Voisi kuvitella, että Peikkokukkulalla asuu vain rentoutuneita ihmisiä, jotka nauttivat luonnonrauhasta ja viettävät kiireetöntä elämää. Väärin. Minä asun työpaikallani on olen tällä hetkellä väsynyt ja stressaantunut. Vaikka yritän päivällä poistua hetkeksi ulos ja nauttia keväästä, lintujen liverryksestä, erivärisistä kukista ja kasvimaan taimien kasvamisesta, en pääse pois työpaikaltani. Aivoissa kalvaa jatkuvasti pitkä lista tekemättömiä töitä ja pitkä lista koiranvaatetilauksia. Harrastus ei tunnu joka päivä harrastukselta. Joulunäyttelyn avaamiseen on enää muutama viikko ja lähes kaikki suurimmat työt ovat vielä tekemättä. Kauhulla ajattelen seuraavia viikkoja.
-
Olivialla on kipua niskan tienoilla ja se on kovalla kipulääkityksellä. Lääkitys kesti viisi päivää ja torstain se ehti olla lääkkeittä. Perjantaina sen vasen takajalka ei enää toiminut ja se sai oudon kipukohtauksen, jolloin se tuijotti ilmaan ja kouristi etujalkojaan. Pari päivää sitä ennen Leya alkoi kirkua tuskasta, kun nostimme sen syliin.
-
Lauantaina lähdimme sitten taas eläinlääkärille molemmat koirat mukanamme ja minulla ja miehellä kiersi kauhuajatukset aivoissa. Olimme molemmat netistä lukeneet neurologisista sairauksista, syringomyeliasta ja muista kauheista taudeista. Vaikkei Olivialla olekaan syringomyelian pitkästä oirelistasta kuin pari ja vaikka juuri ne tyypillisimmät oireet puuttuvat, niin silti sitä kuvittelee, että jos kuitenkin...
-
Eläinlääkäri katsoi Olivian röntgentulokset ja oli näkevinään pientä häikkää kaularangassa. Se näkyi sivulta otetussa kuvassa, mutta ei takaa otetusta. Olivia sai määräyksen jatkaa särkylääkkeitä vielä useamman viikon ja se myös joutuu nyt käyttämään tukiliiviä (muistatteko vielä Yodan motoristiliivin?) Olivia joutui myös boksilepoon, eli ei hyppelyä eikä paljon liikuntaa. Mikäli vaiva ei mene pois muutamassa viikossa, tutkimuksia täytyy jatkaa. Eläinlääkäri ei edes sivulauseessa maininnut syringomyelian mahdollisuudesta, eikä hän esittänyt sellaisia kysymyksiä, joita hänen olisi pitänyt kysyä, jos olisi tautia epäillyt, joten toivomme nyt vain parasta!
Kun eläinlääkäri kuuli, että Leyalla alkoi muutama päivä sitten samantapaiset oireet, oli hänkin ymmällään. Eihän voi mitenkään olla mahdollista, että saman perheen kaksi aivan eri sukua olevaa chihuahuaa sairastuu neurologiseen sairauteen viikon sisällä! Leya määrättiin myös boksilepoon, varmuudeksi tukiliivin käyttöön ja särkylääkkeille, vaikkakin pienemmällä annostuksella. Myös Leyalla huomasimme kipua takajaloissa. Varmuudeksi otettiin vielä verikoe Oliviasta, jotta suljetaan infektioiden mahdollisuudet pois.
-
Minä, mieheni ja eläinlääkäri olemme kaikki ymmällämme, mikä ihme niska-jalkakipu voi iskeä kahteen chihuun yhtäaikaa. Olemme pohtineet, ovatko isot koiramme astuneet juostessa molempien päälle. Harjis-Blondi tykkää alistaa chihuja siten, että se jättää ne vatsansa alle, mutta eihän se paina kuin nelisen kiloa, eikä se koskaan edes koukista raajojaan, joten ei se paljon painoa chihujen päälle laita. Taika (n.15 kiloa) ja Luna (n. 30 kiloa) ovat painavia, mutteivät koskaan leiki chihujen kanssa. Olisivatko ne voineet astua niiden päälle? Nämäkin arvuuttelut tuntuvat epätodennäköisiltä, sillä chihu-isokoira-kokoonpanolla tässä ollaan oltu jo monta vuotta, eikä ongelmia ole ollut. Miten muka yhtäkkiä kaksi chihua olisi loukannut yhtäaikaa?
-
Maanantaina kuulemme verikokeiden tulokset ja ehkä tiedämme hieman lisää. Aina sitä vaan muistaa Suomen hyvät puolet ja näkee Chilen huonot puolet, mutta nyt eläinlääkäreillä rampatessa huokaisee helpotuksesta siitä, että asumme Chilessä. Koiran röntgenkuvaaminen maksoi vain 20 euroa ja verikoe maksoi 12 euroa! Eläinlääkärin vastaanotto maksaa 10 euroa. Suomessa on ”hieman” toiset hinnat!
-
Meidän oli tarkoitus viettää lauantaina rentoutuspäivä, lähteä pois kotoa, mennä syömään ja katsomaan merta, jotta pääsisin hetkeksi pois työpaikaltani. Olin kovin allapäin, kun chihut olivat niin kipeitä ja kun rentoutuspäiväni meni eläinlääkärien takia niin mönkään. Eläinlääkäri ja verikoe toisella eläinlääkärillä kuitenkin olivat ohi jo puolen päivän aikoihin ja koirat voivat olosuhteisiin nähden hyvin, joten päätimme, että tehdään jotain kivaa kuitenkin. Ei palattaisi vielä Peikkokukkulalle, koska ex-aputyttöni oli lupautunut talonvahdiksi iltaan saakka.
Kävimme ostamassa uuteen teollisuuskoneeseeni (joka ei toimi vieläkään!) uusia korkealuokkaisempia neuloja, jotta korjaaja voisi maanantaina selvittää, johtuuko vika huonoista neuloista vai itse koneesta. Korjaajalla itsellään ei ole yhtään neuloja! Tällaista elämä on Chilessä...
-
Neulojen oston jälkeen suuntasimme auton nokan kohti Coliumoa, pientä kyläpahasta, joka kärsi tsunamissa reilu vuosi sitten. Meidänhän piti ostaa sieltä pieni lomatalo, mutta muutimme sitten mieltämme joitakin kuukausia ennen tsunamia. Päätimme mennä katsomaan, miten uudelleenrakentamistyöt ovat päässeet vauhtiin.
-
Coliumoon ajaa Concepcionista tunnissa. Ajetaan hyvin rumien merenrantakaupunkien, Pencon, Lirquenin ja Tomen läpi. Ne ovat teollisuus- ja satamakaupunkeja, joiden tehtaat ovat lähes kaikki kuolleet ja köyhyys näkyy todella pahasti. Kaikki on rappeutunutta ja rumaa. Juuri ennen Dichatoa (suomalaiseen makuun hyvin ruma uimarantakaupunki) kääntyy pikkuinen tie vasemmalle ja sitä ajetaan noin vartin verran Tyynenmeren rantaan saakka. Matkalla näkyy surkeita peltitaloja ja muovivessoja, jotka rakennettiin kiireellä tsunamissa talonsa menettäneille ihmisille, joista suurin osa on kalastajaperheitä.
Juuri kun meri alkaa näkyä, aletaan lasketua jyrkkää kiemurtelevaa tietä pitkin ja siellä on Coliumon idyllisin kohta. Tien vierellä on parempiosaisten kesäasuntoja. Itse talot eivät ole mitään palatseja, mutta paikalliseen tasoon nähden hienoja. Puutarhat ovat kauniita, kuten kivimuuritkin. Koska ne ovat kaikki jyrkässä rinteessä, niille ei ollut käynyt kuinkaan, vesi ei sinne asti ollut yltänyt.
-
Me menimme syömään vakioravintolaamme, joka on niin vaatimaton, että teitä ehkä naurattaisi. Se on aivan meren vieressä ja etupihalla ravintolan sisäänkäynnin edessä kuivatetaan pyykkejä. Lokit ja pelikaanit istuvat vesirajassa levien peittämillä kivillä. Pöydät ja tuolit ovat masentavan rumia, seinät maalattu läikikkään sinapinkeltaiseksi, eikä mistään meritunnelmasta ole kuultukaan näköalaa lukuun ottamatta. Ravintolan vieressä on perheen talo. Molemmat tuhoutuivat tsunamissa. Nyt keskeneräisen ravintolan seinillä on valokuvia tsunamin jälkeisestä ravintolasta, josta oli jäljellä vain alakerran betoniseinät. Toinen kerros kattoineen oli meren poispyyhkäisemä. Kaikki talot noin 30 metriä vesirajasta olivat tuhoutuneet samalla tavalla.
Söimme Paila Marinan ja Mariscal Calienten, jotka ovat molemmat merenherkkukeittoja. Ne tuodaan pöytään savilautasilla ja keitto kiehuu vielä pitkään niissä. Lopuksi vielä söimme merenherkkuempanadakset ravintolan ulkopuolella lintuja katsellen. Leya ja Olivia haukkuivat boksistaan ravintolan pihakoirille sekä pelikaaneille. Ne olivat molemmat hyvällä tuulella :)
-
Annoimme ruokaa, vettä ja särkylääkkeet pikkukoirille ja päätimme mennä rannalle. Nämä rannat eivät ole mitään palmujen koristamia turistirantoja päivänvarjoineen! Miehet kumisaappaissaan kahlaavat vesirajassa ja nyppivät kiviltä merilevää syötäväksi ja myytäväksi. Päästimme koirat hiekalle. Ajattelimme, että saavat hieman kävellä, ennen kuin laitamme ne taas lepäämään boksiin. Molemmat pikkukoirat riemastuivat silmin nähden, kun ne saivat pehmeää hiekkaa tassujensa alle! Hännät alkoivat heilua ja kaikkea piti haistella: merileviä, meritähtiä, hiekkaa, kiviä, tikkuja jne. Ne olivat niin onnellisia kurjien sairastelupäivien jälkeen, ettemme raaskineet boksittaa niitä samantien, vaan annoimme niidenkin hieman nauttia vapaapäivästä. Ei ollut kivuista jälkeäkään, kun Leya ja Olivia tepastelivat rantahiekalla. Mitään riehumisia emme kylläkään suvainneet karvaneitojen harrastaa
Käveltyämme hetken palasimme autolle ja suunnistimme kohti Concepcionia. Kävimme vielä romumarkkinoilla, josta emme löytäneet yhtään mitään. Sitten kohti Peikkokukkulaa. Olinkin uutta energiaa täynnä, kun chihut voivat niin hyvin ja minulla oli autossa rannalta napsimiani kasveja. Heti menin kaivamaan multaa kukkaruukkuihin ja istutin uudet kasvini juurtumaan.
-
Oli hyvä päivä. Tänään sunnuntaina olen ottanut rennosti. Normaalit siivoamiset tietty olen hoitanut. Pesin Blondin ja ajoin sen parran. Nyt olen tikutellut lumikuningattaren luomia. Suurikokoinen kolibri juuri lenteli tässä koneeni vieressä ja säikähti minua.
-
Tässä tuli nyt tekstiä korvaamaan viime viikon hiljaisuuden. Pitäkää peukkuja, että pikkukoirat parantuvat, eikä niillä ole mitään loppuelämän lääkityksiä vaativia sairauksia! Pitäkää peukkuja, että selviä seuraavien viikkojen joulunäyttelyyn valmistautumisesta kunnialla. Ja että se teollisuuskoneeni saadaan kuntoon!
-
Hyvää alkavaa viikkoa teille, toivottelee Peikkokukkulan Mia
