Kysymyksiä ja vastauksia aikojen alusta

Peikkokukkulan emännällä ja isännällä oli juuri yhdeksäs hääpäivä ja sen kunniaksi lupasin vastata kysymyksiinne. 

-Tapasimme vuonna 2000
-Mieheni osti Peikkokukkulan campon vuonna 2003
-Menimme naimisiin Suomessa vuonna 2005
-Muutimme Chileen vuonna 2005. Asuimme ensin kaksi vuotta Yumbelin pikkukaupungissa.
-Rakennutimme mökin Peikkokukkulalle vuonna 2006
-Muutimme Peikkokukkulalle vuonna 2007
-Rakensimme talon Peikkokukkulalle vuonna 2009
-Dominic syntyi vuonna 2012

Olitteko kumpikin lomalla USA:ssa vai töissä? Miksi päädyitte miehesi kotimaahan?

Mieheni asui lähes 20 vuotta USA:ssa, ensin opiskellen yliopistossa ja sitten  töissä rakennusalan firmassa. Minä menin New Yorkiin opettamaan suomea kahdelle pikkupojalle. Tutustuimme englannintunneilla. Rakkaus ei tuolloin vielä puhjennut kukkaan – ainakaan minun osaltani. Se tapahtui vasta aika paljon myöhemmin.

Voisiko miehesi muuttaa Suomeen asumaan ?

Of course, hän huutelee juuri nyt tuolta keittiöstä, kun kysyin asiasta. Me vaan emme oikein tiedä, mitä tekisimme siellä. Minä en enää tahtoisi olla opettaja, eikä mieheni saisi varmaankaan sieltä töitä kielen takia, ainakaan Helsingin ulkopuolelta.

Vuonna 2005 olimme juuri muuttaneet Chileen

Miten kieli ja kulttuurierot ovat vaikuttaneet suhteessanne? Kummankaan äidinkieli, kun ei ole englanti ja siinä olette tasavertaisessa asemassa. Itse parisuhteessa,jossa käytetään toisen äidinkieltä yhteisenä kielenä, ja aiheuttaa välillä väärinymmärryksiä. Vaikka meillä on kyseessä länsimainen kulttuuritausta molemmilla - Suomi vs. Englanti, on välillä haastavia tilanteita edessä. Myös perhekulttuuri vaikuttaa. Miten kulttuurien ero näkyy suhteessanne? Parisuhteessa syvempi ymmärrys toisesta kasvaa tietysti yhdessäolon myötä, mutta jos kieli on kummallekin vieras, on samassa tilanteessa molemmat, kuin tilanne, jossa yhteinen kieli on toisen äidinkieli. Tai tilanne, jossa asutaan toisen kotimaassa eikä kummallekin vieraassa maassa ja kulttuurissa.

Puhuimme englantia suhteen alussa ja Chileen muutettuamme ensimmäiset vuodet. Nykyään puhumme englantia ja espanjaa. On joitakin asioita, joita en osaa selittää englanniksi, kun en ole tarvinnut sellaista sanastoa. Joskus tahtoisin riidellä suomeksi ;) Se olisi helpompaa! Varsinkin suhteemme alkuaikoina riitely tuotti hankaluuksia, kun olisin perisuomalaisena naisena tahtonut vatvoa asiat juuria myöden selviksi, eikä minulla ollutkaan sanastoa kaikille asioille ja tunteille – ja vaikka olisi ollutkin, ehkä mieheni ei olisi niitä ymmärtänyt. Nyt olen tajunnut, että on ihan turhaa vatvoa mieheni kanssa kaikkia asioita pohjia myöden, sillä ei hän ymmärtäisi kuitenkaan. Tähän on kyllä syynä enemmän miesten ja naisten väliset erot kuin kulttuurierot. Nykyään suurin ja ehkä ainut kieliongelmamme koskee intonaatiota: mieheni ei aina ymmärrä kysymystäni kysymykseksi, koska en käytä riittävän nousevaa intonaatiota. Varsinaisia väärinymmärryksiä ei kyllä tule nyt mieleen.

Vaikka Chile on mieheni synnyinmaa, hän ei tunne sitä kotimaakseen, sillä hän oli niin pitkään välillä poissa. Lisäksi hän on nuorena viettänyt pitkiä aikoja Brasiliassa. Chile on aiheuttanut miehelleni vähintäänkin samankokoisen kulttuurisokin kuin minulle.

Perhekulttuuri...hmmm...mitäs tuosta nyt sanoisi kauniisti? Kuvittelin chileläisiä hyvin sukurakkaiksi. Olen tullut täällä huomaamaan, että kyllä oma perhe isovanhempineen ja lapsenlapsineen on tiivis yhteisö, mutta ei kyllä muusta suvusta pahemmin välitetä. Tietty suvut ovat erilaisia. Kateus on kovaa.

Mieheni on asunut niin kauan pois Chilestä, ettei hän ole (onneksi) tyypillinen chileläinen mies. Hän tekee kotitöitä ja tiskaa. Kulttuurien yhteentörmäystä tapahtuisi päivittäin, jos hän olisi perinteinen chileläinen mies.

Mikäli meillä olisi chileläistä perhettä jatkuvasti ympärillämme, lastenkasvatuksesta voisi tulla sanomista. Ainakin tällä hetkellä menemme mieheni kanssa hyvin samoilla linjoilla, joten erimielisyyksiä ei siinä aiheessa ole.

Vuonna 2003 ostimme Peikkokukkulan campon

Kumpi on isompi ero arkipäivässä kulttuuriero vai iso ikäeronne?

Kultturierot siksi, että niitä on enemmän, vaikkeivät mitenkään kovin myrskyisiä olekaan.

Minulla meni monta vuotta sen asian ymmärtämiseen, että asioiden kertomatta jättäminen, liioittelu ja muuntelu hyvän tarinan kertomiseksi ei ole valehtelua, kuten me Suomessa sen ymmärtäisimme. Otin kaikki jutut tosina sanasta sanaan ja ihmettelin, kun juttu olikin hieman erilainen seuraavalla kerralla. Olemme keskustelleet tästä, eikä mieheni ymmärrä, miksi kaiken pitäisi olla pilkulleen todellisuutta vastaavaa, sillä eihän kukaan ole kiinnostunut yksityiskohdista! Ne eivät ole tärkeitä. On tärkeämpää jutella, keskustella ja olla seurallinen, kuin pysyä suomalaisen mittakaavan mukaan totuudessa. Eihän kukaan edes muista juttua vähän ajan päästä! Olen puhunut tästä muidenkin Suomi-Chile –parien kanssa ja samat kokemukset on heilläkin. Eli siis rehellisyyden käsitettä joutuu venyttämään ja se on perirehellisille suomalaisille hitsin vaikeaa. On myös vaikeaa hyväksyä ja tajuta se, ettei ”suomalainen” rehellisyys ole samanlainen arvo kuin mitä se on Suomessa.

Ärsyttävä arkeen vaikuttava kulttuuriero on se, että mieheni sietää chileläiseen tapaan huonoja olosuhteita paljon paremmin kuin minä. Esimerkiksi on normaalia, että talvella on sisätiloissa kylmää. Chileläiset ovat ulkovaatteissa sisällä, eivätkä lämmitä asuntojaan.  Meidänkin talomme on talvella kunnolla lämmin vain osittain. Vaikka tähänkin asiaan saisi parannusta useammalla kamiinalla tai muunlaisilla lämmityssysteemeillä, sitä ei vaan mitenkään saada aikaiseksi, kun se ei ole välttämätöntä, kun kerran vaatteita lisäämällä pärjää. Eihän sitä kylmää aikaa ole niin pitkään... Ikkunoista ja ovista vetää, mutta fiksataan asia ehkä sitten ensi vuonna...Lämmittämiseen, eristämiseen ja tiivistämiseen ei tahdota laittaa rahaa yhtään enempää kuin on ihan pakko.

Näihin huonoihin olosuhteisiin kuuluu myös huono valaistus, huonosti tehdyt putkityöt, huonosti toimiva kaivonpumppu, huonosti toimiva pesukone, huonosti toimiva suihku jne. Asioiden korjauttaminen voi viedä vuosia, jos kerran ne toimivat edes jotenkin. Chileläiset mieluummin sopeutuvat huonosti toimiviin asioihin kuin korjaavat ne. Mieheni ikävä kyllä on tässä suhteessa chileläinen.

Ikäero näkyy ehkä parhaiten siinä, että minä olisin mieluusti enemmän menossa ja reissussa kuin mieheni. Nuorena hän on ollut kova menemään. Mieheni myös varautuu aina pahimpaan ja näkee riskit kaikessa. Hän ei ole ollut sellainen nuorena. Tosin hän ei myönnä mitään ikääntymiseen liittyviä asioita.

Tämä oli ensimmäinen "talomme" Peikkokukkulalla vuonna 2003. Chileläiset arkkitehdit ja rakennusmiehet :)

                             Mitä kieltä puhutte kotona?:)ja Dominicille?

                                Keskenämme englantia ja espanjaa oikeastaan yhtä paljon. Minä puhun

                                                                      Dominicille vain suomea ja mieheni puhuu tälle vain espanjaa. Joskus puhumme englanniksi, mutta sitten heti käännän suomeksi.

Olitko vieraillut Chilessä ennen muuttoasi ?

Kolme kertaa, joista pisin oleskelu oli neljä kuukautta.

Veikö HÄN heti "jalat alta"?:) Eli tunsitko heti että HÄN on se oikea!!

Oih, tuo olisikin romanttista, jos se olisi ollut noin. Olimme kuitenkin aluksi vain kavereita kaveriporukassa. Tapasimme myös Chilessä kaveriporukan mukana. Ystävyys lähti syvenemään pikkuhiljaa ja muuttui rakkaudeksi varovasti ja minun puoleltani myös vastaan laittaen. En olisi tahtonut ”sekoittaa” elämääni niin pahasti. Tahdoin asua Suomessa ja opettaa suomea, eikä vierasmaalaiset miehet olleet koskaan kuuluneet suunnitelmiini. Olin aika ennakkoluuloinenkin.

Vuonna 2006 juhlimme Suomen itsenäisyyspäivää. Kuvassa Luna ja lainakoiramme Alondra. Sylissäni Chiquitita.

Miten riitelette,koskaan?mökötätte?tämäkin kuuluu rakkauteen...

                                       Minä keskustelen kiihkeästi veri kiehuen kädet viuhtoen, mieheni pysyy                                          rauhallisena. Mököttämistä emme juurikaan harrasta. Siihen nähden, että olemme yhdessä 24/7, riitelemme todella vähän. Jäkättämistä ja nalkuttamista on useammin.

Peikkokukkulalla kun asutte, niin kysyn, mistä paikka sai nimensä. Onko nimi sinun keksimäsi? Muistan sinun postanneen aiemmin tonttien etsinnästä, mutta miten Peikkokukkulan löysitte. Kuinka suuri tontti teillä on?

Nimi on minun keksimäni. Tontin virallinen nimi on Troll-Hill.

Olimme Chilessä neljän kuukauden lomalla vuonna 2003. Minulla oli vuorotteluvapaata. Mieheni tahtoi sijoittaa Chilessä olevia rahojaan tonttiin, koska maan arvo nousee. Kävimme katsomassa useita tontteja noin tunnin matkan säteellä Concepcionista, josta mieheni on kotoisin. Minä kaaduin Peikkokukkulalla kävellessämme. Chilessä on sellainen sanonta, että jos jossain kaatuu, sen paikan omistaa. Minulla oli silloin jalassani sellaiset tohvelimalliset kengät, eli kantapäästä auki. Täysin sopimattomat tällaiseen maastoon. (Minulla on vieläkin ne kengät ja minulla on niihin viha-rakkaus –suhde. Niiden takia tai ansiosta olen nyt asunut Peikkokukkulan ihanuudessa ja hankaluuksissa jo seitsemän vuotta.) Kaatumiseni jälkeen kuukauden päästä mieheni osti tontin. Seuraavalla lomallamme Chilessä kälyni kaatui tontilla niin, että sai kipsin polveensa!

Tarkoituksemme oli käydä Peikkokukkulalla vain lomilla Chilessä. Meidän piti muuttaa USA:aan Floridaan. En kuitenkaan viihtynyt kovin hyvin USA:ssa ja erinäisten tapahtumien jälkeen päätimme muuttaa Chilen Peikkokukkulalle.

Peikkokukkula on noin 15 hehtaarin tontti.

Vuonna 2006 Peikkokukkulalle rakennettin mökki, jossa asuimme kaksi vuotta. Nyt mökki on keittiömme ja tuo veranta muutettiin sisätilaksi ja se on työhuoneeni. Talomme rakennettiin mökkiin kiinni poikittain.

Miten mielikuvasi Chilestä ja chileläisistä on muuttunut siellä asuessasi? Suurimmat yllätykset, sekä positiiviset että negatiiviset?

Luulin chileläisiä iloisiksi, räiskyviksi, puheliaiksi ja rempseiksi, kuten latinoita kai yleensä luullaan. Chileläiset ovat kuitenkin aika hiljaisia ja varautuneita. He eivät osoita tunteitaan samalla tavalla kuin ”peruslatinot”. Heidän kestää lämmetä ja minuakin kohdeltiin kaupoissa aluksi melkein tylysti. Heti, kun he oppivat tuntemaan minut, he alkoivat kohdella kivasti ja hymyillä. Vaikka chileläiset eivät olekaan kamalan puheliaita, he voittavat kuitenkin puheliaisuudessaan mennen tullen suomalaiset miehet!

Suurin negatiivinen yllätys oli se kamala epärehellisyys ja varastelu! Keneenkään ei voi luottaa. Rahaa ei kannata lainata edes oman suvun jäsenille. Mieluummin riitaudutaan kuin maksetaan takaisin. En myöskään tiennyt, miten suurta kateus on omankin suvun kesken. ”Tilaisuus tekee varkaan” pätee täällä, eli ihan tavalliset ihmiset ottavat itselle kuulumatonta, jos vain saavat mahdollisuuden.

Positiivinen yllätys on vaikka se, miten mukava vuodenaika talvikin on ja se, miten julkisesta terveydenhuollosta saa maitojauhetta joka kuukausi lapselle J Positiivista on myös se, että eläinlääkäreitä on paljon ja ainakin perusasioissa he ovat asiantuntevia. Myös taksat ovat huomattavasti pienempiä kuin Suomessa.

Millainen oli teidän ihan ensimmäinen kohtaaminen, kun olitte vielä tuntemattomia toisillenne? Mitkä asiat rekisteröit mielessäsi hänet tuolloin nähdessäsi?

Ensireaktioni: Istuin luokkahuoneen ulkopuolella lattialla tauolla ja joku tumma ukkeli käveli mustassa takissa ohi ja tervehti minua kovin iloisesti.

Ensireaktion jälkeen: Miksi tuo  omituisesti puhuva tumma mies tulee jatkuvasti juttelemaan kanssani? Miksi häntä kiinnostavat minun asiani ja Suomi? Äh, jättäisi minut rauhaan. Miten pääsen pois luokkahuoneesta niin, ettei hän huomaa minua, piiloudun sateenvarjon alle ja juoksen nopeasti autolle!

(Mieheni ei tahtoisi varmaankaan, että kerron tämän teille, sillä hän mielellään tahtoisi, että alku olisi ollut romanttisempi ja olisin rakastunut häneen ensisilmäyksellä! Mutta minäpä olen suomalainen jalat maassa oleva nainen, joka olin päättänyt USA:aan lähdettyäni, etten missään nimessä aio tutustua enkä jutella yhdenkään enkä minkäänlaisen miehen kanssa!)

Chiquitita varjossa.

Mitkä asiat miehessäsi, hänen puheessaan ja käytöksessään sai sut ajattelemaan ihan alussa, että haluat jatkaa tutustumista häneen ja nähdä mihin tämä tie mahdollisesti johtaa?

Alussa ei yhtään mikään, sillä en todellakaan ajatellut, että hänen tuntemisensa johtaisi johonkin. Tapasimme vain porukassa noin seuraavan vuoden. Hän kuitenkin vaikutti sellaiselta, joka otti aina kaikki huomioon, auttoi nuorimpia ja heikompia ongelmissaan (New Yorkissa on paljon laittomia latinoja sekä nälkäisiä au paireja), oli aina iloinen, tykkäsi keskustellalla, jutteli koirien ja kissojen kanssa, tykkäsi mennä kaikkialle, kuskasi autottomia katselemaan paikkoja jne.

Kuinka nopeasti tiesit, että tässä se nyt on?

Siinä vaiheessa, kun ikävä kasvoi sietämättömäksi ja kaikki lomat suuntautuivat USA:aan, kun istuimme puhelimessa joka ilta tunnin ja kun laskimme päiviä seuraavaan näkemiseen Suomessa, USA:ssa tai Chilessä. Kaukosuhteemme kesti nelisen vuotta ja kyllähän varsinkin alkuaikoina tuli mieleen pari kertaa, että olisi helpompaa jättää koko suhde. Välillä tuntui, etten edes muistanut, miltä hän näytti, vaikka toki oli valokuvia. Silloin ei ollut skypeä. Mutta sitten kun taas nähtiin, toinen tuntui heti tutulta. Minulle oli aina helpompaa nähdä hänet USA:ssa tai Chilessä kuin Suomessa. Suomessa hän näytti aina niin mustalta ja erilaiselta!

Mökkimme puyan takana.

Miltä tuntui lähteä rakentamaan uutta, yhteistä elämää Chilessä? Blogista on tullut vaikutelma, että teillä on ollut alusta asti tiettyjä unelmia ja tavoitteita, joiden eteen olette tehneet yhdessä pitkäjänteistä työtä.

Ihanalta! Leijuin pilvissä. Olin odottanut yhteistä arkea Chilessä. En yhtään tahtonut matkustella niiden matkustusvuosien jälkeen. Oli ihanaa asettua aloilleen. Suhteellamme meni hyvin, vaikka kaikki muut asiat alkoivatkin tökkiä: taloomme murtauduttiin, sairastuimme vatsatauteihin, mieheni vanhemmat kuolivat, kulttuursokki iski päälle jne. Mutta se onkin sitten jo toinen tarina!

Ne samat unelmat ja tavoitteet meillä on edelleenkin ja niiden eteen teemme töitä maltilliseen tapaan. Asiat ovat nyt kuitenkin muuttuneet ja olemme nyt joutuneet muokkaamaan unelmiamme ja tavoitteita, mutta niistäkin kerron joskus myöhemmin.

mieheni ja Chiquitita

Minua kiinnostaa näkyykö kulttuurien ero siinä miten Dominicia kasvatatte. Ja miten ratkotte mahdolliset näkemyserot.

Jos mieheni saisi tehdä chileläiseeen tyyliin, Dominic söisi valkoista leipää, joisi Coca-Colaa sekä muita virvoitusjuomia ja söisi karkkia. Hänelle olisi alettu heti antaa korvikemaitoa, sillä eihän äidinmaito ole riittävää määrällisesti eikä laadulisesti (aaarrggh!) Onneksi mieheni kuitenkin kuuntelee minun perustelujani enemmän kuin siskojensa ja olemme tehneet edellämainitut asiat suomalaiseen tyyliin. Chileläiset lapset saavat katsoa jo varhain kaikenlaisia ohjelmia TV:stä ja riekkua valveilla aamuyöhön asti. Me annamme katsoa vain vauvoille ja pikkulapsille tarkoitettuja ohjelmia, tästäkin olemme samaa mieltä. Dominic ei myöskään rieku valveilla aamuyöhön saakka, vaikka kylläkin myöhempään kuin moni suomalainen lapsi. Hän nukkuu yhä niin pitkät ja myöhäiset päiväunet, ettei häntä saa aikaisin illalla sänkyyn.

Muuten kasvatamme ehkä hieman vapaampaan tyyliin kuin keskivertosuomalaiset vanhemmat, jos nyt näin uskaltaa yleistää. En tahdo pingottaa, nipottaa ja vaatia koko ajan. Minusta vauva saa olla vauva ja taapero taapero. Ei tarvitse olla itsenäinen vielä vaippaikäisenä. Ei tarvitse osata tehdä asioita pottaan 8-kuukautisena. Ei tarvitse osata  juoda mukista puolivuotiaana ja syödä haarukalla ja veitsellä vuodenikäisenä. Lapsi saa näkyä ja kuulua. Ihanaa, että Peikkokukkulalle mahtuu ääntä, eikä täällä ole moralisoijia eikä neuvojia ympärillä. Eli näissä asioissa mennään enemmän Chilen tyyliin.

Mahdolliset näkemyserot tietenkin yritetään ratkaista puhumalla. Dominic on kuitenkin vielä niin pieni, ettei meille ole tullut paljon näkemyseroja. Ehkä pahimmat ovat olleet korvikkeen antaminen ja se, että mieheni vie paljon helpommin lapsen lääkärille kuin minä. Minusta voisi vähän odottaa ja katsoa tilanteen kehittymistä. Erimielisyyksiä ei ole tullut siksikään, ettei ympärillämme ole sukulaisia, jotka yrittävät sotkeentua meidän päätöksiimme. Uskon, ettei kasvatuserimielisyyksiltä voi välttyä pojan kasvaessa. Nyt pohdimme sitä, laitetaanko poika yksityiseen vai julkiseen kouluun!

Kadulta löytynyt Piki-koira. 

Ei haittaa, vaikka sataisi!

Me voimme lähteä lenkille koiranilmasta huolimatta!

Fedora 

Anastasia 

Frodo

Sade-sademantteli, syksyn 2014 UUTUUS!

www.michilandia.com

Välikiekaisu

Peikkokukkulalla tapahtui pieni katastrofi, kun Dominic Emilio Fernando....eeeemeliiii!.....pudotti kannettavani pöydältä kaakelilattialle. Koneen sisältä kuuluu sellaista kalinaa kuin siellä olisi lasin-  ja metallinsirpaleita. Yksistä tuuletusaukoista tuli ulos jotain jauhoa! Kääks, mistä minä nyt koneeksi muutun, kun mieheni kannettavakin lopetti toimintansa vähä vähältä ihan vanhuuttaan? Michilandiaan alkaa tulla tilauksia aina elokuussa, on jo alkanutkin, miten vastailen asiakkaille? Kännykällä on liian hankalaa näpytellä kaikkia tietoja. Siitä tulikin mieleeni, pystyisikö tablettiin liittämään jotenkin näppäimistön, tietääkö joku?

No, mieheni tuli hätiin ja sanoi, että hän ostaa minulle hääpäivälahjaksi TIETOKONEEN, menisimme heti seuraavana päivänä ostamaan. Jippii! Valitsin tällä kerralla pöytäkoneen, tuollaisen, missä tietokone on ruudun takana...onkohan sellaisia vanhanaikaisia enää edes myynnissä? Nyt minulla on suuri ruutu. Ainoa huono puoli on se, etten voi näpytellä tekstejä keinussa.

Vaaleanpunaisen Sony Vaioni veimme huoltoon ja katsotaan, saadaanko siitä enää toimivaa konetta. Mieheni sanoi ottavansa sen käyttöönsä, hih, miesmäisen pinkki kone!

Tietokoneen laitoimme väliaikaisesti tuollaiselle joskus tuunaamalleni pikkupöydälle. Pöytä oli tummanruskeaa puuta ja lastulevyä. Maalasin sen vanhannäköiseksi ja tein muotoilusavesta koristeet kulmiin. Pronssisen koiran pään löysimme romumarkkinoilta.

Nyt olen tuunaamassa toista vanhaa pöytää tietokonepöydäksi. Se pöytä on toiminut kanojen pesänä, joten hommaa on. Näytän lopputuloksen, kun saan se valmiiksi.

Tänään olen piirtänyt karttaa Peikkokukkulan puistosta, koska kerran pyysitte. Ai kauheaa, miten hankalaa se on. Mittasuhteet venyvät hassuiksi ja menen itsekin sekaisin poluissa ja osioissa! Miten keksittekin pyytää moista hömpötystä ;) Meinaan sen nyt kuitenkin tehdä, sillä syyskiireet eivät ole vielä täydellä teholla päällä. Kiirettä on kuitenkin luvassa: Michilandian syyskiireet, joulunäyttelyn tekeminen, joulumyyjäisiin ja feriaan myytävien tekeminen ja muitakin projekteja. Onneksi olen mitä ilmeisemmin saamassa vähän apua arjen pyörittämiseen, mikäli kaikki menee suunnitellusti. Kerron myöhemmin lisää.

Olen myös kirjoittanut postausta lähettämistänne kysymyksistä. Saan sen lähiaikoina valmiiksi.

Hyvää yötä Peikkokukkulalta kamiinan lämmöstä! 

Peikkokukkulan puisto

Suurin luumupuumme, hedelmät ovat pieniä ja keltaisia. Talo näkyy taustalla.

Ei elämässä ole paljon suurempaa nautintoa kuin aurinkoiset talvipäivät Peikkokukkulan puutarhassa. Vaikka kaikkialla onkin mutaista kaatosateiden jäljiltä, on ihanaa istua lampaantaljan pehmustamassa korikeinussa, joka roikkuu vanhan suuren männyn oksasta. Keinustani näen  valkoisen talomme ruutuikkunoineen, näen koirat, jotka ovat valinneet lepopaikakseen milloin minkäkin puskan tai palmunalusen. Pennut haastavat toisiaan leikkiin pylly pystyssä selkä kaarella.

Talvella Peikkokukkulalla kasvaa ruohoa kaikkialla. Minne tahansa katsoo, näkee vihreää. Tätä osaa arvostaa, sillä joulukuun puolivälistä toukokuuhun maisema on aivan keltaista. Korikeinustani näen valkoiseksi maalatun gazebon, joka talvella on ilman kattoa ja verhoja, näen talon, jonka pylväitä pitkin kiipeää belargonian sukulainen, sinisade on lehdetön. Kun pyörähdän keinullani hieman oikeaan, näen edessäni suuren puya-kasvin, jossa on kovat pitkulaiset lehdet, joiden reunoissa on piikkejä. Puyaan kasvaa joka toinen vuosi valtavat tekokukan näköiset voimakkaan turkoosinvihreät  kukat. Puyan takana on Chilen luonnonmetsän puita boldoja, quillayta, ulmoja, punarunkoisia arayaneja, litrejä, maitenia, vanha suuri luumupuu  sekä riippukeinuni, joka näin talvella on homeessa. Täytyy hankkia keväällä uusi. 

Ensimmäisen ja toisen osion välinen polku alkaa tästä talomme edestä.

Minulla on Peikkokukkulalla normaalisti kaksi riippukeinua niin, että voin valita sopivan paikan varjon ja auringon mukaan. Olen ollut fanaattinen riippukeinutyttö. Ennen Dominicin syntymää otin päiväunet riippukeinussani. Elämäni suuria nautintoja oli Suomesta tulleen lehden ja kirjojen luku keinussa löhöten. Dominicin syntymän jälkeen keinussa ovat keinuneet vain tuuli ja puutarhanhenget. Keinu pääsi homehtumaan. Pienen lapsen äidillä ei ole aikaa löhöillä.

Ensimmäisen osion talvioita ja hedelmäpuita, joissa ei vielä ole kukkia. Kivien tällä puolella on parkkipaikkamme, jonka meinaamme ilmeisesti tulevaisuudessa siirtää muualle.

Korikeinussa olen ehtinyt istua pieniä hetkiä Dominicin syntymän jälkeenkin. Keinusta on nimittäin hyvä näköala pihan touhuihin. Kun pyörähdän vielä hieman enemmän oikealle, muuttuu näköala täysin. Jalkani eivät enää ota kunnolla maahan, sillä juuri keinun kohdalta alkaa jyrkkä alamäki laakson pohjalle. Pohjalta nousee jyrkästi  taas uusi kukkulannyppy, joka laskee jyrkästi samantien ja sen takana alkaa uusi suuri kukkula. Kukkuloilla kasvaa harmaanvihreitä eukalyptuksia, mäntyjä sekä luonnonmetsän puita. Talvella näen keltaisenaan kukassa olevia aromo-puita.

Aromo-puita

Vielä keikaus oikeaan ja näen paksun männynrungon, jossa keinu on kiinni ja halkovarastomme, joka peittää kauniin maiseman kauas laaksoihin ja kukkuloille. Varaston vierestä alkaa mäntymetsikkö, joka oli  kymmenen vuotta sitten minuakin lyhyempää. Nyt puut ovat jo parikymmentämetrisiä. Chilessä puut kasvavat hurjaa vauhtia.

Ensimmäisen ja toisen osion välinen "Dominicin polku"

Kesä-heinäkuussa matkustin Dominicin kanssa Suomeen lomalle. Mieheni jäi vahtimaan taloa ja koiria. Ikävä kyllä emme koskaan pääse yhdessä pitkille lomamatkoille, koska on mahdotonta löytää ihminen, jonka vastuulle uskaltaisi jättää yli kymmenen koiraa ja talo, jonka arkielämä ei ole aivan mutkatonta kaikkine kaivo-ongelmineen. (Hei, vapaaehtoisille voin tehdä jonotuslistan!)

Viidennen ja kuudennen osion välinen suosikkipolkuni, kun luumupuussa ei vielä ollut kukkia. Näetkö kuvassa kulkevan Elviran?

Ennen lähtöämme mieheni osti lohdutukseksi oikein suuren taulutelevision, josta hän voisi katsoa aivan rauhassa jalkapallon maailmanmestaruuskisat. Samana päivänä, kun lentomme lähti, alkoivat Chilessä talvisateet. Talvi oli tavallista sateisempi. Satoi kaksi viikkoa putkeen lähes taukoamatta. Vesi virtasi sillan yli, autoja ja lehmiä putosi jokeen. Mieheni ei välillä päässyt pois Peikkokukkulalta. Tuuli riepotteli satelliittilautasta niin, ettei jalkapallon katsomisestakaan ollut tullut juuri mitään. Kuva katkeili ja ruutu oli täynnä neliöitä. Silloin mieheni oli saanut idean. Hän tekisi uuden puutarhan talomme eteen!

Aina, kun ei ollut satanut, hän oli edistynyt jonkin verran. Talomme edessä on erittäin köyhää maaperää. Se on vain punaista mutaa. Siinä on vaikeaa saada kasvamaan mitään. Meillä on siinä ollut kitukasvuisia hedelmäpuita, joiden juuret ovat kiertyneet pieneksi palloksi, koska eivät pääse etenemään kovassa maassa. Maassa ei kasva juuri edes heinää tai ruohoa. Näky on ollut hyvin surkea varsinkin kesäisin, kun sielu kaipaa vihreää luontoa. Sainkin joskus idean käydä kaivamassa naapurin tyhjältä tontilta villinä kasvavia talvioita ja istutin niitä tälle paikalle. Ne lähtivätkin leviämään ihan mukavasti. Ne pärjäävät kesänkin lähes ilman vettä. Kyllähän ne pahimpaan kesäaikaan nuukahtavat ja osin kellastuvatkin, mutta kun ne saavat vähänkin vettä, ne näyttävät kauniilta kiiltävän vihreine lehtineen. 

Viidennen ja kuudennen osion välinen suosikkipolkuni, kun luumupuuhun puhkesi kukat. Oikeassa kulmassa ympäri vuoden vihreitä luonnonmetsän puita.

Mieheni tilasi kuormallisen pyöreitä kiviä ja niillä hän jakoi puutarhan seitsemään osaan niin, että väliin muodostui monia pieniä polkuja. Polkujen viereen hän laittoi aurinkokennovalaisimia. Uuden puutarhan osiot hän istutti täyteen erilaisia jo campoltamme löytyviä kasveja. Apupoika kaivoi kasveille syvät kuopat, jotka täytettiin paremmalla mullalla. Mieheni kävi kaivamassa kaikki unohtuneet ja huonosti voivat kasvit ympäri Peikkokukkulaa ja antoi niille uuden mahdollisuuden uudessa puutarhassa. Kun palasin Suomesta ja näin tämän yllätyksen, en voinut uskoa silmiäni! Mieheni ei ollut ostanut yhtäkään kasvia ja uusi puutarha oli kuitenkin täynnä kasveja! Uusi puutarha lamppuineen ja polkuineen on hyvin puistomainen, joten jatkossa puhun puistosta, jotta se eroaa talon muusta puutarhasta.

Taloa lähimpänä oleva osio on se, jonka olimme osin jo tehneet aikaisemmin. Siinä on talvioita, oransseja kukkia, joiden nimeä en nyt muista, pieniä rosmariinipensaita, jonkinlainen pieni kuusi, kaksi nuorta oliivipuuta, kolme matalaa palmua, kaksi  suurilehtistä pita-kasvia, rahapuita ja muita mehikasveja, sipulijuurisia lehtikasveja, lupiinintapaisia kukkia, suuri päärynäpuu ja pari persikkapuuta sekä suuri quillay, jonka siemenkodat muistuttavat tähtianista. Toinen osio koki suuren muutoksen, sillä siinä ei ollut minkäänlaista aluskasvillisuutta. Tämä oli puutarhamme rumin osuus. Mieheni istutti Hugito-apupojan kanssa paikan täyteen talvioita, joiden toivomme peittävän koko köyhän ruman maan. Lisäksi mieheni istutti tähän osioon Peikkokukkulan kaikki ruusut. Hän kaivoi yksinäiset ruusupensaat ympärin kukkulaa ja toi ne puutarhaan. Lisäksi hän leikkasi oksia ja laittoi ne juurtumaan maahan. Talven aikana ne juurtuvat hyvin niin, että keväällä niihin jo tulee lehdet. Keltaisten, vaaleanpunaisten ja punaisten ruusujen lisäksi osiossa on muitakin kukkia. Tien vieressä on aiemmin istuttamamme aloevera-tyyliset suuret kaktukset. Avokadopuut  ja nispero liehuttelevat suuria lehtiään vierivieressä.  Kaksi persikkapuuta ja kirsikkapuu seisovat myös tässä osiossa. Loppupäässä puutarhan keskeltä katsottuna on taas Chilen luonnonmetsän puita.

Homeinen riippukeinuni ja laumamme jäseniä. Taustalla aina vihreitä luonnonmetsän kovalehtisiä puita.

Toisen ja kolmannen osion väliin jää lempipolkuni, joka kaartaa puiston keskeltä oikealle ja sitten vasemmalle. Se nousee hieman ylös ja sitten taas alas. Polun päässä on suuri mänty ja luonnonpuita. Kolmannessa osiossa on taas paljon talvioita, luumupuu, johon tulee suuria punaisia luumuja, palmuja ja luonnonpuita. Kolmannen ja neljännen osion väliin jäävä polku vie kasvimaallemme, joka koostuu useista kasvilavoista. Ikävä kyllä emme voi kasvattaa niissä kesällä mitään, sillä meillä ei ole vettä kasteluun. Vain talviaikaan, kun taivaalta tulee vettä, voi laittaa herneitä, papuja, korianteria ja salaattia kasvamaan. Ne pitää peittää hyvin, etteivät puput käy syömässä niitä.

Luumupuu kukkii Chilessä elokuussa.

Neljäs osio on pienin. Siinä kasvaa suuria luonnonmetsän puita, joissa riippukeinuni riippuu. Lisäksi kivien reunustamalla alueella kasvaa päärynäpuu, pita-kasveja ja palmu. Neljännen ja viidennen osion välinen polku vie laaksoon, jonka näen korikeinustani. Siellä ovat vanha suuri luumupuu sekä kuudennen osion nuoret oliiviput, nektariini, pari pähkinäpuuta ja matalat palmut sekä käkkyräiset luonnonmetsän puut. Viides osio on aivan keskellä puutarhaa ja se on täynnä hedelmäpuita: persikoita, kirsikoita, manteleita ja luumupuita. Siellä ovat myös sitruspuumme pomelo, sitruuna, appelsiini ja mandariini, jotka ovat taistelleet elämästään jo kymmenen vuotta, eivätkä ole silti kasvaneet kuin metrinmittaisiksi, varsinaisia bonsai-puita! Niiden juuret olivat olleet hyvin lyhyet ja kiertyneet palloksi. Mieheni kaivoi niille suuret kuopat, jotka täytti hyvällä mullalla. Toivottavasti sitrukset viihtyvät paremmin uudessa puutarhassamme talon edessä.Siellä on myös nuoria, vain puolimetrisiä palmuja, jotka mieheni siirsi suihkulähteen vierestä uuteen puutarhaan. 

Taustalla näkyy korikeinuni sekä toinen halkovajoistamme. Halkovaja poistuu tuolta tänä keväänä ja siirtyy toiseen paikkaan. Minulla on haaveena saada sen tilalle lähivuosina vierasmaja ja jopa joskus tulevaisuudessa sauna. Luna on juuri vaihtamassa villahousujaan.

Viidennen ja kuudennen osion välissä on toinen suosikkipoluistani. Se kaartuu viehkeästi vasemmalle. Puutarhan keskeltä katsottuna polku on alamäkeä laaksoon saakka. Kuudennen osion käkkäräiset luonnonpuut ja seitsemännen osion suuri quillay muodostavat tunnelin, jonka alta voi kävellä polkua alaspäin. Vastaan tulee molemmin puolin kaksi nuorta mäntyä, jotka muodostavat portin laaksoon. Quillayn jälkeen seitsemännessä osiossa kasvaa vanha puya, jonka takana heiluu talvituulessa ihanasti mukava korikeinuni.

Seisemäs osio on gazebon vieressä ja se on suurin. Siellä kasvaa mutilla-mätäs, johon tulee loppukesästä punaisia marjoja, joiden maku on hyvin erikoinen. Ensin suuhun tulee metsämansikan aromi, joka muuttu heti mausteiseksi katajanmarjamaiseksi mauksi. Mieheni  istutti seitsemänteen osioon suuria sipulijuurisia ruohokasveja, palmuja, pari kirsikkapuuta sekä kvittenin. Siellä kasvaa myös kaunis kovalehtinen vahvasti tuoksuva boldo. Seitsemännestä osiosta alkaa mäntymetsikkö, josta jo kerroinkin.

Tämä uusi puisto oli upea yllätys ja sen tekemistä voi jatkaa vaikka miten paljon. Olemme joka päivä kulkeneet pitkin polkuja ja suunnitelleet, mitä ehtisimme vielä talven aikana tekemään ja mitä pitäisi jättää seuraavaan vuoteen. Olen laittanut polkujen reunustoille juurtumaan mehikasveja, joiden toivon antavan vihreyttä myös kuumaan kesäaikaan. Suunnittelimme hankkivamme puiston keskiosiin punalehtisen koristekirsikan, sillä meillä oli sellainen, mutta jänikset söivät sen kuoliaaksi Dominicin vauva-aikana. Nyt mieheni on askarrellut kaikkien runkojen ympärille kanaverkosta suojukset. Hän on jo hankkinut materiaalit puisten penkkien tekemiseen. Täytyyhän puistossa olla puistonpenkit!

Mieheni oli ajatellut meitä rakkaudella, kun olimme Suomessa. Hän tiesi minun ilahtuvan uudesta puutarhasta, sillä olin jo monta vuotta valittanut, kun talon edessä oli suuri alue niin hoitamattoman näköisenä. Dominicille tämä puisto on kuin liikennepuisto. Täynnä pieniä mutkittelevia polkuja, joita hän voi ajaa potkupyörällään ja isompana polkupyörällään. Voisimme vielä laittaa polkujen risteyskohtiin pieniä tienviittoja. Yksi poluista onkin ollut paikallaan jo Dominicin syntymästä saakka. Mieheni teki ja reunusti sen niihin aikoihin, kun nukutin Dominicia vaunuissa. Polusta tehtiin juuri sen levyinen, että vaunuilla voi kulkea sitä pitkin. Toki polulle tuli nimi ”Dominicin polku”, joka pitää kirjoittaa sievään tienviittaan.

Viidennen ja kuudennen osion välisestä lempipolustani näkee kauas laaksoihin ja kukkuloille. Blondi siinä kulkee polkua pitkin talvivaatteissaan.

Näiden kuvien ottamisen jälkeen olemme istuttaneet puistoon vielä pari palmua, koivun ja kaikkien polkujen reunustat täyteen belladonnia, joihin tulee suuret tuoksuvat vaaleanpunaiset kukat. Myös vaaleanpunaiset hedelmäpuiden kukat ovat juuri aukeamassa. Otan sitten lisää kuvia.

Koivun istutimme yhdeksäntenä hääpäivänämme. Haluaisin sanoa, että symboliksi kaikille näille vuosille, mutten taida uskaltaa kuitenkaan, jos se kuitenkin kuivuu pystyyn, niin kuin aiempi koivumme.

Kun puistomme kaikki puut ovat vihreissä lehdissä, se on varmasti kauniimpi kuin nyt vielä talviaikaan. Teen sitten uuden postauksen.

Toivottavasti nautitte kiertokävelystänne Peikkokukkulan talvisessa puistossa!

Pikku juttu rakkaudesta

Jatketaanpa yhä rakkausteemaa. Sain eräältä blogini lukijalta tällaisen tulitikkulaatikon. Hän kertoi tämän olevan vasta luonnoksen. Hän tahtoisi tehdä vielä paremman version, mutta koska ei ollut saanut sitä aikaiseksi, hän lähetti tämän minulle. En julkaise lukijan nimeä, sillä en ole varma, tahtoisiko hän julkisuutta osakseen. Aika suloinen pikkujuttu :)

Blogini lukija ei tunne meitä oikeassa elämässä ja hän olikin tehnyt jutun blogin pohjalta. Tästä tulikin mieleeni, että minulta on joskus kyselty, miten ja missä olemme tavanneet yms. En ole saanut koskaan aikaiseksi kirjoittaa postausta rakkautemme alkuajoista. Nyt julistan mahdollisuuden kysellä meistä ihan mitä vain, saa olla utelias. Kysyä saa mitä vain ja minä vastaan tietysti vain niihin, joihin tahdon vastata :) 

Tasan yhdeksän vuotta sitten...

...Mia Emilia Aaltonen ja Domingo Fernando Huenteo Navarro saivat toisensa...It was a true lööööööv!

Häät pidettiin Suomessa Pirkanmaalla. Juhlaväki tuli pääosin Turusta. Venezuelalainen eläkkeellä oleva (myös Chilessä asunut) pappimme matkusti Helsingistä. Pitihän seremonia olla silläkin kielellä, jonka sulhanen ymmärtää...Hän kyllä on nyt näiden yhdeksän vuoden aikana todennut moneen kertaan, että jotkin hyvin pienellä kirjoitetut ehdot taisivat jäädä ymmärtämättä tai huomaamatta ;)

-

Vietämme yhdeksännen hääpäivämme Peikkokukkulan puutarhassa ja loppuviikoksi lähdemme Chillanin lumiselle tulivuorelle kuumiin lähteisiin.

-

P.S. Muokkasin tämän postauksen aiemmasta hääpäiväpostauksestani, joten vuosia vanhat kommentit näkyvät kommenttiloodassa, älkää antako häiritä.

Koltun tuuletusta

Meillä on huomenna yhdeksäs hääpäivämme. Päätin tuulettaa pukuni.

Luumupuu kukkii niin hurmaavana, että se voittaa ulkonäössään ja varsinkin tuoksussaan pukuni.

Minä olen aina pitänyt valkoisesta ja vaaleanpunaisesta, niitä värejä piti olla myös hääpuvussani. Minulla ei ollut hankaluuksia valita hääpukua, sillä tiesin aina, että se tulee olemaan tyllihelmainen. Tähän pukuun kuului myös vaaleanpunainen rusetti, mutta poistin sen. Ehdin sovittaa vain kahta pukua, joista valitsin jälkimmäisen. Ei tarvinnut katsella sen enempää, kun mieleinen osui kohdalle.

Siitä on jo yhdeksän vuotta!