Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Välineurheilua

Minun blogiani on alkuajoista lähtien kiitelty siitä, ettei tämä ole millään tavalla kaupallinen, eikä täällä esitellä kaikenlaisia merkkituotteita. Nyt tähän tulee pikkuinen poikkeus, sillä aion kertoa juoksuvarusteistani. Hyppää yli, jos alkoi harmittaa ;)

Varusteet kiinnostavat monia aloittelevia juoksuharrastajia, jos on nettiin uskominen. Kuten jo kerroinkin, minä en heti hankkinut mitään. Omat tarpeet tulevat vastaan sitä mukaa kuin juoksee. 

Näillä 16 vuotta vanhoilla lenkkareilla aloitin juoksemisen monen vuoden tauon jälkeen ja ihan tavalliset sukatkin on jalassa.

Ensimmäiset hankintani olivat kolmen kuukauden juoksemisen jälkeen liila New Balancen korkeakauluksinen pitkähihainen juoksupaita, jonka veskarin saa edestä auki kauluksen kohdalta. Kätevä silloin, kun aluksi käy kylmä tuuli kaulaan, mutta myöhemmin tulee kuuma. Samalla hankin New Balancen juoksutakin, joka on kevyt ja toimii tuulensuojana lenkin alussa. En ole tyytyväinen kummankaan  laatuun. Paidassa vetskari tökkii ja takissa oli tasku hajalla jo valmiiksi sisäpuolelta. Minulla ei kuitenkaan ollut enää kuittia, joten en voinut palauttaa. Olen jo tottunut tökkivään vetskariin ja tiedän, miten se toimii. Taskun korjasin itse. Luulin kuitenkin, että kyseinen merkki olisi vähän parempilaatuinen.  

Neljän kuukauden kohdalla hankin Niken mustat lenkkarit. Ovat olleet oikein hyvät lukuunottamatta  yhden varpaan hiertymistä paksuissa sukissa.



Jo ennen uusien lenkkarien löytymistä ilmat alkoivat lämmetä ja huomasin, että tarvitsen lyhyet juoksutrikoot. Minun piti ylittää tosi iso kynnys, että ostin juoksutrikoot, sillä meinasin, etten koskaan kehtaa laittaa sellaisia jalkaani ihmisten ilmoille. Ostin mustat Reebokin trikoot.  Ei mennyt montakaan viikkoa, kun huomasin, että tarvitsen toiset lyhyet juoksutrikoot, jotta minun ei tarvitse pestä niitä yksiä niin tiheästi. Onneksi löysin hyvät Niken trikoot tarjouksesta. Tykkään näistä trikoista, sillä molemmissa on vetoketjullinen  tasku takana vyötäröllä (saan sinne henkilökorttini, jota täällä on aina pakko pitää mukana sekä nenäliinan) ja toinen tasku edessä vyötäröllä, johon saan kännykkäni, jossa on Endomondo ja musiikkia. Myös hätätapauksia varten (puskissa väijyvät raiskaajat...) on hyvä olla puhelin lähettyvillä koko ajan. 

Olikin pettymys, kun nyt tällä viikolla ostin pitkät juoksutrikoot talveksi, ei yksissäkään löytämissäni malleissa ollut etutaskua lainkaan. Täytyy alkaa pitää puhelinta takin taskussa, mikä on hankalaa sitten, kun takki tulee lenkin puolessa välissä riisuttua pois. Vyötärönauhan alle vaan vai? En ole hankkinut sellaista käsivarressa pidettävää pussia, koska minusta ne vain ovat jotenkin liian futurististia :D Kälyni lähetti minulle USA:sta sellaisen pikkuisen juoksuvyön, johon mahtuu vain puhelin ja numerolappu, mutta en tahtoisi pitää mitään ylimääräistä vyötärölläni, kun kuitenkin on kyse vain lyhyestä 10 kilometrin matkasta.


Ostin myös hihattoman kevyen Niken mustan juoksupaidan. En ikimaailmassa ole kuvitellut laittavani jotain niin rumaa päälleni, mutta kesäkuumalla se oli aivan ehdoton varuste, paljon parempi kuin t-paita. Tavalliset sukat eivät tuntuneet hyviltä lenkkareissa ja paksut juoksusukat hiersivät varpaani yhdessä kisassa, joten ostin ohuet Reebokin juoksusukat. Ne ovat olleet oikein hyvät, varvas ei ole niiden kanssa hiertynyt. Kahdet urheiluliivit hankin myös, sitä ennen olin koko alkukuukaudet käyttänyt vanhoja ja huonoja urheiluliivejä. Nämä uudet ovat sellaiset, että JOS kehtaisin, voisin ottaa paidankin pois kuumalla ilmalla. Näillä varusteilla pärjäsin koko kesän.

Syksyllä tulivat vastaan tihkusateet, eikä New Balancen juoksutakki ollut vedenpitävä. Tässä vaiheessa olin löytänyt urheiluosastoilla kiertelyn ilon – silloin harvoin, kun pääsin yksin liikkeelle ja minulla oli hetki aikaa! Löysin ihanan vihreän vettäpitävän Reebokin juoksuhupparin. Tykkäsin materiaalista ja ulkonäöstä. Ensimmäinen pienessä tihkusateessa juoksemani lenkki kuitenkin paljasti totuuden: huppari meni heti läpi! Se ei pitänyt lainkaan vettä, vaikka siinä oli erikseen tarra, jossa luki ”Water Resistant”. Olin todella pettynyt ja menin kysymään, saisinko palauttaa hupparin, koska kuittikin oli vielä tallella. Minulla ei kuitenkaan ollut sillä kerralla hupparia mukana, mutta myyjä sanoi palautuksen onnistuvan, koska kerran hupparissa oli selvä vika. Päätin tuoda sen seuraavalla kaupunkireissulla takaisin kauppaan, mutta mieleni muuttui. Tajusin tykkääväni niin paljon hupparista ja sen pirteästä väristä, että pitäisi hupparin joka tapauksessa, mutta en käyttäisi sitä sateessa.


Äitienpäivänä löysin outletistä Columbian kiva vettäpitävän (juoksu)takin edullisesti ja hankin sen. Se on nyt testattu ja se toimii ainakin pienessä sateessa.  Nyt minulla pitäisi olla riittävästi varusteita, jotta juokseminen voi jatkua koko talven, vai tarvitsenkohan pipon tai lippiksen? Aika saa näyttää sen. En hanki mitään vain siksi, että joku toinen sanoo jonkun asian olevan välttämätön. Ehkäpä tarvitsen toiset pitkät juoksutrikoot, koska noiden yksien kanssa tulee taas pesuongelma, mutta vielä ilmat eivät ole joka päivä niin kylmät, ettenkö voisi käyttää joskus lyhyitäkin. Ja jos polkujuoksua alan harrastaa, niin ne polkujuoksulenkkarit ovat sitten välttämättömät.



TÄRKEIN MOTIVAATTORINI tällä hetkellä on puhelimeen lataamani sovellus ENDOMONDO. Se kertoo minulle lenkin aikana juoksemani kilometrit sekä vauhdin. Lenkin jälkeen voin katsoa, mitä vauhtia olen kunkin kilometrin juossut, mikä on ollut nopein ja hitain vauhtini. Näen juoksemani reitin ja kuluttamani kalorit. Ilman Endomondoa juokseminen olisi tylsää! Sitä ilman en enää tahtoisi olla.

Tämän enempää en varusteista tiedä, sillä sykemittarit ja aktiivisuusrannekkeet ja mitä niitä nyt on, ovat minulle ihan tähtitiedettä. En tiedä, miksi tarvitsisin sellaisia. Olen kyllä kiinnostunut tietämään asiasta ja myös siitä, olisiko sellainen hyödyllinen minulle. Lisäisikö se motivaatiota?

Jotkut ovat kehoittaneet minua rohkeasti kokeilemaan maratonille treenaamista, mutta en tunne minkäänlaista intoa siihen. Olenkin sanonut, että ikävystyisin kuoliaaksi puolessa välissä. Puolimaratonia voisin joskus koittaa, mutta sekin taitaisi tuottaa hankaluuksia, sillä jo kymmenen kilometrin loppukilometreillä toivon, että lenkki olisi ohi. Ei siksi, että olisin kuoleman väsynyt vaan siksi, että alan tylsistyä! Tekee jo mieli päästä käsitöiden tai muiden kivojen juttujen pariin. Tiedän sen kuitenkin olevan korvien välistä kiinni, eli koska 10 kilometriä on pisin juoksemani lenkki, niin siksi se tuntuu aina niin pitkältä. Pitäisi alkaa juosta kerran viikossa vaikka 12 kilometriä, niin silloin se kymppi alkaisi varmaan tuntua lyhyemmältä. Kivoin lenkkipituus tällä hetkellä tuntuu minulle olevan suunnilleen seitsemän kilometriä. Siinä ajassa en vielä ala toivoa, että lenkki jo loppusi.

Nyt on tämä kolmeosainen juoksupostaukseni ohitse ja jatkossa tulee blogiin taas muita aiheita. Jos sinulla on kertoa minulle vinkkejä liittyen juoksemiseen, niin luen ne mielelläni kommenttiloodassa. Tiedätkö, onko juoksemiseen olemassa parempi sovellus kuin Endomondo? Ja miksi? Tahdotko valistaa minua sykemittariasioissa? Jne. Jne.

Iloisia juoksulenkkejä teille kaikille, jotka niitä harrastatte!




4 kommenttia:

  1. Kannattaa kantaa mukana pientä pippurisuihkepulloa! Kun sillä onnistuu tähtäämään, saa etumatkaa karkuun juoksemiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa olen ajatellut samaa, mutta en tiedä, myydäänkö sellaisia Chilessä.

      Poista
  2. Hiuslakkaa saa myös pienissä pulloissa, varsin tehokasta sekin! Suomessakin luvallista kantaa mukana, toisin kuin esim. pippurisuihkeet.

    Aktiivisuusranneke näyttää myös ne kilsat, kalorit noin, voi asettaa tavoitteita päiviin ja toimii myös kellona. Eli kaiketi kännykän sovellus tekee kaiken saman.
    Sykemittarit ovat minustakin jo hifistelyä, itselleni riittää tieto, että sydän lyö ja menen olon mukaan enkä mittareiden.
    Salomonilla on hyviä maastojuoksulenkkareita ja Inovilla aivan huippuja polkujuoksuun jos tykkää ohuemmasta pohjasta. Ensiksi mainittuja saa Suomestakin joskus puoleen hintaan, Inoveita olen ostanut nettikaupoista alennuksesta. Ikäväkyllä Inovit tuntuvat hajoavan aika nopeasti päältä, ovat niin kevyet ja ohuempaa kangasta.

    VastaaPoista
  3. Hyvää juhannusta Peikkokukkulalle! Minusta välinepostaus puolustaa paikkaansa jo senkin vuoksi, että siitä näet itsekin oman juoksuhistoriasi. Hauska yhteensattuma oli aikaisemman postauksen kuvassa ollut juosunumerosi 247. Minä olen ajanut samannumeroisella bussilla aikaisemmin.

    Mainitsit aiemmin, että olet aloittanut opettamisen. Et kai pahastu, jos utelelen, liittyykö se käsillä tekemiseen. Ja muutenkin jännittävät ajat jäi mieleeni. Kaikki palastuu aikanaan, jos on paljastuakseen. Piri

    VastaaPoista