sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
Monet kasvot ja löhötyyny
lauantai 28. huhtikuuta 2012
Lumikuningatarneule
perjantai 27. huhtikuuta 2012
Apinat

-
Onko sinulla nukkeja tai leluja, joita et enää tarvitse? Jos tahdot niille arvoisensa elämän, voit lahjoittaa ne tulevaan nukkemuseooni. Maksan postimaksut. Peikkokukkulan museoon ovat tervetulleita nuket ja lelut, jotka ovat 70-luvulta tai sitä vanhempia. Lahjoittajan nimi tulee näkyviin tahdottaessa. Museon arvioitu avaamisaika on vuonna 2013.
torstai 26. huhtikuuta 2012
Suklaata


keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
Ceviche






tiistai 24. huhtikuuta 2012
Romumarkkinoiden satoa



maanantai 23. huhtikuuta 2012
Mummokärry
Chilessä kärryn kanssa kulkemista ei tarvitse lainkaan hävetä. Täällä kärryjä käyttävät kaikki, sillä monilla ei ole autoa. Ostokset pitää raahata kotiin ilman auton apua. Miehet kulkevat torille kärryn kanssa, naiset markettiin, lapsilla on vetokahvalliset ja pyörälliset koulureput ja minulla punainen ferrarikärryni :D
Kärryt ovat myös siksi hyvät, että saan asennettua helposti pussiosan päälle pienen koirankantolaukun, johon mahtuu yksi tai kaksi chihua kulkemaan mukanani. Varsinkin Yoda usein kulkee kanssani kaupungilla katselleen kassista kaupungin vilskettä.
Kyllä minua joskus rehellisesti sanottuna vähän nolottaa tuo kärry, jos muuten olen pukeutunut erityisen nätisti, mutta mukavuus ennen kaikkea! Kehtaatko sinä kulkea kärryn kanssa? Onko se Suomessa yhä mummouden merkki?
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Ottoni mun




Pianon merkki on Carol Otto. Restauroija ei osannut tarkkaan sanoa, miten vanha piano on. Hän sanoi sen olevan 1940-1960 -luvuilta.
Palasimme kotiin ja kävin parin päivän kuluttua maksamassa pianon ja kuljetuksen miehen pankkitilille. Viikon päästä siitä mies tuli avolava-autonsa kanssa tuon kolmen tunnin matkan ja toi Ottoni mun Peikkokukkulalle.
Nyt on pimputus raikunut kukkulalla jokaikinen päivä. Ensimmäiset päivät menivät lievän epätoivon merkeissä, sillä en muistanut yhtään mitään. Tuntui mahdottomalta katsoa nuotteja ja ajatella sitä, että osasin soittaa joitakin kappaleita jopa ulkomuistista. Nyt Myrskyluodon Maija puoleenväliin ja Liebesträume (se kahvimainosmusiikki) kokonaan sujuvat jo katsomatta nuotteja, samoin Balladi Adelinelle. Tonava kaunoista, Rosamundea, Beautiful Dreameriä ja muita soittelen hitaanlaisesti nuoteista. Seuraavat vuodet varmaan kuluvat samoja kappaleita jankaten. Edistystä tuskin paljon tapahtuu ilman pianotunteja. Tärkeintä kuitenkin on se, että itse nauttii (ja mieskin pyytää joka päivä soittamaan hänelle)!
Eniten nautin soittaa kappaleita, jotka kuulostavat kauniilta, mutta jotka eivät ole liian vaikeita. Silloin nauttii enemmän musiikista, kun ei tarvitse keskittyä niin hirveästi sormiin, virheisiin ja vaikeisiin paikkoihin. Osaatko suositella minulle nuottikirjaa, jossa on HELPOKSI SOVITETTUJA mutta KAUNIITA kappaleita? Saisi olla klassista musiikkia, elokuvamusiikkia ja muuta TUNNELMALLISTA.
lauantai 21. huhtikuuta 2012
perjantai 20. huhtikuuta 2012
torstai 19. huhtikuuta 2012
Nuttutehdas

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
Autovakuutuksesta juustosetti


Viime vuonna saimme ilmaiseksi työkalusetin, jonka mittanauha hajosi heti, vasaranvarsi meni kiharalle parin käytön jälkeen, ruuvimeisseli on löysä jne. Edellisvuonna meitä lahjottiin pyörällisellä pienellä matkalaukulla. Se on jopa toiminut. Toivotaan nyt pitkää ikää tälle hienolle juustosetille. Juustot vaan ovat Chilessä niin kalliita, että mitään juustotarjottimia täällä hyvin harvoin kenenkään luona näkee.
tiistai 17. huhtikuuta 2012
Neule



Kiitos S:lle lehdistä ja äidille niiden lähettämisestä!
maanantai 16. huhtikuuta 2012
Mamuschka

Ulkosuomalaisen onni

Suomalaisten ystävien vierailusta, suomalaisista irtokarkeista, suomenkielisistä kirjoista, siitä kun maailmalla löytää jotakin "suomalaista" kaupasta, vaikka se olisikin vain nimi, suomalaisen ystävän tekemistä suomalaisista munkeista...ja kaikella tällä minua lellittiin helmi-maaliskuun aikana! Mukavia kesämuistoja!
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Matka Barilocheen - osa 6 - venereissulla



