Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

lauantai 31. joulukuuta 2011

Pusuja vuodelle 2012 :)


Kiitokset kaikille lukijoilleni vuodesta 2011! Pahoitteluni siitä, etten ole vastaillut kommentteihin parin viimeisen kuukauden aikana. Kaikille yhteisesti: Kiitokset kommenteista! Ne on tarkasti luettu ja niistä on iloittu! Aika vaan ei riitä kaikkeen, mihin haluaisin. Vuorokaudessa ei enää ole 24 tuntia, vaan ehkä 16. Viikossa ei enää ole 7 päivää, vaan ehkä 5. Vuodessa ei ole enää 12 kuukautta, vaan ehkä 9. Chilessä aika kulkee nopeammin kuin Suomessa. Juuri kun herää, onkin jo aika mennä nukkumaan. Juuri kun saa joulukoristeet laitettua varastoon, ne onkin jo aika hakea sieltä ja laittaa esille. Ei tämä voi johtua vain vanhenemisesta, sillä en minä vielä ole hidastunut! Chilessä AIKA KULKEE NOPEAMMIN ;)
---
Toivottavasti vuosi 2012 etenee sen verran hitaasti, että ehdimme siitä kunnolla nauttia!

Vuosi 2011 pähkinänkuoressa




Enero
-Feria de Arte Popularissa jokavuotiseen tapaan myymässä käsitöitä. Meni aikaisempia vuosia heikommin. Mitä tästä opin: vuonna 2012 edullisempia, pienempiä ja yksinkertaisempia tuotteita myyntiin. Suosituimpia tuotteita ovat pienet tontut, keijut sekä mollamaijatyyppiset kanit ja koirat. Hinnat saisivat olla korkeintaan 8 euroa.



Febrero
-Vuosi kulunut maanjäristyksestä. Chilessä jälleenrakennustyöt vauhdissa.
-Vuosi kulunut siitä, kun kalterien tekijä varasti rahamme. Asiaa ei ole saatu selvitettyä, eikä tulla saamaankaan. Elämme siis ilman kaltereita, eikä taloa voi jättää koskaan yksin.
-Zara ja Anastasia saivat molemmat kolme pentua.

Marzo
-Chilen rannikolle iski Japanin maanjäristyksen takia tsunami
-Kuistin ja kylpyhuoneen teon piti alkaa, mutta maestro katosi tuhkana tuuleen...

Abril
-Innostuin virkkauksesta ja tilkkutäkkien ompelusta

Mayo
-Chihupennut lähtivät uusiin koteihin. Dahlia ja Elvira jäivät meille.
-Kiinanharjakoira Blondi liittyi perheeseemme
-Kuisti valmistui
-Kylpyhuoneeseen vesi: pyttyä ja lavuaaria voi käyttää
-Entinen kuistimme muutettiin työhuoneeksi

Junio
-Kuistin luonnonkivimuurin teko alkoi
-Aloin vihdoinkin lukea romaaneita espanjaksi
-Työhuoneeni sai maalia pintaan
-Urokset saivat oman pienen huoneen

Julio
-Työhuoneeni käyttövalmis
-Viimeinenkin chihupentu muutti uuteen kotiinsa (Ewok pieni pölypallero)
-Tontinetsintäreissu Termas de Chillanille
-Uuden tuotteen kehittelyä: Mörkyt. Osoittautui, että chileläiset pitävät mörkky-peikoista. Riittävän peikkomainen, yksinkertainen ja edullinen.

Agosto
-Siirryttiin kesäaikaan aiemmin kuin viime vuosina
-Kirjoitin yksinkertaisen elämän viettämisestä blogissani ja sain sellaisen kommentti – ja sähköpostiryöpyn, etten koskaan ennen! Monet kaipaavat rauhallista ja yksinkertaista elämää.

Septiembre

-Teimme miehen kanssa mullistavan päätöksen liittyen elämäämme.
-Löysin romumarkkinoilta chileläisen nuken 30-luvulta. Ensimmäinen hieno chileläinen nukkelöytöni.

Octubre
-Saimme tehtyä yläkerran saliin vaatekomeron
-Kevät alkoi
-Michilandiassa ennenkuulumaton kiire jatkui
-Chilenterrieri Bianca liittyi perheeseemme

Noviembre
-Ostin teollisuusompelukoneen, joka katkaisee kaikki neulat. Tein valituksen Chilen kuluttajasuojaan, sillä myyjä ei tahdo vaihtaa konetta.
-Joulunäyttelyyn valmistautuminen aiheutti kovaa kiirettä
-Chihut sairastelevat
-Jacinta ja nuijapäät muuttivat suihkulähteeseen

Deciembre
-Meidät valittiin museoprojektimme kanssa avustusohjelman toiseen hakuvaiheeseen. Esitimme projektin tuomaristolle. Tulokset ehkä tammikun 2012 lopussa.
-Osallistuimme ensimmäiseen koiranäyttelyyn: Choko Bon Bon paras aikuinen chihu, Yoda toiseksi paras, Dahlia paras chihuahuapentu, Blondi paras kiinanharjakoira (oli kyllä ainoa). Kaikille arvosteluksi: erinomainen.
-Osallistuin Santiagossa kansainväliselle basaarille käsitöideni kanssa
-Joulunäyttely alkoi
-Bianca kuoli sydänkohtaukseen
-Osallistuin Suomen itsenäisyyspäivän vastaanottoon suurlähettilään luona
-Valmistauduin tammikuussa alkavaan feriaan
-Chihujen erilaiset sairastelut jatkuvat

-

Onnellista vuotta 2012 lukijoilleni!

torstai 29. joulukuuta 2011

Puya kukassa



Peikkokukkulalla kasvaa ihmeellinen puska. Lehtien reunoissa on neuloja. Puskan keskeltä työntyy joka toinen vuosi pari runkoa, joihin aukeaa muovimaiset petroolinsiniturkoosit kukat, joiden keskellä on keltaoranssi hede. Joku sanoi, että kasvin nimi olisi puya. Puyaa kasvaa kuulemma paljon Pohjois-Chilessä, jossa kukan runko/varsi kasvaa paljon korkeammaksi kuin meillä.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Viikingin selviytymiskeinot



Miten viikinkinainen selviää Tomecon infernaalisesta kuumuudesta?

Selvitymismetodit tänään:


1. kylmä limppari jääpalojen kera termomukissa


2. kylmä jalkakylpy pesuvadissa


3. lounaaksi kylmät sushit, joiden sisällä mm. jäisiä kurkkupaloja ja katkarapuja


4. löysäilyä kuistin alle ripustetussa riippukeinussa


5. mansikkapirtelö

tiistai 27. joulukuuta 2011

Tyrskyissä



Eilen Tyynenmeren viileissä suolaisissa tyrskyissä ja tänään taas sisämaan hautovassa kuumuudessa. Chile on ihmeellinen maa. Parissa tunnissa pääsee aivan toisenlaisiin ilmastoihin ja ympäristöihin! Peikkokukkulalta ajaa kahdessa tunnissa lumihuippuisille tulivuorille, joissa on kuumia lähteitä, ja reilussa tunnissa toiseen suuntaan Tyynenmeren rannoille, joissa lämpötila on kesällä yli kymmenen astetta alhaisempi kuin täällä sisämaassa. Chilessä olisi potentiaalia hienoksi turistimaaksi, mutta niin paljon vielä puuttuu...

maanantai 26. joulukuuta 2011

Jacinta ja sen pojat

Juttu verraton on Jeppe Sammakon
Tää juttu kuunnelkaa - se ehkä opettaa.

Illan suussa yksin istui Jeppe Sammakko
haikealta olo tuntui, mieli kolkohko.
En loikkiakaan yksin viitsi enkä kurnuttaa.
Mistä oikein johtuu, että seuraa en mä saa.
Toiset leikkii keskenänsä kuoroon kurnuttain
taikka alla lumpeen, siellä salaa suukottain.
Riemua on toisten heillä leikki, nauru soi
miks´ mull´ ei kukaan huutele tuu mukaan Jeppe hoi.

Taidan tästä huomenista mennä kaupunkiin
ostaa vaatteet uudet, myöskin mennä parturiin
kiharatkin laittaisin ja lantin hajuihin
tuhlatessain ostaisin tuon deodorantinkin.
Oispa soma loikkia, kun tukka hulmahtaa
pitkin lammen rantaa, jotta kaikki nähdä saa,
että Jeppe kokonansa uusi Jeppe on
ja tuskin enää milloinkaan on Jeppe seuraton.
Tää juttu jatkuis vielä pitkään, mutta jatkan joskus myöhemmin.


(Viihdekuoro Kapiset)

Jacintan poika Jeppe


Sain vaarilta lapsena Turun soitannollisen kerhon kasetin "Vanhaa kaupunkia sävelin". Minulla ei ole kasettia ollut enää vuosiin, mutta yksi lapsuuden lempikappaleistani "Jeppe Sammakko" tuli mieleeni, kun saimme suihkulähteeseemme asukkaan. Uusi asukas on valtava sammakkomuori, jonka nimesin Jacintaksi. Yksi tomecolainen nuori mies tuli myymään Jacintaa meille, sillä oli kuullut apupojaltamme, että minä tahtoisin sammakon suihkulähteeseen. Jacinta tuli meille pari kuukautta sitten. Nuori mies oli pyydystänyt sen jostain lätäköstä. Hän toi kaupanpäällisiksi neljä nuijapäätä (kooltaan aivan toista luokkaa kuin suomalaiset nuijapäät) sekä kutua ja levää.



Jacintan tulon jälkeen emme enää ole voineet pitää suihkulähdettä puhtaana. Poikaset nimittäin ovat kasvissyöjiä ja ne tarvitsevat pohjassa kasvavaa levää. Mieheni kävi hakemassa vesikasveja, jotka pitävät veden suht puhtaana ja joiden alla Jacinta ja poikaset voivat piilotella. Nuijapäät ovat kuin paksuja kaloja. Ne uiskentelvat lammessa ja syövät levää, eivätkä piilottele lainkaan. Jacintaa taas emme ole nähneet parin kuukauden aikana kuin pari kertaa. Uskoisin sen painavan noin 300 grammaa, joten ihan pienestä tirriäisestä ei ole kyse. Luulen sen piilottelevan pohjan kivikasan alla. Toivottavasti se ei ole kuollut! Uskon kyllä viikko sitten nähneeni vilauksen siitä.


Jouluaattona havaitsin iloisen perhetapahtuman lammessa. Ensin olin näkeväni kasvien joukossa Jacintan silmät, mutta kun aloin varovasti liikuttaa lehtiä, huomasin, että sen pää oli liian pieni Jacintaksi. Raotin vielä lisää hitaasti lehtiä ja näin neljä hienoa raajaa ja sitten pitkän hännän! Yksi nuijapäistä siis on saanut raajat! Meillä on siis nyt kaksi sammakkoa lammessa (mikäli Jacinta on elossa). Poikasesta tuli Jeppe, vaikken kyllä tiedä, onko se tyttö vai poika.


Jacinta ja Jeppe ovat lihansyöjiä. Niiden pitää pyydystää kärpäsiä, toukkia, etanoita ja matoja, jotka menevät lammen kasvien päälle. Jos löydän ötököitä, yritän heittää niitä elävänä lampeen.



Luulin, että on hauskaa omistaa sammakkolampi, muttei se kovin mielenkiintoista sitten olekaan. Ensinnäkin konnat vain piilottelevat kasvien alla, enkä voikaan ihailla niiden hyppimistä suihkulähteen ympäristössä, kuten oli kuvitellut. Konnat eivät nimittäin tule vedestä lainkaan pois. Lisäksi tavallinen pikkuinen nelisilmäsammakkomme on kauhuissaan kadonnut jonnekin, se nimittäin ei asu vedessä, vaan maalla, mutta pysyy varmaan kaukana lihansyöjä-Jacintasta. Luulin myös, että konnat kurnuttavat, mutta kuulemma vain koiraat kurnuttavat ja nekin vain kiima-aikaan. Lisäksi vesi on nyt koko ajan likaista, eikä suihkulähdettä voi pitää päällä kuin vain välillä, sillä sammakot pitävät rauhallisesta vedestä.



Täytyykin tässä harkita, jos perustamme sammakkolammen erikseen jonnekin ja muutamme suihkulähteen taas puhtaaksi ja suihkulliseksi lähteeksi!


Joka tapauksessa jansmakkoja on kivaa etsiä kasvien seasta :)

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Jouluyönä

Jouluyön cena oli herkullinen: paahdettuja vihanneksia ja herkkusieniä, salaattia, kalkkunaa, riisiä, perunapalleroita ja farofaa. Seura oli hauskaa. Kälyni ja miehensä ovat superpirteitä seitsemänkymppisiä. Yllätyksellisin joululahja oli suklaaputous! Nyt sitten ostamaan mansikoita ja dippaamaan suklaalla :)



Olen tosi iloinen huomisista suunnitelmistamme. Yksi kälyistäni lupasi jäädä talonvahdiksi Peikkokukkulalle ja minä pääsen mieheni kanssa koko päivän reissulle merenrannalle. Menemme katsomaan paikkoja, joissa en ole koskaan käynyt.



Mutta nyt grillaamaan jälleen kerran simpukoita ja makkaroita, siivuttamaan graavilohta, puristamaan sitruunaa salaatteihin ja sitten eiku syömään (taas).



Kuumat joulupäivänterveiset Peikkokukkulalta! (varjossa 30 astetta)

lauantai 24. joulukuuta 2011

Jouluaattona...

...olen lötkötellyt kuistin sohvalla lukien uutta kirjaani. Ehei, se ei ole lahjaksi saatu, vaan ostin sen edellispäivänä kaupungista. Barbara Woodsin kirja " Cancion de Cuna". Kirja kertoo partenogenesiksestä, mitä se sitten suomeksi onkaan. Tyttö siis alkaa odottaa vauvaa sähköiskun seurauksena...eli neitseellisesti. Oletko tiennyt, että parentogenesis on tieteellisesti totta? Minä en! Toki kirjan tapahtumat ja henkilöt ovat kuvitteelliset, mutta faktat ovat totta. Tosi jännä juttu. Luen jo viimeisiä sivuja.



Olen ottanut jouluaaton maailman rauhallisimmalla tavalla. En ole käynyt ostoksilla, en ole siivonnut, enkä pahemmin kokannutkaan. Olen ollut rauhallinen ja rentoutunut. Mieli tasapainossa. En ole yrittänyt väkipakolla luoda suomalaista joulua. Hankalaa se olisikin täällä 40 asteen lämpötilassa.
Grillasimme joululounaaksi simpukoita, söimme eilen illalla tekemäni cebichen, sekä salaattia ja perunoita. Oli todella herkullinen lounas joulumusiikin soidessa ja suihkulähteen solistessa.


Kymmenen aikoihin illalla lähdemme kälyn luokse brasilialaiselle jouluillalliselle. Sitä ennen vielä paketoin muutaman lahjan ja teen minttusuklaatortun - kun vähän ilta vielä viilenee. Päivän paras juttu oli se, että vanhempani soittivat! Siitä onkin aikaa, kun olemme viimeksi puhuneet! Huomenna aamulla avaan joulumännyn alla odottavat lahjat. Ehkä meille on jo alkanut muodostua jotain omia jouluperinteitä. Ei tämä oikealta joululta tunnu, eikä suomalaiselta lainkaan - mutta ekan kerran en kärsi siitä! En ole itkeä tirauttanut kertaakaan, eikä edes ole sellainen olo, että myöhemmin niin kävisi. Olo on hyvä :)



Ihanaa jouluiltaa kaikille Suomeen ja ympäri maailmaa!



Arkihuolesi kaikki heitä!



perjantai 23. joulukuuta 2011

Lempeä Lumikuningas

Lumikuninkaasta tuli hyvin lempeä.


Lumikuninkaan tekemisessä oli vähemmän työtä kuin kuningattaressa, sillä tässä neulahuovutin ainoastaan kasvot ja lakin. Muu vartalo on puusta, rautalangasta, kankaasta ja villasta. Kädetkin ompelin kankaasta.

Lakin tein kanaverkosta, jonka päälle neulahuovutin villaa.



torstai 22. joulukuuta 2011

Hänen Ylhäisyytensä Lumikuningatar

Hänen ylhäisyytensä Lumikuningatar oli tämän vuoden näyttelyn suurin ja vaikein työni. Vasta toiset kasvot onnistuivat niin, että ne kelpasivat. Tietenkin mielessäni oli jotain vielä kauniimpaa, mutta tällainen tästä nyt tänä vuonna tuli. Ehkä tulevaisuudessa saan tehtyä vielä kauniimmat kasvot.

En ole hyvä tekemään kauniita kasvoja, sillä olen erikoistunut peikkoihin, menninkäisiin, tonttuihin ja humoristisiin ilmeisiin. Kaunista on vaikeaa tehdä.


Kasvojen lisäksi neulahuovutin kaulan, niskan, rintakehän, käsivarret, kämmenet ja sormet. Muu vartalo on puusta, kankaasta ja villasta.


Ihonvärin olen värjännyt itse sekoittamalla ruskeaa, vaaleanpunaista ja keltaista villaväriä.



Silmäripset ovat tekoripset, jotka spreiasin valkoisiksi ja lopuksi maalasin päälle glitteriä.





Huomenna esittelen jäätävän kuninkaan.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Mitä pukilla mielessä?

Joulunäyttelyni avattiin tänä vuonna 10.12. Rukalihuenissa Concepcionin keskustassa. Paikan omistajille tuli mieleen, että voisimme hilata kakkoskerroksen tasalle ulos jotain näyttävää, joka herättäisi ulkona liikkujien kiinnostuksen. Ehdotin viime vuoden pukkia, joka nyt oli tarpeettomana yläkerran salissa. Pukki pääsi nyt tuulettumaan keskustan vilskeeseen melkein kuukaudeksi. Ehkä hän palaa parta rullalla kotiin uuden vuoden jälkeen.

Kun pukkia katsoo kadun toiselta puolelta, hän seisoo siellä ihan jämerästi...

...mutta tietystä kulmasta katsottuna ei voi olla miettimättä, mitä pukilla oikein on mielessä...

tiistai 20. joulukuuta 2011

Joulun laittoa helteessä

Joulu se tulla jollottaa makkara kakkara kainalossa...tähänkin taloon, jossa vietämme suruaikaa. Viimeiset viikot ovat olleet täynnä vipinää, säpinää, iloa ja surua. Olen saanut jakaa ne kaikki ystävien ja sukulaisten kanssa. Ilo on moninkertaistunut ja suru pienentynyt, kun on ollut ystäviä ympärillä.




Olen saanut Chilessä kaksi suomalaista ystävää. Olemme tunteneet vain lyhyehkön aikaa, mutta molemmista on jo tullut tärkeitä! Suomalaisen naisen kanssa pääsee heti samalle aaltopituudelle, kun ymmärtää jokaisen sanan merkitysvivahteetkin ja kun kulttuuritausta on sama. Jos asuisimme Suomessa, emme ehkä olisi koskaan törmänneet tai ystävystyneet. Kolme eri-ikäistä naista eri paikkakunnilta. Nyt kuitenkin ilo on suuri, kun puhelimesta kuuluu:" Hei, mitä sulle kuuluu?" Ihan omalla kielellä turhanpäiväistä rupattelua, mikä sen virkistävämpää :)



Suuri suru on tällä hetkellä niin suuri, etten pysty siitä vielä teille kertomaan. Kun vähän helpottaa, kerron. Olisi niin paljon muutakin kerrottavaa, mutta laittelen niitä blogiin sitä mukaa kuin ehdin ja jaksan yhteytemme kanssa tapella.




Laitoin joulua kotiin muutama päivä sitten. Kaadoimme yhden väärässä paikassa kasvaneen männyn ja toimme sen sisään. Sen lörppöihin oksiin ei voi laittaa kuin kevyitä koristeita. Zara osallistui koristeluihin asettumalla päiväunille joulukoristeita sisältävään matkalaukkuun.
Maailmankirjat ovat sen verran sekaisin, että me jo tiedämme, missä vietämme jouluaaton! Onhan se jo ensi viikonloppuna. En ole chileläiseen tapaan ostanut yhtäkään lahjaa (mikä ei ole lainkaan suomalaista minääni, mutta chileläistä kyllä). Ainoastaan miehelle on yksi yllätys varastossa piilossa. Muille meinaan hankkia lahjat torstaina tai perjantaina, kun kaupoissa on kauhea ryysis ja pelkät rikkinäiset romut jäljellä. Onneksi pukinkonttiin pääsee myös omia käsitöitäni.
-


Suomen itsenäisyyttä olen juhlinut tänä vuonna kaksi kertaa! Oikein isänmaallinen olo. Nytkin tätä kirjoittaessa sirkkojen sirityksen ja lintujen liverryksen yli kaikuu "Oi maamme Suomi synnyinmaa..."

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Joulukiireitä

Joulukiireitä on pukannut niin, etten ole jaksanut meidän hitaan nettiyhteytemme kanssa alkaa lainkaan tapella. Tänä iltana kuitenkin suurimmat kiireet ovat helpottaneet, olen levännyt ja nyt istun kuistilla yön pimeydessä sirkkojen siritystä kuunnellen. Tahdon kertoa teille, mitä olen puuhaillut viime aikoina.


Osallistuin joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna Chilen pääkaupungissa Santiagossa Damas Diplomaticas -järjestön kansainväliseen basaariin. Siellä myytiin tuotteita ja käsitöitä eri maista ympäri maailmaa. Suuri osa tuotosta menee kouluille ja lastenkodeille. Suomen lähetystöllä oli tapahtumassa pieni koju, jonka me jaoimme Norjan lähetystön kanssa. Pöytävuokrat olivat kuulemma niin kalliit, ettei Suomi raskinut ottaa isompaa pöytää. Suomesta ei paljon kannata tuoda mitään myyntiin Chileen hintatason takia. Joillakin mailla oli valtavia kojuja, kuten Meksikolla ja Indonesialla. Meksikon pöydästä ostin kierrätyspellistä tehdyn hellan ja hyllykön nukeille ja Indonesiasta mukaan lähti kauniisti maalattu leipäkori, jonka päällä on hyttysverkko, jonka saa kätevästi kasaan.

-

Mielenkiintoisten tavarakojujen lisäksi tapahtumassa oli vieläkin kiinnostavampia ruokakojuja. Erilaisia ruokia ympäri maailmaa. Söin thaimaalaisia katkarapuja sekä perulaista cevicheä.

-

Lähdimme Santiagoon Concepcionista perjantaina ja yösijan viikonlopuksi saimme suomalaisen ystäväni kihlatun vanhempien luota. Koko lauantain kaverini oli kanssani basaarilla. Aurinko poltti meidän molempien hartiat ja kaverini kasvot. Kuumuus oli läkähdyttävää. Ehkä siitä voi palasen aistia tuosta kuvasta, jossa seison kojussa naama hieman kärsivän näköisenä. Lauantai-iltana palasimme yöpaikkaamme, jossa vielä grillattiin.

-

Sunnuntaina teimme pienen autoajelun ja jo iltapäivällä piti astua bussiin. Kotimatka kuitenkin kestäisi kuusi tuntia. Bussit olivat täynnä ja jouduimme odottamaan seuraavaa mahdollista bussia kaksi tuntia. Menimme puistoon, jossa kulki lapsille tarkoitettu juna. Astuimme junaan kaverini perheen kanssa ja saimme nauttia mikrofonista täydellä volyyymillä suoraan korvaan tulevista opettavaisista lastenlauluista. Melkein jäykistyimme kaverini kanssa, kun kuuntelimme yhden laulun sanoja. Silmät pyöreinä katsoimme toisiimme ja ihmettelimme, kuulimmeko oikein. Ei voinut olla totta! Ei laulussa voitu sanoa: "Que se mueren los feos!" Kyllä siinä varmasti sanottiin: "Que se mueven los feos!" Mikä jo sekin olisi ollut todella outoa. Kuuntelimme korvat höröllään ja lopulta kysyimme kaverin kihlatulta, käskettiinkö laulussa todellakin rumien kuolla. Ja kyllä siinä niin sanottiin. Hienoa asennekasvatusta Chilen lapsukaisille....

-

Lopulta Concepcioniin saavuttuamme kello oli puoli kaksitoista yöllä, eikä Peikkokukkulalle tietenkään enää kulkenut yksikään bussi. Kyllä harmitti, kun olisin jo kovasti tahtonut omaan kotiin, omaan sänkyyn nukkumaan. Vielä kuitenkin yhden yön nukuin kaverini luona ja aamulla sitten pääsin hyppäämään bussiin, joka toi kotiin. Kiitos P:lle seurasta, oli kiva reissu! Ja nyt otammekin uusiksi jo ensi keskiviikkona, vaikkakin hieman toisenlaisissa merkeissä, mutta Santiagoon suuntaa taas naikkosten tie :)

Suomen itsenäisyyspäivänä meille tuli mieleen, että olisi kiva kutsua joku meille grillaamaan. Koska Santiagon basaari oli juuri takana ja näyttelyni järjestäminen edessä seuraavana viikonloppuna, en ehtinyt mitenkään edes miettiä suomalaisten ruokien laittamista. Sanoin miehelleni, että olisi kiva jakaa päivä jonkun kanssa, mutta mitään itse en tällä kertaa ehtisi asian hyväksi tehdä. Niinpä kälyni toi Concepcionista kuusi tusinaa simpukoita ja mieheni kävi ostamassa lihaa, kanaa ja makkaroita. Marinoin lihat ja tein salaatin, mieheni pesi simpukat ja siisti talon.

Mieheni grillasi ja minä katoin kälyjeni kanssa pöydän. Kuvassa toisen kälyni mies.


Illan lopuksi vielä joimme teet ja söimme Suomi-konvehdit.


Kaksi päivää ennen näyttelyni avaamista Lumikuningatar ja Lumikuningas näyttivät tältä.


Tontut sain valmiiksi päivän ennen näyttelyä.


Lauantaiaamuna lähdimme tällaisten ja muidenlaisten hassujen pakettien kanssa matkaan. Aloitimme näyttelyn tekemisen kahdeltatoista ja puoli yhdeksältä illalla olimme valmiit. Järjestin itse näyttelyn, jossa on Lumikuningattaren valtakunta, sekä sen lisäksi myytävät käsityöt kolmeen eri paikkaan. Hinnoittelin tuotteet ja tein listan kaikista tuotteista hintoineen. Välissä ehdimme käydä syömässäkin ja olla television haastateltavina. Paikallisuutisissa näytettiin jo haastattelu ja palasia näyttelystä. Itse en nähnyt lähetystä, sillä meillä ei kyseinen kanava näy.

-

Tänä vuonna en järjestänyt näyttelyn avajaisia viime vuodesta viisastuneena. Viime vuonna olin kuolemanväsynyt ja stressaantunut, kun yksin piti kaikki tehdä. Samana päivänä järjestin sekä näyttelyn että avajaiset tarjoiluineen, puhuin televisiolle ja aloin myydä tuotteita. Se oli aivan hirveän uuvuttava päivä. Kaiken huipuksi ihmiset, jotka olivat luvanneet tulla, jättivät tulematta, joten olin nähnyt turhaan kamalan vaivan ja mieheni oli silloin kuumeessa ja hänen auttamisensa oli sitten mitä oli. Kaiken huipuksi televisokanava hävitti nauhan, joten haastattelua ei koskaan tullut televisiosta! Tänä vuonna otin rauhallisesti ja nautin jokaisen tavaran paikalleen saamisesta. Ei tarvinut stressata mistään, sillä tiesin, että aikaa on riittävästi. Näyttelystä tuli hyvä. Laitan teille kuvia, kun saan niitä napsittua vaikka ensi viikolla.
-

Mukavaa joulunalusaikaa yöllisestä sirkkojen sirityksestä!

lauantai 26. marraskuuta 2011

Onnea on omistaa kutsuva sisäänkäynti




Peikkokukkulalla vietämme loppukevättä. Kolmen viikon päästä alkaa kesä.

Vihdoinkin keksimme käyttöä lehmäntaljalle. Mihinkään huoneeseen se ei sopinut matoksi, joten kokeilin sitä tuohon rottinkisohvalle. Siinä se on ihan mukava. Nyt vaan nuo virkkaamani tyynyt eivät enää sovi tyyliin, höh.
Kuistin alla istuskelen silloin, kun olen netissä. Ulkona on silloin tällöin hieman parempi yhteys. Samalla kuulen lintujen sirkutuksen ja sirkkojen sirityksen. Tuolla kukkien takana näkyvän valkoisen pöydän ääressä minä nytkin kirjoitan tätä tekstiä.

Kuistilla myös grillaamme pari kertaa viikossa. Lounaan syömme gazebon alla mäntyjen katveessa. Gazebo on yhäkin rikki, mutta kun se nojaa yhteen paksuun mäntyyn, sitä voi käyttää. Kun laitoni verhot siihen takaisin, ei enää edes huomaa, että se on vähän kenossa.



Jos tämä viimeisen kuvan sisäänkäynti olisi jossakin muussa blogissa tai lehdessä, olisin kuolla kateudesta ;) Kehtaako/saako näin edes sanoa? Olen tyytyväinen kotiini. Täytyykö sen olla salaisuus? "Kel onni on, se onnen kätkeköön"...miksi ihmeessä?

Pussukat painoiksi

Chilessä ei myydä lainkaan pöytäliinapainoja - ainakaan en ole sellaisiin törmännyt kuuden vuoden aikana. Toin Suomesta verhonipsuja (niitäkään en ole täältä löytänyt), jotta voisin tehdä betonista kivoja painoja, mutten ole vielä päässyt niin pitkälle asti. Nyt kuitenkin pöytäliina liehuu tuulessa ja lentelee ympäri Peikkokukkulaa tai sitten yksi kulma läiskähtää suoraan soppalautaselle. Tänään sain siitä tarpeekseni ja mietin, miten voisin tehdä PIKAISESTI pöytäliinapainoja.


Keräsin tieltä sopivanpainoisia kiviä, kääräisin ne kankaaseen, kiristin nauhalla ja kiinnitin verhonipsut. Ihan hauskat näistä tuli!

Nyt pysyy Suomesta tuotu kerniliina (niitäkään ei saa täältä) aisoissa.
-
Olette tietysti huomanneet, että postaustahtini on harventunut. Se ei johdu pelkästään kiireestä, vaan seuraavasta: Latasin tämän postauksen kahta kuvaa nettiin KAHDEKSAN TUNTIA! Kyllä siinä bloggaustahti hidastuisi paremmisakin piireissä....

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Synnytystuskia

Pitäisi pökätä maailmaan lumikuningatar. Kolmisen viikkoa laskettuun aikaan. Syntyykö vai eikö synny ajoissa?

tiistai 15. marraskuuta 2011

Emalimuki ja villakäsi

Kyllä emalimuki käy pirtelönjuontiinkin, vaikkei se ehkä ihan ekaksi tule mieleen. Tilasin Suomesta kuusi erilaista Muurlan emalista muumimukia ja lisäksi sain tämän kuvassa näkyvän Suomen tuliaisena ystävältäni, joka myös asuu Chilessä. Kiitos P! Hankin mukit pihakäyttöön. Niitä on kiva kannella ulkona, kun ovat muuta kuin muovia, mutteivät silti mene rikki. Meillä alkavat nyt mansikat kypsyä, joten mansikkapirtelöä on tullut hurautettua muutaman kerran. Vadelmapirtelöä tullaan juomaan varmaan paljon tänä kesänä!


Lumikuningatar on saanut kädet ja käsivarret. Minä olen yrittänyt ehtiä nauttimaan ihanasta kevätpäivästä hetkittäin. Ei ole mennyt ihan koko päivä työhuoneessa.


Joku kyseli siitä gazeboni kohtalosta pari postausta aiemmin. Peikkokukkulalla riehui kamala myrsky ja juuri silloin olin yksin kotona. Myrsky meni gazebon katon alle ja yritti repiä gazebon irti paikoiltaan. Koska se oli kiinnitetty hyvin tukevasti maahan, se ei päässyt irtoamaan, joten metallipylväät vääntyivät ja pultit irtosivat kokonaan paikoiltaan. Sitä ei edes saa korjattua ilman hitsaajaa. Tällä viikolla yritän löytää Yumbelista hitsaajan, joka voisi tulla korjaamaan rakkaaksi käyneen gazeboni.


Nyt menen kastelemaan puutarhaa, sekin jokapäiväinen touhu on alkanut :)

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Irtiotto arjesta ja koirahuolia

Voisi kuvitella, että Peikkokukkulalla asuu vain rentoutuneita ihmisiä, jotka nauttivat luonnonrauhasta ja viettävät kiireetöntä elämää. Väärin. Minä asun työpaikallani on olen tällä hetkellä väsynyt ja stressaantunut. Vaikka yritän päivällä poistua hetkeksi ulos ja nauttia keväästä, lintujen liverryksestä, erivärisistä kukista ja kasvimaan taimien kasvamisesta, en pääse pois työpaikaltani. Aivoissa kalvaa jatkuvasti pitkä lista tekemättömiä töitä ja pitkä lista koiranvaatetilauksia. Harrastus ei tunnu joka päivä harrastukselta. Joulunäyttelyn avaamiseen on enää muutama viikko ja lähes kaikki suurimmat työt ovat vielä tekemättä. Kauhulla ajattelen seuraavia viikkoja.

-
Olivialla on kipua niskan tienoilla ja se on kovalla kipulääkityksellä. Lääkitys kesti viisi päivää ja torstain se ehti olla lääkkeittä. Perjantaina sen vasen takajalka ei enää toiminut ja se sai oudon kipukohtauksen, jolloin se tuijotti ilmaan ja kouristi etujalkojaan. Pari päivää sitä ennen Leya alkoi kirkua tuskasta, kun nostimme sen syliin.
-
Lauantaina lähdimme sitten taas eläinlääkärille molemmat koirat mukanamme ja minulla ja miehellä kiersi kauhuajatukset aivoissa. Olimme molemmat netistä lukeneet neurologisista sairauksista, syringomyeliasta ja muista kauheista taudeista. Vaikkei Olivialla olekaan syringomyelian pitkästä oirelistasta kuin pari ja vaikka juuri ne tyypillisimmät oireet puuttuvat, niin silti sitä kuvittelee, että jos kuitenkin...
-
Eläinlääkäri katsoi Olivian röntgentulokset ja oli näkevinään pientä häikkää kaularangassa. Se näkyi sivulta otetussa kuvassa, mutta ei takaa otetusta. Olivia sai määräyksen jatkaa särkylääkkeitä vielä useamman viikon ja se myös joutuu nyt käyttämään tukiliiviä (muistatteko vielä Yodan motoristiliivin?) Olivia joutui myös boksilepoon, eli ei hyppelyä eikä paljon liikuntaa. Mikäli vaiva ei mene pois muutamassa viikossa, tutkimuksia täytyy jatkaa. Eläinlääkäri ei edes sivulauseessa maininnut syringomyelian mahdollisuudesta, eikä hän esittänyt sellaisia kysymyksiä, joita hänen olisi pitänyt kysyä, jos olisi tautia epäillyt, joten toivomme nyt vain parasta!

Kun eläinlääkäri kuuli, että Leyalla alkoi muutama päivä sitten samantapaiset oireet, oli hänkin ymmällään. Eihän voi mitenkään olla mahdollista, että saman perheen kaksi aivan eri sukua olevaa chihuahuaa sairastuu neurologiseen sairauteen viikon sisällä! Leya määrättiin myös boksilepoon, varmuudeksi tukiliivin käyttöön ja särkylääkkeille, vaikkakin pienemmällä annostuksella. Myös Leyalla huomasimme kipua takajaloissa. Varmuudeksi otettiin vielä verikoe Oliviasta, jotta suljetaan infektioiden mahdollisuudet pois.
-
Minä, mieheni ja eläinlääkäri olemme kaikki ymmällämme, mikä ihme niska-jalkakipu voi iskeä kahteen chihuun yhtäaikaa. Olemme pohtineet, ovatko isot koiramme astuneet juostessa molempien päälle. Harjis-Blondi tykkää alistaa chihuja siten, että se jättää ne vatsansa alle, mutta eihän se paina kuin nelisen kiloa, eikä se koskaan edes koukista raajojaan, joten ei se paljon painoa chihujen päälle laita. Taika (n.15 kiloa) ja Luna (n. 30 kiloa) ovat painavia, mutteivät koskaan leiki chihujen kanssa. Olisivatko ne voineet astua niiden päälle? Nämäkin arvuuttelut tuntuvat epätodennäköisiltä, sillä chihu-isokoira-kokoonpanolla tässä ollaan oltu jo monta vuotta, eikä ongelmia ole ollut. Miten muka yhtäkkiä kaksi chihua olisi loukannut yhtäaikaa?
-
Maanantaina kuulemme verikokeiden tulokset ja ehkä tiedämme hieman lisää. Aina sitä vaan muistaa Suomen hyvät puolet ja näkee Chilen huonot puolet, mutta nyt eläinlääkäreillä rampatessa huokaisee helpotuksesta siitä, että asumme Chilessä. Koiran röntgenkuvaaminen maksoi vain 20 euroa ja verikoe maksoi 12 euroa! Eläinlääkärin vastaanotto maksaa 10 euroa. Suomessa on ”hieman” toiset hinnat!
-
Meidän oli tarkoitus viettää lauantaina rentoutuspäivä, lähteä pois kotoa, mennä syömään ja katsomaan merta, jotta pääsisin hetkeksi pois työpaikaltani. Olin kovin allapäin, kun chihut olivat niin kipeitä ja kun rentoutuspäiväni meni eläinlääkärien takia niin mönkään. Eläinlääkäri ja verikoe toisella eläinlääkärillä kuitenkin olivat ohi jo puolen päivän aikoihin ja koirat voivat olosuhteisiin nähden hyvin, joten päätimme, että tehdään jotain kivaa kuitenkin. Ei palattaisi vielä Peikkokukkulalle, koska ex-aputyttöni oli lupautunut talonvahdiksi iltaan saakka.


Kävimme ostamassa uuteen teollisuuskoneeseeni (joka ei toimi vieläkään!) uusia korkealuokkaisempia neuloja, jotta korjaaja voisi maanantaina selvittää, johtuuko vika huonoista neuloista vai itse koneesta. Korjaajalla itsellään ei ole yhtään neuloja! Tällaista elämä on Chilessä...
-
Neulojen oston jälkeen suuntasimme auton nokan kohti Coliumoa, pientä kyläpahasta, joka kärsi tsunamissa reilu vuosi sitten. Meidänhän piti ostaa sieltä pieni lomatalo, mutta muutimme sitten mieltämme joitakin kuukausia ennen tsunamia. Päätimme mennä katsomaan, miten uudelleenrakentamistyöt ovat päässeet vauhtiin.
-
Coliumoon ajaa Concepcionista tunnissa. Ajetaan hyvin rumien merenrantakaupunkien, Pencon, Lirquenin ja Tomen läpi. Ne ovat teollisuus- ja satamakaupunkeja, joiden tehtaat ovat lähes kaikki kuolleet ja köyhyys näkyy todella pahasti. Kaikki on rappeutunutta ja rumaa. Juuri ennen Dichatoa (suomalaiseen makuun hyvin ruma uimarantakaupunki) kääntyy pikkuinen tie vasemmalle ja sitä ajetaan noin vartin verran Tyynenmeren rantaan saakka. Matkalla näkyy surkeita peltitaloja ja muovivessoja, jotka rakennettiin kiireellä tsunamissa talonsa menettäneille ihmisille, joista suurin osa on kalastajaperheitä.


Juuri kun meri alkaa näkyä, aletaan lasketua jyrkkää kiemurtelevaa tietä pitkin ja siellä on Coliumon idyllisin kohta. Tien vierellä on parempiosaisten kesäasuntoja. Itse talot eivät ole mitään palatseja, mutta paikalliseen tasoon nähden hienoja. Puutarhat ovat kauniita, kuten kivimuuritkin. Koska ne ovat kaikki jyrkässä rinteessä, niille ei ollut käynyt kuinkaan, vesi ei sinne asti ollut yltänyt.
-
Me menimme syömään vakioravintolaamme, joka on niin vaatimaton, että teitä ehkä naurattaisi. Se on aivan meren vieressä ja etupihalla ravintolan sisäänkäynnin edessä kuivatetaan pyykkejä. Lokit ja pelikaanit istuvat vesirajassa levien peittämillä kivillä. Pöydät ja tuolit ovat masentavan rumia, seinät maalattu läikikkään sinapinkeltaiseksi, eikä mistään meritunnelmasta ole kuultukaan näköalaa lukuun ottamatta. Ravintolan vieressä on perheen talo. Molemmat tuhoutuivat tsunamissa. Nyt keskeneräisen ravintolan seinillä on valokuvia tsunamin jälkeisestä ravintolasta, josta oli jäljellä vain alakerran betoniseinät. Toinen kerros kattoineen oli meren poispyyhkäisemä. Kaikki talot noin 30 metriä vesirajasta olivat tuhoutuneet samalla tavalla.

Söimme Paila Marinan ja Mariscal Calienten, jotka ovat molemmat merenherkkukeittoja. Ne tuodaan pöytään savilautasilla ja keitto kiehuu vielä pitkään niissä. Lopuksi vielä söimme merenherkkuempanadakset ravintolan ulkopuolella lintuja katsellen. Leya ja Olivia haukkuivat boksistaan ravintolan pihakoirille sekä pelikaaneille. Ne olivat molemmat hyvällä tuulella :)
-
Annoimme ruokaa, vettä ja särkylääkkeet pikkukoirille ja päätimme mennä rannalle. Nämä rannat eivät ole mitään palmujen koristamia turistirantoja päivänvarjoineen! Miehet kumisaappaissaan kahlaavat vesirajassa ja nyppivät kiviltä merilevää syötäväksi ja myytäväksi. Päästimme koirat hiekalle. Ajattelimme, että saavat hieman kävellä, ennen kuin laitamme ne taas lepäämään boksiin. Molemmat pikkukoirat riemastuivat silmin nähden, kun ne saivat pehmeää hiekkaa tassujensa alle! Hännät alkoivat heilua ja kaikkea piti haistella: merileviä, meritähtiä, hiekkaa, kiviä, tikkuja jne. Ne olivat niin onnellisia kurjien sairastelupäivien jälkeen, ettemme raaskineet boksittaa niitä samantien, vaan annoimme niidenkin hieman nauttia vapaapäivästä. Ei ollut kivuista jälkeäkään, kun Leya ja Olivia tepastelivat rantahiekalla. Mitään riehumisia emme kylläkään suvainneet karvaneitojen harrastaa

Käveltyämme hetken palasimme autolle ja suunnistimme kohti Concepcionia. Kävimme vielä romumarkkinoilla, josta emme löytäneet yhtään mitään. Sitten kohti Peikkokukkulaa. Olinkin uutta energiaa täynnä, kun chihut voivat niin hyvin ja minulla oli autossa rannalta napsimiani kasveja. Heti menin kaivamaan multaa kukkaruukkuihin ja istutin uudet kasvini juurtumaan.
-
Oli hyvä päivä. Tänään sunnuntaina olen ottanut rennosti. Normaalit siivoamiset tietty olen hoitanut. Pesin Blondin ja ajoin sen parran. Nyt olen tikutellut lumikuningattaren luomia. Suurikokoinen kolibri juuri lenteli tässä koneeni vieressä ja säikähti minua.
-
Tässä tuli nyt tekstiä korvaamaan viime viikon hiljaisuuden. Pitäkää peukkuja, että pikkukoirat parantuvat, eikä niillä ole mitään loppuelämän lääkityksiä vaativia sairauksia! Pitäkää peukkuja, että selviä seuraavien viikkojen joulunäyttelyyn valmistautumisesta kunnialla. Ja että se teollisuuskoneeni saadaan kuntoon!
-
Hyvää alkavaa viikkoa teille, toivottelee Peikkokukkulan Mia

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Silloin kun...



...elämässä tapahtuu absurdeja asioita, mieli on maassa ja olo musta. Silloin kun joutuu ponnistelemaan, että jaksaa tehdä jokapäiväiset askareet ja kohdella muita ihmisiä hyvin.


Silloin voi iloita vaikka siitä, että toisella puolella maailmaa on ystävä, joka jaksaa kuunnella ja siitä, että suihkulähteessä elää vieläkin - epäilyistä huolimatta - se ainoa sammakkorouva, jolla on silmät selässään.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Alfat

Leya 4 v. ja Chiquitita 11 v.

torstai 3. marraskuuta 2011

Makoiluja

Meillä makoillaan tänään eri syistä.

Chiquitita nauttii uudesta koiratuolista.


Olivia on vähän pipinä ja eläinlääkärille ollaan lähdössä.



Ja Elviralla on eka juoksuaika menossa.



PÖTKÖTELLISIN MINÄKIN, JOS EHTISIN!