Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Sienikurssilla Chilessä


Olen ollut lapsesta saakka todella innokas metsissä liikkuja ja sienestäjä. Lapsena kävin sienessä mummon ja vaarin sekä vanhempieni kanssa. 13-vuotiaasta lähtien olen sienestänyt yksin ja ystävieni kanssa. Olen oppinut perussienet, kuten kantarellit, suppilovahverot, torvisienet, korvasienet,  tatit ja rouskut isovanhemmiltani ja vanhemmiltani. Muut sienet, kuten vaikka haperot, limanuljaskat, lampaankäävät, mesisienet, ukonhatut ja niin edelleen sienikirjoista. Teininä aloin itse puhdistaa sienet ja kokata sieniruuat, ja ihmettelenkin, miten äitini uskalsi antaa minun syödä ne! Itse en kyllä uskaltaisi antaa lapseni syödä tarkistamatta jokaikistä sientä, mutta äitini kai sitten luotti minuun niin paljon tässä asiassa. 

Muistan kerran, kun laitoin paahtoleivän päälle ihanan kasan voissa paistettuja tatteja ja tunsin suussani todella pahan maun. Pelkäsin koko illan, että vatsa menee sekaisin ja kuolen. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Enkä kertonut kenellekään....! Myöhemmin opin, että herkkutatiksi luulemani sieni olikin sappitatti! Se oli niin pieni ja nuori sieni, että eroa oli vaikea tehdä. Onneksi opin senkin, niin ei tarvinnut pelätä kuolemaa jokaisen sieniaterian jälkeen :D

Chilessä olen kaivannut sienimetsissä samoilemista aivan hurjasti ja olen tähän blogiinkin kirjoittanut muutaman sieniaiheisen postauksen. Neljä ensimmäistä vuotta en kerännyt lainkaan sieniä, vaikka harmitti jättää ne tatit ja rouskut tuonne puskiin. Tatit ovat kuulemma myrkkysieniä ja joka vuosi joku perhe kuolee syötyään metsäsieniä. Toiset taas sanoivat, että tatit ovat sikojen ruokaa, mutta ihmiset kuolevat, jos syövät niitä. Lopulta aputyttöni kertoi, että hän kerää tatteja perheensä kanssa joka syksy ja niin me yhdessä keräsimme ja valmistimme ensimmäisen chileläisen tattiateriani. Sitä vaan olen nämä vuodet ihmetellyt, että miksi minulle tulee vatsanväänteitä melkein jokaisen tattiaterian jälkeen?

Nyt olen asunut 10 vuotta Chilessä ja Facebookissa osui silmiini SIENIKURSSI! Ilmoittauduin heti ja onneksi mahduin mukaan! Odotin kurssia kovasti ja toivoin, ettei mikään menisi pieleen ja etten tulisi kipeäksi. Dominic tietenkin sairastui flunssaan lauantai-iltana ja itki ja oli kivulias koko illan ja yön. Annoin hänelle lääkettä ja onneksi hän oli aamulla sellaisessa kunnossa, että mieheni uskalsi jäädä pojan kanssa kotiin - vaikkakin nenä solmussa. Ei hän uskaltanut pyytää minua jäämään kotiin, sillä tiesi, miten tärkeä tämä asia oli minulle. Muuten mieheni mielestä minun on oltava kotona pojan kanssa, vaikka tämä yskäisisi kerran! Onneksi Domskulle ei tullut kuumetta ja soitin päivän mittaan monta kertaa ja sain kuulla, että Domskulla on vain tavallinen nuha, Pystyin keskittymään sienikurssiin. Minun kylläkin täytyi ottaa särkylääke, sillä alkoi armoton päänsärky, joka muuttuikin sitten sopivasti kurssin jälkeen flunssaksi - hyvä ajoitus!


Kurssin järjesti sienituntija Eitel Thielemann. Hän piti esitelmän tämän alueen sienistä. Tämän jälkeen lähdimme "metsään". Minulla oli odotukset korkealla, sillä kurssi pidettin neljän kilometrin päässä kansanpuistosta. Kuvittelin, että menisimme sinne. No, eihän kansanpuistosta saa lain mukaan kerätä sieniä, joten emme voineet sinne ilmeisesti mennä. Menimme läheiseen istutettuun "metsään". Siellä ei kasva kuin eukalyptusta ja mäntyä. Siellä meni mutaisia metsäautoteitä ja oli paljon hakkuualueita. Luonnonmetsän puita ei ollut juurikaan. Eli luonto ei ollut erityisen kaunista, mutta aurinko paistoi ja joku chileläinen metsälintu kirkui meille jännällä äänellä varoituksiaan ja jossakin lähellä solisi putous.  Metsäautotien vieressä oli jyrkkä rinne ja siltä me pongasimme muutaman männynleppärouskun, piispanhiipan, punajalkahaperon ja kärpässienen. Ihmiset olivat hyvin vaikuttuneita yhdestä hassusta sienestä ja minun olisi tehnyt mieleni kertoa heille, että heidän pitäisi nähdä, millaisia ovat Suomen ihanat metsät täynnään erilaisia ja eri värisiä sieniä! Mutta en kehdannut alkaa leuhkia.

Kuljimme mutaista tietä ja yritimme pongata sieniä jyrkänteestä. Löysinkin piispanhiippoja. Sienituntija kertoi, ettei se ole syötävä sieni. Kerroin, että Suomessa niitä kyllä syödään ryöppäyksen jälkeen. Sitten hän sanoi, että olen varmaan oikeassa, sillä etelämpänä Chilessä (jossa asuu paljon eurooppalaisten jälkeläisiä), hän on nähnyt juuri näitä samoja sieniä myytävänä torilla. Jätin kuitenkin suuret piispanhiipat varmuudeksi metsään.

Tämä on chileläinen tatti Boletus Loyo. On kuulemma herkullinen, mutta kuolemassa sukupuuttoon. Tätä emme löytäneet metsästä, vaan tämä tuotiin meille vain näytteille.


Russula sanguinaria, eli jokin hapero, käsittääkseni punajalkahapero? Ei ole syötävä sieni. Harmi, sillä näitä on paljon Peikkokukkulalla.

Tällä alueella on kuulemma vain pari haperolajia, josta kumpikaan ei ole syötävä. Mikä harmi!

Avuhakkuualue ja sienikorini

Meille sattui kaunis kylmä syyspäivä.

Daldina, musta kovahko kantosieni, ei voi syödä.

Jokin syötäväksi kelpaamaton, mutta satumainen :)

Mutainen tie, jota pitkin kuljimme.

Olimme neljän kilometrin päässä kansanpuistosta.

Kume Monguen -ekologisuuteen erikoistunut kulttuurikeskus, eli vanha rämä koulu oli melko kauniissa maisemissa tämän tien varrella.

Nappasin muutaman kuvan kulkiessamme takaisin metsästä koululle.

Hyviä suomalaisen makuisia omenia kasvoi koulun pihassa.

Yhden piispanhiipan toin mukaani, jotta voin varmistaa netistä, että se todellakin on sama piispanhiippa kuin Suomessa. Tuo munamainen sieni on Peikkokukkulalta, toin se tunnistettavaksi. Eitel ei tiennyt munan nimeä, mutta se kasvaa kuulemma aromopuissa (mimosa) ja meillähän niitä täällä kukkulalla riittää. Harmi kyllä, tämäkään ei ole syötävä.

Metsäretkeltämme ei löytynyt muita syötäviä sieniä kuin männynleppärouskuja, joita ylistettiin maasta taivaaseen. No kai niitä ylistetään, kun juuri muuta ei ole. Muutamia tatteja myös löysimme, niitäkään ei ole täällä kuin kahta lajia (voitatti ja jyvästatti). Rouskuja löysimme niin paljon, että vaikka meitä oli yli 30, emme silti valmistaneet ruuaksi kuin osan ja loput saimme kotiin vietäviksi.

           Iloinen kokkimme Cata on Eitelin tytär.

Tässä meille opetettiin, miten rouskut paistetaan nopeasti kuumassa öljyssä.

Kattilassa on valmistumassa tatti-rouskusoppa.

Keittiön ikkunat ulkopuolelta.

Tyypillinen savesta tehty uuni, jossa tehdään leipä.

Viiniköynnös

Keittiössä kokataan. Vasemmalla näkyy minun heijastukseni, kun otan kuvaa ulkopuolelta. Oikealla on television kuvaaja. Tämä oli koko päivän mukanamme kuvaamassa. Muutaman viikon päästä televisiosta näytetään pätkä sienikurssistamme.

Pilkottuja rouskuja.

Sopan soseutusta

Nam, hyvää tuli!

Rouskupitsa ennen uuniin työntämistä.

Sienirisotto oli paljon maukkaampaa kuin kuvittelin. En siis yleensä tykkää risotoista. Teimme myös sienipastan, mutta siitä minulla ei ole kuvaa.

Iloinen sienestäjä kaipaa runsaampaa lajikirjoa.

Kaikilla meillä killui kaulassa nimilaput.

Päivä oli kaikinpuolin positiivinen kokemus. Oli kiva olla mukavien samanhenkisten ihmisten seurassa. 

Päivän hyödyllisimmät opit:

-Nyt uskallan syödä männynleppärouskut, joita on paljon kukkulalla! Niitä ei voi sekoittaa mihinkään samannäköiseen myrkkysieneen. Saan siis tattien lisäksi yhden sienen lisää syksyn ruokavaliooni.
-Nyt tiedän, että tattien lakin kalvo on poistettava. Ei pitäisi enää tulla vatsanvääneitä!
-Sain tietää chileläisten sieniharrastajien aktiivisesta ja suuresta fb-ryhmästä, jonka jäseneksi tietenkin heti liityin

Päivän "pettymykset":

-Tajusin, miten vähän täällä on erilaisia syötäviä sieniä.

Toivon, että voin tulevaisuudessa ottaa osaa sienikursseihin etelämpänä Chilessä ja toivon, että siellä olisi runsaammin erilaisia sieniä.

P.S. Sieniveitseni oli varsinainen kateudenkohde! Niitä ei myydä täällä. Kurssin vetäjä oli ostanut omansa (antiikkisen ja hienon) Ranskasta. Muut fanattiset sienityypit sanoivat, että eBaystä saisi ostaa niitä. Minäpä olen ostanut omani Suomen Turusta jostakin marketista :)

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Valkoinen talviaamu


Tällainen näky on täällä meillä luonnollisesti melko harvinainen. Tänä aamuna kuitenkin kun ajoimme Peikkokukkulalta maantien varteen, näkymät olivat alhaalla tällaiset! Oli pakko ponkaista ottamaan muutama valokuva.


Ylhäällä kukkulalla ei ole koskaan näin valkoista, mutta oli meilläkin lätäköt jäässä ja samoin myös vesiputket! Aamulla ei tullut pisaraakaan vettä.


puiden takana näkyvät talot ovat Tomecon kylän taloja. Tämä on toinen siltamme - se surullisen kuuluisa, joka on romahtanut useaan otteeseen. Onneksi nyt se on hyvässä kunnossa!


Etelän hetelmä ihmettelee lätäkön jäätä.


Melkein Suomessa ;)


Joki ei kuitenkaan ollut jäätynyt, se olisikin jo ympäristökatastrofi!


Sieltä automme on laskeutumassa kukkulalta alas.


Talvi Chilessä on samanlainen kuin kesä Suomessa - VÄHÄLUMINEN :D

torstai 1. syyskuuta 2011

Uutisia pullollaan...

...tämä postaus!


Uutinen 1. Aromot kukkivat yhä. Luumupuu kukkii niin huumaavin tuoksuin, että olen pyörtyä sen vieressä riippukeinussani :)


Uutinen 2. Uunissa valmistettu 1 kpl pizza sekä 1 kpl kääretorttu, josta tulikin kerrostorttu, sillä se tarttui kiinni silikoniin, enkä saanut sitä kokonaisena irti sekä 1 kpl kaalilaatikko.
(Auttakaa! MITEN tehdään kääretorttu, joka ei tartu silikoniin tai repeä rullatessa? Älkää ehdottako leivinpaperia, sillä sitä ei täällä ole saatavilla.)


Uutinen 3. Kaasulevyistä yksi on tukossa, eikä toimi ja yksi toimii erittäin huonosti, eli käytettävissä on taaskin vain kaksi levyä...kuten siinä matkaversiossakin, jonka kanssa keittelin useamman vuoden...Nyt täytyy löytää ohuen ohut puhdistusneula. Niitä kuulemma myydään Concepcionissa. Ei ole helppoa chileläisen emännän elämä! :o


Uutinen 4. Olen flunssassa.


Uutinen 5. Michilandia sauhuaa...




Uutinen 6. Aloitin uuden kirjan: Tres tazas de Te.


Säätiedoitus: Meillä oli tänään yli 20 astetta lämmintä. Huomiseksi luvattu kivaa ilmaa. Loppuviikoksi taas talvisateita.

maanantai 15. elokuuta 2011

Kultaisen keltainen aamu

Aamu valkeni sumuisena ja auringolla oli kova yritys työntää pilvet edestään pois.


Päätin lähteä koirien kanssa keräämään uuden aromopuskan olohuoneeseen kuihtuneiden tilalle.


Koirien lempisanat alkavat M:llä. Ne ovat "mennään" ja "makkara".

Koirat tuijottivat minua silmä kovana, kun laitoin kumpparit oven viereen ja otin takin henkarilta.

Ne ovat jo oppineet, mitkä takit ovat lenkkeilytakkeja.


Miehelläni on yksi liivi, joka tekee koirat hulluiksi. Kun mies ottaa liivin naulakosta, koirat alkavat ulista ja kiemurrella. Isot koirat ulkona alkavat hyppiä ovea vasten ja silloin mamin on aina ärjähdettävä. Niiden kynnet tekevät naarmuja puuosiin ja likaiset tassut tuhrivat valkoiset ovet.

Laitoin keltaisen tikkitakkini päälle ja minua tuijotettiin silmä kovana. Odotettiin vain sitä yhtä M-sanaa.

"Mennään!" sanoin, ja yli kymmenen karvakorvaa vikisi innosta ja pyöri ympyrää.


Sateen jäljiltä aromoiden kukinnot nuokkuivat.


Elvira ja Dahlia viettävät ensimmäistä talveaan, joten aromoiden tuoksu on niille uusi asia.


Ihana aurinkoinen aromoaamu tuli tuomaan pirteyttä Peikkokukkulan talveen.


Kävelin koirien kanssa ja nautin märän luonnon tuoksusta.


Koirat nauttivat tuoksuista ehkä enemmän kuin minä.


Tein suunnitelmia täksi päiväksi.


Voisin pestä likaisen keinun ja pyykkiä. Painaisin Feliz Navidad ainakin 20 joulusukkaan.


Ei aamu voi alkaa paremmin kuin kiipeämällä kukkuloita ylös alas iloisten koirien kanssa ja punoen suunnitelmia alkavalle päivälle.




Mukavaa viikonalkua Peikkokukkulalta!