Alkoi vartalonmaalaus itse sekoittamallani ihonvärillä.
Ihanaa viikonloppua teille!
Samaisen ystävän kanssa "eksyimme" metsätiellä ja löysimme hylätyn mökin. Ilta oli jo pimenemässä.
Olenkin kertonut jo aikaisemmin, että chihujemme huoneen sisustuksen värit ovat pinkki, ruskea ja beige. Koska laumassamme on seitsemän narttua ja koska minä pidän vaaleanpunaisesta väristä, siksi sitä on eniten. Ruskea ja beige taas lievittävät "ällötystä" ja sopivat hyvin perheen kahdelle prinsille, joista toinen on ruskea (suklaa-creme) ja toinen beige (soopeli-creme).
Tässä on kuvia julisteista, korteista, verhoista ja koristeista, joita pinkkien piskien seiniltä löytyy.
Tässä taas on edustettuna huoneen tekstiilejä. Pieniä fleecepeittoja täytyy olla paljon, sillä ne pyörivät jatkuvasti pesukoneessa. Sydänkuvioinen ja yksivärinen ovat huoneen mattoja. Pöllö on mikrossa lämmitettävä geelityyny, jonka saa käyttöönsä se, joka tarvitsee joskus lisälämpöä.
Paul Frank -pedin ostin Suomesta chihuahuafoorumilta. Yksi tyttö tahtoi myydä sen, sillä se ei sopinutkaan hänen kotinsa sisustukseen. No meille sopii! Terkkuja Y:lle, B:lle ja M:lle! Ainoa vika tuossa apinapedissä on se, etten meinaa millään raskia käyttää sitä. Nytkin se on tuolla korkealla kaapin päällä.
Tässä edustettuna vähän garderobia.
Chihuilla on oma Bambina-lämpöpatteri. Uusia pantoja lähti Suomesta mukaani. Täältä ei saa nättejä pantoja. Keskimmäisessä kuvassa puhki rakastettu (vai vihattu?) likainen puudeli.
Kuulin, että Ikea lopettaa kokonaan tuotantonsa lemmikeille. Pitääkö se paikkansa? Jos pitää, niin iso miinus Ikealle ja sääli! Tuon koiranaulakon ostin Ikeasta kesällä ja tosiaan, ei Ikeassa ollut juuri mitään enää lemmikeille. Harminharmi! Nyt koiranaulakoissa roikkuvat remmit. Muissa kuvissa näkyy kaikkea huoneessa olevaa sälää, kuten kansio, jossa säilytän kaikkia chihujen papereita, tarjotin jonka olen itse tehnyt, juoma-automaatti jne.
Ensimmäinen viikko Suomessa meni oudoissa tunnelmissa. Olin turisti omassa maassani. Kaikki oli tuttua mutta samalla vierasta. Leijuin kaiken ulkopuolella. Sen jälkeen olo normalisoitui. Suomi oli lähes entisensä, ystävät lähes entisensä ja perhe myös. Olin Suomessa seitsemän hyvää viikkoa. Olin ajatellut olla noin kuukauden, mutta mieheni sanoi, että olisin nyt niin kauan, että ehtisin tehdä kaikkea, mitä olen nämä viisi vuotta tahtonut tehdä, syödä kaikkea, mitä olen tahtonut syödä ja lopulta jo kyllästyä ja tahtoa palata kotiin Chileen. Mieheni oli viisas.
Minusta ei ollut lainkaan kurjaa palata. Olin etukäteen ajatellut, että mitä sitten, jos Suomi tuntuisi niin ylivertaiselta ja ihmiset niin ihanilta, etten kerta kaikkiaan tahtoisi palata ja luopua kaikista synnyinmaan ihanuuksista? 40 tunnin matka meni tavallisessa horroksessa. Katselin elokuvia, luin ja nukuin. Yhtäkkiä pitkä matka oli takanapäin ja näin Andit allani. Olimme lähestymässä Santiagoa. En ollut yhtä jännittynyt kuin Helsingin yllä, mutta oli ihan kotoinen tunne. Kentällä hain tavarani ja koiran ja molemmat olivat kunnossa. Vaihdoin kotimaan lentojen puolelle ja laitoin tavarani ja koiran Concepcionin koneeseen. Vielä kolme varttia ja olisin lähempänä kotia.
---
Aloin nähdä ikkunasta merta ja tuttuja paikkoja. Yhtäkkiä tajusin, että minun teki ihan hirveästi mieleni merenherkkuja ja chileläistä ruokaa! Sisääni tuli lämmin tunne: Ihanaa asua tässä vuorien ja valtameren maassa! Minulla oli aivan erilainen olo kuin olin etukäteen kuvitellut. Olin kuvitellut, että "maailman hienommaista ja rikkaimmasta maasta" palatessani kurjaan ylemmän tulotason kehitysmaahan, olisin ihan romuna. Vertaisin vain sitä kaikkea yltäkylläisyyttä, jossa ihmiset, perheeni ja kaverini Suomessa elävät siihen, mitä minun elämäni Chilessä on. - Ja pöh! Ei tullut mieleenikään verrata. Suomi ja Chile ovat hyvin erilaisia, mutta hyviä molemmat. Chilessä on ehkä enemmän huonoja puolia kuin Suomessa, mutta rakas se silti jo minulle on. Ei synnyinmaata ja kotimaata voi oikein verrata toisiinsa, sillä tunteita ei voi järjellä ymmärtää. Joskus ihminen voi olla savimajassakin onnellisempi kuin palatsissa (vai voiko?)
Niinpä. MINÄ PARANIN! Olen ollut nyt Chilessä melkein kaksi kuukautta ja nämä kaksi kuukautta olen ollut onnellinen. Olo on ollut kevyt ja tasapainoinen. Suomeen ei ole ollut ikävä. Kyllä minä tiedän, miten hienoa siellä on ja miten asiat ovat hyvin. Kaipaan perhettäni ja ystäviäni, mutta netin kautta voimme pitää yhteyttä kuten ennenkin. Enää en vertaa niin kuin ennen. Vaikka laatu ei täällä ole lähellekään sitä mitä Suomessa, olen oppinut, että ei kaiken tarvitsekaan olla huippulaatua, jotta ihminen voisi olla onnellinen. Suomessa ihmiset vaativat huippua kaikessa, merkkituotteita, hypermuotoilua, parhaita materiaaleja - ja ovatko he onnellisempia? Tällä elämänkokemuksella voin sanoa, etten nähnyt yhtään sen onnellisempia naamoja kuin täälläkään. Näin ihan yhtä paljon surua, ahdistusta ja kärsimystä kuin täälläkin. Yhtä paljon iloa ja onnea kuin täälläkin.
---
Mieheni ja hänen siskonsa olivat minua vastassa kentällä. He veivät minut suoraan kalastajakylään syömään merenherkkuja (tietämättä, että olin ajatellut asiaa koneessa)! Sitten pääsin suihkuun ja sitten lähdimme ajamaan kohti Peikkokukkulaa. Puolinuhjuinen ravintola tuntui kotoisalta, ikkunasta näkyvät Tyynen meren aallot upeilta, liian pieni kylpyamme kälyn luona tutulta ja vaikka tuoreessa muistissa oli vanhempieni hieno tilava kylpyhuone ja Suomen siistit ravintolat, en nähnyt Chileä silti huonompana. Niin me köröttelimme kiemuraista maantietä Peikkokukkulalle ja tunsin palaavani KOTIIN!
Seuraavana päivänä lähdin Yumbeliin kauppareissulle. Astuin kauppaan, jota olen aina parjannut valikoiman vähyydestä. Nuuhkin tuttuja hajuja ja löysin kaikki tutut tavarat tutuista paikoista. Tajusin, miten paljon sielläkin oli valikoimaa. Eivät ne Suomen "pikkusiwatkaan" paljon sen kummoisempia ole. Aiemmin olin verrannut ilmeisesti pikkukaupungin pikkukauppaa Stockmannin herkkuosastoon;) Hymy huulessa astuin kaupasta ulos ja katselin koulun oppilaiden cueca-esitystä kadulla. Tutunkuuloiset sävelet leijailivat korviini. Heitin kauppakassit takapenkille ja nousin lava-auton rattiin.
Talomme. Matala osa on entinen mökkimme, joka on nyt osa taloa. Siinä osassa on siis keittiö ja työhuoneeni sekä veranta.
Talomme ympärille olemme kuitenkin istuttaneet paljon kasveja, kukkia, puita ja pensaita, jotta saisimme nauttia vihreydestä edes talomme lähistössä.
En kuitenkaan voi pyöriä ulkona aamusta iltaan ihastelemassa vihreyttä, sillä töitä on PALJON. Tänään ohjelmassa on villan värjäystä ihonväriseksi, chihuahuan vaatteiden ompelua sekä joulunäyttelyn töiden suunnittelua.
Jos kuitenkin vähän ehtisi pyöriä puutarhassakin ja nauttia TÄSTÄ HETKESTÄ, sillä:
Pöydällä on matkamuistonukkeja, jotka lähetin pakettina Suomesta Chileen. Mieheni kerää niitä. Hän katseli niitä viikon tuossa olohuoneen pöydällä, kunnes kyllästyin ja tungin ne takaisin laatikoihinsa. Nyt ne odottavat varastossa sitä, että JOSKUS meillä olisi se nukkenäyttely.
Puuta vasten nojallaan oleva tyyny on koirien makuupaikka. Olen näköjään lakaissut lattian ja unohtanut tyynyn noin.
Koirien herkkupöydässä tarjottiin erimerkkisiä nappuloita, erilaisia koirankeksejä ja herkkuja sekä tietenkin KAKKU. Tällä kerralla kakku oli tehty koiransäilykeruuasta, leivästä, nakeista, tonnikalasta ja jauhelihasta. Fuksianväriset kipat olivat pöydässä sitä varten, että omistajat olisivat voineet antaa kakkua ja muita herkkuja kippaan, mutta kaikki antoivat suoraan suuhun ja lattialle heittämistäkin harrastettiin kovin - ja sehän vasta oli koissujen mielestä mukavaa, kun sai kilpaa juosta pyydystämään herkkuja!
Chiquititan syntymäpäiville kutsuimme ihmiset ja koirat, jotka ovat jotenkin vaikuttaneet Chiquititan elämään Chilessä. Kutsut lähtivät chihuahuaystävillemme Valentinolle ja Guadalupelle sekä niiden omistajille, entiselle chihullemme Patronille ja omistajille, eläinlääkärille, ystäväpariskunnallemme ja heidän pojalleen, Chiquititan pojalle Aaronille ja kälylleni, Chiquititan lapsenlapselle Millylle ja sen omistajille sekä aputytölleni ja hänen perheelleen.
Ihmisten pöydässä tarjottiin sushia ja thainuudelisalaattia.Minä aloin vääntää kakkuja, piirakoita ja torttuja edellisenä iltana seitsemältä. Kokkasin puoleen yöhön asti. En tahtonut laittaa tarjolle mitään valmista kaupasta ostettua, sillä en itse pidä chileäisistä leivonnaisista. Tahdon myös tarjota ihmisille täällä uusia makuja. Tein niin paljon erilaisia, että varmasti jokainen löytäisi jotain, mikä maistuisi. Tein suklaa-banaanimuffinsseja, minttusuklaatortun, omena-kinuskitortun, omenapiirakan ja mansikka-juusto-hyydykekakkuja. Varmuudeksi laitoin vielä tarjolle kaupan keksejä, jos joku olisi oikein nirso, eikä mikään "erilainen" kelpaisi.
Toisessa ihmisten pöydässä oli tarjolla makeita kakkuja, piirakoita ja torttuja. Etualalla itse kehittelemäni minttusuklaakakku. Hyvää siinä on maun lisäksi se, että se valmistuu nopeasti mikrossa!Seuraavana aamuna jatkoin kokkauksia. Tein sushit ja thainuudelisalaatin. Tietenkin kaikenlaista hienosäätöä ja siivoamista siihen päivään myös mahtui. Paniikki meinasi iskeä, kun toinen kälyni soitti ja sanoi, että he tulevat jo yli tuntia aikaisemmin, sillä heidän pitää lähteä aikasemmin pois. Mielestäni tuollainen ei ole kohteliasta, että tullaan aikaisemmin, silloin kun tiedetään, että on tulossa enemmän porukkaa. Mitä mieltä te olette? Onneksi toinen kälyni oli tullut jo edellisenä päivänä ja hän alkoi auttaa salaatinlehtien yms. pesussa ja pilkkomisessa. Sainkin kaikki melkein valmiiksi ennen kuin käly tuli miehensä ja Milly-chihun kanssa. Hyvä niin, sillä mieheni ja käly alkoivat hoitaa viihdytysjoukkojen tehtävää ja minä jäin yksin sorvaamaan keittiön puolelle. Arvasin, että siinä kävisi niin, jos joku tulisi aikasemmin. Koska olen oppinut tuntemaan chileläisiä tapoja jo jonkun verran, olin alkanut kokata paremmat vaatteet (ja esiliina) päällä jo ainakin kolme tuntia aikaisemmin. Suomessa aina jätin itseni laittamisen viimetinkaan, mutta täällä täytyy varatutua siihen, että ihmisiä tulee monta tuntia aikaisemmin ja loput monta tuntia myöhässä ;)
Koiria kakun kimpussa. Oikella itse päivänsankari.
Kun vieraat olivat lähteneet, oli hieman nuupahtanut tunnelma.
Koissut kuorsasivat kuorossa sohvalla, tässä kuitenkin jaksettiin vähän nostaa korvia kameralle.
Chiquitita sai Valentinon mamin virkkaaman liivin lahjaksi.
Vielä illalla vieraiden lähdettyä otimme kuvan lahjojen kanssa. Huomatkaapa sankarin väsynyt ilme. 
Minä ja muutama chihu.
Synttärisankarin päivä loppui makoisiin uniin prinsessasängyssä.
