Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

perjantai 13. syyskuuta 2013

Teemana teemattomuus

Synttärivalmistelut ovat edenneet ihan hyvin, mutten ole päässyt niitä päivittelemään kuvien kera tänne etukäteissuunnitelmieni mukaan, koska nettiyhteys ei toimi. Väkersin elämäni ensimmäisen kerran kakkukoristeita, heh! Sokerimassaa olisi voinut värjätä elintarvikeväreillä, mutta kokeilin nyt ihan vain valkoisena. Päälle piirsin elintarviketusseilla silmät, pilkkuja jne. Joo ja tiedän, ettei näistä tullut hienoja, mutta tämähän oli vasta ensiyritys!

Tänään tein kasvisvoileipäkakun ja nyt alkaa lohikakun tekeminen. Koristelen ne huomenna. Minulla ei ole järjestelyistä mitään stressiä, koska käly on tilannut kaksi 50 hengen täytekakkua. Omat viritelmäni ovat sitten vaan ekstraa ;)


Synttäreillä ei ole mitään teemaa, tai teemana on teemattomuus :D Muumijutuista minä tykkäisin, mutta kun niitä ei täältä saa, niin on tyydyttävä 20 muumipaperilautaseen ja servettiin...ja tuohon itsetekemääni kakunkoristeeseen. Lisäksi ajattelin laittaa tarjottavia muumiastioihin. Kunhan on nättiä ja lapsekasta, se riitää.


Pöydän päälle laitoimme Suomenreissulla Ikeasta ostamani lastenhuoneenkatoksen. Se näyttää tosi hauskalta ja saa aikaan sirkustunnelmaa.
---
Dominic nautti kovasti eilen illalla Brion junaradasta - mutta toki omalla tavallaan. Ei hän osaa vielä junaa siinä radalla ajella, vaan kova pärinä kävi pitkin yläkerran puulattioita!

Täällä on tosi kylmää ja aurinkoista. Yöllä meni nollaan. Laitamme kuitenkin gazebonkin kuntoon, jos joku tahtoo ulkona istuskella. Nyt en ehdi kirjoitella enempää, jotta tulee hommat tehtyä! Kiitos onnitteluista!

11 kommenttia:

  1. Ihana uutinen, kun vesi asia on järjestyksessä. Varmasti ihanat synttärit tulossa. Lämpimät onnittelut koko perheelle! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  2. Samoissa tunnelmissa Oulussa..
    Olen noin 1v, seurannut blogiasi. Eksyin tänne raskauden loppuvaiheessa. Meillä on siis lähes päivälleen (?) samanikäiset pojat. Omani täytti 1v. torstaina, käytiin kuvissa - ihania hetkiä <3 Ja meillä juhlitaan sunnuntaina. Olen tehnyt kakkupohjan ja voileipäkakun minäkin.
    On ollut ilo seurata teidän pojan kasvua ja vaiheita, kun niin samoissa mennään...

    Onnentäyteisiä juhlia ja voimia vauva-arkeen, vaikka alkavat jo pian kävellä ja olla enemminkin taaperoita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Aika kuluu ihan liian nopeasti. Varauduin siihen, että vauva-aika kuluu liian nopeasti, mutta SILTI se kului liian nopeasti ;) Onnea teidänkin arkeenne!

      Poista
  3. Hei vielä tuosta Brion junaradasta..ostitko osia vai jonkun tietyn radan? Itsellä joululahjasuunnitelmissa, alkaa kerätä..onko vinkkejä mistä hankit??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hankin junaradan Turusta jostain Tarjoustalosta tai vastaavasta. Se ei ole ihan perusrata. Tuossa on kaikenmaailman puomeja ja autotiekin. Se oli niin hyvässä tarjouksessa, että ostin sem. Meinaan jatkossa ostaa siihen rataosia Suomesta, kirppiksiltä tai kaupasta.

      Poista
  4. Miten niin eivät ole hienoja?! WHAT?? Kuka osaa tehdä tuollaisia, kuka? Siis aika harva.

    Nuo juhlat eivät kyllä kovin teemattomilta näytä, vaan aivan ihanilta. Mistä tällaisia paineita oikein tulee? Milloin ajattelisit, että olisit tehnyt jotain "hienoa" tai "onnistunutta"? Nyt ei muuta kuin lepoa ja paljon onnea pikkumiehelle sekä todella mukavia juhlia teille kaikille!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä ne paineet tulevat? No, kun vain vilkaisee netissä muutamaan leivontablogiin, niin tajuaa, ettei itse osaa yhtään mitään :D

      Poista
  5. Minustakin hieno Muumi paketeineen. Onnittelut synttärisankarille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paketit eivät sitten tulleet lopulliseen kakkuun. Olivat niin tökeröitä ;)

      Poista
  6. PaljonPaljon onnentoivotuksia Peikkokukkulan suloiselle Hurmurille!!Sekä myös äitille ja isälle! :) Hienot muumikoristeet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, itse teet niin hienoja juttuja, etteivät nuo minun ole yhtään mitään niihin verrattuna!

      Poista