Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

lauantai 8. helmikuuta 2014

Mall Plaza Trebol

Concepcionissa on ainakin yksi paikka, joka ei jää kakkoseksi Suomen vastaaville, nimittäin Talcahuanossa sijaitseva kauppakeskus. Se on paljon hienompi kuin Suomen ja jopa näkemäni New Yorkin kauppakeskukset!

Dominic on nyt teille oppaana kauppakeskuksen yhdessä siivessä, siinä uusimmassa ja hienoimmassa! 

 Lepopaikkoja on sohvineen, kasveineen ja suihkulähteineen. Talvella täällä on myös sellaisia lamppujen näköisiä lämmittimiä.

 Nämä ovat aitoja kasveja, mutta on Mallissa myös tekokasveja.

 Tässä uudessa siivessä on kaksi kerrosta. Täällä on vaatekauppoja, urheiluvälinekauppoja, retkeilyvaateliikkeitä, kalliita suklaapuoteja ja hienoja kahviloita.

 Lempivaatekauppani (chileläinen merkki), jossa ei kyllä tällä hetkellä ole mitään, mitä tekisi mieli ostaa.

 Mallissa on yksi suuri puute: täällä ei ole sisustusliikkeitä Casa&Ideas-liikettä lukuunottamatta. Tällä Chilen kahdeksannella alueella ei ole ostovoimaa. Ihmiset laittavat kaikki rahansa ruokaan, vaatteisiin ja kännykkään. Kaikki ostetaan osamaksulla. Ihmisten kodit ovat todella rumia. Koteihin ei panosteta millään lailla. Huonekalut, seinät, lattiamateriaalit, tekstiilit ja kaikki ovat aivan järkyttäviä suomalaisen mittapuun mukaan. Ainoastaan rikkaalla yläluokalla on sekä varaa että tyyliä sisustaa sillä tavalla kuin Suomessa ihan tavallinen palkansaaja voi tehdä.

 Domsku katselee kirjakaupan ikkunaa. Concepcionissa on vain muutama kunnollinen kirjakauppa. Kirjat ovat täällä tosi kalliita, ylellisyystavaraa. Siksi tavallisissa kodeissa ei ole kirjahyllyjä eikä kirjoja. Täällä ei voida uskoa sitä, kun kerron, että Suomessa saa joistakin paikoista käytettyjä kirjoja ja ilmaiseksi. Concepcionissa on useampi käytettyjen kirjojen liike, mutta kirjat ovat yleensä pehmeäkantisia ja huonolaatuisia.

 Domsku sanoo:"Tämän tahdon!" En ostanut hänelle yhtään kirjaa, sillä hän ei vielä jaksa kuunnella lainkaan tarinoita. Kuvia kyllä katselemme ja hän osoittaa pyynnöstä eläimiä, ihmisiä jne. Dominicin lähes kaikki kirjat ovat suomenkielisiä.

 Eikö ole hieno ja ilmava aula!  Noiden ihmispatsaiden alla on iso vesiallas kivineen.

 Tässä osassa on merkkivaateliikkeitä, kuten GAP, Guess, Perry Ellis, The North Face, Merrel ja joitakin miesten pukuliikkeitä, joiden nimiä en muista. Täällä on myös "huivikassirihkamaliikkeitä" sekä meikkiliikkeitä.

 Vesi virtaa pitkin metallijalustoja. Domsku on aina hyvin kiinnostunut niistä.

 Lattiat kiiltävät kuin luistinrata...

...ja poika tykkää juosta niin kovin kuin pienillä kintuilla pääsee :D

Moni perhe laittautuu hienoksi ja menee viikonloppuna viettämään aikaansa kauppakeskukseen. Täällä ei köyhyys näy. Ihmiset kantavat käsivarsillaan liikkeiden hienoja paperikasseja. Minäkin joskus unohdan hetkeksi rupuisen Yumbelin ja sen aidon Chilen, kun katselen kauppojen tarjontaa. Sellainen ero täällä kuitenkin esimerkiksi USA:aan verrattuna on, että liikkeiden valikoima vaihtuu paljon hitaammin. Jos käy Mallissa parin kuukauden välein, se säilyttää jotenkin kiinnostavuutensa. Useammin ei kannata käydä minun mielestäni. Mieheni suostuu shoppailemaan ehkä kerran-kaksi vuodessa.

6 kommenttia:

  1. Ompa hieno kauppakeskus! Miten siella kauppa kay kalliissa merkkiliikkeissa, jos kerta on koyhahkoa seutua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiset panostavat ulkonäköön ja ostavat merkkivaatteensa osamaksulla.

      Poista
  2. Tosi hieno kauppakeskus!
    Domskusta on kasvanut jo iso poika♥

    VastaaPoista
  3. Joo, on upeeta! Kävin pikaisella suununtaimatkalla virtuaalisesti sillä. Google tietää ja neuvoo.

    VastaaPoista
  4. Tulipa kivoja muistoja - kiitos niistä ja kuvista!
    Terveisin Soili

    VastaaPoista
  5. Hieno kauppakeskus.PIti kysyä samaa kuin Anu mutta vastaushan tulikin jo tuolla...

    VastaaPoista