Kun liekit uhkasivat kotiamme

Nyt seuraa jatkoa tarinalle siitä, mitä kaikkea alkuvuonna on tapahtunut. Mielestäni hieman liiankin dramaattisia käänteitä...

Joulukuun lopun ja tammikuun alun tein kovasti töitä. Valmistelin tonttuja feriaa varten ja ompelin Michilandian tilauksia.

Päätimme, että tästä tulee hyvä vuosi. Unelmamme alkaisivat käydä toteen. Emme tienneet, että vuoden alku toisi meille melkomoisen säikähdyksen.

Tammikuun toisella viikolla lähdimme uudelle tontillemme Valdiviaan. Asuimme teltassa ja onneksi viikkon mahtui vain yksi sadepäivä. Ilmasto siellä on hyvin erilainen kuin Peikkokukkulalla. Valdiviassa on todella kylmät aamut, illat ja yöt. Myös kesällä sataa. Oli kyllä todella eksoottista meille. Nautimme tuosta reilusta viikosta täysin siemauksin sitä yhtä iltaa lukuun ottamatta, kun oli satanut koko päivän ja kaikki teltassa oli vähän kosteaa. 

Viikon aikana maalasimme parisataa aidanseivästä mustiksi carbolineo-töhnällä, miehet laittoivat seipäät paikoilleen ja vetivät verkkoaidan koko tontin ympärille. Tontilta haettiin roskia neljä tonnia! Tontillamme on jyrkänteenreunaa mereen noin 200 metriä, joten turvallisuussyistä aita oli ensimmäinen asia, joka tontille piti laittaa, jotta uskallamme olla siellä poikamme kanssa. Myös portti tehtiin, jotta tontti saadaan lukittua. Näin kukaan ei pääse tuomaan sinne lisää roskaa. Istutimme tontille palmunalkuja, pelargonioita, muratteja, rahapuita ja muita, jotka pärjäävät ilman kastelua. Kävimme joka päivä läheisessä kylässä syömässä merenherkkuja ja kalaa. Sanomattakin selvää, että viikko kului liian nopeasti, mutta paluumatkalle oli lähdettävä. Kälyni oli Peikkokukkulalla talonvahtina ja tahtoi jo palata omaan kotiinsa. Lisäksi feria alkaisi muutaman päivän päästä!

Reilu kaksi viikkoa kestävä Feria de Arte Popular alkoi 20.1.17 Concepcionissa. Mieheni ja poikani tulivat auttamaan minua kojun järjestämisessä ja sen jälkeen he lähtivät takaisin kukkulalle.

 Olisin viisi päivää feriassa klo 11-23 ilman apua. Kuudentena päivänä apulaiseni pääsisi auttamaan minua. Päivät menivät nopeasti, mutta viidentenä päivänä huomasin olevani väsynyt. En ole tottunut 12-tuntisiin työpäiviin, kun ihmiset vilistävät silmissä koko ajan.

Ostin feriasta lampaan. Siitä tuli tietokonepöytäni tuoli, jolla nytkin istun tätä tekstiä näpytellessäni.

 Feriakojussa juttelin ihmisten kanssa, myin töitäni ja tein lisää tonttuja. Ensimmäiset päivät menivät myynnin suhteen ihan mukavasti. Kuudentena päivänä sitten apulaiseni tuli ja päätin lähteä kunnon lounaalle. Viisi päivää olin syönyt avokadoja, tomaatteja, paahtoleipää ja sellaisia ruokia, jotka valmistuivat kuumaa vettä lisäämällä. Nyt jätin kojun hyvillä mielin apulaiseni hoiviin ja suunnistin kaupungille päin.

Ensin menin vähän kaupoille, sillä oli alennusmyyntejä. Ostin miehelleni lahjaksi toppatakin. Huvittavaa niillä helteillä. Ilmassa leijui savunhaju ja horisontti oli harmaa. Menin perulaiseen ravintolaan. Söin rauhassa ja nautiskelin kiireettömyydestä. Ei ollut mikään kiire takaisin feriaan. Olisi hiljainen päivä keskellä viikkoa. Puhelimeni alkoi soida. Mietin, että pitää vielä käydä muutamassa kaupassa ostamassa materiaaleja töihini. Vastasin puhelimeen. Mieheni sanoi hädissään, että minun pitäisi jättää kaikki asiat kesken ja hypätä autoon. Tuli oli lähellä Peikkokukkulaa! Minun täytyisi tulla hakemaan poika ja koirat turvaan!

 Tässä kuvassa olen lähellä Talcahuanon kauppakeskusta, se jää vasemmalle. Minä käännyn oikealle ja tuosta kun vielä ajaa viitisen minuuttia, tullaan moottoritielle.

Metsäpalot olivat riehuneet Chilessä jo muutaman päivän, mutta Tomecossa ei ole koskaan ollut metsäpaloja. Kuvittelin, että säästyisimme tälläkin kertaa. Juoksin linja-autoon ja soitin apulaiselleni. Sanoin, etten tiennyt, milloin pääsisin palaamaan, mutta joku tulisi hänet hakemaan illalla ferialta. Linja-autosta juoksin kälyni luokse. Minulla ei ollut autoa, koska se oli Peikkokukkulalla. Kälyni oli juuri sinä päivänä retkellä ystäviensä kanssa. Otin hänen autonsa. Jokainen minuutti olisi tärkeä. Kipinä saattaisi hypätä pitkänkin matkan ja tuli saattaisi olla hetkessä meillä. Lähdin ajamaan Tomecon suuntaan ja jäin tietenkin heti ruuhkiin Concepcionissa. Ihmiset tahtoivat kaikki samaan suuntaan pelastamaan tavaroitaan ja katsomaan, mitä kodeilleen tai loma-asunnoilleen on tapahtumassa.

Tämä kuva on otettu Peikkokukkulalta seuraaville kukkuloille päin.

Jonot matelivat hitaasti ja poliisit huitoivat teiden varsilla. Paloautot ulvoivat. Kaupungista pois päästyäni bussiterminaalin ohitettuani ja hetken ajettuani liikenne pysähtyi kokonaan. Näin liekkejä molemmin puolin tietä ja paljon paloautoja. Soitin miehelleni, että olen jumissa. Kukaan ei päässyt eteenpäin. Käskin hänen alkaa pakata yläkerrasta arvokkaimmat nukkeni, jotta saan ne nopeasti autoon. Lopulta liikenne alkoi taas virrata. Ajoin liekkien ohi ylinopeutta Tomecoon päin. Päättelin niin, että poliiseilla on nyt muutakin tekemistä kuin olla ratsaamassa ylinopeutta ajavia.

Savua alkuillassa.

Tietullilla minua pisti vihaksi. Ilma oli kirkas ja puhdas. Ihmiset kuitenkin paniikissa kiirehtivät pelastamaan ihmisiä, eläimiä ja tavaroita ja silti tietullia perittiin tällaisella kriisihetkellä. Kun aloin lähestyä kukkulaamme, alkoi ilma olla savuista. Ajoin portistamme sisään. Siellä olikin jo kolme autoa. Sukulaisia oli tullut hakemaan meiltä tavaroita. Heidät oli päästetty poliisien sulkujen ohi, kun kertoivat, että ovat evakuoimassa taloa. Pieni poikani tuli minua vastaan kasvot huolestuneena. Hän alkoi kertoa helikoptereista, jotka lensivät yllämme ja heittivät vettä liekkeihin. Tuli ei kuitenkaan ollut ihan lähellä meitä, mutta seuraavalla kukkulalla kyllä. Jos tuuli kääntyisi, talomme palaisi.

Pyysin poikaa pakkaamaan tärkeimmät tavaransa matkalaukkuun, jotta voisi leikkiä niillä tädin luona. Itkua tuhertaen poika kysyi, palaisiko joulupukin tuoma Batman-polkuauto. Se ei mahtuisi mukaan. Sanoin, ettei tuli tänne meille tulisi. Otetaan vain varmuudeksi vähän tavaroita mukaan. Poika laittoi legoja punaiseen Trunck-laukkuunsa. 

Minä kannoin kaikki vanhimmat nukkeni ja pehmoeläimet autoon. Pakkasin muumimukit, Taika-astiat ja Tiheikönväki-kupit. Otin tärkeimmät/rakkaimmat vaatteeni kaapista. Pakkasin pojan vaatteet laukkuihin (varsinkin ne Suomesta ja USAsta saadut!) Läppäri, ulkoinen kovalevy, jolla on kaikki valokuvat, cd-levyt, joilla ovat kaikki vanhat kuvat. Muutama rakkain kirja, nukkekirjat, vauvakirjat, mustavalkoiset valokuvat, ensimmäiset kenkäni! Dominicin dvd-elokuvat pakkasin yhteen laukkuun. Jos kaikki palaisi, en mistään saisi pojalle suomenkielistä katseltavaa nopeasti. Suomenkieliset lastenkirjat myös mukaan! En voisi myöskään jättää Brion junaratoja liekkeihin! Huomasin ajattelevani koko ajan, että jos kaikki palaa, Dominicilla pitää olla tuttuja tavaroita, joilla aloittaa palon jälkeinen elämä. Kaapaisin mukaani myös mummon virkkaamat verhot ja tilkkupeitot. Tämä oli aivan mieletöntä. Tänne asti, toiselle puolelle maailmaa, olin raahannut rakkaat tavarani ja muistoni ja nyt joku typerä tuli yritti viedä ne minulta! 

Tajusin siinä samalla, että tämä oli extreme-konmarittamista. Ei ollut todellakaan aikaa miettiä mitään. Sitä tuli valittua itselle rakkaimmat tavarat vauhdilla, eikä sen asian kanssa välttämättä ollut käytännöllisyydellä mitään tekemistä! Muumipeltipurkki lähti mukaan, samoin muita aivan hyödyttömiä esineitä. 

Tämä oli kyllä mieltä avartava kokemus sen takia, että tajusin myös, miten paljon talossa on sellaista tavaraa, joilla ei ole mitään tunnearvoa minulle. En olisi surrut kuin parin huonekalun kohtaloa - ja nekin ovat ne kaikkein rämimmät ja huonokuntoisimmat mööpelit. Toinen on tämä tietokonepöytäni, jonka laatikot rämisevät eivätkä tahdo aueta ja jonka alataso on rikki. Toinen taas minun rakkain huonekaluni: keittiön sohva, jonka itse tuunasin. Molemmista on juttu tässä blogissa.

Nukkekodin huonekalut ja asukkaat kaapaisin isoon koriin vauhdilla ja auton takakonttiin! Jos joku pieni huonekalu menisi nyt rikki, liimaisin sen kuntoon. Kahdenkymmenen vuoden aikanen kokoelmani ei saisi palaa. Itse nukkekodin voisin rakentaa taas uuden. Tärkeimmät paperini, vanhentunut passini, todistukseni ja vauvakirjat olivat kaikki rottinkikorissa, jonka laitoin avolavalle. Miten monta kertaa olenkaan ajatellut, että jos tämä talo syttyisi joskus palamaan, minun pitäisi ensin juosta makuuhuoneen nurkkaan ja heittää rottinkikori ulos ikkunasta. Siellä ovat kaikki todistukseni, paperini ja vanhat valokuvat. Nyt oli oikeasti se hetki, vaikkei sentään liekit olletkaan talossa.

Von Trollheimien perhe oli yhä rauhallisella jouluaterialla, kun jättiläiskoura tuli ja kaapaisi kaikki vauhdilla pois kodista. Nyt perheraukka on pakattuna suureen pahvilaatikkoon kaupunkiasuntojemme varastossa. Milloin pääsevät sieltä pois? Vasta sitten, kun meillä on uusi koti!

 Lava-autoon ja sukulaisten autoihin kannoimme varastosta kaikki nukkelaatikkomme. Tulevan museomme nuket eivät saisi palaa! Jos pitkäaikainen unelmamme palaisi, mitä sitten tekisimme? Juuri nyt, kun vihdoin meillä olisi paikka, johon voisimme unelmamme toteuttaa! Jos nyt menettäisimme kaiken, se olisi kamalaa!

Pakkasin kuin raivotar. Ulkona myrskysi kuuma tuuli, kävyt sinkoilivat männyistä ja neulaset lensivät. Musta savu nousi seuraavalta kukkulalta ja sukulaiset vain seisoivat tuijottamassa sinne. Minä raahasin tavaroita talosta autoihin, varastosta autoihin. Sireenit ulvoivat tiellä ja helikopteri melusi ilmassa. Lämpöä oli lähes neljäkymmentä astetta.

Sukulaiset lähtivät autoillaan ja veivät tavaroitamme koteihinsa turvaan Yumbeliin. Yksi sukulaispoika ajoi avolavamme heidän pihalleen. Minulla oli auto lähes täynnä. Vielä tunkisin sinne boksit, joissa olisi kaikki pikkukoirat. Poika meni istuimeensa. Koirien boksit takapenkille ja lattioille. Mukaan vielä koirien ruuat, taluttimet, kaulapannat sekä koirien terveyspaperit ja sukutaulut. Auto oli lattiasta kattoon asti täynnä. Mieheni jäi kolmen ison koiran kanssa Peikkokukkulalle. Hänellä oli meidän henkilöautomme pakattuna, jos hänen täytyisi lähteä pakoon. Katsoin viimeisen kerran kotiamme. Olisi surullista, jos kaikki palaisi. Huonekalumme, lamppumme, taulumme, sänkymme, mattomme, kaikki kaunis, minkä löytäminen Chilessä on niin vaikeaa! 

Mieheni sanoi, että se oli tavaraa vain, meillä oli vakuutus, joka kyllä korvaisi. Ostetaan sitten uudet tavarat. Miten miehet voivat ajatella noin? Kodin tavaroilla on tunnearvoa. On niin vaikeaa löytää Chilessä mitään, mistä tykkään. Ei se ole niin kuin Suomessa, jossa menee kauppaan ja on vaikeaa valita, mitä ottaisi, kun on liikaa kaikkea nättiä. Täällä menee kauppaan, eikä tahdo ostaa mitään, kun kaikki on niin rumaa. Ja jos sitten löytää jotain kaunista, se on aivan ylihinnoiteltua, paljon kalliimpaa kuin Suomessa.

Istuin jo autossa, kun muistin vaaleanpunaisen Kitchen Aid -blenderini! Juoksin hakemaan vielä senkin ja tungin sen täynnä olevaan autoon. Vielä löytyi pieni kolo. Mieheni pyöritteli silmiään. Kyllähän me uuden blenderin voisimme ostaa, jos se palaisi. Niin varmaan, mutta ei ikinä vaaleanpunaista! Se oli liikkeen ainoa, eikä tänne koskaan tule mitään ihanaa enempää kuin yksi.

Mieheni hoputti meitä jo lähtemään, ettemme jäisi liekkien saartamiksi matkalla takaisin Concepcioniin. Hän neuvoi meitä kääntymään Yumbeliin, jos tietä ei voisi jatkaa Concepcioniin saakka. Menisimme Yumbeliin jonkun sukulaisen luokse. Miehelläni oli suunnitelmana pysyä kukkulalla isojen koirien kanssa niin kauan kuin pystyi. Hän pakenisi koirien kanssa autolla, mikäli tietä pystyi ajamaan tai sitten pakenisi jalkaisin toista kautta, jos olisi pakko. Hyvästelimme ja lähdin ajamaan. Kymmenen minuuttia ajettuani ilma taas selkeytyi ja piti maksaa tietulli. Lähempänä Concepcionia tilanne meni uudestaan pahaksi. Katselimme Dominicin kanssa, miten molemmilla puolilla oli liekkejä ihan talojen lähellä. Dominic sanoi, että tuhmat miehet ovat sytyttäneet tulet. Ja tottahan se oli. Jotkut hullut lietsoivat metsäpaloja heittämällä bensaa metsään ja sytyttämällä lisää paloja. Ihmiset menettivät henkensä, satoja taloja paloi, tuhansia hehtaareja paloi ja jotkut vatipäät sytyttivät lisää!

Liekit talojen lähellä. Nuo kaikki kuvassa näkyvät metsät paloivat täysin, mutta talot säästyivät.

 Jatkuu seuraavassa postauksessa!

P.S. Vastaus viime postauksen kysymykseeni näyttelyn nukeista: Ne joutuivat evakkoon sukulaisten luokse. Sieltä ne vietiin tilanteen rauhoituttua kaupunkiasuntojemme varastoon. Siellä ne joutuvat asumaan vielä ehkä vuoden verran laatikkoihin sullottuina.

Von Trollheimien talo

Von Trollheimien talo on nyt yläkerrassa portaiden yläpäässä. Sille ei varsinaisesti ole kunnollista paikkaa talossamme, joten se on nyt tuossa säilössä, kun en sitä varastoonkaan tahdo laittaa. Talon vasemmalla puolella näkyvät kaksi kerrosta oikeasti kuuluisivat olla niin, että talon molemmilla puolilla olisi vain yksi kerros ja niiden katoilla parvekkeet. Ne eivät mahdu silllä tavalla portaiden yläpäähän, joten ovat nyt näin. Klikkaa allaolevaa linkkiä niin näet talon sellaisena, kuin sen kuuluisi olla.

Von Trolleheimien talon tein marraskuussa joulunäyttelyyn (klikkaa), jonka olen pitänyt viime vuosina Concepcionin keskustassa. Jouluna 2015 aiheena olivat nukkekodit. Ostin vanerilevyt rakennustarvikeliikkeestä ja ne sahattiin siellä jo oikeisiin mittoihin. Ikkuna-aukot minun piti sahata itse. Mieheni auttoi kokoamaan koko höskän taloksi liimalla ja pienillä nauloilla. Väliseinät tein paksusta pahvista. Sitten maalasin ja tapetoin ja tein valokuvakehysten raameista ikkunanpokat. Ikkunalaseiksi tuli samoista valokuvakehyksistä lasit. Raamit minä liimasin seiniin kiinni. Minun piti tehdä postaus koko urakasta, mutta loppuvuoteni oli niin kiireinen, etten minä sellaista tietty ehtinyt tehdä. 

Tämäkin postaus voisi olla paljon parempi. Tänään on sateinen ja harmaa päivä, joten valaistus ei ole paras mahdollinen. En myöskään asetellut nukkeja tai huonekaluja kuvauksellisempiin asentoihin, vaan räpsin kuvat niin kuin nukkekoti tällä hetkellä on. Jos alan odottaa parempaa päivää tai aikaa, inspiraationi kuitenkin menee ohi ja postaus jää tekemättä. Joten nyt asiaan:

Tässä on alakerran isovanhempien huone. Väriksi tuli keltainen, sillä tahdoin laittaa tunnesyistä tähän huoneeseen tuon keltaisen nojatuolin. Se on itsetekemäni nukkekotiharrastukseni alkuajoilta noin vuodelta 1995. Tein myös maton ja päällystin yhden tuolin samoihin aikoihin ensimmäiseen nukkekotiini, joka oli vitriinikaapissa. Jääkarhutaljan olen neulahuovuttanut. Messinkisängyn ja pesutelineen mieheni löysi seurusteluaikoinamme Floridasta markkinoilta. Herätyskello ja pöytälamppu ovat rakkaalta ystävältäni, joka on ostanut ne Itävallasta. Mummon olen itse tehnyt noin kahdeksan vuotta sitten. Lattian tulostin netistä. Liimasin sen pohjaan ja sitten lakkasin. Se ei ole luonnossa erityisen hieno. Tämä nukkekoti kuitenkin on ikuisuusprojekti, eli aion fiksailla sitä aina, kun tulee ideoita ja inspiraatiota.

Eteishallissa on kultaseinät. Takaseinässä on tummanvioletti tapetti. Kaakelilattian olen ostanut Suomesta Sinooperista markka-aikaan! Takana oli hintalappu 5 markkaa 60 penniä. Vasta nyt se pääsi käyttöön. Kaikki nämä vuodet se on seilannut mukanani ja odottanut, että pääsisi käyttöön. Halli on oikeasti kivamman näköinen kuin kuvassa. Taloudenhoitajan olen itse tehnyt.

Keittiön seinät maalasin valkoiseksi ja puolipaneelit kulmakaapin mukaan siniseksi. En kuitenkaan pidä näistä väreistä. Keittiön seinissä on jotenkin kolkko vaikutelma. Aion muuttaa ne, muuten vielä tiedä, miten. Onnistuneinta keittiössä on kivilattia, jonka tein leikkaamalla paloja munakennoista. Liimasin palat alustaan ja sitten töpöttelin harmaata, valkoista ja mustaa. Lempikalusteeni keittiössä on ehdottomasti saksalainen puuhella, jonka sisään voi laittaa oikean kynttilän. En kylläkään ole koskaan sitä sytyttänyt. Nuken olen tehnyt itse noin parikymmentä vuotta sitten ja se on pienempi kuin nykyään nukkekotiin tekemäni nuket.

Kangas- ja vaatepuoti on alakerrassa kadun varrella. Takaseinän hyllyn tein muovailuvahapaketista ja jäätelötikuista. Kauppaan tuli ihan mukava tunnelma. Molemmat nuket olen tehnyt parikymmentä vuotta sitten ja ne ovat pienempiä kuin nykyään tekemäni nuket.

Vanhempien makuuhuoneessa on tapettina oikea tapetti. Joskus mittasuhteet sopivat! Näistä kalusteista olen ostanut suurimman osan Suomesta aikoja sitten. Etualalla olevan hienon pinnatuolin ostin New Yorkista ja se on korkealaatuista käsityötä. Pöydällä näkyy hevosenhäntäjouhista tehty kori. Kaakeliuuni on tuikkulyhty. Eihän siinä saisi olla reikiä, joista valo näkyy tuolla tavalla, mutta minä pidän siitä noin! Pilaahan se realistista tunnelmaa...

Vanhempien makuuhuoneesta pääsee lastenhuoneeseen aukeavan oven kautta. Se on ainoa huone, johon tein oven. Myöskään portaita en tehnyt mihinkään kerroksiin. Ajattelin, että seuraavaan nukkekotiin tulisi kaikki hienoudet...hah, koska minä sellaisen ehdin tehdä? No ehkä 20 vuoden päästä, si Dios quiere. Lastenhuoneen maton olen saanut mummolta ja verhot hän on virkannut. Kaunis kamiina on saksalainen. Nuken olen tehnyt 20 vuotta sitten.

Teehuoneessa on värityksenä vaaleanpunainen ja valkoinen. Maalasin seinät, mutta ajatuksena on laittaa sinne joskus romanttiset hempeät kukkatapetit. Äiti, äidin veli ja tyttö ovat minun tekemiäni kahdeksan vuotta sitten. Sohvalla istuva vauvanukke on 50-luvulta.

Olohuoneessa on kirsikkapuuta, kultaa, viininpunaista ja vaaleanpunaista. Kristallikruunuun oikeasti saisi valon, mutta tätä nukkekotia ei ole sähköistetty kunnolla. Vain takaseinillä on lamput, joista kerron myöhemmin. Parkettilattian olen tulostanut netistä, liimannut sen ja lakannut. Se täytyy tulevaisuudessa vaihtaa, kuten tästä kuvasta näkyy, se kupruilee jonkin verran. Huoneen tapetit ovat skräppipaperia (vai miksi sitä Suomessa kutsutaan?) 

Tämän huoneen lempikaluste on vasemmalla edessä näkyvä lipasto, joka on hienompaa työtä kuin huoneen muut huonekalut. Olohuoneen rimpsuverho on kulkenut mukanani yli 20 vuotta. Se on ollut "aina" nukketavaroissani ja se on ollut jokaisen nukkekotini olohuoneen verho, siksi sillä on erityinen arvo minulle. Isosisän ja pojan tein kahdeksan vuotta sitten. Nurkassa seisova mies on pienempi ja sen tein parikymmentä vuotta sitten. Silloisen poikaystäväni äiti maalasi miehen kasvot. Tuo nukke on aivan pökkelö, aika hirveä, mutta silläkin on tunnearvoa historiansa takia.

Ullakolla asustelee vanha merimies. Nukke on vanha "neekerinukke", jonka olen ostanut Yhdysvalloista. Se on tarkoitettu pienempään nukkekotiin, Lundby-kokoiseen.  Sivustavedettävä sohva on suomalaista käsityötä ja ostin sen reilu kymmenen vuotta sitten miniatyyrimessuilta. Siinä on aito polsterikin. Merimies auttelee talon askareissa ja puutarhassa. Vapaa-aikanaan hän pelaa pelikorteilla ja muistelee matkojaan maailman ääriin, joista hänellä on muistoja huoneessaan.

Osa ullakosta on varastona. Siellä säilytetään joulukoristeet ja vanhat huonekalut ynnä muuta ullakkokamaa.

Ullakon toisessa päässä asustelee vanha rouva, joka auttelee siivouksessa ja keittiössä. Vapaahetkinään hän ansaitsee lisätienistejä ompelemalla alakerrran liikkeeseen tilauksia. Vanha tiskipöytä kuuluu Lundby-nukkekotiin, mutta tässä huoneessa muutkin huonekalut ovat "liian pieniä" tähän taloon. Sitä ei kuitenkaan juuri huomaa, kun itse rouvakin on hyvin pieni. Rouvan tein parikymmentä vuotta sitten asuessani Turun Tuomiokirkon takana. Muista vieläkin, miten väkersin näitä ensimmäisiä nukkekotinukkejani oapskirjaa tutkaillen kuunnellen kirkonkellojen pimpotusta. Niin on tämäkin nukke matkannut maailman toiselle laidalla. Kuka sen silloin olisi arvannut?

Kunnollista pihaa en ole nyt rakentanut, mutta aiemmasta linkistä pääsette näkemään kaksi talvipihaa. Nyt tässä on vain pieni vaatimaton nurkkaus. Tässä näkyy myös valokuvaraami-ikkunanpokat.

Vessa on pimeänä ja takaseinässä näkyvät vain lappujen reiät. Nukkekodin valaistuksen teimme helpoimmalla ja nopeimmalla tavalla, sillä emme ehtineet ennen näyttelyä alkaa opiskella sähkötöiden tekemistä pienessä mittakaavassa. Ostin siis vain led-jouluvalot. Mieheni porasi reiät talon takaseinään ja siitä minä tökkäsin led-valot taloon. Loput käyttämättömät valot jäivät talon taakse. Niittasimme johdot sinne niin, että pysyvät hyvin. Nyt talon takaa loistaa valot, ihan kuin kaupunginvalot!

Portaiden yläpäässä...

...sijaitsee nykyään Von Trollheimien talo.

Näen talon tietokonenurkkauksestani. Nukkekoti on erotettuna Dominicin huoneesta porraskaiteella.

Talon näkee myös alakerrasta, kun katsoo portaisiin päin. Seuraavassa postauksessa näytän talon huoneet.

Von Trollheimit kotiutuvat

Tummassa olohuoneessa on kukkatapetit, jotka otin Von Trollheimien vanhasta talosta.

 Isoisä on juuri lukenut Raamattua espanjaksi ja juonut iltapäiväteetä. Isoäiti istuu vauvan kanssa pianon äärellä.

Kauniit siniset kultareunaiset posliinikupit ovat lahja ystävältäni Suomesta. Hyllyssä on lisää samaa sarjaa. Sain astiaston pari vuotta sitten ja siitä asti ne ovat olleet laatikossaan Von Trollheimien keittiössä. Nyt oli ihanaa ottaa ne käyttöön uuteen taloon. Kiitos T! 

Tässä talossa on niin matalat ja pienet huoneet, etten aio tehdä valeikkunoita. Keittiöön kuitenkin laitoin mummoni virkkaamat pitsiverhot. Kuvittelen, että ikkunat ja ovet ovat sillä seinällä, jota ei oikeasti ole lainkaan.

Kupariastiat kiinnitin seinään sinitarralla. Keittiöön meinaan laittaa jossain vaiheessa tapetin tai lautaseinää jäljittelevän paperin. Tiedättekö, löytyykö netistä ilmaiseksi tulostettavia erilaisia seiniä ja lattioita? Kaikkien huoneiden lattioihin pitäisi vielä löytää päällysteet. 

Puisen katossängyn sijaan laitoin makuuhuoneeseen Floridasta fleamarketista löytämäni vanhan metallisängyn.  Raitatapetit otin vanhasta talosta. 

Tähän taloon sain tehtyä lastenhuoneen. Kerrossänky mahtui ilokseni matalaan huoneeseen. Lastenhuoneeseen minulla on katsottuna jo toinen tapetti. Talon tapetit on helppo vaihtaa, sillä kiinnitin ne sinitarroilla.

Entisen merimiehen huoneessa on revenneet tapetit. Lattiaksi pitäisi löytää jotakin vähän rähjäistä. Itse nukkekin pitää etsiä varastosta, nyt sivustavedettävässä istuu USA:sta ostamani musta vanha nukke. 

 Merimiehellä on arkku ja aarteita maailmalta. Seinällä on tämänhetkisen elämän työkalut.

Tämä tyttönen on itsetekemistäni nukkekodinnukeista yksi lempparini.

Rautapannulla paistuu parikymmentä vuotta vanha muna ;)

Tiskit tiskaamatta.

---

Tämäkin nukkekoti on väliaikainen, sillä JOSKUS vielä teetän oikean nukkekodin ja hyllyt pääsevät sinne minne sitten mahtuvatkin. Olisin tahtonut laittaa ne keittiöön, muttei meillä on keittiössä yhtäkään seinää, johon ne mahtuisivat. Meillä alkaa keittiössä katto niin alhaalta, ettei seinätilaa ole juurikaan. Ainakin pari vuotta Trollheimit saavat asua hyllykodissaan.

Von Trollheimien uusi talo

Nyt näette Von Trollheimien uuden talon kokonaisuudessaan. Se on tehty kahdesta vanhasta vessahyllystä. Laitoin hyllyt ylösalaisin. Aion jossain vaiheessa vielä tehdä katon hyllyn yläosasta tuohon pyyhetelineeseen saakka. En ole vielä keksinyt, mistä materiaalista saisi nätin, kevyen ja aidonnäköisen katon.

Näissä hyllyissä on sellainen huono puoli, että huoneista tuli kovin matalat. Alimman kerroksen korkeus on ok, mutta jo toiseksi alin on liian matala. Kaksi ylintä kerrosta ovat niin matalat, että minun täytyi laittaa niihin vain pieniä ja matalia huonekaluja. Nukkejen täytyy olla joko lapsia tai 1/12 nukkekotiskaalaa vähän pienempiä nukkeja. 1/12-skaalaiset nuket ovat kahdessa alimmassa kerroksessa.

Nyt herrasväki sai tumman olohuoneen sekä valkoisen salin. Rouva on tyytyväinen, vaikka suuri massiivinen kaakeliuuni ei mahtunutkaan tähän kotiin. Keittiö on hieman edellistä pienempi, mutta tilava ja toimiva silti. Rouva on hieman harmissaan, sillä tähänkään kotiin ei mahtunut Suomessa ollut katosvuode huonekorkeuden takia. Ullakkohuoneessa asuu mummeli, joka auttaa talon töissä ja ompelee vapaa-aikoinaan.

Valkoisessa salissa kodinhoitaja on imuroimassa. Lapset ovat iloisia, kun saivat nyt oman huoneen. Ylimmässä kerroksessa asuu entinen merimies, joka nykyään auttaa talon töissä. Ylimpänä on vielä kattoterassi.

Von Trollheimien vanha koti olikin rakennettu taikakuutioista ja onpa mukavaa, että sain sen rumiluksen pois yläkerran salista!

Muutto!

Von Trollheimien perheellä on meneillään muuttohommat.

 Uudessa kodissa en enemmän huoneita, mutta ne ovat pienempiä ja matalampia, joten kaikkia huonekaluja ei voida ottaa mukaan uuteen kotiin. Hankintojakin perheen on tarvinnut tehdä.

Uudessa kodissa on vielä tyhjät huoneet. 

Keittiössä uusi taloudenhoitaja järjestelee ruokia ja astioita.

...

Nuket ovat itsetekemiäni.

Ikävimmät kotityöt + edit.

Mitkä ovat mielestäsi ikävimmät kotityöt? Entä mitkä kivoimmat?

Minun mielestäni ikävimpiä kotitöitä ovat ikkunoiden pesu. Pesen ikkunat vain pari kertaa vuodessa. Ikkunoiden pesusta tekee vielä tavallista ikävämmän se, ettemme voi pestä yläkerran ikkunoita lainkaan ulkopuolelta, sillä ikkunat aukeavat ulospäin. Kun on saanut ikkunat puhtaiksi sisäpuolelta, näyttää silti siltä, ettei niitä ole pesty :( Meidän täytyy hankkia tosi pitkät tikkaat, jotta saadaan ikkunat ulkopuoleltakin pestyä.

En laske ikkunoiden pesuksi lasiruutuovien lasien pyyhkimistä. Sen joudun tekemään lähes joka päivä alimpien lasien kohdalta - varmaan arvaattekin miksi ;)

Ikäviä kotitöitä ovat myös viikkaaminen, petaaminen (petaan kyllä joka aamu) ja lakanoiden vaihtaminen. Jostain syystä inhoan suuria kankaita. En saa koskaan niitä ojennukseen! Joku vielä jaksaa silittää lakanatkin - elämän hukkaan heittämistä sanon minä!

Yksi tuttu täällä Chilessä kertoi, että hän ei voi nukkua enempää kuin NELJÄ YÖTÄ samoissa lakanoissa. Jo neljäntenä yönä lakanat tuntuvat iljettäviltä! En kehdannut sanoa, että ehkä kannattaisi peseytyä ennen petiin menoa, jotteivät lakanat muutu iljettäviksi niin nopsaan ;) No, kyseisen ihmisen ei tarvitse itse pestä ja vaihtaa joka neljäs päivä lakanoita, kun kodinhoitaja tekee sen. Vaihtaako joku muu ihan oikeasti parisängyn lakanoita noin usein?

Muita inhokkilistalla olevia kotitöitä ovat tiskaaminen (meillä ei ole tiskikonetta) ja pakastimen sulattaminen (yritän sälyttää homman aina miehelle).

Mission impossible on työpöydän siivoaminen! Sen päälle kerääntyy aina niin paljon kaikenlaista epämääräistä roinaa, jota ei raski heittää pois, että työpöydän kulmalla on aina epämääräisten ilmiöiden kasa. Nyt uudessa työhuoneessani yritän pitää järjestystä yllä, mutta yllätys yllätys, pöydän takakulmalla on taas kasa!

Huipputylsiä kotitöitä, vaikkeivät ihan ikävimpiin kuulukaan, ovat pölyjen pyyhkiminen (jota en juuri harrasta....) ja jääkaapinpesu. Tykkään kovasti siitä lausahduksesta, että "Pölytön koti on merkki elämättömästä elämästä" tai miten se nyt menikään.

Mukavimpia kotitöitä ovat mielestäni ruuanlaitto, koirien huoneiden siivous, imurointi (paitsi se kamala ääni) sekä pyykkien ripustaminen ulos (kuivatamme aina vaatteet ulkona).

Sisustamista ja koristelua en laske kotityöksi.

Käytän melko paljon pesuaineita,vaikka tiedänkin, että vesi ja mekaaninen puhdistus ovat tärkeimmät. Olen kuitenkin aika fanaattinen sen suhteen, että en tahdo meillä alkavan haista koira. Kaikki sanovat, ettei meillä haise lainkaan koira, mutta itse en voi sitä tietää, sillä sellaiseenhan tottuu, kun niiden kanssa elää. Imuroimme ja pesemme joka aamu koirien huoneiden (toisessa keraaminen laatta ja toisessa muovimatto) sekä olohuoneen (laatta) lattiat. Päivän mittaan pyyhin niitä muutamaan kertaan, joten pidän moppia aina lähettyvillä. Varsinkin nyt kura-aikaan on pakko siivoilla useammin kuin kuivaan aikaan. Käytän kuumaa vettä ja Lysolia. Mieheni tykkää käyttää Cloroxia. Nyt löysin yhdestä kaupasta tuon Procaon, joka on tarkoitettu tiloihin, jossa on eläimiä. Se neutralisoi hajut. Olin todella iloinen, että tuote löytyi, mutta olen varma, että kun tuo pullo on loppu, niin enää mistään en sitä löydä. Chilessä on aina niin. Uusia tuotteita tulee harvoin ja vähän ja sitten kun ne loppuvat, niitä ei enää tule.

Keittiön ja työhuoneen lattiat vain imuroin, en edes ihan joka päivä. Niissä on puulattiat. Yläkerrassa riittää kerran viikossa imurointi, sillä siellä käydään vain nukkumassa, eivätkä koirat mellasta lainkaan siellä.

Olen sitä mieltä, että elämä pitää minua pilkkanaan! En ole koskaan pitänyt siivoamisesta! Nyt kuitenkin omien valintojen ja olosuhteiden pakosta joudun siivoamaan paaaaaaaaaaljon enemmän kuin koskaan ennen ja silti kotimme ei näytä siltä. Yli 10 koiraa sisällä pitävät siitä huolen!

Nukkekodinnuket ovat Von Trollheimien kotiapulaisia. Olen tehnyt ne itse.

SIISTIÄ SUNNUNTAITA KAIKILLE!

Hih, täytyypä tehdä vielä edit. tähän tekstiin saamieni kommenttien takia! Kaikki inhoavat silittämistä, niin minäkin! En vaan laittanut sitä inhokkeihini, sillä EN TEE SITÄ JUURI KOSKAAN! Eli se ei kuulu kotitöihini, siksi ei tullut mieleeni mainitakaan. Minä silitän omista vaatteistani vain pakolliset. Mieheni ei silitä vaatteitaan lainkaan, enkä minäkään sitä tee. Onneksi asumme täällä maalla ;D Joskus superharvoin, kun miehen täytyy laittaa kauluspaita ja siistimmät vaatteet, niin kyllä minä ne silloin silitän. Tämä tapahtuu ehkä kerran- kaksi vuodessa. Siitä voitte päätellä, ettei elämässämme tapahdu paljonkaan luksusta....

Päivittäin kyllä silitän ompelutöitäni, mutta se onkin sitte toinen juttu.

RYPPYISTÄ SUNNUNTAITA KAIKILLE ;D

Ihania ystäviä ja lukijoita!

Joulun jälkeen Von Trollheimin perhe sai postipaketin Suomesta. Kokki ja kodinhoitaja avasivat paketin keittiössä ja ooooh, sieltähän löytyi uusi upea sininen astiasto herrasväen kahvipöytään! Kiitos ihanaiselle ystävälleni Tiinalle! Von Trollheimien kodinhoitaja vaan on ollut älyttömän laiska ja koti on paksun pölyn peitossa. Täytyy varmaan mennä avuksi, jotta koti saadaan taas puhtaaksi ja uusi astiasto pöytään - joulukuusenkin varmaan voisi jo helmikuussa sieltä siivota! Maanjäristysten jälkeen myös joidenkin huoneiden tavarat ovat sikinsokin kallellaan.

Von Trollheimien kodin kalusteet ja astiat olen kerännyt viimeisen 15 vuoden aikana. Nuket olen tehnyt itse.

Eilen postilokerossani oli paketti! Sieltä löytyi nukkekotiluetteloita. Yksi ihanainen lukijani lähetti minulle aineistoa, jonka ääressä voi "haaveilla ja kuolata". Chilessähän ei ole nukkekoteja eikä pieniä kalusteita saatavana missään, mutta nukkekoteilu on siitä hauska harrastus, että itse voi tehdä paljon ja lisäksi tavaroiden tilaaminen Suomesta ei tule kovin kalliiksi, sillä tavarat ovat pieniä ja kevyitä. Silloin tällöin voi jotain tilata. Itse olen tilannut vain kerran Minimaailmasta.
Samainen blogin lukija lähetti minulle kaksi reseptikirjaa mikroaaltouunille. Kerran kyselin, jos jollain olisi lisää reseptejä mikrossa tehtäviin kakkuihin. Uunia ei Chilessä tee mieli käyttää kesäaikaan, joten olen alkanut tehdä kakkuja ja muffinseja mikrossa. Nyt sain kahden kirjan täydeltä ruokaohjeita. Heti tänään kokeilin maistuvaa marjapaistosta ja kyllä se olikin maistuvaa! Söimme kerralla kaiken neljään pekkaan. Ruokapöydässä olivat myös aputyttöni sekä uusi aputyttö, joka on nyt harjoittelemassa.
---
Kiitos lukijalleni näistä neljästä mieluisasta opuksesta!
---
Kiitokset myös teille edelliseen postaukseen kommentin jättäneille. Olen ihan ällistyksissäni, kun lintu"taulustani" tulikin positiivista palautetta. :)


Peikkokukkulan ensimmäiset omenat ovat kypsyneet! Syksy kolkuttelee jo nurkalla.