Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Aakkoset


A AALTONEN: hyvä sukunimi, mutta tuottaa paljon hankaluuksia täällä
-
B BLOGINI
-
C CHIHUAHUAT! Niitä ilman en voisi enää elää!
-
D DUENDE: Peikot seikkailevat useissa töissäni
-
E ELÄMÄ ja ESTETIKKA
-
F FERNANDO



G GMAIL: yhteyteni Suomeen
-
H HERKUT
-
I ILO
-
J JOULU: lempijuhlani, mutta sen merkitys on täällä laimentunut olemattomiin
-
K KAVERIT ja KIRJOITTAMINEN
-
L LUOVUUS



M MUMMO
-
N NEULAHUOVUTUS ja NUKET
-
O OMPELUKONEET ja ONNI
-
P PUUTALO
-
Q QUILTROT: katukoirat ovat aina niin symppiksiä!
-
R RAKKAUS



S SUOMI
-
T TOMECO: Siellä asumme
-
U UNELMAT
-
V VILLA: Rakastan villaa kaikissa muodoissa
-
W http://www.peikkokukkulalla.blogspot.com/, http://www.michilandia.com/, http://www.peikkokukkulanpajapuoti.com/


Y YODA: rakas pieni prinssini (chihu)
-
Z ZARA: oma pikkuinen kaunottareni (chihu)
-
X XYLITOL: Chilessä ei ole xylitolia, mutta olisi hyvä, jos olisi


Å ÅBO: ihanainen synnyinkaupunkini!
-
Ä ÄITI
-
Ö: ÖÖÖ...en ymmärrä, miksei melkein kukaan hinaa takapuoltaan tännepäin maailmaa;D Meillä olisi nyt se vierashuonekin!


Kuvissa esiintyvät Anastasia, Leya ja Zara

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Hiontaa ja kiillotusta


Arvatkaapa, mitä olen tänään tehnyt? No, kuvasta näkee. Yöpöydät ovat pian valmiit! Vielä meinaan tehdä sabluunan ja töpötellä kuvan kaappien oviin.

---

Muistatteko vielä, kun kerroin, ettei mieheni osannut päättää, saanko maalata nämä vai en. Sain lopulta luvan ja kyllä näistä ihan käyttökelpoiset näyttää tulevan. Kova työ on ollut.
---
Kuvassa näkyy uusi työnurkkaukseni. Tässä oli ennen chihujen sisätarha sekä jääkaappi.

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Verhoja chihuhuoneeseen

Nyt ompelen verhoja chihuhuoneeseen. Ehkä muistatte, kun kerroin tekeväni yhdestä toisesta kankaasta, mutta muutinkin mieleni. Toinen kangas oli liian rauhaton. Tämä on sopivan suloinen ja yksinkertainen. Kangas on USA:sta.

Chihuhuoneesta puuttuu vielä niiden pikkuinen ovi sekä yksi hylly ja pari pikkujuttua.
---
Minulta on pyydetty postausta chihuhuoneesta, mutta näiden parin puutoksen takia en ole saanut sitä tehtyä. Päätinkin, että teen lähiaikoina huoneesta postauksen sellaisena, kuin se nyt tällä hetkellä on. Kerron sitten, mitä vielä puuttuu ja mitä tulee muuttumaan.
---
Eli kärsivällisyyttä chihu- ja muut pikkukoiraihmiset..kyllä minä IHAN PIAN ;D

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Päivän asu ;)


Tämän Peikkokukkulan blogihistorian ENSIMMÄINEN PÄIVÄN ASU -postaus :D

---

No joo, minä en voi muotiblogia pitää, koska

a)puuttuu muotivaatteet

b)puuttuu kiinnostus

c)puuttuu tarve olla linssiluteena

---

Normaalisti olen joka päivä työvaatteissa, sillä maalaan, hion, ompelen, rapsutan koiria, kävelen kuraisella campolla ja kannan likaisia tavaroita edestakaisin. En siis kuvittele kenekään olevan kiinnostuneita maalitahraisista työvaatteistani. Normaalisti minulla on talvisin jalassa college- tai fleecehousut ja yläosana on villapaita tai fleece. Kun maalaan, vedän päälleni iankaikkisen vanhan oranssiruutuisen Haltin kauluspaidan, joka näkyykin joissakin remppakuvissa.
---
Nyt kuitenkin käväisin kavereiden luona ja laitoin päälleni jotain inhimillisempää. Päätin tehdä päivän asu -postauksen tapauksen kunniaksi ;D
---
Hurraa, jippii, Mialla on muitakin kuin maalitahraisia vaatteita...

torstai 24. kesäkuuta 2010

Taika - Taikuli

Tarinaa katupiskistämme

Tässä meidän Taika-parkamme, jonka löysimme helmikuussa 2008 Concepcionista Ecuadorin-puistosta. Taika oli luurangonlaiha, täynnä loisia ja sen turkin ja ihon hoito vaati viiden kuukauden lääkkeet ja pesut. Taika oli pelokas ja rauhallinen parinkilonpainoinen pikkupiski. Minuun ja mieheeni se oppi kuitenkin luottamaan saman tien! Se joutui olemaan ainakin pari kuukautta ulkotarhassa eristyksissä muista koiristamme, jottei se tartuttaisi mitään tautia koiriimme. Löytäessämme Taikan se oli ehkä parinkuukaudenikäinen tärisevä ja alleenpissivä hauvavauva. Mietimme, tuleeko siitä koskaan ihan normaali koira.


Nyt Taika on noin kaksi ja puoli vuotta vanha ja rankasta alusta huolimatta melko täyspäinen hauveli. Pelokas se vieläkin on, kun sen pitäisi Lunan ja Seitan kanssa puolustaa campoamme, kun joku vieras tulee tänne, se juoksee vessan kuistin alle piiloon. Jos taas mieheni yrittää puhua jonkun "tunkeilijan" kanssa, Taika pysyy noin kymmenen metrin päässä ja haukkuu taukoamatta. Sen harrastus on myös minun kasvieni tuhoaminen ja juoksentelu kaikissa paikoissa, joissa sen ei pitäisi juosta. Onneksi nyt viimeisen vuoden aikana se on huomattavasti rauhoittunut ja rohkaistunut.



Kun Seita ja Luna lähtevät omille karkureissuilleen, Taika jää aina vahtimaan taloa. Sen reviiri on lähes yhtä pieni kuin chihuahuoiden. Taika painaa noin 12 kiloa. Jotain outoa Taikassa on, jonka chihuahuatkin aistivat. Ne nimittäin kiusaavat Taikaa. Puoliksi kiusaaminen on leikkiä ja puoliksi se menee vähän yli niin, että joudumme kieltämään. Varsinkin Leya ja Zara juoksevat Taikan perässä ja näykkivät sen kintereitä. Jotenkin Taika kuitenkin tykkää siitä, sillä se haastaa chihuja leikkiin ja juoksee häntä heiluen karkuun niitä.


Tavallisella koiralla on vain yksi pyyntö koko ihmiskunnalle: Rakasta minua.

(Helen Exley)

Jokainen koira ansaitsee hymyn, ihailevan sanan, vähän kannustusta - varsinkin jos se on kovin ruma tai hyvin surullinen.

(Pam Brown)
---
Taika rakastaa juosta kovaa, se on kuin traktori, joka jyrää kaiken alleen. Pikkukoirat ovat jo oppineet väistämään sitä, kun se lähestyy niitä kova vauhti päällä. Taikalla ei aina jarrutkaan toimi. Joskus se juoksee päin puuta tai jotain oksaa ja on loukannutkin itsensä ikävästi. "Urheiluvammojakin" on joskus nilkkaan ilmennyt ja joudumme sitomaan sen ketjuun kiinni ja antamaan särkylääkettä. Jos emme sido sitä kiinni, se alkaa taas juosta särkylääkkeen vaikutettua.
---
Taika on vähän "tonta" mutta kiltti ja ihana. Nytkin se makaa tuossa takan vieressä ylionnellisena siitä, että se pääsi taas sisälle. Leya hyppii sen niskassa ja niillä näyttää olevan hauskaa.

Seita - Sheita Shiitake

Tarinaa "katurakista"
---
Seitan löysimme Concepcionista kadulta. Se oli silloin noin parikuukautinen pullamahainen pikkupentu. Sen turkki kiilsi ja se oli pullukka. Se oli elänyt elämänsä ekat viikot Vega Monumentalin markkinapaikalla syöden kalanraatoja ja muita jätteitä. Seitalle riitti oikein tuhdit matokuurit ja ulkoloiskuurit sekä rokotukset. Sillä ei ollut mitään tauteja. Veimme sen eläinlääkärin tarkastukseen. Seitan otimme meille, sillä olimme menettäneet puoli vuotta aiemmin mustan sekarotuisen Pikimme. Katukoira oli raadellut sen kurkun auki. Siitä asti mieheni tahtoi löytää toisen mustan koiran. Vaikka olimme löytäneet kaksi viikkoa aiemmin Taikan kadulta, Seitakin lähti mukaamme campolle, olihan siellä tilaa. Seita on nyt hieman alle kolmevuotias.


Miten kovin pieni, aivan tavallinen koira. Ei rotukoira, eikä juuri minkään näköinen. Mutta täynnä elämää ja rakkautta.

(Pamela Dugdale)

---
Paitsi että meidän Seita on kyllä melkoisen kaunis!

---
Seitan paras ystävä on Luna. Yhdessä ne katoavat metsästysretkilleen...ellemme rajoita karkureissuja kytkemällä toinen niistä kiinni juoksulankaan. Seita painaa noin 6 kiloa. Se on pieni ja hento ja palelee helposti. Seita pitääkin ottaa talvella sateisilla kylmillä ilmoilla sisälle lämmittelemään, jos se on kastellut turkkinsa läpimäräksi Lunan perässä juostessaan.
---

Anna koiranpennulle koti ja vähän rakkautta, ja hänen sydämensä on ikuisesti sinun.


(Pam Brown)

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Dreamhouse?

Lupasin esitellä teille paremmin talon, joka oli yhdellä katsomistamme tonteista. Talosta siis pyydetään ihan käypää hintaa. Se on ollut myynnissä 10 vuotta! Ah, mikä ihanuus! Kelpaisko teille;)



Talon hehkeää seinustaa. Taustalla näkyy naapurin rakennuksia, jotka ovat kesämökkejä.





Tässä pihassa saat käyttää luovuttasi. Saat luoda koko pihan mielesi mukaiseksi ihan alusta asti. Ei vanhoja puolilahoja puita eikä ylösrevittäviä pensaita.



Keittiöpuutarha kätevästi keittiön ulko-oven vieressä. Hyväkuntoinen peltikatto.




Vihreä piha kauniine istutuksineen.


Talon yläosassa kaunis puuverhoilu. Kuvassa näkyvät olohuoneen ikkunat.




Kutsuva kuisti. Tähän taloon tunnet aina itsesi tervetulleeksi.


Tilava tyylikäs sininen kylpyhuone ruskealla kokolattiamatolla. Lattiaan upotettu amme. Kylpylätunnelmaa!



Yksi neljästä makuuhuoneesta tyylikkäällä lastulevysisäkatolla.





"Suite" ihanilla prinsessa-tyylisillä tiiliseinillä. Chilessä noiden isojen tiilien nimi on todellakin "princesa".



Toinen tilava makuuhuone. Hieman kosteutta seinässä, sillä ulkopuolelta oli purettu autokatos ja se jotenkin vaikutti siihen, että vesi alkoi sataa makuuhuoneeseen.



Makuuhuone, jossa on tilaa monelle sängylle. Näkymä joelle päin, jokea ei tosin talolta näe, sillä joki sijaitsee rotkossa.



Avonainen "cocina americana". Tiiliseinähän jätetään nykyään muodikkaasti näkyville. Yläkaapit eivät ole enää muotia, joten tässä talossa on hienot avohyllyköt lavuaarin päällä. Hella viimeistä huutoa. Hienoutena se, että keittiöstä pääsee suoraan ulos.
---

Tällainen ihanuus ei varmaan ole kauan myynnissä! Tartu tilaisuuteen saadaksesi unelmiesi talo!

---

Sitten puhutaan vakavasti...Me emme ole kiinnostuneita tästä talosta, mutta tontti on hyvällä paikalla ja isolla rahalla saisi talostakin varmaan ihan siedettävän. Siltakin pitäisi rakentaa ja sijoittaa paljon rahaa puihin ja muuhun kasvillisuuteen. Kysyimme kokeeksi, millä hinnalla tontti taloineen lähtisi. Kiinteistövälittäjä soitti omistajalle ja kysyi "viimeistä hintaa". Omistaja (entinen poliisi) sanoi, ettei hän osaa sanoa hintaa, sillä hän on ajatellut kunnostaa talon ja myydä sen vasta sitten. Hänen pitäisi ensin laskea, miten paljon rahaa kunnostamiseen menisi ja sitten hän osaa sanoa, millä hinnalla voisi myydä. MIETTIKÄÄ! Talo on ollut myynnissä KYMMENEN VUOTTA ja omistajalle tuli NYT mieleen kunnostaa talo, eikä hän osaakaan sanoa talolle hintaa. Että tällaista!

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Heinäkuun tonttikiemuroita

Onpa taas piiiiitkästä aikaa teille kerrottavana tonttikiemuroita. Teille, jotka ette tiedä, miksi etsimme tonttia, vaikka meillä on uusi talo Peikkokukkulalla, menkää lukemaan kohdasta "tontin etsintää" ja sieltä löytyy kaikki....en jaksa selittää kaikkea alusta asti tuhannetta miljoonatta kertaa;D
---
Tänään ajoimme pari tuntia taas Chillanin tulivuorelle ja vastaantulevat autot olivat ihan lumessa! Yhden auton konepellille oli tehty lumiukko kaulaliinoineen pipoineen päivineen ja niin perhe ajeli vuoritietä alas lumiukko konepellillä:o

Tässä kuvassa näkee hyvin tontin puuttomuuden ja karuuden

---

Me tapasimme tutun kiinteistövälittäjän, joka sanoi olevansa kyllästynyt palvelemaan meitä ja tämä olisi viimeinen kerta. Hän kuulemma menetti niin paljon aikaa ja rahaa meidän kanssamme, eikä kauppoja koskaan tule aikaiseksi...hah! Hän tulee AINA meidän kyytiimme, sillä hänellä ei kai ole omaa autoa ja meidän bensoilla me ajelemme. Me myös aina soitamme hänelle, eikä hänen tarvitse soittaa meille. Lisäksi hän käyttää aikaansa meidän kanssamme noin neljä kertaa vuodessa kaksi-kolme tuntia. Mikä työmotivaato! Nyt hän sanoi, että meidän täytyy jo päättää, sillä olemme etsineet kaksi vuotta. Meidän kuulemma pitäisi vain ostaa mikä tahansa tontti ja vaikka myydä se sitten, kun löydämme sellaisen kuin tahdomme! HÄ? Ihan kivaa alkaa rakentaa taloa, museota ja kauppaa ja sitten löytää se oikea tontti ja aloittaa taas alusta! Mikä logiikka!
---
No, menimme katselemaan tontteja. Nyt aloitimme kierroksen talosta, joka on ollut myynnissä KYMMENEN vuotta. Joo, luitte oikein! Kiinteistövälittäjällä tämä on ollut myynnissä vasta kuukauden, aiemmin se oli vain omistajien vastuulla. Emme ole koskaan menneet katsomaan taloa, sillä jo netin kuvissa se on näyttänyt niin luotaantyöntävältä, että ei kiitos! Nyt kuitenkin olemme jo EPÄTOIVOISIA, sillä haluamaamme tonttia ei ole löytynyt yli kahden vuoden etsintöjen jälkeen ja koemme hukkaavamme aikaa. Päätimme ottaa härkää sarvista ja uskaltautua katsomaan. Tässä postauksessa esittelen talosta niin edustuskelpoisia kuvia kuin siitä oli mahdollista saada ja teen toisen postauksen sitten talosta, joka antaa siitä juuri niin realistisen kuvan kuin mahdollista.

Tässä näkee toisen niistä puista, joka on tontin keskiosassa.

---

TONTTI I
-tiilitalo
-alakerran pinta-ala 150 neliömetriä, yläkerran noin 70 neliömetriä
-neljä pientä vankisellimäistä makuuhuonetta ja avonainen yläkerta
-iso vankilamainen kylpyhuone kokolattiamatolla (!)
-avotakka
-hauska olohuoneratkaisu
-avonainen keittiö
-hehtaarin tontti
-joki tontin etuosassa
-leveä puro tontin takaosassa
-puita vain etu- ja takaosassa, keskellä ja talon ympärillä aivan puutonta noin 80 % tontin pinta-alasta


Talo purolta päin katsottuna

---

Tontin hyvät puolet:
-iso
-iso talo
-joki ja sen puut
-puron ympärillä on kaunis puistomainen alue, jossa paljon isoja puita
-kaksi isoa puuta keskemmällä tonttia
-hyvät vuorinäköalat

Sisäänkäynti tontille puron puolelta. Joen puolelta ei ole sisäänkäyntiä ja siksi sinne pitäisi rakentaa silta, jotta tontille pääsisi suoraan maantieltä.

---
Tontin huonot puolet:
-kallis
-järkyttävän ruma ja huonokuntoinen talo, jonka korjaamiseen menee rahaa uuden talon verran
-puuton keskiosa
-varmaan kauhea kuuma kesällä, kun ei ole puiden tuomaa varjoa
-täytyy rakentaa kallis silta maantieltä tontille
-miten tuohon tekee ympärille kauniin puutarhan, kun siellä ei ole MITÄÄN?
-joelle hankala päästä, kun on rotkossa ja sen toisella puolella menee maantie

Hauska takkasyvennys olohuoneessa

---

Ostamme tämän tontin vain, jos sen hinta laskee ROIMASTI ja jos olemme epätoivoisia, emmekä löydä mitään muuta meille sopivaa. Saa kyllä olla melkoinen taikuri, jotta tuosta talosta ja pihapiiristä saa kauniin.

---


TONTIT II

Tästä tontista olen jo laittanut kuvia kerran aiemmin. Näitä on tässä viisi myytävää tonttia vierekkäin. Yhtään tonttia ei ole vielä myyty, mutta hinnat ovat silti nousseet! Tällä korkeudella on talvisin jo ikävästi lunta, jota en yhtään kaipaa. Mieheni ei pidä näistä tonteista, enkä minäkään erityisesti, joten en ala analysoida sen enempää.

---

TONTIT III

Kaksi myytävää tonttia vierekkäin. Lupaava sisäänkäynti, ihania vanhoja puita. Olimme jo ihan innoissamme ja kysyin, missä se joki on? Ei näillä tonteilla ole jokea eikä edes puroa. Jaaha, no eipä kiinnosta ja kiinteistövälittäjä tiesi sen jo etukäteen. Miksi vaivautua?





---

TONTTI IV

Tämän kiinteistövälittäjä oli unohtanut näyttää meille aiemmin. Se tuli hänelle yhtäkkiä mieleen. Tontilla ei ole jokea, mutta leveä soliseva puro. Tontilla on tienvartta 50 metriä ja syvyyttä 100 metriä. Tontti on täynnä isoja puita ja aluskasvillisuutta. Puro halkaisee tontin kahtia. Tien ja tontin välissä on kukkula, joka pysäyttää mukavasti autojen melun. Me innostuimme pitkästä aikaa. Sitten kiinteistövälittäjä sanoi meille:" Tämä oli myynnissä 10 vuotta sitten. En ole sen jälkeen puhunut omistajan kanssa." Voi helkutti! Hän lupasi soittaa ensi viikolla, mutta kyllähän sen nyt jo melkein arvaa, mikä vastaus on! Miksi meille käy AINA näin! Jokaikinen tontti, josta olemme olleet kiinnostuneita, omistaja muuttaa mieltään tai tontilla on niin paljon ongelmia, ettei sitä voi ostaa. Että voi jo nyt sanoa, että se siitä.


Pitäkää peukkuja, että tämä tontinetsintä päättyisi hyvin ja pian! Miehellä alkaa olla jo vieteri vedettynä äärimmilleen...

Kuuntelevia korvia

Luna noin 6 kk
Tuhannet koirapolvet ovat uskoneet, että eräänä päivänä ne lopultakin oppivat ihmisen kielen, kunhan ne vain kuuntelevat riittävän tarkkaavaisesti.

(Maya V. Patel)

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Luna Lunde Late

Minua on pyydetty monia kertoja kertomaan enemmän isoista koiristamme ja aloitan Luna Lunde Latesta, joka on isoista koiristamme vanhin. Eilisessä postauksessa voitte katsoa lähikuvia hänestä.

---

Luna on viisivuotias ja ostimme sen kasvattajalta Yumbelista, jossa silloin asuimme. Luna oli meille tullessaan puolivuotias. Se sopeutui meille nopeasti. Luna asuu pihalla, kuten täällä Chilessä normaalisti koirat asuvat. Lunalla on oma koppi. Ilmasto täällä ei ole niin vaativa, joten isommat koirat kyllä pärjäävät ulkona. Talvella ne tarvitsevat paikan, jonne ei sada.



En ole koskaan nähnyt Lunan palelevan, toisin kuin sekarotuisemme, jotka meidän täytyy välillä ottaa sisälle kuivattelemaan ja lämmittelemään. Toki Lunakin pääsee silloin tällöin sisälle telkkaria katselemaan, mutta sen ei sitä tarvitse tehdä siksi, että sillä olisi kylmä. Luna voi vaikka maata sateessa huomaamatta, että sataa. Tosin normaalisti se etsii suojaa, ei se ihan pöhkö ole!

---

Luna ei tykkää leikkiä leluilla, mutta kyllä se pallon tai kepin perässä juoksee, jos sille sen heittää. Paljon mukavampi harrastus sen mielestä on lintujen ja jänisten metsästäminen! Onpa muutama naapurin lammaskin tullut tapettua...(ja me olemme ne kiltisti naapurille maksaneet). "Onneksi" naapurin lammaslauma kuoli tänä vuonna johonkin tautiin, niin Lunalla ei enää ole ollut sellaisia kiusauksia. Me annamme sen metsästää mielihyvin jäniksiä, sillä tyly totuus on se, että meillä on oikea kiusa noista jäniksistä! Niitä on niin paljon, että meillä on pipanakasoja joka puolella campoa! Tietty pipanat ovat chihujen mielestä mitä parasta herkkua, mutta vähän vähempikin riittäisi. Puput katkovat nuoret puumme ja jättävät ne katkinaisena siihen viereen, eivät siis syö niitä! Miksi ne tekevät niin? Ihan kuin Luna, joka tappoi lampaat, mutta ei syönyt niitä!

---
Lunalla on hieman arveluttava maku ruuan suhteen. Se nimittäin syö kakkaansa ja muiden koirien kakkoja. Siitä syystä sen yksi lempinimistä on "comer mierda"...ne voivat suomentaa, jotka espanjaa osaavat....mutta tällä nimellä on kaksoismerkitys. Se sanatarkka merkitys on ruma, mutta Chilessä sellaisia ihmisiä, jotka aina ovat negatiivisia ja huonotuulisia, sanotaan myös "comer mierdoiksi". Eli jauhavat kakkaa ja siksi naama on niin rutussa aina. Mutta siis se jaskan jauhaminen ei tarkoita samaa kuin suomen kielessä. Lunalta olemme yrittäneet saada tätä ällöttävää tapaa pois jo vuosia. Sen ruokavaliota on vaihdettu, lisätty toimintaa, otettu ulostetestejä, lisätty ananasta ja kesäkurpitsaa ruokaan sekä yksinkertaisesti kielletty sitä, mutta mikään ei auta. Kun silmä välttää, niin mämmiä ollaan taas syömässä. Onhan se täällä campolla vähentynyt, koska täällä on paljon tilaa juosta ja paljon tekemistä. Yumbelin pihalla se syöminen oli ihan mahdotonta. Siitä tiedämme, että tapa ei ole jäänyt pois, että joskus kun se tulee viereen hengittämään, niin kylläpä haiskahtoo mierda!

---

Luna on fiksu koira ja se tietää, mitä saa tehdä ja mitä ei. Asioita joita ei saa tehdä, se tekee niin, ettemme me voi sitä nähdä. Esimerkiksi kuistille ei saa tulla. Kuitenkin kun me olemme nukkumassa, se nousee hiljaa portaat ja se ryökäle hyppää kuistin korisohvalle, jossa on VALKOISET tyynyt! Jaa että mistä tiedän, että Luna on siinä koisinut...no siitä, että ne tyynyt eivät enää ole valkoiset, vaan isoja harmaanruskeita tahroja täynnä! Yhtenä aamuna heräsin tavallista aikaisemmin ja silloin vielä nukuimme mökin parvella. En pitänyt mitään ääntä, vaan hipihiljaa kurkkasin parvelta alas kuistille ja näin, miten Luna korvat luimussa hypähti pois sohvalta ja kuistilta! Se tiesi, että olin herännyt, vaikken pitänyt mitään ääntä. Se pakeni kuistilta, koska se tiesi, ettei saisi olla siellä. No, sen jälkeen olemme pitäneet kuistilla väliaikaista porttiratkaisua.

---

Nyt ehkä joku teistä ajattelee, että olenpa julma, kun en anna koirani olla kuistilla. Kerronpa teille tilanteen, jossa olemme eläneet 2,5 vuotta! Me olemme siis eläneet 4-8 chihuahuan ja mieheni kanssa 20 neliön mökissä. Sitä kuistin 10 neliön lisätilaa olemme kipeästi tarvinneet itse mm. saappaiden, sandaaleiden ja sadevaatteiden säilyttämiseen. Lisäksi kuistilla on korisohva, jolla voimme istuskella. Aluksi, kun annoimme isojen koirien oleskella kuistilla, alkoi tavaroita häipyä. Olemme menettäneet jo usean parin upouusia ja vanhoja nahkaisia työhanskoja sekä useat kengät ja saappaat. Ei sellainen peli vetele! Koirilla on oma iso eristetty ja maasta irti oleva koppinsa ja jos se ei kelpaa niin voi voi!

---
Lunan paras ystävä on Seita. Seita esiintyy eilisen postauksen kuvissa Lunan kanssa. Seitan kanssa ne lähtevät metsästysretkilleen. Seitasta kerron joskus toiste.

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Mitä haukkui hallikoira, luppakorva luikutteli?

Minä rakastan Kalevalaa! Olen tykännyt siitä teini-ikäisestä asti, enkä ole koskaan tajunnut, mitä muut ruikuttavat sen vaikeaselkoisuudesta. Jos vain vähän viitsii keskittyä ja aloittaa lukemisen, runomuoto ja vanhentuneet sanat kyllä unohtuvat nopeasti ja itse tarinasta pääsee pian jyvälle. Jestas sentään, suomeahan se on, eikä mitään vierasta kieltä! Tässä postauksessa esittelen teille saksanpaimenkoiramme LUNA LUNDE LATEN ja laitan katkelmia yhdestä mielikohdastani Kalevalassa - kertoohan se hallikoirasta! Nauttikaa sanoista ja maiskutelkaa niitä kielellänne!

Jos joku teistä kiinnostuu tästä koirajutusta enemmänkin, niin se löytyy kohdasta, jossa Väinämöinen purjehtii veneellään Pohjan neitiä kosimaan. Pohjan neitohan on tässä vaiheessa jo lupautunut Ilmariselle (Sammon takojalle). Kun Pohjolan koira näkee Väinämöisen veneen lähestyvän Pohjolaa, se alkaa haukkua. Koiran käyttäytyminen on kuvattu niin tarkkasilmäisesti, että oikein huvittaa:D
Jopa haukkui hallikoira, linnan lukki luskutteli
pimeässä Pohjolassa, sangassa Sariolassa; hiisti ensin hiljemmältä, harviammalta murahti
perän lyöen pientarehen, hännän maahan torkutellen.
-
Sanoi Pohjolan isäntä: "Käyös, tyttö, katsomahan, mitä haukkui hallikoira, luppakorva luikutteli!"

---

Hiljan haukkui linnan hiisi, harvoin harmio mureksi. Sanoi Pohjolan isäntä:" Käyös, akka, katsomahan, mitä haukkuvi halikka, linnan luppa luikuttavi!"

---

Aina haukkui linnan hakki
linnan lukki luksutteli, peni julma juhmutteli, saaren valio valitti
perän peltohon sysäten, hännän kääten käppyrähän.
-
Sanoi Pohjolan isäntä:" Ei halli valetta hauku, ikipuol´ ei ilman virka, ei se honkihin horise."
-
Kävi itse katsomahan. Astuvi pihan poikki
pellolle perimmäiselle, ta'immalle tanhualle.
-
Katsoi koiran suuta myöten, nenänvartta valvatteli
tuulikunnahan kukutse,
leppäharjun hartioitse.
Jo näki toen totisen, mitä haukkui hallikoira, maan valio vaikutteli, villahäntä vieretteli:
purjehti veno punainen
selänpuolta Lammenlahta
kirjokorja kiitelevi
maanpuolen Simasaloa.



Eikö ole ihana katkelma? Itseäni naurattaa ja itkettää yhtäaikaa rakas rakas suomen kieleni, joka on niin makeaa, mukavaa, lutuista ja rikasta!
---
Tässä lyhyessä katkelmassa koirasta käytetään näitä sanoja:
-hallikoira
-linnan lukki
-luppakorva
-linnan hiisi
-harmio
-halikka
-linnan luppa
-linnan hakki
-peni julma
-saaren valio
-halli
-maan valio
-villahäntä
(omat lempparini lihavoitu)
Haukkumisesta ja murinasta käytetään näitä sanoja:
- luskutteli
-hiisti
-murahti
-luikutteli
-mureksi
-luksutteli
-juhmutteli
-valitti
-horise
-vaikutteli
-vieretteli

(omat lempparini lihavoitu)

Ja vielä loppuun mielisanontojani tuosta katkelmasta:

-perän lyöen pientarehen, hännän maahan torkutellen. Oikein silmissäni näen, miten koira istahtaa maahan kuono merelle kohti katsoen lähestyvää venhoa.
---
-linnan lukki luksutteli, peni julma juhmutteli, saaren valio valitti
perän peltohon sysäten, hännän kääten käppyrähän.
Tässä koira on jo ihan turhautunut siitä, ettei kukaan tule katsomaan, mitä se yrittää kertoa perheelle tai kylän väelle. Se oikein sysäsi takapuolensa maahan ja ehkä haukkui varoitushaukkua, joka loppui melkein ulvontaan...
---
-Ei halli valetta hauku, ikipuol´ ei ilman virka, ei se honkihin horise." Isäntä fiksuna miehenä tietää, etteivät koirat turhia horise:D (Isäntä ei selvästikään ollut tutustunut chihuahuoihin...;)
---
-Katsoi koiran suuta myöten, nenänvartta valvatteli. Näen silmissäni partaisen rasvatukkaisen isännän, joka laittaa päänsä koiran kirppuisen pään viereen ja siristelee silmiään merelle päin koiran kuonon suuntaan ja lopulta näkee, miksi luppakorva luikuttelee.

---

Seuraavassa postauksessa kerron enemmän Lunasta.

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Uudestisyntynyt

Onko sinulla ollut jokin himoharrastus, josta olet joutunut täysin luopumaan pakottavien syiden takia? Onko olemassa jotakin ruokaa, jota olet rakastanut yli kaiken, mutta olet joutunut luopumaan siitäkin pakottavien syiden takia?
---
Minulle on käynyt näin monen monta kertaa! Täällä ei ole pyöräily- eikä rullaluistelumaastoja. Täällä ei ole silliä eikä silakoita. Täällä ei ole mustikkametsiä eikä sienimetsiä....ja nyt päästäänkin itse aiheeseen!
---
Minä olen menettänyt himoharrastukseni joka kaiken lisäksi liittyi ruokaan, joten menetin molemmat kertaheitolla, kun muutin Chileen. Suomessa olen ollut lapsesta asti himosienestäjä! Minä olen aina rakastanut kuljeskella metsissä ja poimia sieniä. Minulla oli useita sienikirjoja. Pakastin ja kuivatin tatteja, suppiksia, kantarelleja, haperoita, rouskuja, limanuljaskoita jne. Tein piirakoita ja kastikkeita.

Peikkokukkulalla on myös sieniä. Heti ekana vuonna bongasin tatit, jotka näyttävät ihan syötäviltä suomalaisilta keltaisilta tateilta. Vähän kuin voi- ja kangastatin risteytykseltä. Ne kasvavat aina mäntyjen alla. Kysyimme paikallisilta ihmisiltä, voiko niitä syödä. Ihmiset sanoivat, ettei tosiaan voi, niitä voi antaa vain sioille! Minä en uskonut, mutta en todellakaan ryhtynyt kokeilemaan, varsinkaan, kun mieheni ja hänen siskonsa ovat aivan hysteerisiä sienien suhteen.
---
Ostin tieteellisen sienikirjan. Täällä ei ole sellaisia keräämiseen tarkoitettuja sienikirjoja kuin Suomessa. Minun kirjassani esitellään kymmeniä myrkyllisiä sieniä ja muutama syötävä. Ei puhettakaan mistään ruokaohjeista tms. Tämähän on tieteellinen julkaisu biologeille. Kirjasta kuitenkin varmistuin siitä, että ne tatit ovat kuin ovatkin syötäviä. Silti en uskaltanut kokeilla. Olinhan sairastanut vatsaani jo ihan riittävästi muutenkin.
---
Löysin kaupasta kuivattuja tatteja siivutettuina ja pussitettuna. Pussin päällä luki "villit herkkusienet" tai "luonnonvaraiset herkkusienet". Minua huvitti, sillä eivät tatit ole nähneetkään herkkusieniä, jotka ovat ihan erilaisia sieniä! Tajusin ne kuivatut tatit samoiksi kuin campollame on. Siltikään en uskaltanut kokeilla. Kälyni keroi kauhutarinoita kokonaisista perheistä, jotka olivat kuolleet sairaalaan, vaikka olivat syöneet ihan samoja sieniä kuin ennenkin! Mieheni taas epälee, että sienet voivat yhtäkkiä muuttua myrkyllisiksi, vaikka eivät ennen ole olleet! :o
---
Sitten kuulin yhden naapurinrouvan keräävän niitä samaisia tatteja, kuivattavan niitä ja myyvän ne jonnekin! Hah! Mieheni ja kälyni jatkoivat kauhutarinoitaan, enkä minä uskaltanut kokeilla vieläkään.
---
Viime syksynä aputyttöni kertoi minulle kävellessään bussipysäkille keräävänsä kaikki "hongot" ja kotona hän paistaa ne!
---
Tänä syksynä aputyttöni kertoi taas keräävänsä "hongot" ja he paistavat ne perheen kanssa illalla. Katsoin tyttöä ja totesin, että hän on erittäin elossa monien hongopaistostenkin jälkeen...nyt olisi minun uskallettava kokeilla!
---
Otimme vadit ja veitset ja lähdimme keräämään ihan vain tästä talon läheltä. Hän kertoi, että vain kovat hongot kannatti kerätä. Niitä ei saisi ottaa, joista pystyi puristamaan vettä. Keräsimme kaksi vadillista noin vartissa ja tulimme sisään siivoamaan sienet. Hän tahtoi kuoria lakkien kalvot, jota Suomessa ei tarvitse tehdä. Päätin tehdä ihan juuri kuin hän neuvoo minimoidakseni kaikki riskit.
---
Laitoimme tatit pannulle muhimaan. Kun liika kosteus oli poissa, lisäsimme voita, sipulia ja valkosipulia. Melkein itku pääsi, kun viiden vuoden jälkeen tuli tuttu tuoksu nenään! Kypsensimme vielä tavallista kauemmin tatteja, jotta varmaan ne olivat kaikki oikein kypsiä minimoidaksemme taas minun vatsavaivani. Aputyttöni kertoi, että hän kypsensi vartin ajan vähemmän.
---
Mieheni tuli katsomaan ja letkautti tällaisia kivoja juttuja, kuten "tuoksuu ihan myrkylle" ja "onpa myrkyllisennäköistä paistosta".
---
Aputyttöni nosti haarukalla palan suuhunsa ja todisti, että kyllä sitä voi syödä. Mieheni sanoi, ettei hän aio koskeakaan sieniin. Sinänsä harmi, sillä mieheni rakasti sieniä Suomessa ja oli minun kanssani tunteja sienimetsässä!
---
Toimme sienipannun pöytään ja voi sitä iloa, kun sain maistella tatteja! Ne maistuivat ihan kuin Suomessa, taivaallisilta!
---
Sitten oireita odottelemaan. Ei mitään! Nyt on kulunut yli vuorokausi sieniateriasta ja olen aivan kunnossa. Ei pienintäkän vatsanväännettä!
---
Siitä riemastuneena otin kaikki koirat tänään mukaani ja lähdimme veitsen ja vadin kanssa Peikkokukkulan rinteitä käyskentelemään. Löysin sieltä tattien lisäksi myös punaisia haperoita, jonkinlaisia maamunia sekä haaparouskun näköisiä sieniä. Jätin ne kuitenkin luonnollisesti sinne koskematta, sillä muistanhan minä hyvin tämä viisaan ohjeen: " Opettele tuntemaan kaikki myrkkysienet. Kerää vain sienet, jotka tunnet!" ;D
---
Chilen elämäni ensimmäisen oikean sienireissuni tuloksena on täysi vati kiinteitä tatteja, mustaksi värjääntyneet sormet ja iloinen, uudestisyntynyt mieli!
---
Sain harrastukseni takaisin! Sain sieniruuat takaisin!
---
Eikä haittaa, jos miehelle ei kelpaa, saanhan minä sitten enemmän;)
---
Sitten täytyy hankkia SIENIKORI! Sieniveitsenhän toin toiveikkaana Suomesta - enkä turhaan:D

Kiiwejä Suomeen

Tiedättekö, että te syötte siellä Suomessa chileläisiä kiiwejä? Minä olin isossa Santa Isabelin supermarketissa ja silmäni osuivat pussiin tarjouskiiwejä. Kilon pussi maksoi 199 pesoa, eli noin 30-35 senttiä euroissa. Normaalisti täällä ei ostella pussitettuja hedelmiä eikä vihanneksia, vaan kaikki on irtotavaraa ja pikkuliikkeitä on paljon. Ostin kuitenkin pussin sen edullisuuden takia, sillä tällä hetkellä normaalihinta kiiweillä on noin 400 pesoa/kilo. Ei siis huimaa päätä sekään hinta.

Kotona sitten aloin katsella pussia ja oho, sieltähän löytyi rakasta suomen kieltä tämän verran:


Että kyllä kannatti ostaa:D

torstai 17. kesäkuuta 2010

Tasan viisi vuotta sitten...

...menimme kihloihin mieheni kodin lähellä Sandspointin puistossa New Yorkissa. Olinhan minä siitä tietoinen, että minua sillä lomalla tultaisiin kosimaan, mutta päivä ja paikka tulivat täydellisenä yllätyksenä.
Siksi tämä kuva on lavastettu. Menimme kihloihin kahdestaan ihan vain shortseissa. Tahdoin kuitenkin muistoksi juhlallisempia kuvia, joten toisena päivän laitoimme nätimmät vaatteet ja pyysimme kaverimme ottamaan muutaman kuvan.
---
Tuo kolttu, joka minun päälläni on, on nyt jälkeenpäin katsottuna karmea! Näytän ihan paksulta keskivartalosta ja hei huomio...painoin silloinkin vain 48 kiloa.

Suhteessamme ei ole tainnut mennä mikään "niin kuin kuuluisi". Hääpukujakin pitäisi morsiamen mennä katsomaan kaasonsa kanssa, mutta minun "kaasonani" toimi tuleva sulhanen. Minulla ei ollut New Yorkissa yhtään omaa kaveria, joten siitä ei paljon kaasoja revitty. Molemmat tulevat kaasoni olivat Suomessa. Päätimme sitten niin, ettei morsian saa nähdä sulhasen pukua. Sulhanen osti pukunsa Chilestä lomallaan, jossa minä en ollut mukana. Näin tosiaan mieheni koko puvun vasta kirkossa:)
Morsiuspukuja lähdimme ensin etsimään putiikeista, joissa hinnat alkoivat noin 3000 dollarista. 12 000 dollaria oli ihan tavallinen hinta. Jouduin sormellani laskemaan nollien määrää, kun en oikein voinut tajuta kaikkien pukujen hintoja. Nollia oli ihan selvästi liikaa hinnan perässä :o Lisäksi nämä puvut olivat kuin telttoja päälläni. Amerikkalaiset naiset kun painivat hieman eri sarjoissa kuin minä, noin yleisesti ottaen.
---
Sitten löysimme hääpukutavaratalot! Oih, sitä pukujen paljoutta, valikoiman monipuolisuutta sekä hintojen edullisuutta. Ei silti sytyttänyt.
---
Mieheni keksi, että lähtisimme etsimään kiinalaisesta korttelista. Jo heti ekassa puodissa oli sellaisia tylliunelmia kuin olin aina tiennyt haluavani. Tahdoin yksinkertaisen yläosan, mutta runsaan tyllialaosan ilman pitsejä, puffeja ja rusetteja.
---
Kun alaosan materiaali oli niin tarkkaan selvillä, puvun etsiminen helpottui huomattavasti. Balleriina-menneisyyteni takia tyllimekko oli minulle "ainoa oikea valinta". Kaupoissa ei ollut tyllimekkoja kuin muutama, joten valikoima kaventui muutamaan kolttuun. Olin valmis ostamaan ensimmäisen puodin ensimmäisen tyllimekon, jota sovitin! Päätimme kuitenkin varmuudeksi mennä katsomaan toiseenkin liikkeeseen. Siellä sovitin yhtä mekkoa ja ostin sen! Puku jäi liikkeeseen hieman pienennettävksi ja jo muutaman päivän päästä saimme sen mukaamme.
---
Vinkki pienikokoisille naisille: Jos sinulla on mahdollisuus ostaa hääpukusi New Yorkista, mene kiinalaisiin kortteleihin. Siellä on pieniä kokoja ja hinnat ovat paljon edullisempia kuin muualla ja varsinkin Suomessa!
---
Suomesta ostin alushameen, kengät, mohairvillaisen valkoisen hartiahuivin sekä käsilaukun.


Tässä minä väsään kutsukortteja New Yorkissa.


Neulahuovutin kasvot ja kirjoitin kutsun kortin sisälle itse keksimäni runon muotoon. Häät olivat jo kahden kuukauden päästä Suomessa. Kaasojen kanssa kävimme sähköpostineuvotteluja;)



Kun auringon alla puhkeaa onni,
kun lehmänsä löytää muhkea sonni,
kun kaislikon hauesta hauki saa parin
ja kukkoa kosii se kanoista arin

Niin mikseivät sitten sika ja sika
saparon verran ja kärsänsä mitan
toisilleen vannoisi ikuista valaa:
Oi rakkaani, sulle mun kyljykset palaa!

Niin kuu etsii maata, niin suu etsii suuta
niin kyyhkyset yhteistä nukkumapuuta,
kun peittojen alla on pehmoista kaksin
ja kahdelle yö ryhtyy suojelijaksi

Niin mikseivät sitten sika ja sika
saparon verran ja kärsänsä mitan
toisilleen vannoisi ikuista valaa:
Oi rakkaani, sulle mun kyljykset palaa!

-Ilpo Tiihonen-