Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

torstai 12. syyskuuta 2013

Elämäni onnellisin vuosi!

12.9.12 - 12.9.13

En osannut vuosi sitten kuvitella, miltä tuntuu, kun rakastaa ehdoitta ja sydämensä pohjasta niin että sattuu! Nyt olen vuoden saanut olla äiti. En ole ottanut asiaa itsestäänselvyytenä, vaan ylimääräisenä lahjana, jonka elämä on minulle antanut. Lapseni ansiosta olen ollut onnellinen vuoden jokaisena päivänä. 

Nyt tiedän, mitä tarkoittaa ennen minulle käsittämättömäksi jäänyt fraasi:" Vauva tuo voimaa!" Muutaman ensimmäsen kuukauden kipujen ja väsymyksenkin keskellä sydän oli onnellinen ja vauvan hymy toi voimaa ja virkeyttä jokaiseen hetkeen. 

Nyt tuo pieni vauva ottaa ensimmäisiä askeleitaan ja leikkii leluillaan. Minulla on lahja komerossa  odottamassa. Päätimme mieheni kanssa antaa sen illalla, kun meillä on aikaa keskittyä leikkimään pojan ja uuden lelun kanssa. Nyt meillä on menossa synttärivalmistelut. Saimme 1000 litraa vettä, porakaivokin toimii jotenkin ja sadevesi tulee säiliöstä vessaan . eli vesiongelma on ratkaistu!

Mieheni järjestää juuri ulkona lapsille yllätystekemistä ja minä alan tehdä suklaapalleroita. Laitan postauksia järjestelyjen etenemisestä, jos vain netti toimii. 

13 kommenttia:

  1. Onnittelut Teille kaikille.Puit kaiken niin hienosti sanoiksi.Todella se tunne omaa lasta kohtaan;rakastaa
    niin että..Hyvää juhlapäivää Teille.

    VastaaPoista
  2. Onnea ihanalle Dominicille! Onnea myös äidille ja isälle :)

    VastaaPoista
  3. Kaikki järjestyy pikkuhiljaa, hienoa! Paljon onnea päivänsankarille ja vanhemmille! Kivoja juhlia!

    VastaaPoista
  4. Hei:) Löysin tänne blogiisi sattumalta ja toivotan sinulle sekä perheellesi lisää onnen hetkiä. Summer

    VastaaPoista
  5. Onnea! Ja tiedän, mistä puhut <3

    VastaaPoista
  6. Onnea suloisuudelle♥♥
    Äitiys ON lahja!

    VastaaPoista
  7. Kiva kuulla että kaikki järjetyikin hyvin Dominicin juhlia varten:)

    VastaaPoista
  8. <3 Niin se vain on. Omani täytti pariviikkoa sitten vuoden. Miten nopeati aika rientää ja miten onnekkaita me olemme sinä ja minä! On etuoikeus kun saa olla äiti ja rakastaa sekä saada pyyteetöntä rakkautta omalta lapselta. Ihmeellinen lahja tuo elämä! Kaikkea hyvää teille toivotellen...

    VastaaPoista
  9. Suurenmoiset onnittelut Santiagosta teille ja teidan hurmurille! Samoissa tunnelmissa taalla yksi vuotiaan taaperon kanssa :) Paitsi etta paivaa juhlistimme eilen vain lahimman suvun kesken. Kaikinpuolin aurinkoista juhlapaivaa huomiseksi! Ulla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöhästyneet onnittelut N:lle! Oletteko joskus tulossa tänne etelään päin? Olisi hauska tavata! Laitan sinulle s-postia heti, kun ehdin!

      Poista
  10. Oi! En ole täällä kurkkinut vähään aikaan, joten kommentoin vähän myöhässä; suuret onnittelut pienelle Dominicille toivottaa koirapuistotuttu Myy vanhempineen!!:)

    VastaaPoista
  11. Ymmärrän! Nimim. kolmen pojan äiti.

    VastaaPoista