Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Väkeä...

...syntymässä.

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Joulutorttuja syyshelteessä

Sain yhdeltä kälyltäni hänen tekemäänsä luumuhilloa ja minulle iski kauhea himo joulutorttuihin! Täältä ei saa pakastealtaasta voitaikinaa, joten minun täytyi elämäni ekan kerran tehdä sitä itse.


Ei se ollut vaikeaa, mutta oli siinä vääntämistä kuitenkin. Päätin tehdä tuollaisia puolikuita, sillä niihin mahtuu enemmän sisään luumuhilloia kuin tähtiin. Tortuista ei tullut kauniita, en tiedä, miten niistä saisi nättejä. Leikkasin ne taikinasta yhdellä kulholla, sillä en omista mitään torttumuotteja. Tortuista tuli oikein herkullisia, mutta ehkä pitäisin niistä vielä enemmän, jos taikina ei olisi ihan niin rasvaista (250 grammaa voita ja 5 dl vehnäjauhoja). Näin netistä, että on myös sellaisia taikinaohjeita, joihin tulee maitorahkaa, mutta kun sitäkään ei saa täältä. Onko vielä muita tapoja tehdä joulutorttutaikina?

Blogi muuttuu "normaaliksi", kun klikkaat postauksen otsikkoa. Tällöin pääset myös kommentoimaan.

torstai 29. maaliskuuta 2012

Maripaitako?


Oletko sinä leikkinyt tällaisella nukella? Minulla on ainakin toinenkin tällainen pitkäkoipinukke ja lisäksi pitkäkoipikani. Tiedätkö jotakin tästä nukesta?



Blogia vaivaa yhä ongelma. Toivottavasti korjaantuu pian.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Pesupäivä



Tänään oli taas (liian) kuuma päivä, vaikka syksyä jo vietämmekin. Pesin tuftatut villamatot.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kolmen kauhistuksen päivä

Kälyni oli meillä muutaman päivän. Sunnuntaina menimme kävelemään uudelle tiellemme ja kälyni melken astui käärmeen päälle. Se oli sellainen ruskea hieman kyyn näköinen, ehkä hieman laihempi ja ilman sahalaitaa. Chilessä ei ole myrkkykäärmeitä, mutta kyllä sitä aina kuitenkin säikähtää. Tästä käärmeestä alkoikin suuri käärmekeskustelu, kun mieheni kuvasi barbaareja suomalaisia, joiden kesämökit ovat saaristossa hirveiden myrkkykäärmeiden keskellä.


Myöhemmin samana päivänä minun teki pitkästä aikaa mieleni suklaata ja menin kaivelemaan sitä ruokakomerosta. Löysin suklaapaketin nakerreltuna kahdesta päästä! Meillä ei ole koskaan ollut hiiriä talossa, joten ryntäsin heti olohuoneeseen kertomaan huonot uutiset. Sitten aloin tyhjentää ruokakomeroa. Kaikki ulos ja tarkastukseen. Pesin clorolla hyllyt ja heitin kaikki pois, joissa näkyi pureskelujälkiä. Hiiri on ehtinyt olla meillä sen verran vähän aikaa, että ei se ollut ehtinyt nakertaa kuin kaksi suklaata, kanelipussin reunaa, ruokasoodaa (!) ja reiän maitojauhepussiin.


Kälyni heräsi päiväunilta ja kömpi keittiöön kaiken sotkun keskelle. Hän alkoi auttaa minua ja miestäni. Laitoimme kaikki ruokatavarat, kuten jauhopussit, murot ja keksit kannellisiin astioihin. Kertasimme sitä, miten, milloin ja missä olin kuullut hiiren nakerrusta. Olin kuullut sitä viimeisen kahden viikon aikana, mutta olin aina luullut, että ääni kuului ulko- ja sisäseinien välistä. Kälyni kävi sitten muovipussikomeron kimppuun ja totesi, että siellä haisee hiiri. Minä vähän nostelin kulmiani, sillä en uskonut, että hän voisi sitä haistaa, kun minä en ollut kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Muovipussikomerossa on myös vaatetanko, jossa säilytämme joitakin talvitakkeja. Käly ja mieheni ottivat komerosta kaikki muovipussit pois ja heittivät ne roskasäkkiin. Sitten vaatteet pois tangolta yksi kerrallaan.


Mokkajäljitelmätakkini hupusta sitten löytyi todisteaineistoa: pieni sievä pesä! Takissa on oikein mukava karvasisushuppu, koko komeron mukavin huppu! Sinne oli hiirulainen vienyt paperisuikeroa ja tehnyt nätin pesän. Minun kävi sääliksi laittaa sen pesä roskikseen ja takki pesuun. Jätimme komeron tyhjäksi, jotta hiiri olisi helpompi pyydystää.


Olimme jo siivouksien loppusuoralla, kun tunsin jalkojeni alla tärinää. Koko talo alkoi täristä ja minä haukoin henkeäni:” Mira, mira, mira!” minä vain hoin, enkä saanut muuta ulos suustani. Kälyni katsoi vauhkona ympäri keittiötä ja etsi katsellaan hiirtä. Minä aloin pidellä hyllyllä olevista astioista kiinni ja sitten huusin: ”Temblor!” Vasta sitten kälyni heräsi todellisuuteen ja unohti pelkonsa hiirtä kohtaan ja tajusi, että koko talo tärisi ja hänkin alkoi pidellä astioista kiinni. Pohdin, pitäisikö lähteä ulos talosta vai suojella astioita. Päädyin kuitenkin jälkimmäiseen, sillä olemme jo niin tottuneita maanjäristyksiin, ettei enää tule sellaista pakoreaktiota kuin ennen.


Yhtämittainen tärinä kesti minuutin. Se on pitkä aika silloin, kun maa tärisee. Ainoastaan pari kevyttä metallilautasta putosi hyllyltä. Kun tärinä oli ohi, aloimme nauraa, sillä kälyni ei tosiaan ollut rajusta tärinästä huolimatta tajunnut tärinää, sillä hän oli niin huolissaan pienestä hiirestä!


Keitimme teetä ja söimme oncea (=iltapalaa). Samalla oli telkkari auki ja katselimme kaikilta kanavilta raporttia juuri olleesta maanjäristyksestä. Se oli voimakkain ja pisin sitten kahden vuoden takaisen maanjäristyksen (8,8 richterin asteikolla). Tämä oli vieläkin kahden vuoden takaisen järistyksen jälkijäristys, eikä uusi maanjäristys. Ensin telkkarista tuli erilaisia lukuja, eikä ollut vielä päästy yksimielisyyteen siitä, miten voimakas tärinä oli ollut. Lopulta se vakiintui 6,8 richterin asteikolla. Episentro oli Talcassa, jossa järistys tietenkin oli vieläkin voimakkaampi kuin meillä. Tällä kertaa meillä ei mennyt sähköt poikki lainkaan ja tv toimi. Ainoastaan kännykkäyhteydet menivät heti poikki muutamaksi tunniksi. Siitä käydäänkin nyt kovaa polemiikkia televisiossa, sillä kahden vuoden takaisen järistyksen jälkeen Chilen kolme operaattoria lupasivat korjata systeemit niin, etteivät yhteydet katkea silloin, kun niitä eniten tarvitaan. Ne kuitenkin ovat katkenneet aina jokaisen lievähkönkin järistyksen kanssa samaan aikaan.


Rannikoille asetettiin tsunamivaara ja ihmisten piti lähteä evakuointipaikkoihin korkeampaan maastoon. Tässäkin oli epätietoisuutta, sillä SHOA ilmoitti, että tsunamivaaraa ei ole ja ONEMI ilmoitti, että vaara on ja siksi ihmisten täytyy jättää rannikko. Sitten vaara peruttiin ja sanottiin, että kaikki voivat pysyä kodeissaan. Parin tunnin päästä ilmoitettiin taas, että meri käyttäytyy oudosti, vaara onkin todellinen. Kaksi organisaatiota pääsivät yhteisymmärrykseen ja tsunamivaara annettiin vielä illalla myöhään. Kurjaa, kun ihmisten piti lähteä kodeistaan illalla pimeässä ja kylmässä. Onneksi tsunamia ei sitten lopulta tullut!


Oncella minä sanoin, että mitähän tähän päivää vielä mahtuu, kun aamu alkoi käärmeellä, sitten tuli hiiri ja vielä maanjäristys. Kälyni sanoi, ettei koskaan yhden päivän aikana tule kuin korkeintaan kolme asiaa.


Tänään maanantaina heräsin siihen, kun mieheni huusi keittiöstä:”Laucha!” Ryntäsimme kälyni kanssa keittiöön hiirijahtiin. Mieheni sanoi, että hiiri oli livahtanut jääkaapin alle. Kälyni jäi harjan kanssa olohuoneen ja keittiön väliseen oviaukkoon, jottei hiiri pääsisi pois keittiöstä. Minä jäin jääkaapin viereen ja mieheni yritti saada hiirtä pois jääkaapin alta. Suihkutimme ilmanraikastajaa, tökimme harjanvarsilla jne. Hiiri juoksi yhden jääkaapin alta toisen alle, meni piiloon jääkaapin takaseinässä olevien ritilöiden väliin sekä moottorin taakse. Siinä taistelun tuoksinnasta löin oikean kyynärpääni hermon oveen ja se sattui aivan järkyttävästi. Hyvä, että harja enää pysyi kädessäni. Vaihdoimme paikkoja ja minä asetuin olohuoneen oviaukkoon. Lopulta hiiri juoksi jääkaapin alta suoraan olohuoneen oviaukolle ja minä läpsin harjan kanssa minkä ehdin. Yhtäkkiä näin edessäni pökertynen hiiren. Olin osunut! Aloin melkein itkeä järkytyksestä. Olin melkein tappanut pienen suloisen hiiren ja nyt se kärsi! Silloin kälyni hyökkäsi kuin murhaaja isommalla harjalla hiiren kimppuun ja lopetti sen sätkimisen. En voinut katsoa. Mieheni ja käly kantoivat hiiren ulos polttohaudattavaksi.


Tänään siivousprojektimme on jatkunut. Pesimme aivan kaikki astiat, jotka ovat hyllyillä. Meillähän ovat kaikki astiat avohyllyillä ja verhojen takana komerossa, joten pesemistä riitti! Seuraaville päiville jää vielä siinä hiirikomerossa olleiden vaatteiden pesu. Onneksi käly on ollut auttamassa, niin urakka on ollut vähän pienempi. Varsinkin nyt on apu tullut tarpeeseen, kun en ole koko päivänä pystynyt nostamaan oikeaa kättäni enkä nostamaan mitään painavaa. Mieheni piti auttaa minulle vaatteetkin päälle, kun käsivarteen sattuu niin kovasti.


Toivottavasti tähän loppuivat hiiriseikkailut, eikä enempää hiiriä eksy meille taloon!



P.S. Blogi ei ole vieläkään kunnossa, mutta jos klikkaat postauksen otsikkoa, oikea sivupalkki ilmestyy näkyviin ja pystyt myös kommentoimaan postaukseen.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kiirahvitsi



Eikö ole melkoisen reppana tämä keltainen kirahvi? Oletko sinä leikkinyt tällaisella?

-

P.S. Me ja kotimme on kunnossa tämän illan maanjäristyksestä huolimatta. Pitelin vaan astioista kiinni ja odottelin tärinän loppumista. Järistys kesti minuutin.


P.P.S. Blogi on yhä epäkunnossa :(

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Lauantain laiskiaiset



Eräät nukahtivat iltapäivän aurinkoon...

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

SYKSY!

Syksy alkaa virallisesti tänään! Ympäristössä ei vielä ole paljon syksyn tuntua, mutta on ollut jo joitakin sumuisia aamuja ja sadekuurojakin. Kiertelin ympäristössä katsellen, mikä tuo syksyn tuntua näin ensimmäiseen syyspäivään.







Tervetuloa syksy ja sen myrskyt!

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Ongelma

Ikävä kyllä Peikkokukkulan blogissa on taas tämä sama ongelma, joka sitä on vaivannut jo pari kertaa aiemminkin. Oikeaa sivupalkkia ei näy, eikä postauksiin voi ilmeisestikään kommentoida. Kiitos tiedosta yhdelle lukijalle! Tämä vika on aina tullut itsestään ja myös poistunut viikon-parin päästä. Jos joku tietää syyn tähän ja sen, miten vian voi korjata, minulle voi laittaa sähköpostia. Mikäli tahdot kommentoida postauksiin, voit laittaa sähköpostia minulle: mia.emilia@gmail.com


Toivotaan, että vika poistuisi pian!


Kiitokset vielä Maiulle! Latasin ehdottamasi ohjelman koneelle ja nyt osaan pienentää kuvia. Pienemmät kuvat latautuvat blogiin nopeasti. Nyt on jo monta uutta postausta kuvineen odottamassa :)


Tämä kuva ei liity mitenkään tähän postaukseen, mutta laitoin sen kumminkin, jotta näette vähän olohuoneen yleisilmettä pitkästä aikaa. Kuva on otettu muutama viikko sitten, kun juhlimme suomalaisen ystäväni synttäreitä täällä meillä. Nyt tuossa nukkehyllyn paikalla on piano. Vasemmalla olevasta aukosta mennään keittiöön, urosten huoneeseen ja työhuoneeseen. Taka-alalla olevista ovista mennään kylpyhuoneeseen ja narttujen huoneeseen. Ruokapöydässä olevat vaaleat rottinkituolit ovat työhuoneestani. Kaakelilattiat meillä on siksi, että täällä ollaan sisällä kengät jalassa ja myös yli kymmenen koiran kanssa tämä on kätevää. Se myös viilentää kesän kuumuudessa.

Meckin ja Mickin onni

Mecki ja Micki -siilipariskunta ovat eläneet onnellista mutta lapsetonta elämää vuosikymmenet.
Kunnes maaliskuussa 2012 Suomesta lensi adoptiopoika pariskunnalle.


Nyt siilipariskunnan onni on täydellinen.
Ja pikkusiilipoika sai hyvän kodin.
---

Lisää Meckistä ja Mickistä sekä niiden historiasta tässä postauksessa.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Nukkepostia

Tänään postissa odotti tuplayllätys! Nukkepostia Suomesta kaksin kappalein!


Ruskea paketti tuli ystävältäni. Tiedän, että siellä on nukkeja, vaikken ole sitä vielä avannutkaan. Valkoinen paketti tuli yhdeltä Peikkokukkulan blogin lukijalta. Jännitti niin kovasti sen sisältö, että tuskin jaksoin odottaa kotiin asti sen avaamista.



Ja tällaisia ihanuuksia paketti piti sisällään!

KIITOS PAKETTIEN LÄHETTÄJILLE!

...ja nyt avaamaan sitä toista...



Onko sinulla nukkeja tai leluja, joita et enää tarvitse? Jos tahdot niille arvoisensa elämän, voit lahjoittaa ne tulevaan nukkemuseooni. Maksan postimaksut. Peikkokukkulan museoon ovat tervetulleita nuket ja lelut, jotka ovat 70-luvulta tai sitä vanhempia. Lahjoittajan nimi tulee näkyviin tahdottaessa. Museon arvioitu avaamisaika on vuonna 2013.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Outoa touhua

Odotimme koko päivän, että kone tulisi tasoittamaan tietämme, tekemään uutta tietä sekä siirtämään maata seuraavaa rakennusta varten. Koneen piti tulla klo 11 aamupäivällä. Olimme jo luopuneet toivosta, kun kello 18 kamala jylinä alkoi kuulua kukkulatieltä. Keltainen hirviö vyöryi pientä kiemuraista tietämme alas. Se oli niin suuri, että talomme näytti pieneltä sen vierellä. Männystä piti katkaista pari oksaa, että se mahtui kulkemaan. Sen piti edetä hyvin hitaasti talomme vierestä, ettei se olisi murskannut muuriamme. Vielä klo 22 kone raivasi meille yhtä uutta parkkipaikkaa. Piippiippiip se melusi aina kun peruutti. Mitä ihmettä siellä kunnantoimistossa oikein ajatellaan, kun kone lähetetään töihin vasta illalla? Viimeisen tunnin kone työskenteli pilkkopimeässä. Outoa touhua!

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Laiton abortti

Olen järkyttynyt ja raivoissani katsottuani juuri illan uutiset. Päätin ottaa blogissa nyt puheeksi asian, josta vihjasin tämän postauksen yhteydessä. En mielelläni kirjoittaisi Peikkokukkulan blogiin näin ikävistä asioista, sillä en tahdo haastaa riitaa enkä tahdo kommenttiboksin muuttuvan taistelukentäksi, kuten joissakin blogeissa on käynyt. Minulla menisi ilo koko bloggaamiseen, jos ihmiset alkaisivat täällä riidellä.

Nyt kuitenkin minun on pakko kirjoittaa tästä Chilen jälkeenjääneisyydestä siinä, mitä tulee naisen päätäntävaltaan oman kehonsa suhteen. Chile on katolinen maa. Se kuuluu ylemmän tulotason teollistuneihin kehitysmaihin. Kuitenkin suhteessa raskauden keskeytykseen Chile on maailman vanhoillisimpia maita, samalla tasolla El Salvadorin kanssa! Vaikka periaatteessa katolilaisuudessa ei hyväksytä "jumalan leikkimistä", siis raskauden keskeytystä, ehkäisyä eikä hedelmöityshoitoja, Chilessä ei sentään näin ääripäässä olla. (Televisiossa näytettiin dokumentti jostain todella köyhästä katolisesta maasta, jossa perheet asuivat pahvilaatikoissa junaradan vieressä eläen alle dollarilla päivässä. Lapsia oli laihoilla likaisilla äideillä monta ja kun ehkäisystä kysyttiin, he nolostuivat ja sanoivat, ettei niin syntisestä asiasta saa puhua! Ne, jotka ehkäisyn kieltävät, tervemenoa elämään sinne pahvilaatikkoon niiden perheiden kanssa!)


Chilessä nuorille naisille annetaan valistusta ja ehkäisypilleritkin annetaan ilmaiseksi julkisessa sairaalassa kerran tai kaksi kertaa kuussa tapahtuvan terveystarkastuksen yhteydessä. Tosin tämä valistus tulee monien osalta ihan liian myöhään. Täällä on teiniraskauksia niin paljon, ettette uskoisi, jollette omin silmin näkisi. Tiedän henkilökohtaisesti MONIA tapauksia, joissa 13-17 -vuotiaat tytöt ovat tulleet raskaaksi (kaksikin kertaa noina vuosina). Televisiostakin tuli ohjelma teiniäideistä, eikä kyllä taatusti ollut hankaluuksia löytää ohjelmaan materiaalia! Ohjelmassa näytettiin yhtäkin koululuokkaa (15-vuotiaita tyttöjä), jossa oli KAHDEKSAN raskaana olevaa tyttöä.


Hedelmöityshoitojakin täällä annetaan yksityisillä klinikoilla. En tiedä, saako hoitoja julksella puolella.


MUTTA ABORTTIA EI SAA, vaikka tiedettäisiin lapsen kuolevan heti syntymänsä jälkeen, koska tällä ei ole aivoja. ABORTTIA EI SAA, vaikka sikiöltä puuttuisi munuaiset ja virtsarakko, ABORTTIA EI SAA, vaikka sikiöllä ei olisi aivoja, ABORTTIA EI SAA, vaikka tuleva äiti olisi 13-vuotias jä tämän isä olisi tulevan lapsen isä.


Abortin saa vain, jos naisen henki on vaarassa. Aborto terapeutico.

Kihisen raivosta tätä kirjoittaessani. Juuri uutisissa näytettiin 15-vuotiasta tyttöä, joka on raskausviikolla 20. Sikiöllä todettiin potterin oireyhtymä. Sikiöllä ei siis ole munuaisia eikä virtsarakkoa. Lapsi kuolisi heti syntymän jälkeen. Tytön hieman vanhempaa isosiskoa sekä äitiä haastateltiin. Molemmat itkivät ja kertoivat, miten jo pelkkä raskaus oli järkytys, kun tyttö on vasta 15. Tyttö kuitenkin iloitsi raskaudestaan. Vauvan tuloon oli valmistauduttu. Vaatteita ja leluja oli ostettu. Sitten ultrassa huomattiin, että pikkuinen ei olekaan elinkelpoinen. Nyt tytön täytyy elää vielä noin 18 viikkoa tuntien vauvan potkut mahassaan. Jokaisen potkun aikana tyttö tietää, että lapsi tulee kuolemaan heti synnytyksen jälkeen. Tytön täytyy katsoa kasvavaa mahaansa muistaen kuitenkin, että mitään iloa siitä ei seuraa. Hänen täytyy kärsiä synnytystuskat saaden käsiinsä kuolleen vauvan tai vauvan, joka tulee elämään pari tuntia. Miten nuori tyttö kestää kaiken tuon? Eikä tällaisessa tilanteessa saa "terapeuttista aborttia"!


Itkevän perheen jälkeen näytettiin poliitikkoMIESTÄ, joka vaahtosi sitä, miten hän tulee puolustamaan loppuun asti syntymättömien lasten oikeutta elämään, sellaisten puolustuskyvyttömien, jotka eivät itse saa päättää elämästään. KUKA SITTEN PUOLUSTAA NAISIA, jotka eivät itse saa päättää kärsimyksensä määrää? Voi miten toivoisinkin, että nuo älyttömät miehet laitettaisiin kärsimään aivan samalla tavalla henkisesti ja fyysisesti! Jos kerran selkeästi nähdään, ettei syntymättömällä lapsella ole minkäänlaisia edellytyksiä elämään, niin eikö edes silloin pitäisi laittaa äidin hyvinvointi etusijalle?


Tuo nuori tyttö ei saa aborttia, koska hänen oma henkensä ei ole vaarassa. Vain hänen mielenterveytensä on. Ja sillähän ei ole väliä tässä miesten, pappien ja munkkien maailmassa. Mitä jos tämä tyttö uhkaisi tehdä itsemurhan, jos ei saa aborttia? Otettaisiinko hänet vakavasti? Olisiko hänen henkensä silloin vaarassa?


Noin puoli vuotta sitten uutisissa kerrottiin toinen tapaus. Aikuinen nainen (ei siis teiniäiti) odotti lasta. Todettiin, ettei sikiöllä ole aivoja. Nainen meni itkien kongressiin selittämään tilannettaan. Hän kertoi poliitikoille, ettei mitenkään pystynyt jatkamaan raskautta tietäen, että lapsi kuolisi heti synnyttyään. Kun kerran lapsella ei ole aivoja, ei lapsi pystyisi hengittämään. Nainen anoi terapeuttista aborttia. Sitä EI MYÖNNETTY. Nainen joutui synnyttämään lapsen.

Uutisissa haastateltiin yhtä asiantuntijaNAISTA, joka kertoi, että tällaisessa tilanteessa muualla maailmassa naisen tilanne katsottaisiin KIDUTUKSEKSI, jolloin ehdottomasti myönnettäisiin lupa abortille. Chilen katoliset papit ja poliitikot viisaudessaan kuitenkin luulevat tietävänsä paremmin asiat kuin muu maailma. Chilellä oli juuri neljä vuotta naispresidentti, joka on ammatiltaan lääkäri. Olisi luullut, että hän olisi saanut jotakin aikaan tämän asian parantamiseksi. No ei saanut. Kun olen kysynyt asiaa chileläisiltä, heidän mielestään syy oli siinä, että kirkko on liian vahva. Mutta yrittikö edes ex-presidentti kunnolla? En tiedä. Parempi äitiyslomalakikin tuli vasta nyt Piñeran aikana.


Minä en ymmärrä kyllä uskonnosta mitään, jos se on tällaista. Miksi uskonnon pitää olla aina kehityksen jarruna? Jos kerran jotain keksitään helpottamaan ihmisten kärsimystä, miksei sitä saa käyttää? Mikä uskonnon kanta näihin aborttijuttuihinkin olisi, jos miehet joutuisivat synnyttämään elinkelvottomia lapsia?


Olen syvästi järkyttynyt ja vihainen ja tunnen itseni aivan voimattomaksi tällaisen järjettömyyden edessä. Oman elämäni suhteen (liittyen katolilaisuuteen) olen tehnyt joitakin päätöksiä, jotka kuitenkin jääköön yksityisasioikseni.

Postauksen kuvan nappasin hotellin ikkunasta Argentiinassa. Sielläkin painitaan ilmeisesti samojen ongelmien kanssa.

Toivon, ettei tämä postaus loukkaa katolilaisia lukijoita. Aina ei vaan voi olla samaa mieltä ja omassa blogissani tahdon tuoda silloin tällöin esiin omat mielipiteeni.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Hyvän mielen asioita



Olen saanut muutaman viime kuukauden aikana kivoja ja mielenkiintoisia haasteita, joihin en ikävä kyllä ole ehtinyt vastata, sillä ne ovat usein sisältäneet aikaa vieviä osasia, kuten vaikka valokuvien etsimistä ja niiden lataamista. Muutama viikko sitten sain haasteen Vihreät Niityt -blogista ja nyt meinaan ottaan haasteen vastaan!

Ohjeet kuuluvat näin:
Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

Minulle tulee hyvä mieli:



-Kun saan sähköpostia Suomesta perheeltä tai ystäviltä



-Kun jompi kumpi Chilessä asuva suomalainen ystäväni soittaa ja kyselee kuulumisia



-Kun saan mussuttaa suomalaisia irtokarkkeja



-Kun saan lösähtää hyvän kirjan kanssa sohvalle, sänkyyn tai riippukeinuun



-Kun Jacinta-sammakko kurnuttaa suihkulähteessä



-Kun postiin on tullut jokin aikakauslehti



-Kun Michilandian asiakkaat lähettävät viestiä, että vaate on mieluinen koiralle



-Kun Peikkokukkulan blogin lukijat kommentoivat kuin vanhat ystävät



-Kun mieheni hymyilee minulle ensimmäiseksi aamulla



-Kun koirat makaavat sulassa sovussa olohuoneessa ison tyynyn päällä



-Kun sade ropisee peltikattooon



-Kun myrskytuuli vinkuu nurkissa



-Kun parin pilvisen päivän jälkeen aurinko tulee taas esiin ja lämmittää taloa



-Kun katson uutta pianoani



-Kun koti on suhtkoht siisti



-Kun luonto kukoistaa keväällä



-Kun ajattelen Suomea



-Kun puhumme suunnitelmistamme ja niistä näyttää tulevan totta


Olisi vielä vaikka kuinka, mutta onhan tässä näitä jo! Koska en ole ehtinyt viime aikoina lukea muiden blogeja, en tiedä, miten paljon tämä haaste on jo blogeissa kiertänyt. En siksi osoita tätä kenellekään erikseen, vaan toivon, että sellainen blogin kirjoittaja, joka ei ole vielä tätä haastetta saanut, nappaisi tämän mukaansa.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Unelmasta totta!



Hei kaikille pitkästä aikaa! Viime viikot ovat olleet sellaisia, etten ole ehtinyt olla koneella juuri lainkaan. Olemme tehneet pidempiä ja lyhyempiä reissuja ja kaksi ystävääni Suomesta olivat täällä, toinen kaksi viikkoa ja toinen neljä. Perjantai-iltana saatoin ystäväni bussipysäkille ja hänen pitkä matkansa Suomea kohden alkoi. Sen jälkeen talo on tuntunut niin hiljaiselta, kun ei ole ketään, jonka kanssa voisi höpötellä suomeksi - tai ainakaan ketään sellaista, joka vastaisi höpöttelyihini suomeksi ;) Koirillakin on taas tylsää, kun kotona ollaan vain me, eikä ketään ekstraihmisiä rapsuttelemassa.

Peikkokukkulalle on syksy taas hiipimässä salavihkaa. On jo ollut viileitä aamuja ja öitä ja jopa sadepäiviä olemme saaneet muutaman. Luonto tuoksuu enemmän kuin kesällä. Tänään on taivas pilvessä. Koulut ovat alkaneet ja kaupat pursuavat koulupukuja.

Kerroinkin jo teille, että teimme reissun naapurimaahan Argentiinaan. Yritän kertoa teille siitä reissusta hieman enemmänkin jatkossa. Paluumatkalla poikkesimme Temucossa, jossa asuu mies, joka restauroi ja myy Euroopasta ja USA:sta tuotuja käytettyjä pianoja. Sieltähän löytyi minulle piano! Muistatteko, kun kirjoitin vuoden 2012 lupauksiini ja tavoitteisiini, että tahdon löytää itselleni pianon. Se tavoite nyt toteutui jo alkuvuodesta!

Pianoni tuli meille reilun kolmen tunnin matkan auton lavalla tuulta ja viimaa uhmaten. TERVETULOA CAROL OTTO Peikkokukkulan valkoiseen taloon! TERVETULOA myös teille uusille LUKIJOILLE, joita on tullut blogiin tämän hiljaiselonkin aikana!

P.S. Tähän postaukseen ei nyt tule enempää kuvia, sillä nyt tämä uusi Claron yhetyskään ei toimi. Olen ladannut reilun tunnin tätä yhtä kuvaa!