Valokuva-albumit

Michilandiaan on nyt tullut uutuutena pieni erä valokuva-albumeja, joiden kannessa on tyylikäs leidi, pari puudelia ja pikkuinen chihu.

Albumia pääset katsomaan klikkaamalla tästä.

Chileläistä muotia

Silloin kun tarvitsee vaatteita tai kenkiä, ei varmasti löydä mitään, mistä pitää. Siksi ostan kenkiä tai vaatteita silloin, kun sattumalta löydän jotakin mistä pidän. Tämä tapahtuu Chilessä harvoin. Ostan paljon vähemmän vaatteita kuin Suomessa. Kaikki rahani menevät kolmeen kultaiseen K:hon: kotiin, koiriin ja käsityömateriaaleihin.

Joskus kuitenkin löydän jotakin, mistä todella pidän. Ei haittaa, vaikka se olisi vähän kalliimpikin tuote. Minä käytän vaatteet ja kengät niin lopuun asti ja monen monta vuotta, ettei niiden tarvitse olla halpisjuttuja. Minua ei kiinnosta pintamuoti, enkä ostele vaatteita siksi, että pysyisin kiinni muodissa.

Viime Concepcionin kauppakeskusreissulla menin Umbralen liikkeeseen. Siellä näin nämä herkulliset mokkasiinisaapikkaat. Niitä oli ruskeita ja sinisiä. Enpä ole koskaan ennen ostanut sinisiä saapikkaita!

Umbrale on chileläinen vaatemerkki. Se on suunniteltu chileläisille naisille ja vaikutteita on otettu kansainvälisestä ja etenkin eurooppalaisesta muodista. Umbralen tuotteet ovat 70 prosenttia Chilessä tehdyt. Merkki ei tuota vaatteita suurena massatuotantona, vaan mallistot vaihtuvat jatkuvasti ja suuri osa tehdään käsityönä. Kankaat tulevat ympäri maailmaa. Chilessä on monta Umbralen liikettä ja suurilla tavarataloilla on Umbralen vaatteita myynnissä.
Käy katsomassa Umbralen sivuja täällä. Jos hinnat kiinnostavat sinua vertailun vuoksi, niin tällä hetkellä 6500 pesoa on noin 10 euroa, eli 65 000 pesoa on noin 100 euroa.

Kuten kerroin, käytän kaikki vaatteeni hyvin loppuun asti. Kuvan farkut ovat ainoat omistamani farkut ja ne ostin kahdeksan vuotta sitten Suomesta. Kuvan silkkitakki on paikattu monesta kohtaa. Sen ostin yhdeksän vuotta sitten USA:sta. Nuo napit ostin Turun iltatorin kirpparilta vuosia sitten. Petroonlinvärinen tunika on uusi. Sen ostin Chilestä puolisen vuotta sitten. Näytän jossain vaiheessa teille silkkitakin kokonaan, sillä se on aika söpö paikkoineen päivineen :)

Tätä tekstiä kirjoittaessani minulla on päälläni mummon ostama norjalainen villatakki. Sain sen lukioaikoina, eli noin 19 vuotta sitten! Norjalainen villatakkini on yhäkin kuin uusi. Se oli kallis vaate, mutta on totisesti maksanut itsensä takaisin näiden vuosien aikana. Miten te muut, onko teillä yhä käytössänne parikymmentä vuotta vanhoja vaatteita?

Olen ostanut Umbralesta pari vaatetta sekä nyt nämä saapikkaat. Kun Umbrale avasi ovensa ensi kertaa Concepcionin kauppakeskuksesta, olin aivan häikäistynyt kaikista ihanista vaatteista, materiaaleista ja väreistä. Ikävä kyllä Umbralen tyyli on vaihtunut sen jälkeen minun makuuni huonompaan suuntaan. Vaatteet ovat hyvin rimpsuisia, kaikki helmat epätasaisia, joiden takia lyhyt ihminen näyttää pyryharakalta ja ihan suoraan sanottuna vaatteet ovat suurimmaksi osaksi liian rättimäisiä. Joskus kuitenkin siellä on helmiä joukossa. Täytyy tietenkin muistaa se, että merkki on suunnattu chileläisille (varakkaille) naisille ja he noin pääsääntöisesti tuntuvat rakastavan rönsyileviä helmoja, pitkiä epätasaisia neuleita ja suuria koruja.

Saapa nähdä, miten pitkään nämä suloiset siniset saapikkaani palvelevat minua :)

Rakas hassulaiseni

Torero del Llano Blanco alias Yoda, alias Canario, Canarito, Jooduli, Joodulipooduli, Poodu, Joodu, Kanarianlintunen, Kanakana, Kana

yritti pysyä vakavalla naamalla, kun kuvasin Michilandiaan tätä Hiirulais-pentuhupparia.

Mami, olisiko tällainen ilme hieno?

Plaah, eikö voitais jo lopettaa? Anna se makkara jo!

Ei tässä voi keskittyä hyviin ilmeisiin, kun se makkara haisee niin hyvälle!

Ai, pitäisi hymyillä. Kelpaako tämä? Miten niin väkinäinen hymy?

No, saimme me sen kuvaussession lopulta tehtyä ja Jooduli sai palkkansa!

---

Ja sitten uutisiin. Te, jotka olette seuranneet blogia pidempään, ette varmaan voi uskoa, mutta totta tämä on: Minulla on nyt NELJÄ kaasulevyä ja UUNI!!! Hella on siis vihdoinkin toiminnassa, jee! Hyvästi keittolevyt ja mikrouuni!

Köyhyyttä vai järjen köyhyyttä?

Naapurimme asuvat peltilevyistä ja laudoista kyhätyssä hökkelissä, jota casaksi kutsutaan. He elävät ehkä köyhiten koko Collahuen Cerro Alton asukkaista. Talo muodostuu keittiöstä ja makuuhuoneesta. Huoneissa on maalattia. Perheen nelikymppinen äiti on koko ikänsä kokannut nuotiolla keittiön lattialla. Perheellä ei ole mitään lämmitystä talossa, ei myöskään ikkunoita. Vain aukko katon rajassa, josta savu pääsee ulos. Talo lämpeää samalla nuotiolla, jolla ruoka valmistetaan. Voitte kuvitella hajua talossa.

Juttelin perheen kahden nyt jo aikuisen tyttären kanssa neljä vuotta sitten ruuan laittamisesta. Kysyin, oliko heillä puuhellaa. Tytöt kertoivat, ettei heillä ollut vielä sellaista modernia laitetta kuin puuhella, mutta he kyllä hankkivat sellaisen, kun talo on valmiimpi. Silloin perhe oli juuri rakentanut talonsa. Heillä oli yksi hehkulamppu sekä radio. Heillä ei edes ollut vettä. Kun he tahtoivat pestä vaatteita, he kävelivät muutaman kilometrin heidän vanhalle talolleen, ottivat vettä lähteestä ja pesivät vaatteensa.

Nyt on kulunut neljä vuotta. Talo on yhä samassa kunnossa kuin silloin. Edistyksenä on se, että heillä on nyt televisio ja sähköllä toimiva pumppu, joka pumppaa veden porakaivosta. He täyttävät tankin vedellä lauantaisin ja pesevät vaattensa. Sitten he ottavat pumpun pois porakaivosta ja lukitsevat sen taloonsa.

Koko perhe nukkuu samassa makuuhuoneessa. Nyt perheen nuorempi (19-vuotias) tytär on muuttanut kaupunkiin töihin. Hän on nanana (apulaisena) ja myös asuu sen perheen kodissa. Tähän asti kuitenkin tytöt ovat jakaneet sängyn. Vanhempi tytöistä kertoi minulle, että kyllä on nyt kylmää nukkua, kun sisko ei enää nuku vieressä.

Perheen isä on laiska ja hän juo. Äidistä emme juuri tiedä muuta, kuin että hän näyttää olevan aina pahalla päällä. Hän on kuin mörkö, joka piilottelee puskissa. Hän on ehkä epäsosiaalisempi kuin minä. Tytöt ovat käyneet peruskoulun loppuun, mutta heistä näkee, että heidän maailmansa on todella pieni. Heidän juttunsa ovat outoja. He eivät herätä luottamusta olemuksellaan. Nuorempi tytöistä on hyvä käsistään ja hänelle opetinkin joitain käsitöitä. Hän myös on ahkera ja yrittää päästä elämässään pidemmälle kuin savuiseen peltihökkeliin. Nyt hän opiskelee iltaisin töiden jälkeen Concepcionissa. Vanhempi tytöistä on kömpelö ja laiskempi. Hän kuitenkin on helmikuusta alkaen ollut minun apulaiseni. Voin kertoa, että on ollut melkoinen totuttelu, sillä entinen aputyttöni oli niin huippuhyvä.

Miksi otsikkona on ”Köyhyyttä vai järjen köyhyyttä”? Nyt pääsen varsinaiseen asiaan. Meillä on uuden veroinen puuhella, jonka ajattelimme myydä, sillä se vie turhaan tilaa keittiöstä. Mieheni ei tahdo asentaa sitä uudelleen maanjäristysten pelossa. Meidän puuhellamme ei ole yhtä turvallinen kuin kamiina, sillä puuluukkua ei saa lukittua. Tahtoisimme ostaa toisen samanlaisen kamiinan/takan kuin olohuoneessammekin on. Mutta mihin tungemme puuhellan? Tuli mieleemme, että voisimme tarjota sitä naapureillemme edulliseen hintaan. Olisi heille helppoa, kun saisivat naapurista hellan, sillä liikkuminen autottomille ihmisille on aina vaikeaa. Kerroin aputytölleni, että aiomme myydä hellan. Hän voisi kysyä vanhemmiltaan, ovatko he kiinnostuneista ostamaan sen.

Ajattelin, että varsinkin perheen äiti tulisi iloiseksi. Ei enää kykkimistä lattialla, ei enää leivän hautaamista tuhkaan, vaan olisi ihan oikea uuni. Talokin lämpeäisi siinä samalla. Aputyttö tuli maanantaina töihin, eikä puhunut mitään puuhellasta. Kysyin sitten lounaalla, että tahtovatko hänen vanhempansa sen hellan. Hän sanoi, etteivät he tahdo. Kysyin, miksei. Hän kertoi, ettei talo ollut vielä valmis ja he tahtoivat ostaa hellan sitten, kun talo oli valmiimpi. Puuhella olisi kuulemma heidän tiellään! Ihan kuin sitä ei voisi kantaa ulos, jos he muka joskus talonsa saavat valmiiksi. Neljään vuoteen ei ole mitään tapahtunut!

Nyt te lukijat ehkä ajattelette, että voi perheraukkaa. Heillä ei varmaan ole rahaa ostaa hellaa ja että minä olen sydämetön, kun en tajua asiaa. Mutta voin kertoa teille, ettei asia ole niin! Perhe elää kurjasti, se on totta, mutta miksi se elää niin kurjasti, sitä emme tajua. Perheen isä jutteli juuri mieheni kanssa autoista. Hän kertoi, että hän on ajatellut ostaa lava-auton, jotta saisi polttopuita, hiiliä ja eläintenruokaa kuljetettua. Mieheni kertoi hänelle, että olemme suunnitelleet ostaa uuden auton ja jos sen teemme, aiomme myydä tuon lava-auton, mikä meillä nyt on. Naapuri kysyi heti automme hintaa. Kun mieheni kertoi tälle hinnan, hän sanoi:” Ai niin halpa. Minä olin ajatellut jotain parempaa, ainakin miljoona pesoa kalliimpaa kuin tuo teidän autonne.”

Miettikää, miehellä on varaa ostaa kallis auto, mutta ei hanki vaimolleen hellaa, ei ikkunoita taloonsa, ei edes kunnollista taloa, ei huonetta aikuiselle tyttärelleen, ei mitään, mikä tekee elämästä edes hieman mukavampaa! Ei ihme, että vaimo on tuollainen mörkö kuin on. Varmaan häpeää niin paljon elämäänsä! Lisäksi he tuntuvat tyttären sanojen mukaan inhoavan kaikkia muita kukkulan asukkaita. Kaikissa muissa on vikaa ja paljon – ja kaikki ovat heille jotain sukua. Kateus varmaan saa heidät niin kiukkuisiksi.

Että onko köyhyyttä vai järjen köyhyyttä olla ostamatta puuhellaa?

Köyhät rapujuhlat

Naapurin mies toi meille pari tusinaa camaroneja. Mehän vesi kielellä odotimme iltaa, jotta voisimme pitää kahdestaan rapukekkerit.

Ravut olivat päivän pesuvadissa ja söivät vehnäjauhoja naapurin ohjeiden mukaan.

Illalla pesin ravut ja keitin ne suomalaisen ohjeen mukaan merisuolassa, sokerissa ja tillissä (minulla on vain kuivattua, sillä täältä ei saa tuoretta). Tunsin itseni hirviöksi, kun minun piti laittaa ravut kuumaan veteen, vieläkin itkettää, kun ajattelen asiaa. Onneksi ravut lopettivat liikkumisen heti, kun ne joutuivat veteen. Olisi ollut kauheaa, jos ne eivät olisi kuolleet heti!
Maalaisemännän arki on julmaa: pitää tappaa rapuja ja keittää kaneja! Se on sitä lähiruokaa.

Meillä oli kauhea nälkä. Paahdoin valkoista leipää ja kaivoin kätköistäni saksalaisia vehnä"näkkäreitä". Odotukset olivat korkealla, kuten joka talvi, kun rapuja saamme. Emme koskaan muista, ettei niissä ole MITÄÄN syötävää! Häntä on surkean laiha, sakset pienet, eikä niissä sitten muuta olekaan. Aika mauttomiakin.

Yläkuvan koloissa ravut elävät ja sieltä ne pumpataan ulos. Minun puolestani saavat jäädä koloihinsa. Minä en enää kiduta yhtäkään rapua, kun niiden syömisestäkään ei ole mitään iloa! Toista ovat kunnon merestä saatavat jaiva-hummerit!

Virkkaaminen on pahuksen kallista

Minulle iski koukkuhimo! En ole koskaan erityisemmin harrastanut virkkaamista, mutta nyt lyhyen ajan sisällä olen virkannut kaksi mattoa. Toisen revityistä lakanoista ja toisen laaman villasta (mutta reunukset puuttuvat vielä). Olen virkannut myös kolme tyynyä sekä kukkia. Virkkaushimoni levisi myös puikkoihin. Neulomisesta en ole koskaan pitänyt, mutta nyt ovat myös puikot suihkineet yhden neuletakin sekä toisen keskeneräisen neuletakin verran.

Tyynyjä virkatessani kympin koukulla ja työn edetessä nopeasti, ideat alkoivat kasvaa päässä. Tahdoin virkata sitä sun tätä, suurinpiirtein kuvittelin virkkaavani kolmen istuttavaan sohvaan koko sohvan peittävän irtopäällisen ;)

Sitten postasin yläkerran salin uudesta komerosta. Sinne päälle kerroin tahtovani rottinkikorit, joita kylläkin joudun odottamaan tammikuun käsityötapahtumaan saakka, ellei sitten vahingossa jossain tavaratalossa tai marketissa tule vastaan sopivia rottinkikoreja, mikä on hyvin epätodennäköistä. Yksi lukija sitten ehdotti, että virkkaisin korit trikookuteesta. Minähän riemastuin! Se oli loistava idea! Etsin heti netistä ohjeet. Riittävän isoon koriin tarvittaisiin kolme-neljä kiloa trikookudetta. Chilessähän ei trikookudetta myydä, joten minun pitäisi itse leikata neljä kiloa trikoota suikaleiksi. Se työmäärä ei yhtään pelottanut. Loistava idea tökkäsi yhteen toiseen asiaan: hintaan!

Kilo trikoota maksaa Chilessä noin 9 euroa. Yhden korin hinnaksi tulisi siis noin 36 euroa! Samankokoisen rottinkikorin saan käsityötapahtumasta ehkä 10-15 eurolla. Ja onhan sentään rottinki rottinkia! Se on helpompi pitää puhtaanakin kuin virkattu kori. Pahus, että itse tekeminen tulee kalliiksi! Pelkät materiaalit 36 euroa ja vielä työtunnit päälle! En sitten taida tehdä isoja canastoja, vaikka mieleni tekisikin. Mitä trikookude Suomessa maksaa? Tuleeko yhtä kalliiksi?

Nyt alan kinuta sukulaisten vanhat t-paidat yms. jotta voin tehdä edes pieniä koreja. Tuo harmaa-valkoinen hökötys on ensimmäinen korini. Sen tein miehen vanhasta t-paidasta ja collegehousuista. Sen laitoin olohuoneen pöydälle, jotta mies saa kerätä kaiken roinan siihen, eikä ympäriinsä ikkunalaudoille ja pöydille. Kori on jo kukkuroillaan ;)

Kahdessa ylemmässä kuvassa on keskeneräiset virkatut tyynyt. Me emme todellakaan tarvitsisi sohvalle enempää tyynyjä, varsinkaan pyöreitä virkattua, mutten voinut vastustaa noita ihania värejä. Chilessä kunnolliset villalangat maksavat paljon, joten noista tyynyistäkin tuli kalliit pelkkien materiaalien takia. Mitään tuollaista en voisi tehdä Chileen myyntiin, sillä kukaan ei suostuisi maksamaan edes materiaalikuluja (paitsi ehkä siellä rikkaassa Santiagossa...)

Eikö ole tylsää, että valmiin ostaminen tulee edullisemmaksi kuin itse tekeminen?

Tittidittitiedoitus

Tiedoite lukijoille: Bloggeri on jostain syystä heittänyt kaikki oikean sivupalkin kuvat ja tiedot postausten perään. En ole muuttanut asetuksia, joten en tiedä, miten ne saa takaisin paikoilleen. Täytyy vain odotella, josko ne itsestään palautuisivat, kuten joku kertoi, että se on mahdollista. Kiitos kaikille, jotka olette yrittäneet auttaa :) Blogin saa näkymään entisenlaisena KLIKKAAMALLA POSTAUKSEN OTSIKKOA. Oikea sivupalkki palautuu näin paikoilleen.

Olen myös saanut sekä kommentteja että sähköposteja, joissa on kerrottu, ettei kommentteja pysty jättämään ollenkaan tai ainoastaan uusinta postausta voi kommentoida. En tiedä, miten tämän ongelman saa korjattua. En löytänyt mitään sellaista bloggerin palvelua, johon voisi lähettää kysymyksen ja saada vastauksen. Löysin vain kyselyfoorumin, jossa joku oli kysynyt samaa kommenttiongelmaa, muttei kukaan ollut vastannut siihen. Eli nyt täytyy vain odotella ja toivoa, että vika korjaantuisi itsestään. Jos joku osaa neuvoa, mitä pitäisi tehdä, niin otan neuvot vastaan ilomielin! Jos joku tahtoo kirjoittaa minulle, eikä kommenttiloota toimi, niin sähköposti toimii aina :) Olisi myös kivaa, että mitä tahansa outouksia tämä nyt tekeekin, niin kertoisitte minulle, että tiedän, missä mennään. Esimerkiksi kommentointiongelmaa en tiennyt ennen kuin siitä minulle kerottiin. Olisi myös mielenkiintoista kuulla, jos jollain muulla bloggaajalla on sama ongelma!

Toivotaan kaikki yhdessä, että Peikkokukkulan blogi alkaa taas pelittää!

Helppo ja halpa tuunausduunaus pikkukoirille

Chilessä ei ole saatavilla kivoja koiranpetejä. Ainoastaan niitä pehmeitä ja kylläkin mukavia superlonista tehtyjä pesäkoloja, joita meilläkin on kaksi. Luonnollisestikin ne ovat räikyvänvärisiä ja kuviot mauttomia. Kerran löysin yhden ihan kivan, luonnonvalkoisella pohjalla tassuja, ja sen heti ostinkin. Se on nyt urosten huoneessa. Toisen, vaaleansinisen, olen ostanut aikoinani USA:sta Chiquititalle. Chilestä saa myös kivoja mimbrestä (jotain rottinkia) tehtyjä koiranpetejä, mutta ei sellaisia voi antaa ainakaan pennuille.

-

Nyt kun koiralaumamme on näin suuri, petejäkin tarvitaan monta. Lisäksi nyt niiden täytyy olla käytännöllisiä ja helposti pestäviä. Muovipetejä täältä ei saa juuri lainkaan. Sen hauskan "crocs"-pedin kerran löysin, mutta se olikin ihan harvinaisuus ja siitä sai sitten maksaakin 100 euroa! Kääks, älkää pitäkö minua ihan kajahtaneena ;D Puolustukseksi sanon, että ostin sen joululahjaksi kaikille chihuille yhteiseksi ja vielä senkin, että muut pedit ovat kaikki joko halpoja tai itse tehtyjä.

-

Ja nyt mennäänkin siihen halpisosuuteen. Koska kerran täältä ei löydä muovisia petejä, eikä varsinkaan oikean värisiä, olen ratkaissut pulman muovilaatikoilla ja -vadeilla.

Tämä on ensimmäinen vaaleanpunainen pesuvati tai muovikori tai mikä sitten onkaan, jonka olen Chilestä löytänyt. Kaiken huipuksi se löytyi Yumbelin pölykylästä ja siitä sai pulittaa viitisen euroa. Toki se lähti mukaani kahden kuukauden pohtimisen jälkeen...että ostaisiko vai eikö ostaisi, kunnes tulin järkiini. Kahdessa kuukaudessa kukaan muu ei ollut sitä ostanut sotkuisesta pienestä liikkeestä, joten tajusin, että se oli meille tarkoitettu! :D

Kaikki, joilla on koiria tietävät, että kun ne nukkuvat pedissä, pohjaan tai pedin alle muodostuu runsaasti kosteutta. Aluksi käytin näitä muovipetejä ilman reikiä, mutta kaikki tyynyt kastuivat aina sieltä pohjan puolelta, koska muovi ei hengitä. Siksi tartuin poraan ja rei'itin pohjat.


Chihut tykkäävät käpertyä filtteihin ja koska tässä pedissä on korkeat reunat, sinne saakin mukavasti laitettua filttejä pesäntekotarpeiksi.

Tämä on kannellinen säilytysastia, jonka pohjan olen myös rei'ittänyt. Kansi toimii pentujen vessatarjottimena pyyhkeen kanssa.

Leyalle ja Zaralle kelpaa hienosti yumbelilainen vatipeti. Vati on muuten tehty Chilessä, joten tuetaan nyt kotimaista työtä ;)

Olivia ja Dahlia testaavat vatipetiä.

Leya laatikkopedissä. Taustalla näkyy "crocs"-peti.

"Jaa, tässä mallissa on ikkunakin", tuumii Zara.

Olivia ja Dahlia poseeraavat.

Eli kaikki pikkukoirien tai pentujen omistajat - ei muuta kuin vateja rei'ittämään! Pesuvadit ovat varmaan Suomessakin halvempia kuin koiranpedit. Katsokaa kuitenkin, ettette osta ihan hirveän ohutreunaista, ettei pentunen saa muovinpaloja kurkkuunsa, jos hampaita pitää testata. Chihuilla nämä ovat toimineet hienosti ja varmasti myös vanhemmilla koirilla, joiden ikenet eivät enää kutia ;)

Kellot kesäaikaan

Tiedoite lukijoille: Bloggeri on jostain syystä heittänyt kaikki oikean sivupalkin kuvat ja tiedot postausten perään. En ole muuttanut asetuksia, joten en tiedä, miten ne saa takaisin paikoilleen. Täytyy vain odotella, josko ne itsestään palautuisivat, kuten joku teistä kertoi. Kiitos kaikille, jotka olette yrittäneet auttaa :) Blogin saa näkymään entisenlaisena KLIKKAAMALLA POSTAUKSEN OTSIKKOA. Oikea sivupalkki palautuu näin paikoilleen.

-

Ja sitten varsinaiseen asiaan: Chilessä siirryttin kesäaikaan viime sunnuntaina. Normaalisti kesäaikaan siirrytään kevään alettua lokakuussa. Nyt kuitenkin olemme vielä keskellä talvea, mutta kellojen siirtoa aikaistettiin kuulemma siitä syystä, että sähköä säästyy. Illalla on pidempään valoisaa, eikä tarvitse käyttää valoja.

Me vietimme ihanan viikonlopun. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja tuntui ihan keväältä.

Osa hedelmäpuista on alkanut kukkia. Tuskin maltan odottaa, että ne ovat täydessä kukassa ja sitten sen jälkeen tulee lehdet!

Kukinnan aloittivat mantelit, luumut, kirsikat ja koristekirsikka.

Sitä ihmettelen, ettei pienessä koivussani ole edes hiirenkorvia. Se pukkaa vaan sitä pitkänomaista siemenosaa (anteeksi terminologian puute), joka on ensin vihreä ja muuttu sitten kypsyttyään keltaruskeaksi. Suomessa koivut tällaisilla ilmoilla ovat jo täydessä lehdessä! Täällä koivut tarvitsevat huomattavasti lämpimämpiä ilmoja alkaakseen kasvattaa lehtiä.

Minä vietin ihanan rennon viikonlopun. En tehnyt yhtään ompelutöitä. Joskus on pakko unohtaa ne hetkeksi, jotta sitten taas jaksaa seuraavina päivinä. Makasin riippukeinussa ja luin uutta kirjaani:" Dos niñas vestidas en azul".

Tärkeä askel tulevaan kevääseen oli myös riippukeinun uusi paikka. Löysin aivan ihastuttavan paikan rentoutumishetkilleni. Paikka on talon lähellä, mutta aivan omassa suojaisassa rauhassaan Chilen luonnonpuiden katveessa.

Miehen kanssa katkoimme puiden ympärystät pusikoista ja nyt kauniit rungot pääsevät oikeuksiinsa. Haravoin lehdet. Ripustin mummon kanasia heilumaan tuulessa. Riippukeinusta on näkymä Peikkokukkulan vanhimmalle luumupuulle, joka on nyt kuin valkoinen pilvi ikivihreiden puiden seassa.

Tulevana keväänä/kesänä aion ostaa pari uutta riippukeinua ja laittaa niitä eri paikkoihin, jotta paikan voi sitten valita sen mukaan, tahtooko olla varjossa vai auringossa. Nyt talvella riippukeinussa on mukavaa maata puolivarjossa viiteen asti iltapäivällä, mutta sitten paikka muuttuu niin varjoisaksi, että tulee vilu. Täytyy siirtyä kuistin sohvalle aurinkoon.
-
Nyt on valmistumassa monta pitkään keskeneräisenä ollutta työtä! Kolme neulahuovutustaulua ovat viimeisiä pistoja vailla, chihuahua-tilkkutäkistä uupuu enää parin tunnin työ ja tuli tuossa tuunailtua duunailtuakin koirille jotakin...niistä tulevissa postauksissa:)

Osaako joku selittää?

Osaako joku selittää, miksen ole nähnyt eilen illalla ja tänään oikeassa sivupalkissa MITÄÄN? Sieltä puuttuvat kaikki kuvat ja tiedot! En ole tietääkseni muuttanut mitään säädöksiä. Sekoileeko bloggeri? Näettekö te lukijat oikean sivupalkin kuvat, blogilistat jne?

Muumi määrää värit

Olen ahkeroinut urosten huoneessa! Sain sen nyt maalattua kokonaan. Huoneesta tulikin lopulta aivan erilainen kuin olin etukäteen ajatellut. Olin nimittäin ajatellut sisustaa sen vaaleansinisellä ja beigellä. Olin suunnitellut laittavani Mauri Kunnaksen koirakuvia seinille. Mutta aina ei mene niin kuin on suunnitellut!

Ostin ihanan muumikankaan viime kesänä Suomesta. En kyllä yhtään tiennyt, mitä sillä tekisin. Se ei sovi lainkaan kotimme sisustuksen ja väritkin ovat liian voimakkaat. Minä kuitenkin pidän voimakkaistakin väreistä, mutta kun kaikkea ei oikein yhteen kotiin voi tunkea.

Olen ihastellut muumikangasta aina vähän väliä ja miettinyt ja pohtinut. Meinasin sen jo laittaa yläkerran saliin, mutta sitten olisi pitänyt vaihtaa verhot ja koko muu tyylikin. Johonkin kangas kuitenkin olisi saatava, edes joksikin aikaa. Päädyin sitten laittamaan sen urosten huoneeseen! Ompelin mahdollisimman vähän kangasta, koska en tiedä, mitä tahdon sille jatkossa tehdä. Kääntöpuolelle ompelin toisen kankaan ja reunat silitin, koska jouduin taittamaan kangasta kapeammaksi, enkä tahtonut, että kankaaseen jää ompelujäljet.

Valkoisissa peltipurkeissa on kuivanappulat.

Kankaan laitoin keppiin ja kepin ruuveilla seinään. Mielestäni se näytti upelta, MUTTA - kaikki muu sen jälkeen näytti huoneessa nuhjaiselta, eikä mikään enää sopinutkaan yhteen. Beiget tassukuvioiset boksinsuojukset ym. kuviollinen tökki pahasti silmään. Muumikangas on niin hallitseva, että muut värit olisi otettava siitä ja muuta kuviollista olisi vältettävä. Kokeilin fleecekankailla vihreää, sinistä ja mustaa. Musta näytti tyylikkäimmältä, mutta mustassa näkyy kaikki koirankarvat heti. Fuksiaa en kokeillut, sillä en tahtonut urosten huoneeseen fuksiaa. Sitä kuitenkin on jo narttujen huoneessa, vaikken edes pidä erityisemmin fuksista. En ollut tyytyväinen mihinkään väriin ja niinpä sitten kokeilin vielä sitä fuksiaa. Se näytti heti hyvältä. Muumikankaan ruusut hehkuivat entistä kauniimmin, kun huoneessa oli muutakin fuksiaa.

Puusängyn takana on lemmikkiluukku, josta koirat pääsevät suoraan ulos. Pidän luukkua peitettynä sängyllä nyt talvella, sillä sieltä vetää liikaa.

Hain sitten narttujen huoneesta fuksiat Eukanuban muoviastiat vaatteille, fuksiat ruokakipot ja muutakin fuksiaa tavaraa. Ompelin fuksiat tyynyt peteihin. Niitä on helppoa tehdä nopeasti lisää. Tyynynpäällisiä kuluu paljon, sillä ne pyörivät jatkuvasti pesukoneessa.
Urosten huone tuli siis kuntoon ilman, että piti ostaa mitään uutta, paitsi naulakko, joka maksoi euron :) Yövalon vielä tahtoisin ostaa, sellaisen, joka laitetaan suoraan pistorasiaan. Silloin ei tarvitsisi pitää koko pimeää iltaa valoa päällä, vaan sellainen pieni tuikku riittäisi ihan hyvin.

Olen vähän sellaista pohtinut, että voisin tehdä itse pesäkolot fuksiasta fleecestä, mutta en ole varma. Mitä teen niillä sitten, kun tahdon vaihtaa takaisin beigeen ja vaaleansiniseen ja laittaa seinille koiramaisempia kuvia? Antaa idean muhia.

Menköön nyt näin ja ehkä joidenkin kuukausien päästä huoneessa puhaltavat taas uudet tuulet :) Omaksi huvikseenhan tällaisia juttuja tekee.
Tarkimmat teistä ehkä ihmettelevät, miksi Blondi on urosten huoneessa. Blondi muutti urosten kanssa asumaan siksi, että sillä on hyvin poikamaiset tavat (onhan sillä partakonekin...)! Nyt kun meillä on menossa kolmas kuukausi, jolloin jollakin nartuista on juoksut, kyllästyin totaalisesti jatkuvaan lirujen siivoamiseen. Ei enää riittänyt, että pojat ruiskivat nurkkiin, mutta kun Blondi teki sitä samaa ja sen lätäköt ovat isompia kuin chihujen! Kun Blondin omat juoksut olivat menneet ohitse, se muutti poikien kanssa samaan huoneeseen nukkumaan ja voin kertoa, että on yksi pieni herrasmies, joka rakastaa tätä järjestelyä! Yoda tykkää aina etsiä suurimman nartun, jonka kylkeen se voi painautua. Nyt se nukkuu tuossa valkoisessa puupedissä Blondin kainalossa kaikki yöt. Voi rakkaus sitä näkyä!

Poikien huonetta ennen muutosta voit käydä katsomassa täällä.