Chileläisissä häissä

Olemme asuneet Chilessä yhdeksän vuotta. Nyt saimme kutsun toisiin häihin. Ensimmäisissä häissä olimme noin seitsemän vuotta sitten ja ne olivat elegantit häät. Chilessä kuitenkin häitä on joka tyyliin, joten en oikein tiennyt, millaisiin häihin olimme nyt menossa. Olemme nähneet telkkarista chileläisiä hääohjelmia ja niissä on näytetty muun muassa häitä, joissa autokatos ja takapiha on koristeltu vessapaperilla. No, arvelin, etteivät nämä häät olisi vessapaperityyliset tuntien morsiamen.

Voiko trikoovaatteissa mennä häihin? Se oli ensimmäinen pulmani. Me emme käy juuri koskaan juhlissa, joten meillä ei ole varsinaisia juhlavaatteitakaan. Nopea vilkaisu kauppojen juhlavaatevalikoimiin ei innostanut minua hankkimaan mitään. Naisille on tarjolla kirkasvärisiä kiiltäviä vaatteita paljetteineen ja mauttominen koristeineen. On myös mustia pikkujoulutyylisiä vaatteita. Miksi hankkisin jotain sellaista, mistä en tykkää ja mitä en tarvitse? Dominicilla on paljon kivoja vaatteita, mutta ei mitään juhlatyylistä kuitenkaan. Mieheni taas päätti laittaa vanhan pukunsa ja tuskasteli sitä, miten "miehet aina lihoavat naimisiin päästyään/jouduttuaan..."

 Olisin voinut laittaa vaaleanturkoosin täysipitkän juhlallisen mutta yksinkertaisen mekon, joka minulla oli seitsemisen vuotta sitten ystäväni häissä, mutta en tahtonut pukeutua päivähäihin niin juhlallisesti. Päätin sitten laittaa Noa Noan "trikoomekon". Mekko on klassinen ja käy minusta juhlallisissa tilaisuuksissa, vaikka sitä voi käyttää myös arkena siistimpänä vaatteena. Vähän kuitenkin mietin materiaalia. Mekko on hyvinlaskeutuvaa ihanantuntuista 100% viskoosia, mutta näyttääkö tuollainen venyvä materiaali liian arkiselta "trikoolta"? Koska tykkään klassisesta tyylistä ja vierastan paljetti-kimallus-tyyliä, päätin laittaa oman näköiseni vaatteen,. oli se sitten "trikoota" tai ei. Kun pukeudun juhlaan, tykkään käyttää aitoja helmiä, jotka olen saanut perinnöksi tädiltäni. Pitkät helmet lyhennettiin lyhyeksi helminauhaksi ja rannekoruksi jo monta vuotta sitten.

Päätin ottaa mukaan myös alpakanvillasta neulotun pienen jakun, jos kirkossa tai juhlapaikassa olisi kylmä (yläkuvassa vasemmalla). varmuudeksi otin vielä mummoni virkkaaman huivin (yläkuvassa oikealla). Kumpaakaan en tarvinnut, sillä oli kuuma päivä. 

Kukkasandaalit ostin yhdeksän vuotta sitten Chileen muutettuani, kun kuvittelin muuntuvani latinokaunottareksi. Hah, tästähän olen joskus aiemminkin kertonut. Sandaalit ovat luonnollisesti jääneet hyvin vähälle käytölle. Ei tuollaisten kanssa voi kopsutella yhtään missään. Juhlapaikan lattiakin oli niin liukas, että pidin miehestäni kiinni, kun kävelimme siellä.  Sandaalien päällä näkyy kukkarannekoru, jonka ostin messuilta vähän aikaa sitten. Sain kaikki vanhat romppeeni ja uuden rannekorun sopimaan yhteen kivasti. Mekon alle ostin saumattoman bodyn. Eli itseeni en tuhlannut juuri yhtään rahaa: uusi body, rannekoru ja kukkapanta.

No voiko lapsi tulla häihin trikoovaatteissa? Mietin, pukeutuvatko pienet pojat häihin suoriin housuihin, kiiltäviin liiveihin, kravatteihin jne. Dominicilla on Suomesta ostamani Laura Peterzenin merimiespuku. Se oli vähän iso Domskulle, joten kavensin ja lyhensin vähän paitaa. Housut ja lakki menivät sellaisenaan. Pojan vanhaan lähes käyttämättömään neuletakkiin pistelin tummansiniset koristeet, jotta se näyttäisi kuuluvat merimiespukuun. Valkoisten kenkien löytäminen pojalle oli lähes mission imposible, mutta onneksi sellaiset kuitenkin löytyivät. Pelkät pojan kengät maksoivat enemmän kuin mitä panostin omaan vaatetukseeni! Onneksi pojalle ei tarvinnut muuta hankkia. Kun pienensin merimiespukua, chileläinen aputyttöni kysyi, onko poika menossa naamiaisiin. Ajattelin, kuvittelevatko kaikki häävieraat, että olen pukenut poikani naamiaisiin.  

Menimme aamulla kälyni luokse Concepcioniin. Siellä morsianta jo kammattiin ja hänen perheensä valmisteli kaikkea. He asuvat kauempana ja siksi olivat tulleet kälyni luokse. Valokuvaaja tuli kuvaamaan puvun, kimpun ja valmisteluja. Seremonian kirkossa piti alkaa yhdeltä, mutta morsianta vielä meikattiin ihan rauhassa varttia yli yksi, eikä hänellä ollut pukua päällään. Kirkkoon pääsimme lähtemään kahden jälkeen! Menimme kälyni auton perässä, sillä hän kertoi tietävänsä, missä kirkko oli. Kälyn autossa matkasivat myös morsiamen äiti ja muita vieraita. Eksyimme! Aloimme kysellä ihmisiltä, missä kirkko oli, eikä kukaan tiennyt. Morsian oli mennyt veljensä kyydissä ja tiesimme, että he ehtisivät kirkkoon ennen meitä, mutta olisihan mukavaa, että morsiamen äitikin ehtisi paikalle seremonian alkuun. Lopulta monien mutkien jälkeen löysimme evankeliselle kirkolle. Se oli aika karussa paikassa (yläkuva).  Hääpari kuuluu evankeliseen kirkkoon, joita on täällä todella paljon. Ne ovat hyvin pieniä porukoita, joilla on omat kirkkonsa ja pastorinsa.

Kirkon ovelta astui ulos onnellinen pariskunta. He olivat kylläkin naimisissa jo pari viikkoa tätä kirkkovihkimistä ennen. Chilessä täytyy suorittaa ensin siviilivihkiminen. Monet menevät naimisiin kirkossa vasta monta vuotta siviilivihkimsen jälkeen tai eivät koskaan pidä kirkkohäitä. Pelkästään kirkkohäät eivät ole viralliset Chilessä. Tämä pariskunta piti siviilivihkimisen yhteydessä päivälliset lähimmälle perheelleen ja ystäville. Heillä oli myös tilaisuutta varten eri vaatteet. Morsiamella oli lyhyt tiukka valkoinen puku. Kukat olivat myös tässä tilaisuudessa. 

Kirkkovihkimiseen saakka morsian ja sulhanen ovat asuneet vanhempiensa luona ja vasta nyt papin siunauksen jälkeen he muuttavat yhteiseen kotiin. Häälahjaksi he saavat hellasta, sängystä ja jääkaapista lähtien kaikki. Me hankimme vedenkeittimen ja lakanat. Täällä on sellainen systeemi, että tavarataloilla on listat, joista pariskunta valitsee haluamansa tuotteet. Tavaratalon nimi ja listan koodi on merkitty hääkutsuun. Kutsutut menevät tavarataloon katsomaan listaa ja ostavat haluamansa tuotteen. Ostajan nimi merkitään koneelle. Häiden jälkeen pariskunta menee noutamaan lahjansa tavaratalon varastolta! Eli hääjuhlaan ei viedä yhtään mitään. Edes kortteja täällä ei harrasteta. Minä tein hääkortin, jonka jätin kälyni luokse, josta pariskunta löysi sen.

Hääseremonia oli lyhyt. Ei ollut elävää musiikkia eikä esityksiä. Morsian ja sulhanen puhuivat toisilleen vapaasti ja sanoivat "tahdon". Eli eivät toistaneet sitä papin perässä. He kaatoivat toistensa laseihin vettä, enkä oikein ymmärtänyt tämän vertauskuvallisuutta ja päätinkin kysyä asiaa jälkeenpäin. Tilaisuus oli kaunis ja liikuttava. Kun pariskunta käveli ulos kirkosta, musiikkina oli iloinen gospelkappale. Riisiä ei heitetty.

(Minusta on tullut kirkossa vetistelevä mammarainen...itketti ihan koko ajan!)

 Itse juhla pidettiin San Sebastian -yliopiston juhlatiloissa. Odottelimme pitkään hääparia, joka oli kuvattavana. Meille tarjoiltiin pikkupaloja ja juotavaa.

Kun hääpari saapui juhlapaikkaan, pääsimme saliin. Se oli kaunis ja avara sekä hyvällä maulla koristeltu, mikä ei tosiaan ole itsestäänselvyys Chilessä. (woouuu, ei yhtään ilmapalloa!)

Alkupalat olivat odottamassa lautasella. Se oli pieni salaatti ja jonkinlainen kylmä mureke. Pääruokana oli pitkään kypsytetty murea liha ja valkoinen sienikastike sekä pariisinperunat. Lapsille oli ranskalaisetperunat ja kananpala. Jälkiruuaksi oli pala jäätelökakkua. Jossain vaiheessa iltaa oli hääkakku, mutta me olimme silloin jo lähteneet, joten emme päässeet maistamaan sitä. Ruuan kanssa oli tarjolla viiniä, vaikka suuri osa vieraista kieltäytyi siitä. Täällä evankelisiin kirkkoihin kuuluvat yleensä eivät käytä lainkaan alkoholia ja suurin osa vieraista oli pariskunnan kirkkoystäviä. Myös kaikki alkumaljat yms. olivat alkoholittomia. Tykkäsin!

Aluksi kaasot ja bestmanit tulivat sisään musiikin soidessa. Tämän jälkeen esiteltiin pariskunnan vanhemmat ja kummit. Hekin tulivat sisään aplodien säestyksellä. 

Itse hääpari saapui sisään.

Hääpari ja kaasot sekä sulhasen ystävät esittivät tanssinumeron.

Hääkakun koristelu oli hieno.

Vieraita oli 180, joten kakkuja oli monta. Keskimmäisen kakun päällä oli sokerimassasta muotoillut kemisti ja opettaja.

Dominicin juhlaeleganssia. "Que original!" sanoivat ihmiset, "pequeño marinero". Domskua pidettiin tyylikkäänä, eikä tällaista pukeutumista ollut ennen nähty. Suomessahan pikkuiset merimiehet ovat aika tavallinen näky juhlissa? Muilla Dominicin ikäisillä pojilla oli farkut ja kauluspaitoja. Isommilla lapsilla oli juhlallisia vaatteita, kuten pukuja ja liivejä. isommilla tytöillä oli juhlamekkoja, mutta kyllä juhlissa oli myös tyttöjä, joilla oli ihan arkiset vaatteet. Mitään selkeää pukeutumiskoodia ei siis lapsilla ole.

Miehillä oli useimmiten puvut ja kravatit. Joillakin oli suorat housut ja erivärinen takki. Mieheni tahtoi tulla ilman kravattia.

Lähes kaikilla naisilla oli sellaiset vaatteet, joita käytetään Suomessa pikkujouluissa: kirkkaanpunaista, mustaa, vihreää, liilaa, kiiltävää ja välkkyvää. Korot olivat korkeita kaikenikäisillä.

Yritimme saada perhekuvaa, jossa me kaikki olisimme näyttäneet siedettävältä, mutta ei onnistunut. Kälyni ei osannut kuvata, Domsku ei tahtonut olla kuvassa jne. Tämä on paras, repikääpä siitä :D

Mieheni kuvasi minut ja Dominicin. Näistä tuli vähän parempia. 

Me olimme pukeutuneita hieman eri tavalla kuin muut vieraat, mutta emme olleet silmiinpistäviä, emme ali- emmekä ylipukeutuneita. 

Häät olivat mukavat, mutta lähdimme pois jo kahdeksan aikoihin, sillä Domsku oli flunssassa ja väsynyt, koska ei ollut saanut nukuttua päiväuniaan. Kun laitoimme hänet autonistuimeen, hän sai hirveän raivarin ja nukahti sitten pää märkänä. Kuulimme, että lähtömme jälkeen juhlissa oli alkanut varsinainen show: morsian oli laulanut, sulhasen siskot olivat laulaneet ja oli tanssiesityksiä. Vähän harmittaa, etten ollut näkemässä. Häissä oli myös valokuvausautomaatti, jonne ihmiset jonottivat ottamaan kuvia itsestään jonkun muun juhlavieraan kanssa. Jokainen pöytäseurue kävi myös valokuvassa hääparin kanssa.