22 vuoden jälkeen...

22 vuotta sitten neuloin valkokeltaraidalliset villasukat. Ensimmäisen poikaystäväni äiti opasti minua. Sukista tuli ihan hienot ja ne ovat yhäkin käytössä! Sen jälkeen en ole villasukkia neulonut. Se on niin hidasta, enkä ole hyvä neuloja. Inhoan lukea neuleohjeita.

Vuosi sitten löysin markkinoilta USA:sta tuotuja jämälankoja ja päätin yrittää niistä sukkia. Laitoin kuvia viime vuonna suunnilleen tähän samaan aikaan siitä, miten varret alkoivat valmistua.

Monta kertaa piti purkaa, kun tuli virheitä, eivätkä nämä nytkään ole täydelliset, mutta kelpaavat minulle! Lehdestä tavasin ohjetta, koska minulla ei ole ketään, joka voisi minua täällä neuvoa. Jouduin vähän soveltamaan, koska lanka oli paljon paksumpaa kuin ohjeessa. Chilessä ei muuten osata tehdä kaksinkertaista kantapäätä!

Nyt olen neulonut varret seuraavaan sukkapariin, mutta tuli tenkkapoo. Osaako joku kertoa minulle, mitä tarkoittaa:"Tee sitten kantapää lyhennetyin kerroksin takaosan 28 s:lla." Siis mitä ihmeen lyhennettyjä kerroksia? Ei tuollaista sanottu ekojen sukkien ohjeessa.

Chiloen mytologiaa

Lautalla matkalla Chiloen saarelle 

Chiloella sataa suunnilleen vuoden jokaisena päivänä. Se oli erittäin virkistävää meille kuivuuden keskellä eläneille. 

Lolitan ja kälyni peuhuhetki 

Dominic joutui vankilaan. 

Chiloella on paljon mytologiaa. Tässä hirmuinen noitaleski, joka viettelee miehet mökkiinsä. 

Vanhempi herrasmies on tehnyt Chiloelle mytologiapuiston. Hän esittelee puistossa Chiloen kasvillisuutta, jonka joukossa oli muuten myös raparperi! 

 Mies on tehnyt puunkäkkäristä lähes kaikki mytologiset hahmot. Dominic totesi:" Tienen muchos dientes!" Hampaita ne kuitenkaan eivät kuulemma pese.

 Käärmeetkin ovat puunkäkkäriä, jotka hän on maalannut.

Tämä hieno dinosauruksen pää on tullut kuitenkin USA:sta. 

 Suuria saniaisia ja käärmeitä.

Puistossa oli jopa tiikereitä :) En ottanut Chiloella yhtään kuvia taloista tai kaupungeista. Jos kiinnostuit, googlaa!

Frutillar

Olen jo monta vuotta halunnut käydä Frutillarissa. Se on pieni 16 000 asukkaan kaupunki Puerto Varasin lähellä Llanquihue-järven rannalla. Isoon Puerto Montin kaupunkiin Tyynen meren rantaan on reilut 10 kilometriä. Miehelläni ei ollut kovasti halua tutustua kaupunkiin, mutta onneksi kälyni ja minun akkavalta voitti äänestyksen. Dominicilla ei ollut vielä ääntä ;)

Kun saavuimme Frutillariin, törmäsimme samanlaiseen hökkelikylään kuin lähes kaikki Chilen kaupungit ovat. Mieheni sanoi, että onhan tämä nyt jo nähty, käännytään takaisin. Minä sanoin, ettei Frutillar voi olla tällainen, niin monet ihmiset sitä ovat kehuneet. Jatkettaisiin nyt vain järven rantaan saakka. Frutilla oli jakautunut kahteen osaan "yläkylään" ja "alakylään". Ajoimme läpi "yläkylän" rapistuneiden talojen, joista osa voisi olla kauniitakin, jos niistä olisi pidetty huolta. Saavuimme alamäkeen ja maisemat vaihtuivat dramaattisesti. Yläkuvassa puheena oleva alamäki.

Frutillar on saksalaisten asuttama kaupunki ja talot sekä puutarhat ovat hyvinhoidettuja ja kauniita. Tämä talo on Kopernikus-koulu. 

Dominic poseeraa Tonttu-kahvilan edustalla. Kylä oli täynnä saksalaisia Kuchen-kahviloita. 

Taustalla luterilainen kirkko, etualalla ilmeisesti hostelli. Kadun toisella puolella on järvenranta.

Tulivuoret illan hämärtyessä. 

Frutillarin upea konserttitalo on 80 % veden päällä.  

Konserttitalon rantaa. 

Miten ihanaa olisi joskus päästä katsomaan balettia täällä! 

Miehenikin ihastui paikkaan aivan täysin. Melkein aloimme unelmoida sinne muuttamisesta! 

Frutillarin flyygeli

Los Molinoksen rannalla ja Nieblan tiellä

 Lähdimme ajamaan Valdivian rannikkoa pitkin Nieblan suuntaan ja tulimme Los Molinoksen rannalle, jossa yövyimme. Chilen rannat eivät ole mitään palmurantoja, eikä vesi ole turkoosia ja lämmintä. Chile ei siis ole mikään rantalomakohde. Tyynen meren vesi on Etelä-Chilessä kylmää ja aallot suuria. Rannoilla on kuitenkin ihanaa nauttia raikkaasta merituulesta ja leikkiä hiekassa sekä juosta vesirajassa. Ja kyllähän monet veden kylmyydestä huolimatta uivatkin.

Kälyni ja hänen chihupentunsa olivat myös mukana reissullamme. 

Mieheni leikkii Olivian ja Lolitan kanssa.

Dominicin mielestä on ihanaa leikkiä hiekassa.

Kun yhdeksän vuotta sitten kuljimme näillä samoilla kulmilla, ei edes mielen viereen tullut, että seuraavalla kerralla meillä olisi mukana oma poika!

Ihania muistoja. Kulkisipa aika oikein hitaasti!

Vastarannalla Corral, jossa kävimme yhdeksän vuotta sitten pariinkin otteeseen.

 Paikallisia koiria

Nieblan tie oli mutkikas ja kapea ja siltä avautuivat henkeäsalpaavat näköalat merelle. Yhtään kunnollista merikuvaa ei kuitenkaan tullut takapenkiltä napattua.

Matkalla takaisin Valdiviaan.

Toivottavasti palaamme näihin maisemiin pian!

Valdiviassa

 Valdiviaan kestää ajaa Peikkokukkulalta noin viisi tuntia etelään. Valdivia on sateinen kaupunki. Vasemmalla oleva rakennus oli juuri palanut. Valdivian keskusta on kyllä melkoisen paljon kauniimpi kuin Concepcion tai Los Angeles, jotka ovat meidän lähimpiä kaupunkejamme.

 Valdivian kaupunki on Calle Calle -joen rannalla. Joella ja rantakadulla majailevat suuret merileijonat.

Tämä merileijona nautti kalanperkaajanaisen letkusta tulevasta suihkusta. Merileijona (lobo de mar) makasi pitkään alahuuli törröllään. 

Dominic pelkäsi merileijonia niin paljon, että meidän oli pakko lähteä pian pois. 

Valdivian joilla ja merissä järjestetään veneretkiä, joihin emme kuitenkaan tällä kertaa ottaneet osaa, sillä meillä oli vielä edessä muut merimatkat. 

Palaisin mielelläni uudestaan Valdiviaan!

Huomaan, että en ole ottanut mitään kunnollisia maisema- enkä turistikuvia. Silloin kun matkustaa kotimaassaan, ei tunne olevansa turisti, eikä juuri tule näpsittyä kuvia kuin omasta perheestä. Käykö teille samoin?

Rentouttava reissu takana

Olemme palanneet kotiin Peikkokukkulalle. Syksy alkoi virallisesti eilen, vaikka varjossa oli 35 lämpöastetta. Pian kuitenkin tulee käyttöä näille Puerto Montista ostamilleni lampaataljatossuille.

Nautimme täysin siemauksin etelän viileydestä, järvistä, merestä, tulivuorista ja vapaudesta! 

Myös sade oli ihanaa, sillä sitä emme ole saaneet Peikkokukkulalla moneen kuukauteen!

Minulla jäi taas kerran pala sydäntäni etelään.

Seuraavissa postauksissa laitan muutamia matkakuvia.

Tyynen meren aallot...

...hakkaavat jylisten rantaan. Minä makaan sängyssä valveilla. En malta nukahtaa. Mieheni ja poikani tuhisevat vieressäni peiton alla. Vuokrasimme mökin yhdeksi yöksi aivan rannasta Valdivian läheltä.  Huomenna matka jatkuu kohti Chiloen saarta. Näpyttelen vielä tämän postauksen kännykällä ja sitten annan aaltojen tuudittaa minutkin uneen. 

Aamunsarastus

Aamun ensimmäiset auringonsäteet valaisevat työhuoneeni. On ihanan rauhallista herätä ennen muuta väkeä ja istua hetki hiljaisuudessa omassa työhuoneessani kaikkien unelmien,  ideoiden, materiaalien ja puolivalmiiden töiden keskellä. Tulivuoret näkyvät jyhkeinä ja tummina horisontissa, kun keltainen aurinko värjää taivaan oranssiksi ja punaiseksi.

Olen ollut allapäin jo useamman viikon. Unelmani tuntuu liukuvan kauemmas ja kauemmas pois ulottuviltani. Olemme asuneet Chilessä jo melkein kymmenen vuotta, enkä minä tee vieläkään sitä, mitä täällä halusin tehdä.

Aina uusia hankaluuksia kasaantuu eteeni. Olisin tahtonut avata pienen nukkemuseon ja liikkeen tänne Peikkokukkulalle, mutta siitä ei monesta syystä tule mitään. Monta kertaa projektia on aloiteltu, mutta se on tyssännyt käytännön elämän mahdottomuuksiin. Enkä puhu vain rahasta, vaan muista asioista. Toki, jos rahaa olisi määrättömästi, kaikki esteet saisi voitettua, mutta sellaista ei tavallisen ihmisen elämä ole. Täytyisi olla melkoinen miljardööri, jotta voisi vaikka leventää ja asvaltoida tuon kukkulatien kilometrin matkan tänne meille! Se on julkinen tie, jota kunta ei pidä edes kunnolla ajokunnossa.

Nyt sain uuden idean unelmani toteuttamiseksi. Kävin jopa puhumassa kirjanpitäjän kanssa ideastani. Sekin kaatui lupa-asioihin. Ei onnistu.

Dominicin koulunkäynti muutaman vuoden päästä tulee sekoittamaan tätä mahdotonta pakkaa entisestään. Hyvät koulut ovat kaukana.

Tekisi mieleni heittää hanskat tiskiin. Mietin jopa työelämään palaamista, mutta se sai minut niin pois tolaltani, etten saanut edes nukuttua.

Minä kuitenkin jääräpäisenä suomalaisena värkkään käsitöitä, joita säilön varastoon laatikoihin ja matkalaukkuihin siksi, että sitten joskus...HA HA!

Haaste

Sain haasteen blogista Wonders. Koska minulla sattui olemaan kirjoitusinto päällä ja tällä hetkellä elämäni on hyvin rauhallista ja kiireetöntä, ehdin hyvin ottaa haasteen vastaan.

1.. Mistä löydät parhaimmat aiheet kuviisi tai kertomuksiisi?

En oikeastaan osaa kirjoittaa hyviä juttuja kuin omasta elämästäni. Parhaat valokuvat otan pojastani, tontuistani ja luonnosta. Koirat liikkuvat koko ajan, joten niistä en yleensä saa hyviä kuvia. Minulla ei ole ammattivälineitä valokuvaamiseen. Melko hyvä kameranikin on nyt rikki, koska Dominicin mehu kaatui sen päälle käsilaukussani. Nyt täytyy kuvata vain puhelimella.

2. Mikä on aikaisin muistikuvasi?

En ole varma, mikä näistä on ensimmäinen, joten kerron kaikki.

Istun ostoskärryissä siinä ”lastenistuimessa”. Lähelläni on ostoskärryissä istuva toinen lapsi, jolla on karkkia suussa. Minulla ei ole karkkia, mutta alan teeskennellä, että syön nannaa, jotta toinen lapsi luulisi niin. Vanhempani näkevät sen ja alkavat kaivaa suutani, koska luulevat, että olen ottanut karkkia jostakin hyllystä ilman lupaa. En kai ollut siihen ikään mennessä saanut vielä karkkia. Minulla tai vanhemmillani on yllään ruudullinen takki. Muistan isot ruudut selvästi. (En tiedä, minkä ikäinen olin.)

Menen aamulla vanhempieni keltaiseen sänkyyn. Isäni syö jotakin. Hän kaivaa sitä jotakin tyynyn alta. Minäkin tahdon. Minulle laitetaan suuhun jotakin suolaista ja rapeaa. Pyydän lisää. Vanhempani nauravat ja kysyvät, mitä tahdon. En tiedä sen nimeä ja sanon, että tahdon lisää sitä, mitä juuri olin syönyt. Elämäni ensimmäiset perunalastut! (Olin kolmevuotias tai vähän alle.)

On kevättalvi ja maassa on floskaa. Minulla on kurahaalarit. Äiti roikottaa minua minua yhdessä kädessä, toisessa on leluja tai veljeni. Olemme parkkipaikalla ja etsimme isää. (Olin kolmevuotias tai vähän alle.)

Olemme kaupungissa kerrostalojen sisäpihalla. Siellä on paljon voikukkia. Olemme filttien päällä. On kuuma, minulla on hellehattu ja mekko. Sitten huudan ja olen suihkussa. (Olin pyllähtänyt nokkospuskaan kummitätini pihalla. Tämän olen kuullut jälkeenpäin. Ikää en tiedä.)

Äiti jätti minut hetkeksi yhden tädin kanssa kotiin. En tykkää tädistä, hänellä on isot hampaat. Minä syön mukista pähkinöitä. Nyt jäljellä on enää vain kuoria. Täti tulee luokseni, laittaa naamansa liian lähelle minun naamaani ja kysyy, miksi olin jättänyt hänelle vain kuoret. Minua nolottaa, olen hämmentynyt. En tiennyt, etten saisi syödä pähkinöitä yksin. (Olin alle kolmevuotias.)

3. Minkä esineen olet omistanut kauimmin?

Ehkä tallessa olevat ensimmäiset kengät ja vauvakirja.

4. Mitä kirjaa sinulle on lapsena luettu?

Ainakin Pupu Tupunaa

5. Oletko kirjojen lukija?

Ehdottomasti. Suomeksi, englanniksi ja espanjaksi.

6. Mistä nykyaika kärsii?

Kilpailuhenkisyydestä, kiireestä, kovuudesta, piittaamattomuudesta, ei osata elää hetkessä, ei kommunikoida kuin sosiaalisessa mediassa ja jätetään vieressä oleva ihminen huomiotta.

7. Mitä arvostat tänä päivänä?

Lapsen aitoutta ja viattomuutta, luonnon kauneutta, koirien suloisuutta ja sitä, että saan tehdä käsitöitä. Arvostan yli kaiken sitä, että saan olla äiti ja että saan olla terve.

 8. Kenen kanssa haluaisit viettää päivän?

Tove Janssonin (jos se olisi vielä mahdollista)

 9. Kenen kanssa haluaisit viettää yön?

Kyllä se on maailman parasta, kun poikani tuhisee käsi kaulallani. 

En tahtoisi viettää kenenkään kanssa enkä missään yötä, jos se tarkoittaisi, että pitäisi olla erossa Dominicista. En ole vielä katkaisuut napanuoraa, enkä ole ollut yhtäkään yötä hänestä erossa ;)

10. Tänään sinua kohtaa onni! Mitä pukisit päällesi?

Laittaisin mukavan nätin vaalean mekon ja balleriinat, joiden kanssa jalat eivät väsy.

Tämän postauksen kuvat ovat kaikki minun töitäni ja ne ovat myynnissä: TrollHill