Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

tiistai 1. tammikuuta 2013

Vuosi 2013

Tänä vuonna teen vain yhden uudenvuodenlupauksen. Aion olla hyvä äiti Dominicille ja hyvä ihmisäiti koirilleni.
 
Toiveeni vuodelle 2013 on se, että museohankkeemme selkenisi johonkin suuntaan. Hankkeen toteutumista en uskalla toivoa vielä tänä vuonna.
 
Tavoitteeni tälle vuodelle on se, että pystyn pitämään Michilandian toiminnassa. Toivottavasti asiakkaani ymmärtävät, että en nyt pysty ompelemaan samaan tahtiin kuin ennen. Yritän kuitenkin parhaani. Tavoitteena on myös matkustaa Suomeen.
 
Iloista, onnellista ja menestyksekästä vuotta 2013 lukijoilleni!

5 kommenttia:

  1. Hieno toive! En haluaisi pilata iloasi, mutta väistämättä tuli tätä lukiessani mieleen muistoja omien lasten kanssa. Itsekin aikoinaan - lasten ollessa pieniä - sydämestäni toivoin voivani olla hyvä äiti. Mielestäni yritin parhaani (enempää ei keneltäkään kai voi vaatia) ja luulin, että kun oikein olen avoin ja rakastava, niin murrosiässäkään ei tule mitään ongelmia. Järkyttävää oli sitten kuulla, että "olet pilannut mun elämän" ja muita totuuksia onnistumisestani. Luulot omasta erinomaisuudesta on vuosien kuluessa karissut ja nykyään en halua edes viettää äitienpäivää - nyyh - niin epäonnistuneeksi koen itseni!

    Sinä olet vasta alussa kasvatustyössäsi ja toivon sydämestäni, että toiveesi toteutuu tänä vuonna ja kaikkina tulevina yhteisinä vuosinanne.

    Kun parhaansa antaa, enempää ei voi vaatia!

    VastaaPoista
  2. Kylläpä aika rientää: hän on iso poika jo.
    Rakastaa ja rajoja sekä tekee parhaansa. Se riittää.

    VastaaPoista
  3. Lapsi ja nuori kaipaa rakastavaa läsnäoloa,avoimuutta ja rehellisyyttä.
    Nuorelle tulee antaa tilaa valita elämänsä asioita ja nähdä hedelmänsä.
    Sinulla on hyvä tavoite tälle vuodelle.

    Kiitos - Hyvää Uutta Vuotta 2013

    VastaaPoista
  4. Noh,kyseessä kuitenkin vasta pieni vauva:)äityttä ehtii opetella,murrosikä vielä aikas kaukana:))Ihana vauva,vanhemmat,blogi!Kaikki menee hyvin!-Sana-

    VastaaPoista
  5. Jokainen äiti joka yrittää parhaansa on varmasti hyvä ja arvokas ! ( Lapset saa olla mieltä mitä haluavat, varsinki murros ikäiset.. )Paljon Onnea Eläämäänne <3

    VastaaPoista