Lepää rauhassa Luna

Kerroin, että blogitauon aikana meillä on ollut huolta ja surua. Rakas saksanpaimenkoiramme Luna menehtyi karmean, todella nopeasti edenneen hepaattisen enkefalopatian seurauksena. Koko episodi Lunan kärsimyksen seuraamisineen, eläinlääkäriklinikoineen, ammattitaidottomine sijaisineen ja hoitovirhe-epäilyineen oli niin traumaattinen, etten jaksa siitä yksityiskohtineen kirjoittaa. Harkitsimme vakavasti jutun viemistä oikeuteen, mutta parhaat lakimiehet eivät tahdo ottaa juttua käsiteltäväkseen, sillä ennakkotapauksia ei ole, eikä Chilessä ole eläinsuojelulakeja. Kokemattomammat lakimiehet ovat tarjoutuneet viemään jutun oikeuteen, mutta pyytävät suuria summia, vaikka jättäisivät jutun kesken. Mieheni lakimiesystävä kehotti, ettemme haaskaisi rahojamme. Chilessä ei ole mitään organisaatiota, johon voisi tehdä valituksen eläinlääkärien hoitovirheistä. Emme löytäneet yhtäkään eläinsuojelujärjestöä, josta voisi saada tietoa.     

Nyt parin kuukauden jälkeen tuskalta on suurin kärki pois. Taistelumieliala on haalistunut. Epäluottamus eläinlääkäreitä kohtaan kasvanut. Ikävä on suuri. Luna oli meidän ensimmäinen ja ainoa iso koiramme. Luotimme, että se pitää talosta huolta, kun käväisemme jossakin. Sen kanssa uskalsin juosta pitkin teitä hermoilematta. 

Lunan paras ystävä Seita ei ole vieläkään toipunut. Se ei ole koskaan ystävystynyt kunnolla Taikan kanssa, vaikka ovat samanikäiset ja lähes samaan aikaan kadulta pelastetut monta vuotta sitten. Uutta pentua Saagaa Seita ei kovin lähelle päästä. Seita näyttää surulliselta.     

Allaolevassa pienessä kuvassa Luna on jo todella sairas. Se ei enää pysynyt kunnolla pystyssä. Se makasi kopissaan ja Seita makasi sen vieressä. Isommassa kuvassa Lunaan menee vahvaa särkylääkettä, eikä Seita enää uskaltanut olla kovin lähellä. Patjan kulmalla se makasi vähän aikaa ja lähti sitten pois.

Seuraavan tekstin kirjotin Lunan kuolinpäivänä:

 R.I.P. Luna Lunde Late 2.9.2005-15.2.2016. 

Rakas silmäpussien ja villahousujen kuningatar, aina niin kiltti. Et koskaan purrut toista koiraa, lasta tai aikuista. Suojelit kaikkia meitä ja taloamme. Metsästit pupuja ja kauan sitten pari lammastakin. Vahdit Dominicin vaunujen vieressä tämän unta, seurasit chihupentujen kasvamista. Hyväksyit uudet jäsenet porukkaamme ehdoitta -jopa sen kissan, vaikka se olikin vaikeampi pala. Suojelit minua juoksulenkeilläni. 

Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet kärsimystä. Sinä taistelit sen, minkä viimeisillä voimillasi pystyit. Annoimme sinulle kaiken mahdollisen hoidon. Toimme sinut kotiisi kuolemaan. Huomasimme klinikalla tehdyn hoitovirheen ja vielä raahasimme sinut keskellä yötä toiselle klinikalle. Piristyit, mutta taas tuli takapakkia. Me olemme ajaneet lähes joka päivä melkein neljä tuntia, jotta olemme päässeet katsomaan sinua ja antamaan voimia taisteluun. Olemme itkeneet lähes joka päivä, vain niinä päivinä emme, kun olet ollut paremmassa kunnossa ja toivo parantumisestasi on herännyt.

Tänään olit niin väsynyt, etkä jaksanut enää edes liikahtaa, kun tulimme sinua katsomaan. Vielä olisi voinut yrittää, ottaa kokeita ja katsoa, olisiko jotain tehtävissä. Neurologiset vahingot olivat kuitenkin jo niin suuria, että vain osittainen parantuminen olisi ollut mahdollista, jos sekään. Sinulla ei ollut jäljellä enää kuin pieni pala maksaa. Olit jo yli 10 vuotta vanha. 

Musertuneina päätöksenteon taakasta kuiskasimme lääkärille, että Lunan on aika lähteä. Tuskainen hengitys rauhoittui hetkessä. 

Nyt Luna kirmailee kahdeksan vuotta sitten kuolleen parhaan kaverinsa Pikin kanssa vihreillä niityillä. Perässä kipittävät Diva, Yoda, Leya, Bianca sekä ihan pikkuruisia pentujakin muutama. Seita jäi kaipaamaan parasta ystäväänsä, mutta koirat ovat viisaita, se ymmärtää kyllä.

Meillä on hirvittävä ikävä. Dominic rakastaa sinua kuuhun asti ja takaisin, mutta Luna ei ole enää pipi!

---

P.S. Teimme Lunalle pedin ulko-oven eteen kuistille, sillä se tykkäsi enemmän olla ulkona kuin sisällä. Tahdoimme, että se saa kuolla kuunnellen lintujen laulua ja haistaa tutut tuoksut luonnossa. Ikävä kyllä näin ei sitten kuitenkaan käynyt, vaan lopulta Luna lähetettiin sateenkaarisillalle eläinlääkäriklinikalla.

Takaisin blogistaniassa!

Kylläpä oli takkuista tällä kertaa tietokoneeni huolto! Siinä meni melkein pari kuukautta. Ensin läppärilleni ei tehty mitään kahteen viikkoon, koska huollossa ei ehditty. Sitten todettiin, että vika on siinä "reiässä", johon virta tulee ("jack-power" täällä sanotaan). Osa vaihdettiin ja olisin voinut mennä hakemaan koneeni, mutten ehtinyt. Kun lopulta pääsin Concepcioniin saakka, liike oli kiinni, eikä puhelimeen vastattu. Kun menin seuraavan kerran Concepcioniin, sama juttu, liike kiinni! Kun menin kolmannen kerran, liikettä oltiin juuri sulkemassa lounasajaksi, mutta minut päästettiin vielä sisään. Sanottiin, että kone on täysin kunnossa nyt. He kytkivät virran päälle, eikä tietokoneeni herännyt. Mustana pysyi ruutu. He soittivat korjaajalle, joka sanoi, että kone oli toiminut, kun hän oli vaihtanut osan, eli ongelma täytyikin olla muuntajassani. Huollossa ei ollut yhtään samanlaista muuntajaa, jolla olisi voinut testata koneen toimivuutta. He sanoivat, etten saisi kokeilla omaa muuntajaani, sillä se voisi polttaa uudestaan jack-powerin. Minun piti siis jättää kone taas huoltoon. He etsisivät minulle uuden muuntajan. Seuraavan kolmen viikon aikana kävin huollossa joka viikko ja aina luvattiin, että ensi viikolla tulisi lähetys, jossa olisi muuntaja. Lopulta he sanoivat, että lähetys oli tullut, mutta sopivia muuntajia ei. Sain käteeni paperilapun, jossa oli osoite paikkaan, josta saisin ostaa muuntajia. Sain huollosta mukaani rikkinäisen muuntajani. Enää samana päivänä en ehtinyt keskustaan, vaan piti jättää seuraavaan reissuun.

Parin viikon kuluttua menin Concepcioniin rikkinäisen muuntajani kanssa. Näytin sitä liikkeessä ja ostin uuden samanlaisen tilalle. Palasin Peikkokukkulalle ja menin teitenkin heti testaamaan konettani. Muuntaja EI SOPINUT läppäriini! Aloin tutkia tarkemmin huollosta mukaani saamaani muuntajaa ja totesin, ettei se ollut minun! Huollosta minulle oli annettu vääränlainen muuntaja ja oma alkuperäinen oli siellä. Nyt piti taas odottaa seuraavaa Concepcionin reissua. Nyt kannoin läppärini mukana liikkeeseen ja sain vaihdettua väärän muuntajan oikeanlaiseen - ja jee, nyt koneeni toimii taas moitteettomasti. Tämän edestakaisin ramppaamisen hankaluuden tuntevat varmaan kaikki maalla asuvat, joille kaikki asiat ovat kaukana!

Tähän tuli siis pakollinen parin kuukauden blogitauko ja se kyllä kieltämättä on laittanut ajattelemaan asioita. Instagramin käyttö on niin kovin vaivatonta. Kuvan saa samantien laitettua nettiin, eikä sitä tarvitse pienennellä, kuten tänne blogiin. Kirjoittamista olen kovasti kaivannut. Puhelimella en jaksa näpytellä pitkiä tekstejä. Instagramiin taas ei kukaan jaksa kommentoida mitään, joten blogi on siitä mukavampi, Toisaalta taas harva nykyään jaksaa enää kommentoida blogeihinkaan, koska facebook on opettanut vain tykkäilemään. 

Olen miettinyt. viitsinkö enää kirjoittaa blogia. Saako siitä kukaan mitään? Tuoko se itselleni tai kenellekän muullekaan sen verran iloa, että siihen kannattaa käyttää aikaa? Onko blogi jo ihan vanhanaikainen ja kulunut juttu?

Mietin sitä, että mikäli blogini toimii jatkossa, kuten ennen, minulle rentoutumiskanavana, hetken irtautumisena arjen muista hommista, jatkan sitä. Mikäli se muuttuu velvollisuudeksi, jätän sen kirjoittamisen, Aika saa näyttää.

Postauksen kuva on viime viikon reissultamme Etelä-Chileen.