Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

perjantai 8. tammikuuta 2016

Aamupaloja suloisista astioista


Concepcionin kauppakeskukseen Treboliin oli tullut aivan ihana uusi liike Jardin de Hadas eli Keijujen puutarha. Peikkokukkulan emäntä toki ryntäsi heti katsomaan keijukauppaa! Siellä oli paljon saippuoita, hajusteita ja voiteita, jotka on tietenkin tehty keijujen puutarhan kukkasista. Minun huomioni kuitenkin kiinnittyi netistä tuttuihin Ricen melamiiniastioihin! Olen himoinnut sellaisia jo pitkään, mutta eihän sellaisia kannata tilata, koska lähetyskustannukset tulisivat liian suuriksi. Vaikka astioiden hinta onkin kalliimpi täällä kuin Suomessa, ostin kuitenkin heti useamman astian, sillä yleensä Chilessä, kun jotakin kivaa löydän, seuraavalla kerralla ne ovatkin jo loppu, eikä lisää tule. Sitten jää harmittamaan, kun ei ostanut yhtään tai kun osti vain yhden tai kaksi. Toivon, että astiat pysyvät liikkeessä myynnissä pitkään, jotta voin ostaa silloin tällöin yhden murokipon tai lusikan lisää.


Peikkokukkulalla vietämme nyt kesäaikaa. Heti aamusta on aurinkoista ja lämmintä. On mukavaa kumota luonnonjogurtti uuteen suloiseen kippoon. Päälle laitan pellavarouhetta, mustikoita ja kurpitsansiemeniä. Sitten menen ulos linnunlauluun nauttimaan kesäaamiaistani.


Aamupala tai välipala syntyy hyvin blendaamalla erilaisia hedelmiä ja marjoja. Ylläolevassa erittäin namissa smoothiessa on yksi nektariini, 200 grammaa mansikoita, 50 grammaa mustikoita, 8 jääpalaa, 5 mintunehteä ja 2 basilikanlehteä.


Tänään aamulenkin jälkeen tein yläkuvassa näkyvän herkkujuoman: purkillinen luonnonjogurttia, 50 g banaania, 50 g mustikoita, 200 g mansikoita  ja muutamia vadelmia. Tästä saa hyvin energiaa tulevaan siivouspäivään. Meinaan siivota joulukuuset pois ja muutenkin puunata ja järjestellä. Pennuille täytyy järjestää isompi tila, sillä nyt ne tahtovat jo liikkua ja leikkiä.


Iloa päiväänne!

4 kommenttia:

  1. Oi miten kauniita astioita, ja herkkuja!

    VastaaPoista
  2. Kauniit astiat! Hyvää alkanutta vuotta Peikkokukkulalle♥

    VastaaPoista
  3. Ihanan kauniita astioita, noistahan maistuu mikä tahansa herkulle :)

    VastaaPoista
  4. Suloisia astioita. Saako sieltä mustikoita, vai tuotko Suomesta?

    VastaaPoista