitä lotrataan paljon sushien päälle. Voidaan myös upottaa sushirulla soijakstikkeeseen.

Kiitos Kaorille ihanasta illasta! Gracias Kaori por la maravillosa cena!

Iso ja niin pieni

Tämä kuva ei kaipaa sanoja.

Haaste Viivulta - ihka eka minulle heitetty haaste!

Tämä muffinssi ei ole liian makea, sillä olen tehnyt sen itse:)

1. Pehmeintä maailmassa... ovat koiran "rintakarvat" ;)
2. Liian makeaa...chileläiset kakut ja tortut. Niistä puuttu suomalainen makean ja happaman tasapaino, esim, kermavaahto-rahka tai kinuski-marjat.
3. mieluisin ääni...myrskyn pauhu
4. järkyttävin haju... ihmisen oksennus
5. himottavan hyvää...marenkikakku, jossa rahkaa...sain rahkaa viimeksi neljä vuotta sitten:(
6. tuoksuu hyvälle...märkä metsä
7. oudoin hajumieltymykseni...koiran tassut, mutta moni muukin kyllä tykkää sitä cream crackerin hajusta.
8. lapsuusajan hajumuisto...Mummonmökin tuoksu, kun astuin ulkoa sisälle ja mummo keitti uusia perunoita.
9. kutittaa...litre-puun aiheuttama allergia (Suomessa en ollut allerginen millekään!)
10. riipii korvia...lasten kiljuminen
11. etova maku...läski
12. pelottava ääni...kaikki voimakkaat (varsinkin koneiden ja moottorien) äänet, olen herkkä niille
13. kylmää vai kuumaa...kylmä kesä kiitos ja kuuma kaakao talvella
14. iljettävää koskea...tarantella
15. tuntuu hyvältä kädessä...merinovilla

Löytöretkellä raunioissa

Viime maaliskuussa minulla oli täällä suomalainen ystävä. Lähdimme kävelylle kukkulan maastoon. Noin kolmen kilometrin päässä meiltä on tällainen pieni raunioitunut talopahanen. Se on tehty perinteiseen tyyliin savesta. Enää tällaisia taloja ei rakenneta, nyt käytetään hienompaa materiaalia: aaltopeltiä :( Nämä savitalot sopivat väritykseltään hyvin maastoon, mutta aaltopeltihökötykset loistavat auringossa todella rumasti.
Tunsin tämän talon asukkaan. Don Jose kuoli sydänkohtaukseen nelisen vuotta sitten. Sen jälkeen hänen veljensä menivät talolle ja ottivat siitä kattotiilet ja muutenkin jostain syystä moukaroivat talon tähän kuntoon. Yrittivätkö ottaa savitiiliä? En tiedä. Minä tahdoin laittaa nämä kuvat näyttääkseni teille, mistä tuo aiemmassa postauksessa ollut kahvikannu on löytynyt. Nythän kahvipannussa asustelee orvokki:)

Tässä minä yritän vältellä piikkikasvien menoa kenkiini. Löytöretkeltä tartui mukaan kahvikannu, ruusunmarjojenkeruutyökalu (erittäin rustiikkinen...), laudanpaloja jne.

Koiraperhe tarkastuksessa

Tällaisissa tunnelmissa kyyhkyläiset Zara ja Yoda olivat viitisen kuukautta sitten. Siitä alkoi rakkaustarina, jonka seurauksena meillä on nyt kaksi ihastuttavaa pentua: Olivia ja Anastasia. Yodan rakkaus Zaraan kesti niin kauan, kunnes pennut tulivat maailmaan. Yoda ei halua tunnustaa pentuja omikseen ja niin Zarasta tuli yksinhuoltajaäiti. Pariskunta on kuitenkin ihan hyvissä väleissä keskenään, sillä Zara ei esitä vaateita Yodalle.
Tänään koko perhe oli sulassa sovussa Chilen Kennel Clubin tarkastajalla. Tämä eläinlääkäri olikin meille uusi tuttavuus, mukava nuori mies. Zara todettiin terveeksi ja kauniiksi emoksi, Yoda komeaksi pikkumieheksi ja pennut niin suloisiksi, että tarkastaja olisi itse tahtonut ostaa toisen niistä. Sanoimme, että pennut pysyvät meillä ainakin 6-kuukautisiksi asti, jolloin näemme, mitä niistä on kehittymässä. Toivottavasti voimme pitää ainakin toisen itsellämme, ehkä jopa molemmat;)

Chilen Kennel Club on nyt uusinut sääntöjään. Kaikki rekisteröidyt koirat on mikrosirutettava. Zaralla siru jo olikin niskassaan, mutta Yoda-parka sai sen tänään. Minun piti pitää Yodan päästä kiinni. Suljin silmäni, sillä tiesin, että piikki on paksu ja siru riisin kokoinen. Mitään puudutusta ei laitettu. Varauduin kauheaan kiljumiseen, sillä Yoda rääkäisee tosi helposti silloinkin, kun joku muu chihu vaikka tönäisee sitä. Yoda kuitenkin oli aivan paikallaan rimpuilematta, eikä se päästänyt pihaustakaan. Eläinlääkärikin totesi, että onpa "valiente" poika. Eli rohkea ja reipas! Minun pieni rohkea kirppuni! Eläinlääkäri sitten kysyi, että laitetaanko pennuillekin siru, mutta sanoin, että odotetaan vielä pari kuukautta, jotta kasvavat vähän vielä.

Aamu täynnä taikaa ja kiitokset Ainosofialle!

Peikkokukkulamme tämän aamun sumuisessa valossa.

Tänään on tulossa sumuinen ja sateinen ilma. Aamulla aikaisin aurinko kuitenkin pilkahti minuutiksi esiin sumuverhon välistä. Onneksi kamera oli lähellä.

Olen vieläkin iloinen elisestä tuunausduunauksestani, eli niistä vaaleista raameista, joiden kuva on tämän postauksen alla. Mieheni sanoi minulle, että koska ne onnistuivat niin hyvin, niin seuraavaksi, kun menemme kaupunkiin, hän ostaa minulle kymmenet raamit lisää, että saan tuunailla enemmänkin. Sopimukseen kuuluu myös spraymaalipullo:) Seuraavaksi minulla on kuitenkin suunnitelmissa tuunailla peilinkehykset.

Eilen illalla melko myöhään Chilen aikaa (eli Suomessa aamuyö!) Ainosofia lähetti minulle viestin blogistaan. Hän tahtoo antaa tunnustuksen minulle. Minun täytyy käydä hakemassa se hänen blogistaan. Saa nähdä, osaanko. En yhtään tiedä, miten nämä tunnustukset toimivat. Eli miten kauan pidän sitä itselläni, kunnes annan sen jollekin muulle? Minne minä laitan tunnustuksen? Tähän tekstin sekaan vain tuohon sivun reunaan gadgetiin? No, joka tapauksessa, tosi hienoa ja iloista, että saan tunnustuksen jo parin viikon blogin pitämisen jälkeen! Kiitos Ainosofia! Kiitokset myös siitä, että opetit minulle lumisade-efektin!

Sunnuntain onnistunut tuunausduunaus sekä pikkutarina antiikkinukesta

Tuunasin tänään nämä halvat muoviset kehykset. Ostin kehykset noin eurolla kiinalaisesta halpiskaupasta. Spraymaalasin valkoisella opacolla yhden kerroksen maalia. Kun maali oli kuivaa, sivelin kankaalla hiukan ruskeaa kenkäplankkia ja mustaa akryylimaalia erityisesti koristeisiin. Kyllä muovisista kehyksistäkin voi saada nätit, olen itsekin ihan hämmästynyt.

Lähetän lämpimät terveiset hänelle, jonka kuva on kehyksissä - ihana kuva! Kuva on 50-luvulta. Vanhempi on nukke, joka on kuvan edessä. Se on 30-luvun amerikkalainen nukke. Ostin sen 2000-luvun alussa New Yorkista garage salesta yhdeltä oikein vanhalta mammalta. Hän kertoi, että hän oli mennyt naimisiin 70 vuotta sitten ja tämän nuken hänen ystävänsä antoivat hänelle wedding showerissa. Valkoiset rusetit sitoivat dollarin setelit rullaksi nuken mekkoon. Nukessa on kaikki muu alkuperäistä rouvan wedding showerin ajoilta, mutta hatun jouduin neitokaiselle virkaamaan, sillä sen hiukset ovat hieman kärsineet. En kuitenkaan tahdo vaihtaa hiuksia, niin hattu on parempi ratkaisu. Mekosta irrotin yhden rusetin hattua varten.

Tässä nämä halpiskehykset alkuperäisessä asussaan. Ihan hienot hintaan nähden, jos kullasta tykkää.

Kyllä tämä blogin pito on hauskaa. Koko ajan tekisi mieli olla laittamassa uusia kuvia ja juttuja, mutta kuka niitä ehtii ja jaksaa katsella, jos lisäilen niitä kolme kertaa päivässä;)