CHI!

Meidän perheeseemme valitaan koirat vain ja ainoastaan alkukirjainten mukaan: CHIhuahua ja CHInese crested :D

---

Meillä on myös CHIksanpaimenkoira ja kaksi CHIkarotuista :D

---

Chikamaista viikkoa kaikille! Olinpas vitsikäs tänään...

Retkellä lumisella tulivuorella

Me teimme eilen retken lumihuippuiselle Chillanin tulivuorelle. Peikkokukkulalta ajaa sinne melkein ylös asti kahdessa tunnissa. Te, jotka olette lukeneet jo pidempään Peikkokukkulan blogia, arvaattekin varmasti, miksi menimme taas sinne...

---

Lisäselostusta tulossa!

Vuela, vuela mariquita

Lennä, lennä leppäkerttu
ison kiven juureen,
siellä on sun äitis, isäs,
keittää sulle puuroo.

---
Vuela, vuela mariquita.
A los pies de una piedra gorda
Están tu padre y tu madre
Cociéndote gachas.

---

Chilessä "leppäkerttu" on chinita, espanjassa mariquita.

Michilandiasta saa tilata pienille ja keskikokoisille koirille tällaisia leppispaitoja. Paitoja saa lyhyt- ja pitkähihaisena. Painan kuvan sabluunoiden avulla. Trikoopaidan värin voi itse valita vaaleista sävyistä. Paitoja saa rinnanympärykseen 52 cm asti.

---

Vuela, vuela chinita :)

Pamela Andersonin serkku

Meillä asuu Pamela Andersonin serkku. Vai tahdotteko väittää vastaan? :)

Ja se, mistä Pamela Anderson on kuuluisa...hänen serkullaan on niitä 10!

---

Hauskaa viikonloppua sekä heinäkuuta!

Työhuone saa maalia seiniinsä

Entinen aputyttöni oli pari päivää auttamassa työhuoneen maalaamisessa.

Oli kivaa nähdä ja jutella muutaman kuukauden kuulumiset! Aputyttöni unelma oli päästä opiskelemaan. Opiskelu Chilessä on kallista. Hän sai apurahoja ja opiskelee nyt lähihoitajaksi (tai jotain sen tapaista). Hän on yksi kurssinsa parhaita. Tuli höpöteltyä ja maalattua kaksi päivää. Vielä kuitenkin puuttuu kolmas kerros katosta ja yhdeltä seinältä.

Uusi aluevaltaus

Espanjankielisten kirjojen lukeminen ei ole tämän vuoden ainoa uusi aluevaltaukseni. Innostuin myös virkkaamaan mattoja, josta olen jo kertonutkin ja sen lisäksi olen nyt tarttunut puikkoihin "palillos"!

Aloitin neulomalla kaulahuivin, johon tuli palmikko keskelle. Sen jälkeen tein kaulurin, jossa on palmikkoja. Olin kuvitellut, että palmikkoja on vaikeaa neuloa.

On todella rentouttavaa mennä istumaan iltapäivän talviaurinkoon kuistin sohvalle ja neuloa muutama kerros lisää. Illalla, kun päivän työt on tehty ja laiskottaa, rojahdan sohvalle ja kuuntelen puolella korvalla televisiota. Puikot suihkivat, eikä tarvitse ajatella mitään.

Tästä on tulossa elämäni ensimmäinen neuletakki. Minulla ei ole mitään ohjeita, katson vaan, miten kaupasta ostamani neule on tehty. Saapa nähdä, millainen viritys tuosta tulee. Nyt ymmärrän, kun mummo huokasi saatuaan villapaidan valmiiksi: "Voi harmi, kun se tuli jo valmiiksi. Mitä minä nyt tekisin?" En koskaan voinut tajuta tuota. En ole ikinä pitänyt neulomisesta. Inhosin sitä peruskoulussa. Muutenkin teen käsitöitä enemmänkin sen takia, että tahdon nähdä TULOKSEN, en siksi, että nauttisin hirveästi jokaikisestä työvaiheesta. Neulomisessa kuitenkin on jotain meditatiivista. En niinkään ajattele lopputulosta, vaan nautin siitä yksitoikkoisesta rentouttavasta toistosta.

Sain takaisin sen minkä kerran menetin - tuplana!

Chileen muutto kuutisen vuotta sitten merkitsi minulle luonnollisesti monesta asiasta luopumista. En nyt alla niitä tässä luetella, sillä olen niistä blogissa jo kertoillutkin. Viime syksynä sain yhden tärkeän asian takaisin elämääni: sienestämisen! Olin Suomessa himosienestäjä, enkä uskaltanut Chilessä tarttua edes noihin tutunnäköisiin tatteihin varmuuden vuoksi. Entisen aputyttöni kanssa viime syksynä keräsin ekan sienisaaliini ja tunsin itseni uudestisyntyneeksi!

Tänä syksynä avasin oven aivan uuteen maailmaan! Suomessa olin himolukija, opiskelin myös kotimaista kirjalisuutta. Chileen kannoin joitakin kirjojani, mutta yhäkin suurin osa on laatikoissa Suomessa. Ensin alkuun tilasin joitakin kirjoja Suomesta, mutta suurimmaksi osaksi luin niitä samoja vanhoja moneen kertaan. Englanniksi olen aina inhonnut lukea, mutta olihan siihenkin alistuttava. Jo se avasi oven laajemmille lukutantereille, sillä täältähän löytyy kuitenkin englanninkielisiä kirjoja jonkin verran kirjakaupoista ja kirjastoista. Jo se tunne oli ihana, kun tajusin, että unohdin lukevani englanniksi! Tajusin kaiken, enkä jäänyt kiinni johonkin kohtaan, jota en ymmärtänyt. Olin koulussa todella surkea englannissa ja tekstinymmärtämisessä! Englanninkielisten kirjojen lukeminen oli jonkinlainen pieni voitto elämässäni.

Ostin espanjankielisen kirjan nelisen vuotta sitten, enkä saanut sitä luettua. En tajunnut mitään, eikä hyvän kirjailijan Isabel Allenden käyttämiä sanoja löytynyt edes sanakirjoista. Lukemisesta ei tullut mitään. Se tuntui opiskelulta, ei rentoutumiselta. Noin 40 sivun jälkeen kyllästyin yrittämiseen ja päätin ottaa kirjan uudelleen käteeni, kun espanjani olisi sujuvampaa. Kirja on jäänyt hyllyyn. Reilu vuosi sitten olin kälyni luona ja siellä otin käteeni Paolo Coelhon Alkemistin, jonka olin jo lukenut suomeksi. Luin kirjaa ja huomasin, ettei minulla ollut pienintäkään vaikeutta ymmärtää espanjaa. Unohdin kuitenkin koko jutun ja jatkoin englanninkielisten kirjojen lukemista, olihan se vieläkin sujuvampaa.

"Vendidas" on kirjoitettu alunperin englanniksi. Se on myös suomennettu: "Myyty". Kirja kertoo Zana Muhsenin elämästä. Hänen isänsä myi kaksi koko elämänsä Englannissa asunutta teini-ikäistä tytärtään Jemeniin vaimoiksi ystäviensä pojille.

Viime viikolla olin kirjakaupassa ostamassa kirjekuoria ja eteeni osui tämä Zana Muhsenin ja Andrew Croftsin "Vendidas". Chilessä kirjat ovat kalliimpia kuin Suomessa. Niihin laitetaan jotain luksustuotteen veroa. Tämä pokkari kuitenkin maksoi "vain" noin 12 euroa ja koska aihe kiinnosti, ostin kirjan. Melkein tärisin innosta. Minä ostin KIRJAN. Minä OSTIN kirjan. MINÄ ostin kirjan! Menin perulaiseen ravintolaaan syömään ja avasin uuden kirjani. Aloin ahmia kirjaa enemmän kuin ruokaa. Kälyn luona jatkoin. Kotona jatkoin. Luin kirjan muutamassa päivässä.

Unohdin täysin sen, että luin espanjaksi. Kieli ei tuottanut mitään ongelmia. Kysyin koko kirjan aikana vain kahta sanaa mieheltäni. Voitteko tajuta tätä iloa? Jos rakastatte lukemista, niin kyllä voitte! Nyt ei enää tarvitse haikailla muuta kuin ihania suomalaisia kirjastoja, jotka pullistelevat uutuuksia ja joista saa lainata ilmaiseksi kirjoja. Kaikkea ei voi saada. Mutta minä sain kuitenkin takaisin mahdollisuuden käyskennellä KIRJAKAUPOISSA. Lueskella takakansia. Valita, minkä kirjan tällä kertaa ostaisin. Hymistä jännityksestä, kun kirja on kassissa odottamassa kotiin pääsyä ja sitä hetkeä, kun voin lösähtää sohvalle, sänkyyn tai riippukeinuun uuden kirjani kanssa! Avata kirjan ja vaipua toiseen maailmaan!

Sain takaisin uusien kirjojen lukemisen ilon! Valitsemisen ilon. Sain sen takaisin itse asiassa TUPLANA, sillä olosuhteiden pakosta jouduin oppimaan lukemaan englanniksi sekä espanjaksi. Minulla on nyt laajempi valikoima, kuin mitä minulla olisi, jos lukisin vain suomeksi! Miten olenkaan aina inhonnut kielten opiskelua ja vieraalla kielellä lukemista ja nyt elämä on antanut minulle lahjaksi kaksi uutta kieltä ja tuplamäärän kirjoja :)

Tietenkään mikään ei vedä vertoja omalla kielellä lukemiselle. Silloin ymmärtää jokaisen sanan jokaisen merkitysvivahteen. Ymmärtää rivien välitkin. Espanjankielisten kirjojen lukeminen kuitenkin tekee minulle hyvää, sillä opin samalla uusia sanoja ja kielen rakennetta huomaamatta. Se on todella hyvä, kun kuitenkin elän aika eristyksissä täällä Peikkokukkulalla ja miehen kanssa puhumme englantia enemmän kuin espanjaa.

KIRJAKAUPAT, TÄÄLTÄ TULLAAN!

Tulivuoren tuhkaa

Eilen oli meidän vuoromme elää tuhkapilven alla. Näin kauan pilvi on leijaillut muilla mailla hidastaen lentoliikennettä. Eilen iltapäivällä tuuli kääntyi meidän suuntamme.

Eilen oli aurinkoinen päivä. Kahden aikaan iltapäivällä en enää nähnyt vuoria ja ihmettelin ilman harmautta. Miten yhtäkkiä tuli niin paljon kosteutta ilmaan, vaikka aurinko paistoi? En tajunnut harmautta tuhkaksi. Maisema muuttui koko ajan harmaammaksi ja pysyttelin sisällä, kun aurinkokin oli piilossa. Mieheni soitti neljän aikoihin ja kysyi, oliko täällä tuhkapilvi yhtä sakea kuin Concepcionissa. Vasta silloin tajusin, mikä on kyseessä!

Menin ulos ja siellä oli todellakin rikin katku. Maisema oli epätodellisen harmaa ja "kuollut". Oli aivan hiljaista ja liian pimeää ollakseen neljä iltapäivällä. Hain pyykit narulta ja jo siinä ajassa kasvoilleni laskeutui ohut tuhkakerros, jonka tunsin, kun lipaisin huuliani. Yskitti hieman. Tänä aamuna heräsin auringonpaisteeseen. Tuhkapilvi on jatkanut matkaansa jättäen Peikkokukkulan ohueen "lannoitekerrokseen". Olen iloinen siitä, että ilma on taas kirkas, aurinko lämmittää meitä kylmissämme olevia Peikkokukkulan asukkeja ja vuoret vahtivat meitä horisontissa.

Talo kukkulalla

Ruta 5 sur -maantieltä Concepcionista tultaessa heti Tomecon jälkeen kääntyy pikkuinen hiekkatie vasemmalle. Ajetaan kahden pienen puusillan yli, ohitetaan hökkelitalo ja noustaan jyrkkää rinnetta ylöspäin.

Toivotaan, ettei vastaan tule yhtään autoa, sillä tiellä ei mahdu ajamaan kuin yhteen suuntaan. Jos kuitenkin auto tulee vastaan, toisen täytyy peruuttaa niin kauan, kunnes löytyy leveämpi kohta, jotta autot mahtuvat ohittamaan toisensa.


Varotaan rotkoa, joka alkaa heti tien vierestä. Sinne ei tahdota pudota. Älä myöskään katso sinne, sillä naapurit heittävät roskansa rotkoon :(

Ajetaan 700 metriä maantieltä aina vain ylös, ylös. Nähdään kukkuloita, lumihuippuisia tulivuoria horisontissa, mäntyjä pitkine neulasineen ja suurine käpyineen.


Ei ohiteta yhtäkään taloa, vain pari porttia tyhjille campoille.
Auto pomppii, tie on kuoppainen. Töötätään aina mutkissa, jotta mahdollinen vastaantulija osaisi hiljentää vauhtia ennen törmäystä.

Nyt nähdään tien vasemmalla puolella yksi peltilevyistä ja betonista tehty pieni talopahanen, jonka kattopellit pysyvät paikoillaan katolle jätettyjen tiilien avulla. Talossa ei asu vakituisesti ketään. Talon pihalla nousee Entelin kännykkäantenni. Se on hyvä maamerkki tulijoille, pian olisi vuorossa meidän porttimme.

Tien vasemmalla puolella tulee vastaan hökkeli, jossa asuu perhe. Siitä jatketaan vielä hieman ja tullaan kukkulan huipulle. Tien oikealla puolella on vihreä portti. Green Gate. Porton verde. Siitä astutaan Peikkokukkulalle.

Portilta näkee joka suuntaan. On helppoa ymmärtää, miksi maa on pallo. Maisema kaartuu pallon lailla ympärillä.

Portilta näkee maantien luikertelevan kiemuraisena Concepcionin suuntaan, jossa on kaksi kilometriä leveä Bio Bio -joki sekä Tyynen meren rannat. Kun katsoo vastakkaiseen suuntaan, näkee samaisen maantien jatkuvan Los Angelesiin päin. Yöllä voi nähdä taivaanrannassa Cabreron pienen kaupungin valon. Siinä suunnassa ovat myös Andien vuoret sekä viininviljelysalueet.

Portilla on kesäisin niin kuuma, ettei siellä viitsi kauempaa seisoskella. Ei ole varjoa. Armoton aurinko paahtaa. Tuulisella säällä kukkulan huipulla ei ole suojaa, tulee joka suunnasta.

Portilta ei näy taloamme, jonka piilotimme 300 metriä alemmas puiden katveeseen (tietä pitkin mitattuna - ei korkeussuunnassa). Olemme enemmän suojassa tuulelta, auringolta ja ihmisten uteliaisuudelta.

Kun otin nämä kuvat eilen, oli kylmä aurinkoinen päivä. Lumihuippuiset tulivuoret kimalsivat majestettisina horistontissa. En ymmärrä, miksen saa niitä kuvaan? Vaikka ne oikeasti näkyvät niin selvästi ja hallitsevat maisemaa. Mikseivät ne tahdo näyttäytyä valokuvissa? Ainoastaan zoomilla saan lumihuiput kuvaan, mutta silloin talo ei ole samassa kuvassa. Ette saa käsitystä siitä, miltä täällä oikeasti näyttää. Täytyisi varmaan olla ammattilaisen kamera pitkine objektiiveineen, jotta saisi otettua hienon kuvan talostamme ja tulivuorista. Viimeisessä kuvassa näette mäntyisten kukkuloiden takana vaaleanharmaan vuorijonon. Ne ovat täynnä lumihuippuja.

---

PEPIN NEUVO: Klikkaa kaksi alinta kuvaa suuremmiksi, niin näet lumihuippuiset vuoret!

---

(Taloamme ei ole maalattu vielä, eikä myöskään peltikattoa.)

---

Rauhallista sunnuntaita kaikille! Itse nautin hiljaisuudesta, kun mies ei ole kotona, eikä siitä samasta syystä televisio möykkää olohuoneen nurkassa aamusta iltaan. Ei hän sitä katso, mutta sen täytyy kuitenkin olla päällä, sillä hän kuuntelee sitä, eikä voi edes ottaa päiväunia sohvalla ilman sitä melua. Kun hän tekee ulkona töitä, tv unohtuu päälle. Kun minä sammutan sen, hän tulee parin minuutin päästä sisälle ja laittaa toosan taas meluamaan....Eli nauttikaapa hiljaisuudesta ja rauhasta tänään kanssani:)