Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

perjantai 14. helmikuuta 2014

Blogiystävistä


Näin ystävänpäivän kunniaksi ajattelin kirjoittaa blogiystävistäni, joita en tunne oikeassa elämässä. Jotkut blogini lukijat ovat alkaneet kommenttien lisäksi kirjoittaa minulle silloin tällöin sähköposteja. Yritän aina vastata, edes lyhyesti. Olen todella iloinen kaikista saamistani viesteistä, mutta aina en ehdi ja voi vastata niin pitkästi ja niin usein kuin kuin blogini lukija ansaitsisi. Minulle kuitenkin oikea elämä menee aina blogini edelle ja kirjoittelen sekä blogia että sähköposteja silloin, kun on "ylimääräistä" aikaa. Kiitos kaikista saamistani viesteistä!

Vuosien varrella blogiystävät ovat ilahduttaneet myös paketeilla! Olen saanut kaikkea hauskaa, yleensä siksi, että olen kirjoittanut aiheeseen liittyvää asiaa. Mieleeni ovat jääneet erityisesti uunilämpömittari, josta on valtavasti hyötyä, ja kestoleivinpaperi, jollaista en edes tiennyt olevan olemassa! Kestoleivinpaperi on todella kätevää, enkä enää tee uunissa juuri mitään ilman sitä. Vähän aikaa sitten sain luonnonharjaisen tiskiharjan, on muuten paljon parempi kuin tavallinen tiskiharja! Tiskiharja tuli pahvilaatikossa ja se oli kääritty kuplamuoviin. Enpä ole ennen niin hienosti pakattua tiskiharjaa saanutkaan. Salmiakit, suklaat ja irtokarkit ovat ilahduttaneet päiviäni, kiitos niistä :) Olen saanut myös teetä ja kuivattuja ruisleipiä. Ette voi arvata, miten paljon olen kaikesta ilahtunut! Silloin kun tuollaiset asiat eivät ole jokapäiväisiä, niitä arvostaa ihan eri tavalla. Minulle on lähetetty myös joitakin kirjoja, nyt viimeksi eilen sain nukkekotiaiheisen kirjan, kiitos sinulle L!

On niin ihmeellistä, että ihmiset, joita ei oikeasti tunne, tahtovat ilahduttaa minua yllätyksillä Suomesta. Tulee samalla sekä kiitollinen että outo olo. Miten voin vastata tuollaiseen anteliaisuuteen? Tietenkin kiittämällä, mutta onko se tarpeeksi?

Minua ilahduttaneet blogiystävät ovat aina yksityisiä ihmisiä. Minulle ei ole koskaan lähetetty blogiyhteistyön nimissä tuotteita, joita minun pitäisi sitten kehua blogissani. Ei taida olla minun blogini riittävän kaupallinen ja tunnettu sellaiseen hommaan.

Riemastuttavinta on se, kun blogini lukija ottaa yhteyttä ja kertoo tulevansa Chileen. Voitaisiinko tavata oikeasti? Tietenkin voitaisiin:) Kuvassa näkyy kanadalaista vaahterasiirappia, jota suomalainen blogini lukija toi minulle tuliaisiksi kotimaastaan joulun alla. Tapasin Concepcionissa blogini monivuotisen lukijan ja olikin ihmeellistä, kun hän nauroi tuntevansa minut niin hyvin, mutta minä en tiennyt hänestä mitään. Hän myös muisti monta vuotta vanhat kirjoitukseni, jotka itse olin ehtinyt unohtaa, melkeinpä noloa;)

Tapasin samaisen ihmisen vielä kaksi kertaa. Kävimme todella mielenkiintoisia keskusteluja ulkosuomalaisuudesta ja ulkosuomalaisista. Karvat pystyssä kuuntelin hirmuisia tarinoita. Hän pyysi minua varomaan...kaikkiin (ulko)suomalaisiin ei kannata sokeasti luottaa. Tänne Chileen on kyllä eksynyt ilmeisesti vain mukavia suomalaisia, sillä kaikki, joihin olen tutustunut paremmin, ovat olleet kivoja ja mutkattomia. Ehkä ne onnenonkijat ja ketkut muuttavat rikkaampiin maihin.

Minulla on myös muutama sellainen blogiystävä, johon olen "tutustunut" hänen bloginsa kautta. Oikeassa elämässä en heitä tunne, mutta olisi kauhean hauska tutustua. Vaihdamme kommentteja ja sähköposteja silloin tällöin. Hyvää ystävänpäivää heillekin!

Hyvää ystävänpäivää kaikille blogini lukijoille sekä blogiystävilleni! Sydämiä elämäänne!

11 kommenttia:

  1. Mia, meidän kirjoituksemme ovat kuin yksiyhteen: Näin minäkin tämän kaiken koen.

    Hyvää ystävänpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa Ystävänpäivää koko teidän poppoolle:)

    VastaaPoista
  3. Minakin olen saanut blogin kautta uusia ystavia, joita en muuten olisi paassyt tuntemaan.

    Hyvaa ystavanpaivaa sinulle ja koko perheelle!

    VastaaPoista
  4. Hei Mia,
    minä ymmärrän hyvin miksi joku haluaa lähettää sinulle yllärin, eikä odota siitä mitään vastapalvelusta. Varmaankin sinua pikku paketilla ilahduttavat henkilöt kokevat saaneensa sinun blogista ja sen tarinoista jotakin itselleen ja haluavat antaa myös sinulle jotain. Siihen varmaan vaikuttaa myös se, että asut kaukana (Suomesta katsottuna), etkä pääse usein tai helposti synnyinmaahasi ja läheistesi luokse. Kiitos sinulle kaikista kivoista jutuistasi, hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  5. Happy Valentine's Day, Mia! Tavataan vielä joskus jossain!
    Tv. Soili

    VastaaPoista
  6. Ihana postaus kivoista ihmisistä! Mukavaa ystävänpäivän iltaa :)

    VastaaPoista
  7. Hyvää ystävänpäivää perheellesi!

    VastaaPoista
  8. Kaunis postaus Mia.Blogimaailma on minunkin maailmaani ihanasti rikastuttanut:) Hyvää ystävän-ja rakastavaisten päivää!

    VastaaPoista
  9. Ihana postaus Miia minäkin olen saanut blogi mailman kautta ystäviä ja se on kultaakin kalliimpia mulle :) Iloista ystävänpäivää sinulel sinne kauas <3

    VastaaPoista
  10. Hyvää Ystävänpäivää näin pari päivää myöhässä.

    VastaaPoista