Surua

Olen ihan poikki, mutta päätin kirjoittaa muutaman rivin siksi, että saisin mahdollisimman monta ihmistä lähettämään voimia virtuaalisesti pienelle "Flacollemme". 

Menetimme pienimmän narttupennun kolmantena päivänä. Se kuihtui pois. Paino ei lähtenyt nousemaan lisämaidosta huolimatta. Itkin, vaikka olin ehtinyt tuntea sen vasta kolme päivää. Se oli niin kaunis ja suloinen. Pienenpienissä tassuissa pienet täydelliset kynnet.

Epäusko ja voimattomuus olikin suuri, kun "Fivin" kuoleman jälkeen tajusin, ettei pienen suklaapojankaan paino ollut lähtenyt nousuun, vaikka se näyttikin terveeltä ja aktiiviselta. Aloin antaa sillekin lisämaitoa. Annan maitoa ruiskulla ympäri vuorokauden. Nostan sitä emon nisälle. Päivä päivältä "Flaco" imee huonommin ja on veltompi ja voimattomampi. Minä en kuitenkaan raski luovuttaa. Laitan kellon herättämään öisin, ja päivisin täällä tikittää munakello, jotta huomaan antaa lisämaitoa joka tunti. Aluksi annoin lisämaitoa vain muutaman kerran päivässä, sillä pojalla riitti energiaa, mutta nyt kun tilanteen pitäisi olla parempi, se onkin huonompi.

Tänään on Flacon kymmenes elinpäivä, eikä se paina vieläkään kuin 80 grammaa. Kuvassa Flaco on siskonsa kainalossa. Sisko painaa nyt 160 grammaa, kaksi veljeä 200 ja 260 grammaa.

Flaco ei itke. Anastasia yhä hoitaa sitä. Missä ihmeessä on vika? Flacolla on maailman suloisin pieni naama. Se näyttää valmiilta pikkukoiralta, kun pentueen muut näyttävät vielä "possuilta."

Lähettäkää voimia höyhenenkevyelle Flacolle! Toivokaa, ettei sen tarvitse olla kivuissa!