Puulaatikon tuunaus

Puulaatikon tuunaus ja ikäväni Turun saaristoon

Löysin tällaisen puulaatikon mieheni siskon pihalta nyt, kun tyhjennämme taloa vuokralaisia varten. Siinä se oli, kauan odottamani tavallinen puulaatikko tuunausharjoituksiin.

Kuvassa laatikon alkupräinen vanhan laudan väri on paljon kauniimpi kuin se oikeasti oli. Oikeasti laatikko näytti vain rumalta ja likaiselta.

Tältä se näyttää nyt. Ja nyt kerron, miten sen tein ja mistä sain idean.

Minulla on kauhea ikävä Turun ja muutenkin Suomen saaristoon. Ikävöin saariston punarunkoisia käkkyräisiä mäntyjä, harmaita peruskallioita ja jäkälää. Ikävöin punamultaisia venevajoja, rauhallisia poukamia ja kaisloja. Ikävöin siistejä tienpientareita, kesäkukkia ojissa, meidän rantakallioitamme ja lokkien kirkumista.

Kun aloin hioa hiomakoneella laatikkoa, peucot ja tiuquet kirkuivat taivaalla ja mieleni palasi taas kerran Suomeen. Tuntui ihan siltä, kuin lokit olisivat kirkuneet ja minä olisin löytänyt tuon laatikon merenhuuhtomana jostain Suomen ulkosaaristosta. Sitten päätin, että laatikosta tulee sen näköinen, kuin minusta tuntui. Hioin koneella kaikki kulmat pyöreän pehmeiksi, kuin meri olisi sen pehmittänyt.

Hiottuani laatikon hinkkasin kulmiin kenkäplankkia ja kynttilää. Chilessä ei ole kuultomaaleja eikä vahoja, ainakaan tässä osassa Chileä, missä minä asun, joten mietin taas kerran, miten saan läpikuultavan vaikutelman. Otin ämpärillisen primeriä (maitomaista pohjamaalia), jolla sudin suurpiirteisesti laatikon kahteen kertaan. Primerin kuivuttua hioin kulmista, jotta sain kuluneen vaikutelman. Ajatuksissani laatikko olisi saanut näyttää vielä enemmän harmaalta, mutta tämä valkoisempi tuloskin on nätti.

Sitten vielä mietin, minkä tekstin painaisin kylkeen. Meinasin laittaa ensin meidän perheemme mökkisaaren nimen, mutta sitten pääsyin Houtskäriin, koska nimi on pidempi. Kirjaimia maalatessani kaduin kuitenkin pitkää nimeä, työ nimittäin oli vaikeaa.

Minulla ei ole mitään kirjainsabluunia, joten piirsin ensin itse kirjaimet paperille. En löytänyt oikean kokoisia kirjaimia tekstinkäsittelyohjelmasta, enkä saanut suurennettua niitä kotikonstein. Osainpa kuvankäsittelyä edes vähän! Piirsin kirjaimet paperilta piirtoheitinkalvolle ja leikkasin saksilla. Yritin tuputtaa mustaa maalia sabluunan läpi laatikon kylkeen, mutta koska raakalauta on niin röpöliäistä, maalia meni vaikka miten paljon sabluunan alle tehden kirjaimista rumat. Jouduin lopulta maalaamaan kaikki kirjaimet siveltimellä. Pidin sabluunaa vain siksi, että sain kirjaimista samankokoisia. Kun kirjaimet olivat kuivuneet, hioin niitä kuluneen näköiseksi. Meinaan hioa vielä vähän lisää.

Mieheni siskon luota löytyi vielä yksi puinen tomaattilaatikko, sellainen heppoisempi tekele. Se saa seuraavaksi saman käsittelyn ja tulee jatkamaan "saaristolaissarjaani".

Kuvissa esiintyvät chihuahuat Yoda 2 v. ja sen tytär Olivia 4 kk.

Ykköskoiramme syntymäpäivä

Rakas pikkuinen Chiquititamme täytti 28.9.2009 kokonaista YHDEKSÄN vuotta! Alla olevassa kuvassa näkyy Chiffeliffen suhtautuminen ikäänsä :)

Chiquitita liittyi meidän perheeseemme uuden vuoden aattona 2001. Ostimme sen Fort Lauderdalesta Floridasta. Etsin silloin lyhytkarvaista poikachihua, mutta kun näin pitkäkarvaisen suklaanvärisen tyttöpennun, pyörsin kaikki aiemmat päätökseni. 600-grammainen karvakorva lähti mukaamme ensin New Yorkiin ja sieltä Suomen pakkasiin.

Sopeutuminen Suomen ilmastoon ei ollut helppoa pikkupennulle. Se sai hengitysteiden tulehduksen ja olisi voinut kuolla, jollen olisi tajunnut viedä sitä eläinlääkärille. Tuolloin en ymmärtänyt koirista vielä mitään, mutta onneksi lamppu syttyi päässäni silloin, kun näin sen makaavan flegmaattisena pesässään nenä täynnä töhnää. Antibiooteilla pikkuinen parani ja on sen jälkeen ollut huipputerve koira.

Chiquitita on matkustellut ympäri Suomea, Yhdysvaltojen itärannikon Kanadan rajalta Niagaran putouksilta Floridan Key Westiin, Chilessä Santiagosta Chiloen saarelle, Itävallassa, Englannissa, Ranskassa ja kerran jopa Ruotsin maaperällä, mutta lentokoneesta emme silloin saaneet poistua:) Chiffeliffe on asunut kolmessa maassa ja se rakastaa suurkaupunkeja toisin kuin ihmisäitinsä.

Chiquitita Chikkendaale Daalendaale Mianpieni Liianpieni Hauvavauva Vauvahauva Aaltonen rakastaa Telle-mummolta saamaansa karvaista pyöreää lelua, jonka sisällä on piippi sekä kumilelua, jonka molemmissa päissä on pallot. Chiffe kantaa joka ilta lelunsa keskelle lattiaa ja tappaa ne. Chiffen lempiruokaa ovat nakit, kana ja juusto.

Chiffelille (Kassi-Alma) on ollut melko epäsosiaalinen koira. Se on tykännyt vain ihmisistä ja niidenkin kanssa on pitänyt tehdä tuttavuutta vähintäin puoli tuntia, ennen kuin uusi ihminen on hyväksytty Chikken kaveriksi. Vanhemmiten Chiquitita on muuttunut. Nykyään ihmiset pääsevät suosioon jo muutamassa minuutissa ja muihin koiriin se on tottunut pakon sanelemana, sillä koiralauma on kasvanut.

Chiquitita oli viisi ensimmäistä elinvuottaan ainoa koiramme, lellitty ja paijattu. Sitten perheeseen hankittiin vahtikoiria ja pian lisää chihujakin. Chiquitita oirehti puremalla häntänsä melkein kuolioon, mutta kun tästä alkukriisistä oli selvitty, ei enää tällaisia masennuskausia ja mielenosoituksia ole ilmentynyt. Chikke ei yhäkään tahdo leikkiä muiden koirien kanssa, mutta nyt se sietää niitä. Chikke nukkuu samassa pesässä muiden chihujen kanssa ja antaa niiden käyttää selkää tyynynään (erityinen armonosoitus!)

Chiquitita on arvonsa tunteva matriarkka. Sen kahteen lempileluun eivät muut chihut saa koskea. Jos joku yrittää, se ärähtää, eikä kukaan sen jälkeen katsokaan leluun päin. Chiquititalla on chihujen dormitoriossa peti toisessa kerroksessa, jossa se saa olla rauhassa, jos se tarvitsee yksinäisyyttä.

Meidän laumamme toivoo Chiquititalle ainakin yhdeksän vuotta lisää terveitä elinpäiviä! Juhlavastaanotto pidetään tässä muutaman viikon sisällä chihukavereiden ja grillausten merkeissä.

ONNEA VIELÄ RAKASRAKAS CHIQUITITAMME!!!

Ompeluboksin tuunaus

Ompeluboksin tuunaus ja löpinää Yumbelista

Ostin juuri Chileen muutettuani nelisen vuotta sitten Yumbelin pikkukaupungista ompelulaatikon, jonka kanteen on tökerösti poltettu kaupungin suojeluspyhimyksen San Sebastianin kuva. Laatikko menisi ihan sellaisenaan, jos se olisi matkamuisto. Minä kuitenkaan en tahdo matkamuistoa Yumbelin kaupungista, sillä asuin siellä kaksi vuotta ja sen saman ajan kiihkeästi vain tahdoin sieltä pois. Nyt asumme Yumbelista 20 kilometrin päässä ja käymme siellä kerran-pari kuukaudessa postissa ja laskuja maksamassa

Tein itse sabluunan, jossa on M-kirjain. Tuputin mustan maalin sabluunan läpi. Kun maali oli kuivaa, maalasin vielä neulan ja lankaa. Lopuksi hioin kuvaa kuluneeksi.

Viikko sitten meinasi käydä niin, että joudumme muuttamaan takaisin Yumbeliin ainakin osaksi viikkoa, mutta huh, selvisin säikähdyksellä! Mieheni sisko saikin vuokrattua "casansa", joten meidän ei tarvitse muuttaa sinne vahtimaan taloa. Chilessä talo ei voi olla tyhjänä, sillä jos joku tietää, että se on asumaton, siihen yritetään saman tien murtautua. Nyt me olemme auttaneet huonekalujen raahauksessa. Niitä on raijattu toisen siskon ullakolle, meidän varastoomme ja Concepcionin asuntoon sekä varastoon. Onneksi kaikki tavarat ovat löytäneet paikkansa.

Etsin netistä vanhojen saksien kuvia ja valitsin niistä parhaan. Pienensin kuvan koneella ja tulostin. Tein sabluunan ja tuputin maalia sen läpi. Maalasin vielä neulan ja lankaa ja hioin kuluneen näköiseksi.

------------------------

Siellä Yumbelin talon pihalla keräilin kukkaruukkuja ja kasveja, jotka sain itselleni ja katselin ympärilleni. Totesin mielessäni onnellisena, että kyllä on hyvä, ettei minun tarvitse siellä taas asua, sillä se ympäristö vetää mieleni maahan. Jossain paikoissa ei vain tunnu hyvältä.

Tältä laatikko näytti ennen. Nyt noita poltettuja kuvia ja tekstejä ei näe, ellei tiedä niitä etsiä uusien maalauksien alta. Hioin laatikoston kauttaaltaan ja maalasin mustan pohjamaalin. Tämän jälkeen maalasin viisi kerrosta valkoista maalia ja hioin väleissä. Työ oli niin kova, että jos olisin sen etukäteen tiennyt, en tiedä, olisinko ryhtynyt hommaan. Mutta sainpa hyvää tuunausharjoitusta.

---------------------

Yumbelissa meillä olisi käytössä iso talo monine makuuhuoneineen, mutta minä olen paljon onnellisempi täällä kukkulalla pienessä omassa mökissä!

-----------------

Seuraava tuunausprojekti on miehen siskon pihalta löytynyt tavallinen puulaatikko.

--------------------
Tonttikiemuroiden päivitystä tulossa lähipäivinä.

Chilen 199. itsenäisyyspäivä

Chilen itsenäisyyspäivän tunnelmia

Kaikkien talojen edessä on oltava lippu. Niitä saa ostaa edullisesti kaikista supermarketeista. Myös autoissa käytetään paljon lippuja. Ihmiset koristelevat kotinsa kreppipaperista ja kartongista tehdyillä kansalliskukilla copihueilla ja lipuilla. Kaikkien kauppojen näyteikkunat on koristeltu sinisellä, punaisella ja valkoisella.

Näkymä Reren kellotapulista

Chileläiset juhlivat itsenäisyyspäiväänsä yhtä railakkaasti kuin suomalaiset vappua. Juodaan ja syödään paljon, tanssitaan ja grillataan. Chileläiset ovat kovin patriootteja. Suuri osa ihmisistä ja lähes kaikki lapset pukeutuvat kansallispukuihin ja tanssivat cuecaa. Ihmiset kokoontuvat ramadoihin eli suuriin telttoihin. Juhlallisuudet kestävät perjantaista sunnuntaihin.

Itsenäisyyspäivänä grillataan lihaa ja makkaroita, tehdään empanadaksia (chileläisiä lihapiirakoita), pajaritoksia (pullia, joiden päällä on löysää "marenkia" ja juodaan viiniä ja chichaa (omenasiideriä).

Onnea Chile!

Taktikointia muka...

Keväisiä kukkakuvia Peikkokukkulalta sekä pohdintaa, miksei tontin omistaja soita

Seita (kallojen takana) sekä Luna makoilevat kevätpaisteessa mökin edustalla.

Tontin, jonka tahtoisimme ostaa, omistaja ei ole yhäkään soittanut meille. Hän lupasi soittaa muutaman päivän päästä, mutta nyt on kulunut jo reilut kaksi viikkoa.

Meillä on tällaisia apilankukkia. Ne sulkeutuvat öiksi, eivätkä avaudu edes pilvisellä ilmalla. Kun aurinko paistaa, ne kurkottelevat taivaisiin.

Mieheni sanoi minulle, että aikoo soittaa naiselle ensi viikolla ja kysyä, aikooko tämä myydä vai ei. Mieheni mielestä naisen soittamattomuus on taktikointia. Omistaja muka odottaisi, että me soittaisimme, jotta hän voisi nostaa hintaa. Minä en usko, että nämä ihmiset taktikoivat. Kyllä tästä on jo kahden vuoden kokemus. Jos soittoa ei kuulu, on se aiemmin merkinnyt sitä, että mieli onkin muuttunut. Ei tahdotakaan myydä.

Jos minä tahtoisin myydä taloni tai tonttini ja jos joku osoittaisi kiinnostuksen merkkejä, olisin kyllä soittamassa heti perään. Onhan isoista rahoista kyse. Mutta chileläiset aivot toimivat ihan eri tavalla kuin suomalaiset aivot. Se on tässä neljän vuoden aikana tullut erityisen selväksi. Onneksi mieheni on maailmankansalainen...muuten voisivat olla sukset pahasti ristissä.

Kalloihin ilmastuu joka päivä lisää kukkia.

Minä puran hermostukseni ja kärsimättömyteni työhön. Ompelen koiranvaatteita niin, että koneet sauhuavat.

Etualalla violetat, takana hämyisesti näkyy kukassa oleva rosmariinipensas.

Olen myös ommellut pupuja, maalannut pikkutauluja, tuunannut ompeluboksini, lakannut tauluja, käsitellyt termiittisuojalla puunpalasia, siivonnut varastoa ja kokkaillut. Kaikki tämä muutaman päivän sisällä. Olo on kuin duracellpupulla. Saatan herätä jo viideltä aamulla ja tehdä töitä keskiyöhön. Tai sitten käy niin kuin tänään. Kello on kahdeksan illalla ja aion mennä nukkumaan. Sisustulehtien lukeminen saa minut entistä hermostuneemmaksi, kun unelmien toteutuminen tuntuu olevan liian kaukana. Muumikirjat rauhoittavat. Niitä lueskelen ennen nukahtamista.

Huomenna on Chilen 199. itsenäisyyspäivä.


VIVA CHILE!

Miksei minulla on puutarhablogia?

Siihen, miksei minulla ole puutarhablogia, on monta pätevää syytä:

1. En tunne kasvien nimiä suomeksi, englanniksi enkä espanjaksi
2. Hoidan kasveja silloin kuin huvittaa
3. En tunnista rikkaruohoja "oikeista" kasveista
4. En tiedä, miten kasveja hoidetaan ja milloin annetaan lannoitteita
5. Suosin kasveja, jotka pärjäävät minusta ja kauheasta kesästä huolimatta, ne eivät välttämättä ole edustuskelpoisia blogiin
6. En toteuta minkäänlaatuista järkevää puutarhasuunnitelmaa, vaan olen tökännyt kasveja mihin sattuu sillä periaatteella, että hyvä, kun jotain kasvaa jossakin
7. Masennun kuitenkin kesällä, kun kaikki lurpsahtaa kastelusta huolimatta. (Edelliskesästä viisastuneena en enää laita kukkia maahan, vaan ruukkuihin. Ruukut nostan mökin vierustalle varjoon aina, kun emme ole itse kotona.)

Kaikesta huolimatta, näytän teille nyt kuvia syyskuun tilanteesta.

Kuistin portaiden vierustalla kasvaa palmu. Olen erittäin tyytyväinen valintaan. Teetätin kuistin portaiden molemmille puolille betonista isot penkit kasveille. Ensin laitoin vain kukkia, mutta nehän hukkuivat isoihin laareihin, eivätkä näyttäneet juuri miltään. Sitten keksin hankkia molemmmille puolille palmut. Ne ovat kasvaneet mukavasti ja ovat todella näyttävät. Onneksi ne kasvavat hitaasti korkeutta. Palmut kukoistavat kesälläkin, sillä iltapäivällä mökki antaa varjoa. Betonilaarit myös pitävät kosteuden hyvin mullassa. Palmujen juurelle olen istuttanut pieniä vahvoja pensaita, jotka leikkaan aina, kun ne kasvavat liian pitkiksi. Palmujen alla kasvaa myös paljon muraattia ja krassia.

Aromot (mimosat) kukkivat juuri nyt. Meillä on campo niitä täynnä.

Daphne jo lopettelee kukintaaansa. Siitä tulee ihana tuoksu.

Viime kesänä tein erilaisia puutarhakoristeita ja ruukkuja betonista.

Yksityiskohta mökin kulmalta.

Jokin pelargonian sukulainen. Tämä kasvaa seinustoilla ja kiipeää kuin muratti.

Itse avokadon siemenestä kasvattamani puu. Se on kesät talvet ulkona. Pian se kai täytyy siirtää uuteen ruukkuun tai maahan.

Hedelmäpuu, mutten muista, mikä. Kun siihen tulee hedelmiä, arvoitus ratkeaa. Meillä on niin paljon erilaisia nuoria hedelmäpuita, etten kertakaikkiaan muista niitä.

Tässäkin jokin hedelmäpuu kukkii. Meillä on ainakin seuraavia puita: appelsiini, sitruuna, lime, kirsikka, luumu, päärynä, omena, oliivi, manteli, erilaisia persikka- ja nektariinilajikkeita jne.

Nämä siniset kukat ovat pelastajamme. Niiden nimi on "violeta". Kävimme kaivamassa näitä juurineen naapurin tyhjältä tontilta. Kasvit leviävät kuin rutto ja sehän on hyvä. Me emme saa ruohoa kasvamaan millään kesällä. Vaikka keväällä näyttäisikin, että nyt se on jo niin vahvaa, että se pärjää kesän yli, niin kun joulukuun loppupuolella ollaan, niin karu totuus taas kerran paljastuu. Kaikki palaa! Kastelemme ruohoa joka ilta ja olemme palkanneet naapurinkin kastelemaan ruohoamme, kun itse olemme pois, mutta ei auta. Pitäisi kastella aamuin illoin ja joku raja sentään! Lisäksi emme voi käyttää kastelusysteemiä, vaan itse pitää seistä pari tuntia letkun kanssa. Kastelusysteemi ei toimi kunnolla kesällä, sillä porakaivosta ei tule riittävän paljon vettä kerrallaan. Nämä violetat kuitenkin ovat pärjänneet jo yhden kesän yli ja niille riittää se, että ne saavat joka ilta edes vähän vettä. Eläköön violetat! Me meinaamme istuttaa violetoja joka puolelle nurmikon sijaan.

Kuvassa näkyy myös "papiro" ja eukalyptuspuun lehtiä. Tuo puu on noin 10 metriä korkea ja ikää sillä on vasta nelisen vuotta.

Kalloihin tuli kukat tämän viikon alussa ja lisää on luvassa.

Kalloja, violetoja ja jotain keltaisia "apilankukkia" mökkimme edustalla. Kalla kasvattaa keskitalvella ison pehkon lehtiä. Joka talvi isompi pehko. Sitten alkaa työntyä vartta, jonka yläpää alkaa aueta vaaleiksi kukiksi. Yritimme viime kesän alussa pitää kallaa hengissä kesän yli, mutta se taitaa olla sellainen kasvi, jonka hengissä pitäminen ei onnistu minkäänlaisissa oloissa. Sekä kukat, varret että koko lehtipehko mystisesti häviää olemattomiin kesän alussa. Ensimmäisenä vuonna luulin, että se oli yksivuotinen kasvi (silloin vielä ei tullut kukkia), kunnes seuraavana talvena alkoi taas puskea lehtiä maasta.

Tällaisetkin kukat heräsivät talviunestaan.

Tulevaisuudessa minä meinaan suunnitella vähän tarkemmin puutarhaani, mutta täällä Peikkokukkulalla jatkan tätä samaa linjaa. Kasvakoon täällä ihan niitä kasveja, jotka suosiolla hengissä pysyvät. Viis väriharmoniat...Olen kyllä ajatellut, että tulevaisuudessa tahtoisin taloni viereen vain vaaleanpunaisia ja valkoisia kukkia ja kauemmas talosta sitten muita värejä, mutta niin, että yhdessä paikassa yksi väri ja toisessa toinen. Saapa nähdä, onnistuuko ikinä. Tärkeintä kuitenkin olisi "viidakkotunnelma". Tykkään ulkokasvien suhteen yltiömäisyydestä, eli täytyy olla paljon vihreää.

En ollut mikään viherpeukalo Suomessakaan. En koskaan ehtinyt perehtyä puutarhaan, mutta pieni kiinnostus kytee sisälläni. Mummoni sen taisi minuun istuttaa. Nyt sitten Chilessä minun pitää opetella se kaikki vähäinenkin tieto, mikä minulla oli, uusiksi. Täällä kuitenkin on niin erilainen ilmasto. Esimerkiksi Suomessa syksyllä leikataan pelargoniat ja viedään ne kellariin talvehtimaan. Täällä ne kasvavat ympäri vuoden ja kukkiakin antavat vähän milloin sattuu. Talvella ne näyttävät vähän huonovointisilta, lehdet putoilevat ja ruskistuvat, mutta jo lopputalvesta niihin alkaa kasvaa valtavasti uusia lehtiä ja kesällä ne ovat täynnä kukkia. Pitäisikö minun silti leikata pelargoniat syksyllä. Olisivatko ne sitten paremmassa kunnossa seuraavan kesän? Vai voiko täällä leikata niitä mihin aikaan vuodesta tahansa? Ja pitääkö niitä lainkaan leikata?

Nautiskelua auringossa

Peikkokukkulalla Tomecossa vietetään yhä vielä talvea. Kevät alkaa virallisesti 21. syyskuuta. Nyt on kuitenkin ollut jo joitakin ihania lämpimiä päivä. Chihutkin nauttivat. Joulukuuhun asti on luvassa mukavaa ilmaa ja sitten muuttuukin ilmasto ihan liian kuumaksi sekä koirien että skandinaavien kestää.

Kateutta ilmassa? (Katso Olivian ilmettä...)


Makoisaa lötköttelyä mutillapuskien vieressä.

Ihanat pyllykarvat!


Isä ja tytär

Perheen vanhin ja nuorin koiruus: Alma Olivia 3 kk ja Chiquitita Chikkendaale Daalendaale Mianpieni Liianpieni Hauvavauva Vauvahauva Aaltonen 9 v.


Auringonsäteitä Suomeen!

Peikkokukkulan pajapuoti avattu:)

Peikkokukkulan pajapuotiin tulivat myyntiin ensimmäiset tuotteet. Ne ovat neulahuovutettuja peikon toukkia. Ne voi laittaa rintakoristeeksi tai roikkumaan kännykkään, kassiin, joulukuuseen tai muualle. Meinaan laittaa pajapuotiin myyntiin pikkuisia ja kevyitä tuotteita, joiden lähettäminen Suomeen ei tule kalliiksi. Puotiin pääset klikkaamalla pientä peikon kuvaa sivun oikeasta ylälaidasta. Kaikki puotiin tulevat tuotteet ovat itse tekemiäni.

Tässä kuvassa möllöttää Röllö-peikko. Se on kokonaan neulahuovutettu. Olen käyttänyt työssä sekä karstattua että raakaa villaa. Röllö on esiintynyt Chilen televisiossa ja lehdissä monta kertaa.

Tontinetsimisreissulla tulivuorella

...eli haavei, toivei ja suurii unelmii

-------------

Kuten olen aiemmin kertonut, olemme etsineet tonttia jo kaksi vuotta. Nyt meillä on iso campo, Peikkokukkula, täällä Tomecon maaseudulla, mutta meillä on syymme etsiä uutta paikkaa. Seuraavat kuvat ovat kolmelta eri tontilta, joita olimme katsomassa tällä viikolla.

Onko tämä uuden tonttimme portinpylväs?

Peikkokukkula kuitenkin jäisi meille lomapaikaksi, mikäli se ei tule olemaan mahdotonta. Mahdottomaksi asian voi tehdä se, että naapurit päästävät härkänsä syömään kaikki kasvimme. Parissa tunnissa ne voivat tuhota kaikki nuoret hedelmäpuut. Toinen uhka on polttopuuvarkaat. Täällä ihmiset vaan tunkeutuvat toisten maille ja kaatavat puita, varsinkin, kun tietävät, ettei tontilla asuta. Kolmas uhka on yleisesti ottaen varkaat, jotka repivät kattopelleistä ja kasveista lähtien kaiken, minkä irti saa. Jos näyttää siltä, että voimme tulla toimeen ylläolevien seikkojen kanssa, pidämme kukkulan itsellämme. Olisi niin kauhean sääli myydä se. Olemme istuttaneet tuhansia puita ja olisi ihanaa nähdä, miltä paikkamme näyttää viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Chilessä puut kasvavat nopeammin kuin Suomessa, joten meillä on aikamoinen metsä täällä tulevaisuudessa.

Onko tämä tulevaan kotiimme johtava polku?

Peikkokukkulan hyvät puolet:

1. Kauniit kukkulaiset maisemat
2. Tulivuorinäköalat
3. Paljon tilaa koirien temmeltää

Peikkokukkulan huonot puolet:

1. Rekkamelu kantautuu maantieltä, vaikka se onkin kaukana. Laaksoissa ja kukkuloilla ääni kiertää.
2. Hirvittävä kuumuus ja kuivuus kesällä, kovaan maahan vaikeaa tehdä istutuksia
3. väärä sijainti ajatellen tulevaisuuden nukkemuseotani ja pikkupuotia

Voisiko tämä olla tulevan varastomme seinä?

Olemme etsinet tonttia Chillanin tulivuorelta, jonka korkeus on 3122 metriä. Ja vaikka nyt kukkulan huipulla asummekin, niin tulivuorenhuipulla elämisestä emme haaveile. Tahdomme itse asiassa löytää tontin lumirajan alapuolelta. Minulle riittäisi se, että lunta sataisi muutaman kerran talvella ja sitten se sulaisi pois. En ole talviurheilija, enkä muutenkaan tykkää lumesta kuin vain sen esteettisestä puolesta.

--------------

Chillanin tulivuori ei ole ainoa paikka, johon etsintäreissumme ovat ulottuneet. Olemme nuuskineet myös etelässä Puconin, Villarrican ja Lican Rayn kauniit ympäristöt, mutta yhäkin mieli palaa Chillanille. Chillanin tulivuorella asuminen olisi hienoa senkin vuoksi, että siellä on useita kuumia lähteitä. Slalomkeskukset taas tuovat turisteja talvisin ja kuumat lähteet ympäri vuoden. Suurin osa turisteista tulee ympäri Chileä ja Brasiliasta. Myös eurooppalaisia käy paljon. Kuitenkaan Chilessä turismi ei ole hyvin kehittynyttä, joten mielestämme paikassa on aina rauhallista. Olemme olleet siellä myös sesonkiaikaan ja ihmetelleet, että missä kaikki ovat:) Jo nyt tiedämme, ettemme rikastu tulevaisuudensuunnitelmillamme, mutta se ei haittaa. Kunhan toimeen tullaan.

Astunko joskus tästä ovesta sisään omaan purkukuntoiseen talooni?

Tällä viikolla pakkasimme koko chihulaumamme autoon ja lähdimme ajamaan kohti Chillania. Kaupunkiin ajaa meiltä tunnin. Moottoritie on hyvä ja leveä. Matkalla pitää maksaa kaksi tietullia. Chillan Viejosta ajetaan Pinton ohi ja maisemat alkavat kaunistua. Kun kaupungista on tultu 40 minuuttia ylöspäin, ollaan jo ihan vuorimaisemissa. Siellä ovat Recinton ja Los Lleuquesin pikkukylät. Eli muutama pikkukauppa kadun molemmin puolin. Siellä on myös paljon tontteja myytävänä. Ensisilmäyksellä näyttäisikin, että tehtävä on helppo. Tuosta vain valitsemaan! Mutta tehtävä onkin osoittautunut ihan liian vaikeaksi, jos on vähänkin toiveita.

-----------

Vaatimuslistamme:

1. Tontin on oltava lähellä päätietä
2. Täytyy olla puita
3. Pitää olla joki

-----------------

Ensin meillä oli vaatimuksena myös hehtaarin koko, mutta koska sellaisia ei löytynyt, laskimme kokoa puoleen hehtaariin. Nyt kelpaisi 2000 neliömetriäkin. Onhan meillä sitten tämä campo, jonne voi tulla juoksemaan:)

Renegado-vuorijoki meitä miellyttävällä tontilla. Punaiset puunrungot kuuluvat arayan-puulle.

Miksi tehtävä sitten on niin vaikea? Siksi, että chileläiset näyttävät rakastavan puiden katkomista. Suurin osa myytävistä tonteista ovat laidunmaita ilman puun puuta! Tien vierustan tontit taas ovat hinnoissaan, sillä chileläiset rakastavat myös tien vieressä asumista. Itse asuisin mielelläni vaikka miten kaukana tiestä, sillä inhoan automelua, mutta en voi avata puotiani korvessa. Chilessä se ei toimi. Tontti, joissa on sekä puita, että joki on jo melkein lottovoitto. No, olemme löytäneet näiden kahden vuoden aikana useankin tontin, joka täyttää vaatimuslistamme kaikki kohdat, mutta sitten on tullut jokin muu asia eteen, miksi kauppoja ei ole tullut.

Yhdellä tontilla olisi hyväkuntoinen uima-allaskin valmiina;)

Yhtä tonttia odotimme kaksi vuotta sillä periaatteella, että omistaja lupasi hoitaa joitakin asioita ja ottaa yhteyttä muutaman kuukauden päästä. Tontti vedettiin pois myynnistä monta kertaa ja laitettiin taas uudelleen myyntiin ja aina entistä korkeammalla hinnalla. Jopa kiinteistövälittäjä kyllästyi omistajaan. Lopulta kahden vuoden odottamisen jälkeen omistaja sanoi, ettei myy. Koskaan emme päässeet puhumaan omistajan kanssa, kiinteistövälittäjä aina hääräsi siinä välissä. Pari kertaa pääsimme jo niin lähelle, että tapaaminen sovittiin papereiden tekoa varten, mutta tapaaminen peruttiin edellisenä iltana kaikilla älyttömillä verukkeilla. Olisi heti pitänyt tajuta, ettei homma toimi, sillä näiden ihmisten aivot toimivat täysin irrationaalisesti, ei täällä pysty ennustamaan mitään, eikä käyttää aiemmin opittua tietoa hyväkseen.

-----------

Toinen tontti taas jäi saamatta, sillä se on väärässä paikassa. Piirustukset ja todellisuus eivät vastaa toisiaan ja nyt siellä alkaa melkoinen asioiden selvittely, sillä meidän takiamme virhe havaittiin. Olisimme ostaneet ihanan tontin, jolla paljon puita, kaunis joki ja kiviaita. Nyt tontin oikea paikka onkin ilmeisimmin naapurin tenniskentän päällä puuttomalla pläntillä. Vaikka paperit saataisiin joskus kuntoon, meillä lopahti innostus.

Voisinko joskus istuskella tämän joen rannalla oman kotini vieressä?

Olemme myös löytäneet tontteja, jotka täyttävät vaatimuslistamme, mutta niissä on ollut jotain muuta mätää, esimerkiksi kova ja kivinen maa, johon voi unohtaa kunnollisen puutahan teon tai niin nuoret puut, että varjosta ei voi puhua. Tai kamalan rumat naapurien hökkelit, joita ei tahdo katsella olohuoneensa ikkunasta.

Ilmeisesti tässä on ollut joskus talo.

Tällä viikolla kävimme katsastamassa uudelleen kolme jo tietämäämme tonttia. Yksi niistä olisi ihana, yksi menettelisi ja yksi olisi kaunis, mutta kilometrin päässä päätieltä. Lisäksi kävimme katsomassa muutaman tontin, joista emme aiemmin tienneet, mutta ne eivät varsinaisesti olleet mieleen.

Ehkä tämä on joskus pihani?

Mistä nyt sitten kiikastaa? Miksi emme jo ole ostamassa tonttia, josta pidämme? Ette voi arvata!


La Playita, pieni ranta joella. Yhden katsomamme tontin vieressä.

Tontilla on ollut jo ainakin kolme vuotta "Se vende" -kyltti (myydään). Tiedämme, ettei kukaan muu ole tontista kiinnostunut. Mieheni soitti omistajalle ja kertoi, että olemme pohtineet tontin ostamista. Mitä sanoi omistajanainen...? Että hän EI OLEKAAN VARMA, VOIKO HÄN MYYDÄ TONTTIA, sillä hänen täytyy ensin kysyä lapsiltaan! Joo, ihan loogista olla myymässä tonttia usean vuoden ja mainostaa sitä jopa kyltillä ja sitten, kun ostaja ilmestyy, perääntyä. Eikä tämä ole meille ensimmäinen kerta!

La Playita

Nainen lupasi soittaa muutaman päivän päästä uudestaan, kun on neuvotellut lastensa kanssa. Soittoa ei ole kuulunut ja muutama päivä on jo kulunut. Tämä tontti, josta nyt siis eniten haaveilemme on se tontti, jonka uima-altaasta laitoin kuvan. Tontin rakennukset ovat samassa kunnossa kuin uima-allas. Kukaan ei ole huolehtinut tontista kymmeneen vuoteen. On se kumma, jos tontti yhtäkkiä onkin niin tärkeä lapsukaisille tai tälle omistajalle, että sitä ei sitten voikaan myydä.

Seisooko tuleva taloni joskus tässä?

Ei auta, että on valmis maksamaan pyydetyn summan, vaan täällä täytyy rukoilla, kerjätä, anoa ja pyytää, että joku armoliaasti suostuisi myymään pienen maaplänttinsä purkukuntoisine rakennuksineen meille. Onkohan sävyssäni jotain katkeraa vivahdetta?

Katselenko tuota nyppylää joskus makuuhuoneeni ikkunasta?

No, nyt ei auta kuin odotella, sillä emme voi vaikuttaa liian innokkailta. Jo nyt tontti on kallis kokoonsa nähden, emmekä toivo hinnan nousevan. Mikäli sitä tonttia emme saa, niin sitten täytyy katse suunnata siihen kakkosvaihtoehtoon, joka menettelee, mutta uskon, että työllä ja ajan kanssa siitäkin saisi oikein kivan.


Ja sokerina pohjalla...täysi mielettömyys...ihastuimme myös tähän tonttiin, joka ei olekaan Chillanin tulivuorella. Olisihan se hienoa katsella pihaltaan kalastajapaatteja!