Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

lauantai 5. marraskuuta 2016

Constitucionin upea ranta


Tänään ajoimme muutaman tunnin Peikkokukkulalta pohjoiseen. Päätimme käydä katsomassa, miltä Constitucion näyttää.


Meillä ei ollut minkäänlaisia odotuksia, joten yllätyimme iloisesti, kun vastassa olivat  näin hienot rantamaisemat!


Itse Constitucion on sellainen epäsiisti tyypillinen hökkelikylä kuin melkein kaikki Chilen pikkukaupungit ovat, mutta sillä on kyllä yksi kauneimpia näkemiäni Costaneroja (rantateitä).


Upeita kalliomuodostelmia ja palmuja.


Tuo suuri vaalea meressä oleva kivi on Piedra de la Iglesia. Eli "Kirkon kivi". Se on Constitucionin "käyntikortti".


Constitucion kärsi Chilen pahimmat vauriot tsunamin takia vuoden 2010 maanjäristyksen aikana (8,7 richterin asteikolla). Vieläkään aivan rantaan ei saa rakentaa. Juuri eilen oli taas maanjäristys, joka oli tuntunut voimakkaasti myös Constitucionissa (6,4 richterin asteikolla).


Rannalla on niin voimakas merenkäynti, ettei se ole lainkaan uimaranta. Uiminen on kiellettyä. Tummanharmaa hiekka poltti jalkapohjia.


Rantatie on erittäin hyvin hoidettu Chilen mittakaavassa.


Rannalta ajoimme hieman eteenpäin hiekkaiselle korkealle kukkulalle. Lähistöllä olisi myös Chilen suurimmat dyynit, mutta sinne emme ehtineet. Jäipä jotakin seuraavallekin kerralle!

12 kommenttia:

  1. Onpa upeita maisemia ja kallioita! Harmi, ettei tuolla voi uida. Rannalla näkyy olevan myös mehikasvia, hottentottikukkaa.Se on kaunis kukkiessaan, mutta hirmuinen riesa, kun se leviää niin paljon. Erehdyin istuttamaan sitä siskon kukkapenkkiin ja sehän meinasi valloittaa koko pihan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaiset "riesakasvit" ovat Chilessä siitä hyviä, että täällä kun ei ole varaa palkata riittävästi puistotyöntekijöitä, puutarhureita eikä siistijöitä, kastelu tuottaa useassa paikassa hankaluuksia, maa on monissa paikoissa köyhää ja kovaa, tuollaiset kestävät itsestään leviävät kasvit toimivat parhaiten! Itsekin olen laittanut Peikkokukkulalle talvioita, jotka leviävät kuin rutto. Kun täällä kaikki muu kuolee, ruohoa ei voi ajatellakaan vesipulan talia, talviot tuovat vihreyttä ja vehreitä koko vuoden ja vielä sinisiä kukkia koko kevään!

      Poista
    2. Anteeksi äskeisen virheet, puhelin muuttelee sanoja miten lystää. Piti vielä sanoa, että vesi on kyllä niin kylmääkin, ettei olisi kovin otollista uimiseen. Voihan siellä kahlata ja se on ihan riittävää. Parhaat uintipaikat Chilessä ovat oikeastaan järviä.

      Poista
    3. No hottentottikukkahan on sitten oikea kasvi sinne! Tosi kauniit kukat siinä on ja ne kukkiikin kait aika kauan.

      Poista
  2. Ihan mielettömän upeat maisemat!
    Huomasin muuten, että sulle on tunnustus täällä http://ulkosuomalainenaiti.blogspot.fi/
    Kiva juttu, olet sen ansainnut
    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Venla tiedosta. Käyn niin vähän lukemassa muita blogeja, joten en koskaan huomaa tuollaisia juttuja.

      Poista
  3. Ihana tummaa hiekkaa!
    Viehättävä tunnelma kuvissa!
    Lempeää marraskuuta täältä samoilta leveysasteilta!

    VastaaPoista
  4. Kun katsoo teidän varjoja hiekalla, tajuaa, että aurinko on korkealla. Täällä Suomen Savossa iltapäivällä hetkisen aikaa näyttäytynyt aurinko tuntui olevan hyvin uupunut ja jaksoi antaa vain kimaltelevaa valoa pakkaslumen kiteisiin.
    Lämpimät terveiset äkkitalvisesta Suomesta! Kiitos, kun jaksat jakaa kuvia ja tunnelmia sieltä.

    VastaaPoista
  5. Voi miten mahtavaa rantaa! Kallioita, hiekkaa, kallioita, hiekkaa . . . !

    VastaaPoista