Tunnetko Rutka Laskierin päiväkirjan?

Rutka oli 14-vuotias juutalainen tyttö, joka kirjoitti päiväkirjaa Puolan getossa. Hän kertoi päiväkirjansa säilytyspaikan vanhemmalle ystävälleen, joka löysi sen ja piti sitä 60 vuotta tallessa, kunnes antoi kirjan julkaistavaksi.

 

Rutka kirjoitti normaalista elämästä, kuten ihastumisistaan, ja sitten kauhuista, joita hän näki kaduilla, kun sotilaat potkivat vanhuksen kuoliaaksi ja tappoivat pikkuvauvan. Näistä on kuitenkin kirjoitettu lyhyesti. Ihmisten ainaisena pelkona oli joutua viedyksi Auschwitziin. Rutka tiesi, mitä juutalaisille tapahtuu kaasukammioissa ja työleireillä. Hirveää, että 14-vuotiaan normaalia jokapäiväistä elämää on ollut miettiä, milloin tulee viedyksi kaasukammioon!

 

Noin puolet kirjasta on Rutkan päiväkirjaa ja loput kirjasta on artikkeleja Puolan juutalaisten historiasta.

 

Rutkan vanhemmat

 

Rutka vauvana

 

Kiinnostuitko tästä kirjasta? Osaatko espanjaa? Tahdon vaihtaa tämän kirjan johonkin suomenkieliseen kirjaan. Saa olla ihan hömppääkin. Jos sinulla on kirja, jonka tahtoisit vaihtaa, lähetä minulle kuva takakannen tekstistä, niin voin katsoa, olenko kiinnostunut. Sitten lähetetään kirjat toisillemme.

Chihutyttö etsii kotia

Adotiomaksu 32 euroa ja lentolippu 8 euroa!

I love daddy

Hyvää isänpäivää Pekka-pappalle!

 

Onnentoivotukset myös kaikille isille ja varaisille Suomeen!

 

(Chilessä ei vietetä tänään isänpäivää.)

---

 

P.S. Pojalla näyttää olevan aina vain vähemmän hiuksia pään päällä. Lastenlääkäri sanoikin, että poika näyttää suomalaiselta vaarilta :) Chilessä vauvoilla on paljon mustaa tukkaa päässään, joten Poikita on vähän outo lintu.

Vaatteita pienelle pojalle

Pientä poikaa on lahjottu Suomen suunnasta. Ystäväni lähetti pojalle luomupuuvillasen t-paidan ja kesätossut. Mehän olemme menossa kesää kohti, joten vaatteet ovat ajankohtaiset. Minusta tuo turkoosi on ihanan pirteä pojalle! Chilessä on tuon väristä Smurffi-jäätelöä ja se minulle tulee mieleeni, kun katson noita tossuja :) Isomummi Suomesta lähetti pojalle Sophie-kirahvi-helistimen. Se onkin pojan ensimmäinen helistin. Emme ole ostaneet hänelle vielä yhtään leluja.

 

Pojun isotäti perheineen lähetti kustavilaisen Merineuleen t-paidan. Kuvaan laitoin myös itse ompelemani trikoohousut.

Isomummi lähetti Peikkokukkulan Prinssille prinssibodyn ja neulehousut ensi talvea varten.

Minä tilasin Huuto.netistä Snoopy-kesäpaidan. Se on kyllä vielä ihan liian suuri. Vaikka pojan pituus onkin 60 cm, hänelle ovat melkein kaikki vaatteet liian suuria, sillä hän on niin hoikka.

Concepcionin kauppakeskuksesta GAPin kaupasta löysin poikavauvojen puolelta kivan bodyn. Tyttövauvojen puolelta löysin siihen sopivat pilkulliset housut. Eikö poika voi käyttää pilkullisia vaatteita?

 

 

Samasta liikkeestä ostin myös suloisen nallebodyn.

Pojalle on kyllä vaikeaa löytää kivoja vaatteita. Tyttöjen vaatteita on täällä tosi paljon. Kauppojen tilasta 4/5 on tyttöjen vaatteita ja 1/5 poikien vaatteita ja nekin ovat yleensä tosi tylsiä ja "peruspoikamaisia". Täytyykin säästää rahaa, jotta voi sitten joskus Suomenreissulla ostaa pojulle kivoja vaatteita!

Odotan...

...kahta ihmistä, jotka tulevat astumaan sisään näistä ovista joidenkin viikkojen päästä. Toinen heistä tulee joulukuussa elämänsä ensimmäisen kerran ja toinen heistä tulee tammikuussa. Jälkimmäiselle Peikkokukkula onkin jo tuttu paikka.

 

Harmi vaan, että kevät on sitten jo ohi, eikä tällaisesta kukkaloistosta ole tietoakaan.

Tervetuloa te kaksi. Odotan jo kovasti teitä!

Peiton kulma

Löytyi se pieni peitonkulma Zarallekin!

Neulahuovutustakin...

...olen ehtinyt tehdä tämän taulun verran. Taulu on jo matkalla Suomeen. Kantoliina on suureksi avuksi silloin, kun tahtoo tehdä vauvan kanssa jotakin. Kädet jäävät vapaiksi. Onneksi meidän Poikita tykkää yleensä olla liinassa. Normaalisti käytän liinaa kerran päivässä ja silloin hän nukahtaa liinaan tunniksi-pariksi. Liinan kanssa käymme myös kävelyillä Peikkokukkulan maastossa, jossa vaunuilla ei ole oikein mitään asiaa.

Hymyilyä

Pieni poika on jo oppinut hymyilemään hänelle jutteleville ihmisille!

Kirsikoita ja vastauksia

Ensimmäiset kirsikat ovat kypsymässä. Tämä on jonkinlainen koristekirsikkapuu, mutta marjat ovat kuitenkin syötäviä.

 

Sain muutaman kysymyksen tuonne kommentilootan puolelle ja vastaan niihin nyt lyhyesti täällä, niin kaikki kiinnostuneet saavat vastauksia.

 

Oliko Chileen muutto kulttuurisokki?

 

Kyllä se oli sokki ja kesti voimakkaana parisen vuotta. Vielä näin seitsemänkin vuoden jälkeen on sopeutumisongelmia. Ehkä sitä olisi sopeutunut nopeammin, jos kävisi kodin ulkopuolella töissä ja olisi tutustunut tavalliseen elämään ja chileläisiin. Myös miehelleni melkein 20 vuoden USA:ssa asumisen jälkeen takaisin muutto omaan kotimaahansa on ollut sokki. Hän sanookin usein, että tuntee itsensä enemmän amerikkalaiseksi kuin chileäiseksi. Minä taas en tunne itseäni chileläiseksi edes promillen vertaa - mutta minähän olenkin suomalainen! Kulttuurisokista voisi kirjoittaa vaikka miten paljon, mutta poika ei nyt anna ajatusrauhaa, vaan parkuu tässä sylissäni sydäntäsärkevästi...

Kuinka pitkä matka meillä on kauppaan?

 

Lähimmät pienet (ja likaiset) puodit, joissa ei ole mitään muuta valikoimaa kuin piricolaa ja makrillisäilykkeitä, on tuossa kilometrin päässä Tomecon kylässä. Emme käy niissä kaupoissa koskaan, sillä siellä ei tosiaankaan ole mitään ostettavaa. Kunnollinen pienehkö marketti on 20 kilometrin päässä Yumbelissa. Siellä on myös posti ja pankki.

 

Miten lähellä meillä on naapureita?

 

Lähimmät naapurit asuvat noin 400 metrin päässä, mutta kukkulaisen maaston takia heitä eikä keitään muitakaan näy- ei myöskään kuulu.

 

Mitä mieheni tekee työkseen?

 

Ei mitään täällä Chilessä. Hänellä on diplomi-insinöörin koulutus, jota hän täydensi USA:ssa kaupallisella koulutuksella yliopistossa. Hän oli bisnesalalla New Yorkissa. Chileen muutimme siksi, että voisimme maalailla taivaanrantoja ;)

 

Vielä runsaan kuukauden saamme nauttia vihreydestä ympärillämme, sitten kuivuus voittaa.