Kärryjä ja pyöriä

Kerroinkin jo, että kävimme kärrymuseossa. Minä ihastuin siellä varsinkin renkaisiin. Tässä teille tunnelmia.

Huvittavaa oli tämä varmaankin vahingossa tähän jäänyt muovinen kottikärry. Renkaaton muovikottiskin kuuluu kärrymuseoon!

Lohtuostokset

Kun äitini lähti Chilestä joulukuun lopussa, veimme hänet Concepcionin lentokentälle. Olin ihan murheissani. Oli lauantai ja romumarkkinapäivä. Päätimme mennä mielen piristykseksi markkinoille.

Nukkekokoelmaani löytyi tällainen suloinen vanha nalle. Se on luultavasti 60-luvulta. Mitä mieltä te olette iästä?

Pieneen kannukokoelmaani löytyi turkoosi emalikannu. Kukallisen kannun olen saanut entiseltä aputytöltäni.

Mukavaa viikonloppua!

Ottoni mun

Olenkin jo kertonut teille unelmastani saada piano. Minulla oli Suomessa Turussa asuessani piano, mutta muutettuani Keski-Suomeen ja Pirkanmaalle, jouduin luopumaan siitä. Aloin ottaa pianotunteja vasta opiskellessani yliopistossa. Taisin ottaa tunteja vain vuoden, joten ehdin oppia vain alkeiden alkeet. Joka tapauksessa nautin soittamisesta suunnattomasti.

Chilessä olen tahtonut saada pianon nämä reilut kuusi vuotta. Täällä vaan pianon ostaminen ei olekaan sellainen helppo juttu kuin Suomessa. Suomessa pianokauppoja löytää ympäri maata ja käytettyjäkin pianoja on hyvin saatavana. Chilessä tilanne on aivan toinen. En ole käynyt yhdessäkään kodissa, jossa olisi piano. Pianot ja kirjahyllyt kirjoineen puuttuvat chileläisistä kodeista. Lapsille, jotka alkavat soittaa kosketinsoitinta, ostetaan pöytämalliset sähköurut. Sähköpianotkin ovat täällä hyvin kalliita.

Kävin Santiagossa yhdessä hienossa kauppakeskuksessa ja siellä myytiin paria mallia uusia pianoja. Ne maksoivat yli 3000 euroa. Concepcionissa ei myydä missään pianoja. Ajattelin alkaa katsella käytettyjä. Katselin osto-myynti-palstoilta sanomalehdistä ja netistä. Melkein aina ne harvat käytetyt pianot olivat Santiagossa. Minun pitäisi matkustaa sinne asti katsomaan pianoa, enkä kuitenkaan ymmärtäisi, olisiko se hyvä. Lisäksi pitäisi maksaa kuljetus sieltä 600 kilometrin päästä. Mikä siis neuvoksi?
Peikkokukkulan lähellä on yliopiston musiikinopettajan lomamökki. Olemme tutustuneet opettajaan ja kerroinkin hänelle huoleni. Hän lupasi pitää silmät ja korvat auki, josko joku tahtoisi myydä pianon. Hän kertoi, että aina silloin tällöin koululle tullaan tarjoamaan käytettyä pianoa. Muutamaan kuukauteen ei mitään kuulunut. Sitten opettaja kurvasi Peikkokukkulalle ja antoi minulle puhelinnumeron, jonka konservatorion pianonsoiton opettaja oli hänelle antanut. Temucon kaupungissa oli pianojen restauroija ja virittäjä, joka toi vanhoja pianoja USA:sta ja myi niitä. Soitimme miehelle ja sovimme, että kävisimme hänen luonaan.
Kun sitten palasimme Argentiinanreissultamme, paluumatkalla poikkesimme Temucossa. Miehellä oli myynnissä noin 15 pianoa ja yksi flyygeli. Löysin heti sen, mistä tykkäsin. Hinta meni hieman yli budjettini, mutta vain sen varran, että raskin ylittää sen ajatellen, että pianoa kuitenkin katselen olohuoneessani ehkä loppuelämäni. Ei kannattaisi pihistellä siinä vaiheessa ja ostaa jokin edullisempi, jonka ulkonäöstä en sitten tykkäisikään.

Pianon merkki on Carol Otto. Restauroija ei osannut tarkkaan sanoa, miten vanha piano on. Hän sanoi sen olevan 1940-1960 -luvuilta.

Palasimme kotiin ja kävin parin päivän kuluttua maksamassa pianon ja kuljetuksen miehen pankkitilille. Viikon päästä siitä mies tuli avolava-autonsa kanssa tuon kolmen tunnin matkan ja toi Ottoni mun Peikkokukkulalle.

Nyt on pimputus raikunut kukkulalla jokaikinen päivä. Ensimmäiset päivät menivät lievän epätoivon merkeissä, sillä en muistanut yhtään mitään. Tuntui mahdottomalta katsoa nuotteja ja ajatella sitä, että osasin soittaa joitakin kappaleita jopa ulkomuistista. Nyt Myrskyluodon Maija puoleenväliin ja Liebesträume (se kahvimainosmusiikki) kokonaan sujuvat jo katsomatta nuotteja, samoin Balladi Adelinelle. Tonava kaunoista, Rosamundea, Beautiful Dreameriä ja muita soittelen hitaanlaisesti nuoteista. Seuraavat vuodet varmaan kuluvat samoja kappaleita jankaten. Edistystä tuskin paljon tapahtuu ilman pianotunteja. Tärkeintä kuitenkin on se, että itse nauttii (ja mieskin pyytää joka päivä soittamaan hänelle)!

Eniten nautin soittaa kappaleita, jotka kuulostavat kauniilta, mutta jotka eivät ole liian vaikeita. Silloin nauttii enemmän musiikista, kun ei tarvitse keskittyä niin hirveästi sormiin, virheisiin ja vaikeisiin paikkoihin. Osaatko suositella minulle nuottikirjaa, jossa on HELPOKSI SOVITETTUJA mutta KAUNIITA kappaleita? Saisi olla klassista musiikkia, elokuvamusiikkia ja muuta TUNNELMALLISTA.

Soittopeli

Peikkokukkulalle saapuivat mageet stereot!

Soittopeli löytyi Yumbelin rautakauppiaan takapihalta kaiken romun joukosta. Hän kertoi sen jopa toimivan...uskotko sinä? Laitteesta lähtee sähköjohtokin, sen minä tungin soittimen alle.

Mieheni suihkutti soittopelin hämähäkintorjuntaspraylla ja se olikin hyvä idea, sillä sen verran monta pitkäkoipea laitteen alta hoiperteli pois. Imuroimme laitteen. Soitin oli maannut sateessa ties miten pitkään. Nyt se on kuivumassa olohuoneemme pikkupöydällä. Kau n/h istakoon sinä kotiamme. Nyt kelpaa Peikkokukkulan mörkkyjen ynnä muiden tanssia peikkojenkkaa soittimen tahdissa hännät rullalla!
Nyt soittoa istuu kuuntelemassa vanhin nukkeni. Olen ostanut sen Suomesta huutokaupasta. Pää on 1850-luvulta asiantuntijan (Benita Suomi) mukaan. Vartalo saattaa olla hieman uudempi, muttei sekään nuoruudellaan pääse leuhkimaan. Nukke on täytetty heinämäisellä puusuikerolla.
---
Mitenköhän vanha soitin on? Osaatko arvioida?
---

Jos et ole vielä ottanut osaa Mörkky-arvontaan, niin kurkkaapa perjantain postausta!

---

Suloisia säveliä sunnuntaihisi!

Kotitonttu matkoille

Meidän kotitonttu on kai nähnyt Amelie-elokuvan, sillä se hankki itselleen matkalaukun ja on nyt lähdössä maailmaa kiertämään.

Hyvää matkaa kotitonttu, tule pian takaisin!

Wanhat vaunut ja kysely

Nämä vanhat nukenvaunut olen ostanut pari vuotta sitten Valparaison antiikkimarkkinoilta (aah, sinne kun taas pääsisi uudestaan...)

Tietääkö joku, miltä vuosikymmeneltä nämä ovat? Itse epäilen 60-lukua. Vai voisivatko nämä olla 70-luvulta, mutta erittäin huonossa kunnossa? Laskeeko vaunujen arvo, jos otan tuon alkuperäisen täysin risan kankaan pois ja laitan uuden tilalle? Tietty tuo alkuperäinen kangas osoittaa vaunujen todella olevan vanhat, mutta nyt on kurjaa, kun niihin ei voi edes laittaa nukkeja istumaan, sillä pohja on täynnä reikiä ja muutenkin kangas on joka puolelta lahoamispisteessä. Jos vaikka vaihtaisinkin kankaan, niin kyllähän metalliosat ja pyörät säilyttävät vanhan tunnelman. Eli kysely:

1. Vaihdanko kankaan vai jätänkö alkuperäisen?

ja jos vaihdan kankaan:

2. Puuvilla, pellava vai muu kangas?

3. Pellavanvärinen vai valkoinen?

(Alkuperäinen väri on ollut sininen, mutten tahdo sinisiä vaunuja.)

---

Kiitos jo etukäteen vastanneille!

Pala vanhaa seinää ja emalikannut

Näin tavaratalossa vanhannäköisiksi käsitellyille laudoille maalatun (tai varmaankin painetun) taulun linnusta ja kukista. Teki mieleni ostaa se ja pohdin, miten jaksaisin kantaa sitä mukanani loppupäivän. Sitten tuli mieleeni sekin, että mihin minä sen laittaisin, kun oikeastaan seinillä ei ole kauheasti tilaa uusille tauluille. Sitten tuli myös mieleeni Peikkokukkulan lautakasa...jätin taulun kauppaan.

Peikkokukkulalla menin heti lautakasalle. Siellä on myös lautoja, jotka on naulattu toisiinsa kiinni. Laudat ovat maanneet pari vuotta sateessa ja paisteessa, joten ne ovat jo vaaleita. Otin kasasta yhden sellaisen, jossa on neljä lautaa vierekkäin. Pesin sen ja hioin vähän koneella. Maalasin harmaan pohjamaalin, jonka jälkeen melkein kuivalla pensselillä vetelin vaaleaa maalia päälle hieman. Tämän jälkeen hahmottelin lyijykynällä lintua ja kukkia. Minähän en osaa maalata, joten yritykseni ei ollut tehdä mitään mestariteosta. Tajuan kyllä omat rajoitteeni...;)

Linnun ja kukat maalasin akryylimaaleilla. Meinasi iskeä epätoivo, kun aluksi työ näytti todella rumalta. Suttasin lisää maalia sinne tänne ja sitten yhtäkkiä se alkoi näyttää ihan siedettävältä. Kun maali oli kuivaa, vetelin päälle vielä mustaa kenkäplankkia, jotta saisi vanhan vaikutelman.

Mieheni ihmetteli, miksi tein maalauksen vanhoille vinoille laudoille. Hänen mielestään se olisi pitänyt tehdä oikealle taulupohjalle tai edes hänen olisi pitänyt sahata laudat suoriksi. Miksi tahdoin maalata tuollaiseen vänkyrään? Minun ideani alusta asti oli tehdä ikään kuin palanen vanhaa seinää. Seinä olisi hajonnut muka joskus aikojen saatossa ja tuo pieni pala kuvaa olisi jäänyt jäljelle. Voitteko te nähdä ideani tuossa?

Vieläkään en tiedä, mihin tuon tungen, sillä sitä seinätilaa ei tosiaan paljon ole, mutta jos vaikka sen käsittelisi venelakalla, niin sehän voisi olla koristuksena kylpyhuoneessa tai kuistilla, jonka teko pitäisi aloittaa pian!

Kuvassa olevat kannut ovat molemmat uusia minulle. Olin viime lauantaina Concepcionissa vaatimattomilla antiikkimarkkinoilla ja sieltä löytyi tuo iso vihreä emalikannu. Se on ehkä 6-7 litraa. Maksoin siitä 10 euroa, onko se sopiva hinta mielestänne? Kun aputyttöni näki kannun, hän kertoi, että heillä on litran emalikannu, joka on oikein vanha. Se löytyi maan alta isoäidin pihalta ja isoäiti muistaa kannun jo lapsuudestaan. Aputyttö sanoi, etteivät he tarvitse sitä ollenkaan ja että se heillä on vain jossain muun romun joukossa, mutta hän tietää, että minä osaan arvostaa sitä paljon enemmän kuin hänen perheensä, joten hän toisi sen minulle! Tänä aamuna hän sitten toi kannun minulle ja olen niin tosi onnellinen tuosta kauniista litran kannusta!

Kiitokset vielä aputytölleni, jota saan pitää enää kaksi viikkoa! Hänen suuri unelmansa toteutui: hän aloittaa opiskelut sairaanhoitajaksi kahden viikon päästä!