Pellavahousut by Mia's

 Ei minulla ole mitään kivoja kesähousuja ja kuumat ilmat paukahtivat päälle taas ihan yllättäen! Blogeissa on ollut kuvia näteistä by Pia's -pellavavaatteista, joista sain idean by Mia's -pellavahousuihin ;) Kaivoin komerosta vanhoja valkoisia pellava- sekä puuvillahousujani ja pätkäisin ne sopivan mittaisiksi. Täällä Peikkokukkulalla valkoiset pitkät housut ovat ihan älyttömät, sillä nehän likastuvat lahkeista heti. Lyhyet housut pysyvät puhtaampina vähän pidempään.

Tein kahdet erilaiset versiot. Illalla ommella surruttelin työhuoneessani.

Tadadaa, alla ovat lempiversioni. Lahkeista leikatuista ylijäämäpaloista leikkasin 8 cm suikaleitta, jonka taitoin ja rypytin keskeltä. Leikkasin sivusaumaa auki halkioksi. Siksakkasin tiheällä kapealla siksakilla lahkeiden reunat ja sen jälkeen ompelin rypytetyn suikaleen lahkeisiin. Lopuksi vielä venytin nurjalle puolelle kuminauhan sopivalle korkeudelle ja kiinnitin puuvillanauhasta tekemäni rusetit.

Näistä piti tulla ihan vaan campohousut (siis kotihousut Peikkokukkulalle), mutta niistä tuli omasta mielestäni niin kivat, että aion käyttää niitä myös kaupunkireissuilla. Taskut ja takataskut saavat housut näyttämään oikeilta housuilta, eivätkä liikaa entisajan alushousuilta. Mamelukkimuoti ei nimittäin ole saapunut Chileen, eikä täällä sellaisia välttämättä ymmärrettäisi. (Minähän ostin ruskeat mamelukit Suomesta, mutta en ole oikein kehdannut lähteä niiden kanssa Peikkokukkulalta mihinkään.)

Voin käyttää uusia rimpsuhousujani vaikka rimpsupaitojen kanssa.

Toisenlaiset versiot tein helpommalla tavalla. Ompelin vaan kaupasta ostetun "virkatun" pitsin lahkeisiin ja laitoin puuvillanauhasta tehdyt rusetit.

Tavallisia vanhoja pellava- ja puuvillahousujani. Kuvassa on vain kahdet, mutta kolmet löysin. Lempihousuni tein kuminauhavyötäröisistä housuista, joista tässä ei nyt ole kuvaa. Vasemmanpuoleisista resorivyötäröhousuista tein ne, joissa on virkatut pitsit lahkeissa. Otin myös resorin pois ja tein siitä paljon pienemmän, sillä housut eivät pysyneet jalassa. Olinhan ostanut ne sen jälkeen, kun olin saanut Dominicin ja vatsassa oli vielä runsaasti raskausmakkaroita. Kuvan oikeanpuoleiset housut jätin kuitenkin pitkiksi, sillä minulle tuli mieleeni, että joskus kuitenkin saatan tarvita pitkiäkin valkoisia housuja.

Myös näistä pitsilahjehousuista voisi tulla liikaa alushousumeininki, mutta näissäkin on hyvät taskut ja takataskut napeilla.

Tällainen tuunausduunaus tällä kertaa :)

Se asia, mitä en silloin tajunnut

Muutama vuosi sitten luin yhtä blogia. Kirjoittaja kertoi, että hän kokee etuoikeudeksi sen, että saa hoitaa ja kasvattaa lapsia ja olla mukana näiden elämän alkutaipaleella. Minä ihmettelin, enkä voinut tajuta. Mitä ihmeellistä lapsissa sitten on? Sekoittavat parisuhteen ja rauhallisen elämän. Ovat sottaisia ja metelöivät. Blogin kirjoittaja sai omien lapsiensa lisäksi adoptiolapsen. Että joku jaksaa vielä omiensa lisäksi ottaa muiden lapsia. Entä sitten sijaisperheet? Miten joku voi nauttia niin paljon lapsista, että ottaa ylimääräistä työtä ja huolta osakseen?

Nyt minä sen tajuan. On ETUOIKEUS saada rakastaa, hoivata ja kasvattaa lasta. Ei ole mitään niin täydellistä kuin lapsi. Hänessä on kaikki uuttaa ja hyvää. Hänen ihonsa on virheetön, hänen kantapäänsä pehmoiset. Hän katsoo sinua silmät täynnä rakkautta ja luottamusta. Hänellä ei ole vielä pahoja ajatuksia, hän ei arvostele. Sinä olet hänelle täydellinen ja kelpaat sellaisena kuin olet. Saatko tuntea sellaista kenenkään muun kuin pienen lapsen kanssa? 

Rakastan koiriani ja kuvittelin, että sellaista rakkautta, eikä sen rakkauden määrää pysty ylittämään. Vähänpä tiesin. Rakkaus koiriin ja omaan lapseen kulkee aivan eri sfääreissä. Olen hirvittävän onnellinen, että saan etuoikeuden kulkea poikani kanssa hänen elämänsä alkutaipaleen. Toivottavasti hän hyväksyy minut opastamaan ja kulkemaan rinnallaan sittenkin, kun on hankala ikä.

Tällaisia asioita minä olen miettinyt nyt, kun poikani on täyttänyt kaksi vuotta. Kaunis ikä! Pieni pää oivaltaa jo vaikka mitä ja selitystä tulee asiasta kuin asiasta suomeksi ja espanjaksi.

Lenkkilaulu

Kaikki partion ja rippikoulun käyneet varmaan tunnistavat tämän, joten laulakaa mukana! Melodia on siis "Tie on pitkä ja pölyinen".

Tie on pitkä ja pölyinen,

juoksen pömppistä kantaen

ja koiriakin kohtaan matkallain.

Joku jäädä voi nuuhkimaan,

toinen kiirehtii askeltaan

mä määränpäähän jolkottelen vaan.

Aivan turhaanko mä juoksen eteenpäin, eteenpäin,

turhaanko mä juoksen eteenpäin?

Aivan turhaanko mä juoksen eteenpäin, eteenpäin,

turhaanko mä juoksen eteenpäin?

 aamulenkkimaisemiani

 Minä jolkottelen aamuisin täällä Peikkokukkulalla, en siksi, että minusta tulisi hyvä juoksija, vaan siksi, että pömpöttävä mahani saisi kyytiä. En jaksa tehdä vatsalihasliikkeitä, eikä niistä kuulemma ole edes hyötyä vatsan pömpötykseen. Pitäisi vahvistaa pitkiä lihaksia, jotka pääsivät raskausaikana löystymään. Minullahan ei ole paljonkaan rasvaa vatsassa (pientä makkaraa lukuun ottamatta), eikä koko bodyssä muutenkaan, kun olen tällainen alle 50-kiloinen kuiva rusina/ kevyt keijukainen (valitse itse, kumpaa käytät!) Mutta miten voi ihminen olla tällainen boa? Kuin olisin nielaissut rantapallon! En voi alkaa laihduttaa, etten muutu luurangoksi, mikä siis avuksi? Jos sinä tiedät täsmähoitoa pömppövatsan litistämiseen, niin kerro toki! Siis KERRO TOKI!!!

rikkaruohokukkasia

Tiedän, että sokeri pitäisi julistaa pannaan. Olenkin jättänyt jo reilut puoli vuotta sitten sokerin pois teestä. Laitan vain vähän hunajaa. Karkkia ja suklaata syön ihan liikaa. En syö juuri yhtään valkoista leipää ja pastaakin syön melko vähän. Vihanneksia syön paljon, hedelmiä liian vähän. Valmisruokia emme syö juuri koskaan. Kaupunkireissuilla joskus syömme ranskikset ja hampurilaiset tms. joten niitä tulee syötyä kaksi kertaa kuussa. Napostelen liikaa. Tässä siis hieman ruokailutottumuksistani.

Puya aamuvalaistuksessa, ja siellä näkyy taustalla lenkkipolkunikin.

Käyn 2,5-kilometrin lenkillä noin kolme kertaa viikossa aamuisin heti noustuani. Tiedän, matka on surkean lyhyt, mutta tässä vaiheessa en ehdi/jaksa käyttää enempää aikaa lenkkeilyyn. Ajattelin, että vähänkin on parempi kuin ei mitään. Olen lukenut noita juoksukouluohjeita ja niistä ymmärsin, että 20-25 minuutin juoksulenkit ovat ihan ok ainakin aluksi.

San Juan -kukkia, joista tehdään lääkettä masennukseen.

Nautin lenkeistä, sillä herään siinä samalla. Tänäkin aamuna kuuntelin eukalyptuksien ja mäntyjen huminaa ja lintujen laulua. Kävi ihana kylmä tuuli, vaikka aurinko porotti jo lämpimästi. Yhdeksän mustaa kotkaa kaarteli kirkkaan sinisellä taivaalla. Ehkä ne olivat korppikotkia, jotka odottivat lyyhistymistäni!

Tänä aamuna Luna ja Frodo juoksivat kanssani, oikaisten kuitenkin aina kun mahdollista ja huomaatteko silti, miten väsyneeltä Luna näyttää ;)

Merkkivaatteita ja tuunailua

Peikkokukkulan blogissa on harvoin vaatepostauksia, mutta nyt teki mieli tehdä postaus, sillä nämä vaatteet ovat tavallista tärkeämmät minulle, koska olen ostanut ne Suomesta.

Ihanan neuletakin ostin Turun Wiklundilta lastenosastolta. Se on Creamie-merkkinen ja siinä on juuri täydellisesti minun lempivärejäni vaatetuksessa. Olen käyttänyt neuletta todella paljon nyt reilun vuoden ja se on ihan nyppyinen. Silti en siitä luovu, ennen kuin se hapertuu käsiin. Harmi tosiaan, ettei neule ole laadultaan parempi. Siinä on 85% akryyliä ja vain 15% villaa. Olenkin ajatellut pyytää jotakin neulojaa Chilessä tekemään minulle vastaavan neuleen vaikka villalangasta, jos löydän kauniita värejä ja hyvän neulojan.

Housuina minulla on Naantalin Putiikki Roosa -nimisestä liikkeestä edelliskesänä ostamani Creamin mamelukit. Ostin tahallani liian isot, eli 38-numeroiset, jotta ne olisivat pidemmät. No, ne ovat vähän liian löysät (vyötäröltä kuitenkin sopivat kuminauhan ansiosta), mutta ei se tahtia haittaa. Kangas on ihanan ohutta, joten ne ovat viileät kesäkuumalla. Se Putiikki Roosa on muuten aivan sietämätön kauppa! Se on Naantalin vanhassa kaupungissa meren lähellä, eli upeassa paikassa. Siellä oli järkyttävän ihania vaatteita, aivan minun makuuni, mutta koska kerran ovat merkkivaatteita, niin eivät kovin soveliaita chileläiselle kukkarolleni....Viime kesänä en edes viitsinyt käydä putiikissa, ettei harmittaisi se kaikki, mitä en voi saada.

Neuletakin alla minulla on Umbrale-merkkinen vanhanroosanvärinen ohut neulepaita. Umbralesta olenkin kertonut blogissa. Se on chileläinen vaatemerkki. Voit käydä katsomassa täällä: http://www.umbrale.cl/

Benettonin (uutta vastaavan!) mekon ostin kirpparilta Suomesta kahdella eurolla. Mekko on 10-vuotiaan koko. Siinä oli niin kaunis helma, että tahdoin sen itselleni. Tuunasin mekosta tunikan itselleni sopivaksi niin, että katkaisin hihat, joissa oli liian kireät kalvosimet. Ompelin hihojen reunaan ohuet päärmeet ja venytin kuminauhat hihan nurjalle puolelle. Myös selkään ompelin venyttämällä lyhyen kuminauhan antamaan vähän muotoa.

Tällä hetkellä olen tuunailemassa vanhoja pellavahousujani caprimittaisiksi. 

Valotankkausta uskollisille lukijoilleni

Tämä postaus on omistettu uskollisille lukijoilleni, jotka jaksavat aina tulla Peikkokukkulalle, vaikka postausten taso ja kuvat vaihtelevat Ä:stä Ö:hön ;)

Erityisesti tahdon kiittää teitä muutamaa kommentoijaa, jotka aina jätätte puumerkkinne postauksiin. Ei sen tarvitse olla kuin rivi tekstiä, eikä mitään tärkeää sanottavaa, mutta minulle kuitenkin tulee sellainen olo, etten ole yksin, etten kirjoita tätä bittiavaruuteen, jossa kukaan ei välitä.  

 Minähän en käy katsomassa koskaan mitään tilastoja, joten minulla ei ole hajuakaan, miten monta kävijää blogissani käy. Kävijälaskurin lopetin aikoja sitten, sillä sitä klikatessa alkoikin tulla rumia kuvia. Kiitos sinulle lukijani, kun vinkkasit minua. Tapasimmekin viime kesänä Turussa.

Eli siis minä en tiedä, käykö täällä kukaan. Siksi on niin kiva saada kommentteja.  Toisaalta taas ymmärrän hyvin, jos ette jaksa kommentoida blogiani, sillä minä en aina ehdi vastata mitään, ja silloinkin kun ehdin, vastaan hyvin lyhyesti. Luen kaikki kommentit innolla, mutta en kerta kaikkiaan ehdi kirjoittaa pitkiä sepustuksia. Käytän mieluummin aikani näihin postauksiin, nämä ovat teille.

Tämän postauksen ruusu- ja pelargoniakuvat omistan Helenalle, joka kirjoitti niin innostuneen ja asiantuntevan kommentin torstain postaukseen. Näissä kuvissa näkyy pensasmaisuus vielä paremmin.

Pelargoneja on myös purkeissa, mutta lannoitus puuttuu! Nyt ostin pussillisen lannoitetta, saa nähdä, alkavatko kasvit näyttää paremmilta.

Palatakseni vielä kommentointiin, niin törmäsin toisessa blogissa tekstiin, jossa sanottiin, että kommentointi on pois muodista. Joissakin blogeissa on ihan hirveät kävijämäärät, mutta kommentteja tulee yksi tai kaksi. Mistä se on merkki? Ettei postaus herätä mitään sanottavaa? Mutta tarvitseeko postauksen aina herättää sanottavaa? Eikö se vain voi olla olemassa vaatimatta sanomaan mitään? Vai pitävätkö lukijat bloggaria jotenkin niin persoonattomana, ettei tälle kannata mitään kirjoittaa? Isoissa blogeissa on tietenkin niin, ettei kannata kirjoittaa tai kysyä bloggarilta mitään, koska tältä ei kuitenkaan saa vastausta, eihän yksi ihminen ehdi vastata kymmeniin tai satoihin kommentteihin, ellei se sitten ole bloggarin työ. Minulle kuitenkin tulee yksinäinen olo, jos kukaan pitkään aikaan ei sano mitään. Toisaalta taas, parempi sanomattomuus kuin ilkeily. Ilkeät kommentitkin ovat lisääntyneet blogeissa niin, että useat ovat lopettaneet blogin kirjoittamisen tai siirtyvät "tauoille" tai ainakin alkavat hyväksyä kommentit ennen julkaisemista.

Siivosimme lammen olohuoneen ikkunan alla. Poistimme kaikki kasvit tuolta "hyllyltä", joka näkyy veden läpi. Kasvit toivat niin hirveästi roskaa ja levää veteen, että päätimme nyt kokeilla ilman. jos vaikka puhtaanapito olisi helpompaa. Meillähän ei ole riittävästi vettä kovin useisiin vedenvaihtokertoihin. Tekemämme filtteri ei toiminut kunnolla, joten jätimme sen käytön pois. Täältä ei saa ostaa valmiita suodattimia, eikä kuulemma uima-altaan suodatin toimi lammessa, en tiedä miksi. Seuraavaksi asennamme taas talvikatkon jälkeen suihkulähteen pumpun paikoilleen ja pidämme sitä päällä joitakin tunteja päivässä, jotta vesi liikkuisi edes jonkin verran.

Lammessa asustaa kolme kultakalaa ja kolme karppia, eli Reina Blanca ja hänen hoviväkensä: Mandarina, Naranja ja Poikanen sekä Los Dos Flaites.

Gazebomme näkyy lammen luota.

Tämän aamupalapaikan tein quillay-puun varjoon uuteen puistoomme.

Sitä lupaamaani puiston karttaa en vaan saa millään tehtyä, sillä lannistun aina tehtävän suuruuteen...

...mieluummin makaisin riippukeinussa kuunnellen lintujen liverrystä.

Tämä puiston polku menee gazebolle, jossa syömme lounaan lähes joka päivä ja iltaisin pidämme vohvelibaaria yms. Tällä hetkellä puisto on täynnä korkeaa heinää, mutta pian työmies tulee leikkaamaan sen. Sitten onkin taas se aika vuodesta edessä, kun kaikki kellertyy ja kuivuu. Onkin mielenkiintoista nähdä, onko uusi puisto nätimpi nyt kuin ennen, vaikka kaikkialla onkin keltaista ja kuivaa.

Keväthommissa

Paljon on puuhaa puutarhatöissä! Onneksi minulla on hyvä apulainen, jonka lempihomma on kastella kukkia. Haravointikin menettelee.

Puutarhan ihmeitä

Minä en ole mikään viherpeukalo, en tosiaan. Lisäksi tämä Peikkokukkula tekee kaikki yrityksetkin mahdottomiksi köyhine kovine maineen ja polttavan kuumine aurinkoineen. Kuitenkin näin keväisin saa nauttia luonnon ihmeistä. 

Olen vähän niin kuin keräillyt näitä pelargonian sukulaisia. Aina kun olen nähnyt värin, jota minulla ei ole, olen nyppäissyt oksan mukaani. Nyt minulla on viisi eri väriä. Tietääkö joku tämän kasvin oikeaa nimeä? (Klikkaa kuva isoksi, jotta näet kunnolla eri värit.)

Ruusut kukkivat juuri nyt. Emme lannoita emmekä kastele niitä, joten kukkia tulee aina vähän ja ne lurpsahtavat muutamassa päivässä. Tämäkin pensas ihan varkain oli jo kukkinut, kun ehdin kuvaamaan sitä. Taustalla näkyy rosmariinipensas ja luonnonmetsän puita, edustalla talvioita. Tämä kohta on juuri olohuoneemme ikkunan alla lammen vieressä.

Puya on chileläinen villikasvi. Se kasvaa suurena tuppaana talomme lähistöllä. Sen lehdet ovat kovat ja piikikkäät. Joka kolmas vuosi se kasvattaa pari runkoa, joihin tulee näin ihmeelliset turkoosinsiniset kukat. Saimme reilu vuosi sitten irrotettua pienen osan puyasta ja siirrettyä sen toiseen paikkaan. Tämä kukinto on nyt sitten uudesta puyasta. Niihin tulee siis kukat eri vuosina, joten saamme useammin nauttia niistä. ( Lisää tietoa ja kuvia puyasta: http://www.strangewonderfulthings.com/150.htm ) Tuollainen turkoosinsininen väri yhdistettynä oranssiin on kuulemma kasvimaailmassa todella erikoinen.

Sellainenkin ihme on tapahtunut, että olemme saaneet satoa kasvimaalta. Kerrankin tajusin laittaa siemenet jo talvella maahan. Nyt meillä on salaattia. Tosin täällä on sellaisia lintuja. jotka syövät salaatit maata myöden, mutta minä olen nyt yrittänyt peittää ne. Yhden kasvulaatikollisen linnut ehtivät syödä yhden yön aikana, kun ne yhtäkkiä tajusivat, että salaatti on syötävää. Olin melko murhanhimoisella päällä koko päivän...Taustalla näkyy herneitä, joissa on jo kukat.

Niin me täällä nautimme kevään ihmeistä ja te siellä Suomessa samoatte syksyssä ja tänään kuulemma Turussa "kahlataan" lumessa. Nautitaan kaikista vuodenajoista!

P.S. Sorry, puutarhakartta ei ole edistynyt.

Sunnuntaina(kin) työpäivä

Minulla ei koskaan ole vapaapäiviä, eikä toisaalta työpäiviäkään. Teen töitä joka päivä, enkä koskaan. Työni on yhä harrastus, sillä mitään virallista emme ole saaneet aikaan....ehkä tulevaisuudessa sitten....asiat venyvät ja paukkuvat, suunnitelmat muuttuvat ja aikataulu venyy venymistään. Ehkä joskus voisin päivitellä unelmiamme ja tavoitteitamme tänne ja sitä, missä mennään. Joskus kun saan aikaiseksi.

Nyt kuitenkin, tervetuloa työhuoneelleni! 

Maffe, Choko ja Frodo päivystävät portailla. Tässä pajassa valmistuvat sekä Michilandian vaatteet että Peikkokukkulan tontut. 

Tänään keitin värilientä ja värjäsin kangasta sekä villaa ihonväriseksi. 

Kaupasta ei löytynyt ihonväristä kangasta lainkaan ja tarvitsen sitä tonttuihin. 

Työhuoneeni ovelta on yhteen suuntaan tällaiset näkymät. 

Nurkan takana on saavit, joihin keräämme sadeveden.  

Työhuoneeni seinää pitkin kiipeää muratti. 

Suuri sypressi ja talviot ovat vallanneet alueen, jossa ennen ei kasvanut mitään. 

Maantielle päin on työhuoneelta tällaiset näkymät. 

Työhuoneeni ja sen piha.  

 Palmujen varjossa kasvaa muratti.

 Choko rentoutuu auringossa.

Vaadin päitä vadille!

On ollut mukava sunnuntai-ilma. Aurinko on paistanut ja on jopa ropsaissut muutaman pisaran vettä. Vesi on taivaan lahja! Arvostamme jokaista pisaraa.

Ripustin villat ja kankaan, josta tuli hieman liian oranssi, eukalyptuksen alle kuivumaan. Taidanpa hankkia lisää tuota kangasta ja värjätä ensi viikolla vähän maltillisempaa väriä...

Häh, menikö Halloween jo ohi? Minä pääsin vasta vauhtiin!