Hyvissä ajoin kannattaa aloittaa...

...jouluvalmistelut! Ollaanhan jo yli elokuun puolen välin.

Tällaisia juttuja nyt työn alla kaikkien muiden projektien ohella. Onko kukaan muu aloittanut jo käsityöt jouluksi?

No queda, no hay !

Tässä postauksessa kerron siitä, miten tarjoukset ovat aina falsoja ja vastapainoksi laitan kuvia eilen mollaamani Yumbelin plazasta, mikä onkin koko kaupungin siedettävin paikka.

-

Täällä mainostetaan kovasti telkkarissa ja isojen liikkeiden mainoslehtisissä kaikenlaisia hienoja tarjouksia. Jos ostat television, saat kannettavan tietokoneen kaupan päälle, jos ostat kannettavan tietokoneen, saat coca-colaa jne. Tiedättekö, me emme ole onnistuneet saamaan yhtäkään tarjouksessa olevaa kallista tuotetta, vaikka menisi liikkeeseen samana päivänä, kun mainos tulee telkkarista! Mehän kuitenkin olemme viimeisen kuuden vuoden aikana ostaneet paljon isoja kalliita ostoksia, koska mitään meillä ei ollut, kun Chileen muutimme. Silti yhtäkään kunnon tarjousta emme ole onnistuneet hyödyntämään. Tämä varmaan kertoo jotakin näiden tarjousten laadusta!

Mieheni tahtoi ostaa uuden ison taulutelevision ja juuri samaan aikaan minä tarvitsin kannettavaa. Sitten näimme tarjouksen telkkarissa ja mies heti seuraavana päivänä lähti Concepcioniin. Koko valtavassa liikkeessä, ei keskustassa eikä kauppakeskuksessa ollut enää jäljellä yhtäkään televisiota, jonka mukana olisi tullut kannettava. Ne muka olivat kaikki jo menneet. Tai kai siis olivatkin menneet, mutta oliko niitä tarjoustelkkareita ollut vain kolme kappaletta koko Chilessä? Tuolla tavalla ihmiset huijataan liikkeisiin ja lopulta kun päähänsä on laittanut, että telkkaria mennään ostamaan, niin se sitten ostetaan, vaikkei enää tarjouksia olisikaan. Mieheni meni toiseen liikkeeseen ja osti jonkinlaisessa tarjouksessa olevan telkkarin, mutta senkin tarjouksen sai vain, jos maksaa osamaksulla, eli joka kuukausi täytyy jonottaa maksamaan erää.

Minä tahdoin ostaa kannettavan tietokoneen ja pläräsin niitä harvoja mainoksia, joita kälyn luokse Concepcioniin oli tullut. Meillehän ei todellakaan tule mainoslehtisiä, eikä muutakaan postia, sillä meillä ei ole osoitetta, eikä tiellämme ole nimeä. Eivätkä isot liikkeet köyhälle maaseudulle viitsi esitteitä lähettää. Näin haluamani vaaleanpunaisen Sony Vaion tarjouksessa ja hihkaisin kälylle, että tuon tahdon, mennään ostamaan. Tarjous oli voimassa vain liikkeen kortin omistaville ja piti maksaa osamaksuna. Käly sanoi, että ostetaan hänen kortillaan.

Menimme kauppakeskukseen ja menin suoraan kysymään kannettavaa. Kannettava oli näytteillä ja siinä oli tarjoushinta kissan kokoisilla kirjaimilla. Sanoin, että tahdon tuon, mutta vaaleanpunaisen. Myyjä sanoi, ettei ollut jäljellä vaaleanpunaisia. Harmistuin, vaikka olisihan minun se pitänyt tietää. ”No, otan sitten tuon, mutta valkoisena.” Ei ollut valkoisia jäljellä. ”No anna sitten musta!” ”Ei ole mustia jäljellä. Ei noita kannettavia ole ollut jäljellä enää yli viikkoon!” ”Miksi sitten kone on vielä tässä näytteillä, miksi televisiossa mainostettiin näitä vielä eilen illalla? Miksi hintakin on tässä?” Kysyin, voisiko hän soittaa tai katsoa koneelta, olisiko keskustan liikkeessä vielä näitä jäljellä. ”Ei, me emme toimi lainkaan niin. Emme voi tietää toisen liikkeen tilannetta. Teidän täytyy itse mennä sinne.”

Kysyin kälyltä, viitsisikö hän lähteä kanssani vielä keskustaan. Menimme keskustan samaan liikkeeseen, eikä sielläkään ole ollut koneita enää pitkiin aikoihin. Menimme toiseen kauppaketjuun ja siellä oli hieman erisävyinen Sony Vaio aika paljon kalliimmalla, mutta oli se vähän uudempi mallikin. Päätin ostaa koneen. Tarjouksen sai vain kortilla ja piti maksaa osamaksuna. Kälyllä oli senkin liikkeen kortti. Minulle tuotiin laatikko ja sitä alettiin tarkastaa. Paketista kuoriutui fuksianpunainen kirkuva kone! Meinasin pyörtyä. Myyjä ihmetteli kovasti ja tarkasti sarjanumeroita. Lopulta paljastui, että hän oli tuonut aivan väärän laitteen. Niitä ei ollut vielä laitettu myyntiin. Onneksi mies löysi vielä varastosta tämän possunpunaisen koneeni, jonka kovalevy on hajonnut jo kaksi kertaa.
Tällaisissa asioissa huomaa, että asuu kehitysmaassa. Asiat näyttävät päällisin puolin edistyksellisiltä, mutta kun pintaa vähän rapsuttaa, niin kakun sisällä on pelkkää tyhjää tai sitten sitä ihteään!

Suurimmassa kodinrakennusliikkeessä Sodimacissakin on kaakeleita vaikka millä mitalla (tai ainakin yhtä paljon kuin Suomen huonoimmassa kaakeliliikkeessä), mutta sitten kun löytää mieleisen ja pyytää sitä, niin juuri sitä ei enää ole jäljellä. Ei ole ollut moneen kuukauteen. Mutta miksi ne mallit killuvat vielä siellä seinillä hintalappuineen? Kiusaamassa asiakkaita vai? Vai antamassa illuusiota laajasta valikoimasta? Kun muutimme Yumbeliin, niin silloin supermarketin nimi oli Key Market. Illuusiota laajoista valikoimista antoi 10 –metrinen hyllykkö, joka oli täynnä öljypulloja ja toinen puoli täynnä makaroneja ja riisiä. Kyllähän ne markettien hyllyt täyteen saadaan!

Voi voi, näitä juttuja olisi vaikka miten paljon, jos olisin viisinyt kirjoittaa muistiin. Nyt ei kuitenkaan tulee muuta mieleen. Tuli valvottua viime yönä huonovointisena, sillä ostin Biggeristä kakkupalan, joka ei sitten kai ilmeisesti ollut ihan primaa...Tänään on väsyttänyt aika lailla.

Yumbelin "kuuluisa" suihkulähde, joka ei ole toiminnassa kuin joskus harvoin, mutta tiistain kaatosateella se pulppusi iloisesti :)

---

Ovatko tällaiset tavallisesta elämästä kertovat jutut ja kuvat kauhean tylsiä ja rumia, vai pitäisikö Peikkokukkulan blogin keskittyä vain Peikkokukkulan taloon, puutarhaan, koiriin ja käsitöihin?

Kauppareissu (varoitus: sisältää rumia kuvia)

Olen nyt viimeaikaisten postausteni takia ehkä saanut jonkinlaisen sädekehän pääni ympärille, koska osaan olla onnellinen, enkä valita, vaikka ehkä aihetta olisikin. Nyt meinaan romuttaa tämän kuvan. Kuten jo jossain kommentissani sanoinkin, minä todellakin osaan myös valittaa ja lupasin tehdä sen, kun olen oikein pahalla tuulella. Nyt olen, joten kerron teille, millaista elämä täällä on, heti kun astuu Peikkokukkulan portista ulos! Peikkokukkula on oma idyllinen paratiisinsa, jonne luikertelee käärmeitä maestrojen ja varkaiden muodossa. Muuten täällä voi uskotella elävänsä ihanassa maassa. Toista on sitten, kun joutuu tekemisiin sen oikean Chilen kanssa.

-

Tänään pääsette mukaani kauppareissulle Yumbelin pölykylään, joka kylläkin näin talvella on mutakylä. Olen ottanut kuvat auton ikkunasta samalla kun ajoin, jotta voitte istua seuranani koko matkan.

Tässä lähdetään laskeutumaan Collahuen Cerro Alto -kukkulalta maantielle.
-
Tässä päivässä ei ollut mitään erikoista. Tällaista se aina on. En vaan ole pitkään aikaa käynyt Yumbelissa, sillä mieheni on hoitanut asiat siellä ja minä olen käynyt Concepcionissa, joka on sentään hiukkasen kehittyneempi kaupunki kuin Yumbel.

Pidetään vaihdetta kakkosella, ettei liukastuta punaisessa mudassa.
-
Kuten olen kertonutkin, täällä on nyt satanut pari viikkoa ja kukkulatie on vellinä. En ole uskaltanut lähteä täältä autolla mihinkään. Mieheni on kerran postittanut Michilandian paketit. Minun olisi pitänyt postittaa paketit joitakin päiviä sitten, mutta on satanut kaatamalla yötä päivää. Sitten viikonloppuna oli kauniimpaa ja tie pääsi vähän kuivumaan. Maanantaina en kuitenkaan voinut mennä postiin, sillä oli pyhäpäivä. Maanantai-iltana alkoi taas sataa. Satoi kaatamalla koko yön. Tie taas vellinä. Koska muutama paketti oli jo myöhässä monta päivää, päätin, että minun on nyt uhmattava mutaa ja sadetta ja koitettava päästä laskeutumaan kukkulalta. Onnistuinkin siinä hyvin, eikä tie ollut lainkaan niin kauheassa kunnossa kuin olin kuvitellut.

Tomecon kyläpahanen näkyy tuolla maantien toisella puolella. Kylä koostuu yhdestä pääkadusta ja surkeista pikkutaloista. Siellä ei ole edes kunnollista kauppaa.
-
Pääsin Yumbeliin. Kannoin paketit postiin ja kysyin, sopisiko, että tulisin tunnin päästä maksamaan paketit, jotta postin työntekijöillä olisi rauhassa aikaa naputella nimet ja osoitteet tietokoneelle. He nimittäin aina hermostuvat, kun vien sinne paketteja. Koska lähetän kirjattuna kaiken, heidän pitää kirjoittaa tietokoneelle kaikki tiedot. He ovat siinä hyvin hitaita. He sanoivat, että oikein hyvä, että tulisin tunnin päästä, niin kaikki olisi valmiina. Ajattelin, että siinä tunnissa kävisin paperikaupassa, marketissa ja koiranruokakaupassa sekä maksamassa sähkölaskun.
Aurinko pilkahti pilvien välistä. Tässä ajetaan maantietä pitkin Yumbelin risteykseen. Jos ei käännyttäisi Yumbeliin päin, tie jatkuisi Cabreroon, Los Angelesiin ja Chillanille.
-
Ajoin auton supermarketin pihaan ja menin Yumbelin ainoalle pankkiautomaatille, joka suostuu antamaan rahaa Visa-kortillani. Automaatin korttiluukku oli teipattu kiinni. Automaatti ei taaskaan toiminut! Noin puolet kerroista, kun yritän saada rahaa, jään ilman. Ja kun se kone ei toimi, seuraava kone onkin 20 kilometrin päässä. Olin varautunut tilanteeseen, sillä tämä on niin tavallista. Minulla oli pankkikirja mukanani. Rahaa minun olisi saatava, jotta voisin maksaa postissa pakettien lähetyksen. Postissa ei voi maksaa pankkikortilla lainkaan.

Nyt ollaan jo Yumbelin kaupungin alkupäässä. Oikealla puolella on bensa-asema.
-
Pankki on auki vain kahteen saakka, joten täytyy olla aamupäivällä liikkeellä. Jos erehtyy iltapäivällä asioille ilman rahaa, niin ei saa ostettua mitään. Supermarket on ainoa liike koko kaupungissa, joka hyväksyy pankkikortin. Jos käy tuuri, voi rahaa saada marketin ottomaatista, mutta kuten jo tiedätte, siihen ei voi luottaa.
Yumbelin uusia taloja. Vasemmalla puolella vankila, joka ei näy kuvassa.

-
Avasin pankin oven ja tyrmistyin jälleen kerran. Pankki oli tupaten täynnä. Jono kiemurteli täyttäen koko pankin. Pankissa ei tietenkään ole penkkejä eikä vuoronumeroita, joten jokaisen on pakko seistä jonossa, myös vanhusten. Pankissa on automaatti, josta saa rahaa, mutta se ei anna rahaa Visa-kortillani, joten siitä ei ole mitään hyötyä minulle. Menin siis jonon perälle. Kun puoli tuntia oli kulunut, olin yhä pankin takaseinällä. Selkään särki ja hermot kiehuivat. Onneksi äidin lähettämän Maraboun mustikkasuklaa vähän lohdutti. Alkoi sataa kaatamalla rakeita. Ihmiset kauhistelivat pankin ikkunasta ulkona riehuvaa myrskyä. Se olikin ainoa hetki, kun iloitsin siitä, että olin pankissa sisällä, enkä ulkona.

Lihakauppa, josta en osta mitään, sillä he myyvät minulle AINA sitkeää lihaa. Kulmassa olevasta ovesta mennään paperikauppaan, josta ostan kaikki kirjekuoret. Omistaja on todella nyrpeä mies, joka käytöksensä puolesta voisi olla kuningas.

-
Puolentoista tunnin seisomisen jälkeen tuli minun vuoroni ja sain rahaa. Menin sähköliikkeeseen maksamaan sähkölaskun. Huomasin kassalla pankkikorttilaitteen ja ilahtuneena kysyin, voinko maksaa laskun Visalla, jottei minun tarvitsisi heti käyttää niitä seisomisella ansaittuja seteleitäni. Ei voi maksaa pankkikortilla! No miksi sitten siinä on sellainen laite? Kortilla saa maksaa vain tuotteita, ei laskuja. Näin, että kassan takana oli hiiriä ja muistin oman rikkinäisen hiireni. Kysyin, oliko heillä myynnissä vaaleanpunaista hiirtä. Nainen alkoi plärätä hiiriä, mutta ei löytynyt. Mies sanoi, että se vaaleanpunainen on varmaan ikkunassa ja hän meni etsimään sitä. Hän tuli takaisin pudistellen päätään:”Ei ole jäljelllä.”

Yumbelin posti, josta lähetän suuren osan Michilandian paketeista. Postin ulkopuolella on tyypillinen chileläinen kärry, josta myydään karkkeja, perunalastuja, keksejä yms. Tässä samassa talossa on kunnantalo, palokunta ja toimistoja.
-
Tunnin ja kolmen vartin jälkeen palasin postiin. Ette voi arvata! Joo, työntekijät eivät olleet saaneet naputeltua kuin viisi pakettia tietokoneelle, puolet paketeista oli vielä jäljellä! Sanoin meneväni vielä paperikauppaan. Kävin ostamassa kirjekuoria ja teippiä. Sielläkään ei voi maksaa luottokortilla. Näin ikkunassa sopivia lankoja yhteen työhöni, mutta värit olivat rumia. Kysyin, olisiko samoja lankoja toisilla väreillä. ”Ei ole jäljellä, kaikki muut värit ovat jo menneet.” Tyypillistä.

Yumbelin ainoa supermarketti on osa isoa Bigger-ketjua. Tämä marketti on hieman parempi kuin edeltäjänsä Key Market samassa paikassa. Muut Yumbelin ruokakaupat ovat suttuisia pikkuisia yksityisiä liikkeitä.

-
Palasin postiin ja vieläkin naputeltiin niitä pitkiä vaikeita suomalisia osoitteita. Yksi rouva tuli valittamaan hitaasta palvelusta. Postivirkailija sanoi, ettei näitä kansainvälisiä lähetyksiä voi tehdä nopeammin, kun kaikki tiedot täytyy laittaa koneelle. Rouva sanoi, että nekin kuitenkin ovat vain kirjaimia ja numeroita, miten voi kestää niin kauan? Minä olin ihan samaa mieltä, mutta pidin suuni kiinni, sillä on parempi olla postivirkailijoiden ystävä, jotta saa varmasti Suomesta tulevat paketit itselle...

Coelchan sähköliikkeessä käyn maksamassa aina sähkölaskun. Liikkeessä myydään kaikkea parfyymeistä leluihin, puuhelloihin ja runkopatjoihin. Ulkona raikaa aina musiikki isoista kaiuttimista.
-
Siinä sitten vaan kauhistelin postivirkailijalle pankin hitautta. Vain yksi kassa palvelemassa ihmisiä! Myöhemmin sitten tuli toinenkin virkailija. Postitäti sanoi, että kylläpä on kamalaa, mutta ei tainnut tajuta, että heidän oma toimintansa ei myöskään ollut siitä nopeimmasta päästä.

Yumbelin takapajuinen pankki
-
Lopulta sain maksettua paketit ja lähdin koiranruokakauppaan. Sieltä saa ruokaa vain isoille koirillemme. Pikkukoirien ruuat tuomme Concepcionista saakka, sillä lähempää ei saa Eukanubaa tai Royal Caninia. Maksoin 30 kilon säkin ja sanoin tulevani hakemaan sen, kun olen käynyt supermarketissa ensin. Uskalsin luottaa naiseen, sillä käymme aina samassa kaupassa.

Nyt ollaan matkalla takaisin Peikkokukkulalle. Maantien varrella on tällaisia pieniä liikkeitä, joista saa ostaa viiniä, hedelmiä, papuja jne.
-
Marketissa ei onneksi ollut niin paljon ihmisiä kuin tavallisesti. Tahtomaani lihaa ”lomo vetado” ei ollut saatavana, vaikka tarjouslapussa niin lukikin, eikä anispullaa ollut saatavana, vaikka hinta oli leipiin merkittykin, eikä kreikkalaista jogurttiakaan ollut, mutta löytyipä ne perustarpeet kuitenkin. Huimana uutuutena oli tullut Philadelphia-juusto! Ajatelkaa, tavalliset salamisiivutkin tulivat markettiin vasta vuosi sitten!

Nyt käännymme maantieltä kukkulatielle. Chihuahua Fransisco kojelaudalla nyökyttelee päätään: si, si, si! Tuossa oranssissa talossa asutaan. Oikeanpuolinen liike on ollut tyhjillään jo viisi vuotta. Kuten huomaatte, surkealta näyttää. On märkää, eikä sauceissa ole lehtiä.
-
Kassajonossa ei tarvinnut seistä niin kauan kuin tavallisesti. Onneksi, sillä olisin varmaan rakentanut molotovinpommin siinä odotellessani, sillä jonotuskiintiöni oli täynnä seuraavaksi kuukaudeksi eteenpäin! Edessäni maksoi sellainen mummoparka, joka oli supermarketin kulmalla vähän aiemmin kysynyt minulta tietä supermarkettiin. Raukka oli eksynyt marketin kulmalla :(

Ylitetään parit sillat. Talvella tässä on vettä, kesällä ei.

-
Huomasin, että Bigger-marketissa oli meneillään kuponkien keräilykampanja. En koskaan ota osaa sellaisiin, mutta nyt ekan kerran innostuin. Jos keräisi 10 kuponkia, niin lopulta saisi reilut 30 euroa maksamalla Robot-pölyimurin! Kysyin kassalta, mikä tuo kampanja on ja miten kauan kuponkeja saa kerätä? Kassa katsoi minua silmät pyöreinä. Ei hän ollut kuullutkaan koko kampanjasta! Kassan vieressä kuitenkin oli kaksimetrinen juliste aiheesta. Hän oli juuri palannut lomilta, eikä tiennyt kampanjasta mitään. Pussittajapoika ei myöskään tiennyt. Jaaha. Maksoin ostokseni ja sain neljä kuponkia. Maksoin pussittajapojalle pari kolikkoa. Menin sitten lueskelemaan julistetta ja totesin, että kampanja oli alkanut viikko sitten ja vielä oli kolme viikkoa jäljellä. Piti siis tehdä kymmenen noin 25 euron ostosta kuukaudessa, sitten maksaa 30 euroa ja robotti-imuri olisi minun. Kampanja oli siis aivan järjetön Yumbelin mittakaavassa! Yumbelissa ei lähes kenelläkään ole varaa käyttää 250 euroa kuussa markettiin! Minimipalkka Chilessä on noin 250 euroa, mutta Yumbelissa monet elävät noin 150 euron palkalla kuussa. No, ehkä jotkut keräävät robotti-imurin porukassa. Minä satuin tekemään juuri tänään suuremmat ostokset kuin normaalisti ja sain ruhtinaalliset neljä kuponkia. Vielä puuttui kuusi. Aloin laskea, ehtisinkö seuraavan kolme viikon aikana hankkia vielä kuusi kuponkia, se tarkoittaisi vielä 90 000 peson ostoksia, eli noin 150 euron edestä. Voisin hankkia ruokakaupasta koiranruokaa, sehän ei mene piloille...säilyketölkkejä myös....jatskiä pakkaseen...saippuat ja sampoot....Mitähän tuollainen robotti-imuri maksaisi, jos sen ostaisi ilman keräilykampanjaa? Ehkä pääsisi halvemmalla ;)

Kun pääsin lopulta kiukkuisena kotiin, aloin lukea marketin esitettä, jossa myös kerrottiin kampanjasta. Koko Chilessä (ihmisiä täällä on noin 16 miljoonaa) imureita oli jaossa vain 1700 kappaletta. Eli aivan tyypillistä olisi, että kun vimpalla viikolla minulla olisi ne 10 kuponkia, minulle kerrottaisiin, ettei imureita ollut enää jäljellä!

Muistin taas, miten paljon INHOAN Yumbelia. Minulla ei ole mitään mielenkiintoa sitä kaupunkipahasta kohtaan. Se on ruma ja tylsä. Plazan suihkulähdekään ei toimi kuin joskus iltaisin. Nyt, kun satoi kaatamalla vettä, niin nythän se tietty oli loogisesti toiminnassa.

Nyt ollaan jo ylempänä kukkulalla ja voidaan jättää taakse kurjat maantiet ja huonommat maisemat. Tästä kuitenkin jatketaan vielä ylöspäin.

Lähinaapurustomme näyttää tältä. Tämä talo on puolen kilometrin päässä meiltä kukkulatien varrella. Tällaiselta näyttää tyypillinen chileläinen talo. Arkkitehtuurin kukkanen, vai mitä! Miksi Suomessa köyhänäkin aikana rakennettiin kauniita ja harmonisia taloja ja täällä nämä näyttävät tältä!

Talossa asuu parikymppinen pariskunta kahden lapsensa kanssa.

Tässä on lähin naapurimme. Tämä talo on 300 metrin päässä meiltä. Talossa on maalattiat, ei ikkunoita ja hellana toimii nuotio lattialla. Aputyttöni asuu tässä talossa vanhempiensa ja siskonsa kanssa.

Olemme laskeutuneet jo jonkin verran alaspäin portiltamme ja meidän lukaalimme näkyy tuolla puiden välissä. Ihanaa olla taas kotona!

-
Huomenna kerron teille tuosta tavallistakin tavallisemmasta ”ei oosta”, ”ei oo jäljellä” ja ”loppu” –aiheesta.

Suklaakonvehti ja toffeekarkki

Yleisön kannustavien kommenttien takia päätin kuitenkin laittaa nämä yksinkertaiset fleecenutut myyntiin Michilandiaan. En ole kehdannut aiemmin näin yksinkertaisia juttuja tehdä myyntiin, sillä olen ajatellut, että joku voi luulla, etten osaa parempia tehdä. Nämä kuitenkin toimivat omilla chihuillani niin mahdottoman hyvin. Isonkin lauman jaksaa pukea talvella, eivätkä nämä nutut haittaa pikkukoiraa mitenkään, vaikka ovat päällä yötä päivää. Nuttumallin nimeksi tuli "Back to Basics", sillä sitähän se on, jos muihin Michilandian vaatteisiin vertaa :)

Peikkokukkulan talviyössä

Kultaisen keltainen aamu

Aamu valkeni sumuisena ja auringolla oli kova yritys työntää pilvet edestään pois.

Päätin lähteä koirien kanssa keräämään uuden aromopuskan olohuoneeseen kuihtuneiden tilalle.

Koirien lempisanat alkavat M:llä. Ne ovat "mennään" ja "makkara".

Koirat tuijottivat minua silmä kovana, kun laitoin kumpparit oven viereen ja otin takin henkarilta.

Ne ovat jo oppineet, mitkä takit ovat lenkkeilytakkeja.


Miehelläni on yksi liivi, joka tekee koirat hulluiksi. Kun mies ottaa liivin naulakosta, koirat alkavat ulista ja kiemurrella. Isot koirat ulkona alkavat hyppiä ovea vasten ja silloin mamin on aina ärjähdettävä. Niiden kynnet tekevät naarmuja puuosiin ja likaiset tassut tuhrivat valkoiset ovet.

Laitoin keltaisen tikkitakkini päälle ja minua tuijotettiin silmä kovana. Odotettiin vain sitä yhtä M-sanaa.

"Mennään!" sanoin, ja yli kymmenen karvakorvaa vikisi innosta ja pyöri ympyrää.

Sateen jäljiltä aromoiden kukinnot nuokkuivat.

Elvira ja Dahlia viettävät ensimmäistä talveaan, joten aromoiden tuoksu on niille uusi asia.

Ihana aurinkoinen aromoaamu tuli tuomaan pirteyttä Peikkokukkulan talveen.

Kävelin koirien kanssa ja nautin märän luonnon tuoksusta.

Koirat nauttivat tuoksuista ehkä enemmän kuin minä.

Tein suunnitelmia täksi päiväksi.

Voisin pestä likaisen keinun ja pyykkiä. Painaisin Feliz Navidad ainakin 20 joulusukkaan.

Ei aamu voi alkaa paremmin kuin kiipeämällä kukkuloita ylös alas iloisten koirien kanssa ja punoen suunnitelmia alkavalle päivälle.

Mukavaa viikonalkua Peikkokukkulalta!