Kasvilavojen ainoa ilo

Olenkin kertonut teille Peikkokukkulan vesipulasta. Täällä ei sada kesällä lainkaan ja kaivokin on lähes kuiva nyt ensimmäisen kerran näiden vuosien aikana. Kunnan puolesta meille tuodaan joka viikko noin 1000 litraa vettä tankkiin. Oikeasti meille kuuluisi vain 200 litraa, mutta mieheni lahjoi vedentuojat cokiksella, kuten olen joskus aiemmin kertonutkin. On oltava tosi säästeliäs veden kanssa, jotta se riittää vessanpytyn vetämiseen, suihkuun, vaatteiden pesuun ja ruoanlaittoon. Voimme pestä viikossa vain kolme koneellista pyykkiä. On tämäkin, että nyt kun meillä on vauva, tuli tämä vesipula! Yksi koneellinen viikossa vauvanpyykkiä, yksi aikuistenpyykkiä ja yksi koirapyykkiä. Mikä ei mahdu koneeseen, jää seuraavalle viikolle...ja aina jää!

Koska vettä ei ole ollut kasvimaan kasteluun, siellä on kaikki kuollut. Ainoa iloni on raparperi. Istutin keväällä pussillisen Suomesta saamiani raparperinsiemeniä ja vain yksi siemen iti kuivuuden takia! Se yksi kuitenkin saa minut hyvin iloiseksi. Vien sille joka ilta suihkusta tai tiskeistä keräämääni vettä.

Vaikka olemme aidanneet kasvilavat, jänikset silti ovat päässeet sinne ja raparperikin joutui hyökkäyksen kohteeksi. Onneksi huomasin ajoissa! Laitoin sen ympärille kanaverkkoa ja ilmahyökkäyksiä (täällä on jokin lintu, joka syö vihreitä lehtiä) varten laitoin vielä harsokangasta. Harso on toiminut hyvin myös varjonantajana.

Ja tässä näette vesipulan surullisen seurauksen :( Etualalla mansikkamaa, taustalla kesäkurpitsat ja vadelmat. Jos siis vettä olisi ollut, tähän vuodenaikaan noiden kaikkien pitäisi olla vihreitä ja antaa satoa. Näin kävi nyt tänä vuonna, kun meillä ensimmäisen kerran oli kasvilavat :( Ei ole helppoa elämä täällä kuivakukkulalla!

Pupuisissa tunnelmissa

Pitäydytäänpä vielä pupuisissa pääsiäistunnelmissa! En ole nimittäin tainnut ehtiä näyttää teille ennen vauvan syntymää ompelemiani makuupusseja. Dominic on nyt yli puolivuotias, eikä enää edes mahdu näihin pusseihin. Käytämme näitä vaunujen pohjalla patjana.

 Ompelin makuupussit Petteri Kaniini -kankaasta leikkaamistani tilkuista.

 Makuuupussin yläpään saa laitettua napeilla hupuksi.

Tein nämä makuupussit soveltamalla Kaunis pieni elämä -blogissa kauan sitten ollutta ohjetta.

                                              Toiseen pussiin laitoin pompuloita koristeeksi.

Tässä makuupusissa on kankaan ja fleecen välissä vanu.

Tästä tuli kevyempi versio ilman vanua.

Makuupussit ovat söpöt, mutta aika harvoin vauva tuli laitettua pussiin. Oikeasti oli kätevämpää kietaista lötkö vauva tavalliseen filttiin. Pussit ovat kyllä olleet koko ajan vaunuissa pehmusteena, eli siinä käytössä ovat toimineet hyvin :)

Pääsiäistipu

Oikein iloista pääsiäistä Peikkokukkulan blogin lukijoille !

Pääsiäisaamuna...

 ...mukissa on fenkoli-sitruunamelissa-apilankukka-juomaa.

...polttopuut odottavat oven vieressä viileneviä iltoja. Chilessä pääsiäinen osuu syksyyn.

 ...sinisade on yhä täydessä lehdessä. Siinä ei onneksi vielä syksyn merkit näy.

...odotellaan lämmintä syyspäivää. Vielä lämpötilat kipuavat yli 25 asteeseen iltapäivisin, vaikka aamuisin ja iltaisin onkin jo viileämpää.

Raitapöksyjen tuunaus

Eilisestä innostuneena olisin tahtonut tänäänkin ommella jotakin pojalle, kun Michilandiassa on hiljaista, mutta kaikkien muiden kiireiden takia en saanut aikaan juuri mitään. Sain leikattua yhden collegepaidan osat, mutta nyt mietin, millaisen kuvan applikoisin siihen. Nämä housut saivat vähän tuunausta osakseen. Dominic on ollut pitkä ja laiha vauva, joten nämä kivat raitahousut jäivät käyttämättä. Ne olivat liian löysät. Nyt kun Dominic on saanut lihaa luiden ympärille, housut ovat sopivat vyötäröltä, mutta liian lyhyet. Housuissa ei ollut alunperin lainkaan resoreita.  Ratkoin lahjesaumat, jotta sain lisää pituutta ja sitten ompelin punaiset resorit lahkeisiin. Toiseen lahkeeseen ompelin bambimerkin. Nyt saivat housut lisää käyttöikää ainakin pari kuukautta.

Nyt Dominic vetelee hirsiä ja minä aion mennä suunnittelemaan Michilandiaan yhtä kevätuutuutta!

Pöllöpaita vanhasta neuleesta

Ihanaa olla äiti! Ihanaa, kun saaa ommeltua pojalle jotakin kivaa!

Isomummo Suomesta lähetti Dominicille ruskeat Name it! -neulehousut, eikä meillä ole oikein mitään sopivaa yläosaa housuihin. Syksykin jo alkoi ja tarvitaan lämpimämpiä vaatteita, varsinkin kun meillä lattiat ovat tosi kylmät. Housut ovat 74-senttiset ja huomasin niiden olevan sopivat pojalle. Niin hurjaa vauhtia hän on kasvanut.

Vetäisin puseron kaavat omasta hatusta. Idea pöllöön tuli ihanasta Ruttunuttu-blogista, joka antaa inspiraatiota iloisiin poikien vaatteisin.

Leikkasin vanhan neuleeni palasiksi niin, että käytin hyväksi myös resorit. Kaula-aukkoon ompelin alkuperäisen puseron v-kaula-aukon. Oli kivaa ommella jotakin näin nopeaa ja helppoa! Nyt tuli ihan innostus ommella enemmänkin helppoja perusvaatteita syksyyn. 

Dominicin kaverina on lampaantaljasta tehty wanha nalle.

Voi mummo kun tietäisit...

...että lapsenlapsesi tekee 20 vuotta sitten antamillasi resepteillä ”silakoita” toisella puolella maailmaa pejerey-kalasta korvaten tillit basilikalla.

Miten vanhoja ovat sinun tallessa olevat vanhimmat itse muistiinkirjoittamasi ja yhä käyttämäsi reseptit?

Minun vanhimmat Chilessä olevat reseptini olen kirjoittanut noin 15-vuotiaana: siskonmakkarasoppa sekä pitsa. En kyllä niitä enää tee, mutta siellä ne reseptikirjan välissä vieläkin luuraavat.

Vanhimmat yhä käyttämäni reseptit ovat noin 20 vuoden takaa.

San Sebastianin markkinoilla

Yumbelissa järjestetään joka maaliskuussa viikon kestävät uskonnolliset markkinat Yumbelin suojeluspyhimyksen San Sebastianin kunniaksi. Kaduilla on valloillaan helvetti, kun taas puistossa saarnataan ympäri vuorokauden. Markkinoilla ei ole mitään uskonnollista muutamia uskonnollista krääsää myyviä kojuja lukuun ottamatta. Ihmisiä on ihan hirveästi, kojuissa myydään tekokakkakikkareista ja alusvaatteista levyihin ja elektroniikkaan saakka ihan kaikkea. Tönitään ja tuupitaan, aurinko porottaa niskaan lamaannuttavan kuumana ja illalla kylmä tuuli saa hampaat kalisemaan. Rasvainen savu leijuu ostoskärryistä väsättyjen grillien ympärillä.

Yläkuvassa keikistelee Cosita-laama, jonka päälle saa mennä istumaan ja sitten napataan kuva. Kuva maksaa 2000 pesoa, eli noin 3,5 euroa.

Pyhiinvaeltajat kulkevat jalan moottoritieltä Yumbeliin noin 11 kilometrin mittaisen matkan. Päästyään perille jotkut jopa konttaavat kirkon ovelta alttarille. He menevät maksamaan "mandan". Ihmiset rukoilevat pyhimyksiltä esimerkiksi, että sairaus parannettaisiin, että saisi vauvan tai että löytäisi työtä. Jos pyhimys on täyttänyt toiveen, ihminen menee maksamaan tästä pyhimykselle, mikä tarkoittaa myös rahamaksua kirkolle. Paikalliset sanovat, ettei Yumbelin kirkkoon jää mitään, vaan että lähes kaikki rahat lähetetään Vatikaaniin. Kuulemma säkkikaupalla rahaa - väittävät paikalliset vähän harmistuneena, sillä Yumbel on hyvin köyhä kylä ja sen kirkko vaatimaton.

Markkinoilla myydään kaikenlaista muovikrääsää, vaatteita, leluja, koruja, astioita, työkaluja, meikkejä, pressuja, pöytäliinoja, kankaita ja käytettyjä vaatteita. Kuvaavaa on se, että kaikki on halpistavaraa. Kyllä minulle yhdestä kojusta tiskin alta olisi myyty Nokian Lumia sekä pieni kosketusnäyttöinen tietokone.

Ihmisiä oli niin paljon, ettei rattailla päässyt juuri eteenpäin. Tässä sattui olemaan rauhallinen kulmaus hetken. Markkina-alue käsittää ainakin neljän korttelin kokoisen alueen. Myyjiä tulee ympäri Chileä sekä Perusta ja Ecuadorista.

Kyllä minun silmäni pullahtivat päästä, kun tongin lastensukkia yhdestä kojusta. Oliko tämä totta, lukiko näissä sukissa suomeksi jotakin? Olihan nämä pakko ostaa! Varsinkin, kun pojalla on niin iso jalka, että kaikki sukat ovat käyneet liian pieniksi. 

Choko Bon Bon sai markkinoilta tuliaisiksi punaisen huivipannan. Siinä pojat sitten köllöttelivät illalla yhdessä filtin päällä :)

---

Ja sitten PLAAAH...kerron teille nyt yhden tunnustuksen. Itse en jaksaisi seurata tällaista sekametelisoppaa kuin tämä minun blogini on. Kuvien taso vaihtelee kauheasti ja juttujen myös! Teen tätä blogia liikaa vain itselleni ja tutuille ihmisille usein unohtaen sen, että suurin osa lukijoista ei tunne minua ja meitä laisinkaan oikeassa elämässä. Teen juttuja sen mukaan, mitä elämä tuo eteen, enkä jaksa ajatella blogiani tyylilliseltä tai taiteelliselta kannalta yhtään. Nyt kun bloggausaika on käynyt pikkumiehen takia vähiin, postausten taso taitaa vaihdella entistä enemmän. Blogin tekeminen on kuitenkin niin mukavaa, että meinaan jatkaa sekametelisopan keittämistä klimppeineen päivineen. Koittakaa kestää ja kiitos teille, jotka jaksatte roikkua mukana!

Suuren meren suukkosormet

runo: Hannele Huovi