Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Ompeluboksin tuunaus

Ompeluboksin tuunaus ja löpinää Yumbelista
Ostin juuri Chileen muutettuani nelisen vuotta sitten Yumbelin pikkukaupungista ompelulaatikon, jonka kanteen on tökerösti poltettu kaupungin suojeluspyhimyksen San Sebastianin kuva. Laatikko menisi ihan sellaisenaan, jos se olisi matkamuisto. Minä kuitenkaan en tahdo matkamuistoa Yumbelin kaupungista, sillä asuin siellä kaksi vuotta ja sen saman ajan kiihkeästi vain tahdoin sieltä pois. Nyt asumme Yumbelista 20 kilometrin päässä ja käymme siellä kerran-pari kuukaudessa postissa ja laskuja maksamassa

Tein itse sabluunan, jossa on M-kirjain. Tuputin mustan maalin sabluunan läpi. Kun maali oli kuivaa, maalasin vielä neulan ja lankaa. Lopuksi hioin kuvaa kuluneeksi.

Viikko sitten meinasi käydä niin, että joudumme muuttamaan takaisin Yumbeliin ainakin osaksi viikkoa, mutta huh, selvisin säikähdyksellä! Mieheni sisko saikin vuokrattua "casansa", joten meidän ei tarvitse muuttaa sinne vahtimaan taloa. Chilessä talo ei voi olla tyhjänä, sillä jos joku tietää, että se on asumaton, siihen yritetään saman tien murtautua. Nyt me olemme auttaneet huonekalujen raahauksessa. Niitä on raijattu toisen siskon ullakolle, meidän varastoomme ja Concepcionin asuntoon sekä varastoon. Onneksi kaikki tavarat ovat löytäneet paikkansa.


Etsin netistä vanhojen saksien kuvia ja valitsin niistä parhaan. Pienensin kuvan koneella ja tulostin. Tein sabluunan ja tuputin maalia sen läpi. Maalasin vielä neulan ja lankaa ja hioin kuluneen näköiseksi.
------------------------

Siellä Yumbelin talon pihalla keräilin kukkaruukkuja ja kasveja, jotka sain itselleni ja katselin ympärilleni. Totesin mielessäni onnellisena, että kyllä on hyvä, ettei minun tarvitse siellä taas asua, sillä se ympäristö vetää mieleni maahan. Jossain paikoissa ei vain tunnu hyvältä.



Tältä laatikko näytti ennen. Nyt noita poltettuja kuvia ja tekstejä ei näe, ellei tiedä niitä etsiä uusien maalauksien alta. Hioin laatikoston kauttaaltaan ja maalasin mustan pohjamaalin. Tämän jälkeen maalasin viisi kerrosta valkoista maalia ja hioin väleissä. Työ oli niin kova, että jos olisin sen etukäteen tiennyt, en tiedä, olisinko ryhtynyt hommaan. Mutta sainpa hyvää tuunausharjoitusta.
---------------------

Yumbelissa meillä olisi käytössä iso talo monine makuuhuoneineen, mutta minä olen paljon onnellisempi täällä kukkulalla pienessä omassa mökissä!

-----------------

Seuraava tuunausprojekti on miehen siskon pihalta löytynyt tavallinen puulaatikko.

--------------------
Tonttikiemuroiden päivitystä tulossa lähipäivinä.

9 kommenttia:

  1. wautsi miten ihana tuunaus!!!!todella onnistunu!kauniit sabluunat oot teheny...en voi kuin ihastella:)

    VastaaPoista
  2. Voi näitä sinun juttujasi, kuinka ne käyvätkään yksiin omiini..minulla on tuontapainen ompelulaatikko, tummanruskeana päällystetty kukkakankaalla ja olen useasti ajatellut sen tuunavani...kuitenkin edelleenkin vielä työnalla, mutta sinä olet onnistunut aivan mahtavan upeasti sait siitä todellisen kaunottaren sulottumaan kotiasi...aivan ihana!! Toinen juttu on se, että noin 15v. löysin pihaltamme pusikostamme pois heitetyn viinilaatikon puisen, siihen kun vielä sutisin maalia,..
    IHanalta kuulosti, että siellä laventelit puskevat uuttalehteä ja rosmariini....tuoksuu, kuten varmaan lukemattomat monet muutkin kukkasi!

    Täältä myös haleja ja paljon suukkoja chihuahuiteille!

    VastaaPoista
  3. Todella onnistunut ja kaunis ompelulaatikko! Maalatut M-kirjain ja sakset neuloineen oikein täydentää laatikon. Mukava oli jälleeen lukea postaustasi! Mukavia tuunaushetkiä sinulle!

    VastaaPoista
  4. Malla, Sirkka, Vekarus ja Sanna! Kiitos kommenteistanne. Itsekin pidän ompelulaatikostani nyt enemmän kuin ennen. Vielä laatikko on tyhjänä. Ennen säilytin siinä kiviä, simpukankuoria ja käpyjä sekä muita luonnosta löytämiäni pikkujuttuja. Nyt meinaan laittaa sinne jotain puhtaampaa, kuten nappeja yms.

    VastaaPoista
  5. Vai on siellä Chilessä sama meininki talojen kanssa kuin Etelä-Afrikassa, asuimme siellä 10 vuotta. Aina pitää olla joku vahtimassa kun lähtee lomallekin. Täällä Andorrassa kaikki on ihan päinvastaista, ovet on aina auki ja helppo lähteä kun ei tarvitse murehtia...

    VastaaPoista
  6. Jaana, ikävä kyllä täällä on todella paljon ryöstöjä. Kun olimme asuneet Yumbelin talossa muutaman viikon, meidät jo ryöstettiin. Vietiin uudet stereot, cd-levyjä, rahaa yms. Isoa telkkaria eivät jaksaneet kantaa ulos. Sen jälkeen heti hankimme isoja koiria pihalle ja kalterit laitettiin ikkunoihin. Sitä ennen olin vannonut, että minä en aio asua talossa, jossa on kalterit ikkunoissa. Nyt en enää voi kuvitellakaan asuvani talossa, jossa ei ole kaltereita! Vaikka täällä on ihmisillä sekä kalterit, koirat, vartijat ja metalliovet, silti talot ryöstetään. Kerrostaloissa ei ole sen turvallisempaa, vaikka luulisi. Toivottavasti tilanne joskus paranee täällä...Kiva, että siellä Andorrassa asiat ovat paremmin.

    VastaaPoista
  7. Kyllä kannatti tuunausurakka, laatikko on todella hieno!

    VastaaPoista
  8. Tietenkin on tärkeää asua sellaisessa paikassa, jossa on hyvä olla!

    Ihanaa ettei tarvitse asua Helsingissä! :)

    Mistä ostat maalit? Onko siellä hyviä käsityötarvikekauppoja?

    Minulla on taas hinku virkata! Tosin osaan vain jotain yksinkertaista, kuten pipo...

    VastaaPoista