Meidän perheemme kasvoi taas eilen. Meillä ei oikein perhesuunnittelu toimi ;) Rotuvalikoimaa emme ole yhtään tahtoneet kasvattaa. Meille riittää hyvin chihulauma, yksi kiinanharjakoira, yksi saksanpaimenkoira ja kaksi kadulta pelastettua sekarotuista. Hauvavauvakuumekin on ollut poissa yli puoli vuotta, mikä on harvinaisen pitkä aika!
Mutta nyt kävi vahinko. Kohtalo puuttu peliin. Tutkainta vastaan ei voinut taistella.
Kävin lauantaina kaverini luona. Siellä oli kaksi pentuetta chilenkettuterrierejä. Pennuista on kuva postauksessa 4.10. Kun katsotte pentulaumaa tarkasti, näette siellä joukossa ihan pikkuisen pennun, jolla on laiha häntä. Tietenkin iskin silmäni siihen!
Ensin näin vain yhdeksän pulskaa pentua, mutta sitten perässä viipotti pieni laiha rääpäle. Yhtä aktiivisesti häntä heiluen se juoksi ruokakupille ja taisteli osuudestaan. Minä jäin suu auki tuijottamaan rääpälettä ja kysyin, mikä tuo oikein oli. Ystäväni kertoi, että se oli Mia-nimisen nartun viimeinen syntynyt pentu. Pentu oli syntynyt muita huomattavasti pienempänä, muttei se ollut tarvinnut mitään erityishuolenpitoa missään vaiheessa elämänsä kahden ensimmäisen kuukauden aikana.
Ystäväni oli jo löytänyt kodit kaikille pennuille, paitsi yhdelle, jonka he jättivät kotiin ja tälle rääpäleelle, josta kukaan ei ollut tykännyt, koska se oli niin laiha ja pieni ja sen kylkiluut näkyivät. Ystäväni sanoi, että pennun pääkin on erimallinen kuin normaalisti kettuterrierin pää. Hänestä pentu näytti chihuahualta! No, minusta pennussa ei ole mitään chihuahuan näköä, mutta pikkuriikkinen se todellakin oli. Ystäväni kertoi, että pentu käyttäytyy normaalisti, mutta muut pennut eivät oikein leiki sen kanssa. Se oli vähän ulkopuolinen.
Ystäväni kaikki koirat asuvat ympäri vuoden ulkona, myös nämä pikkuiset pennut. Ajattelin, että onpa se reipas ja vahva pentu, kun on selvinnyt kylmästä lopputalvesta ja viileästä alkukeväästä huolimatta ulkona. Sanoin ystävälleni, että pentu on kyllä niin suloinen, mutta en ole koskaan tahtonut chilenkerttuterrieriä, enkä muutenkaan tahtonut lisää koiria. Seuraava meille tuleva koira olisi jokin omien chihujemme pentu.
Jätimme koissulit leikkimään ja menimme sisälle. Tunnin päästä livahdin ulos pentuja katsomaan. Huomasin, ettei rääpäle saanut silmiään auki, vaan ne olivat täynnä keltavihreää möhnää. Muiden pentujen silmät olivat kunnossa. Vein rääpäleen sisälle ja näytin silmiä. Ystäväni on eläinlääkäri, joten hänellä oli silmätippoja kotona ja hän aloitti kuurin heti. Pennulle oli jo annettu eka rokotus ja kaksi madotusta.
Ystäväni naureskeli ja sanoi, että hän arvasi, että ihastuisin pentuun, mutta hän ymmärsi, etten halunnut lisää koiria taloon. Hänellä oli sama tilanne. Heillä on vielä enemmän koiria kuin meillä. 30 kiloa koiranruokaa kuluu viikossa.
Minä en saanut ajatuksiani irti rääpäleestä. Sanoin ennen kotiinlähtöäni, että puhun miehelleni ja mietin viitisen päivää. Ehkä voisin ottaa kuitenkin pennun meille. Se ei varmaan kasvaisi kovin paljon isommaksi kuin chihuahua ja se voisi elää niiden kanssa sisällä talossa. Ystäväni sanoi, että juuri siksi kukaan ei ollut tahtonut rääpälettä itselleen, sillä kaikki tahtoivat vahvan pennun, joka pärjäsi ulkona ja pyydysti rottia. Hän sanoi, että olisi ihanaa, jos minä ottaisin pennun ja se saisi kunnollista ruokaa ja saisi asua sisätiloissa.
Minä itserakkaasti tietty ajattelin, että olen ainoa ihminen, joka osaa pitää rääpäleestä huolta. Minähän olen erikoistunut juuri pieniin koiriin. Ei kukaan muu täällä tajuaisi, millaisen elämän rääpäle ansaitsisi.
Tulin kotiin ja kerroin rääpäleestä miehelleni. Hän kysyi:" Mikset tuonut jo pentua kotiin?" Arvasin, ettei mieheni kanssa tarvitsisi asiasta kättä vääntää, mutta odotin itse tulevani järkiini päivien kuluessa. Me emme todellakaan tarvitse lisää koiria tähän huusholiin - varsinkaan muita rotuja kuin chihuja - ja varsinkaan rääpäleitä!
Kolme päivää minä olin ottavinani iisisti ja pohdin tilannetta. Tiistai-iltana soitin kaverille, että tuo se pentu keskiviikkona Yumbeliin, niin tulen hakemaan.
Miehelläni oli asiaa Yumbeliin ja hän kävi noutamassa rääpäleen Yumbelin eläinlääkäriltä, jonne ystäväni oli pennun jättänyt meitä odottamaan. Itse hän oli töissä muualla. Mieheni ei ollut uskoa silmiään, kun näki rääpäleen. Ei hän ollut osanut odottaa, että se oli tosiaan chihupennun kokoinen!
Punnitsin rääpäleen eilen. Se on siis kahdeksanviikkoinen ja painaa syömisen jälkeen 530 grammaa! Se on 200 grammaa KEVYEMPI kuin meidän pienimmät pentumme Anastasia ja Olivia samanikäisinä (Anastasian ja Olivian aikuispaino on nyt 1,9-2,1 kiloa)! Miten oikein on mahdollista, että rotu, joka on chihua selvästi isompi, voi tuottaa pennun, joka on jopa pientä chihua pienempi?
Nyt tullaankin asian huolestuttavaan puoleen. Mikä rääpälettä vaivaa? Se on puolet pienempi kuin sen sisarukset. Sillä on ihan liian iso pää vartaloon nähden. Minä en ole spesialisti, mitä tulee chilenkettuterriereihin ja niiden pentuihin, mutta kaverini sanoi, että sen päänmuotokin on erilainen kuin muilla pennuilla. Se ei näytä rodulleen tyypilliseltä, vaan pää on tavallista pyöreämpi ja otsan ja kuonon kulma tavallista jyrkempi. Vesipää pentu ei kuitenkaan selvästi ole. Pää on liian lättänä vesipääksi, eivätkä silmät ole pullistuneet ulos. (Eikä ole mahdollista, että pennun isä olisi muu kuin ystäväni chilenkettuterrieriuros!)
Pennun käytös on täysin normaalia ja siinä tunnen olevani asiantuntija, joka tietää, mitä sanoo. Häntä heiluu, pentu ei ole arka, syö ja juo hyvin. Oppi käyttämään lemmikkiluukkua ensimmäisestä harjoituskerrasta lähtien, eli aivoissa ei ole vikaa. Tänään toisessa silmässä oli rähmää, joten laitoin taas tipat.
Meidän chihumme ja isot koiramme ottivat rääpäleen heti hienosti vastaan. Välinpitämätön nuuhkaisu jokaisen osalta "jaa, tyttö ja vauva, tervetuloa" ja sitten huomio jo suuntautuikin muualle.
Rääpäle seuraa minua kaikkialle. Yöllä se nukkui aamuyöhön asti hyvin. Sitten se alkoi vinkua ja pistin käden sen petiin. Annan sille nyt pennuille tarkoitettua pulverimaitoa, jotta se vahvistuisi ja jotta se saisi kylkiluiden päälle lihaa.
Chilenkettuterrierinartun pitäisi aikuisena painaa 4-6 kiloa, uroksen 5-7 kiloa. Voikohan tästä tulla normaalipainoinen? Mitä luulette? Olisi kiva kuulla, jos jollakin lukijalla on kokemuksia "kääpiöistä" eli rodulleen liian pienistä yksilöistä. Meillä kaikki chihut ovat normaalin kokoisia ja kaikki pennut ovat myös olleet terveitä ja normaalinpainoisia, joten en oikein tiedä, mitä odottaa. Rääpäleen sydänäänet kuulostivat normaalilta. Silti aion viedä sen tutkimuksiin, kun se tästä kasvaa vähän enemmän oikean koiran kokoiseksi. Toivottavasti se saa kasvaa! Toivottavasti se saa normaalin terveen elämän!
Tervetuloa Peikkokukkulan porukkaan BIANCA!
