Kun juokseminen alkoi koukuttaa

Marraskuussa 2015kirjoitin juoksuharrastukseni aloittamisesta ja ehkä nyt olisi aika päivittää tilanne ja kertoa, miten on mennyt.

Aloitin siis juoksemisen varovaisesti elokuussa, sillä olin aivan totaalisen rapakunnossa. Nyt kun luin silloin kirjoittamaani tekstiä, tein yhden huomion, jota en silloin noteeranut. Kerroin, että aloitin niin varovaisesti, että juoksemisen jälkeen oli aina hyvä olo, eikä seuraavaa lenkkiä tehnyt mieli skipata. Totta onkin, että minulla oli hyvä olo, mutta täytyy kyllä sanoa, että lenkkien jälkeen muutaman tunnin päästä minulla iski vääjäämättä hirveä väsymys ja vilu. Minun piti aina peseytymisen jälkeen laittaa tosi lämpimät ja pehmeät vaatteet päälle. En tiedä, mistä tämä johtui, mutta piti olla pehmeää. Nälkäkin oli hieman tavallista suurempi ja nukahdin päiväunille väkisin joinakin päivinä. Tämä  siis aamulenkkien jälkeen. Tuolloin juoksin lyhyitä matkoja, eli 3,5 km, jonka päälle ylämäkikävelyä 1,5 km, jonka jälkeen joskus vielä kilometri juoksua, mutta aina kuitenkin vatsalihasliikkeitä ja lankkua.

Mieluiten lähdin lenkille heti aamulla ennen aamupalaa.  Oli ihanan reipas olo ja aamupalasmoothiet maistuivat täydelliseltä  itsensä rääkkäämisen jälkeen. Aamulla oli kiva juosta myös siksi, ettei ollut vielä kuuma. Kun saavuin kotiin kymmenen aikoihin, suihkusta tuli jo auringon lämmittämää vettä, eikä tarvinnut peseytyä pesuvadissa.

Nykyään en enää juokse aamuisin. Sen jälkeen kun aloin juosta kympin lenkkejä, ei ole enää tehnyt mieleni lähteä tyhjällä vatsalla liikkeelle. Aloin käydä lenkeillä kahdeksan aikoihin illalla, jolloin ei enää ollut liian kuuma. Nyt, kun syksy saapui tänne, tuleekin pimeä niin aikaisin, että minun on lähdettävä juoksemaan jo neljän maissa, jotta ehdin takaisin ennen pimeää.

Pimeässä en uskalla juosta, sillä menetin rakkaan lenkkikaverini saksanpaimenkoira Lunan. Siitä voit lukea täältä. Kaiken huipuksi kuukausi sitten vankilasta päästettiin vapaaksi mies, joka istui tuomiotaan 20 vuotta tyttöjen ja naisten raiskaamisesta! Tietenkin tämä ihmishirviö asettui asumaan lenkkipolkuni varrelle! Pidän siis nykyään huolen siitä, että olen liikkeellä vain valoisaan aikaan, kun maantiellä on kulkijoita ja kun näen sorateiden varsien puskat hyvin. Soratien varrella ei ole katulamppuja.

Olen nyt juossut aktiivisesti kymmenisen kuukautta joka toinen päivä. Väliin jäi kylläkin melkein koko joulukuu, kun äitini oli Chilessä ja reissasimme Chilessä ja Argentiinassa. Sitten tammi-helmikuun vaihteesssa tuli taas parin viikon tauko käsityötapahtuman takia. En saanut lenkkeilyä sopimaan 12-tuntisten työpäivien lomaan varsinkaan siinä naapurustossa, jossa asuin tapahtuman ajan. Chilessä ei ole turvallista juoksennella ihan missä vain mihin aikaan vain. Ja koska juokseminen on minulle harrastus, jonka on tarkoitus tuottaa hyvää mieltä, en aio stressata väiin jäävien viikkojen takia. Toki monta kertaa on muiden menojen tai sairastelujen takia käynyt niin, että olen ehtinyt juosta vain pari kertaa viikossa, mutta tärkeintä on se, etteivät tauot muodostu niin pitkiksi, ettei yhtäkkiä huvitakaan lähteä juoksemaan.

Nyt vietämme loppusyksyä ja ilmat ovat sumuisia ja kylmiä.  Silloin kun juoksin auringon porottaessa niskaani, odotin kärsimättömästi syksyn alkua, jotta voisin juosta kylmässä ilmassa. Nyt kun kylmät ilmat ovat täällä, ei se olekaan niin hienoa kuin olin ajatellut. Aluksi sitä palelee kauheasti, ennen kuin keho lämpeää. Aina ei edes huvita lähteä, kun väsyttää kauhesti ja olisi ihana jäädä peiton alle lukemaan. Silloin kuitenkin se itsekuri kannattaa. Se on vain se lähteminen, joka on vaikeaa! Kun on taas puolisen kilometriä juossut, on itseensä tyytyväinen olo, kilometrin päästä tuntuu jo hienolta, jos ei palella. Puolentoista kilometrin päästä keho on lämmennyt ja mukava jolkottelu on päässyt vauhtiin.

Moni onkin tsempannut minua ja ihmetellyt, mistä saisi itsekin innon, joka kestäisi pidempään. Päätinkin, että nyt kerron niksit, jotka toimivat minulla.

Kerroinkin jo aiemmin, etten hankkinut itselleni  MITÄÄN varusteita aluksi. Juoksin 16 vuotta vanhoilla lenkkareilla ja rytkyillä, joita kaapista löytyi. Lupasin itselleni, että kolmen kuukauden juoksemisen jälkeen saan ostaa uudet lenkkarit. Toki kaikki järkevät ihmiset ovat tästä eri mieltä. Uudet lenkkarit pitäisi kai ostaa heti alkuun, jotta ei tule mitään jalkavammoja. Minun vanhat Adidakseni olivat kuitenkin siinä kunnossa, että niiden kanssa juokseminen onnistui hyvin. Olisi harmittanut investoida hienoihin lenkkareihin ja lopettaa juokseminen kahden viikon kuluttua.  Porkkanana siis toimi ne uudet lenkkarit. Tämä kuitenkin oli hyvin pieni porkkana verrattuna muihin tärkeämpiin juureksiin ;)

Suurin kannustimeni  oli pitkään KALORIEN LASKEMINEN. Minä, jonka paino on aina vain 47-48 kiloa aloin laskea kaloreita. Mieheni pyöritteli silmiään ja varoitteli anoreksiasta.  Minä kuitenkaan en laskenut kaloreita laihtuakseni vaan syödäkseni riittävästi kunnollista ruokaa ja jättääkseni herkut ja napostelun vähemmälle. Minä en ole käynyt minkään asiantuntijan juttusilla, joten nämä eivät ole mitään neuvoja, vaan ihan vain omista kokemuksista kertomista, ja olen saattanut tehdä myös virheitä. Päätin, että saan syödä päivittäin 1500 kcal, koska sillä painon pitäisi pysyä samassa, ei siis laihtuisi eikä lihoaisi.

Olenkin kertonut boakäärmeilmiöstä, joka oli ehkä suurin syy juoksuharrastukseni aloittamiseen. Olen pieni nainen, mutta minulla on pömppömaha. Siinä vaiheessa, kun kaupan myyjät alkoivat onnitella, päätin, että nyt asialle on tehtävä jotakin. Tiesin, että söin liikaa sokeria ja rasvaisia herkkuja. En tahtonut jättää elämästäni herkuttelua, mutta päätin vähentää herkkujen syöntiä.  1500 kcal olisi siis raja, jota yrittäisin noudattaa. Olin ymmärtänyt, että minulla tuli pelkästään herkuista (kaakao, karkit, suklaat, vanukkaat, keksit, voi, kerma, juustot, piirakat, sipsit...)  joka päivä tuo 1500 kcal ja siihen vielä ruuat päälle!

Aloin pitää lokakuun paikkeilla kaloripäiväkirjaa ja pidinkin sitä tämän vuoden huhtikuulle saakka. Välissä pidin taukoa kaikkien matkojen ja käsityötapahtuman aikoihin. Eli välissä on useampi viikon-parin tauko. Välillä pidin taukoa ihan kotonakin, kun ei huvittanut laskea kaloreita. Niinä päivinä, kun kävimme Concepcionissa, jätin kalorit laskematta. On hankalaa laskea kaloreita ruuista, jotka joku toinen on tehnyt. En tiennyt käytetyn öljyn määrää (öljyä käytetään Chilessä todella runsaasti!) enkä ruokien grammamääriä yms. Päätin, että kun syömme ulkona, ei tarvitse niuhottaa, ei myös matkoilla. Silti koska olin jo laskenut kaloreita niin paljon, minulle oli muodostunut laskuri päähäni ja pysyin kohtuuden rajoissa. En koskaan tahtonut mässäillä. Jätin jälkiruuan ottamatta ja valitsin herkut, joihin ei kuulunut leipää, pastaa, riisiä, kakkuja tai muuta sellaista. Sitten kotona palasin taas kalorien laskemiseen ja pystyin kontrolloimaan helpommin herkkujen määrää. Tarkoitukseni oli oppia syömään järkevämmin kuin ennen.

Miten tämä sitten innosti minua juoksemaan? Siten, että kun listasin kalenteriin syömäni kalorit, toiseen sarakkeeseen sain vähentää ne kalorit, jotka olin lenkillä kuluttanut. Joskus lenkin jälkeen tein vielä reippaan kävelylenkin, koska tahdoin syödä palan piirakkaa, jossa tiesin olevan paljon kaloreita. Eli juokseminen antoi minulle luvan syödä enemmän herkkuja. Tämä porkkana toimi viitisen kuukautta. Sitten aloin vähän kyllästyä. Nyt en ole reiluun kuukauteen laskenut kaloreita ja luulen, että minun täytyy pitää taas pari laskuviikkoa, sillä huomaan lipsahtelevani välillä pannulle laittamani öljyn tai voin määrässä, tai teen kanssa tulee syötyä jopa pari Oreo-keksiä, joista tulee heti 140 kcal! Siinä on sitä vehnääkin, jota olen vältellyt jo puolitoista vuotta. Tosin senkään kanssa en ole ehdoton. Joskus syön pienen palan tavallista pitsaa tai syön sen Oreo-keksin. Normaalisti kuitenkin korvaan vehnän aina jollakin muulla vaihtoehdolla. Onneksi minulla ei ole vehnäriippuvuutta, joten uhraus ei ole suuri. Enkä tee asiasta mörköä, vaan sallin itselleni vehnäherkun silloin harvoin, kun sellainen on ”pakko” saada.

Vatsani on selkeästi pienentynyt, mutta en ole silti lähelläkään sitä, minkä toivoisin tilanteen olevan. Koska en ole käynyt millään asiantuntijalla, en tiedä, johtuuko pömppikseni siitä, että yhäkin syön liikaa sokereita ja rasvoja, vai johtuuko tilanne erkaantuneista vatsalihaksista. Tunnen kyllä sormillani vatsalihasten reunat navan ylä- ja alapuolella, mutta jostain luin, että se väli, joka minulla siellä on, olisikin normaali mitta. Eli en tiedä, onko minulla erkaantuneet vatsalihakset vai ei. Ei minulla mitään plösöä löysää rasvavatsaakaan ole, vaan sellainen terhakka pikku ilmapallo. Silti minulla ei ole vatsakipuja eikä turvotusta, joka tuntuisi ikävältä. Vatsa vaan kasvaa palloksi päivän aikana, mutta se ei tunnu pahalta. Löytäisinpä jonkun asiantuntijan, joka osaisi kertoa minulle, mitä voin asialle tehdä ja voinko mitään.  Joku ehdotti urheilulääkäriä, mutta en ole vielä ehtinyt sellaista etsiskellä.

Kalorien laskeminen on ollut senkin vuoksi hyvä idea, että huomasin, että kalorini jäivät aivan liian alhaisiksi juoksupäivinä nyt, kun olen vähentänyt herkuttelua niin radikaalisti. Monet varoittelivat minua laihtumisesta luukasaksi. Menettäisin ne vähätkin lihakset, joita minulla oli. Eli on hyvä tehdä yhteenvetoa ja huomata, että kalorit jäävät taaskin 900-1200, kun itse asiassa juoksupäivinä ne voisivat olla 1500 sijasta jopa 1800. Silloin pyöräytän oikein kaloripommismoothien avokadolla, banaanilla, manteleilla ja siemenillä ja syön hyvällä omatunnolla itse tekemääni ruisleipää useammankin siivun. Nykyään yritän tasapainottaa syömiset paremmin niin, että saan niitä proteiineja nopeasti juoksun jälkeen, eikä tarvitse illalla tankata puuttuvia kaloreita manteleiden,  pähkinöiden ja pommismoothieiden muodossa.

Nyt kun tuo kalorien laskenta on menettänyt alkuhuumansa, en oikeastaan ole tarvinnut muuta porkkanaa juoksemiseen kuin sen, että tiedän, miten minulla on hyvä olo lenkin jälkeen – ja sen aikanakin. Haaveilen tietenkin myös litteämmästä vatsasta, mutta sitä en ilmeisesti juoksemalla saa, mitä kaikki minulle etukäteen jo sanoivatkin. Minä kuitenkaan en tykkää mistään muusta urheilusta ja minun piti saada itseni edes jotenkin LIIKKEELLE ja mieluiten liikun sillä tavalla, mikä itselleni tuntuu parhaalta. Lenkin jälkeen viitsin tehdä noin 100 vatsalihasliikettä. Niitäkään ei tule tehtyä, jos en lähde ensin juoksemaan.

Juokseminen toimii minulla myös korvienväliterapiana. Saan hetken olla YKSIN. Minä en muuten saa ikinä olla yksin. Poikani ja mieheni ovat jatkuvasti  siinä vieressä, koska mies ei käy töissä eikä poika päiväkodissa. Tahdoimme tällaisen elämän, mutta kyllä täytyy sanoa, että kaipaan yksinäisiä hetkiä aivan valtavasti. Juoksemassa saan käydä yksin. Kuuntelen äänikirjoja tai spotifystä musiikkia. Se on niin ihanaa. En tiedä, johtuuko juoksemisesta vai jostakin muusta, mutta olen pysynyt hirveän tyynenä, vaikka meillä on meneillään  liian jännittävä elämänvaihe, josta en voi nyt puhua sen enempää. Lisäksi aloitin 10 vuoden jälkeen jälleen opettamisen (vain muutama tunti viikossa) ja täytyy sanoa, että se oli erittäin suuri kynnys ylitettäväksi. En tahtonut ylittää sitä kynnystä ja minut tavallaan ”huijattin” hommaan, mutta ei se mitään, olen tainnut taas löytää opettamisen ilon ja ihanaa, ettei niitä tunteja ole sen enempää. Voin pitää sitä vain harrastuksena ja nauttia siitä. Juokseminen siis todella toimii paineiden poistajana!

Juokseminen on myös tuonut terveyttä. Vaikka mieheni ja poikani ovat sairastuneet jo kolmeen flunssaan, minä en ole! Kohtalon ivaa, että kirjoitan tätä tekstiä juuri nyt, kun olen kauheassa flunssassa!  Tämä on ensimmäinen kunnon flunssa, jonka sairastan sinä aikana kun olen juossut. Toivon, että tämä vie vain muutaman päivän. Urheiluvammoja minulla on ollut minimaalinen määrä. Yhden kympin juoksun aikana loukkasin varpaani ja se vaivasi pahemmin muutaman viikon. Kynnen alusta on vielä nyt kuukausienkin jälkeen kipeä. Mutta pelkäämiäni lonkka- tai polvikipuja ei ole ollut YHTÄÄN. Säärilihaksia joskus jomottaa seuraavana päivänä, mutta se kai on normaalia, jos on juossut tavallista lujempaa.

Juoksupostaus jatkuu ensi kerralla!