Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

torstai 5. maaliskuuta 2015

Haaste

Sain haasteen blogista Wonders. Koska minulla sattui olemaan kirjoitusinto päällä ja tällä hetkellä elämäni on hyvin rauhallista ja kiireetöntä, ehdin hyvin ottaa haasteen vastaan.


1.. Mistä löydät parhaimmat aiheet kuviisi tai kertomuksiisi?


En oikeastaan osaa kirjoittaa hyviä juttuja kuin omasta elämästäni. Parhaat valokuvat otan pojastani, tontuistani ja luonnosta. Koirat liikkuvat koko ajan, joten niistä en yleensä saa hyviä kuvia. Minulla ei ole ammattivälineitä valokuvaamiseen. Melko hyvä kameranikin on nyt rikki, koska Dominicin mehu kaatui sen päälle käsilaukussani. Nyt täytyy kuvata vain puhelimella.


2. Mikä on aikaisin muistikuvasi?

En ole varma, mikä näistä on ensimmäinen, joten kerron kaikki.

Istun ostoskärryissä siinä ”lastenistuimessa”. Lähelläni on ostoskärryissä istuva toinen lapsi, jolla on karkkia suussa. Minulla ei ole karkkia, mutta alan teeskennellä, että syön nannaa, jotta toinen lapsi luulisi niin. Vanhempani näkevät sen ja alkavat kaivaa suutani, koska luulevat, että olen ottanut karkkia jostakin hyllystä ilman lupaa. En kai ollut siihen ikään mennessä saanut vielä karkkia. Minulla tai vanhemmillani on yllään ruudullinen takki. Muistan isot ruudut selvästi. (En tiedä, minkä ikäinen olin.)

Menen aamulla vanhempieni keltaiseen sänkyyn. Isäni syö jotakin. Hän kaivaa sitä jotakin tyynyn alta. Minäkin tahdon. Minulle laitetaan suuhun jotakin suolaista ja rapeaa. Pyydän lisää. Vanhempani nauravat ja kysyvät, mitä tahdon. En tiedä sen nimeä ja sanon, että tahdon lisää sitä, mitä juuri olin syönyt. Elämäni ensimmäiset perunalastut! (Olin kolmevuotias tai vähän alle.)

On kevättalvi ja maassa on floskaa. Minulla on kurahaalarit. Äiti roikottaa minua minua yhdessä kädessä, toisessa on leluja tai veljeni. Olemme parkkipaikalla ja etsimme isää. (Olin kolmevuotias tai vähän alle.)

Olemme kaupungissa kerrostalojen sisäpihalla. Siellä on paljon voikukkia. Olemme filttien päällä. On kuuma, minulla on hellehattu ja mekko. Sitten huudan ja olen suihkussa. (Olin pyllähtänyt nokkospuskaan kummitätini pihalla. Tämän olen kuullut jälkeenpäin. Ikää en tiedä.)

Äiti jätti minut hetkeksi yhden tädin kanssa kotiin. En tykkää tädistä, hänellä on isot hampaat. Minä syön mukista pähkinöitä. Nyt jäljellä on enää vain kuoria. Täti tulee luokseni, laittaa naamansa liian lähelle minun naamaani ja kysyy, miksi olin jättänyt hänelle vain kuoret. Minua nolottaa, olen hämmentynyt. En tiennyt, etten saisi syödä pähkinöitä yksin. (Olin alle kolmevuotias.)


3. Minkä esineen olet omistanut kauimmin?


Ehkä tallessa olevat ensimmäiset kengät ja vauvakirja.


4. Mitä kirjaa sinulle on lapsena luettu?


Ainakin Pupu Tupunaa


5. Oletko kirjojen lukija?


Ehdottomasti. Suomeksi, englanniksi ja espanjaksi.


6. Mistä nykyaika kärsii?

Kilpailuhenkisyydestä, kiireestä, kovuudesta, piittaamattomuudesta, ei osata elää hetkessä, ei kommunikoida kuin sosiaalisessa mediassa ja jätetään vieressä oleva ihminen huomiotta.


7. Mitä arvostat tänä päivänä?

Lapsen aitoutta ja viattomuutta, luonnon kauneutta, koirien suloisuutta ja sitä, että saan tehdä käsitöitä. Arvostan yli kaiken sitä, että saan olla äiti ja että saan olla terve.


 8. Kenen kanssa haluaisit viettää päivän?

Tove Janssonin (jos se olisi vielä mahdollista)


 9. Kenen kanssa haluaisit viettää yön?

Kyllä se on maailman parasta, kun poikani tuhisee käsi kaulallani. 

En tahtoisi viettää kenenkään kanssa enkä missään yötä, jos se tarkoittaisi, että pitäisi olla erossa Dominicista. En ole vielä katkaisuut napanuoraa, enkä ole ollut yhtäkään yötä hänestä erossa ;)



10. Tänään sinua kohtaa onni! Mitä pukisit päällesi?

Laittaisin mukavan nätin vaalean mekon ja balleriinat, joiden kanssa jalat eivät väsy.



Tämän postauksen kuvat ovat kaikki minun töitäni ja ne ovat myynnissä: TrollHill


3 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoinen haaste! Ihanat vastaukset. :)

    Olen ollut äiti kohta 7 vuotta ja erossa lapsistani olen ollut yöaikaan vain silloin, kun olin synnyttämässä (3 lasta nyt). En saa mitään kicksejä ajatuksesta, että olisin pidempään poissa lasteni luota. Mieheni ajattelee samalla tavalla.

    Parisuhdetta voi hoitaa ja vaalia ihan jokapäiväisessä arjessakin ja olemme onnellisia näin. Meidän ystäväpiirissä on yleistä, että pariskunnat käy treffeillä ja illanvietossa, sekä silloin tällöin ulkomailla ilman (pieniä) lapsia. Meille tämä tuntuu vieraalta. Ymmärrän kyllä heitä ja mielellään olen esim. lastenvahtina, mutta itse nautin eniten siitä, kun koko perhe on yhdessä. Se on se aika, kun lataan akut. Se on mun käsitys "ylellisyydestä." :)

    Kiitos blogista! Se on lemppareitani!

    VastaaPoista
  2. Sillä tekee karhunpalveluksen jos ei välillä lapsi ole yötä muualla. Itkua ja ikävää mitä vanhemmaksi tulee eli suosittele kyllä niin helpompaa jos tai kun sen aika tulee että mamma on yötä poissa ja ei se niin kamalaa ole, päinvastoin

    VastaaPoista
  3. Ei kyse ole jostakin kamalan välttelemisestä, vaan siitä, että yhdessäolo on niin kivaa, ettei ole tarvetta työntää lapsia jaloista pois.

    Mian lapsi on vasta parivuotias. Älytöntä jauhaa mistään "karhunpalveluksista" tässä vaiheessa.

    Itku ja ikävä on myös tilannekohtaista. Vaikea kuvitella, että hyvällä itsetunnolla ja tasapainoisella, onnellisella perheellä varustettu lapsi itkisi mielenkiintoista, kutkuttavaa yövierailua kuin hylkäämistä konsanaan.

    Ja nyt en puhu taaperoista, vaan koululaisista.

    VastaaPoista