3.luukku: vanhat joululehdet ja -mainokset

Miten vanhat Stockmannin joulumainokset ja Jeanne D’Arc Living –lehdet liittyvät jouluun? No tietenkin niitä voi lukea ja niiden avulla päästä joulutunnelmaan, mutta minäpä näytän teille huomenna, mitä muuta niiden kanssa voi tehdä.

2.luukku: Simpukkapukit

Cholgas-simpukoista voi maalata joulupukin naamoja! Syömme usein ”simpuja”, kuten Dominic sanoo. Kuoria raahataan aina tonneittain roskiin. Nyt ovat kuoret päässeet parempaan käyttöön. Liotan ne ensin pesuainevedessä, sitten annan kuivua ja tämän jälkeen hion tarvittaessa irtilähtevät roskat kuorista pois. Sitten vielä huuhtelu. Mieheni poraa reiät yläosaan narua varten. Tämän jälkeen pääseekin maalaushommiin.

 Akryylimaaleilla maalaan lakin, kasvot ja parran. Annan maalin kuivua ja piirrän silmät, nenän ja suun. Sitten vielä glitteriä pintaan. Lakkiin käytin punaista glitteriä ja partaan helmiäistä.

Itse tein näitä myytäväksi pariin tapahtumaan, mutta näistähän saisi vaikka mukavia pakettikortteja. Kääntöpuolelle voisi liimata paperilapun, jossa on jokin viesti, nimi tms, Myös jokin hyvä tussi voisi ottaa kiinni simpukan helmiäispintaan, joka kyllä on sisäpuolelta hyvin liukas.

Joulukuusen koristeiksi nämä ovat mainioita. Tässä kuvassa ne roikkuvat sypressissä.

Teidän arvauksenne ja ideanne olivat aivan loistavia! Täytyy joskus toteuttaa niistä muutamia.

Nyt sitten simpuja syömään ja maalaamaan pukkeja!

1. luukku: Simpukankuoret

Tänä vuonna Peikkokukkulan joulukalenteri on ”arvauskalenteri”. Tänään näytän teille jonkin asian ja kysyn, miten ihmeessä se liittyy jouluun. Huomenna sitten paljastan vastauksen. 

Kommenttilootaan on luvallista ja toivottavaa esittää arvauksia, jotta tästä tulisi hauskempaa.

Voit ehkä saada jotakin vinkkiä tästä kalenterista oman joulusi valmisteluun.

Miten ihmeessä pestyt cholgas-simpukoiden kuoret liittyvät jouluun?

Sen näet huomenna ;)

Eivät ne kaikki tontut pompi...

...tämän "joulumuorin" pillin mukaan. Blondilla on aikaa makoilla aamuauringossa pelargonioiden vieressä työhuoneeni nurkalla.

Kaikki vähemmän karvaiset Peikkokukkulan porukkaan kuuluvat on kyllä valjastettu joulutouhuihin. Chileläinen aputyttöni "Maje" ompelee ja vääntelee, saksalainen aputyttöni "Meje" täyttelee ja käärii, mieheni naputtelee vartaloita tontuille, Domsku yrittää olla kiltisti ja antaa muiden keskittyä töihin. Hänen tärkeänä tehtävänän on ruokkia chihut. Meje ei ole koskaan koskenutkaan ompelukoneeseen, sillä Saksassa täytyy valita jo 10-vuotiaana, millaiseen kouluun menee opiskelemaan. Meje valitsi koulun, jossa on vain lukuaineita. Nyt olen opettanut hänet ompelemaan suoraa saumaa. On syntynyt kasa tonttulakkeja eri väreistä!

Tonttupuuhat siis pajal täyres faartis! (turunmurretta) 

Blogi valmistautuu jouluun!

Laitoin joulukalenterikuvan esille. Luukut alkavat aueta 1.12.

Sain tontut ajoissa Santiagon bussiin. Nyt väkerretään kovalla touhulla kaikenlaista joulunäyttelyä varten. Reilu viikko aikaa ja paaaaljon vielä puuttuu.

Toivokaa kanssamme, että viikonloppuna sataisi vettä! Olisi kiva saada pyykkejä pestyä!

Tämän postauksen kuvassa on ihanainen Alma Olivia.

Joulukiireitä!

Peikkokukkulalla on juuri nyt kovat joulukiireet! Siksi en ole ehtinyt vastata kommentteihinne edelliseen postaukseen. Tänään oli viimeinen päivä, kun ehdin viimeistellä Santiagoon Damas Diplomaticas -järjestön Joulubasaariin lähtevät työt. Samalla teen kovalla kiireellä töitä joulunäyttelyyn, jonka avaan reilun viikon päästä Concepcionin keskustassa. Vielä siinä sivussa on ommeltavana joitakin Michilandian tilauksia. Onneksi minulla on apulainen tekemässä täyttöhommia, täyttöaukkojen ompeluja, liimaamisia yms.

Olen myös suunnitellut Peikkokukkulan joulukalenteria. Toivottavasti ehdin tehdä sen!

Joulutunnelman työhuoneeseeni tuo tuikkujen lisäksi Radio Novan Joulunradio. Toivon tuottajien Jouluradiota alan kuunnella heti kun se alkaa toimia täydellä teholla. Nythän siellä on testilähetys menossa. Tosi kiva, kun meillä on nykyään paljon parempi nettiyhteys kuin ennen!

Nyt jatkan vielä tonttuilua. pitää kiinnitellä lappuja, tehdä hinnasto jne. Kello ei ole vielä kymmentäkään, hyvinhän tässä vielä ehtii ennen kuin silmät lurpsahtavat!

Tunnelmaa teillekin!

Mistä tietää vanhentuneensa?

Minä täytin pyöreitä tuossa jokin aika sitten, mutta kukaan ei tiennyt. Chilessä minua luullaan aina paljon nuoremmaksi, mutta biologinen tosiasia on se, että äidilläni on nyt keski-ikäinen tytär. Plaah. Minulla on lievä ikäkriisi menossa. Pohdin vakavia asioita, elämäni suuntaviivoja ja mitä pitäisi tässä elämässä saada aikaan, mutta nyt meinaan kertoa teille kepeitä asioita, joista tiedän vanhentuneeni.

1.  Olen alkanut katsella lintuja ja pitää niitä symppiksinä. Aikaisemmin linnut ovat olleet kaikista eläimistä vähiten kiinnostavia.

2.      Herkistyn aina lähes kyyneliin, kun näen yhden ruusupuskistamme. Se on pensasruusu, jossa on pienet vaaleanpunaiset kukat. Sen hento varsi heiluu nuoren luonnonmetsän puun vieressä ja se tuo minulle aina mieleen Suomen kesän. Näytin miehelleni ruusua ja sanoin sen olevan kaunein ruusupensas Peikkokukkulalla. Mieheni hölmistyi ja ihmetteli, mitä erikoista siinä on. Onhan meillä suuria ruusuja ja vaikka mitä värejä. Miten tuollainen pieni haaleanvärinen voi olla kaunein? Yritin ottaa siitä kuvaa, jotta olisin voinut näyttää sen teille, mutta ei siitä saa kunnollista kuvaa. Ei sitä voi tajuta, ellei näe sitä luonnossa. Kävelen usein pensaan luokse ja aina minut valtaa sama tuttuuden tunne.

3.      Entistä isompi pömppövatsa, jonka takia nyt teidän vinkistänne lankkuilen ja lenkkeilen.

    4.  Ärsyttävää, miten liharuokien ja simpukoiden jälkeen täytyy kaivella hampaankoloja tikuilla tai langoilla! Ei ole sellaista vaivaa ennen ollut. Alkavatko ne ikenetkin surkastua jo tässä vaiheessa vai?

5.     Ensimmäiset kalliit ryppyvoiteet hankittu ja käytetty, merkkinä Vichy. En huomaa mitään eroa. Onko eroosioituminen siis nopeampaa kuin purkeista tullut hyöty? 

 persikat kypsymässä

6.       Tarkastelinpa mahaani peilin edessä tarkemmin varmaan ensimmäisen kerran Dominicin syntymän jälkeen ja huomasin jotakin karmeaa. Kun vedän mahan sisään ja köyristän selkää, mahanahkani on löysää ja se menee sillä tavalla ryppyyn kuin 90-vuotiailla! Olin niin iloinen siitä, ettei minulle jäänyt yhtäkään raskausarpea ja vatsakin pieneni raskauden jälkeen kiitettäviin mittoihin. Ihmettelin vatsanahan kykyä venyä niin paljon (muistatteko bloggaamani raskausmahakuvat... ei ollut mikään pikkuinen pötsi?) ja sitten taas kutistua, mutta totuus on tarua ihmeempää: ei se kaikki olekaan kutistunut, vaan se on jäänyt jotenkin piilottelemaan sinne häijysti navan yläpuolelle. Onneksi minulla on paljon peittävä uimapuku...ehkä hankin sukelluspuvun.

7.       Olen alkanut uskoa/toivoa sisäisen rauhan löytyvän erilaisista teelaaduista, tuoksukynttilöistä ja 100%-luonnontuotetuoksuista, huolestuttavaa. Tähän liittyy myös se, että minun täytyy nähdä teen väri. En tahdo enää käyttää teepannuja tai teekuppeja, jotka eivät ole lasia...ehkä tämä on ohimenevä mielenhäiriö?

8.       Pikkuvauvojen näkeminen ja supermarketin vauvaosasto saavat minut lähes parkumaan siitä syystä, että aika on kulunut niin nopeasti.

9.       Se, että sain ostettua kompostin alle kahdellakymmenellä eurolla entisen 80 euron sijaan, sai minut aivan ekstaasiin. Olen nyt kuvannut kompostiani paikallaan puiden alla. Tätä ei nuori ihminen olisi kai tehnyt?

10.       Se, että tahtomani asiat eivät tapahdukaan huomenna tai tällä viikolla, ei saa minua pois tolaltani, vaan on ihan normaalia ajatella, että tahtomani asiat tapahtuvat seuraavan viiden vuoden sisällä. Onko tämä vanhenemisen vai latinokulttuurissa elämisen tuoma saavutus?

 mutilla/murta-marjan kukkia

Tänään vietin ”tyttöjen päivää” –yksin. Heräsin aamulla seitsemän jälkeen kahden mieheni vierestä. Suihkutin makuuhuoneeseen heti aamusta eukalyptus-laventeli-tuoksua, jossa on myös ”flores de Bach” –kukkasia tuomaan hyviä vibroja. Join puoli lasillista vettä ja vetäisin lenkkivaatteet ylleni. Miehet jäivät aamupalalle. Juoksin viileässä tuulessa auringon paisteessa mukavan lenkin, jonka jälkeen tein lankkuliikettä. Peseydyin ja suihkutin laventelituoksua vaatteisiini, laitoin paksun kerroksen hyvää rasvaa naamaani ja join yoga chai- vihreää teetä, söin täysjyväleipää ja palan jogurttikakkua. Laitoin hiukseni latvat taipumaan hieman suoristusraudalla (äiti opetti Suomessa), sutaisin ripsiin väriä, puin päälle nätit vaatteet, mukavat kengät ja sanoin heit miehilleni – ja kompostilleni. Ajoin klassisen musiikin soidessa Concepcioniin, lähes sortunut siltamme eivätkä kuusi tiekatkosta saaneet minua hermostumaan, hymyilin vaan. 

saamme viinirypäleitä

Concepcionissa menin vaihtamaan kodintarvikeliikkeeseen metalliverkon, jota en tarvinnutkaan kompostin pohjaksi. Vaihdoin sen kynttilöihin ja energiansäästölamppuihin. Kaupasta menin pikaisesti ostoskeskukseen etsimään läpinäkyvää teemukia, jossa olisi lasinen sihti, omani meni rikki. Ei niitä enää ollut myynnissä. Kenkäkaupoissa kauhistelin pojille tarkoitettujen kenkien rumuutta. Vain lenkkarityylisiä ja tummia kenkiä. Tyttöjen valkoiset kengät olivat niin täynnä kukkia ja rusetteja, ettei niitä olisi saanut poistettua ja tuunattua poikien kengiksi. En hermostunut. Hyvät vibrat yhä ympäröivät minut. Poikkesin vielä yhteen kenkäkauppaan, josta löytyi hienot espanjalaiset nahkakengät pojalle paremmiksi kengiksi, onhan meidät kutsuttu sukulaisen häihin. Piipahdin joidenkin vaatekauppojen oviaukoissa hääjuhlat mielessäni ja totesin, ettei ole minun tyylisiäni ryysyjä myynnissä. Päätin turvautua vuosia vanhaan Noa Noa -kolttuuni ja yhdeksän vuotta vanhoihin kukkakorkosandaaleihini. Vanhassa vara parempi – sopii sekä vaatteisiin että aviomiehiin.

arayan-puun punaisia runkoja 

Tämän jälkeen menin sisustus- ja koristemessuille. Ne olivat vaatimattomat ja pienet, sillä eihän täällä ole se puoli lainkaan kehittynyttä. Oli kuitenkin mukavaa kierrellä katselemassa vähiä näytteilleasettajia, sillä kaikilla oli aikaa palvella ja hymyillä, asiakkaita oli niin vähän. Ostin karpalo-murta-teetä ja muovisen läpinäkyvän teepullon, jonka pohjassa on sihti. Näen siis teen värin. Olisitte varmaan kauhuissanne messujen suppeasta tarjonnasta, mutta koska minulla ei ole enää mitään odotuksia tällaisten tapahtumien suhteen, otan irti vain parhaat puolet. Yhdessä kojussa istui ilmeetön nuori nainen, joka ei vaivautunut esittelemään korujansa minulle lainkaan. En ole yleensä kiinnostunut koruista, mutta nämä olivat kuin minulle tehtyjä. Nainen oli tehnyt itse kukkia jokaisen terälehden erikseen ja kiinnittänyt ne rannekoruihin, kaulakoruihin ja pantoihin. Ihanat värit ja todella viimeisteltyä työtä. Olisin mielelläni jutellut hänen kanssaan enemmänkin, mutta hän olikin erilainen näytteilleasettaja, ei ottanut oikein edes katsekontaktia. Ostin kuitenkin rannekorun ja pannan, jotka näytän teille, kun saan ne kuvattua. 

 kasvimaani

Messuilta ajoin kälyni luokse täyttämään vesikanisterit. Siltamme on nimittäin sortumispisteessä ja tankkiauton kuljettaja tuli kertomaan meille tällä viikolla, ettei hän voi enää tuoda meille vettä ennen kuin silta on korjattu. Mieheni kävi kolmannen kerran kunnantoimistolla valittamaan asiasta, mutta ei sieltä lupauduttu vielä korjaamaan siltaa. Täällä on sitten useampi perhe ilman vettä jatkossa. Soitin äidille Viberillä ja juttelimme jonkin aikaa. Kannoin kanisterit autoon ja hyvästelin kälyni ja tulevan morsiamen.

uusi komposti 

Ajoin pitkin aurinkoisia rauhallisia teitä klassisen musiikin soidessa. Oli mukavaa palata taas kaupungin melusta kotiin. Yhdeltä tiekatkolta tortillanmyyjänainen pyysi päästä kyydissäni jonkin matkaa. Hän kysyi, olenko opettaja. Kerroin olleeni opettaja synnyinmaassani, mutta nykyään teen muuta. Ahaa, olet siis balettitanssija. Minua huvitti. Kerroin, että tanssin kyllä balettia 25-vuotiaaksi saakka, mutta mistä ihmeestä hän niin päätteli. No musiikista tietenkin. Nainen jäi Neitsyt Marian kohdalla pois autosta.

Väänsin musiikin kovemmalle ja ajoin mutkaista mäkistä tietä. Vilkaisin peiliin ja totesin, että olen ihan tyytyväinen itseeni tällaisena keski-ikäisenä naisena. Takaluukussa oli miehilleni tuliaisiksi donitseja ja Patagonian mehuja.

Nyt tiedän...

...että blogiani yhä luetaan! Sain TÄÄLLÄ hirmuisen määrän kommentteja, kun pohdin, miksei blogeja enää kommentoida. Olin alkanut hieman miettiä, ovatkohan vakkarilukijat kadonneet. Kyllähän te siellä ruudun toisella puolella yhä olette, joten voin jatkaa bloggaamista taas hyvillä mielin, sillä tiedän, että te olette siellä, enkä kirjoita turhaan. 

Suurimmat syyt, miksi kommentointi on vähentynyt yleisesti blogeissa:

-Blogeja luetaan kännykällä ja tabletilla, joten kommentointi on rasittavaa näpyttelyä
-FB on totuttanut painamaan "tykkää"-nappia
-Blogit selataan nopeasti, kun ei ole paljon aikaa

Blogit ovat yleistyneet. Niistä on tullut paljon ammattimaisempia ja kaupallisia. Oletko sinä jättänyt suosikeistasi pois blogeja, jotka ovat liian amatöörimäisiä, kuvat huonoja? Vai oletko jättänyt pois sellaisia blogeja, joihin on tullut mainostamista, tuote-esittelyjä tai tuotearvontoja?

Vaikka itse olen kovin esteettinen ihminen, minua eivät silti vedä blogeihin korkeatasoiset valokuvat. Minulle on tärkeämpää kuvien kohde, tunnelmat ja hyvä teksti.

Olen jättänyt pois suosikeistani blogeja, joissa mainostetaan jatkuvasti. Suurin ärsytyksen aihe on kuitenkin huonosti, tökerösti ja tekopirteästi kirjoitetut tekstit. En voi lukea karvat nousematta pystyyn tekstiä, jossa sanotaan "näillä mennään, moikkelis moi, tavissetti" jne. Samoin blogit, joissa esitellään oman itsen päällä olevia vaatteita päivityksestä toiseen, ovat jääneet pois minun lukemistostani. Usea blogi alkoi mukavasti, mutta on muuttunut mainostukseksi. Aika tylsää minun mielestäni, mutta varmasti niille on kovin paljon lukijakuntaa. Siis huomattavasti enemmän kuin tavallisille amatööriblogeille, joita tehdään vain tekemisen ilosta.

Tämän päivityksen kuvana on kakku, jonka tein suunnilleen vanhalla Leivotaan-lehden ohjeella. Väliin laitoin itse keitetyn vaniljakreemin, itse paistetun marenkilevyn ja paljon mansikoita. Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut marenkia eikä tuoreita mansikoita, vaan marmeladia. Kakusta tuli todella herkullinen.

Petivaatteiden uudistusta

 Vihdoinkin sain hankittua pitkään toivomani uuden peiton. Se on untuvaa. Olin luullut, etten voi nukkua untuvapeitteen kanssa, sillä untuvatyyny aiheuttaa yskää ja nenäkutinaa, mutta vime kesänä Suomessa nukuin untuvapeiton kanssa, eikä tullut mitään yskiä eikä kutinoita.

Nyt siis meillä on ihana untuvatäkki, joka tuntuu niin ylelliseltä entisten vanhojen mitälievanutäkkien jälkeen.

Mutta emmehän me toki mitälievanutäkeistä eroon vielä päässeet.  Meillä on tällainen vanha nuhjaantunut täkki, jonka päätin uudistaa. 

Ostin hyvää 300-lankaista puuvillalakanakangasta. Chilessä siis lakanakankaissa ilmoitetaan lankojen määrä, eikö ole outoa? 180- tai 220-lankaiset nyppyyntyvät ensikäytössä. Alla näkyvä harmaa lakana on tuollaista huonolaatuista nyppyyntyvää. 300-lankainen tuntuu tiiviimmältä ja laadukkaammalta. Ompelin pussin, johon tungin vanhan vanupeitteen. Sitten levitin peiton olohuoneen lattialle ja pistelin suuria pistoja paksulla langalla ympäri peiton, jotta vanutäkki pysyy paikoillaan pesuissa. Kulmiin vielä ompelin varmuudeksi ompelukoneella tuollaiset kuvassa näkyvät lyhyet ompeleet. Ei tullut kovin professionaali, mutta onpahan vanhalla peitteellä jatkoikää ihan mukavasti. 

Täkkiä käytetään tietenkin lakanan tai pussilakanan kanssa. Chilessähän ei yleisesti käytetä pussilakanoita, mutta itse suosin niitä ja olenkin ommellut tavallisia lakanoita pussilakanoiksi.

Tässä on vanutäkki sängyn päällä.

Peiton ompelun ja petaamisten jälkeen voikin rentoutua chai lattella.