Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Puutarhajuhlat juhlittu :(

Tämän siitä saa kun yrittää hienostella Chilen karun maaseudun karulla kukkulalla.

Jo toisen kerran hieno gazeboni lensi tuulen riepottelemana ympäriinsä ja sidoimme sen mäntyyn. Tuli myrsky, joka riepotteli gazeboa ihan joka suunnasta, rautaosat taipuivat kuin muovailuvaha ja jalat sojottivat taivaaseen.



Että puutarhajuhlat gazebon alla on sitten juhlittu :( Kyllähän me ehdimme niitä muutamat jo pitääkin. Gazeboa ei enää saa korjattua, eikä uutta kannata luonnollisesti ostaa. Seuraava tehdään sitten puusta ja vahvoilla rakenteilla. Meinaan nyt pestä nuo verhot, jotta voimme käyttää niitä sitten uuden puisen gazebomme kanssa...milloinkahan me sellaisen saamme aikaiseksi?


Kukkulalla on ollut niin kauhean kuuma, että gazebon alla ei ole päiväsaikaan enää edes voinut olla. Nyt kun gazebon päivät on luettu, kannoimme pöydän ja tuolit kuistin alle. Kuistin katon alla onkin viileämpää betonilattian ja kivimuurin ansiosta.


Feria de Arte Popular alkaa ensi viikon perjantaina, joten kiirettä riittää pajassa. Väsymys vaivaa Peikkokukkulan emäntää, mutta eteenpäin täytyy jaksaa porskuttaa.


Kiitos kommenteistanne aiempiin postauksiin!

6 kommenttia:

  1. Hei! Löysin tieni tänne peikko kukkulalle. Ihastuttavia koiria ja kaikkea mukavaa täältä löysin. Itselläni on kaksi kiinanharjista myös:) Chihu on kyllä kanssa sellainen rotu joka kiinnostaa kovasti.Mukavaa sunnuntaita!onpas siellä kova tuuli kun teltat ovat lennelleet noin. :)

    VastaaPoista
  2. Harmillista, kun teltat menivät käyttökelvottomiksi. Täällä on kyllä kanssa ollut melkoisia tuulia.
    Puita on taas kaatunut ja sähköttä on moni ollut:)

    VastaaPoista
  3. Harmillista kun et enää päivitä blogia aktiivisesti:( Joka päivä innolla käyn kurkkaamassa ja petyn. Etenkin koira-aiheiset jutut ovat sydäntä lähellä, aina on niin kiva lukea pienten koiriesi temmellyksistä, ihanista huoneista, tarvikkeista jne...

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti olette siellä kunnossa, ja kaikki ehjänä. Uutisoivat siellä olleen voimakkaan maanjäristyksen.

    Venla

    VastaaPoista
  5. Yhdyn edelliseen puhujaan, kun ei ole mitään kuulunut pitkään aikaan.

    VastaaPoista
  6. Voi ei.. Toivottavasti teillä kaikki hyvin!! Toivottavasti kyse on vain jostain nettikatkoksesta a te ihmiset koirinenne olette hyvässä kunnossa:):)

    VastaaPoista