Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Uintireissu

Chilessä on nyt ollut hirvittävän kuumia päiviä. Parina päivänä täällä Peikkokukkulalla on ollut varjossa +35 ja jopa +36 astetta. Täksikin päiväksi luvattiin taas +35 astetta. Mietimme, mihin voisimme paeta kuumuutta. Ajattelimme lähteä merenrannalle ja soitimmekin aamulla kälylle. Hän kertoi, että Concepcionissa kävi kylmä pohjoistuuli ja oli aivan pilvistä. Emme viitsineet sitten lähteä rannalle palelemaankaan, vaikka muuten viileys olisikin kelvannut. Päätimme sitten ajaa tuohon parinkymmenen kilometrin päähän Rio Claron rannalle.


Dominic pääsi elämänsä ensimmäisen kerran "uimaan". Joki on matala ja siinä on kohtalainen virtaus. Pohja on pehmeää mustaa hiekkaa. Vesi on kirkasta ja puhdasta. Erikoista on se, että virtaukset tuovat hyvin vaihtelevanlämpöistä vettä. Välillä vesi on tosi kylmää ja jo metrin päästä kylpylämpöistä! Joen toiselle rannalle voi kävellä. Myös syvyys vaihtelee, mutta koko ajan se on lapsille turvallinen. Aikuiset joessa eivät voi uida kuin käsipohjaa paria pientä kohtaa lukuunottamatta.


Dominic istui turvallisesti sylissäni ja jaloillaan hän polskutteli vettä. Pienet varpaat saivat kokeilla hiekkaa. Vaikka toivonkin, että tämä vauva-aika menee oikein hitaasti, että ehdin nauttia tästä pitkään ja täysillä, en voinut olla ajattelematta innolla tulevaa. Kun poika osaa kävellä ja nauttia vedestä, joella käymisestä tulee hauskaa!

3 kommenttia:

  1. Mikäpä sen ihanampaa kuin helteellä vilvoitella vedessä. Pikku prinssinne näyttää jo niin pitkältä pojalta ja kovin suloiselta.
    Me täällä koti Suomessa ihmetellään pakkasten jälkeistä lumisade rintamaa...ei enää kiitos.
    Meidän Chihut ainakin olisivat mielissään vähän lämpöisemmistä olosuhteista.

    Leppoisaa viikonloppua Peikkokukkulalle :)

    VastaaPoista
  2. Ihana lämmin tunnelma siellä, mukava kokemus pikku-miehelle joessa käynti. Meillä -8 pakkasta. Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  3. Voi miten on pikkuprinssi kasvanut kauniisti! Onnellinen vauva.
    Meidän 4v pojantytär Ebba on jo oikea vesipeto. On totutettu veteen ihan pienestä asti, ja sehän on kuin henkivakuutus: kun elementti on tuttu ja uintitaito hallinnassa, ei pitäisi olla suurta huolta rantalomilla.
    Monia hauskoja vesileikkejä teille.

    VastaaPoista