Audi

"Hei hei joulupukki, nähdään ensi vuonna!" Joulupukki jätti suurimman paketin Dominicin ihmeteltäväksi.

Sieltä paljastui pikkupojan unelma: oma auto!

Dominic oppi samantien ajamaan autoa, käyttämään peruutusta, painamaan kaasua ja seuraavana päivänä hän löysi myös radiokanavat!

Nyt autoa on kovasti pesty.

Mitä vapaudenhurmaa poika kokeekaan, kun hän painaa kaasua ja hurruttelee tuota meidän pientä tietämme ja heiluttaa meille. Hän ilmoittaa lähtevänsä Malliin tai katsomaan Bio Bio -jokea :D

Pieni kolmevuotias poikamme ajaa jo omaa autoa!

Tapaamisia pukin kanssa

Jouluna 2013 Dominic ei aivan suoranaisesti rakastanut joulupukkia.

Onneksi kuitenkin sinäkin jouluna aattona, kun pukki tuli kotiin, vastaanotto oli suopeampi kuin ostoskeskuksessa.

Nyt jouluna 2015 Dominic näki joulupukin eri paikoissa. Argentiinan Barilochessa oli joulupukin paja. Dominic oli vielä hieman epäileväinen, mutta kyllä hän sitten pukin viereen meni istumaan, kun pukki tarjosi karkkeja. Huomaatte vaatetuksesta, miten kylmä Barilochessa oli sinä päivänä, vaikka aurinkokin paistoi välillä.

Chiloen saarella Castrossa pukki levitti kätensä ja Domsku oikein ryntäsi halaamaan joulupukkia!

Tällä pukilla oli maagisia voimia voittaa lapset puolelleen. Domsku istui pitkän tovin pukin polvella ja kertoi vaikka mitä juttuja.

Kävimme välillä kaupassa, mutta sitten Dominic meni vielä toisen kerran pukin luokse ja kävi kysymässä, tuleeko tämä tuomaan lahjoja meidän kotiimme.

Paras joulupukki oli kuitenkin se, joka tuli aattoiltana kotiin. Se koputteli ikkunoita ja hikoili helteessä. Kysyi juuri oikeat kysymykset ja toi parhaat lahjat.

Joulupukki toi lahjoja ja lähti sitten. Tuli kuitenkin vielä uudestaan koputtamaan ovella ja kysyi Domskulilta, tahtoisiko tämä vielä yhden paketin. Ison vai pienen? Domsku tietenkin kiljaisi:"Ison!" Pukki pyysi tulemaan ulos, sillä tämä ei jaksanut kantaa pakettia sisälle. Mitä siinä paketissa sitten oli? Sen näette ensi kerralla ;)

Elonmerkki

Nyt on aikaa antaa elonmerkki täällä blogissakin. Minulla on viimeiset reilut kaksi kuukautta olleet sellaista pyöritystä, että en ole ehtinyt yhtään olla netissä saatika latailla kuvia tai miettiä, mitä kirjoittaisin! Nyt on ensimmäinen sellainen päivä, että ehdin muistaa teitä yhdellä kuvalla ja pienellä tekstinpätkällä.

Kälyni joutui sydänleikkaukseen, mikä sekoitti meidän suunnitelmamme. Ei pystytty pitämään pojan kolmevuotissynttäreitä, jotka olimme suunnitelleet lokakuulle, eikä pystytty lähtemään reissuun, jota olimme pitkään suunnitelleet. Yritimme jakautua niin, että toinen oli koko ajan kälyn luona ja toinen vahti kotia, koiria ja poikaamme. Minä yritin siinä samalla saada tehtyä myytävää kansainvälisille kirjamessuille Santiagoon, joihin suurlähetystö kutsui minut myymään tonttuja vain kaksi viikkoa ennen tapahtuman alkua. Ompelin normaalisti myös Michilandian tilaukset. Matkustin kahtena viikonloppuna 600 kilometrin päähän Santiagoon ja värväsimme muita sukulaisia ja ystäviä olemaan kälyni kanssa, jottei tämän tarvitsisi olla hetkeäkään yksin, koska mieheni piti olla Peikkokukkulalla koirien ja talon takia.

Toinen kälyni lensi Yhdysvalloista Chileen ja oli kälyni kanssa pari viikkoa, jonka aikana mieheni pystyi olemaan kanssani Peikkokukkulalla ja rakentamaan nukkekoteja. Olin nimittäin luvannut jo maaliskuussa tehdä nukkekotinäyttelyn Concepcionin keskustaan. En kehdannut perua sitä - ja olihan minulla valmiina kaikki muu, eli nuket, huonekalut ja tilpehöörit. Vain talot puuttuivat.

Saimme talot tehtyä ja minä tapetoin, maalasin ja värkkäsin yötä myöden. En edes ollut tajunnut, miten paljon hommia kaikki kuitenkin vaati. Viimeiset kaksi viikkoa ennen näyttelyn alkua tein töitä aamukolmeen ja jatkoin kahdeksalta aamulla. Ja tietenkin muut normaalit hommat oli myös tehtävä, eli kotityöt, Michilandian tilaukset, pojan hoito ja kaikki muut arkiseen elämään liittyvät askareet.

Siinä välissä yksi chihumme sairastui ja ramppasimme tutkimuksissa Concepcionissa. Chihu sai antibioottikuurin, joka ei tehonnut. Chihumme joutui leikkaukseen, josta ei selvinnyt. Suuri suru taas kerran joulun alla. Olemme menettäneet jo useamman koiran joulun alla ja olen alkanut tämän vuoksi lähes pelätä jouluja. En tahdo kirjoittaa tästä aiheesta nyt enempää. Asia on liian tuore.

Sain näyttelyn avattua ajallaan joulukuun alussa, vaikka joitakin osasia sinne lisäilin vielä viikon perästäkin. Äitini tuli Chileen 6.12. ja toi nukkekotiin vielä Suomesta tilaamiani jouluruokia. Juuri ennen äitini tuloa pojalle nousi kuume ja hän sairastui flunssaan. Uusi jääkaappi tuotiin etuajassa juuri päivää ennen kuin minun piti lähteä Santiagoon hakemaan äitiä. Jääkaappi ei mahtunutkaan entisen jääkaapin paikalle, vaan meidän piti muuttaa keittiön järjestystä, laittaa joitakin huonekaluja pois ja siirtää toisia tilalle. Koko keittiö, komero ja työhuoneeni joutuivat kaaoksen valtaan. Sain kaiken valmiiksi luovin ratkaisuin juuri ennen kuin piti nousta bussiin yöllä. Sitten meille syntyi chihuahuanpentuja. Ehdimme juuri ottamaan viimeisiä pentuja vastaan äidin kanssa, kun saavuimme Peikkokukkulalle aamuyöllä.

Viikon verran suhasimme Peikkokukkulan ja Concepcionin väliä, katselimme pentujen kehitystä, valmistelimme vähän joulua ja teimme pipareita. Sitten lähdimmekin automatkalle Argentiinaan ja Etelä-Chileen. Mieheni ja kälyni jäivät Peikkokukkulalle ja minä, Dominic ja äiti suunnistimme kohti Andeja. Argentiinassa olikin niin kylmä, että kahtena ensimmäisenä päivänä piti käyttää toppatakkeja. Viimeinen päivä oli kuuma, Etelä-Chilessä oli viileää ja sateista, mutta kyllä se aurinkokin lämmitti. Etelässä kesä on hyvin paljon perässä Peikkokukkulan helteistä!

Saavuimme takaisin Peikkokukkulalle 23.12. illalla. Onneksi olimme laittaneet joulukuusen valmiiksi jo ennen reissua! Aattona tuli joulupukki ja Dominic oli aivan innoissaan. Kaikki saimme ihania lahjoja :)

Tässä oli tiivistettynä parin viimeisen kuukauden tapahtumia.

Äitini lähti edellispäivänä takaisin Suomeen. Nyt rauhoitun pari päivää ja sitten alan valmistautua seuraavaan käsityötapahtumaan, joka alkaa tammikuun puolessa välissä. Yritän myös kirjoitella taas blogiin entiseen tapaan, nyt kun ruuhkakuukaudet ovat ohi :)

Toivottavasti teillä kaikilla on ollut ihana ja lämminhenkinen joulu!

Hertsileili mikä soppa!

Miten olen voinut elää yli nelikymppiseksi tekemättä kertaakaan elämässäni tomaatti-linssikeittoa? Ja vielä siitä ajasta kymmenen vuotta Chilessä! Tosin ei täällä kukaan tee tomaatti-linssikeittoa, mutta täällä on yllinkyllin sekä tomaatteja että linssejä ja molemmat ovat halpoja aineksia.

Linssit eivät kuulu lempiruokiini, enkä ole vieläkään löytänyt sellaista linssiruokaa, johon tulisi himo...mutta nyt sellainen todellakin taisi löytyä. Netissä on paljon ohjeita tällaisiin keittoihin, joten en aio reseptiä nyt laittaa. Itse katselin montaa reseptiä ja sitten sovelsin oman versioni, johon tuli paljon muita ohjeita enemmän linssejä. Blenderillä lopuksi sekoitin koko sopan, laitoin päälle korianteria omasta maasta ja merkeniä, eli savustettua chiliä -  ja HERTSLILEILI; miten hyvää se on!

Seuraavana päivänä sopan voi lämmittää mikrossa ja se on aivan yhtä hyvää - ellei parempaa kuin ekana päivänä :)

Peikkokukkulan terveelliset aamiaispannarit sekä raakakakkukokeilu

Näin aurinkoisina kevätaamuina on ihanaa laittaa aamiainen tarjottimelle ja etsiä lämmin läikkä puutarhasta. Tähän aikaan vuodesta aamuisin auringossa on lämpimämpää kuin sisällä talossa.

Me olimme syöneet aamiaisen jo seitsemän jälkeen aamulla, joten yhdentoista aikaan oli sopiva hetki pikku brunssille.

Ei meillä normaalisti syödä brunssia aamiaisen ja lounaan välissä, sillä normaalisti syömme aamiaisen vasta yhdeksän aikoihin ja lounaan syömme aina yhden maissa. Toki Domskun täytyy syödä jokin pieni välipala siinä aamiaisen ja lounaan välissä, mutta ei meidän aikuisten. 

Tein illalla elämäni ensimmäisen raakakakun Kaisan blogin ohjeella. Sen verran muunsin sitä, että laitoin pohjaan puolet viikunaa ja puolet taatelia ja päälliseen laitoin neljä mintulehteä. Tein vain puolet annoksesta, sillä en osannut yhtään ajatella, tykkäisinkö kakusta vai en, sen verran "omituisista" aineksista se on tehty minun makuuni. Koska olen viettänyt terveellisempää elämää, päätin heittää ennakkoluulot romukoppaan ja kokeilla, voisiko todellakin terveellinen kakku olla hyvää. 

Täytyy sanoa, että kakku oli hyvää ottaen huomioon sen, mistä se on tehty....mutta kyllä minun on rehellisyyden nimissä sanottava, että omaan makuuni perinteinen minttusuklaakakku on kyllä paljon herkullisempi. Ehkä kuitenkin mieluummin syön tavallisen epäterveellisen minttusuklaakakun kerran parissa kuussa kuin terveellisen version joka viikko ;) Aion silti jatkaa raakakakkukokeiluja, josko niistä löytyisi jokin todella herkullinen, jota voisi syödä hyvällä halulla ja omatunnolla.

Domsku söi hiukan suklaakakkua, mutta ei se päässyt suureen suosioon. Toisin on näiden terveellisten pannareiden laita, jotka näkyvät kuvissa. Banaanikaurapannareita syömme usein aamiaiseksi, ne ovat terveellisiä ja täyttäviä, eikä niissä ole lainkaan vehnää eikä lisättyä sokeria.

PEIKKOKUKKULAN AAMIAISPANNARIT

2 dl kaurahiutaleita

1 kukkurallinen tl leivinjauhetta

1 banaani

2 munaa

3 taatelia

ripaus suolaa

(kardemummaa, kanelia)

(goji-marjoja)

Sekoita blenderissä kaurahiutaleet ja leivinjauhe. Lisää loput ainekset ja blendaa. Laita pannu lämpenemään hellalle ja pyyhi sitä hiukan öljyisellä paperilla (jos sinulla ei ole spraypulloa, kuten ei minullakaan). Paista lettupannulla pieniä pyöreitä pannareita. Nämä nousevat mukavan pulleiksi ja ne on helppo kääntää. Ovat amerikkalaistyylisiä "pancakes" enemmän kuin suomalaisia lettuja, vaikka pannulla paistuvatkin. 

Pannareiden päälle voi laittaa herkkuja oman maun mukaan. Niihin voi sivellä hunajaa, hilloa, marmeladia, kermavaahtoa, jogurttia, siirappia - ihan sen mukaan, miten terveellisen tai epäterveellisen aamupalan tahtoo syödä ;)

Smoothiet apuna napostelun vähentämiseen

Minä syön terveellistä ruokaa, mutta ongelmanani on aina ollut napostelu. Se varmaan on vatsalihasten löystymisen lisäksi aiheuttanut boakäärmeilmiön. 

Olen yrittänyt opetella pois napostelusta ja siihen olen käyttänyt kolmea niksiä: kun tekee mieli laittaa jotakin (taas) suuhuni, juon lasillisen vettä tai nappaan kolme mantelia/pähkinää tai jos mahassa selvästi on tilaa, pyöräytän smoothien.

Minä en ole tehnyt sellaisia ihmepommeja, joita joistakin terveysblogeista voi löytää. En ole hankkinut kaikenlaisia hienoja aineksia, mutta ehkä vähävähältä laajennan valikoimaani. 

Blenderini hajosi pari vuotta sitten ja sen jälkeen olen käyttänyt vain sauvasekoitinta. Ostin kuitenkin lokakuun alussa uuden blenderin. En voinut vastustaa tuota ihanaa pinkkiä väriä, kun vihdoinkin Concepcioniin oli tullut Kitchen Aidin keittiövälineitä. Oikeastaan kuolasin niiden ihanan väristen monitoimikoneiden perään, mutta eihän minun olisi järkeä sellaista hankkia, koska en edes leivo juuri koskaan. Blenderi on paljon paljon käytännöllisempi meidän keittiössämme. Sitä tulee käytettyä lähes joka päivä - ja joinakin päivinä useammankin kerran. Harmi vaan, ettei Dominic tykkää smoothieista eikä pirtelöistä, niiden rakenne jotenkin ällöttää häntä. Olisi kiva tehdä kesäkuumalla terveellisiä välipalajuotavia hänellekin. Mutta olen ajatellut, että voinhan tehdä smoothien ja pakastaa sen sitten mehujäämuotteihin!

Päätin kertoa teille omia reseptejäni muutamaan smoothieen:

Mian hyvä liian hyvä

50g mansikoita

50 g jäisiä mustikoita

6 saksanpähkinää

1/2 avokado

1/2 purkkia luonnonjogurttia

2 dl vettä

Vihreähetki

100 g avokadoa

100 g banaania

salaatinlehtiä

25 g kaurahiutaleita

2 dl vettä

1 dl rasvatonta maitoa

Aurinkoinen

50 g keitetty kvinoa

100 g banaania

100 g jäisiä ananaspaloja

3 dl hiilihappovettä

Mian Minttumelissa

50 g keitetty kvinoa

150 g päärynä kuorineen

100 g avokado

1 purkki chiajogurttia

2 dl vettä

5 isoa mintunlehteä

2 sitruunamelissanlehteä

Mian Mustikkamuiskaus

50 g jäisiä mustikoita

 50g banaania

purkki luonnonjogurttia

 vettä

Valitsen smoothieen ainekset sen mukaan, olenko tekemässä jälkiruokaa, välipalaa vai juomaa. Jos tarvitsen energiaa tai illan päätteeksi huomaan, etten ole syönyt riittävästi, laitan pähkinöitä, siemeniä ja muuta proteiinipitoista. Jos taas olen jo syönyt päivällä paljon kaloreita ja silti iskee nälkä, teen smoothien, jossa on paljon mustikoita, ananasta, salaatinlehtiä ja vettä.

Millaiset juoksukengät?

Edellisessä postauksessa kerroinkin, että juoksen 16 vuotta vanhoilla lenkkareilla. Nyt ne kuitenkin alkavat olla rämät, eikä lika lähde enää pesemälläkään. Olen ansainnut uudet lenkkarit!

Onko blogini lukijoissa aktiivisia lenkkelilijöitä, jotka voisivat suositella minulle joitakin hyviä lenkkareita tai antaa vihjeitä niiden valitsemiseen? Täällä Chilessä on kaikki perusmerkit edustettuina, mutta kaupoista ei löydy asiantuntevia myyjiä. Minulle voidaan myydä vaikka sisäpeli- tai vaelluskengät juoksukenkinä.

Kävin kerran katsomassa lenkkareita ja sovitin muutamia, mutta ne eivät tuntuneet hyviltä jalkaan. Kokeilin New Balancea, Nikeä ja Pumia. Ne tuntuivat littanoilta, eikä ollenkaan sellaiselta, että saisin siivet kantapäihini!

Vanhat Adidakseni taas tuntuvat sellaisilta jaloissa, että ne oikein kehottavat lähtemään liikkeelle. Ne ovat kevyet mutta tukevat ja niiden muoto jo saa jalan nousemaan kevyesti. Se varmaan onkin yksi syy, miksen ole koskaan uusia juoksulenkkareita ostanut.

Kun luin ohjeita juoksun aloittamiseen, siellä sanottiin, ettei vanhoilla lenkkareilla sovi aloittaa. Minä aloitin, mutta nyt olen sitä mieltä, että enää pitkään en voi jatkaa noiden puhkikuluneiden käyttämistä.

Täytyy ottaa itselle varmaan koko päivä aikaa ja käydä läpi kaikki kauppakeskuksen lenkkariliikkeet. Toivon kuitenkin sitä ennen saavani teiltä vihjeitä, millaisia kannattaa katsella ja mitkä kannattaa kiertää kaukaa. Kertooko hinta jotakin laadusta? Huomasin, että hinnat täällä liikkuvat noin 40-100 euron välillä.

Juoksemisen vaarallisuus ja ihanuus

En voi uskoa tätä itsekään todeksi, mutta Peikkokukkulan blogiin nyt todellakin tulee urheilupostaus! 

 Minä en pidä urheilusta. Olen kuitenkin ollut nuorempana liikunnallisesti erittäin aktiivinen. Kävin baletissa parhaimmillaan kuusi kertaa viikossa. Siellä otin klassisen baletin, jazzbaletin ja modernin tanssin tunteja. Olen jumpannut, aerobicannut ja stepannut. Lukioikäisenä liikuntatunneilla mielipuuhaani olivat pitkät juoksulenkit ja manguinkin aina opettajalta lupaa mennä pesäpallotreenien ajaksi juoksemaan. Perustelin asiaa sillä, että on paljon hyödyllisempää kunnon kannalta, että juoksen 10 kilometriä kuin että seison pesäpallokentän taaimmaisella laidalla, enkä saa palloa koskaan kiinni, enkä jaksa heittää sitä pesälle. Minulla on sisäsyntyinen pallokauhu, enkä pidä joukkuelajeista. Tennis on ainoa palloilulaji, joka on mielestäni ihan mukavaa ja jossa en pelkää sitä palloa. (Huom! Pelkään myös ilmapalloja...)

 Yliopistoaikoina kävin steppitunneilla. Kun muutin Keski-Suomeen opiskelemaan nukentekoa, juoksin lenkkejä ennen koulua lähes joka toinen aamu ja jopa kävin punttisalilla, mikä ei ole koskaan ollut minun juttuni. Pirkanmaalla opettajana ollessani kävin aerobicissä ja juoksin jonkin verran. Sitten tuli muutto Chileen ja minulla jäi elämästäni lähes kokonaan pois liikunta. Olin odottanut niin hirveästi, että pääsen Chileen ja saan tehdä käsitöitä sydämeni kyllyydestä. En kaivannut mitään muita harrastuksia. Kahden vuoden Yumbelissa asumisen jälkeen muutimme Peikkokukkulalle ja täältähän liikuntaharrastuksiin lähteminen on hankalahkoa. Sitä aina miettii, viitsiikö 45 minuutin ohjatun liikunnan takia ajaa Yumbeliin ja takaisin 40 kilometriä tai Concepcioniin ja takaisin 120 kilometriä. No ei viitsi!

Toki tässäkin poikkeuksena oli raskausaikani, jolloin kävin joogassa sekä äitiysjumpassa Concepcionissa. Tosin en laske sitä minkäänlaiseksi urheiluksi. Se oli kyllä ihanaa sekä kropalle että mielelle, mutta kuntoa se ei mitenkään kohottanut.

Täällä Peikkokukkulalla olen lenkkeillyt säännöllisen epäsäännöllisesti näiden kahdeksan vuoden aikana. Innostun ja sitten taas pian unohdan koko jutun.  Menee kuukausia ilman mitään muuta kuin hyötyliikuntaa. Aloitan lenkkeilyn aina liian rankasti, hengästyttää ja kylkeen pistää. Jalat tärisee ja jälkeenpäin on heikko olo ja kauhea nälkä. Sitten taas unohdan koko touhun. Kävelylenkkejä en ole urheilumielessä harrastanut. Toki koirien kanssa pyörin tällä kukkulalla vaihtelevassa maastossa, mutta en kohottaakseni kuntoa.

Nyt olen kuitenkin saanut taas kipinän juoksemiseen. En oikein tiedä, mistä se tuli. Ehkä suurin syy on muuttunut vartaloni. Kun on aina ollut laiha ja sitten yhtäkkiä vatsan kohdalla onkin rantapallo ja ihmiset luulevat minun olevan raskaana, alkaa väkisinkin ajatella, onko tässä jotakin tehtävissä :D

Luin netistä juoksukouluohjeita ja päätin kokeilla varovaista aloittamista: minuutti juoksua ja minuutti kävelyä. Näin tein viikon ajan. Seuraavalla viikolla pidensin juoksuaikaa 1,5 minuuttiin ja yhäkin kävelin minuutin ja annoin pulssin tasaantua. Aivan loistava tapa aloittaa rapakuntoisena lenkkeily!  Kertaakaan ei kylkeen pistänyt, eikä tullut karmeaa oloa. Aina teki mieli lähteä uudestaan seuraavana päivänä, kun edellinen lenkki oli mennyt niin mukavasti. Kävin lenkeillä lähes joka päivä, kunnes minua varoitettiin siitä, että tahti on aloittajalle liian rankka. Jalat ja kroppa voivat alkaa oireilla ja sitten ei pääse pitkään aikaan liikkeelle.

Varoitus tuli aivan oikeaan aikaan, sillä kroppaani särki joka toinen päivä ja jalka kipeytyi niin, että oli pakko pitää kolmen päivän tauko.  Tässä vaiheessa olin siirtynyt jo juoksuun ilman kävelytaukoja.

Hioin minulle ja maastoon sopivaa juoksuohjelmaa ja nyt se on muotoutunut sellaiseksi, että juoksen 3,5 kilometriä vaihtelevaa maastoa soratiellä ja asvaltilla ylämäkiä, alamäkiä ja tasaista. Tämän jälkeen kävelen niin reipasta tahtia kuin pystyn 1,5 kilometriä kukkulan huipulle (eli takaisin kotiin) todella jyrkkää mäkeä. Mäki on niin jyrkkä, etten pysty juoksemaan sitä. Sitä ei muuten pysty juoksemaan nuoret ja kovakuntoisetkaan (testattu). Tämän jälkeen kuivalla kelillä juoksen vielä kilometrin täällä omalla tiellämme, märällä kelillä en pysty, sillä tiemme on löllöä kuravelliä. Juoksulenkin jälkeen teen vatsalihasliikkeet.

 Minä aloitin tällä kerralla järkevämmin kuin ennen. Koska tunnen itseni ja innostuksen lopahtamisen, päätin, etten saa hankkia itselleni mitään uusia varusteita. Ajattelin, että jos olen juossut aktiivisesti ja säännöllisesti kolme kuukautta, saan lahjoa itseäni uusilla lenkkareilla. Nyt juoksen 16 vuotta vanhoilla! Yhtäkään uutta urheiluvaatetta en hankkinut. Jolkottelin todella vanhoissa verkkareissa ja fleecessä. Nauroin itselleni, etten ainakaan ole välineurheilija.

En omista vaakaa, joten en tiedä, miten tämä juoksentelu on vaikuttanut painooni. Toivon, etten ole laihtunut grammaakaan painossa. Painan muutenkin vain 48 kiloa, joten ei ole varaa menettää sitä vähää, mikä luiden ympärille on kertynyt - poikkeuksena vatsa! Vatsasta saisi lähteä monta senttiä. Olen jättänyt vehnän pois ruokavaliosta jo tammikuussa, mutta se ei aiheuttanut vatsanympäryksessä minkäänlaista muutosta. Ihmettelen niitä ihmisiä, jotka kertovat jättäneensä vain leivän pois ja laihtuneen viisi kiloa. Minulla vatsa kasvoi entisestään. Tuli kai korvattua vehnää joillakin muilla herkuilla!

Nyt olen juossut melkein kolme kuukautta lähes joka toinen päivä, vatsa on pienentynyt joitakin senttejä  ja sen kunniaksi menin katsomaan niitä itselleni lupaamia lenkkareita. Siitä myöhemmin seuraavassa postauksessa. En löytänyt mitään ja katselin sitten vähän juoksuvaatteita. Ostin elämäni ensimmäiset juoksutrikoot, juoksupaidan ja -takin. 

Kyllä on nyt polleaa pistää menoksi uusissa juoksutrikoissa. Ihan erilainen tuntu kuin verkkareissa! Juoksutakki taas on ihan mieletön keksintö. Miten se voikin olla niin kevyt verrattuna fleecehuppariin, jonka kuvittelin olevan kevyt! Juoksutakki estää kylmettymisen lenkin alussa ja se ei paina mitään, kun sen kietoo vyötärölle, kun tulee kuuma, Taskuun saa kätevästi puhelimen, josta kuuntelen Spoitystä Suomipoppia ja klassista.

Ensimmäisen edistysaskeleen kunnon parantumisessa huomasin viikon jälkeen. Oli kevyempi juosta, eikä hengästyttänyt niin paljon kuin aluksi. Sen jälkeen tuntui, ettei mitään edistystä tapahtunut seuraavien viikkojen aikana. Juokseminen ei sujunut nopeammin tai kevyemmin, vaikka mukavalta tuntuikin. Sitten yhtäkkiä parin kuukauden jälkeen tapahtui suuri muutos! Lenkki sujui kuin leikiten. Lopun ylämäkikävely on yhä raskain osuus. Nyt olen yrittänyt juosta vähän nopeammin, mutta lenkkiä en ole vielä pidentänyt. Luulen kuitenkin, että 3,5 kilometriä alkaa olla hieman liian lyhyt matka, täytyy varmaan tehdä vielä jokin ylimääräinen koukkaus, jotta saisi sen pitenemään ennen ylämäkikävelyosuutta.

Sitten kerron teille asian, joka minua harmittaa niin paljon, että suorastaan alkaa itkettää kiukusta, vihasta, harmista ja voimattomuudesta! Se liittyy otsikossa mainittuun juoksemisen vaarallisuuteen. Aluksi nimittäin lähdin juoksemaan ylös kukkuloille, enkä alas maantielle päin. Mieheni oli aina vaivaantuneen oloinen, kun lähdin ja minua harmitti se. En viitsinyt kysyä, miksi hän oli sellainen, kun kerran hän ei kuitenkaan sanonut minulle mitään. Hän vain ehdotti aina, että lähtisin alaspäin maantielle, kun mäki olisi niin hyvää treeniä. Sanoin mäen olevan liian jyrkkä. Sitten menimme ystävien luokse: suomalainen vaimo ja chileläinen mies. Mies oli joutunut pyytämään vaimoaan juoksemaan mieluummin maantien reunassa kuin metsäpolkuja turvallisuutensa takia. Humalaiset hullut kuulemma ovat varsinkin ulkomaalaisille naisille vaaraksi. Nainen raiskataan ja sen jälkeen tapetaan ja ruumis piilotetaan jonnekin. 

Mieheni otti asian puheeksi heti automatkalla. Hän oli koko ajan pelännyt, että joku humalainen kävisi kimppuuni kukkuloilla, eikä minua enää ikinä löydettäisi. Hän ei ollut viitsinyt sanoa asiasta minulle, sillä oli arvannut, että suutun, kun vapauttani rajoitetaan. Olisi turvallisempaa juosta tutumpaa maastoa maantielle päin. Siellä liikkuu enemmän ihmisiäkin. Minun suomalainen logiikkani oli toiminut aivan eri tavoin! Olin ajatellut, ettei kukkuloilla asu juuri kukaan ja kukaan ei edes tiedä minun juoksevan siellä. Maantien lähistöllä taas on enemmän ihmisiä, myös enemmän pahoja miehiä. Mutta kuulemma ei. Ei siellä kukaan käy kimppuun, koska joku voi nähdä.

Arvatkaapa vaan, miltä tuntui, kun juuri olin löytänyt uudestaan liikunnan riemun. Pitäisikö minun nyt sitten taas juosta vain tuota 250 metrin ympyrää, omaa pikkutietämme täällä piikkilanka-aitojen sisäpuolella? Tylsää! Sitten päätin alkaa juosta saksanpaimenkoiramme Lunan kanssa. Luna ainakin pelottaisi vähän ihmisiä. Chileläiset nimittäin pelkäävät koiria. Ensimmäiset lenkit kaikkien näiden varoittelujen jälkeen menivät vainoharhaisena. Vilkuilin koko ajan sivuilleni ja taakse. Kun joku auto hidasti, pyysin Lunan heti vierelleni. Nyt olen taas rentoutunut, mutta Luna kulkee aina vierelläni ja saa lenkin lopuksi herkkupalkinnon!

Kyllä täällä hengissä ollaan!

Tässä on tullut ihan sattumalta melkein kuukauden blogitauko. Aika ei riitä kaikkeen. Loppuvuosi on aina tavallista kiireellisempää. Koiranvaatteet ja muut käsityöt pitävät työn touhussa joka päivä. Kevätilmat houkuttelevat olemaan ulkona. Olen lenkkeillyt ahkerasti. Paljon mukavia suunnitelmia ja kivaa tekemistä. Nyt täytyy vetää lenkkarit jalkaan ja mennä juoksemaan ennen kuin tulee pimeää. 

Instagramista näet Peikkokukkulan elämää tiheämmässä tahdissa kuin blogissa.

Kevätaurinkoa Chilestä!

Pöllöpylly

Tein pojalle joustotrikoosta lököhousut. Kaavana käytin Ottobren 4/15 kaavaa. (Kiitos äidille, kun lähetit!) Housut ovat 104-senttiset. Pöllön kuvan olen applikoinut aiemmin pojan 86-senttisiin housuihin. Idean pöllöön otin "Siili lähtee kotoa" -kirjasta. Koska olen tykännyt kovasti pöllöpyllystä ja minua suretti pöllöpöksyjen jääminen pieneksi, päätin leikata pöllön irti liian pienistä housuista. Ompelin siis vanhan pöllön uusiin housuihin. Tämä kaava on ihan täydellinen housuihin, joihin tahtoo ommella kuvan pyllyyn. Näissä ei nimittäin ole lainkaan haarasaumaa. Pöllön olen applikoinut fleecestä, collegesta ja trikoosta.

 Housujen etupuolella on "hupparitasku".

Pöllöpöksyjen jälkeen päätin tuunata lököhousut mieheni vanhasta hupparista. Huppari oli erittäin hiutunut ja reikäinen. Mieheni on käyttänyt sitä paljon viimeiset 10 vuotta, eikä olisi nytkään meinannut raskia luopua hupparistaan...

Hihasta leikkasin etutaskun. Sain käytettyä numerot. 

Jouduin leikkaamaan lahkeet poikki, koska kangas oli niin huonossa kunnossa. Leikkasin paremmat lahkeet hupparin hihoista. 

Saumakohtien päälle päätin ommella keltaisesta trikoosta raidat peittämään sauman. 

Ideoin housuja sitä mukaa kuin etenin. 

Valmista tuli! 

Pyllyyn tuli Aeropostale -teksti.

Minun piti tähän loppuun liittää kuva Aeropostale-housuista Domskun päällä, mutta jostain syystä tietokoneeni ei nyt suostu tunnistamaan puhelintani. Onkohan vikaa tietokoneessa vai kaapelissa? No, lisään kuvia, jos/kun systeemit taas toimivat.

Jos en pysty päivittämään blogiani tuon ongelman takia, laitan kumminkin istagramiin kuvia, joten sieltä löytyvät tuoreimmat kuulumiset. Minulla onkin melko kiireinen loppuvuosi, vaikka mitä pikkujuttuja, mikä tuntuu hirveältä hulinalta tällaiseen rauhalliseen ja tapahtumavähäiseen elämään tottuneelle.

Kevätterveiset niin ihanan vihreältä kukkulalta :)

P.S. Sain sen 5000-palaisen kaasugrillipalapelin koottua!

Mihin 1200 litraa vettä riittää?

Tiedätkö, miten monta litraa vettä kulutat vuorokaudessa? Suomalaisen tyypillinen vedenkulutus on 90-270 litraa. Jokainen suomalainen kuluttaa vettä keskinmäärin 155 litraa vuorokaudessa. Voit lukea lisää täältä. 

Yumbelin kunta tuo kokonaiselle perheelle vettä 200 litraa ja sillä on pärjättävä seitsemän päivää! Laskekaapa, miten monta litraa voi vaikka neljän hengen perhe käyttää asukasta kohden päivässä...

Me onneksi saamme epävirallisesti 1200 litraa, ainakin näin talviaikaan. Meitä on kaksi aikuista ja yksi lapsi. Kun sinä keskivertosuomalainen käytät vettä 1085 litraa viikossa, minä voin käyttää 400 litraa.

Kun sinä voit käyttää 1085 litraa, naapurimme voivat käyttää 50 litraa. Kun nelihenkinen perhe Suomessa käyttää keskinmäärin 4340 litraa vettä, nelihenkinen naapurinperheemme käyttää 200 litraa.

Mihin 1200 litraa vettä riittää? Samana päivänä, jolloin meille täytettiin tankki, kälyni tuli meille. Hän on nyt ollut meillä viikon. Meitä on siis kolme aikuista ja yksi lapsi. Olemme pesseet itsemme pesuvadissa, kukaan ei ole ottanut suihkua, olemme pesseet tiskit, alakerran lattiat on pakko pestä joka päivä koirien takia, vessanpyttyä on vedetty ja ruokaa laitettu. Seitsemäntenä päivänä tankki oli tyhjä. Onneksi kunnalta tultiin täyttämään tankki! Joskus nimittäin ei tulla. Sitten pitää keksiä muita selviytymisstrategioita.

Viikon aikana siis ei otettu suihkua, ei pesty pesukoneella vaatteita, ei pesty autoa tms. 1200 litraa ei siis riitä edes nykyperheen perustarpeisiin. 

Onneksi meillä on mahdollisuus pestä pyykkiä ja ottaa suihkuja kaupungissa. Mutta kyllä tämä tosiaan laittaa miettimään vedenkulutusta. 

Vedestä taas

Tahdoin tulla kertomaan teille nopsaan kaksi asiaa: Olen vastannut edellisen postauksen kommentteihin, joten sieltä löytyy vastauksia, jos jokin asia jäi mietityttämään. Toinen asia: Täällä on satanut koko viime yön ja tämän päivän! Voi kun tästä voisi edes puolet säästää tammi-maaliskuuhun. 

Minulla on nyt kauhea ompeluinto päällä. Teen itselleni tunikaa ja toista tahtoisin jo aloittaa. Pojalle aion tehdä lököhousut pöllöpyllyllä. Nyt kun käly on täällä ja pojalla on leikkiseuraa, täytyy surruttaa ompelukonetta oikein olan takaa :D

Kun vettä ei ole

Sade ropisee puiden lehvistöön, linnut livertävät ja luonto tuoksuu. Istun riippukeinussa sydän yhtä aikaa keveänä ja raskaana. Toisaalta olen tällä hetkellä onnellinen. Luonto on kaunis ja puutarhamme on pian parhaimmillaan. Vihreää heinää kasvaa joka puolella niin, että voi melkein kuvitella meillä olevan kauniin ruohokentän, jota siis oikeasti meille ei koskaan tänne voi istuttaa kuivuuden ja kovan maan takia. "Puistossamme" kasvaa oransseja sipulikukkia, hedelmäpuut ovat kukassa, toiset ovat jo pudottaneet kukat ja niissä on hennonvihreät pienet lehdet. Kallat loistavat valkoisina ja ylväinä. Siniset talviot täplittävät talon ympäristöä joka puolella. Nuoret palmut heiluttelevat lehtiään vienossa tuulessa. Luonto antaa minulle energiaansa ja hyvää oloa. Toisaalta taas sydämeeni hiipii raskas olo. Kevätsade muistuttaa minua Suomen lempeästä kesästä. Minulle tulee koti-ikävä: ikävä Suomeen. Suomeen, jossa sataa kesälläkin, luonto tuoksuu ja vihreys täyttää maiseman. Tiedän, että tämä yltäkylläinen Peikkokukkulan vihreys ihastuttaa meitä vain kolmisen kuukautta ja sen jälkeen on keltaista, kuivunutta ja piikkistä. Tosin puut säilyttävät vihreytensä, mutta maassa ei ole aluskasvillisuutta, ei sammalta, ei juuri mitään vihreää.  On vain kuiva rätisevä kuumuus. Se vaikuttaa mielialaan suunnilleen samoin kuin marraskuun ankeus Suomessa.

Äh, mikä suomalainen melankolia! Suomessakin aletaan jo kesäkuun alussa surra kesän loppumista! Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen. Peikkokukkulan kevät on lyhyt ja vähäsateinen - mutta niitä sateita kuitenkin tulee! Kesällä sitten ei tule taivaalta akkoja eikä mitään muutakaan! Olen säilyttänyt tylsän suomalaisen mentaliteetin surra asioita etukäteen: alan surra jo kevään alussa sen loppumista ja kesän alkamista! Voisipa kevät kestää puoli vuotta ja voisimmepa hypätä kokonaa kesän yli syksyyn!

Näin kuivaa Peikkokukkulalla on. Tähän kaivettiin paikka talolle vuosia sitten, eikä mitään ole alkanut kasvaa!

Nyt pitäisi osata pysähtyä tankkaamaan vihreyttä pitkän kuuman kesän varalle. Harmi, kun ei ole mahdollisuutta säilöä tätä taivaalta satavaa vettä valtaviin tankkeihin, joista voisi sitten ammentaa kasveille koko kesän. Sellaisten tankkien tai kuoppien tekeminen tai ostaminen maksaisi todella paljon.  Olemme pohtineet ”uima-altaan” kaivauttamista, sinne voisi kerätä veden, mutta se tulisi maksamaan hyötyynsä nähden liikaa. Olemme pohtineet tekojärven kaivauttamista, mutta se näyttäisi niin kamalalta ainakin puolet vuodesta tyhjänä, ettei huvita pilata Peikkokukkulaa sellaisella.

Tästä tullaan asiaan, joka tekee sydämeni vieläkin raskaammaksi. Tutkimuksen mukaan vuonna 2040 osa maailman maista tulee kärsimään vakavasta kuivuudesta. Chile on yksi näistä maista, Etelä-Amerikan kuivin maa. Poikani on tuolloin alle kolmekymppinen! Minä olen 65-vuotias, jos en mihinkään sairauteen tai onnettomuuteen sitä ennen kuole.  Peikkokukkulalla kuivuus näkyy jo nyt. Tämä alue tulee olemaan osana autiomaata. Meillä ei ole ollut kaivossa paljonkaan vettä noin neljään vuoteen. Ne ajat, jolloin meillä oli nurmikon kastelulaitteet, ovat todellakin niin kaukaista historiaa, etten voi uskoa, että elämämme on täällä sellaistakin ollut! Sukulaiset toivat tänne mattoja pestäväksi ja kastelimme istutuksia tuntikaupalla.

Kesällä otettu kuva puistomme polulta talolle päin.

Tahdon, että te lukijat pohditte hiukan, millaista on arkielämä, kun vedestä on jatkuva pula. Jos katsotte linkittämääni karttaa, huomaatte, että niin lähellä Suomea kuin Virossa tulee olemaan myös vakava pula vedestä. 

Palataan ajassa hiukan taaksepäin, viime heinäkuuhun, mikä on Chilessä talvea. Silloin kirjoitin seuraavan tekstin:

Istun yläkerrassa sängyllä mummon virkkaama värikäs tilkkutäkki päälläni. Sade rummuttaa tasaisesti peltikattoon. On heinäkuun  toinen viikko ja talvisateet ovat nyt kestäneet viikon. Tiemme portille on löysää kuravelliä ja tynnyrit talon nurkalla ovat täynnä vettä.

Kesällä otettu kuva puistostamme

Sateiden olisi pitänyt alkaa jo kesäkuussa. Oli kuitenkin kuivaa ja aurinkoista. Santiago oli hätätilassa, sillä ilmansaasteet olivat vaarallisella tasolla. Ihmettelimme koko kesäkuun, missä sateet oikein viipyvät. Vain kerran satoi kunnolla. Olin huolissani. Suurta osaa Chileä vaivaa kuivuus. 

Meillä ei ole ollut vettä riittävästi kaivossamme neljään vuoteen. Olemme kunnan odotuslistalla syvemmän kaivon poraamista varten. Kunnalla on kaksi laitetta, jotka ovat jatkuvasti rikki ja joista varastetaan osia.  Jonossa on niin paljon ihmisiä, että olemme olleet jonossa jo kolmisen vuotta. Viime vuonna Peikkokukkulalle jo tultiin poran kanssa, mutta vastaan tuli kivi. Seuraavana päivänä alkoivat talvisateet ja uutta mahdollista kaivonpaikkaa ei ehditty tehdä. Poralaite ei olisi päässyt mudan takia takaisin ylös tielle. Kunnasta luvattiin, että keväällä meille tullaan ensimmäiseksi. Kevät oli ja meni, kesä oli ja meni, samoin syksy ja nyt ollaan jo talvessa, eikä kunnalta ole näkynyt poralaitetta. Mieheni käy usein siellä pyytämässä ja muistuttamassa, mutta mitään ei ole tehtävissä.

Kunta tuo kaikille kukkulan asukkaille kerran viikossa vettä tankkeihin. Meidän pitäisi saada 200 litraa, mutta onneksemme saamme epävirallisesti 1200 litraa. Kesäaikaan kuitenkin avuntarvitsijoiden määrä lisääntyy ja saamme vähemmän. Aina silloin, kun tarve on suurin, saamme vain vähän vettä. Nyt talvella vettä tulee välillä taivaan täydeltä ja täytämme tynnyrit ja tankit. Voimme pestä pyykkiä niin paljon kuin huvittaa. Kesällä yli 30 asteen kuumuudessa emme voi ottaa virkistäviä suihkuja, sillä vettä ei ole. Pesemme itsemme yleensä pesuvadissa, kun suihkua ei voi käyttää. Pyykit viemme 60 kilometrin päähän Concepcioniin. Arvaatte varmaan, että pyykkiä tulee perheessä, jossa on alle 3-vuotias poika ja 15 koiraa. Joudumme miettimään, kannattaako vessaa vetää. Miehet käyvät puskissa. Nyt meillä on kokeilussa melko alkeellinen kuivakäymälä, mutta sitä ei ole vielä asennettu ihan oikein, joten en osaa vielä sanoa, miten se tulee jatkossa toimimaan.

Mietin usein, että monikaan tämän blogin lukija ei voi ymmärtää, mitä tarkoittaa kun nykypäivän mukavuuksiin tottunut perhe joutuu elämään vähällä vedellä. Nytpä kerron. Kesällä mietin, raskinko pestä kukkamaljakon vai laittaisinko sen vähän tynnyrin pohjalla olevan sadeveden mieluummin uusille kukille siihen likaiseen maljakkoon. Olen Suomessa oppinut, että vesipannuun jäänyt vesi pitää kaataa pois ja aina keittää uutta vettä. Ei tulisi mieleenikään! Vesi keitetään monta kertaa ja juodaan viimeiseen pisaraan asti. Astioita ei pestä eikä huuhdella juoksevan veden alla. Astioita ei tiskata kuin kerran päivässä.  Munien keitinvesi kaadetaan tiskienpesuvedeksi. Kuorittujen perunoiden keitinvesi laitetaan  koirille juotavaksi. Spagettia ei syödä niinä päivinä, kun vettä on todella vähän. Sen keittämiseen ja huuhteluun menee paljon vettä. Riisi hoituu vähällä vedellä. On päiviä, jolloin emme voi syödä salaattia, sillä meillä ei ole vettä salaatinlehtien pesuun. Onneksi tomaatit on keksitty.

Puhtaiden astioiden huuhteluvesi joudutaan säilyttämään seuraavaksi tiskivedeksi. Käsienpesuvesi ja suihkuvedet kerätään pesuvateihin ja viedään kasveille kesäaikaan. talvella tätä ei tietenkään tarvitse tehdä.

Peikkokukkulalla on paljon eroosiorotkoja. Olemme istuttaneet niihin puita kontrolloimaan ongelmaa.

Lapsen ammeeseen laitetaan vettä alle puolet. Kalalammen vesi muuttuu kesäisin vihreäksi. Voi mennä parikin kuukautta, ettei sada pisaraakaan. Yritämme säästää kunnan tuomasta vedestä sen verran, että voimme vaihtaa kalojen veden. Mikäli tulee kesäsade, se on kuin lahja. Vesi otetaan talteen ja heti vaihdetaan kalojen vesi ja kastellaan kasveja ja puita. Ikävä kyllä niitä sateita ei juuri tule. Kaikki vaatteet kuskataan kesällä Concepcioniin pesuun.

Viiden litran vesikanisterit täytetään aina Concepcionissa juomavedeksi ja kunnan tuoma vesi käytetään muihin tarkoituksiin. Koirien pedit ja patjat olen kaikki tehnyt pienemmiksi ja ohuemmiksi. Niitä täytyy pestä sen verran usein ja ohuita peittoja ja petejä mahtuu useampia pesukoneeseen.

Kesäaikaan puutarhassamme pärjäävät vain kasvit, jotka pärjäävät ilman vettä. Muut ovat kuolleet monta vuotta sitten. Uusia kasveja ei juuri osteta. Hyötykasvimaata ei voi pitää, paitsi sellaisia lajeja, jotka voi laittaa kasvamaan talvella ja joiden sato kerätään keväällä (kuten herneet, korianteri ja salaatti). Mitkään varjoa antavat systeemit eivät toimi, olen kokeillut. Kuumuus ja kuivuus on liian kovaa ja pitkäaikaista. Kompostikin kuivuu niin, että se on täynnä ampiaisia.

Puistomme on kesäaikaan niin kurjaa kuvattavaa, että blogiinkaan ei tule silloin puutarhakuvia.

Ystäväni sanoi minulle kerran uskovansa, että ihmisen elämässä tulee aina uudestaan ja uudestaan vastaan sellainen asia, joka tämän pitää oppia. Minä tuhlasin vettä kun asuin Suomessa. Rakastin seistä kuuman suihkun alla paineet täysillä. Jouduin maksamaan vesilaskua lisää arviolaskun lisäksi. Nyt minä en tosiaankaan seiso suihkun alla nauttimassa tasaisesta paineesta ja tasaisen kuumasta vedestä. Vettä tulee alhaisella ja vaihtelevalla paineella. Suihku pitää muistaa katkaista aina kun levittää sampoota.  Kesällä vesi on päivällä liian kuumaa ja illalla liian kylmää, sillä aurinko lämmittää mustat muoviputket.  Lämmitämme veden siis aurinkoenergialla (ilman mitään kennoja) yli puolet vuodesta.

eroosiota

Tämän alkutalven olemme ottaneet suihkut Concepcionissa ja pesseet itsemme Peikkokukkulalla vain pesuvadissa. Veden lämmitämme kattiloissa. Mieheni yrittää selvittää, suostuuko sähkökäyttöinen lämminvesivaraajamme toimimaan tankista tulevan veden paineella, jotta saisimme lämpimän suihkun nyt talvella omassa kodissammekin (silloin kun vettä on siihen riittävästi). Aiemmin vesitankkimme oli alempana rinteessä, eikä varaaja suostunut toimimaan, koska paine oli liian alhainen. Nyt tankit siirrettiin rinteessä paljon ylemmäs ja toiveena olisi, että varaajakin suostuu yhteistyöhön. Mutta jos niin hyvin käy, täytyy suihkutella todella varovasti, ettei tankin vesi lopu. Jos se loppuu, ei vessanpyttyä vedetä! Tiedätkö, miten monta litraa ihminen keskinmäärin suihkun aikana kuluttaa? Entä miten monta litraa pesukone kuluttaa vettä?

Talvella otettu kuva

Ensimmäiset kolme vuotta saimme elää kukkulalla ilman vesiongelmaa. Pesimme mattoja ja autoja, kastelimme kukkia ja puita. Kälyni kantoi Concepcionista isot peitot ja muut meidän pesukoneessamme pestäväksi, koska meidän koneemme oli isompi kuin hänen ja täällä on turvallisempaa kuivattaa pyykkiä kuin Concepcionissa kerrostalon pihalla. Kun koiralaumamme kasvoi ja kun meille tuli vauva, jouduimme elämään vesipulan kanssa. Minä en voinut helpottaa raskausajan vaivoja suihkussa lämpimällä vedellä. En olisi voinut käydä lämpimässä suihkussa tai kylvyssä ennen synnyttyssairaalaan lähtöä, kuten oppaissa sanotaan. Tai pitää helposti huolta puhtaudestani synnytyksen jälkeen. Vietimmekin nuo kriittisimmät ajat Concepcionissa kälyn luona. Minä en voinut valuttaa lämmintä vettä hanasta vauvan ammeseen ja lilluttaa tätä kylvyssä aina kun huvitti. Minä en voinut pestä vauvan pyllyä lämpimän juoksevan veden alla. Kun minua viluttaa, en voi mennä lämmittelemään suihkun alle. Kun minulla on hiki lenkin jälkeen, en voi ottaa ihanaa pitkää suihkua. 

Silti tässä sitä ollaan täysin hengissä ja hyvissä voimissa. Lapsemme ja hänen vaatteensa ovat puhtaat. Hiuspohja on tottunut kerran viikossa pesuun, eikä rasvoitu sellaista vauhtia kuin Suomessa.  Välillä ottaa kovasti päähän, mutta uskon ja luotan, että tulevaisuudessa joskus asiat helpottuvat.

talvella

Jotkut teistä saatte nauttia paljuista ja poreammeista. Teillä on vessoja ja kylpyhuoneita monessa kerroksessa. Naapureillamme ei ole mitään pesutilaa. He peseytyvät kesällä pesuvadissa ulkona ja talvella tulen vieressä sisällä. He pesevät vaatteensa käsin vadissa, jolloin vettä ei kulu samalla tavalla kuin pesukoneen kanssa. Heillä on ulkohuussi.  Heitä on kolme aikuista ja vuodenikäinen vauva. Heille riittää kunnan tuoma 200 litraa viikossa.

Tähän väliin on pakko kertoa huvittavaksi kuriositeetiksi mieheni yhdestä siskosta, joka asuu tällä samalla kuivalla alueella kuin me. He rakensivat yli 300 neliön talon, jossa on SEITSEMÄN kylpyhuonetta suihkuineen, porealtaineen ja vessanpyttyineen. Heillä on suuri uima-allas pihalla sekä työntekijän mökki kylpyhuoneineen. Ihan kiva, mutta vettä ei juuri riitä suihkuihin...ainakaan muutaman vuoden päästä, jos suuntaus on tämä...

Lopputalvesta hedelmäpuut alkavat kukkia

Kaikkeen tottuu. Silti toivon ihan hirveästi, että meille joskus tultaisiin se kaivo poraamaan ja että siellä tosiaan olisi riittävästi vettä. Toivon myös, etteivät talvisateet  vähentyisi ja että muutenkin tässä osassa Chileä sataisi riittävästi. Että vuoripurot eivät kuivuisi eivätkä järvet häviäisi kartalta.

Kevään ensimmäisinä päivinä on vihreää ja kuulasta.

Sade jatkuu. Poika nukahti. Ehkä hän näkee unta uimakoulusta. Allas täynnä vettä. Plumpsista vaan korokkeelta veteen niin, että loiskaus käy. Sukellus veden alla. Uimisen jälkeen lämmin suihku.

kalla

Palataan tähän päivään, syyskuun 21, jolloin Chilessä alkoi virallisesti kevät. Mielenkiinnolla odotan, lähettääkö kunta kaivoporan meille tänäkään keväänä tai kesänä. Tänä aamuna kävin lenkillä ja pesin itseni pesuvadissa sen jälkeen. Tuntui ihanalta valuttaa kuumaa vettä kauhalla väsyneiden lihasten päälle, mutta samalla tuli ikävä kunnon suomalaista kuumaa suihkua ja kylppärin lattialämmitystä. Meidän kylpyhuoneemme on niin kylmä talvella! Join Concepcionista tuomaamme juomavettä puoli litraa lenkin jälkeen ja lisää päivän mittaan. Minulla on nimittäin projektina opetella juomaan kolme litraa vettä päivässä. Mieheni tuli kysymään ihmetellen, mihin juomavetemme keittiöstä on kadonnut. Kurkustani alas! 

Kevään ensimmäisinä päivinä

Sitten ei hanasta tullut yhtään vettä. Tankki oli tyhjentynyt, sillä pesimme koneellisen pyykkiä. Juoksin rinnettä ylös tankille ja avasin toisen tankin vesihanan. Siellä on nimittäin sen verran vielä pohjalla, että pärjäämme huomiseen saakka, jolloin kunta tulee (toivottavasti) täyttämään ainakin yhden tankin. Saatiin astiat huuhdeltua ja keitimme pannullisen juomavedeksi. Hiukset pitäisi pestä. Jos saamme tankin täyteen huomenna, voimme lämmittää vesiboilerin ja ottaa säännöstellyn lämpimän suihkun.

Alkukevään pilvisenä päivänä

Taivaalla on muutamia harmaita pilviä, mutta sateen ropina loppui. Meinaan mennä sulkemaan kasvihuoneen katon, jotteivät linnut tuhoa pieniä taimia. Nyt ne saivat muutaman pisaran vettä. Sen jälkeen meinaan laittaa pannun tulelle ja tehdä teetä – siihenkin tarvitaan vettä...

Tänään hedelmäpuihin on tulossa lehtiä

Kyllä, olemme miettineet, miten kauan jaksamme tätä. Olisi kiva, jos elämän perusasiat olisivat vähän helpompia. Olemme hieman silmäilleet Chilen kartalta sateisimpia ja märimpiä alueita...

Tänään riippukeinuni riippuu vihreyden keskellä

Kun otat seuraavaksi ihanan lämpimän pitkän suihkun ja peset viisi koneellista pyykkiä, lähetäthän pienen ajatuksen minulle ;)