Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Valkoinen talviaamu


Tällainen näky on täällä meillä luonnollisesti melko harvinainen. Tänä aamuna kuitenkin kun ajoimme Peikkokukkulalta maantien varteen, näkymät olivat alhaalla tällaiset! Oli pakko ponkaista ottamaan muutama valokuva.


Ylhäällä kukkulalla ei ole koskaan näin valkoista, mutta oli meilläkin lätäköt jäässä ja samoin myös vesiputket! Aamulla ei tullut pisaraakaan vettä.


puiden takana näkyvät talot ovat Tomecon kylän taloja. Tämä on toinen siltamme - se surullisen kuuluisa, joka on romahtanut useaan otteeseen. Onneksi nyt se on hyvässä kunnossa!


Etelän hetelmä ihmettelee lätäkön jäätä.


Melkein Suomessa ;)


Joki ei kuitenkaan ollut jäätynyt, se olisikin jo ympäristökatastrofi!


Sieltä automme on laskeutumassa kukkulalta alas.


Talvi Chilessä on samanlainen kuin kesä Suomessa - VÄHÄLUMINEN :D

2 kommenttia:

  1. Kaunista! Osaat kuvata ja kirjoittaa niin hyvin, että tässähän on jo kokenut useamman vuoden ajan vähintäänkin käyneensä Chilessä. :) t.uusmaalainen :)

    VastaaPoista
  2. Teilla siella "luminen"talvi ja meilla kovat helteet.Lamminta on jatkuvasti reilu +30 astetta ja nyt alkaa talossa sisallakin olla tukahduttavan kuumaa,kun seinatkin on lammenneet.
    Onneksi ensi viikolla paasee Suomeen vahan viileampaan...
    Tuohon edellisen postauksen kielenoppimispostaukseen lisaisin viela,etta ihailen suomen kielen jarjestelmallista opettamistasi pojallesi.Mina en ollut yhta ahkera ja lasten suomen kieli ei ole niin hyva.Tytot ymmartavat ja puhuvatkin "hoono soomi",mutta nuorin poikani ei ole oppinut suomea ja syy on ainoastaan minussa...

    VastaaPoista