Viirinauhoja

Ompelin koira-aiheisia viirinauhoja Michilandiaan.

Michilandiassa on lisää erilaisia.

Vielä Molla-Chihut yhteiskuvassa!

Retroa pojalle

Jos olette katselleet Insta-kuviani, huomasittekin, että Dominic sai uuden takin. Nyt on väriä ja iloa Domskulin vaatteissa :) Normaalisti tykkään hyvin klassisesta linjasta ja hillityistä väreistä, mutta  retrotakit ovat minusta olleet aina hyvin ihania. Itsellenikin olisin tahtonut retrotakin jo silloin vuosia sitten, kun asuin Suomessa. Minulla ei kuitenkaan ole sellaista koskaan ollut. 

Yli 10 vuotta sitten Turun vanhan Anttilan tiloihin avattiin valtava kirpputori joksikin aikaa. Sieltä löysin nämä saksalaiset oranssit lastenhuoneen verhot 60- tai 70-luvulta. Muistan jo silloin ajatelleeni, että verhoista tulisi ihana retrotakki lapselle. Silloin en kuitenkaan koskaan ajatellut hankkia lasta, joten marinoin verhot varastooni. Chilessä sitten tein toisesta verhosta tilkkutäkin toisen puolen ja siitä on postaus tässä blogissa mooooonta vuotta sitten. Toinen, huonompi verho oli vielä jäljellä. Se oli täynnä palkeenkieliä, joten sain tosissani mallailla kaavoja kankaalle ja jouduin tekemään ylimääräisiä saumoja hihoihin ja selkäkappaleeseen, mutta ne onnistuivat niin hyvin, että näyttää siltä kuin ne olisi ihan tarkoituksella noin leikattu.

Hupun reunan sisäpuolelta sekä hihansuut tein vettäpitävästä kankaasta. Hihat pysyvät paremmassa kunnossa näin, eikä vanha kangas joudu niin suureen hankaukseen ja lialle alttiiksi.

Vuoriksi en löytänyt haluamaani sävyä, sillä Concepcionissa ei ole hyviä kangasvalikoimia. Tyydyin liian voimakkaan turkoosiin, mutta onneksi se on siellä sisäpuolella! Löysin myös ihan siedettävän väriset napit.

Kun lähdimme kaupunkiin, laitoin Dominicille pappalippiksen päähän, ettei häntä luulla tytöksi. Chilessä ei tunneta lainkaan tällaisia retrovaatteita ja tämä takki on chileläisten mielestä aivan selvästi tytön takki väreineen ja kukkineen. Pappalippis toimii siis neutralisoijana...;)

Onneksi Domsku itse tykkää takista :) Eikä hänellä ole vielä kavereita, jotka voisivat "valistaa" häntä...

Kävimme tässä yhtenä päivänä kaverini campolla ja siellä tehtiin metsätöitä. Kolmipyöräinen metsätyökone oli Dominicin mielestä hyvin kiinnostava ja lätkäisin kuvan tänne, kun se sopii oranssin värinsä takia niin hyvin tähän postaukseen :)

Valkoinen talviaamu

Tällainen näky on täällä meillä luonnollisesti melko harvinainen. Tänä aamuna kuitenkin kun ajoimme Peikkokukkulalta maantien varteen, näkymät olivat alhaalla tällaiset! Oli pakko ponkaista ottamaan muutama valokuva.

Ylhäällä kukkulalla ei ole koskaan näin valkoista, mutta oli meilläkin lätäköt jäässä ja samoin myös vesiputket! Aamulla ei tullut pisaraakaan vettä.

puiden takana näkyvät talot ovat Tomecon kylän taloja. Tämä on toinen siltamme - se surullisen kuuluisa, joka on romahtanut useaan otteeseen. Onneksi nyt se on hyvässä kunnossa!

Etelän hetelmä ihmettelee lätäkön jäätä.

Melkein Suomessa ;)

Joki ei kuitenkaan ollut jäätynyt, se olisikin jo ympäristökatastrofi!

Sieltä automme on laskeutumassa kukkulalta alas.

Talvi Chilessä on samanlainen kuin kesä Suomessa - VÄHÄLUMINEN :D

Kaksivuotiaan kaksikielisyys

Edellisen postauksen kommenteissa pyydettiin postausta Dominicin kaksikielisyydestä ja kielen opettamisesta. Ihan kamalasti minulla ei ole aiheesta kerrottavaa, mutta kirjoitan jonkin verran.

Itse suomenopettajana ja sen vuoksi kieliasioita opiskelleena ja niitä pohdiskelleena minulle oli aivan itsestäänselvää, että puhun lapselleni ainoastaan sydämeni kieltä, eli suomea. Miksi puhuisin pojalle kieltä, jota en puhu täydellisesti? Dominic oppii Chilessä joka tapauksessa täydellisen Chilessä puhutun espanjan ympäristön vaikutuksesta. Minun englantini taas on niin köyhää, ettei minun kannata sitäkään pojalle puhua, vaikka sitä mieheni kanssa aika paljon puhummekin keskenämme.

Meille on tärkeää, että Dominic oppii suomea, jotta hän voi pitää yhteyttä Suomen sukulaisiin ja tuttuihin - varsinkin mammaan, jonka kanssa Dominic puhuu pari kertaa kuussa, joskus useamminkin. Ennen soitimme Skypellä, mutta nettiyhteytemme on yleensä niin huono, että kuva oli hyvin epäselvä ja puhekin katkeili. Sitten siirryimme Viberiin, joka toimi päivästä riippuen hyvin tai huonosti. Nyt viime aikoina olemme käyttäneet Messengerin puhelinta, joka onkin toiminut loistavasti. Dominic saattaa sanoa aamulla sängyssä, että hän tahtoo puhua mamman kanssa. Laitan netin päälle kännykässäni ja soitan Messengerillä. Yleensä mamma vastaa. Kuvakin siinä on toiminut hyvin, mutta se syö niin paljon nettiaikaani, että olemme puhuneet ilman kuvaa. 

Mieheni on joskus pohdiskellut, mitä järkeä pojan on oppia kieli, jota puhuu vain viisi miljoonaa ihmistä ja josta ei ole mitään hyötyä Suomen ulkopuolella. Kuitenkin hän on sitä mieltä, että kannattaa se "varmuudeksi" oppia. Onhan Suomessa hyvä koululaitos ja yliopistot, jos Dominic tahtoo muuttaa Suomeen opiskelemaan. Itse kyllä tiedän, että vaikka miten puhuisin Suomea Dominicille koko hänen ikänsä, jos hän ei opiskele suomella, eikä hänellä oli suomenkielisiä ystäviä, suomi jää väkisinkin heikohkoksi. Tavoitteenani kuitenkin on se, että meidän keskinäinen kommunikointimme tapahtuu aina vain suomeksi, jotta Domskulle muodostuu edes vahva passiivinen kielitaito. Kyllähän sen siitä saa sitten parannettua, jos Suomeen joskus muuttaisimme tai hän muuttaisi. 

Koska minulla on lähipiirissäni ollut aina kaksi- tai monikielisiä perheitä, tiedän jo nyt edessäolevat haasteet. En kylläkään stressaa niistä lainkaan (ainakaan vielä). 

Dominicilla on hyvä espanjan ja suomen taito tällä hetkellä. Hän puhuu molempia kieliä yhtä hyvin, eikä sekoita niitä keskenään (paitsi mikä-kysymyksessä: "Que siellä? Que väri? Que syö?) Isälleen ja tädilleen sekä muille ympäristön ihmisille hän puhuu aina espanjaa, minulle ja puhelimessa mammalle ja kummitädilleen Domsku puhuu aina suomea. Dominic ei vielä ole yrittänyt esimerkiksi kapinamielessä puhua minulle espanjaksi. Dominic ei häpeä suomea, sillä hänellä ei vielä ole kavereita, jotka ihmettelisivät asiaa. Onkin ihmeellistä, että kun Dominic tapaa jonkin lapsen, hän tajuaa heti alkaa puhua tälle espanjaa.

Lähipiirissäni Chilessä on Dominicia hieman vanhempi poika, joka puhuu äitinsä kanssa suomea ja muuten espanjaa. Kun poika meni päiväkotiin, hän alkoi vastata äidilleen espanjaksi. Vain Suomenmatkat saivat suomen kielen taas vahvistumaan. Dominic taas ei käy päiväkodissa, joten hän kuulee päivittäin yhtä paljon sekä suomea että espanjaa, siksi meillä ei ole vielä tullut vastaan mitään kapinointia. Lastenohjelmat, joita Dominic katselee, ovat tasapuolisesti suomeksi ja espanjaksi. Dominic katselee suurimmaksi osaksi vain dvd:ltä ohjelmia, sillä kaapelitelevisiomme ei ole toiminut enää aikoihin kunnolla. Juuri nyt kun kirjoitan tätä postausta, poika katselee Rölli-elokuvaa.

Dominicilla on myös englanninkielisiä dvd-elokuvia ja hän katsoo niitä mielellään. Yksi hänen suosikeistaan on Elmo englanniksi. Hän saattaakin yhtäkkiä töräyttää joitakin sanoja englanniksi, kuten:" Big, seven, five, nice." Mieheni tai minä emme puhu Dominicille suoraan englantia. Joskus kun juttelen mieheni kanssa englanniksi, saatan jatkaa samalla kielellä samasta aiheesta englanniksi Dominicille, jotta myös mieheni ymmärtäisi sen, mutta sen jälkeen käännän heti saman asian suomeksi. Tämä käy aina ihan helposti ja luonnollisesti.

Toivomme, että Dominic oppisi myös hyvän englannin kielen, paremman kuin vanhemmillaan on! Tämän vuoksi toivoisin, että Dominic pääsisi aloittamaan englanninkielisessä koulussa. Englanninkieliset koulut ovat yksityiskouluja ja niiden kuukausimaksut ovat kovia (n.300-400 euroa kuussa). Lisäksi saattaa olla, että kouluun ei ole vapaita paikkoja, jollei ole käynyt jo saman koulun päiväkotia ja näin varmistanut opiskelupaikkansa. Me kuitenkaan emme tahdo laittaa Dominicia vielä päiväkotiin. Tahtoisimme, että hän saisi jatkaa rauhallista elämää täällä maalla. Sitä koulua kuitenkin ehtii käydä sitten niin kovin monta vuotta. 

Tämä kouluasia tulee muutenkin muuttamaan kovasti elämäämme, sillä emme ole valmiita ajamaan reilua tuntia yhteen suuntaan joka päivä raahaten lasta kouluun ja takaisin. Meidän täytyy muuttaa lähemmäs koulua esimerkiksi Concepcioniin tai sitten laittaa Dominic lähelle johonkin Yumbelin tai Tomecon kouluun (mikä ei ole hyvä eikä toivomamme asia). Aikaa meillä on vielä runsas vuosi pohtia tätä asiaa ja joitakin suunnitelmia meillä jo onkin, mutta niistä on vielä liian aikaista puhua.

Minä en opeta pojalle suomea, vaan toimin niin kuin normaali äiti Suomessakin toimii. Puhun Dominicille puhekielistä suomea ja korjaan hänen virheitään numeroa tekemättä. Esimerkiksi jos poika sanoo "net" (=ne), "valkoinet" (=valkoiset), "koristella" (=kori), "ketsupista" (=ketsuppi), "itsessään" (=itseään), sanon muodon oikein. Opetan hänelle uusia sanoja osoittaen ympäristöä tai kirjan sivuja. Vastaan hänen kysymyksiinsä kertoen oikeat sanat tai termit.

Luen Dominicille joka päivä kaksi suomenkielistä lastenkirjaa. Yhden ennen päiväunia ja toisen ennen yöunia. Joskus saatamme lukea muuhunkin aikaan. Leikimme kysymysleikkiä, eli toisen täytyy tehdä kysymys, johon toisen täytyy vastata:" Minkä värinen on tädin auto?" "Musta!" "Kuka asuu Suomessa?" Mamma!"Nyt uutena on tullut se, että Dominic keksii minulle kysymyksiä, ennen vain minä kysyin ja hän vastasi. Aiemmin kysymysten piti olla hyvin konkreettisia, hänen piti nähdä esimerkiksi tyyny, jonka väriä tiedustelin. Nyt voin jo kysellä asioista, jotka hänen pitää muistaa ja ymmärtää.

Kaikki automatkat kuuntelemme suomenkielisiä lastenlauluja. Ostin monta cd-levyä Suomesta, joten valikoimaa riittää. Meillä on Vauvan vaaka, kaksi Ipanapaa, sekä sekalaisia lastenlauluja. Dominicin suosikkeja ovat kaikki Allu Tuppuraisen laulamat laulut, eli Täältä tulee hirmuinen Rölli, Viimeinen lohikäärme, Kummitusten linna, Robotti Ruttunen, Robotti Ruttunen ja sähköhella Ella. Yksi ihan lemppari on Leijonaa mä metsästän, jota leikimme ja laulamme kotonakin. Dominic keksii kaikkia uusia esteitä sillan, suon ja ruohikon lisäksi. Ja laulun lopuksi hänen pitää aina muistaa sanoa "miauuu" ja kertoa, ettei luolassa ollutkaan leijonaa vaan vain kissa, eli ei tarvitse pelätä.

Vaikka olenkin kielen ammattilainen ja tiedän, miten asiat pitäisi tehdä, rikon ihan surutta sääntöjä. Tiedän, että lapselle pitäisi aina puhua oikein, eikä tukea hänen "vääriä" omia itsekeksimiään lapsellisia sanoja. Hah! Minusta on hellyttävää, kun Dominicilla on omia hauskoja sanojaan. En tahdo enkä raaski muuttaa niitä oikeiksi. Aivan taatusti hän oppii ne kuitenkin ja tietenkin iän karttuessa opetan hänelle oikeat sanat. Onhan se hassua, jos vielä 15-vuotias kutsuu itseään nimellä "Nomitin" tai että hänen housuissaan on "mutti ja matti" tai että hän sanoo:" Ovalainen syö pähkinäinen". Tai oikeastaan hän voi aivan hyvin kutsua itseään ja osiaan ihan miten tahtoo, mutta on parempi kuitenkin tietää ne oikeatkin sanat ja nimet, ettei joudu naurunalaiseksi.

Dominic on sanonut siitä asti kun hän oppi puhumaan Pikku Myytä "Pimpoksi" ja nyt tässä yhtenä päivänä hän yhtäkkiä sanoikin "Pikku Myy". Minun teki mieleni alkaa nyyhkyttää ja sanoa: "Pimppo, sano Pimppo, älä vielä opi puhumaan täydellisesti, älä kasva niin nopeaa vauhtia!" Nyt kun Dominic on oppinut muodostamaan kirjaimista oman nimensä " Dominic" ja kun olemme tavanneet sitä, hän onkin sanonut nimekseen pari kertaa ihan oikein "Dominic" eikä "Nomitin". Sydämestä kouraisee. vaikka TIETENKIN jokaisesta edistysaskeleesta pitää olla onnellinen, mutta se on vääjäämättä aina myös askel vauva- ja taaperoaikojen taaksejäämiseen. Nyyh! Muutenkin olen ihan kyynelissä koko ajan, kun ne pienet vaatteet siirtyvät varastoon muistoiksi....

Miten ihmeessä te äidit kestätte tämän ajan juoksemisen ja lapsien kasvamisen hujauksessa? Eikö teillä ole jatkuva ikävä sitä pullukkaista pehmeää viatonta vauvelia? Vaikka Dominic ei ole täyttänyt vielä edes kolmea, minua itkettää hänen liian pienet vaatteensa ja pikkuruiset kenkänsä. Eilen purskahdin itkuun, kun olimme istuttamassa herneitä ja hän seisoi hymyillen isälleen juuri siinä samassa paikassa, jossa hän kuukaudenikäisenä hymyili ensimmäisen kerran katsoen suoraan minuun ja sain siitä valokuvan!

Minulla on tämä ihana pikkuinen Domsku-lapseni tässä koko ajan halattavana, silti ikävöin sitä Domsku-vauvaa. Miten lainkaan kestän sitä, kun en saa enää edes halata poikaani, sitten kun hän on siinä hankalassa iässä? Tai no, ehkä se on syy pysyä Chilessä! Täällä nimittäin teinit halaavat vanhempiaan ja kulkevat kaupungillakin näiden kanssa käsi kädessä :)

Oho, kylläpä nyt suistuin sivuraiteille kielenoppimisiesta ja kaksikielisyydestä, mutta kun tähän oppimiseen liittyy niin kovasti samalla kasvaminen! Mieheni on jatkuvasti hirveän ylpeä pojastamme ja tämän oppimisesta ja kehittymisestä. Hän kertoo jokaisen edistysaskeleen siskolleen. Kun minä lähes voivottelen, että nyt Domsku oppi jo tuonkin asian ja hän tekee sen niin hienosti (ollen titenkin ylpeä äiti), samalla kuitenkin minua vaivaa syvä haikeus ohikiitävistä hetkistä. Miestäni ei näytä vaivaavan lainkaan sama sentimentaalisuus.

(Toivottavasti kaikki lukijat nyt ymmärsitte tämän asian oikein, eikä minun tarvitse lukea mieltäään pahoittaneita kommentteja siitä, miten saan olla onnellinen poikani kehittymisestä, sillä  ne äidit vasta kärsivät, joiden lapset eivät kehity ajallaan! Minä OLEN onnellinen ja tiedän niiden äitien todellisuuden, joiden lapset eivät kehity normaalia tahtia, sillä niitäkin on lähipiirissäni.)

Dominic tykkää kovasti piirtämisestä ja maalaamisesta. Pyydän häntä aina kertomaan, mitä kuvissa on. Yritän näin saada hänen mielikuvituksensa lentämään ja kehittymään.

Laulamisesta Dominic ei pidä. Olen aina laulanut hänelle iltalauluja. Hän muistaa laulujen sanat ulkoa. Testaan asiaa niin, että lopetan yhtäkkiä laulamisen ja silloin hän sanoo aina seuravan sanan. Hän yleensä tosiaan sanoo, eikä edes yritä laulaa.

Myös monet kirjat hän osaa ulkoa. Yksi hänen lempikirjoistaan on "Samin skootteri". Se on runomuotoinen. Lopetan lukemisen ja Dominic töräyttää aina ulkomuistista seuraavan sanan.

En ole etsinyt vielä mitään opetusmateriaalia suomeksi, mutta ajattelin, että sitten esikouluiässä voisin tilata jonkin esikoulukirjan. Nyt opetamme hänelle aakkosia ja numeroita. Hän tunnistaakin jo kirjoitetut numerot kymmeneen asti sekä osaa laskea viiteentoista sekä espanjaksi että suomeksi (joskus tosin hyppää jonkun numeron yli). Hän tunnistaa jo monta kirjainta ja osaa ilman mallia kirjoittaa kirjaimet A,I,O ja U. Irtokirjaimista hän osaa muodostaa oman nimensä. En tiedä, miten paljon hieman alle kolmevuotiaan "tulisi" jo osata asioita, mutta uskon Dominicin kulkevan ihan normaalia tahtia. Täällä ei ole ollut mitään neuvolatarkastuksia tai muita, joissa olisi mitattu kehitystä. 

Uskon pystyväni itse keksimään kaikenlaisia harjoituksia, pelejä ja leikkejä suomen oppimiseen normaalin puhumisen lisäksi. Suomi-koulua täällä Concepcionissa ei ole. Lähin Suomi-koulu olisi yli 500 kilometrin päässä Santiagossa. Vähän pohdimme kaverini kanssa Suomi-koulun pitämistä, mutta emme ole vielä ottaneet selvää, miten monta lasta porukkaan tarvittaisiin, emmekä tiedä, saisiko Concepcionin alueelta riittävän suurta lapsilaumaa kokoon. Tulevaisuus näyttää, riittääkö kiinnostus ja mahdollisuudet asian selvittämiseen.

Jos sinulla on joitakin vinkkejä tai ideoita suomen kielen oppimiseen ja tukemiseen, niin annahan tulla kommenttilootaan!

Minulla jäi varmaan kertomatta monta asiaa, mutta kyselkää, jos jokin tietty kieleen liittyvä asia kiinnostaa.

Postauksen kuvituksena Dominicin muumikirjoja ja -tavaroita.

Kirjoja, kirjoja, valtavasti kirjoja!

Edellisen postauksen pieni esikoiskirjailijani on näköjään syntynyt onnellisten tähtien alla. Sain sähköpostia eräältä suomalaiselta rouvalta, joka seuraa Peikkokukkulan blogia. Hän kysyi KELPAISIKO Dominicille Muumi-kirjat!

No arvatkaapa vain, kelpaisiko! Pompin riemusta ja vastasin, että tietysti kelpaa. Tänä vuonna emme ole menossa Suomeen, joten en saa hankittua Domskulle uusia kirjoja. Muutenkin kirjat painavat niin paljon, ettei niitä tule paljon raahattua. Rouva lupasi laittaa pakettia tulemaan.

Paketti oli saapunut Yumbelin postiin. Mikä riemu! Dominic sai itse avata paketin. Hän hihkui:"Valtavasti kirjoja!"

Paketista löytyi SEITSEMÄN kovakantista upouutta Muumi-kirjaa. Niitä sitten heti järjesteltiin sohvalle riviin, eikä edes lounasta maltettu sinä päivänä syödä. 

Dominicilla on joitakin Muumi dvd-elokuvia. Hänellä oli juuri tuossa puolen vuoden jakso, jolloin hän ei voinut katsoa niitä, sillä hän pelkäsi niitä niin kovin. Nyt kuitenkin jo muutaman kuukauden Muumielokuvat ovat olleet kovassa suosiossa. Niin myös Muumi-kirjat. Meillä oli jo ennestään sellaisia pieniä marketista ostettuja Muumi-kirjoja sekä Muumien tosi iso läppäkirja. Nyt pojan Muumikirjakokoelma kasvoi rutkasti yhdellä rysäyksellä. Onnen poika. Kiitokset on jo välitetty rouvalle, mutta vielä tätä kautta tahdon sanoa uudelleen. ISO KIITOS! Tällaiset suomalaiset yllätykset ovat korvaamattoman ihania täällä toisella puolella maailmaa!

Sitten tahdon kertoa omasta henkilökohtaisesta kirjaonnestani. Puolisen vuotta sitten ulkosuomalaisten fb-palstalla mainostettiin Elisa-kirjaa. Koska silloin siellä oli joitakin ilmaiskirjoja tarjolla, uskaltauduin katsomaan. Päätin "ostaa" pari ilmaiskirjaa kokeeksi. Huomasin, miten helppoa se oli. Elisa-kirjassa maksaminen on tehty todella vaivattomaksi. Tämän jälkeen olen ollut Elisa-kirjan vakioasiakas. Olen ostanut lukuisia äänikirjoja, joita on ihanaa kuunnella käsitöitä tehdessä. Kärkyn aina tarjouksia ja ostan heti, kun kirjassa on hyvä hinta. Joudun kuitenkin lataamaan äänikirjat Concepcionissa kälyn luona Wi-Fi-yhteydellä. Yhden äänikirjan lataaminen kestää tunnin-pari kälyni luona. Peikkokukkulalla voin ladata tavalliset e-kirjat. Ne latautuvat hetkessä.

Olen lukenut enemmän kirjoja kuin vuosiin. Nyt kun täällä on talvi, on ihanaa istua yläkerrassa tilkkutäkin alla kuuntelemassa sateenropinaa ja uppotua uusiin hulluihin maailmoihin. Olen nimittäin lukenut mitä hulluimpia kirjoja :) E-kirjoissa on sekin etu, että kirja kulkee aina mukana kännykässä. Yöllä pimeässä, kun poika nukkuu vieressäni, minun ei tarvitse sytyttää valoa nähdäkseni lukea. Kännykän ruutu on aina valoisa ja teksti on siinä. 

Nyt tahdon suositella teille neljää hyvin erilaista kirjaa.

1. Karin Brunk Holmqvist: PIENI POTENSSIPUOTI

Tämä on lyhyt, kepeä, hauska, viihdyttävä ja niin älyttömän lämminhenkinen kirja, jossa lämpö ja hyvä olo tunkeutuvat räsymaton jokaiseen kuteeseen.

2. Blake Crouch: Wayward Pines - Ei pakotietä

Jännittävä, helppo, viihdyttävä ja riittävän salaperäinen. Hotkaisin hetkessä. Tästä on tehty tv-sarja. Onko joku teistä seurannut sitä? Onkohan sitä saatavana jo dvd:nä? Mieheni tahtoisi nähdä sen, kun kerroin tarinan.

3. Sheryl Strayed: Villi Vaellus

Tämä kirja on mukavaa luettavaa niille, jotka tykkäävät vaeltaa tai jotka (kuten minä) kaipaisin kovasti vaelluksille, mutten tässä elämäntilanteessa pääse lähtemään yhtään mihinkään.

4. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa

Tämä kirja ei ole helppo, joten kepeää lomalukemista kaipaavalle en suosittele. Tämä painii aivan eri sarjassa kuin kolme edellistä kirjaa. Sanoisin, että tämä teos on yhtä aikaa hyvä ja huono, niin mieletön ja hullu, että se on hyvä.  Kirja on jännittävä ja se on täynnä teologiaa, kirjallisuusviitteitä, omituisia hahmoja ja sieluotuksia sekä outoa dialogia. Kannattaa lukea arvosteluja tästä, itse en sellaista nyt ala kirjoittaa.

BONUS:

Äänikirjoina kuunneltaviksi suosittelen Stieg Larssonin Millenium-sarjaa ja lapsille Miina ja Manu äänikirjoja, joissa on mukana myös kuvat!

Elisa-kirjaan pääset klikkaamalla tästä. (Tämä ei ole blogiyhteistyötä, vaan ulkosuomalaisen onnenkiljahdus!)