Hei, mä juoksen taas!

Olen nyt juossut kuusi lenkkiä pakollisen taukoni jälkeen ja hyvä fiilis on palannut! On aika laittaa juoksupostaus. (Tämän kuvan mieheni otti tänään, kun olin lähdössä jolkottelemaan.)

Olin suunnitellut painavani maantienvarsia koko talven säästä välittämättä. Olin kuvitellut tässä vaiheessa olevani huippukunnossa (siis omassa huippukunnossani!) Pöpöt kuitenkin päättivät toisin. Olin koko talven flunssakierteen kourissa. En ole paria ensimmäistä talvea lukuun ottamatta ollut kertaakaan näin paljon kipeänä Chilessä. Sairastin kuusi tai seitsemän flunssaa peräkkäin (menin laskuissa jo sekaisin). Aina kun olin juuri parantunut ja ehtinyt olla muutaman päivän paremmassa kunnossa, alkoi taas joko nenä vuotaa tai kurkku olla karhea. Kaikki nämä pöpöt tietenkin saimme koulusta, jossa käymme kaksi kertaa viikossa. Dominic sairastui joka sunnuntaiyö kuumeeseen, kun olimme olleet torstaina ja perjantaina koulussa. Seuraavalla viikolla hän ei tullut mukaan, koska oli joko kipeä tai juuri parantumassa. Tätä kierrettä viikosta toiseen. Hänellä oli amigdalitis ja faringitis ja mitä vielä. Mieheni tietenkin sai kaikki nämä ja lopulta, kun minä ja Dominic jo olimme kunnossa, emmekä enää sairastuneet, mieheni meni niin huonoon kuntoon, että lopultakin päätti mennä lääkäriin ja hänellä todettiin keuhkokuume!

Nyt kuitenkin olen ollut kunnossa jo kuukauden verran ja olen aloittanut taas juoksemisen. Kunto on mennyt näiden kahden kuukauden ja kahden viikon aikana ihan huonoksi. 

Aloitin tutun 12 viikon juoksuohjelmani neljännen viikon kohdalta.

Juokseminen ei tuntunut kevyeltä, muttei pahaltakaan.

Ensimmäisen lenkin jälkeen unohdin venytellä ja seuraavan päivän olin todella kipeä. Jalkojen ja kylkien lihakset särkivät, mutta mikä oudointa, käsivarret jomottivat todella pahasti samalla tavalla kuin silloin, kun lyö kyynärpäiden hermot pahasti johonkin. Käsivarret ja kyynärpäät jomottivat yhden yön niin, että nukuin huonosti.

Ensimmäisen lenkin jälkeen, joka oli vain 5 km,  minulla oli kaksi päivää niin kurja ja väsynyt olo, etten oikeastaan tiennyt, voiko se johtua lenkistä, vai olinko ehkä tulossa taas kipeäksi! EI TAAS! Vai voisiko Santiagon reissu väsyttää minut niin totaalisesti, että poden sitä monta päivää?

Minun oli tarkoitus juosta joka toinen päivä ja joskus joka päivä, jos siltä tuntuu, mutta heti aluksi kropan kipujen takia minulla jäi kaksi päivää väliin. Sitten päätin yrittää kurjasta olostani huolimatta. Menisin juoksemaan, mutta lopettaisin, jos olo menisi huonommaksi. Eihän minulla kuitenkaan ollut flunssainen olo.

Kannatti mennä! Ensimmäiset neljä kilometriä olivat vähän raskaat ja tökkivät, mutta  sitten alkoi sujua! Tuntui niin hyvältä, että juoksin 10 minuuttia pidempään kuin ohjelman mukaan olisi pitänyt. Tosin juoksin hitaammin kuin olisi pitänyt. Ohjelmassa luki viimeiset kymmenen minuuttia "kohtuuvauhtista juoksua" ja minä taisin kyllä ihan vain hölkätä. Mutta tärkeintähän minulle on juoksemisesta nauttiminen. Olenkin miettinyt, pitäisikö melkein aina olla "fun run", eikä edes yrittää "kehittyä"? 

Tähän postaukseen olen laittanut lenkkimaastostani kuvia. Yläkuvassa näkyy uusi rakennus, joka ei ole vielä käytössä. Koska maantiestämme on viimeisen kahden vuoden aikana rakennettu valtava leveä moottoritie, eivät ihmiset saa enää sen varrella myydä tomaatteja, papuja eikä viinirypäleitä. Sen sijaan he saavat vuokrata tästä rakennuksesta oman pienen kojun. Moottoritien käyttäjät voivat pysähtyä tässä ja käydä ostoksilla, vessassa ja lapsille on tehty leikkipaikka. Tässä on myös lampi, josta on kuvia ylempänä. Sinne on laitettu penkkejä, jotta ihmiset voivat levähtää. Tämä on siitä harvinaista, että Chilessä, ainakaan tässä osassa Chileä, jossa me asumme, ei todellakaan ole mitään mukavia levähdyspaikkoja moottoriteiden varsilla!

Tämän merkin ohi juoksen joka kerta.

Tässä on uusi ravintola. Kunnalisvaalit ovat sunnuntaina 23.10.

Kevätkukkia maantien varrella.

Vanha tönö.

Jonkun kasvimaa.

Tämän kuvan otin Tomecon kylän puolelta. Tuollainen "lasiaita" on moottoritien ja Tomecoon johtavan pikkutien välissä. Taustalla näkyvä kukkula on meidän kukkulamme alarinteitä.

Näiden pajujen alta juoksen Tomecon kylään päin. Tien päässä häämöttävä rakennus on Tomecon koulu, jossa käyn antamassa muutaman tunnin viikossa.

Nyt olen jo kukkulamme juurella. 

Tätä siltaa pitkin laukkaan joka kerta. Taustalla (vasemmalla puolella siltaa) näkyy kännykkätorni, jonka vieressä on meidän porttimme.

Nousu kotiportille on rankka. Nousu on Endomondon mukaan 120 metriä ja pituus on kilometrin. Jokaisen lenkin lopuksi minun on suoritettava vielä tuo nousu, jotta pääsen kotiin. Muuta kautta kun ei pääse.

 Tämän lenkin tein sunnuntaina viikko sitten ja koko päivän oli myrskynnyt ja satanut. Koska chileläiset on tehty sokerista, siis ihan kaikissa merkityksissään, ei tällaisina päivinä kukaan liiku missään. En nähnyt ristinsielua.

Olen jo melko lähellä porttiamme ja tapaan lenkin aikana ainoat vastaantulijat (jos ei lasketa moottoritien autoja).

Tässä kohtaa minua alkoi huvittaa, sillä kuuntelin Spotifystä "Hidasta elämää" -musiikkilistaa. Siellä juuri laulettiin:" Kun yössä yksin vaeltaa, voi kaltaisensa kohdata." Yö oli tosiaan pian tulossa, enkä muita ollut kohdannut kuin nämä ammut.

Nyt olen tullut jo meidän portistamme ja kuljen alamäkeen taloamme kohden.

Siellä pilkottaa talomme katto puiden välissä.

Jaiks, voiko yli nelikymppinen laittaa ilman meikkiä kuvan nettiin? Eikä mulla oo edes ripsipidennyksiä! Mutta lenkki kannatti! Parin päivän kurja olo ja pään sumuisuus olivat poissa ja energiataso oli palannut taas normaaliksi. Enää ei laiskota!