Onneksi mieheni ei ole masai

Luen jälleen kerran kirjojani, jotka olen lukenut jo moneen kertaan. Tämän kirjan tosi tarina saa minut aina ihmettelemään, mikä saa naisen taistelemaan aivan järjettömältä tuntuvan rakkauden puolesta. Sveitsiläisen Corinnen ja afrikkalaisen masai-soturi Lketingan rakkaus oli jo alusta saakka täynnä vaikeuksia ja tuomittu epäonnistumaan ja silti Corinne jaksoi taistella suhteen puolesta monta vuotta. Tilanteen oudoksi tekee myös se, että Corinnen rakkaus Lketingaan tuntuu ainakin tekstin mukaan hyvin pintapuoliselta. Hän rakastui miehen ulkonäköön, eikä mihinkään muuhun. Kun mies vaihtoi tyyliä, rakkauskin rapisi. Toki mukana oli miehen puolelta kamalaa mustasukkaisuutta ja kulttuurien yhteentörmäyksiä.

Corinne sairastui moneen kertaan malariaan, kerran hepatiittiin. Hän oli kuolla tauteihin. Hän tuli raskaaksi ja samalla oli aliravittu, aneeminen ja malariassa. Hieman parempaan sairaalaan päästyään hän ja vauva selvisivät, mutta sitten hän sairastui hepatiittiin. Mies ei ymmärtänyt Corinnen tarvetta päästä Sveitsiin paranemaan ja aina vaan Corinne jaksoi rakastaa ja ymmärtää miestään, joka epäili jatkuvasti, että Corinnella oli muita miehiä. Kun Corinne pääsi Sveitsiin, hän ei muuta ajatellutkaan kuin Afrikkaa ja palasi aina takaisin jo muutaman viikon loman jälkeen.

Kirja on niin täynnä vastoinkäymisiä, vaikka niistä aina selvitäänkin, että en tajua, mitä hohtoa nainen on nähnyt tuollaisessa elämässä.  Pelkkää kurjuudessa ja köyhyydessä elämistä!

Minä kerron miehelleni näitä kirjan juttuja ja totean sitten, että kyllä on hyvä, että en iskenyt New Yorkissa silmiäni masai-soturiin, tai muuhun ihan erilaisesta kulttuurista tulevaan mieheen, vaan chileläiseen tavalliseen mieheen!