Käsitöitä, tuunailua, chihuja ja muita koiruuksia, Michilandian kuulumisia, puutalon sisustamista, Peikkokukkulan luontoa, puutarhaa, palasia Chilestä, pohdintaa ja rakentamista, pienen pojan touhuja...

tiistai 9. marraskuuta 2010

Piskien Pinkki Pesä

Varoituksen sana näin alkuun: Jos inhoat pinkkiä, siirry seuraavaan blogiin, sillä tämän postauksen luettuasi saatat saada allergisia reaktioita;)

Olenkin kertonut jo aikaisemmin, että chihujemme huoneen sisustuksen värit ovat pinkki, ruskea ja beige. Koska laumassamme on seitsemän narttua ja koska minä pidän vaaleanpunaisesta väristä, siksi sitä on eniten. Ruskea ja beige taas lievittävät "ällötystä" ja sopivat hyvin perheen kahdelle prinsille, joista toinen on ruskea (suklaa-creme) ja toinen beige (soopeli-creme).



Tässä on kuvia julisteista, korteista, verhoista ja koristeista, joita pinkkien piskien seiniltä löytyy.

Tässä taas on edustettuna huoneen tekstiilejä. Pieniä fleecepeittoja täytyy olla paljon, sillä ne pyörivät jatkuvasti pesukoneessa. Sydänkuvioinen ja yksivärinen ovat huoneen mattoja. Pöllö on mikrossa lämmitettävä geelityyny, jonka saa käyttöönsä se, joka tarvitsee joskus lisälämpöä.


Paul Frank -pedin ostin Suomesta chihuahuafoorumilta. Yksi tyttö tahtoi myydä sen, sillä se ei sopinutkaan hänen kotinsa sisustukseen. No meille sopii! Terkkuja Y:lle, B:lle ja M:lle! Ainoa vika tuossa apinapedissä on se, etten meinaa millään raskia käyttää sitä. Nytkin se on tuolla korkealla kaapin päällä.
---
Vaaleanpunaiset muoviboksit ostin Helsingistä Doggystylen liikkeestä Iso-Roobertinkadulta. Liike oli avattu juuri sinä samaisena päivänä. Olen etsinyt vaaleanpunaisia bokseja jo vuoden Chilestä, mutta täällä ei sellaisia ole. Kuvittelin, että Suomestahan löytää jokaisesta "mustistajamirristä" vaaleanpunaisia kuljetuskoppia, mutta eihän se niin ollutkaan! Mustista ja Mirristä sanottiin, että vaaleanpunaiset boksit ovat niin suosittuja, että joskus kun niitä tulee, ne viedään heti! Miksei niitä sitten ole enempää myynnissä? Tuollainen vastaus kuulosti minun korviini hyvin chileläiseltä:) Vaaleanpunaisten boksien löytäminen oli todella kiven alla! Boksien tilaaminen Chileen nettikaupasta on vähän tylsää sen takia, että paketista tulisi kallis sen viemän tilavuuden mukaan, vaikkei se paljon mitään painakaan. Onneksi sitten kaverini, joka ei harrasta lainkaan koiria ja joka pyörittelee päätään hullutuksilleni, suostui tekemään koukkauksen matkallamme ja niin pääsin Doggystyleen ihan avajaispäivänä! Kiitos vielä N! Mukaan Chileen lähti kolme boksia :) Nyt noita bokseja varjelen. Ne ovat vain matkustamista ja ell-reissuja varten. Kotona pesäpaikkoina toimivat vanhat kulmista pureskellut boksit.
---
Pehmochihuja olen kerännyt useamman vuoden tarkoituksenani sitten joskus hamassa tulevaisuudessa laittaa ne chihuhuoneeseen! No, se "hamatulevaisuus" on NYT!
---
Isossa tynnyrissä on sisällä koirannappuloita. Veljen tytär teki minulle joululahjaksi tuon vaaleanpunaisen tassupyyhkeen, jota en raski käyttää. Tein siitä essun tynnyrille. H:lle terkkuja!


Tässä edustettuna vähän garderobia.


Chihuilla on oma Bambina-lämpöpatteri. Uusia pantoja lähti Suomesta mukaani. Täältä ei saa nättejä pantoja. Keskimmäisessä kuvassa puhki rakastettu (vai vihattu?) likainen puudeli.

Kuulin, että Ikea lopettaa kokonaan tuotantonsa lemmikeille. Pitääkö se paikkansa? Jos pitää, niin iso miinus Ikealle ja sääli! Tuon koiranaulakon ostin Ikeasta kesällä ja tosiaan, ei Ikeassa ollut juuri mitään enää lemmikeille. Harminharmi! Nyt koiranaulakoissa roikkuvat remmit. Muissa kuvissa näkyy kaikkea huoneessa olevaa sälää, kuten kansio, jossa säilytän kaikkia chihujen papereita, tarjotin jonka olen itse tehnyt, juoma-automaatti jne.
---
Pinkkejä unelmia teille muillekin. Maailmaa on ihanaa katsella ruusunpunaisten lasien läpi!

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Parantuminen

Minä parannuin tänä kesänä. Tauti oli nimeltään krooninen Suomi-ikävä, jonka oireita olivat alakuloisuus, jatkuva Chile-marina sekä kaivertava tyytymättömyys omaan elämään, vaikka järki sanoikin koko ajan, että kaikki elämässäni on loistavasti. Olin Chilessä viisi vuotta käymättä Suomessa, se ehkä oli hieman liikaa minulle näin jälkeenpäin ajateltuna. Kun lopulta päätin lähteä Suomeen lomalle, pelkäsin. Pelkäsin sitä, että en tunne enää itseäni. Ihmettelin, miltä tuntuu nähdä perhe ja ystävät. Olinko vanhentunut paljon, olinko muuttunut? Olisinko outo lintu muiden silmissä? Sitä nimittäin olen täällä, mutta en välitä siitä pätkääkään...



Ensimmäinen viikko Suomessa meni oudoissa tunnelmissa. Olin turisti omassa maassani. Kaikki oli tuttua mutta samalla vierasta. Leijuin kaiken ulkopuolella. Sen jälkeen olo normalisoitui. Suomi oli lähes entisensä, ystävät lähes entisensä ja perhe myös. Olin Suomessa seitsemän hyvää viikkoa. Olin ajatellut olla noin kuukauden, mutta mieheni sanoi, että olisin nyt niin kauan, että ehtisin tehdä kaikkea, mitä olen nämä viisi vuotta tahtonut tehdä, syödä kaikkea, mitä olen tahtonut syödä ja lopulta jo kyllästyä ja tahtoa palata kotiin Chileen. Mieheni oli viisas.
---
Seitsemän viikkoa oli juuri sopiva aika. En ehtinyt tehdä ihan kaikkea, mitä olisin tahtonut, mutta kaikki tärkeimmät asiat tuli tehtyä ja kaivatuimmat ihmiset nähtyä. En kuitenkaan ehtinyt tuntea koti-ikävää Chileen. En edes ikävöinyt kauheasti miestäni, sillä olemme viisi vuotta olleet 24/7 yhdessä. Ihan hyvä pitää lomaa välillä omasta miehestäkin;) Edes koiria en ehtinyt ikävöidä. Rapsuttelin äidin Tupua ja sitten loppulomasta Choko Bon Bonia. Yhtäkkiä lähtöpäivä olikin jo edessä. Olin hermostunut koiran matkustamisesta kanssani, muuten en ajatellut sen enempää paluumatkaa. Kaikki energia meni stressaamiseen siitä, onko Choko Bon Bonin suhteen kaikki kunnossa.

Minusta ei ollut lainkaan kurjaa palata. Olin etukäteen ajatellut, että mitä sitten, jos Suomi tuntuisi niin ylivertaiselta ja ihmiset niin ihanilta, etten kerta kaikkiaan tahtoisi palata ja luopua kaikista synnyinmaan ihanuuksista? 40 tunnin matka meni tavallisessa horroksessa. Katselin elokuvia, luin ja nukuin. Yhtäkkiä pitkä matka oli takanapäin ja näin Andit allani. Olimme lähestymässä Santiagoa. En ollut yhtä jännittynyt kuin Helsingin yllä, mutta oli ihan kotoinen tunne. Kentällä hain tavarani ja koiran ja molemmat olivat kunnossa. Vaihdoin kotimaan lentojen puolelle ja laitoin tavarani ja koiran Concepcionin koneeseen. Vielä kolme varttia ja olisin lähempänä kotia.
---
Aloin nähdä ikkunasta merta ja tuttuja paikkoja. Yhtäkkiä tajusin, että minun teki ihan hirveästi mieleni merenherkkuja ja chileläistä ruokaa! Sisääni tuli lämmin tunne: Ihanaa asua tässä vuorien ja valtameren maassa! Minulla oli aivan erilainen olo kuin olin etukäteen kuvitellut. Olin kuvitellut, että "maailman hienommaista ja rikkaimmasta maasta" palatessani kurjaan ylemmän tulotason kehitysmaahan, olisin ihan romuna. Vertaisin vain sitä kaikkea yltäkylläisyyttä, jossa ihmiset, perheeni ja kaverini Suomessa elävät siihen, mitä minun elämäni Chilessä on. - Ja pöh! Ei tullut mieleenikään verrata. Suomi ja Chile ovat hyvin erilaisia, mutta hyviä molemmat. Chilessä on ehkä enemmän huonoja puolia kuin Suomessa, mutta rakas se silti jo minulle on. Ei synnyinmaata ja kotimaata voi oikein verrata toisiinsa, sillä tunteita ei voi järjellä ymmärtää. Joskus ihminen voi olla savimajassakin onnellisempi kuin palatsissa (vai voiko?)

Niinpä. MINÄ PARANIN! Olen ollut nyt Chilessä melkein kaksi kuukautta ja nämä kaksi kuukautta olen ollut onnellinen. Olo on ollut kevyt ja tasapainoinen. Suomeen ei ole ollut ikävä. Kyllä minä tiedän, miten hienoa siellä on ja miten asiat ovat hyvin. Kaipaan perhettäni ja ystäviäni, mutta netin kautta voimme pitää yhteyttä kuten ennenkin. Enää en vertaa niin kuin ennen. Vaikka laatu ei täällä ole lähellekään sitä mitä Suomessa, olen oppinut, että ei kaiken tarvitsekaan olla huippulaatua, jotta ihminen voisi olla onnellinen. Suomessa ihmiset vaativat huippua kaikessa, merkkituotteita, hypermuotoilua, parhaita materiaaleja - ja ovatko he onnellisempia? Tällä elämänkokemuksella voin sanoa, etten nähnyt yhtään sen onnellisempia naamoja kuin täälläkään. Näin ihan yhtä paljon surua, ahdistusta ja kärsimystä kuin täälläkin. Yhtä paljon iloa ja onnea kuin täälläkin.
---
Mieheni ja hänen siskonsa olivat minua vastassa kentällä. He veivät minut suoraan kalastajakylään syömään merenherkkuja (tietämättä, että olin ajatellut asiaa koneessa)! Sitten pääsin suihkuun ja sitten lähdimme ajamaan kohti Peikkokukkulaa. Puolinuhjuinen ravintola tuntui kotoisalta, ikkunasta näkyvät Tyynen meren aallot upeilta, liian pieni kylpyamme kälyn luona tutulta ja vaikka tuoreessa muistissa oli vanhempieni hieno tilava kylpyhuone ja Suomen siistit ravintolat, en nähnyt Chileä silti huonompana. Niin me köröttelimme kiemuraista maantietä Peikkokukkulalle ja tunsin palaavani KOTIIN!


Seuraavana päivänä lähdin Yumbeliin kauppareissulle. Astuin kauppaan, jota olen aina parjannut valikoiman vähyydestä. Nuuhkin tuttuja hajuja ja löysin kaikki tutut tavarat tutuista paikoista. Tajusin, miten paljon sielläkin oli valikoimaa. Eivät ne Suomen "pikkusiwatkaan" paljon sen kummoisempia ole. Aiemmin olin verrannut ilmeisesti pikkukaupungin pikkukauppaa Stockmannin herkkuosastoon;) Hymy huulessa astuin kaupasta ulos ja katselin koulun oppilaiden cueca-esitystä kadulla. Tutunkuuloiset sävelet leijailivat korviini. Heitin kauppakassit takapenkille ja nousin lava-auton rattiin.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Le relais de l’amitié

Tämän ystävyysviestikapulan (le relais de l’amitié) nappasin Kalastajan vaimon blogista. Tämän voi ottaa mukaansa kuka tahtoo.

--
1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen "Mikä sinusta tulee isona?"
Päiväkodinopettaja (!)
--
2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?
Lehdissä Maailman vahvin Nalle, telkkarissa Nils Holgersson.
--
3. Lempileikkejäsi?
Sisällä Barbiet ja piirtäminen, ulkona "vaklaaminen" ja salapoliisileikit.





Talomme. Matala osa on entinen mökkimme, joka on nyt osa taloa. Siinä osassa on siis keittiö ja työhuoneeni sekä veranta.






5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
Balettia, balettia, balettia!


---


6. Ensimmäinen musiikki-idolisi ?
Wham


---
4. Parhaat synttärisi ja miksi?
En muista mitään synttäreitä yli muiden.
---
7. Paras joululahjasi/ muu lahja, jonka olet saanut?
Lapsuudessa, oletan? Luulisin, että se oli Kaalitarhan tenava Ronny Kristian sekä Ken-miesbarbie.


---




8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?
En ole vielä avannut omaa pikkupuotia (paitsi netissä) enkä nukkenäyttelyä.

perjantai 5. marraskuuta 2010

Mikä ihana kevät!

Olen ihan juopunut tästä keväästä! Kaikkialla on niin hengästyttävän vihreää. Yritän nauttia siitä kaikilla soluillani, sillä tiedän, että joulukuun alusta lähtien luonto alkaa kuivua ja kellertyä niin, että jouluna meillä on "Yellow Christmas".

Talomme ympärille olemme kuitenkin istuttaneet paljon kasveja, kukkia, puita ja pensaita, jotta saisimme nauttia vihreydestä edes talomme lähistössä.

En kuitenkaan voi pyöriä ulkona aamusta iltaan ihastelemassa vihreyttä, sillä töitä on PALJON. Tänään ohjelmassa on villan värjäystä ihonväriseksi, chihuahuan vaatteiden ompelua sekä joulunäyttelyn töiden suunnittelua.


Jos kuitenkin vähän ehtisi pyöriä puutarhassakin ja nauttia TÄSTÄ HETKESTÄ, sillä:
Salaisuus on nykyhetkessä.
Jos tarkkailet nykyisyyttä, voit tehdä sen paremmaksi,
ja jos teet sen paremmaksi,
kaikki myöhempikin on paremmin.
Jokainen päivä on jo itsessään ikuisuus.
(Paolo Coelho)

torstai 4. marraskuuta 2010




Pimeää vaklausta

Tontuthan jo hiipivät nurkissa? Minä päätin vähän tonttuilla illalla ja vaklata meidän kotiamme ikkunoiden läpi. Kuvat ovat pimeähköjä, sillä ei näyttänyt olevan sisällä paljon valoja.

Pöydällä on matkamuistonukkeja, jotka lähetin pakettina Suomesta Chileen. Mieheni kerää niitä. Hän katseli niitä viikon tuossa olohuoneen pöydällä, kunnes kyllästyin ja tungin ne takaisin laatikoihinsa. Nyt ne odottavat varastossa sitä, että JOSKUS meillä olisi se nukkenäyttely.

Puuta vasten nojallaan oleva tyyny on koirien makuupaikka. Olen näköjään lakaissut lattian ja unohtanut tyynyn noin.
---
Ompelukiireitä piisaa. Miten se onkin aina niin, että kun on oikein paljon töitä, alkaa tehdä mieli kokata voileipäkakkuja, torttuja, suunnitella tilkkupeittoja ja ja ja....kaikkea sitä, mihin aikaa juuri nyt ei pitäisi käyttää!

tiistai 2. marraskuuta 2010

Täysi kymppi!

Chiquititan 10-vuotissynttäreitä juhlimme suuremmin kuin muuten koiriemme synttäreitä. 10 vuotta on jo melko pitkä ikä koiralle. Chiquititalla on myös erityisasema sydämissämme, sillä se on meidän ensimmäinen koiramme. Ostin Chiquititan Floridasta suhteemme alkuaikoina, joten Chiquitita on nähnyt Suomen, USA:n ja Chilen muiden maiden ohella. Chiquitita on nähnyt minun ja mieheni vuosia kestävän etäsuhteen, minun opettajantyöni, lumiset talvet, Atlantin aallot ja uuden erilaisen elämämme Chilessä. Pieni Chiffe on joutunut opettelemaan elämään laumassa ja onpa siitä tullut kerran emokin. Kansainvälisen koiramme kymmeneen vuoteen on mahtunut enemmän kuin joidenkin ihmisten elämään;)


Koirien herkkupöydässä tarjottiin erimerkkisiä nappuloita, erilaisia koirankeksejä ja herkkuja sekä tietenkin KAKKU. Tällä kerralla kakku oli tehty koiransäilykeruuasta, leivästä, nakeista, tonnikalasta ja jauhelihasta. Fuksianväriset kipat olivat pöydässä sitä varten, että omistajat olisivat voineet antaa kakkua ja muita herkkuja kippaan, mutta kaikki antoivat suoraan suuhun ja lattialle heittämistäkin harrastettiin kovin - ja sehän vasta oli koissujen mielestä mukavaa, kun sai kilpaa juosta pyydystämään herkkuja!

Chiquititan syntymäpäiville kutsuimme ihmiset ja koirat, jotka ovat jotenkin vaikuttaneet Chiquititan elämään Chilessä. Kutsut lähtivät chihuahuaystävillemme Valentinolle ja Guadalupelle sekä niiden omistajille, entiselle chihullemme Patronille ja omistajille, eläinlääkärille, ystäväpariskunnallemme ja heidän pojalleen, Chiquititan pojalle Aaronille ja kälylleni, Chiquititan lapsenlapselle Millylle ja sen omistajille sekä aputytölleni ja hänen perheelleen.

Ihmisten pöydässä tarjottiin sushia ja thainuudelisalaattia.

Minä aloin vääntää kakkuja, piirakoita ja torttuja edellisenä iltana seitsemältä. Kokkasin puoleen yöhön asti. En tahtonut laittaa tarjolle mitään valmista kaupasta ostettua, sillä en itse pidä chileäisistä leivonnaisista. Tahdon myös tarjota ihmisille täällä uusia makuja. Tein niin paljon erilaisia, että varmasti jokainen löytäisi jotain, mikä maistuisi. Tein suklaa-banaanimuffinsseja, minttusuklaatortun, omena-kinuskitortun, omenapiirakan ja mansikka-juusto-hyydykekakkuja. Varmuudeksi laitoin vielä tarjolle kaupan keksejä, jos joku olisi oikein nirso, eikä mikään "erilainen" kelpaisi.

Toisessa ihmisten pöydässä oli tarjolla makeita kakkuja, piirakoita ja torttuja. Etualalla itse kehittelemäni minttusuklaakakku. Hyvää siinä on maun lisäksi se, että se valmistuu nopeasti mikrossa!
---

Seuraavana aamuna jatkoin kokkauksia. Tein sushit ja thainuudelisalaatin. Tietenkin kaikenlaista hienosäätöä ja siivoamista siihen päivään myös mahtui. Paniikki meinasi iskeä, kun toinen kälyni soitti ja sanoi, että he tulevat jo yli tuntia aikaisemmin, sillä heidän pitää lähteä aikasemmin pois. Mielestäni tuollainen ei ole kohteliasta, että tullaan aikaisemmin, silloin kun tiedetään, että on tulossa enemmän porukkaa. Mitä mieltä te olette? Onneksi toinen kälyni oli tullut jo edellisenä päivänä ja hän alkoi auttaa salaatinlehtien yms. pesussa ja pilkkomisessa. Sainkin kaikki melkein valmiiksi ennen kuin käly tuli miehensä ja Milly-chihun kanssa. Hyvä niin, sillä mieheni ja käly alkoivat hoitaa viihdytysjoukkojen tehtävää ja minä jäin yksin sorvaamaan keittiön puolelle. Arvasin, että siinä kävisi niin, jos joku tulisi aikasemmin. Koska olen oppinut tuntemaan chileläisiä tapoja jo jonkun verran, olin alkanut kokata paremmat vaatteet (ja esiliina) päällä jo ainakin kolme tuntia aikaisemmin. Suomessa aina jätin itseni laittamisen viimetinkaan, mutta täällä täytyy varatutua siihen, että ihmisiä tulee monta tuntia aikaisemmin ja loput monta tuntia myöhässä ;)

Koiria kakun kimpussa. Oikella itse päivänsankari.
---
Oli kyllä hauskaa nähdä chihujen tutustuvan toisiinsa. Mitään riitoja ei käyty ja kaikki käyttäytyivät kohteliaasti:) Tutustuttiin chihujemme omaan metsään (tarha), niiden huoneeseen, meidän taloomme ja puutarhaan. Ne, jotka olivat täällä ensimmäistä kertaa, olivat tietenkin ihmeissään, että koirilla voi olla oma hieno huone ja niin siisti ja iso tarha. Puutarhaa ja suihkulähdettä ihasteltiin ja mieheni esitteli vadelmaviljelmiään;)

Kun vieraat olivat lähteneet, oli hieman nuupahtanut tunnelma.
---
Kun tuli koirien herkkupöydän aika, törmäsin yhteen uskomattomaan juttuun! Guadalupen omistaja katsoi kakkua ja kerroin hänelle, mitä siinä oli. Hän kysyi:" Voiko koira syödä tonnikalaa?" Ei ole tullut mieleenikään, ettei joku tiedä sellaista asiaa. Vakuutin, että koirat rakastavat tonnikalaa ja samassa siinä vieressäni oli eläinlääkäri, joka myös vakuutti samaa. Guadalupen omistaja kertoi, että Guadalupe syö ainoastaan nappuloita veteen liotettuna ja hänellä on täysi työ saada koira syömään. Guada onkin niin uskomattoman pieni ja laiha. Se painaa vain kilon verran, eikä sillä ole karvojakaan... :O Sitten omistaja ihmetteli nakkimakkaran viipaleita. Hän kertoi, että Guada ole koskaan maistanut nakkia! Guadalupe on melkein viisivuotias, eikä ole maistanut eläessään nakkia! Voi koiraressua. Sanoin, etten tunne yhtäkään koiraa, joka terveenä kieltäytyisi nakista. Niin Guada sai ohuen siivun suuhunsa ja sen silmät pullistuivat ihastuksesta :D


Koissut kuorsasivat kuorossa sohvalla, tässä kuitenkin jaksettiin vähän nostaa korvia kameralle.
---
Meidän koiramme syövät vaihtelevasti Eukanubaa ja Royal Caninia. Ne ovat parhaat merkit, joita Concepcionista saa. Täällä ei ole sellaista hienoa valikoimaa kuin Suomessa. Koiramme kuitenkin saavat herkkujakin, kuten nakkeja, leipääkin vähän, juustoa, tonnikalaa, makrillia, kanaa jne. Ne saavat popsia pupunpipanoita maasta ja järsiä vähän kaikkea mitä löytävät. Niillä on äärimmäisen harvoin ripulia tai vatsavaivoja. Toisin taas nämä kaupunkichihut, joiden vatsa menee sekaisin heti, kun sinne menee jotain erilaista. Kälyni Aaron-chihu sairastui gastriittiin itsenäisyyspäivän juhlallisuuksien jälkeen, kun se oli saanut leipää, lihaa ja kanaa ja varmaan kylläkin paljon rasvaisia osia.

Chiquitita sai Valentinon mamin virkkaaman liivin lahjaksi.
---
Chihumme pukeutuivat farkkuhameisiin, Yodalla oli t-paita ja farkut, Choko Bon Bon, joka ei osaa käyttää vaatteita, sai vain t-paidan, eikä sitä se haitannutkaan parin ekan minuutin jälkeen. Myös hienot timanttipannat laitettiin kaulaan. Tässä täytyy sanoa, että chihumme eivät käytä vaatteita tai pantoja joka päivä. Jotkut vieraat sitä nimittäin kysyivät.

Vielä illalla vieraiden lähdettyä otimme kuvan lahjojen kanssa. Huomatkaapa sankarin väsynyt ilme.
---
Juhlissa ei ollut mitään muuta järjestettyä ohjelmaa kuin Chiquititan esittämät temput ja arpajaiset. Laitoin jokaisen ihmisosallistujan nimen pienelle lapulle ja levitin laput lattialle. Jokaisen lapun päälle laitoin nakin siivun. Chiquitita istui lappujen vierellä odottaen lupaa. Kun annoin luvan, se hyökkäsi sieppaamaan nakin siivun ja se ihminen, jonka nimi oli lapussa, jonka Chikke ensimmäiseksi valitsi, sai palkinnoksi tekemäni pupun. Sama järjestettiin koiraosallistujien kesken. Milly-chihu voitti tunnelin, josta laitoin kuvia aiemmassa postauksessa.

Minä ja muutama chihu.
---
Kun viimeisetkin vieraat olivat lähteneet, oli väsynyt mutta onnellinen olo. Juhlat olivat menneet kivasti. Herkut olivat maistuneet niin, ettei oikein mitään jäänyt yli. Kakkuja ja torttuja kehuttiin kovasti ja ei kai se sitten teeskentelyä ollut, kun kerran kaikki oli häipynyt parempiin suihin! Sitä aina vaan miettii, miten ihmiset suhtautuvat, kun kaikki maistuu erilaiselta kuin tavallisesti. Chileläiset ovat nimittäin hyvin rajoittuneita ruokien suhteen. Täällä syödään juhlissa aina samoja ruokia, eikä variaatioita harrasteta...siis sellaisissa piireissä minä olen viisi vuotta pyörinyt, saattaa olla, että on erilaisiakin ihmisiä;)
---
Istuimme mieheni ja läheisimmän kälyni kanssa suihkulähteen vierellä pimeässä lämpimässä yössä ja puhuimme siitä miten hienosti kaikki meni ja miten kaunis paikka meillä on. Kehuimme kilpaa koiriamme, jotka olivat osanneet käyttäytyä niin hienosti. Chihumme kuorsasivat kuorossa poikkeusluvalla sohvalla mahat pulleina. Ihana päivä!

Synttärisankarin päivä loppui makoisiin uniin prinsessasängyssä.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Kuumat terveiset pyhäpäivänä!

Tänään on Chilessä vainajien muistopäivä ja sen takia pyhäpäivä. On tosi hiljaista, kun maantielläkään eivät liiku autot eivätkä rekat. On ensimmäinen kesäpäivä, vaikka kevättä vielä elämmekin puolitoista kuukautta. Jo aamulla ilma oli lämmin ja nyt iltapäivällä on jo kuuma.

Meillä oli eilen Chiquititan syntymäpäivät. Oli paljon vieraita ja Chiffeliffe sai lahjoja. Meillä oli arpajaiset, joissa Chiffe luonnollisesti toimi onnettarena. Kaikki kakut, piirakat, sushit ja salaatit häippäsivät nopeasti parempiin suihin, vaikka kaikki vieraat olivat chileläisiä, enkä yhtäkään chileläistä ruokaa laittanut tarjolle;) Ei jäänyt pahemmin jämiä herkuteltavaksi tälle päivälle. Koirilla oli oma herkkupöytänsä ja illalla kaikilla oli pyöreä vatsa ja ne kuorsasivat kuorossa sohvalla (poikkeuslupa!)
---
Chiquititan juhlista on tulossa kuvia ja juttua lähipäivinä. Tänään meillä on niin hidas yhteys, että kuvien laittamiseen tulee menemään monta tuntia, siksi ette saa synttäripostausta luettavaksenne tänään.
---
Kuumat terveiset Pyryn päivään!

Tunneli

Chihutarhassa tapahtuu...
Ostin pari tällaista pikkukoirien/kissojen tunnelia. Toisesta tuli tyynyn kanssa mukava pesäpaikka takan viereen. Toinen pääsi ulos teltan oven jatkeeksi. Oikeaa armeijameininkiä!



Tunnelia pitkin on jännää kulkea telttaan. Trafiikki on jatkuvaa. Matilda menossa sisään ja sillä välillä Choko Bon Bon pitää huolen siitä, ettei kukaan vie hänen kumikanaansa.


Zara ja Frida tunkemassa telttaan.