Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Koirapaita ja pöllöpylly

Koiralla on tuuliluu, 
hyvän tuulen luu
ja hampaissa taas puhti,
roihu kynnen alla!

Ah, tuuliluu, oh, tuuliluu
se ulvoo tuuliluulle.

(Hannele Huovi)

 Olen ommellut pojalle vaatteita. Inspiraationa ovat toimineet kirjojen kuvitukset ja vanhat vaatteet. 
Tässä poika katselee Baby-TV:tä uudet vaatteet yllään.

 Tähän paitaan sain innoituksen Hannele Huovin Karvakorvan runopurkki - runokirjasta.  Siinä on Kristiina Louhen kuvitus.

Paitaan ompelin kirjaimet Dominicin vanhasta GAP:in bodystä. Siitä sain idean, että teen luista samanväriset. Luut leikkasin vanhasta topistani, joka on melkein samanvärinen kuin kirjaimet. Luut ensin siksakkasin ja sen jälkeen ompelin tummansinisellä suoran ompeleen reunoihin, jotta ne näyttäisivät olevan samaa sarjaa kirjainten kanssa. 

Koiran applikoin neuleeseen. Takana on kaksipuoleinen liimakangas. Koiran yksityiskohdat maalasin tekstiiliväreillä.

Neuleen tein vanhasta naisten neulepaidasta. Kaavana käytin perustrikoopaidan kaavaa Ottobresta muunnellen sitä vähän neuleeseen sopivammaksi.

 Housuihin sain idean yhdestä Domskulin lempikirjasta "Siili lähtee kotoa". Teksti on Ulf Starkin ja kuvitus Ann-Catherine Sigrid Ståhlbergin. Tämän pöllön kohdalla Dominic on aina hyvin tarkkaavainen.

Kaavat otin Ottobren lehdestä. Ne ovat lököfarkkujen kaavat. Nämä housut ompelin collegekankaasta.  

Pöllön appilkoin fleecestä ja trikoosta. Lisäksi vielä maalasin ja piirsin tekstiiliväreillä yksityiskohtia.

Brion lintusta Domskuli vetää nyt kovasti perässään. Se on lahja kummitädiltäni.

On ihanaa ommella vaatteita omalle pupunuppuselle. Varsinkin, kun lapsi ilostuu tutuista kuvista! Muutenkin minulla on ollut kova käsityötahti päällä. Olen ommellut ja maalaillut aamutunneille saakka. Tosin välillä menen hyvin aikaisinkin nukkumaan Domskulin kanssa ja olen nukkunut päiväunia, että jaksan. 

Nyt on niin paljon helpompaa käyttää aikaa käsitöihin kuin ennen. Dominic viihtyy lelujensa parissa työhuoneeni lattialla. Hän myös viettää paljon aikaa isänsä kanssa. 

Meillä syksy tekee tuloaan. Koulut ovat avanneet taas ovensa ja ilmat viilenivät selvästi. Auringonvalokin on keltaisempaa. Pian meidän pitäisi asentaa uusi kamiina olohuoneeseen ja siirtää vanha kamina keittiön puolelle, jottei tarvitse hytistä keittiössä ja työhuoneessa.

Mukavaa sunnuntaita!

16 kommenttia:

  1. Voi miten suloisia vaatteita...vielä suloisemman pikku miehen yllä...)

    VastaaPoista
  2. Kivasti olet tuunaillut vaatteita pojallesi!
    Meillä alkaa kohta kevät, pitääkö teille toivottaa hyvää syksyä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, syksyä tässä on jo odoteltukin. Kesää pursuaa korvista...

      Poista
  3. Hienoja ideoita vaatteiden uusiokäyttöön!

    VastaaPoista
  4. Taitavasti toteutetut hauskat vaatteet. Kukapa ei näistä innostuisi!!

    VastaaPoista
  5. On kyllä suurenmoinen lahja olla noin taitava kuin sinä. Ihania aarteita saa poika päällensä. Ja minua ilahduttivat kyllä kovasti nuo instagram-kuvat, ihan hirmuisen mukavaa, että tässä blogissa on nyt tuollainen uusi juttu. Kiitos :)

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että edes jotakin ovat insta-kuvat ilahduttaneet. Olet vasta toinen asiasta maininnut, joten en yhtään tiedä, onko jutusta tykätty.

      Jos totta puhutaan, en ole kauhean taitava, mutta into ja ideat korvaavat puutteet.

      Poista
  6. Hei vaan, terkkkuja täältä! Ihania vaatteet - kyllä pojan kelpaa. Sanoppa sille että kaikki Suomessakin haluais tuollaisia ihania pöllövaatteita. Oikea muodin edelläkävijä, trendi setteri...
    Voi noita ala-viittauksessa noita chihupentukuvia - voi ei olet todella siunattu. Kiva että olet hyvässä luomisvauhdissa, perhe-elämä ja äitinäolo selvästi soppii sinulle.Hyvää jatkoa. Täällä odotellaan taas kovasti kesää, talvi on ollut ilmaston suhteen aika helppo (lauha talvi). Kevät on kuukauden ja puoli ehkä edellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trendisetteri, hih :-D

      Joo, kauhea luomistahti on tosiaan päällä. Harmi kun tarvii nukkua...

      Poista
  7. Sulla on nyt jotenkin uusi vaihe päällä elämässä! Hienoa lukea tuosta sinun energian määrästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin on! Kyllä lapsi väkisinkin aloittaa uuden kauden elämässä ;) Sitä oppii myös toimimaan vähemmällä unella kuin ennen :o

      Poista
  8. Minä tykkään tosi tosi paljon tuosta instagrammista! Saa nähdä enempi elämäänne siellä :)Seija Kajaanista

    VastaaPoista
  9. Ihana Domsku ja teidän perhe-elämä. Sun uudet innostuksen kohteet jne :) Seija vielä

    VastaaPoista
  10. Suloisia vaatteita,.suloisen pojan päällä :3

    VastaaPoista